Lue keskustelun säännöt.
Minä en vieläkään tajua, miksi erotaan kaveri-parisuhteesta
18.04.2018 |
Olen yrittänyt ymmärtää näitä, että erosivat kun parisuhde muuttui kämppissuhteeksi. Puoliso on paras kaveri, mutta kuin veli. En ymmärrä, en, vaikka miltä suunnalta katson.
Olen ollut kahdessa pitkässä avioliitossa. Seksi hiipuu aina emepi tai vähempi, ei nyt kokonaan jos sitä pidetään yllä. Jos se ei ole kummallekaan tärkeää, niin antaa hiipua. Jos puoliso on vielä paras ystävä, samat arvot, samat haaveet - niin miksi kummassa pitää erota? Mikä on sen parempi parisuhde?
Jos taas halutaan seksiä, niin on kaikkia terapeutteja, tantraseksijuttuja, tai voidaan sopia toisenlaisesta lelujärjestelystä tai jostain. Harva näitä näyttää kokeilevan. Vaan erotaan.
Pystyykö joku vääntämään esimerkin, miksi erotaan tässä tilanteessa?
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan halua elää yhdessä / jakaa koko elämääni kaverin kanssa!! Miksi olisin ikinä ryhtynyt mies-nais parisuhteeseen jos olisin ollut kaveria vailla? Minulla on paljon hyviä ystäviä, mutta en minä niiden kanssa halua asua! Seksi, läheisyys ja intohimo erottaa parisuhteen ystävyyssuhteesta. Halusin parisuhteen, koska ne ystävyyssuhteet mulla oli jo.
Joo ei missään suhteessa pysy se alun kiihko ja jatkuva "paneminen", mutta kyllä seksi pitää säilyä osana suhdetta. Haluan haluta ja haluan että minua halutaan. Nyt kuin näin ei ole, niin kyllä se sattuu ja tuntuu että kuolee pala palalta..
t. Nainen 40v kohta vuosi ilman seksiä, avioliitossa
Tuo onkin vähän eri asia, jos olet tullut puolisosi torjumaksi seksissä. Eli toinen ei vastaa haluusi. Mitenkäs ne suhteet, joissa kipinä vain molemminpuolin pikkuhiljaa hiipuu? Ilman draamaa ja sitä, että jompi kumpi kokisi tulleensa torjutuksi seksuaalisesti haluavana ja haluttavana ihmisenä.
Tällaiset ovat huomattavasti harvinaisempia tilanteita. Yleensä toinen osapuoli tulee torjutuksi. Yleensä vuosien ajan.
Mutta ne pari tietämääni suhdetta, jossa kummankin tunteet ovat muuttuneet kaverillisiksi suurin piirtein samaan tahtiin, ovat päättyneet erittäin sopuisasti. On vain todettu, että emme me sittenkään olleet toisillemme hyvät romanttiset kumppanit. Toisessa tapauksessa eronnut kaveripariskuntani jäi vielä asumaan kämppiksiksikin vähäksi aikaa, kun he deittailivat jo muita. (Tämä on kyllä varmaan jo sopuisan eron maailmanennätys.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyykö joku vääntämään esimerkin, miksi erotaan tässä tilanteessa?
Koska kämppäkaveruussuhde ihmiseen, jota ei pidä enää seksuaalisesti haluttavana vaan enemmänkin kaverina (tai jolla on samanlaisia tuneita sinua kohtaan) ei ole sama asia kuin parisuhde. Useimmat ihmiset haluavat parisuhteen. Tällaista kaveruutta voi jatkaa sitten omista asunnoista käsin, jos mieli tekee, ja samalla kumpikin voi tavoitella itselleen sellaista romanttista suhdetta kuin haluaa.
Oletko aromanttinen aseksuaali, vai miksi kysyt tällaista?
En ole aromanttinen enkä aseksuuali. Uskon vain vahvasti, että omalla mielellä vaikutetaan asioihin.
Jos alun perinkin mennään yhteen miehen kanssa, jonhon ei ole romanttista suhdetta, eikä vetovoimaa, niin ei kai sitä tulevaisuudessakaan ole. Mutta kuka nyt sellaisen kanssa parisuhdetta perustaisi?
Jos alussa on sitä, niin sen pystyy herättämään henkiin. Jos molemmat haluaa.Ap
Olet kyllä valitettavasti aika naiivi tässä asiassa. Kun vetovoima katoaa, ja toinen alkaa tuntua kaverilta tai pahimmillaan kuin omalta veljeltä, ei vetovoima yleensä tule takaisin. Tietenkin kyse on myös halusta, ja miksi haluaisitkaan alkaa seksisuhteeseen oman veljesi kanssa? Kun seksi alkaa tuntua väärältä, on usein suorastaan vahingollista yrittää elvyttää suhdetta.
Mikä siinä erossa on niin kamalaa? Ei kai suhteen pituus ole oleellista vaan sen laatu, miten suhde parantaa osallistujiensa elämää – tai huonontaa sitä?
Valitettavasti sitä vain ei ennakkoon tiedä, mitä eron jälkeen seuraa. Voi olla, että ystävyys exään säilyy ja löytää uuden, intohimoisemman suhteen. Tai elää ja viihtyy sinkkuna suhteen päätyttyä. Valitettavasti olen nähnyt myös niitä katumaan joutuneita - ystävyys päättyy samalla kuin parisuhde, eikä uutta yhtä läheistä ihmissuhdetta löydy. Ja puhun nyt siis suhteista, joissa on ollut vahva henkinen yhteys ja hellyyttä, se seksuaalinen kipinä vain kadonnut.
Minulla on läheisiä sisaruksia ja hyviä ystäviä, joten on vaikea samastua tuohon. En pysty sanomaan, kehen minulla on vahvin henkinen yhteys, sillä jokainen ihmissuhde on omanlaisensa.
Totta kai vuosien saatossa mielet kietoutuvat yhteen, ja sen sotkun selvittäminen tuntuu eron tullen tosi kipeältä. Mutta kyky yhteyden muodostamiseen on ihmisessä itsessään, ja jos tätä kykyä vaalii eikä pystytä muureja ympärilleen, ei sitä kyllä menetä.
Tässä me ihmiset ollaan erilaisia. Minulla on vain muutama ihminen, joiden kanssa ystävyys menee todella syvälle tasolle. Uusia ihmissuhteita solmin helposti, mutta syvän yhteyden löydän vain harvoihin.
Tämä on kyllä minun kokemukseni mukaan sellainen asia, jota voi kehittää, ja johon voi olosuhteilla vaikuttaa. Olin nuoreen aikuisuuteen asti vielä hyvin etäinen, pidin juuri noita muureja yllä, ja pidin ihmissuhteeni pinnallisina, koska tiesin olevani herkkä. Mutta sitten aloin harrastaa teatteria, jossa tehdään paljon töitä kohtaamisen ja keskinäisen yhteyden avulla, ja jonka parissa tapasin ihmisiä, jotka ajattelevat elämästä samalla lailla. Tämän lasken sellaiseksi elämää muokanneeksi kokemukseksi, jonka ansiosta pystyn kohtaamaan entistä useampia ihmisiä entistä syvällisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa:
A) ei seksiä, mutta mies maailman paras kaveri
B) on seksiä, mutta mies eri planeetalta eikä oikein mitään puhuttavaakaanKumpi on parempi? Ei ole mitään sen parempaa kuin että mies on sielunkumppani. Fyysisyyden voi hoitaa vaikka soolona ja nukkua sylikkäin, että saa ihon ihoa vasten.
Kenties maailmassa jossa olisi vain nuo kaksi vaihtoehtoa, pointtisi pitäisi tosiaan paikkansa ja A olisi ilman muuta parempi. Mutta elämme maailmassa jossa on myös vaihtoehto C: on seksiä, intohimoa ja fyysistä läheisyyttä JA mies on paras kaveri johon on upea henkinen yhteys. Ihmiset tiedostavat, ettei ole pakko tyytyä vain toiseen noista asioista, kun on mahdollista löytää se sielunkumppani jota haluaa ja himoitsee elämän loppuun asti. Miksi kukaan haluaisi vain yhden puolen täydellisestä parisuhteesta, jos voi saada molemmat puolet?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ja en ymmärrä. Siis tajuan, että haluaa intohimoisen suhteen, haluaa fyysisyyttä ja kosketusta. On kuitenkin todennäköistä, ettei intohimo kestä vuosia. Suhde tulee kuitenkin laimenemaan.
Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa:
A) ei seksiä, mutta mies maailman paras kaveri
B) on seksiä, mutta mies eri planeetalta eikä oikein mitään puhuttavaakaanKumpi on parempi? Ei ole mitään sen parempaa kuin että mies on sielunkumppani. Fyysisyyden voi hoitaa vaikka soolona ja nukkua sylikkäin, että saa ihon ihoa vasten.
En tarkoita tässä niitä parisuhteita, joissa ei voi pyytää toisen halaavan tai koskettavan. Parhaimmalta kaveriltaan voi pyytää mitä vain.
Ap
Seksi tulee laimenemaan eikä intohimo kestä vuosia? Miksi ei, tai miksi sellaista tilannetta ei saisi hakea jossa intohimo pysyy yllä?
Ei itsetyydytyksestä saa sitä samaa tunnetta kuin toisen kanssa yhdessä. Ja parhaintakin kaveria olisi taas lievästi sanottuna kummallista pyytää vaikka hipsuttelemaan poskea tai suutelemaan silmäluomia.
Ap linjoilla.
Minä siis pohdin tätä asiaa omalta kannaltani. Olen siis eronnut 20 vuotisesta avioliitosta, mutta seksiä oli viimeiseen iltaan asti. Nyt olen uudessa avioliitossa, mies on kaikinpuolin hyvä ja olen onnellinen - mutta eroa en suosittele kenellekään. Vuodet eron jälkeen olivat kamalia ja nousu hidasta.
Siisi sydämeni itkee, kun luen näitä erojuttuja. Näin siis juuri jonkun otsikon lehdessä, ja siksi aloitin ketjun. Hyväksyn kyllä avioerot, mutta pitkäaikaisen parisuhteen repiminen erilleen on raastavaa. Kuin tapettia poistaisi pala kerralla, kun ihmiset ovat liimautuneet vuosien saatossa yhteen.
Tässä avioliitossa pitää tapahtua jotain todella kamalaa tai minun pitää voida äärimmäisen pahoin, jotta tästä eroan. Olen tämän nykyisen miehen kanssa saanut elämäni parasta seksiä, mutta nyt se intohimo on laimennut. Seksiä ja läheisyyttä on, mutta sitä kiimaa ei. Sen puutteen vuoksi en ole valmis repimään itseäni uudelleen vereslihalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa:
A) ei seksiä, mutta mies maailman paras kaveri
B) on seksiä, mutta mies eri planeetalta eikä oikein mitään puhuttavaakaanKumpi on parempi? Ei ole mitään sen parempaa kuin että mies on sielunkumppani. Fyysisyyden voi hoitaa vaikka soolona ja nukkua sylikkäin, että saa ihon ihoa vasten.
Kenties maailmassa jossa olisi vain nuo kaksi vaihtoehtoa, pointtisi pitäisi tosiaan paikkansa ja A olisi ilman muuta parempi. Mutta elämme maailmassa jossa on myös vaihtoehto C: on seksiä, intohimoa ja fyysistä läheisyyttä JA mies on paras kaveri johon on upea henkinen yhteys. Ihmiset tiedostavat, ettei ole pakko tyytyä vain toiseen noista asioista, kun on mahdollista löytää se sielunkumppani jota haluaa ja himoitsee elämän loppuun asti. Miksi kukaan haluaisi vain yhden puolen täydellisestä parisuhteesta, jos voi saada molemmat puolet?
Kuinka todennäköistä on löytää tällainen täydellinen parisuhde?
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Ap linjoilla.
Minä siis pohdin tätä asiaa omalta kannaltani. Olen siis eronnut 20 vuotisesta avioliitosta, mutta seksiä oli viimeiseen iltaan asti. Nyt olen uudessa avioliitossa, mies on kaikinpuolin hyvä ja olen onnellinen - mutta eroa en suosittele kenellekään. Vuodet eron jälkeen olivat kamalia ja nousu hidasta.
Siisi sydämeni itkee, kun luen näitä erojuttuja. Näin siis juuri jonkun otsikon lehdessä, ja siksi aloitin ketjun. Hyväksyn kyllä avioerot, mutta pitkäaikaisen parisuhteen repiminen erilleen on raastavaa. Kuin tapettia poistaisi pala kerralla, kun ihmiset ovat liimautuneet vuosien saatossa yhteen.
Tässä avioliitossa pitää tapahtua jotain todella kamalaa tai minun pitää voida äärimmäisen pahoin, jotta tästä eroan. Olen tämän nykyisen miehen kanssa saanut elämäni parasta seksiä, mutta nyt se intohimo on laimennut. Seksiä ja läheisyyttä on, mutta sitä kiimaa ei. Sen puutteen vuoksi en ole valmis repimään itseäni uudelleen vereslihalle.
Olet siis ilmeisesti eronnut intohimoisesta suhteesta ja siitä palautuminen kesti vuosia? Jokainen ero on tietenkin erilainen, eikä niitä voi tuolla tavalla niputtaa yhteen kategoriaan. Sen mitä olen itsestäni ja omasta lähipiiristä huomannut, niin kämppis-suhteessa eroaminen ei aiheuta mitään tuollaista vuosien kipuilua. Päin vastoin, olo on suorastaan helpottunut ja vapautunut kun voidaan rehellisesti olla vain kavereita ja ollaan vapaita etsimään sitä intohimoa muualta. Se erotyö on tavallaan tehty sinä aikana, kun suhde on ruvennut laimenemaan ja etääntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap linjoilla.
Minä siis pohdin tätä asiaa omalta kannaltani. Olen siis eronnut 20 vuotisesta avioliitosta, mutta seksiä oli viimeiseen iltaan asti. Nyt olen uudessa avioliitossa, mies on kaikinpuolin hyvä ja olen onnellinen - mutta eroa en suosittele kenellekään. Vuodet eron jälkeen olivat kamalia ja nousu hidasta.
Siisi sydämeni itkee, kun luen näitä erojuttuja. Näin siis juuri jonkun otsikon lehdessä, ja siksi aloitin ketjun. Hyväksyn kyllä avioerot, mutta pitkäaikaisen parisuhteen repiminen erilleen on raastavaa. Kuin tapettia poistaisi pala kerralla, kun ihmiset ovat liimautuneet vuosien saatossa yhteen.
Tässä avioliitossa pitää tapahtua jotain todella kamalaa tai minun pitää voida äärimmäisen pahoin, jotta tästä eroan. Olen tämän nykyisen miehen kanssa saanut elämäni parasta seksiä, mutta nyt se intohimo on laimennut. Seksiä ja läheisyyttä on, mutta sitä kiimaa ei. Sen puutteen vuoksi en ole valmis repimään itseäni uudelleen vereslihalle.
Kuvittele se vereslihalle repimisen tunne mahdollisimman elävästi.
Nyt kuvittele, että sen tunteen aiheuttaa jatkuva torjutuksi tuleminen.
Ero on loppujen lopuksi aika lyhytaikainen kärsimys verrattuna vuosien epätyydyttävään suhteeseen, joka tekee elämästä vähän kurjempaa joka päivä. Minulla oli kipeä ero, josta toipumiseen meni pari vuotta ja joka vaati ihan sairauslomaakin. Mutta käsittelin eron, ja nyt tiedän, että selviän kyllä paljon enemmästä kuin alunperin kuvittelin.
Suhde, jossa on seksiä ja läheisyyttä, ei kyllä ole kaveri- ja kämppissuhde millään mittarilla, joten tässä ketjussa on aika paljon ohipuhumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ja en ymmärrä. Siis tajuan, että haluaa intohimoisen suhteen, haluaa fyysisyyttä ja kosketusta. On kuitenkin todennäköistä, ettei intohimo kestä vuosia. Suhde tulee kuitenkin laimenemaan.
Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa:
A) ei seksiä, mutta mies maailman paras kaveri
B) on seksiä, mutta mies eri planeetalta eikä oikein mitään puhuttavaakaanKumpi on parempi? Ei ole mitään sen parempaa kuin että mies on sielunkumppani. Fyysisyyden voi hoitaa vaikka soolona ja nukkua sylikkäin, että saa ihon ihoa vasten.
En tarkoita tässä niitä parisuhteita, joissa ei voi pyytää toisen halaavan tai koskettavan. Parhaimmalta kaveriltaan voi pyytää mitä vain.
Ap
Seksi tulee laimenemaan eikä intohimo kestä vuosia? Miksi ei, tai miksi sellaista tilannetta ei saisi hakea jossa intohimo pysyy yllä?
Ei itsetyydytyksestä saa sitä samaa tunnetta kuin toisen kanssa yhdessä. Ja parhaintakin kaveria olisi taas lievästi sanottuna kummallista pyytää vaikka hipsuttelemaan poskea tai suutelemaan silmäluomia.
Yleensä niin on.
Jos olet mennyt yhteen vain kaverin kanssa, niin onhan tuo outoa pyytää. Mutta jos ole mennyt alunperin yhteen intohimoisen kanssa, mutta suhde laimentunut, niin ei ole outoa. Se vastii vain rohkeutta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan halua elää yhdessä / jakaa koko elämääni kaverin kanssa!! Miksi olisin ikinä ryhtynyt mies-nais parisuhteeseen jos olisin ollut kaveria vailla? Minulla on paljon hyviä ystäviä, mutta en minä niiden kanssa halua asua! Seksi, läheisyys ja intohimo erottaa parisuhteen ystävyyssuhteesta. Halusin parisuhteen, koska ne ystävyyssuhteet mulla oli jo.
Joo ei missään suhteessa pysy se alun kiihko ja jatkuva "paneminen", mutta kyllä seksi pitää säilyä osana suhdetta. Haluan haluta ja haluan että minua halutaan. Nyt kuin näin ei ole, niin kyllä se sattuu ja tuntuu että kuolee pala palalta..
t. Nainen 40v kohta vuosi ilman seksiä, avioliitossa
Surullinen ja tuttu tarina. Olen siis mies. Noin 50 vuotiaina meiltäkin loppui seksi. Muutin sitten takkahuoneeseen nukkumaan. Viimeisenä vuonna taisi olla kakasi seksikertaa.
Eron jälkeen heti huomasin, että maa on täynnä ikäisiäni naisia jotka haluavat seksiä ja suhdetta. Elämänlaatu paranani heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa:
A) ei seksiä, mutta mies maailman paras kaveri
B) on seksiä, mutta mies eri planeetalta eikä oikein mitään puhuttavaakaanKumpi on parempi? Ei ole mitään sen parempaa kuin että mies on sielunkumppani. Fyysisyyden voi hoitaa vaikka soolona ja nukkua sylikkäin, että saa ihon ihoa vasten.
Kenties maailmassa jossa olisi vain nuo kaksi vaihtoehtoa, pointtisi pitäisi tosiaan paikkansa ja A olisi ilman muuta parempi. Mutta elämme maailmassa jossa on myös vaihtoehto C: on seksiä, intohimoa ja fyysistä läheisyyttä JA mies on paras kaveri johon on upea henkinen yhteys. Ihmiset tiedostavat, ettei ole pakko tyytyä vain toiseen noista asioista, kun on mahdollista löytää se sielunkumppani jota haluaa ja himoitsee elämän loppuun asti. Miksi kukaan haluaisi vain yhden puolen täydellisestä parisuhteesta, jos voi saada molemmat puolet?
Kuinka todennäköistä on löytää tällainen täydellinen parisuhde?
Ohis
Jos täydelliseen suhteeseen riittää tuo, että on sekä intohimoa ja seksiä että ystävyyttä, hyvin todennäköistä. Itse asiassa en ole koskaan ollut suhteessa, jossa ei olisi ollut molempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap linjoilla.
Minä siis pohdin tätä asiaa omalta kannaltani. Olen siis eronnut 20 vuotisesta avioliitosta, mutta seksiä oli viimeiseen iltaan asti. Nyt olen uudessa avioliitossa, mies on kaikinpuolin hyvä ja olen onnellinen - mutta eroa en suosittele kenellekään. Vuodet eron jälkeen olivat kamalia ja nousu hidasta.
Siisi sydämeni itkee, kun luen näitä erojuttuja. Näin siis juuri jonkun otsikon lehdessä, ja siksi aloitin ketjun. Hyväksyn kyllä avioerot, mutta pitkäaikaisen parisuhteen repiminen erilleen on raastavaa. Kuin tapettia poistaisi pala kerralla, kun ihmiset ovat liimautuneet vuosien saatossa yhteen.
Tässä avioliitossa pitää tapahtua jotain todella kamalaa tai minun pitää voida äärimmäisen pahoin, jotta tästä eroan. Olen tämän nykyisen miehen kanssa saanut elämäni parasta seksiä, mutta nyt se intohimo on laimennut. Seksiä ja läheisyyttä on, mutta sitä kiimaa ei. Sen puutteen vuoksi en ole valmis repimään itseäni uudelleen vereslihalle.
Olet siis ilmeisesti eronnut intohimoisesta suhteesta ja siitä palautuminen kesti vuosia? Jokainen ero on tietenkin erilainen, eikä niitä voi tuolla tavalla niputtaa yhteen kategoriaan. Sen mitä olen itsestäni ja omasta lähipiiristä huomannut, niin kämppis-suhteessa eroaminen ei aiheuta mitään tuollaista vuosien kipuilua. Päin vastoin, olo on suorastaan helpottunut ja vapautunut kun voidaan rehellisesti olla vain kavereita ja ollaan vapaita etsimään sitä intohimoa muualta. Se erotyö on tavallaan tehty sinä aikana, kun suhde on ruvennut laimenemaan ja etääntymään.
No, ei se suhde niin intohimoinen ollut. Ainakaan verrattuna nykyiseen suhteeseen. Kipuilu johtui ihmissuhteen purkautumisesta.
Mutta toki, erot ovat erilaisia. Minä nyt heijastan omaan kokemukseeni.
Ap
Eräs Juha ryhtyi avoliittoon naisen kanssa. Tekivät lapsen. Sitten Juha sanoi muille naisille, että ei saa enää kotona seksiä. Teki tarpeensa muihin naisiin. Sitten teki avopuolisonsa kanssa vielä toisen lapsen. En tiedä, miten se ilman seksiä onnistui. Kun lapset tulivat kouluikään, nämä "kämppäkaverukset" erosivat. Eivätkä todellakaan soittele ystävinä. En usko, että tuntevat toisiaan kohtaan mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap linjoilla.
Minä siis pohdin tätä asiaa omalta kannaltani. Olen siis eronnut 20 vuotisesta avioliitosta, mutta seksiä oli viimeiseen iltaan asti. Nyt olen uudessa avioliitossa, mies on kaikinpuolin hyvä ja olen onnellinen - mutta eroa en suosittele kenellekään. Vuodet eron jälkeen olivat kamalia ja nousu hidasta.
Siisi sydämeni itkee, kun luen näitä erojuttuja. Näin siis juuri jonkun otsikon lehdessä, ja siksi aloitin ketjun. Hyväksyn kyllä avioerot, mutta pitkäaikaisen parisuhteen repiminen erilleen on raastavaa. Kuin tapettia poistaisi pala kerralla, kun ihmiset ovat liimautuneet vuosien saatossa yhteen.
Tässä avioliitossa pitää tapahtua jotain todella kamalaa tai minun pitää voida äärimmäisen pahoin, jotta tästä eroan. Olen tämän nykyisen miehen kanssa saanut elämäni parasta seksiä, mutta nyt se intohimo on laimennut. Seksiä ja läheisyyttä on, mutta sitä kiimaa ei. Sen puutteen vuoksi en ole valmis repimään itseäni uudelleen vereslihalle.
Kuvittele se vereslihalle repimisen tunne mahdollisimman elävästi.
Nyt kuvittele, että sen tunteen aiheuttaa jatkuva torjutuksi tuleminen.
Ero on loppujen lopuksi aika lyhytaikainen kärsimys verrattuna vuosien epätyydyttävään suhteeseen, joka tekee elämästä vähän kurjempaa joka päivä. Minulla oli kipeä ero, josta toipumiseen meni pari vuotta ja joka vaati ihan sairauslomaakin. Mutta käsittelin eron, ja nyt tiedän, että selviän kyllä paljon enemmästä kuin alunperin kuvittelin.
Suhde, jossa on seksiä ja läheisyyttä, ei kyllä ole kaveri- ja kämppissuhde millään mittarilla, joten tässä ketjussa on aika paljon ohipuhumista.
Minulle tuo kuulostaa siltä, että sinulla ei ole edes kaverisuhdetta. Kaverit kun eivät satuta toisiaan. Ja miehesi satuttaa sinua.
Minä viittaan kaverisuhteella siihen, että mies on paras kaveri, molemmat haluavat toisilleen pelkkää hyvää, mutta intohimo on vain laimentunut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa:
A) ei seksiä, mutta mies maailman paras kaveri
B) on seksiä, mutta mies eri planeetalta eikä oikein mitään puhuttavaakaanKumpi on parempi? Ei ole mitään sen parempaa kuin että mies on sielunkumppani. Fyysisyyden voi hoitaa vaikka soolona ja nukkua sylikkäin, että saa ihon ihoa vasten.
Kenties maailmassa jossa olisi vain nuo kaksi vaihtoehtoa, pointtisi pitäisi tosiaan paikkansa ja A olisi ilman muuta parempi. Mutta elämme maailmassa jossa on myös vaihtoehto C: on seksiä, intohimoa ja fyysistä läheisyyttä JA mies on paras kaveri johon on upea henkinen yhteys. Ihmiset tiedostavat, ettei ole pakko tyytyä vain toiseen noista asioista, kun on mahdollista löytää se sielunkumppani jota haluaa ja himoitsee elämän loppuun asti. Miksi kukaan haluaisi vain yhden puolen täydellisestä parisuhteesta, jos voi saada molemmat puolet?
Kuinka todennäköistä on löytää tällainen täydellinen parisuhde?
Ohis
Jos täydelliseen suhteeseen riittää tuo, että on sekä intohimoa ja seksiä että ystävyyttä, hyvin todennäköistä. Itse asiassa en ole koskaan ollut suhteessa, jossa ei olisi ollut molempia.
Onko sinulla monta yli kymmenen vuoden suhdetta?
Parisuhde on muutakin kuin seksiä. Se on läheisyyttä, toisen huomioon ottamista ja taakan jakamista. Tuskin sinäkään pusuttelet kämppiksiäsi, tai kiehnäilet vieressä leffaa katsoessa.
Muistan, kun seurasin tuossa 40-50 ikävuoden välillä olevaa erobuumia. Tuntui, että ihmiset tuli hulluiksi ja erottiin, kun ei ollut intohimoa ja löydettiin se ihana, kenen kanssa just tuntui oikealta. Sinniteltiin miehen kanssa väsymyksen ja velkojen kourissa ja lasten teini-iän keskellä. Ei ollut intohimoa kummallakaan siinä vaiheessa. Mutta pysyttiin yhdessä, koska oltiin juuri niitä parhaita kavereita.
Aikaa on mennyt ja 60v lähenee. Yksikään niistä intohimoisista uusista suhteista ei kestänyt ja sen ainoan oikean etsiminen jatkuu edelleen samoilla ihmisillä. Meillä oli onnea löytää se intohimo uudelleen, kun lapset muuttivat kotoa ja talous parani ja väsymys hellitti.
Joskus voi käydä näinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap linjoilla.
Minä siis pohdin tätä asiaa omalta kannaltani. Olen siis eronnut 20 vuotisesta avioliitosta, mutta seksiä oli viimeiseen iltaan asti. Nyt olen uudessa avioliitossa, mies on kaikinpuolin hyvä ja olen onnellinen - mutta eroa en suosittele kenellekään. Vuodet eron jälkeen olivat kamalia ja nousu hidasta.
Siisi sydämeni itkee, kun luen näitä erojuttuja. Näin siis juuri jonkun otsikon lehdessä, ja siksi aloitin ketjun. Hyväksyn kyllä avioerot, mutta pitkäaikaisen parisuhteen repiminen erilleen on raastavaa. Kuin tapettia poistaisi pala kerralla, kun ihmiset ovat liimautuneet vuosien saatossa yhteen.
Tässä avioliitossa pitää tapahtua jotain todella kamalaa tai minun pitää voida äärimmäisen pahoin, jotta tästä eroan. Olen tämän nykyisen miehen kanssa saanut elämäni parasta seksiä, mutta nyt se intohimo on laimennut. Seksiä ja läheisyyttä on, mutta sitä kiimaa ei. Sen puutteen vuoksi en ole valmis repimään itseäni uudelleen vereslihalle.
Kuvittele se vereslihalle repimisen tunne mahdollisimman elävästi.
Nyt kuvittele, että sen tunteen aiheuttaa jatkuva torjutuksi tuleminen.
Ero on loppujen lopuksi aika lyhytaikainen kärsimys verrattuna vuosien epätyydyttävään suhteeseen, joka tekee elämästä vähän kurjempaa joka päivä. Minulla oli kipeä ero, josta toipumiseen meni pari vuotta ja joka vaati ihan sairauslomaakin. Mutta käsittelin eron, ja nyt tiedän, että selviän kyllä paljon enemmästä kuin alunperin kuvittelin.
Suhde, jossa on seksiä ja läheisyyttä, ei kyllä ole kaveri- ja kämppissuhde millään mittarilla, joten tässä ketjussa on aika paljon ohipuhumista.
Minulle tuo kuulostaa siltä, että sinulla ei ole edes kaverisuhdetta. Kaverit kun eivät satuta toisiaan. Ja miehesi satuttaa sinua.
Minä viittaan kaverisuhteella siihen, että mies on paras kaveri, molemmat haluavat toisilleen pelkkää hyvää, mutta intohimo on vain laimentunut.
Ap
En puhu nyt omasta suhteestani, mutta ymmärrän pointtisi. Onhan se totta, että kun yksi haluaa seksiä ja toinen ei, se satuttaa. Mutta ei se seksiä haluamaton sitä yleensä tahallaan tee. Haluttomastakin voi tilanne tuntua pahalta, mutta vielä pahemmalta tuntuu harrastaa seksiä, kun sitä ei tee yhtään mieli (oman kumppanin kanssa). "Rakastan sinua ystävänä. Miksi vaadit minulta seksiä?" on ihan tyypillinen ja vilpitön suhtautuminen siltä osapuolelta, jonka halut ovat kadonneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap linjoilla.
Minä siis pohdin tätä asiaa omalta kannaltani. Olen siis eronnut 20 vuotisesta avioliitosta, mutta seksiä oli viimeiseen iltaan asti. Nyt olen uudessa avioliitossa, mies on kaikinpuolin hyvä ja olen onnellinen - mutta eroa en suosittele kenellekään. Vuodet eron jälkeen olivat kamalia ja nousu hidasta.
Siisi sydämeni itkee, kun luen näitä erojuttuja. Näin siis juuri jonkun otsikon lehdessä, ja siksi aloitin ketjun. Hyväksyn kyllä avioerot, mutta pitkäaikaisen parisuhteen repiminen erilleen on raastavaa. Kuin tapettia poistaisi pala kerralla, kun ihmiset ovat liimautuneet vuosien saatossa yhteen.
Tässä avioliitossa pitää tapahtua jotain todella kamalaa tai minun pitää voida äärimmäisen pahoin, jotta tästä eroan. Olen tämän nykyisen miehen kanssa saanut elämäni parasta seksiä, mutta nyt se intohimo on laimennut. Seksiä ja läheisyyttä on, mutta sitä kiimaa ei. Sen puutteen vuoksi en ole valmis repimään itseäni uudelleen vereslihalle.
Olet siis ilmeisesti eronnut intohimoisesta suhteesta ja siitä palautuminen kesti vuosia? Jokainen ero on tietenkin erilainen, eikä niitä voi tuolla tavalla niputtaa yhteen kategoriaan. Sen mitä olen itsestäni ja omasta lähipiiristä huomannut, niin kämppis-suhteessa eroaminen ei aiheuta mitään tuollaista vuosien kipuilua. Päin vastoin, olo on suorastaan helpottunut ja vapautunut kun voidaan rehellisesti olla vain kavereita ja ollaan vapaita etsimään sitä intohimoa muualta. Se erotyö on tavallaan tehty sinä aikana, kun suhde on ruvennut laimenemaan ja etääntymään.
No, ei se suhde niin intohimoinen ollut. Ainakaan verrattuna nykyiseen suhteeseen. Kipuilu johtui ihmissuhteen purkautumisesta.
Mutta toki, erot ovat erilaisia. Minä nyt heijastan omaan kokemukseeni.
Ap
No kaverisuhteen purkautuessahan ihmissuhden ei yleensä purkaannu. Kavereina pysytään jatkossakin, mutta status vain vaihtuu. Ihmissuhteessahan ei nimenomaan tapahtdu mitään muutosta, koska "vain" kavereita ollaan oltu jo pitkään muutenkin.
Tässä me ihmiset ollaan erilaisia. Minulla on vain muutama ihminen, joiden kanssa ystävyys menee todella syvälle tasolle. Uusia ihmissuhteita solmin helposti, mutta syvän yhteyden löydän vain harvoihin.