Köyhät, alkakaa nyt säästää joululahjoihin!
Nyt viimeistään aloitatte säästämisen, ettei tarvitse tulla palstalle ulisemaan joulun alla. Voitte saada satasia säästöön ennen joulua.
Kommentit (7)
En halua tehdä järkeviä valintoja vaan mieluummin valitan palstalla.
-köyhä
Ja pitäkää mielessä, että nyt pitäisi olla jo huvipuistoon rahat koossa. Kesään on enää muutama kuukausi.
Minä hankin joululahjoja pitkin vuotta, jos sopivaa tulee vastaan. Olen oppinut kantapään kautta, että nähdessäni toukokuussa kivan asian, joka olisi passeli lahja x:lle, ei sitä enää joulukuussa mistään löydy.
Jouluna sitten paketoin, ihan tarpeeksi joulustressiä siinäkin:)
Ei tietenkään, koska nyt säästetään lasten kesälomamatkaa varten.
Tölkkienkeräys-sesonki alkaa vappuna, valmistautukaa! Omat juomat jääköön kauppaan ja kas, säästöä tuli yli sata euroa vappuna.
Minä ostan lahjoja pitkin vuotta. Olemme sopineet, että ostamme vain second hand-lahjoja toisillemme ekologisista syistä johtuen. Esim. vaatteet voi laittaa tässä vaiheessa jo ennen kotiovea roskapussiin ja pussinsuu tiukasti kumilenkillä kiinni. Muut esineet vaikka saunan kautta pakettiin, kirjatkin käyvät löylyssä. Sitten joulukuussa pesen ja silitän vaatteet jne.
Minulle itsellenikin tulee hyvä mieli kun saan kierrätyslahjoja. Rakastan lukemista ja minulle on aivan sama milloin kirja on julkaistu kunhan se on siistissä kunnossa.
En ikinä osta enkä anna mitään lahjoja kellekään.
Liian köyhä kaikkeen