Lue keskustelun säännöt.
Suomalaismiesten lapsettomuus on maailman korkeinta, ja suurin osa lapsettomaksi jääneistä suomalaismiehistä olisi halunnut lapsia
18.04.2018 |
Näin kertoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch. Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vaestoliitto-suomalaismies…
Kommentit (661)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin myös että olisit pituiseni tai minua pitempi, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa, sillä olen itse 162cm pitkä (tai lyhyt?).
Onhan se hemmetin vaikeaa, jos on alle tuon mitan
No kyllä on häviävän pieni osa suomalaisista miehistä alle 162 pitkä. Ja huom, siinä kirjoitettiin toivoisin, ei että olethan. Minä ainakin tulkitsen että voi olla joustovaraa. Ja kyllähän sitä saa itseään pidempiä haluta, ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa jos ei sellaista löydy, kärsii tilanteesta, muttei kriteeriä suostu muuttamaan.
Et tainnut ihan ymmärtää. Pituuskriteerin täyttäminen on todella vaikeaa, jos on kriteeristä väärään suuntaan ja pituuskasvu loppunut. Esimerkiksi kriteeri "juoksee Cooperissa yli 3500m" on jo todella paljon helpompi toteuttaa, vaikka vaikeaa sekin on
Herttinen. Jos ei täytä jonkun kriteerejä, niin sitten ei täytä. Sitten se ei ollut sulle oikea ihminen, eikä tarvitse lähteä venytyshoitoon. En minäkään itke, että joku tykkääkin tosilaihoista aasialaisnaisista, kun itse olen tällainen sinisilmäinen persevä blondi. Että kun on niin vaikee täyttää toi aasialaiskriteeri, eikö se mies nyt vois vähän ajatella muuta kun itteensä ja ihastua muhun?
Kysymys ei ole kriteereistä itsessään vaan väitteestä, että pituuskriteerin täyttäminen ei olisi vaikeaa. Aasialaistaustaisuus on hyvä esimerkki. Olkoon väite: "Toivoisin sinun olevan aasialaistaustainen, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa." Oman taustan muuttaminen on ihan yhtä hankalaa kuin pituuden kasvaminen
Helppous muodostuu siitä, että niin marginaalisen pieni osuus miehistä on Suomessa alle 162 cm pitkiä. Tuo pituustoive on helppo täyttää 99%:lle miehistä, siksi on ihan hyväksyttävää käyttää termiä helppo.
Kyllä tällä palstalla moni sanoo, että jokaisen on mahdollista olla normaalipainoinen. Niin on ihan totuudenmukaista sanoa siitä huolimatta, että on harvoja tapauksia, jolloin sairaus käytännössä estää normaalipainoisuuden.
Aina on ja tulee olemaan niitä, jotka eivät sovi johonkin määreeseen. Siitä toki voi halkoa hiuksia, kuinka hyödyllistä on inistä siitä, että sattuu itse kuulumaan juuri siihen vajaaseen prosenttiin, joka ei käytettyyn määreeseen sopinutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin myös että olisit pituiseni tai minua pitempi, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa, sillä olen itse 162cm pitkä (tai lyhyt?).
Onhan se hemmetin vaikeaa, jos on alle tuon mitan
No kyllä on häviävän pieni osa suomalaisista miehistä alle 162 pitkä. Ja huom, siinä kirjoitettiin toivoisin, ei että olethan. Minä ainakin tulkitsen että voi olla joustovaraa. Ja kyllähän sitä saa itseään pidempiä haluta, ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa jos ei sellaista löydy, kärsii tilanteesta, muttei kriteeriä suostu muuttamaan.
Et tainnut ihan ymmärtää. Pituuskriteerin täyttäminen on todella vaikeaa, jos on kriteeristä väärään suuntaan ja pituuskasvu loppunut. Esimerkiksi kriteeri "juoksee Cooperissa yli 3500m" on jo todella paljon helpompi toteuttaa, vaikka vaikeaa sekin on
Herttinen. Jos ei täytä jonkun kriteerejä, niin sitten ei täytä. Sitten se ei ollut sulle oikea ihminen, eikä tarvitse lähteä venytyshoitoon. En minäkään itke, että joku tykkääkin tosilaihoista aasialaisnaisista, kun itse olen tällainen sinisilmäinen persevä blondi. Että kun on niin vaikee täyttää toi aasialaiskriteeri, eikö se mies nyt vois vähän ajatella muuta kun itteensä ja ihastua muhun?
Kysymys ei ole kriteereistä itsessään vaan väitteestä, että pituuskriteerin täyttäminen ei olisi vaikeaa. Aasialaistaustaisuus on hyvä esimerkki. Olkoon väite: "Toivoisin sinun olevan aasialaistaustainen, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa." Oman taustan muuttaminen on ihan yhtä hankalaa kuin pituuden kasvaminen
Eli jos tuo keskustelu olisi käyty vaikkapa kiinalaisella keskustelupalstalla ja molemmat keskustelijat käyttävät natiivitasoista mandariinikiinaa, sinusta olisi kohtuutonta sanoa että "toivoisin sinun olevan aasialaistaustainen, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa"? Miksi tuo sinusta olisi väärin sanottu, kun oletusarvoisesti ja erittäin suurella todennäköisyydellä keskustelija on aasialaistaustainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin myös että olisit pituiseni tai minua pitempi, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa, sillä olen itse 162cm pitkä (tai lyhyt?).
Onhan se hemmetin vaikeaa, jos on alle tuon mitan
No kyllä on häviävän pieni osa suomalaisista miehistä alle 162 pitkä. Ja huom, siinä kirjoitettiin toivoisin, ei että olethan. Minä ainakin tulkitsen että voi olla joustovaraa. Ja kyllähän sitä saa itseään pidempiä haluta, ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa jos ei sellaista löydy, kärsii tilanteesta, muttei kriteeriä suostu muuttamaan.
Et tainnut ihan ymmärtää. Pituuskriteerin täyttäminen on todella vaikeaa, jos on kriteeristä väärään suuntaan ja pituuskasvu loppunut. Esimerkiksi kriteeri "juoksee Cooperissa yli 3500m" on jo todella paljon helpompi toteuttaa, vaikka vaikeaa sekin on
Herttinen. Jos ei täytä jonkun kriteerejä, niin sitten ei täytä. Sitten se ei ollut sulle oikea ihminen, eikä tarvitse lähteä venytyshoitoon. En minäkään itke, että joku tykkääkin tosilaihoista aasialaisnaisista, kun itse olen tällainen sinisilmäinen persevä blondi. Että kun on niin vaikee täyttää toi aasialaiskriteeri, eikö se mies nyt vois vähän ajatella muuta kun itteensä ja ihastua muhun?
Kysymys ei ole kriteereistä itsessään vaan väitteestä, että pituuskriteerin täyttäminen ei olisi vaikeaa. Aasialaistaustaisuus on hyvä esimerkki. Olkoon väite: "Toivoisin sinun olevan aasialaistaustainen, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa." Oman taustan muuttaminen on ihan yhtä hankalaa kuin pituuden kasvaminen
Silloin se vaatimus/kriteeri ei ole sinulle henkilökohtaisesti vaan jollekin, joka sen voi täyttää. Tämän nyt pitäisi olla jokaiselle normaalisti ajattelevalle ihmiselle ihan selkeä juttu. Jos en työtä hakiessani täytä työnantajan vaatimuksia, ei tehtävä ole minulle vaan jollekin muulle sopiva ja minä löydän itselleni sopivamman paikan jostain muualta.
Eli jos työilmoituksessa olisi esim. "Toivoisimme työnhakijan olevan syntyperäinen mies, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa" siinä ei olisi mitään outoa? Arviolta puolet työnhakijoista täyttää kriteerin automaattisesti ja puolet ei pysty siihen, vaikka miten yrittäisivät
Toisessa työilmoituksessa voisi olla: "Toivoisimme työnhakijalta sitoutumista uuden XYZ-ohjelman opetteluun, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa." Tässä tilanteessa oletettavasti vain murto-osa hakijoista osaa XYZ-ohjelmaa, mutta on itsestä kiinni sitoutuuko ohjelman opetteluun. Tämmöinen ilmaisu olisi vähemmän outoa, koska vaikeus/helppous liittyy suoraan hakijan omaan tavoitteelliseen toimintaan.
Näissä täytyy erotella, mikä on rekrytoijalle helppoa tai vaikeaa sekä mikä on hakijalla helppoa tai vaikeaa. Rekrytoijalle ensimmäinen tapaus on todella helppo, koska likimain varmasti löytyy useita hakijoita, jotka ovat syntyperäisiä miehiä. Se on täysin eri asia kuin kriteerin helppous hakijalle
Toisessa tilanteessa rekrytoijan on vaikea löytää XYZ-ohjelman osaajia, koska ohjelma on uusi, mutta hakijalle kriteeri on huomattavasti helpompi, koska kohderyhmässä olevana hakijalla on oletettavia kykyjä opetella käyttämään uusia tietokoneohjelmia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin myös että olisit pituiseni tai minua pitempi, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa, sillä olen itse 162cm pitkä (tai lyhyt?).
Onhan se hemmetin vaikeaa, jos on alle tuon mitan
No kyllä on häviävän pieni osa suomalaisista miehistä alle 162 pitkä. Ja huom, siinä kirjoitettiin toivoisin, ei että olethan. Minä ainakin tulkitsen että voi olla joustovaraa. Ja kyllähän sitä saa itseään pidempiä haluta, ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa jos ei sellaista löydy, kärsii tilanteesta, muttei kriteeriä suostu muuttamaan.
Et tainnut ihan ymmärtää. Pituuskriteerin täyttäminen on todella vaikeaa, jos on kriteeristä väärään suuntaan ja pituuskasvu loppunut. Esimerkiksi kriteeri "juoksee Cooperissa yli 3500m" on jo todella paljon helpompi toteuttaa, vaikka vaikeaa sekin on
Herttinen. Jos ei täytä jonkun kriteerejä, niin sitten ei täytä. Sitten se ei ollut sulle oikea ihminen, eikä tarvitse lähteä venytyshoitoon. En minäkään itke, että joku tykkääkin tosilaihoista aasialaisnaisista, kun itse olen tällainen sinisilmäinen persevä blondi. Että kun on niin vaikee täyttää toi aasialaiskriteeri, eikö se mies nyt vois vähän ajatella muuta kun itteensä ja ihastua muhun?
Kysymys ei ole kriteereistä itsessään vaan väitteestä, että pituuskriteerin täyttäminen ei olisi vaikeaa. Aasialaistaustaisuus on hyvä esimerkki. Olkoon väite: "Toivoisin sinun olevan aasialaistaustainen, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa." Oman taustan muuttaminen on ihan yhtä hankalaa kuin pituuden kasvaminen
Silloin se vaatimus/kriteeri ei ole sinulle henkilökohtaisesti vaan jollekin, joka sen voi täyttää. Tämän nyt pitäisi olla jokaiselle normaalisti ajattelevalle ihmiselle ihan selkeä juttu. Jos en työtä hakiessani täytä työnantajan vaatimuksia, ei tehtävä ole minulle vaan jollekin muulle sopiva ja minä löydän itselleni sopivamman paikan jostain muualta.
Eli jos työilmoituksessa olisi esim. "Toivoisimme työnhakijan olevan syntyperäinen mies, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa" siinä ei olisi mitään outoa? Arviolta puolet työnhakijoista täyttää kriteerin automaattisesti ja puolet ei pysty siihen, vaikka miten yrittäisivät
Toisessa työilmoituksessa voisi olla: "Toivoisimme työnhakijalta sitoutumista uuden XYZ-ohjelman opetteluun, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa." Tässä tilanteessa oletettavasti vain murto-osa hakijoista osaa XYZ-ohjelmaa, mutta on itsestä kiinni sitoutuuko ohjelman opetteluun. Tämmöinen ilmaisu olisi vähemmän outoa, koska vaikeus/helppous liittyy suoraan hakijan omaan tavoitteelliseen toimintaan.
Näissä täytyy erotella, mikä on rekrytoijalle helppoa tai vaikeaa sekä mikä on hakijalla helppoa tai vaikeaa. Rekrytoijalle ensimmäinen tapaus on todella helppo, koska likimain varmasti löytyy useita hakijoita, jotka ovat syntyperäisiä miehiä. Se on täysin eri asia kuin kriteerin helppous hakijalle
Toisessa tilanteessa rekrytoijan on vaikea löytää XYZ-ohjelman osaajia, koska ohjelma on uusi, mutta hakijalle kriteeri on huomattavasti helpompi, koska kohderyhmässä olevana hakijalla on oletettavia kykyjä opetella käyttämään uusia tietokoneohjelmia
Onko arviolta puolet miehestä jotka tuota naista lähestyvät alle 162cm? Tuskinpa. Suomessa harva mies on alle tuon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet ovat ihan uskomattoman itsekkäitä. Tasa-arvo ymmärretään niin, ettei omasta perheestä pidetä enää huolta eikä oma vaimo saa "hyötyä" miehestä mitenkään. Menköön töihin ja maksakoon osansa! Vaikka hoitaisi miehen lapsia kotona. Ihan erilaisia ovat joidenkin muiden maiden miehet, nähdään kunnia asiana se että pidetään perheestä huolta ja ollaan "perheen pää" vaikka kotona vamo päättäisikin asioista ;)
Minua asiassa on rassannut aina se, että naisellani on ollut pyrkimys "luksukseen" johon hänellä ei itsellä ole varaa, mutra mielellään on minulla maksattanut noita juttuja. Lomamatkat erittäin hyvä esimerkki, niin kauan reissattiin kunnes sanoin "se maksaa joka reissuun haluaa" - kummasti reissaaminen on vähentynyt...
Eli juuri niinkuin sanoin, et halua pitää vaimostasi huolta. Sinua ärsyttää että hän haikailee jotain mihin hänellä itsellään ei ole varaa, mutta teillä yhdessä olisi. Varmasti onnellinen avioliitto jossa toiselle vastataan "no se leipoo kenen tekee mieli" kun muistelet miten hyvältä vaimosi pravuuri piirakka maistuikaan. Onneksi itse ei tarvitse elää noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet ovat ihan uskomattoman itsekkäitä. Tasa-arvo ymmärretään niin, ettei omasta perheestä pidetä enää huolta eikä oma vaimo saa "hyötyä" miehestä mitenkään. Menköön töihin ja maksakoon osansa! Vaikka hoitaisi miehen lapsia kotona. Ihan erilaisia ovat joidenkin muiden maiden miehet, nähdään kunnia asiana se että pidetään perheestä huolta ja ollaan "perheen pää" vaikka kotona vamo päättäisikin asioista ;)
Minua asiassa on rassannut aina se, että naisellani on ollut pyrkimys "luksukseen" johon hänellä ei itsellä ole varaa, mutra mielellään on minulla maksattanut noita juttuja. Lomamatkat erittäin hyvä esimerkki, niin kauan reissattiin kunnes sanoin "se maksaa joka reissuun haluaa" - kummasti reissaaminen on vähentynyt...
Eli juuri niinkuin sanoin, et halua pitää vaimostasi huolta. Sinua ärsyttää että hän haikailee jotain mihin hänellä itsellään ei ole varaa, mutta teillä yhdessä olisi. Varmasti onnellinen avioliitto jossa toiselle vastataan "no se leipoo kenen tekee mieli" kun muistelet miten hyvältä vaimosi pravuuri piirakka maistuikaan. Onneksi itse ei tarvitse elää noin.
huolen pitäminen tarkoittaa jotain ihan muuta kuin luksusmatkojen tarjoamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin myös että olisit pituiseni tai minua pitempi, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa, sillä olen itse 162cm pitkä (tai lyhyt?).
Onhan se hemmetin vaikeaa, jos on alle tuon mitan
No kyllä on häviävän pieni osa suomalaisista miehistä alle 162 pitkä. Ja huom, siinä kirjoitettiin toivoisin, ei että olethan. Minä ainakin tulkitsen että voi olla joustovaraa. Ja kyllähän sitä saa itseään pidempiä haluta, ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa jos ei sellaista löydy, kärsii tilanteesta, muttei kriteeriä suostu muuttamaan.
Et tainnut ihan ymmärtää. Pituuskriteerin täyttäminen on todella vaikeaa, jos on kriteeristä väärään suuntaan ja pituuskasvu loppunut. Esimerkiksi kriteeri "juoksee Cooperissa yli 3500m" on jo todella paljon helpompi toteuttaa, vaikka vaikeaa sekin on
Herttinen. Jos ei täytä jonkun kriteerejä, niin sitten ei täytä. Sitten se ei ollut sulle oikea ihminen, eikä tarvitse lähteä venytyshoitoon. En minäkään itke, että joku tykkääkin tosilaihoista aasialaisnaisista, kun itse olen tällainen sinisilmäinen persevä blondi. Että kun on niin vaikee täyttää toi aasialaiskriteeri, eikö se mies nyt vois vähän ajatella muuta kun itteensä ja ihastua muhun?
Kysymys ei ole kriteereistä itsessään vaan väitteestä, että pituuskriteerin täyttäminen ei olisi vaikeaa. Aasialaistaustaisuus on hyvä esimerkki. Olkoon väite: "Toivoisin sinun olevan aasialaistaustainen, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa." Oman taustan muuttaminen on ihan yhtä hankalaa kuin pituuden kasvaminen
Silloin se vaatimus/kriteeri ei ole sinulle henkilökohtaisesti vaan jollekin, joka sen voi täyttää. Tämän nyt pitäisi olla jokaiselle normaalisti ajattelevalle ihmiselle ihan selkeä juttu. Jos en työtä hakiessani täytä työnantajan vaatimuksia, ei tehtävä ole minulle vaan jollekin muulle sopiva ja minä löydän itselleni sopivamman paikan jostain muualta.
Eli jos työilmoituksessa olisi esim. "Toivoisimme työnhakijan olevan syntyperäinen mies, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa" siinä ei olisi mitään outoa? Arviolta puolet työnhakijoista täyttää kriteerin automaattisesti ja puolet ei pysty siihen, vaikka miten yrittäisivät
Toisessa työilmoituksessa voisi olla: "Toivoisimme työnhakijalta sitoutumista uuden XYZ-ohjelman opetteluun, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa." Tässä tilanteessa oletettavasti vain murto-osa hakijoista osaa XYZ-ohjelmaa, mutta on itsestä kiinni sitoutuuko ohjelman opetteluun. Tämmöinen ilmaisu olisi vähemmän outoa, koska vaikeus/helppous liittyy suoraan hakijan omaan tavoitteelliseen toimintaan.
Näissä täytyy erotella, mikä on rekrytoijalle helppoa tai vaikeaa sekä mikä on hakijalla helppoa tai vaikeaa. Rekrytoijalle ensimmäinen tapaus on todella helppo, koska likimain varmasti löytyy useita hakijoita, jotka ovat syntyperäisiä miehiä. Se on täysin eri asia kuin kriteerin helppous hakijalle
Toisessa tilanteessa rekrytoijan on vaikea löytää XYZ-ohjelman osaajia, koska ohjelma on uusi, mutta hakijalle kriteeri on huomattavasti helpompi, koska kohderyhmässä olevana hakijalla on oletettavia kykyjä opetella käyttämään uusia tietokoneohjelmia
Ensinnäkin työpaikkailmoitus on eri asia kuin vapaamuotoinen deitti-ilmoitus keskustelupalstalla. Toiseksikin kyse on edelleenkin siitä, että oletusarvoisesti ja yleisesti voidaan olettaa valtaosan vastaajista täyttävän annetun kriteerin. Ja nyt Arvoisa Jankkaaja, 99% suomalaisista miehistä on vähintään 165 cm pitkiä.
Mun puolestani vaikka Suomessa olevassa työpaikkailmoituksessa voisi lukea, että toivomme hakijan puhuvan sujuvasti suomea, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa. Tuossakin oletusarvo on se, että valtaosa suomenkielistä työpaikkailmoitusta Suomessa lukevista ihmisistä puhuu suomea.
Joko ymmärrät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin myös että olisit pituiseni tai minua pitempi, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa, sillä olen itse 162cm pitkä (tai lyhyt?).
Onhan se hemmetin vaikeaa, jos on alle tuon mitan
No kyllä on häviävän pieni osa suomalaisista miehistä alle 162 pitkä. Ja huom, siinä kirjoitettiin toivoisin, ei että olethan. Minä ainakin tulkitsen että voi olla joustovaraa. Ja kyllähän sitä saa itseään pidempiä haluta, ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa jos ei sellaista löydy, kärsii tilanteesta, muttei kriteeriä suostu muuttamaan.
Et tainnut ihan ymmärtää. Pituuskriteerin täyttäminen on todella vaikeaa, jos on kriteeristä väärään suuntaan ja pituuskasvu loppunut. Esimerkiksi kriteeri "juoksee Cooperissa yli 3500m" on jo todella paljon helpompi toteuttaa, vaikka vaikeaa sekin on
Herttinen. Jos ei täytä jonkun kriteerejä, niin sitten ei täytä. Sitten se ei ollut sulle oikea ihminen, eikä tarvitse lähteä venytyshoitoon. En minäkään itke, että joku tykkääkin tosilaihoista aasialaisnaisista, kun itse olen tällainen sinisilmäinen persevä blondi. Että kun on niin vaikee täyttää toi aasialaiskriteeri, eikö se mies nyt vois vähän ajatella muuta kun itteensä ja ihastua muhun?
Kysymys ei ole kriteereistä itsessään vaan väitteestä, että pituuskriteerin täyttäminen ei olisi vaikeaa. Aasialaistaustaisuus on hyvä esimerkki. Olkoon väite: "Toivoisin sinun olevan aasialaistaustainen, mikä ei varmaan ole mitenkään vaikeaa." Oman taustan muuttaminen on ihan yhtä hankalaa kuin pituuden kasvaminen
Silloin se vaatimus/kriteeri ei ole sinulle henkilökohtaisesti vaan jollekin, joka sen voi täyttää. Tämän nyt pitäisi olla jokaiselle normaalisti ajattelevalle ihmiselle ihan selkeä juttu. Jos en työtä hakiessani täytä työnantajan vaatimuksia, ei tehtävä ole minulle vaan jollekin muulle sopiva ja minä löydän itselleni sopivamman paikan jostain muualta.
Näissä täytyy erotella, mikä on rekrytoijalle helppoa tai vaikeaa sekä mikä on hakijalla helppoa tai vaikeaa.
Juuri näin.
Nyt tässä tilanteessa esitetty toive on sekä rekrytoijalle että hakijalle todennäköisesti varsin helppo täyttää.
- keskustelu käydään suomalaisella ja suomenkielisellä keskustelufoorumilla
- molemmat keskustelijat käyttävät selvästi natiivitasoista suomen kieltä ja kumpikin näyttäisi osaavan myös kieliopin perusasiat varsin kiitettävästi
Näin ollen on kohtuullista olettaa, että molemmat keskustelijat ovat suomalaisia, jolloin noin alhainen pituustoive kuin 162cm tuskin on kummallekaan kovin vaikea täyttää.
Lisäksi, kyse on toiveesta, ei vaatimuksesta. Toiveet ovat puolisonvalinnassa usein sellaisia, joissa on jonkin verran joustovaraa, jos toinen muutoin sytyttää tosissaan. Minäkin toivoin aikoinaan, että mies olisi vähintään saman pituinen kuin minä, eli 171 cm. Ihastuin sitten päätäpahkaa 168 cm pitkään mieheen enkä edes ajatellut mitään alkuperäisiä pituustoiveita enää. Olemme olleet yhdessä nyt kahdeksan vuotta.
45 syytä olla hankkimatta lasta:
1. Perinnöllisten sairauksien periyttäminen lapselle.
2. Raskaus pahoinvointi, hormonien heittelyt ja tukaluus.
3. Synnytyksen supistukset, kivut ja repeämiset.
4. Imetyksen kivut ja lapsen riippuvuus rintaruokinnasta.
5. Vanhemmuuden valtava vastuu lapsen pärjäämisestä elämässä.
6. Pelko jos ei opi rakastamaan tai vihaa lastaan.
7. Taakka jos lapsi on vammainen, erityislapsi tai ongelmalapsi.
8. Synnytyksen jälkeinen masennus ja oma jaksaminen.
9. Paniikkikohtauksen ja tajunnanmenettäminen lapsen kanssa kahdestaan.
10. Univaje, ei pitkiä aamuja tai laiskottelu päiviä viikonloppuisin tai lomilla.
11. Kakka, pissa, puklu, räkä ja oksennus huoltopalveluna toimiminen.
12. Pelko jos toinen tai molemmat vanhemmat kuolevat ja mitä lapsen elämä sen jälkeen on.
13. Arki on äänekästä vuoristorataa, uhrautumista, suorittamista ja aikatauluttamista.
14. Ahdistus istua hiekkalaatikolla, leikkipuistossa ja vanhempainilloissa.
15. Parisuhteen katkerat riidat koti- ja lastenhoidon tasan menemisestä.
16. Päiväkotiin väkisin raahaaminen ja sieltä ajoissa hakeminen.
17. Lapsen hoito itse kipeänä ja tukiverkoston puuttuminen.
18. Pelko jos lapsi vammautuu, sairastuu vakavasti, hukkuu tai kuolee jäätyään auton alle.
19. Häpeä kun et saa raivoavaa lastasi kuriin julkisella paikalla.
20. Lapsen ruoka-allergiat, syömättömyys, itku, uhma, röyhkeys, ilkeys, kiittämättömyys ja viha sinua kohtaan.
21. Riitely mitä kasvatus menetelmiä vanhemmat käyttävät yhdessä ja erikseen.
22. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne vanhempana kun työ vie liikaa aikaa.
23. Jatkuva huomion antaminen ja mielenrauhan puuttuminen.
24. Aika mieleisille harrastuksille, lemmikeille ja omaan hyvinvointiin vähenee.
25. Katkeruus ja valitus menetetystä ajasta ja vapaudesta lisääntyy.
26. Häpeä kun palaa lomalta töihin lepäämään lapsenhoidosta.
27. Kodin sotku, melu, kinastelu, rauhattomuus, tavaran määrä, loputtomat kotityöt ja pyykkivuoret.
28. Seksi vähenee ja stressi lisääntyy että lapset näkevät tai kuulevat rakastelua tai alastomuutta.
29. Lastenkutsut, yökyläilyt, huvipuistot, perhelomat ja kuskaus harrastuksiin.
30. Stressi rahasta kustantaaksesi lapsen itsenäiseksi.
31. Aika kahden keskiselle ajalle ja aikuisille keskusteluille parisuhteessa hupenee.
32. Huoli lapsen koulun uhista, koulukiusaamisesta, kaveripiiristä, kaverittomuudesta tai päihteistä.
33. Läksyistä, kotiintulo- ja ruoka-ajoista sekä mobiililaitteiden käytöstä riiteleminen.
34. Lapsen suojelu namusediltä, pornolta, väkivallalta, raiskaukselta, sydänsuruilta ja raskaudelta.
35. Lapsen suojelu masennukselta, alkoholilta, huumeilta, päiväkoti-/koulu- ja nettikiusaamiselta.
36. Huoli jättää lapsi elämään tuhoutuvalle ja alati ylikansoitetulle maapallolle.
37. Katumus kun ymmärtää että lapsi ei tuokkaan onnea ja elämästä on vain tullut vaikeampaa.
38. Oman identiteetin totaalinen katoaminen ja eläminen vain lapsen kautta.
39. Huomata että on onneton, uupunut, itkevä ja räjähtänyt vanhempi.
40. Katua kun on hankkinut lapsen vääristä syistä: painostus, koska muutkin tai kun niin on tapana.
41. Pettyä omaan vanhemmuuteen, kun ei pärjää oman lapsen kanssa.
42. Kamppailla syyllisyydessä kun katuu lasta, vaikka lapsen kuuluisi olla aina haluttu ja rakastettu.
43. Häpeä kokea lapsi rasitteena tai jos lapsi huostaanotetaan kun ei jaksa taakan alla.
44. Stressi kokea lapsi virheenä joka uhkaa parisuhdetta.
45. Mahdollisen eron tultua kohdata yksinhuoltajan ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet ovat ihan uskomattoman itsekkäitä. Tasa-arvo ymmärretään niin, ettei omasta perheestä pidetä enää huolta eikä oma vaimo saa "hyötyä" miehestä mitenkään. Menköön töihin ja maksakoon osansa! Vaikka hoitaisi miehen lapsia kotona. Ihan erilaisia ovat joidenkin muiden maiden miehet, nähdään kunnia asiana se että pidetään perheestä huolta ja ollaan "perheen pää" vaikka kotona vamo päättäisikin asioista ;)
Minua asiassa on rassannut aina se, että naisellani on ollut pyrkimys "luksukseen" johon hänellä ei itsellä ole varaa, mutra mielellään on minulla maksattanut noita juttuja. Lomamatkat erittäin hyvä esimerkki, niin kauan reissattiin kunnes sanoin "se maksaa joka reissuun haluaa" - kummasti reissaaminen on vähentynyt...
Eli juuri niinkuin sanoin, et halua pitää vaimostasi huolta. Sinua ärsyttää että hän haikailee jotain mihin hänellä itsellään ei ole varaa, mutta teillä yhdessä olisi. Varmasti onnellinen avioliitto jossa toiselle vastataan "no se leipoo kenen tekee mieli" kun muistelet miten hyvältä vaimosi pravuuri piirakka maistuikaan. Onneksi itse ei tarvitse elää noin.
huolen pitäminen tarkoittaa jotain ihan muuta kuin luksusmatkojen tarjoamista.
Kyllä minä ainakin pidän puolisoiden välisenä huolenpitona myös pyrkimyksen toteuttaa toisen haaveita ja tarpeita.
BTW - luulen, että valtaosalla suomalaisista on hieman eri käsitys luksuslomasta, kuin sinulle. Toisin sanoen, matka Pariisiin ja sen taidemuseoihin ei ole luksusloma.
121212 kirjoitti:
soppakauha kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua lapsia ainakaan vielä. En koe mitään palavaa tarvetta lisääntyä, mutta voin tavallaan kuvitella itseni äidiksi... joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, jos elämäntilanne muuttuu ja saan kunnon työpaikan.
Kuitenkin, jotta alkaisin edes harkita lisääntymistä suhteen täytyisi olla vakaalla pohjalla ja miehen pitää osallistua kotitöihin oma-aloitteisesti ja riittävästi. En tarkoita putipuhdasta siisteystasoa vaan enemmänkin sitä, että mies osaa siivota jälkensä ja tajuaa että joskus täytyy imuroida, pyyhkiä tasoja ja lartioita yms. eli ei sikolättiä.
Kotityöt on perseestä, mutta puhtaus on tärkeää ja toisen pitäisi sekä hoitaa oma tonttinsa että panostaa suhteeseen, samoin kuin minun, jotta voisin edes kuvitella perheen perustamista.
Nykyinen mieheni on muuten ihana, mutta inhoaa siivoamista kuten edellisetkin tapailukumppanit eikä harrasta sitä lähes ollenkaan. Hän sanoo haluavansa lapsia ja minä olen kertonut nuo em. seikat hänelle, mikään ei ole muuttunut. Edelleen ottaa lapsiasiaa puoliksi vitsinä esille aika usein. Ei kuitenkaan halua ikinä keskustella kasvatuksesta ja perheellisen tulevaisuudesta vakavasti. Siitä mitä hän kuvittelee sen olevan ja mitä kaikkea siihen kuuluisi yms. ja miten vastuu jaettaisiin.
Tilanteemme on myös työllistymisen kannalta huono eikä mies ole omalta osaltaan tehnyt sem eteen paljoakaan, esim. 2. asteen tutkinto puuttuu. Uskon että monet miehet kyllä sanoo että haluavat lapsia, mutta monet ei ole siihen oikeasti valmiita taloudellisesti tai henkisesti. "Kyllä mä sitten jaksan siivota jos.." on yksi argumentti jonka kuulin mieheltäni, mutta ei osannut vastata kun kysyin, miten univelkaisena väsyttävässä pikkulapsiarjessa jaksaa paremmin kuin kahden työttömän aikuisen taloudessa.
Loistava kommentti, joka pitäisi lukea hitaasti ääneen kaikille miehille.
Itse kolmekymppisenä naisena ja joskus lasten hankkimista miettineenä (päätynyt kuitenkin lapsettomuuteen) olen toistuvasti törmännyt miehiin, joilla on haave lapsista, mutta sillä ei ole mitään muuta pohjaa tai perustelua kuin se, että "lapset olisi kiva". Jollain epämääräisellä tavalla kiva. Koska muillakin, koska vanhempani haluavat isovanhemmiksi, koska suvun pitää jatkua.
Sitten kun kysytään, että mites lapsiperhearki, jota kestää sitten vähintään seuraavat 18 vuotta? Mites valvomiset, lapsen kiukuttelu, rahanmeno, loputon määrä kotitöitä, lapsen neuvolakäynnit, hankinnat, uudet vaatteet kun kasvaa nopeasti, koulunkäynnit, hammaslääkäri, vakuutukset, kuskaukset, läksyt, kasvattaminen, huomioiminen, mites parisuhteen hoito, entä kotityöt? Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Jonkun mielestä kuulostaa negatiivisten asioiden esiintuomiselta, mutta kyllä tämä on realismia eikä negatiivista.Yksikään, toistan, yksikään tuntemistani miehistä ei ole realistisesti ajatellut asiaa tai sitä, mitä se lapsiperhearki oikeasti on ja millaista vastuuta se tuo mukanaan. Ei, he ajattelevat vain miten kivaa olisi viedä poika lätkämatsiin (kuka sanoi että lapsi olisi poika? sitä voi yrittää vaikka 10 kertaa ja silti tulee tyttöjä) ja että olisi jollain epämääräisellä tavalla kiva saada lapsia. Ja tosi moni haluaa pojan. Vaikka poika tulisikin, sehän ei tarkoita, että häntä millään muotoa kiinnostaisi isän haavekuvat ja harrastukset. Se lapsi on vanhemmistaan erillinen henkilö, jonka velvollisuus ei ole täyttää vanhempiensa toiveita.
En ole tavannut yhtäkään miestä, joka kypsästi ja realistisesti olisi miettinyt tätä asiaa. Joka nimenomaan haluaisi isäksi, kasvattaa uutta ihmistä maailmaan, niin että on valmis todella sitoutumaan siihen ja pystyy kantamaan vastuunsa ja jakamaan arjen hankalissakin tilanteissa.
Ei... kaiken pitäisi vain olla kivaa ja kun ei ole, aina voi lähteä poikien kanssa kaljalle. Naisen tehtävähän on hoitaa koti ja kakarat.
Ja sitten marisette, että "naiset haluaa vain noukkia rusinat pullista" koska eivät halua mieslapsia. Menkää nyt oikeasti itseenne, pyydän hartaasti.
Nuo kaksi pointtia eivät liity toisiinsa.
Sinun pointtisi on että on vaikeaa löytää miestä jota oikeasti kiinnostaisi perheen perustaminen ja siihen liittyvien velvoitteide hoitaminen. Hyvä on, sittenhän moisen löydön luulisi olevan kultaakin arvokkaampi.
Meidän pointtimme on että miksi se harvinainen vastuullinen mies alkaa kiinnostamaan vasta lapsikuumeen iskiessä? Naiset väittävät että ko. mies on se paras, rakas, elämänkumppani. Ei suinkaan yhden elämänvaiheen käytännöllinen valinta. Miksi sen harvinaisen luotettavan miehen kanssa ei haluttu seurustella nuorena, vaan valituksi tuli aivan erilainen mies, tai aviomiestä komeampi FWB?
Ne nimenomaan liittyvät toisiinsa.
Siis pitäisikö sinun kommenttisi ymmärtää niin, että jo teini-ikäisenä pitäisi tietää, haluaako lapsia vai ei ja ruveta 18-vuotiaana seurustelemaan sen isämateriaalin kanssa ja pysyä sen kanssa loppuelämä?
Kai ymmärrät millaista pilvilinnaa tuossa rakentelet? Toimi ehkä joskus 200 vuotta sitten, ei enää. En oikein ymmärrä mitä väärää siinä on, että nuorena seurustelee erilaisten kumppaneiden kanssa, nehän ovat myös hyvää harjoitusta sille pidempään kestävälle parisuhteelle.
Itse oli ainakin 18-20-vuotiaana huomattavasti epäkypsempi mitä aikuisena, joten ajatuskin siitä, että olisi pariutunut vakavasti tuossa iässä ja saman tyypin kanssa perustanut perheen, on ihan absurdi ja aiheutti vähän naurun hörähdyksiä.
En ymmärrä miksi teitä mieslapsia (?) sieppaa niin älyttömästi se, etteivät naiset pariudu loppuelämäkseen mahdollisimman nuorena juuri sen miehen kanssa, joka teidän mielestä on hyvä. Ihan kuin nuorena muutenkaan olisi samaa arviointikykyä kuin aikuisena. Ei meistä kenelläkään ole. Elämänkokemus tuo lisää perspektiiviä asioihin.
Ja kuinka moni nuori kundi haluaa sitoutua syvällisesti ja loppuelämäkseen parikymppisenä?
Sallikaa mun nauraa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Molemmissa sukupuolissa löytyy sama vika, yhden naisen kanssa olen seurustellut, jonka kanssa olisin uskaltanut hankkia lapsia. Vastuuntuntoinen, jalat maassa oleva tyyppi, mutta suhde kariutui erinäisistä syistä.
Muut seurustelukumppanit ovat olleet vastuuttomia "vauva olisi niin ihanaa"-tyyppisiä, ei realistisia tulevaisuudensuunnitelmia eikä minkäänlaista käsitystä mitä tarkoittaa kasvattaa lapsia.
Tämäkin ihmistyyppi naisissa on aivan tuttu, mutta ihan lonkalta väitän, että paljon yleisempää se epärealistisuus on miehissä.
(sitten kun se epärealistinen mies pariutuu epärealistisen naisen kanssa ja toteuttaa vaaleanpunaiset vauvahaaveensa, niin tästä syntyy juuri niitä "erosimme lasten ollessa pieniä" -tapauksia)
Yhä useampi suomalaismies on luovuttanut suomalaisten nalkuttavien pullukoiden metsästämisen: Naisellisuutta löytyy suuremmissa määrin rajojen ulkopuolelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haista ylläpito paska.
Uskomattoman raivostuttavaa kirjoittaa kommentteja joita ette sitten julkaise tai edes kerro, mikä niissä on vikana.
Huomaa todella selvästi viime aikaisista av:n keskusteluista, kuinka Ylilaudan vihamielisin miesaines on pesiytynyt tänne trollaamaan ja vuodattamaan katkeruuttaan. Ihan sama miten naiset ovat ja tekevät, se on aina väärin ja kaikki naiset ovat aina ja poikkeuksetta h u o r i a (typerä sanabanni, hohhoijaa).
Pikku vinkki teille katkeroille: poistukaa kaikilta nettipalstoilta, keksikää itsellenne uusia harrastuksia ja lakatkaa kokonaan ajattelemasta naisia. Me naiset emme ole teitä miehiä varten ettekä te miehet meitä naisia varten. Ottakaamme kaikki ihan itse vastuu omasta elämästämme, ei kukaan muu tule sitä korjaamaan eikä keneltäkään tule sellaista odottaa.
soppakauha kirjoitti:
121212 kirjoitti:
soppakauha kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua lapsia ainakaan vielä. En koe mitään palavaa tarvetta lisääntyä, mutta voin tavallaan kuvitella itseni äidiksi... joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, jos elämäntilanne muuttuu ja saan kunnon työpaikan.
Kuitenkin, jotta alkaisin edes harkita lisääntymistä suhteen täytyisi olla vakaalla pohjalla ja miehen pitää osallistua kotitöihin oma-aloitteisesti ja riittävästi. En tarkoita putipuhdasta siisteystasoa vaan enemmänkin sitä, että mies osaa siivota jälkensä ja tajuaa että joskus täytyy imuroida, pyyhkiä tasoja ja lartioita yms. eli ei sikolättiä.
Kotityöt on perseestä, mutta puhtaus on tärkeää ja toisen pitäisi sekä hoitaa oma tonttinsa että panostaa suhteeseen, samoin kuin minun, jotta voisin edes kuvitella perheen perustamista.
Nykyinen mieheni on muuten ihana, mutta inhoaa siivoamista kuten edellisetkin tapailukumppanit eikä harrasta sitä lähes ollenkaan. Hän sanoo haluavansa lapsia ja minä olen kertonut nuo em. seikat hänelle, mikään ei ole muuttunut. Edelleen ottaa lapsiasiaa puoliksi vitsinä esille aika usein. Ei kuitenkaan halua ikinä keskustella kasvatuksesta ja perheellisen tulevaisuudesta vakavasti. Siitä mitä hän kuvittelee sen olevan ja mitä kaikkea siihen kuuluisi yms. ja miten vastuu jaettaisiin.
Tilanteemme on myös työllistymisen kannalta huono eikä mies ole omalta osaltaan tehnyt sem eteen paljoakaan, esim. 2. asteen tutkinto puuttuu. Uskon että monet miehet kyllä sanoo että haluavat lapsia, mutta monet ei ole siihen oikeasti valmiita taloudellisesti tai henkisesti. "Kyllä mä sitten jaksan siivota jos.." on yksi argumentti jonka kuulin mieheltäni, mutta ei osannut vastata kun kysyin, miten univelkaisena väsyttävässä pikkulapsiarjessa jaksaa paremmin kuin kahden työttömän aikuisen taloudessa.
Loistava kommentti, joka pitäisi lukea hitaasti ääneen kaikille miehille.
Itse kolmekymppisenä naisena ja joskus lasten hankkimista miettineenä (päätynyt kuitenkin lapsettomuuteen) olen toistuvasti törmännyt miehiin, joilla on haave lapsista, mutta sillä ei ole mitään muuta pohjaa tai perustelua kuin se, että "lapset olisi kiva". Jollain epämääräisellä tavalla kiva. Koska muillakin, koska vanhempani haluavat isovanhemmiksi, koska suvun pitää jatkua.
Sitten kun kysytään, että mites lapsiperhearki, jota kestää sitten vähintään seuraavat 18 vuotta? Mites valvomiset, lapsen kiukuttelu, rahanmeno, loputon määrä kotitöitä, lapsen neuvolakäynnit, hankinnat, uudet vaatteet kun kasvaa nopeasti, koulunkäynnit, hammaslääkäri, vakuutukset, kuskaukset, läksyt, kasvattaminen, huomioiminen, mites parisuhteen hoito, entä kotityöt? Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Jonkun mielestä kuulostaa negatiivisten asioiden esiintuomiselta, mutta kyllä tämä on realismia eikä negatiivista.Yksikään, toistan, yksikään tuntemistani miehistä ei ole realistisesti ajatellut asiaa tai sitä, mitä se lapsiperhearki oikeasti on ja millaista vastuuta se tuo mukanaan. Ei, he ajattelevat vain miten kivaa olisi viedä poika lätkämatsiin (kuka sanoi että lapsi olisi poika? sitä voi yrittää vaikka 10 kertaa ja silti tulee tyttöjä) ja että olisi jollain epämääräisellä tavalla kiva saada lapsia. Ja tosi moni haluaa pojan. Vaikka poika tulisikin, sehän ei tarkoita, että häntä millään muotoa kiinnostaisi isän haavekuvat ja harrastukset. Se lapsi on vanhemmistaan erillinen henkilö, jonka velvollisuus ei ole täyttää vanhempiensa toiveita.
En ole tavannut yhtäkään miestä, joka kypsästi ja realistisesti olisi miettinyt tätä asiaa. Joka nimenomaan haluaisi isäksi, kasvattaa uutta ihmistä maailmaan, niin että on valmis todella sitoutumaan siihen ja pystyy kantamaan vastuunsa ja jakamaan arjen hankalissakin tilanteissa.
Ei... kaiken pitäisi vain olla kivaa ja kun ei ole, aina voi lähteä poikien kanssa kaljalle. Naisen tehtävähän on hoitaa koti ja kakarat.
Ja sitten marisette, että "naiset haluaa vain noukkia rusinat pullista" koska eivät halua mieslapsia. Menkää nyt oikeasti itseenne, pyydän hartaasti.
Nuo kaksi pointtia eivät liity toisiinsa.
Sinun pointtisi on että on vaikeaa löytää miestä jota oikeasti kiinnostaisi perheen perustaminen ja siihen liittyvien velvoitteide hoitaminen. Hyvä on, sittenhän moisen löydön luulisi olevan kultaakin arvokkaampi.
Meidän pointtimme on että miksi se harvinainen vastuullinen mies alkaa kiinnostamaan vasta lapsikuumeen iskiessä? Naiset väittävät että ko. mies on se paras, rakas, elämänkumppani. Ei suinkaan yhden elämänvaiheen käytännöllinen valinta. Miksi sen harvinaisen luotettavan miehen kanssa ei haluttu seurustella nuorena, vaan valituksi tuli aivan erilainen mies, tai aviomiestä komeampi FWB?Ne nimenomaan liittyvät toisiinsa.
Siis pitäisikö sinun kommenttisi ymmärtää niin, että jo teini-ikäisenä pitäisi tietää, haluaako lapsia vai ei ja ruveta 18-vuotiaana seurustelemaan sen isämateriaalin kanssa ja pysyä sen kanssa loppuelämä?
Kai ymmärrät millaista pilvilinnaa tuossa rakentelet? Toimi ehkä joskus 200 vuotta sitten, ei enää. En oikein ymmärrä mitä väärää siinä on, että nuorena seurustelee erilaisten kumppaneiden kanssa, nehän ovat myös hyvää harjoitusta sille pidempään kestävälle parisuhteelle.Itse oli ainakin 18-20-vuotiaana huomattavasti epäkypsempi mitä aikuisena, joten ajatuskin siitä, että olisi pariutunut vakavasti tuossa iässä ja saman tyypin kanssa perustanut perheen, on ihan absurdi ja aiheutti vähän naurun hörähdyksiä.
En ymmärrä miksi teitä mieslapsia (?) sieppaa niin älyttömästi se, etteivät naiset pariudu loppuelämäkseen mahdollisimman nuorena juuri sen miehen kanssa, joka teidän mielestä on hyvä. Ihan kuin nuorena muutenkaan olisi samaa arviointikykyä kuin aikuisena. Ei meistä kenelläkään ole. Elämänkokemus tuo lisää perspektiiviä asioihin.
Ja kuinka moni nuori kundi haluaa sitoutua syvällisesti ja loppuelämäkseen parikymppisenä?
Sallikaa mun nauraa...
Koska naisen nuoruus vaikuttaa ulkonäköön ja täten hänen tasoonsa.
Mies ei halua olla se johon tyydytään vasta siinä vaiheessa kun naisen ulkonäkö on rapistunut.
Moni tavismies saa huomata että pariutumisrintamalla ainoat naiset jotka osoittaa mielenkiintoa on joko:
1) yksinhuoltajia
2) vanhoja iältään
Tuollainen kaavamaisuus osoittaa sen että nainen vain tyytyy mieheen koska muutenhan myös muunlaiset naiset osoittaisivat kiinnostusta mieheen
Vierailija kirjoitti:
soppakauha kirjoitti:
121212 kirjoitti:
soppakauha kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua lapsia ainakaan vielä. En koe mitään palavaa tarvetta lisääntyä, mutta voin tavallaan kuvitella itseni äidiksi... joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, jos elämäntilanne muuttuu ja saan kunnon työpaikan.
Kuitenkin, jotta alkaisin edes harkita lisääntymistä suhteen täytyisi olla vakaalla pohjalla ja miehen pitää osallistua kotitöihin oma-aloitteisesti ja riittävästi. En tarkoita putipuhdasta siisteystasoa vaan enemmänkin sitä, että mies osaa siivota jälkensä ja tajuaa että joskus täytyy imuroida, pyyhkiä tasoja ja lartioita yms. eli ei sikolättiä.
Kotityöt on perseestä, mutta puhtaus on tärkeää ja toisen pitäisi sekä hoitaa oma tonttinsa että panostaa suhteeseen, samoin kuin minun, jotta voisin edes kuvitella perheen perustamista.
Nykyinen mieheni on muuten ihana, mutta inhoaa siivoamista kuten edellisetkin tapailukumppanit eikä harrasta sitä lähes ollenkaan. Hän sanoo haluavansa lapsia ja minä olen kertonut nuo em. seikat hänelle, mikään ei ole muuttunut. Edelleen ottaa lapsiasiaa puoliksi vitsinä esille aika usein. Ei kuitenkaan halua ikinä keskustella kasvatuksesta ja perheellisen tulevaisuudesta vakavasti. Siitä mitä hän kuvittelee sen olevan ja mitä kaikkea siihen kuuluisi yms. ja miten vastuu jaettaisiin.
Tilanteemme on myös työllistymisen kannalta huono eikä mies ole omalta osaltaan tehnyt sem eteen paljoakaan, esim. 2. asteen tutkinto puuttuu. Uskon että monet miehet kyllä sanoo että haluavat lapsia, mutta monet ei ole siihen oikeasti valmiita taloudellisesti tai henkisesti. "Kyllä mä sitten jaksan siivota jos.." on yksi argumentti jonka kuulin mieheltäni, mutta ei osannut vastata kun kysyin, miten univelkaisena väsyttävässä pikkulapsiarjessa jaksaa paremmin kuin kahden työttömän aikuisen taloudessa.
Loistava kommentti, joka pitäisi lukea hitaasti ääneen kaikille miehille.
Itse kolmekymppisenä naisena ja joskus lasten hankkimista miettineenä (päätynyt kuitenkin lapsettomuuteen) olen toistuvasti törmännyt miehiin, joilla on haave lapsista, mutta sillä ei ole mitään muuta pohjaa tai perustelua kuin se, että "lapset olisi kiva". Jollain epämääräisellä tavalla kiva. Koska muillakin, koska vanhempani haluavat isovanhemmiksi, koska suvun pitää jatkua.
Sitten kun kysytään, että mites lapsiperhearki, jota kestää sitten vähintään seuraavat 18 vuotta? Mites valvomiset, lapsen kiukuttelu, rahanmeno, loputon määrä kotitöitä, lapsen neuvolakäynnit, hankinnat, uudet vaatteet kun kasvaa nopeasti, koulunkäynnit, hammaslääkäri, vakuutukset, kuskaukset, läksyt, kasvattaminen, huomioiminen, mites parisuhteen hoito, entä kotityöt? Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Jonkun mielestä kuulostaa negatiivisten asioiden esiintuomiselta, mutta kyllä tämä on realismia eikä negatiivista.Yksikään, toistan, yksikään tuntemistani miehistä ei ole realistisesti ajatellut asiaa tai sitä, mitä se lapsiperhearki oikeasti on ja millaista vastuuta se tuo mukanaan. Ei, he ajattelevat vain miten kivaa olisi viedä poika lätkämatsiin (kuka sanoi että lapsi olisi poika? sitä voi yrittää vaikka 10 kertaa ja silti tulee tyttöjä) ja että olisi jollain epämääräisellä tavalla kiva saada lapsia. Ja tosi moni haluaa pojan. Vaikka poika tulisikin, sehän ei tarkoita, että häntä millään muotoa kiinnostaisi isän haavekuvat ja harrastukset. Se lapsi on vanhemmistaan erillinen henkilö, jonka velvollisuus ei ole täyttää vanhempiensa toiveita.
En ole tavannut yhtäkään miestä, joka kypsästi ja realistisesti olisi miettinyt tätä asiaa. Joka nimenomaan haluaisi isäksi, kasvattaa uutta ihmistä maailmaan, niin että on valmis todella sitoutumaan siihen ja pystyy kantamaan vastuunsa ja jakamaan arjen hankalissakin tilanteissa.
Ei... kaiken pitäisi vain olla kivaa ja kun ei ole, aina voi lähteä poikien kanssa kaljalle. Naisen tehtävähän on hoitaa koti ja kakarat.
Ja sitten marisette, että "naiset haluaa vain noukkia rusinat pullista" koska eivät halua mieslapsia. Menkää nyt oikeasti itseenne, pyydän hartaasti.
Nuo kaksi pointtia eivät liity toisiinsa.
Sinun pointtisi on että on vaikeaa löytää miestä jota oikeasti kiinnostaisi perheen perustaminen ja siihen liittyvien velvoitteide hoitaminen. Hyvä on, sittenhän moisen löydön luulisi olevan kultaakin arvokkaampi.
Meidän pointtimme on että miksi se harvinainen vastuullinen mies alkaa kiinnostamaan vasta lapsikuumeen iskiessä? Naiset väittävät että ko. mies on se paras, rakas, elämänkumppani. Ei suinkaan yhden elämänvaiheen käytännöllinen valinta. Miksi sen harvinaisen luotettavan miehen kanssa ei haluttu seurustella nuorena, vaan valituksi tuli aivan erilainen mies, tai aviomiestä komeampi FWB?Ne nimenomaan liittyvät toisiinsa.
Siis pitäisikö sinun kommenttisi ymmärtää niin, että jo teini-ikäisenä pitäisi tietää, haluaako lapsia vai ei ja ruveta 18-vuotiaana seurustelemaan sen isämateriaalin kanssa ja pysyä sen kanssa loppuelämä?
Kai ymmärrät millaista pilvilinnaa tuossa rakentelet? Toimi ehkä joskus 200 vuotta sitten, ei enää. En oikein ymmärrä mitä väärää siinä on, että nuorena seurustelee erilaisten kumppaneiden kanssa, nehän ovat myös hyvää harjoitusta sille pidempään kestävälle parisuhteelle.Itse oli ainakin 18-20-vuotiaana huomattavasti epäkypsempi mitä aikuisena, joten ajatuskin siitä, että olisi pariutunut vakavasti tuossa iässä ja saman tyypin kanssa perustanut perheen, on ihan absurdi ja aiheutti vähän naurun hörähdyksiä.
En ymmärrä miksi teitä mieslapsia (?) sieppaa niin älyttömästi se, etteivät naiset pariudu loppuelämäkseen mahdollisimman nuorena juuri sen miehen kanssa, joka teidän mielestä on hyvä. Ihan kuin nuorena muutenkaan olisi samaa arviointikykyä kuin aikuisena. Ei meistä kenelläkään ole. Elämänkokemus tuo lisää perspektiiviä asioihin.
Ja kuinka moni nuori kundi haluaa sitoutua syvällisesti ja loppuelämäkseen parikymppisenä?
Sallikaa mun nauraa...Koska naisen nuoruus vaikuttaa ulkonäköön ja täten hänen tasoonsa.
Mies ei halua olla se johon tyydytään vasta siinä vaiheessa kun naisen ulkonäkö on rapistunut.
Moni tavismies saa huomata että pariutumisrintamalla ainoat naiset jotka osoittaa mielenkiintoa on joko:
1) yksinhuoltajia
2) vanhoja iältään
Tuollainen kaavamaisuus osoittaa sen että nainen vain tyytyy mieheen koska muutenhan myös muunlaiset naiset osoittaisivat kiinnostusta mieheen
Tavismies ei tietenkään huomaa, että häntä kohtaan kiinnostusta osoittava nainen ei ole tavannut miestä aiemmin. Ei niitä sopivia loppuelämän kumppaneita tule välttämättä edes kerran vuosikymmenessä vastaan. Sinun teoria pätee vain, jos miehet ja naiset asuvat koko ikänsä samoilla kulmilla ja tapaavat vain entisiä koulukavereitaan. Kukaan ei muuta ikinä toiselle paikkakunnalle tai vaihda edes työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Koska naisen nuoruus vaikuttaa ulkonäköön ja täten hänen tasoonsa.
Mies ei halua olla se johon tyydytään vasta siinä vaiheessa kun naisen ulkonäkö on rapistunut.
Moni tavismies saa huomata että pariutumisrintamalla ainoat naiset jotka osoittaa mielenkiintoa on joko:
1) yksinhuoltajia
2) vanhoja iältään
Tuollainen kaavamaisuus osoittaa sen että nainen vain tyytyy mieheen koska muutenhan myös muunlaiset naiset osoittaisivat kiinnostusta mieheen
Oletko jotenkin yksinkertainen kun et ymmärrä, että te miehetkin vanhenette? Ihan yhtä lailla tekin rypistytte, ukkoudutte ja muututte tylsiksi. Sehän on kovin toki tyypillistä miehille kuvitella, että itse vain paranee vanhetessaan ja alle kolmekymppisiä naisia kiinnostaa joku setämies. SORI MUTTA EI KIINNOSTA, ehkä joissakin harvinaisissa tapauksissa, mutta ei niitä voi yleistää.
Samalla tavalla on järjen köyhyyttä sinulta yleistää, että "vanhemmat naiset" - joilla ilmeisesti tarkoitat tässä yli kolmekymppisiä - ovat kaikki jotain rupsahtaneita täti-ihmisiä. Et voisi olla enempää väärässä. Joo-o, on se ihmisosa - sekä miehissä että naisissa - joka vain syö ja lojuu ja näyttää hautaan valmiilta jo 25-vuotiaana saati sitten kymmenen vuotta myöhemmin, mutta nykyään on myös erittäin yleistä, että sekä naiset että miehet pitävät itsestään erittäin hyvää huolta, harrastavat liikuntaa, syövät terveellisesti ja välttelevät alkoholia. On kyllä niin väsynyttä jargonia tuo mieslasten ainainen vonkuminen siitä, kuinka naiset on menetettyjä tapauksia täyttäessään 30 ja mies sen kuin komistuu vuosien myötä ja muuttuu haluttavaksi nuortenkin naisten silmissä. En tiedä pitäisikö teille nauraa vähän vai paljon.
Ja miksi ihmeessä tavismiehelle ei kelpaa tavallinen nainen eli hänen oma tasonsa? Olkootkin yh tai mikälie. Ei kun ai niin, tavismiehellä on OIKEUS max 25-vuotiaaseen instagram-misukkaan. MÄ EN KESTÄ :DDDDDDDDDDDDDDD
Tuo koskee avioliittoja. Noin puolet lapsista syntyy kuitenkin avoliitossa, ja siitä ei ole tilastotietoa kumman aloitteesta avoliitot päättyvät eroon.