Lue keskustelun säännöt.
Ihan oikeasti: mitä mun pitää tehdä, että saan kumppanin?
17.04.2018 |
Oon nyt vuoden päivät itkeskellyt kohtaloani kavereilleni, vanhemmilleni ja täällä AV-palstalla. En tiedä, mitä mun pitäisi tehdä, että voisin saada kumppanin vai onko pelini ns. menetetty ikäni vuoksi (olen virallisesti keski-ikäinen). En ole avioeroni jälkeen käynyt kertaakaan treffeillä ja kukaan (ulkomailla asuvaa varattua exääni lukuunottamatta) ei ole ehdottanut sellaista.
Onko mulla enää _mitään realistisia mahdollisuuksia_ vai unohdanko koko jutun ja koetan hoitaa kumppanin ja läheisyydentarpeeni tyydyttämisen jotenkin muuten loppuikäni? Millä keinolla keski-ikäinen nainen voisi vedota potentiaaliseen kumppaniin siten, että joku pyytäisi treffeille? Miltä pitäisi näyttää ja mitä tehdä työkseen? Saavatko kauniit naiset treffipyyntöjä kadulla, kaupassa tai julkisissa kulkuvälineissä? En haluaisi alentua deittipalstoille, baareihin tai Tinderiinkään, vaan tavata mahdollisen kumppanin arkisessa ympäristössä. HELP!!
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile etsiä kumppania sieltä 40-luvulta missä selvästi elät itsekin.
Perustele.
Olen varmaankin vieläpä bi, sillä ihastun välillä naisiinkin ja yhtä naista yritin iskeä noin vuoden päivät (en ollut edes kiinnostunut kenestäkään muusta), mutta ei hän kyllä minusta kiinnostunut ja on varattukin (naimisissa).
Miehiä kohtaan en haluaisi olla aloitteellinen, sillä mielestäni miehen kuuluu tehdä se aloite aina. Naisia kohtaan voin kyllä olla aloitteellinen, mutta se eka "projektini" naisen iskemisessä päätyi todella tuskallisen kivuliaisiin pakkeihin useammankin kerran. :(
Ja sen naisen kohdalla mä tosiaan yritin kaikkeni voimavarojeni puitteissa (säännöllinen kuntosalitreeni, dieetti, kosmetologilla ja kampaajalla käyminen, uudet vaatteet). Mutta en kelvannut prkl. :(
Miesten kohdalla ei ole tarvinnut koskaan vaivautua juuri mitenkään (oon hoikka ja kohtalaisen näköinen luontaisestikin) ja oon kelvannut niille parille, jotka oon sattunut tapaamaan ja joiden kohdalla kiinnostus oli molemminpuolista. Siihen naiseen kohdistuneen yrittämisen seurauksena on voimat aika loppu, kun siis en kelvannut, vaikka tein kaikkeni! On vaikeaa uskoa itseensä enää tällaisissa asioissa.
T. Ap
Ei hemmetti, oletko sä se sama tyyppi, joka joitain kuukausia sitten täällä itki, kun nainen ei vastannut tunteisiinsa? Käyttäytyi todella tungettelevasti ja stalkkasi. Olit tai et, ymmärrä tämä: tietenkään et kelpaa varatulle! Äläkä nyt herran jumala ahdistele ihastustasi vuoden verran, jos häntä ei kiinnosta. Sairas olet, jos niin teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile etsiä kumppania sieltä 40-luvulta missä selvästi elät itsekin.
Perustele.
Olen varmaankin vieläpä bi, sillä ihastun välillä naisiinkin ja yhtä naista yritin iskeä noin vuoden päivät (en ollut edes kiinnostunut kenestäkään muusta), mutta ei hän kyllä minusta kiinnostunut ja on varattukin (naimisissa).
Miehiä kohtaan en haluaisi olla aloitteellinen, sillä mielestäni miehen kuuluu tehdä se aloite aina. Naisia kohtaan voin kyllä olla aloitteellinen, mutta se eka "projektini" naisen iskemisessä päätyi todella tuskallisen kivuliaisiin pakkeihin useammankin kerran. :(
Ja sen naisen kohdalla mä tosiaan yritin kaikkeni voimavarojeni puitteissa (säännöllinen kuntosalitreeni, dieetti, kosmetologilla ja kampaajalla käyminen, uudet vaatteet). Mutta en kelvannut prkl. :(
Miesten kohdalla ei ole tarvinnut koskaan vaivautua juuri mitenkään (oon hoikka ja kohtalaisen näköinen luontaisestikin) ja oon kelvannut niille parille, jotka oon sattunut tapaamaan ja joiden kohdalla kiinnostus oli molemminpuolista. Siihen naiseen kohdistuneen yrittämisen seurauksena on voimat aika loppu, kun siis en kelvannut, vaikka tein kaikkeni! On vaikeaa uskoa itseensä enää tällaisissa asioissa.
T. Ap
Ei hemmetti, oletko sä se sama tyyppi, joka joitain kuukausia sitten täällä itki, kun nainen ei vastannut tunteisiinsa? Käyttäytyi todella tungettelevasti ja stalkkasi. Olit tai et, ymmärrä tämä: tietenkään et kelpaa varatulle! Äläkä nyt herran jumala ahdistele ihastustasi vuoden verran, jos häntä ei kiinnosta. Sairas olet, jos niin teet.
En tiedä, miksi en hänelle kelvannut. Miehille kelpaan periaatteessa, mutta hänelle en kelvannut. Itse epäilen syyksi ulkonäköä ja sitä, että pitäisi olla hienompi ura ja liikkua joissain hienoissa piireissä ja olla sosiaalisempi. Hän itse on ihan keskitasoinen ulkoisesti ja keskivertokansalainen muutenkin sekä omien vanhempieni ikäluokkaa, mutta mun olisi pitänyt olla huomattavasti tasokkaampi sitten ilmeisesti. Ei hänen olisi tarvinnut edes erota; olisin ollut kiitollinen sivu- tai salasuhteestakin.
Muutenkin olen tässä miettinyt, että ehkä vaadin liikoja, jos toivoisin jotakin omaksi puolisokseni; pitäisi ehkä vain tyytyä johonkin monivuotiseen kakkosnaisen osaan tai säätöön. Tosin enpä sellaisiakaan tarjokkaita ole missään kohdannut.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile etsiä kumppania sieltä 40-luvulta missä selvästi elät itsekin.
Perustele.
Olen varmaankin vieläpä bi, sillä ihastun välillä naisiinkin ja yhtä naista yritin iskeä noin vuoden päivät (en ollut edes kiinnostunut kenestäkään muusta), mutta ei hän kyllä minusta kiinnostunut ja on varattukin (naimisissa).
Miehiä kohtaan en haluaisi olla aloitteellinen, sillä mielestäni miehen kuuluu tehdä se aloite aina. Naisia kohtaan voin kyllä olla aloitteellinen, mutta se eka "projektini" naisen iskemisessä päätyi todella tuskallisen kivuliaisiin pakkeihin useammankin kerran. :(
Ja sen naisen kohdalla mä tosiaan yritin kaikkeni voimavarojeni puitteissa (säännöllinen kuntosalitreeni, dieetti, kosmetologilla ja kampaajalla käyminen, uudet vaatteet). Mutta en kelvannut prkl. :(
Miesten kohdalla ei ole tarvinnut koskaan vaivautua juuri mitenkään (oon hoikka ja kohtalaisen näköinen luontaisestikin) ja oon kelvannut niille parille, jotka oon sattunut tapaamaan ja joiden kohdalla kiinnostus oli molemminpuolista. Siihen naiseen kohdistuneen yrittämisen seurauksena on voimat aika loppu, kun siis en kelvannut, vaikka tein kaikkeni! On vaikeaa uskoa itseensä enää tällaisissa asioissa.
T. Ap
Ei hemmetti, oletko sä se sama tyyppi, joka joitain kuukausia sitten täällä itki, kun nainen ei vastannut tunteisiinsa? Käyttäytyi todella tungettelevasti ja stalkkasi. Olit tai et, ymmärrä tämä: tietenkään et kelpaa varatulle! Äläkä nyt herran jumala ahdistele ihastustasi vuoden verran, jos häntä ei kiinnosta. Sairas olet, jos niin teet.
Itse en ole koskaan tungetellut tai stalkannut. En nyt niin alas sentään vajoa. Mutta tein aloitteita ja tein myös ajatukseni ja tunteeni selviksi. Olin aina häntä kohtaan asiallinen, vaikka itsenihän siinä nolasin toistuvasti.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44 enkä voisi kuvitellakaan meneväni Tinderiin, enkä oikein nettiinkään.
On haastavaa löytää ketään, mutta en etsikään vain miestä, jolta saa seuraa ja seksiä, vaan todellista sielunkumppanuutta ja suurta rakkautta.Minäkin etsin sielunkumppanuutta ja rakkautta. En ole koskaan elämässäni mennyt deittipalstalle tai vastaaviin, vaan olen löytänyt aiemmat kumppanini siten, että kahdessa tapauksessa mies teki aloitteen (ensimmäinen livenä ja toinen Facebookissa) ja kolmannessa tapauksessa itse olin aloitteellinen Facebookissa.
Nykyään en enää saa tuntemattomilta juurikaan kaveripyyntöjä Facebookissa, joten sekin reitti alkaa olla torpattu. Nuo kaikki suhteet kaatuivat vakavin perustein (väkivalta ja pettäminen). Olen ajatellut, että jos fiksaisin ulkonäköäni riittävästi, niin saisinkin aloitteita arjessani, mutta se vaatisi varmastikin valtavaa panostusta ja ärsyttäisi sekin, että olisin tavallaan jatkuvasti arjessa haku päällä (vaikka juostessani junaan aamukiireessä). Olisi mukavaa ottaa rennosti, mutta silti toimia päämäärätietoisesti, mutten tiedä, mitä tehdä.
T. Ap
Hienoja "sielunkumppaneita" ollut sulla.
Itse olen ollut pitkässä, onnellisessa suhteessa miehen kanssa, jota pidän sielunkumppaninani, ja sen päätyttyä löysin nykyisen mieheni, joka on vähintään edellisen tasolla sielunkumppanuudessa. Ensimmäinen mies löytyi nettideittisivulta, nykyinen Tinderistä.
Ei ole tosiaankaan mitään "alentumista" käyttää Tinderiä, hyvänen aika sentään! Itse kokisin paljon alentuvampana mennä baariin tuntemattomien limanuljaskojen lääpittäväksi. Tinderissä pystyin huolellisesti valitsemaan, kenen kanssa lähden livenä tapaamaan, ja kyllä kannatti.
Onko jossain Tinderissä muka muita kuin seksinhimoisia sarjadeittailijamiehiä ja insta-fitness-pimatsuja? Ja meininki äärimmäisen pinnallista lihatiskitouhua? Olen tietyllä tapaa itsekin pinnallinen (pidän kauneudesta), mutta en jotenkin jaksaisi vaivautua moiseen.
T. Ap
Vielä kerran: et kelvannut, koska hän oli varattu. Ja kyllä olit ahdistelija, kun jatkoit iskuyrityksiä pakeista huolimatta. Et kunnioita toista ihmistä, vaan ajattelet vain itseäsi.
Toivottavasti asut Porvoon Trollikujalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten minä alle 30v, hyväkroppainen, ok naamainen, iloinen, mukava nainen saisin treffit pyyntöjä, - > en mitenkään. Itse täytyy pyytää, jos suomalaisen miehen haluaa treffeille. Ap miksi et etsi miestä, miksi odotat että joku arvaa että hänellä olisi saumaa sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Miten minä alle 30v, hyväkroppainen, ok naamainen, iloinen, mukava nainen saisin treffit pyyntöjä, - > en mitenkään. Itse täytyy pyytää, jos suomalaisen miehen haluaa treffeille. Ap miksi et etsi miestä, miksi odotat että joku arvaa että hänellä olisi saumaa sinuun.
Jotenkin traagista kyllä. En ymmärrä, miksi suomalaiset vässykkämiehet eivät tee aloitteita. Se on miehen tehtävä. Ja siis olen ajatellut näin aina (teininä ja parikymppisenäkin). Miksi jossain eteläisessä Euroopassa aloitteen teko ei ole miehelle ongelma, mutta täällä se on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä kerran: et kelvannut, koska hän oli varattu. Ja kyllä olit ahdistelija, kun jatkoit iskuyrityksiä pakeista huolimatta. Et kunnioita toista ihmistä, vaan ajattelet vain itseäsi.
Toivottavasti asut Porvoon Trollikujalla...
Mutta eivätkös miehetkin tee jatkuvasti aloitteita pakeista huolimatta? Eikö se olekin tavallaan imartelevaa naiselle olla haluttu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44 enkä voisi kuvitellakaan meneväni Tinderiin, enkä oikein nettiinkään.
On haastavaa löytää ketään, mutta en etsikään vain miestä, jolta saa seuraa ja seksiä, vaan todellista sielunkumppanuutta ja suurta rakkautta.Minäkin etsin sielunkumppanuutta ja rakkautta. En ole koskaan elämässäni mennyt deittipalstalle tai vastaaviin, vaan olen löytänyt aiemmat kumppanini siten, että kahdessa tapauksessa mies teki aloitteen (ensimmäinen livenä ja toinen Facebookissa) ja kolmannessa tapauksessa itse olin aloitteellinen Facebookissa.
Nykyään en enää saa tuntemattomilta juurikaan kaveripyyntöjä Facebookissa, joten sekin reitti alkaa olla torpattu. Nuo kaikki suhteet kaatuivat vakavin perustein (väkivalta ja pettäminen). Olen ajatellut, että jos fiksaisin ulkonäköäni riittävästi, niin saisinkin aloitteita arjessani, mutta se vaatisi varmastikin valtavaa panostusta ja ärsyttäisi sekin, että olisin tavallaan jatkuvasti arjessa haku päällä (vaikka juostessani junaan aamukiireessä). Olisi mukavaa ottaa rennosti, mutta silti toimia päämäärätietoisesti, mutten tiedä, mitä tehdä.
T. Ap
Hienoja "sielunkumppaneita" ollut sulla.
Itse olen ollut pitkässä, onnellisessa suhteessa miehen kanssa, jota pidän sielunkumppaninani, ja sen päätyttyä löysin nykyisen mieheni, joka on vähintään edellisen tasolla sielunkumppanuudessa. Ensimmäinen mies löytyi nettideittisivulta, nykyinen Tinderistä.
Ei ole tosiaankaan mitään "alentumista" käyttää Tinderiä, hyvänen aika sentään! Itse kokisin paljon alentuvampana mennä baariin tuntemattomien limanuljaskojen lääpittäväksi. Tinderissä pystyin huolellisesti valitsemaan, kenen kanssa lähden livenä tapaamaan, ja kyllä kannatti.
Onko jossain Tinderissä muka muita kuin seksinhimoisia sarjadeittailijamiehiä ja insta-fitness-pimatsuja? Ja meininki äärimmäisen pinnallista lihatiskitouhua? Olen tietyllä tapaa itsekin pinnallinen (pidän kauneudesta), mutta en jotenkin jaksaisi vaivautua moiseen.
T. Ap
Sun pitää menne sinne Tinderiin ja nähdä millaisia ihmisiä siellä on. Voin paljastaa, että siellä on ihan niitä samoja ihmisiä, joita kadulla tulee vastaan, eli kaikenlaisia tyyppejä.
Kyllähän sulla ongelmana on äärimmäinen varautuneisuus. Veikkaan, että jos oikeasti joku tuntematon mies tulisi tekemään sun kanssa kadulla tuttavuutta, niin säikähtäisit pahemman kerran. Vähän uteliaisuutta ja avointa mieltä ennen kaikkea itseäsi kohtaan. Kyllä sä siellä Tinderissäkin pärjäisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten minä alle 30v, hyväkroppainen, ok naamainen, iloinen, mukava nainen saisin treffit pyyntöjä, - > en mitenkään. Itse täytyy pyytää, jos suomalaisen miehen haluaa treffeille. Ap miksi et etsi miestä, miksi odotat että joku arvaa että hänellä olisi saumaa sinuun.
Jotenkin traagista kyllä. En ymmärrä, miksi suomalaiset vässykkämiehet eivät tee aloitteita. Se on miehen tehtävä. Ja siis olen ajatellut näin aina (teininä ja parikymppisenäkin). Miksi jossain eteläisessä Euroopassa aloitteen teko ei ole miehelle ongelma, mutta täällä se on?
Koska etelässä ei välitetä siitä mitä nainen sanoo. Suomalaisuuteen kuuluu suorapuheisuus ja rehellisyys. Naiset ovat joukkona sanoneet jo pitkään, etteivät halua että miehet lähestyvät. Saitte mitä tilasitte, ja nyt sinä kehtaat valittaa.
Aika huvittava valitusketju.
Otsikosta ja tekstin alkuosasta saa vaikutelman että AP olisi yrittänyt kaikkensa mutta selviääkin ettei ole tehnyt yhtikäs mitään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44 enkä voisi kuvitellakaan meneväni Tinderiin, enkä oikein nettiinkään.
On haastavaa löytää ketään, mutta en etsikään vain miestä, jolta saa seuraa ja seksiä, vaan todellista sielunkumppanuutta ja suurta rakkautta.Minäkin etsin sielunkumppanuutta ja rakkautta. En ole koskaan elämässäni mennyt deittipalstalle tai vastaaviin, vaan olen löytänyt aiemmat kumppanini siten, että kahdessa tapauksessa mies teki aloitteen (ensimmäinen livenä ja toinen Facebookissa) ja kolmannessa tapauksessa itse olin aloitteellinen Facebookissa.
Nykyään en enää saa tuntemattomilta juurikaan kaveripyyntöjä Facebookissa, joten sekin reitti alkaa olla torpattu. Nuo kaikki suhteet kaatuivat vakavin perustein (väkivalta ja pettäminen). Olen ajatellut, että jos fiksaisin ulkonäköäni riittävästi, niin saisinkin aloitteita arjessani, mutta se vaatisi varmastikin valtavaa panostusta ja ärsyttäisi sekin, että olisin tavallaan jatkuvasti arjessa haku päällä (vaikka juostessani junaan aamukiireessä). Olisi mukavaa ottaa rennosti, mutta silti toimia päämäärätietoisesti, mutten tiedä, mitä tehdä.
T. Ap
Hienoja "sielunkumppaneita" ollut sulla.
Itse olen ollut pitkässä, onnellisessa suhteessa miehen kanssa, jota pidän sielunkumppaninani, ja sen päätyttyä löysin nykyisen mieheni, joka on vähintään edellisen tasolla sielunkumppanuudessa. Ensimmäinen mies löytyi nettideittisivulta, nykyinen Tinderistä.
Ei ole tosiaankaan mitään "alentumista" käyttää Tinderiä, hyvänen aika sentään! Itse kokisin paljon alentuvampana mennä baariin tuntemattomien limanuljaskojen lääpittäväksi. Tinderissä pystyin huolellisesti valitsemaan, kenen kanssa lähden livenä tapaamaan, ja kyllä kannatti.
Onko jossain Tinderissä muka muita kuin seksinhimoisia sarjadeittailijamiehiä ja insta-fitness-pimatsuja? Ja meininki äärimmäisen pinnallista lihatiskitouhua? Olen tietyllä tapaa itsekin pinnallinen (pidän kauneudesta), mutta en jotenkin jaksaisi vaivautua moiseen.
T. Ap
Sun pitää menne sinne Tinderiin ja nähdä millaisia ihmisiä siellä on. Voin paljastaa, että siellä on ihan niitä samoja ihmisiä, joita kadulla tulee vastaan, eli kaikenlaisia tyyppejä.
Kyllähän sulla ongelmana on äärimmäinen varautuneisuus. Veikkaan, että jos oikeasti joku tuntematon mies tulisi tekemään sun kanssa kadulla tuttavuutta, niin säikähtäisit pahemman kerran. Vähän uteliaisuutta ja avointa mieltä ennen kaikkea itseäsi kohtaan. Kyllä sä siellä Tinderissäkin pärjäisit.
Kieltämättä säikähtäisin livenä, mutta miehen pitäisi olla sitkeä ja optimistinen ja hieman "jahdata", mutta olla kuitenkin normaalin ja kiinnostavan oloinen, niin sitten voisi onnistua. Joskus ulkomaillakin tulee niistä yli-innokkaista miehistä vähän kiusaantunut olo, mutta joidenkin kanssa olen kyllä jutellutkin siinä iskemisen lomassa. Tosin en ole sellaisen kanssa koskaan päätynyt mihinkään oikeaan tai aloittanut suhdetta. Kotimaassa se homma voisi oikeasti edetä tapailuun ja suhteeseenkin, jos joku yrittäisi samaa.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44 enkä voisi kuvitellakaan meneväni Tinderiin, enkä oikein nettiinkään.
On haastavaa löytää ketään, mutta en etsikään vain miestä, jolta saa seuraa ja seksiä, vaan todellista sielunkumppanuutta ja suurta rakkautta.Minäkin etsin sielunkumppanuutta ja rakkautta. En ole koskaan elämässäni mennyt deittipalstalle tai vastaaviin, vaan olen löytänyt aiemmat kumppanini siten, että kahdessa tapauksessa mies teki aloitteen (ensimmäinen livenä ja toinen Facebookissa) ja kolmannessa tapauksessa itse olin aloitteellinen Facebookissa.
Nykyään en enää saa tuntemattomilta juurikaan kaveripyyntöjä Facebookissa, joten sekin reitti alkaa olla torpattu. Nuo kaikki suhteet kaatuivat vakavin perustein (väkivalta ja pettäminen). Olen ajatellut, että jos fiksaisin ulkonäköäni riittävästi, niin saisinkin aloitteita arjessani, mutta se vaatisi varmastikin valtavaa panostusta ja ärsyttäisi sekin, että olisin tavallaan jatkuvasti arjessa haku päällä (vaikka juostessani junaan aamukiireessä). Olisi mukavaa ottaa rennosti, mutta silti toimia päämäärätietoisesti, mutten tiedä, mitä tehdä.
T. Ap
Hienoja "sielunkumppaneita" ollut sulla.
Itse olen ollut pitkässä, onnellisessa suhteessa miehen kanssa, jota pidän sielunkumppaninani, ja sen päätyttyä löysin nykyisen mieheni, joka on vähintään edellisen tasolla sielunkumppanuudessa. Ensimmäinen mies löytyi nettideittisivulta, nykyinen Tinderistä.
Ei ole tosiaankaan mitään "alentumista" käyttää Tinderiä, hyvänen aika sentään! Itse kokisin paljon alentuvampana mennä baariin tuntemattomien limanuljaskojen lääpittäväksi. Tinderissä pystyin huolellisesti valitsemaan, kenen kanssa lähden livenä tapaamaan, ja kyllä kannatti.
Onko jossain Tinderissä muka muita kuin seksinhimoisia sarjadeittailijamiehiä ja insta-fitness-pimatsuja? Ja meininki äärimmäisen pinnallista lihatiskitouhua? Olen tietyllä tapaa itsekin pinnallinen (pidän kauneudesta), mutta en jotenkin jaksaisi vaivautua moiseen.
T. Ap
Ei siellä kovin montaa insta-fitness-pimatsuja ole, koska ei niitä kovin montaa suomessa ole. Yli 27v ainakaan, mikä on alarajani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika huvittava valitusketju.
Otsikosta ja tekstin alkuosasta saa vaikutelman että AP olisi yrittänyt kaikkensa mutta selviääkin ettei ole tehnyt yhtikäs mitään :D
Sen naisen suhteen yritin kaikkeni olosuhteisiin nähden. Ja 18-20-vuotiaama vastaavalla tavalla koetin pokata yhtä varattua opettajaani yhtä sitkeästi, ilman tulosta.
Muuten olen kärsivällisesti, v*ttuuntumisenkin uhalla odotellut niitä aloitteita, joita ei vain ole kuulunut. Sitäpaitsi olisin niiden muiden tsemppausten siivellä voinut tavata jonkun muunkin, mutten saanut silloin aktiivisen salitreenauksenkaan kaudella keneltäkään aloitteita.
T. Ap
Ootko sä se terapeuttiinsa ihastunu tyyppi?
Vierailija kirjoitti:
Ootko sä se terapeuttiinsa ihastunu tyyppi?
Olen. Mitä se tähän aiheeseen liittyy? :O
AP on terapeuttihullu. Stop the press.
Hetkeksi menin kyllä hämyyn.
Ketjun voisi nyt poistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44 enkä voisi kuvitellakaan meneväni Tinderiin, enkä oikein nettiinkään.
On haastavaa löytää ketään, mutta en etsikään vain miestä, jolta saa seuraa ja seksiä, vaan todellista sielunkumppanuutta ja suurta rakkautta.Minäkin etsin sielunkumppanuutta ja rakkautta. En ole koskaan elämässäni mennyt deittipalstalle tai vastaaviin, vaan olen löytänyt aiemmat kumppanini siten, että kahdessa tapauksessa mies teki aloitteen (ensimmäinen livenä ja toinen Facebookissa) ja kolmannessa tapauksessa itse olin aloitteellinen Facebookissa.
Nykyään en enää saa tuntemattomilta juurikaan kaveripyyntöjä Facebookissa, joten sekin reitti alkaa olla torpattu. Nuo kaikki suhteet kaatuivat vakavin perustein (väkivalta ja pettäminen). Olen ajatellut, että jos fiksaisin ulkonäköäni riittävästi, niin saisinkin aloitteita arjessani, mutta se vaatisi varmastikin valtavaa panostusta ja ärsyttäisi sekin, että olisin tavallaan jatkuvasti arjessa haku päällä (vaikka juostessani junaan aamukiireessä). Olisi mukavaa ottaa rennosti, mutta silti toimia päämäärätietoisesti, mutten tiedä, mitä tehdä.
T. Ap
Hienoja "sielunkumppaneita" ollut sulla.
Itse olen ollut pitkässä, onnellisessa suhteessa miehen kanssa, jota pidän sielunkumppaninani, ja sen päätyttyä löysin nykyisen mieheni, joka on vähintään edellisen tasolla sielunkumppanuudessa. Ensimmäinen mies löytyi nettideittisivulta, nykyinen Tinderistä.
Ei ole tosiaankaan mitään "alentumista" käyttää Tinderiä, hyvänen aika sentään! Itse kokisin paljon alentuvampana mennä baariin tuntemattomien limanuljaskojen lääpittäväksi. Tinderissä pystyin huolellisesti valitsemaan, kenen kanssa lähden livenä tapaamaan, ja kyllä kannatti.
Onko jossain Tinderissä muka muita kuin seksinhimoisia sarjadeittailijamiehiä ja insta-fitness-pimatsuja? Ja meininki äärimmäisen pinnallista lihatiskitouhua? Olen tietyllä tapaa itsekin pinnallinen (pidän kauneudesta), mutta en jotenkin jaksaisi vaivautua moiseen.
T. Ap
Tinderissä on itseensä ja omaan elämäänsä assertiivisesti suhtautuvia ihmisiä, ainakin minun Tinderissäni oli. Ihmisiä, jotka eivät anna mielikuvien ja ennakkoluulojen sanella sitä, miten he itse mitäkin palvelua käyttävät. Ihmisiä, jotka tietävät mitä elämältä haluavat ja uskovat sen myös ansaitsevansa, ja jotka eivät pidä millään tavoin häpeällisenä tai vaivautumisena sitä, että näkee vaivaa löytääkseen sen itselleen täydellisen kumppanin.
On siellä varmasti muunkinlaisia tapauksia, mutta heidän kanssaan ei tarvitse jäädä juttelemaan, jos ei itse halua.
t. 42
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika huvittava valitusketju.
Otsikosta ja tekstin alkuosasta saa vaikutelman että AP olisi yrittänyt kaikkensa mutta selviääkin ettei ole tehnyt yhtikäs mitään :D
Sen naisen suhteen yritin kaikkeni olosuhteisiin nähden. Ja 18-20-vuotiaama vastaavalla tavalla koetin pokata yhtä varattua opettajaani yhtä sitkeästi, ilman tulosta.
Muuten olen kärsivällisesti, v*ttuuntumisenkin uhalla odotellut niitä aloitteita, joita ei vain ole kuulunut. Sitäpaitsi olisin niiden muiden tsemppausten siivellä voinut tavata jonkun muunkin, mutten saanut silloin aktiivisen salitreenauksenkaan kaudella keneltäkään aloitteita.
T. Ap
Okei, sä oletkin provokeskustelija.
Olet yrittänyt täysin vääriä ihmisiä. Itse en koskaan alentuisi yrittämään varattua, enkä myöskään henkilöä johon olen hoitosuhteessa. Se on sitä oikeaa alentumista ja osoittaa, että sinulla on pahoja vaurioita itsetunnossa. Sinun pitäisi hoitaa itseäsi sen verran, että alat uskaltaa yrittää oikeasti vapaana ja tarjolla olevia ihmisiä, sekä asettaa myös itsesi ihan rehdisti ja näkyvästi tarjolle.
t. 42
Hienoja "sielunkumppaneita" ollut sulla.
Itse olen ollut pitkässä, onnellisessa suhteessa miehen kanssa, jota pidän sielunkumppaninani, ja sen päätyttyä löysin nykyisen mieheni, joka on vähintään edellisen tasolla sielunkumppanuudessa. Ensimmäinen mies löytyi nettideittisivulta, nykyinen Tinderistä.
Ei ole tosiaankaan mitään "alentumista" käyttää Tinderiä, hyvänen aika sentään! Itse kokisin paljon alentuvampana mennä baariin tuntemattomien limanuljaskojen lääpittäväksi. Tinderissä pystyin huolellisesti valitsemaan, kenen kanssa lähden livenä tapaamaan, ja kyllä kannatti.