Lue keskustelun säännöt.
Millainen huutaminen on parisuhteessa normaalia? Mies huutaa minulle...
15.04.2018 |
Siinä se jo tulikin. Missä menee raja, mikä on normaalia ja mikä epänormaalia?
Meillä mies huutaa minulle. Nykyään paljon harvemmin kuin ennen, mutta suuttuessaan jostain hän osaa sanoa todella ilkeästi. Huutaminen on vain harvoin varsinaisesti riitelyä, yleensä mies vain huutaa ja minä itken. Tivaa vastauksia samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan, mutta joko vastaukset eivät kelpaa tai kysymys on alunperinkin sellainen, että siihen ei ole olemassa mitään tyydyttävää vastausta (jotain tyyliin "miten sä voit ajatella että toi on hyvä idea"/"eikö sun päässä liiku yhtään mitään"/"mikä sulla on ongelma"/jne). Aiheet eivät usein ole mitään kauhean isoja. Viimeisin huuto tuli siitä, kun pyysin yhteistä ystäväämme meidän luoksemme käymään kysymättä ensin mieheltä. Laitoin sitten ystävällemme viestiä, ettei se sovikaan, mutta huuto jatkui vielä kauan sen jälkeen, kun asia oli jo periaatteessa hoidettu.
Minulle jää noista huudoista todella paha mieli moneksi päiväksi. Olen tälläkin hetkellä aivan maassa. En ymmärrä, miksi hän tekee niin, mutta asiasta on vaikea keskustella. Mies ei myönnä osuuttaan mielipahaani, vaikka on saanut minut sanoillaan itkemään ja itse tarkoituksella jatkanut tuota tivaamista ja samojen asioiden toistelua niin kauan että murrun. Jos jatkan aiheesta puhumista ja sanon, ettei ollut reilua huutaa minulle sillä tavalla, hän joko kieltää huutaneensa ollenkaan, väittää että oikeasti minä olin se joka huusi, suuttuu alkuperäisestä huudon aiheuttaneesta asiasta uudestaan minulle, koska en hänen mielestään ole myöntänyt tai ymmärtänyt jotain, sanoo olevansa minusta "huolissaan" tai alkaa väitellä siitä, oliko jokin yksittäinen minusta sanottu juttu ilkeästi sanottu vai ei. Ei varmaan tarvitse sanoa, etteivät ne keskustelut johda mihinkään muuhun kuin siihen että pahoitan vain uudestaan mieleni. :(
Kommentit (122)
Mikään huutaminen ei ole normaalia parisuhteessa. Tai no, perun sanani: ilosta huutaminen voi olla.
Itse en kestä huutamista ollenkaan ja jo äänen pieni korottaminen saa mut itkun partaalle. Olen tässä jotenkin ihan superherkkä. En todellakaan kestäisi parisuhdetta, jossa olisi normaalia huutaa toiselle. Meillä asiat keskustellaan, ei ole tarvetta huutaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalainen mies on ikävä kyllä tossukka mammojensa alistama ja tää siitä seuraa. Vaimoehdokkaille raivotaan kun häntä on taiteltu kokoon mammojen kautta.
Ei ole keskustelutaitoja.
Ulkolaismies ihan eri planeetalta.
Kannattaa muistaa että huutaminen ja ilkeys usein myös karkottavat kosketuksen, ei sen törkeyksiä huutavan kumppanin lähelle halua mennä. Tätä ei minunkaan ex-mieheni oikein ymmärtänyt. Hänen mielestään hänen kiroilunsa ja huutamisensa oli hänelle ihmisoikeus ja lapsuuskodista opittu tapa josta hän ei edes halunnut päästä eroon, ei vaikka asiasta oli ilmeisesti jouduttu huomauttamaan jopa työpaikalla
JSS. Muuta neuvoa ei tule, ei kenellekään. Jos tilanne on jo se että harkitsee terapiaa tai käy siellä kumppanin henkisen väkivallan vuoksi, niin kyllä: JSS ensin, terapia sitten.
Mutta miten omaisuus? Se kyllä tulee jaetuksi, jollei muuten niin osittajan avustuksella. JSS.
Miten lapset? Kymmenet tuhannet lapset elävät nytkin eroperheissä, eivätkä ole moksiskaan. Koulua ei ole aina edes pakko vaihtaa, ja jos on, niin mitä sitten? Jos elämä 24/7 henkistä väkivaltaa käyttävän, pelolla huushollia hallitsevan hullun kanssa ajaa teidätkin hulluuteen, mitä luulette sen tekevän lapsille? Elämä kantaa ja erityisesti niiden lasten takia apua kyllä löytyy ja on saatavilla. J. S. S.
Yrittäkää ymmärtää, minkä takia teillä ylipäätään on elämä. Onko se siksi, että sen voi viettää kärsimällä ensin vuosia henkisestä väkivallasta, joka vainoaa siinä kaikkein pyhimmässä, omassa kodissa, jossa jokaisen tulisi saada olla turvassa? Onko se siksi, että vuosien uhrina elämisen jälkeen saa toisen vuosikaudet syytää rahaa terapeutille voidakseen uudelleenkasata ne järjen viimeiset rauniot, joita ulkopuolisen taholta hiljalleen vuosien saatossa pala palalta tuhottiin? JSS.
Anna armoa itsellesi. Ei ole sinun vikasi, eikä sinun tehtäväsi korjata toista. Ei ole sinun vastuullasi, että toinen ei itse, ehkä jopa ehdotuksista huolimatta, ymmärrä tai suostu hakemaan apua itselleen. Ei kuulu olla sinulta pois, että joku päättää olla muuttumatta. Ei ole oikein, että joku elää kuten elää sinun kustannuksellasi, sinun mielenterveytesi, tai vielä pahempaa lapsiesi kustannuksella. J. S. S.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni samantyyppinen tilanne kuin keskustelun aloittajalla, naimisissa vain jo yli 30 v. Olisin toivonut aloittajalle fiksumpia vastauksia kuin "jätä se sika" tai "älä ole lammas". Mieheni on kasvanut perheessä, jossa vanhemmat ovat huutaneet milloin mistäkin. Hän on kertonut kärsineensä ja pelänneensä sitä lapsena. Mieheni oli nuorena rauhallinen ja osasi ottaa huomioon tunteeni ja herkkyyteni. Emme juuri riidelleet, emmekä varsinkaan huutaneet. Myöhemmin hän alkoi kilahtaa milloin mistäkin ja se tapa hänelle on jäänyt. Syy on kuitenkin aina joko minussa tai nyt jo aikuisissa lapsissamme. "Se joka aloittaa on aina pahin" on hänen lempilauseensa sen jälkeen kun hän on saanut huutoraivarin. Syy on yleensä se, että häntä ei kuulemma arvosteta ja että hän joutuu raatamaan meidän muiden eteen tai yksinkertaisesti se, että olen eri mieltä hänen kanssaan jostain asiasta. Hän kokee sen aina uhkaksi itseään kohtaan. Molemmat käymme kuitenkin työssä täysipäiväisesti kotimme eteen ja lisäksi minä hoidan pääosin kodin, koska hänellä on yritys ja työpäivät venyvät ympäripyöreiksi. Alkuvuosina itkin ja olin rikki näiden huutokohtausten jälkeen, nyt otan tilanteet olemalla rauhallinen ja tyyni. Lasten takia olen halunnut olla se, jolla säilyy tolkku. Aluksi mieheni pyysi anteeksi ja sovimme tilanteen, nykyisin hän ei pahoittele käytöstään. Saattaa tosin joskus osoittaa sen jollain myönnytyksellä. Miehessäni on kuitenkin hyvät puolensa, joten ei ole niin yksinkertaista vain erota. Eniten kärsin, kun hän huutaa lapsillemme ja kadun sitä, etten ole kyennyt vaikuttamaan mieheni käytökseen paremmin ja suojelemaan lapsia huudolta ja loukkauksilta. Mieheni raivostuu vain lisää, kun puolustan lapsia ja lopulta saan kaikki syyt niskoilleni. Hän odottaa lapsuudenperheessään opitun tavan mukaan lapsilta kuuliaisuutta ja vanhempien arvostusta. Lapsemme ovat kuitenkin omillakin aivoillaan ajattelevia, herkkiä ja väliin vahvatahtoisia. Mieheni ei useinkaan kestä sitä, vaan kokee asemansa uhatuksi ja alkaa huutaa, kunnes kaikkien mieli on pahoitettu. Väsyttää ja surettaa. Olen suunnitellut meneväni terapiaan purkamaan tätä ja toivottavasti löytämään rajojen asettamista sekä uusia toimintatapoja. Jos se ei auta, niin uskallusta tehdä omia ratkaisujani tämän liiton jatkamisesta.
Aivan kuin oma tarinani! :(
Samat sanat, ikävä kyllä!
Eli toinen on tyytyväinen kun asiat menevät niinkuin hän haluaa? My way or the highway, baby.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
JSS. Muuta neuvoa ei tule, ei kenellekään. Jos tilanne on jo se että harkitsee terapiaa tai käy siellä kumppanin henkisen väkivallan vuoksi, niin kyllä: JSS ensin, terapia sitten.
Mutta miten omaisuus? Se kyllä tulee jaetuksi, jollei muuten niin osittajan avustuksella. JSS.
Miten lapset? Kymmenet tuhannet lapset elävät nytkin eroperheissä, eivätkä ole moksiskaan. Koulua ei ole aina edes pakko vaihtaa, ja jos on, niin mitä sitten? Jos elämä 24/7 henkistä väkivaltaa käyttävän, pelolla huushollia hallitsevan hullun kanssa ajaa teidätkin hulluuteen, mitä luulette sen tekevän lapsille? Elämä kantaa ja erityisesti niiden lasten takia apua kyllä löytyy ja on saatavilla. J. S. S.
Yrittäkää ymmärtää, minkä takia teillä ylipäätään on elämä. Onko se siksi, että sen voi viettää kärsimällä ensin vuosia henkisestä väkivallasta, joka vainoaa siinä kaikkein pyhimmässä, omassa kodissa, jossa jokaisen tulisi saada olla turvassa? Onko se siksi, että vuosien uhrina elämisen jälkeen saa toisen vuosikaudet syytää rahaa terapeutille voidakseen uudelleenkasata ne järjen viimeiset rauniot, joita ulkopuolisen taholta hiljalleen vuosien saatossa pala palalta tuhottiin? JSS.
Anna armoa itsellesi. Ei ole sinun vikasi, eikä sinun tehtäväsi korjata toista. Ei ole sinun vastuullasi, että toinen ei itse, ehkä jopa ehdotuksista huolimatta, ymmärrä tai suostu hakemaan apua itselleen. Ei kuulu olla sinulta pois, että joku päättää olla muuttumatta. Ei ole oikein, että joku elää kuten elää sinun kustannuksellasi, sinun mielenterveytesi, tai vielä pahempaa lapsiesi kustannuksella. J. S. S.
Hyvin puhuttu. Aamen! 👌
En ymmärrä sellaisia TEKOSYITÄ että kun lapset tuosta kasvavat ja ovat sen ja sen ikäisiä niin sitten... Miksi altistaa lapsia ahdistavalle koti-ilmapiirille yhtään enempää!? Pelkuruutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JSS. Muuta neuvoa ei tule, ei kenellekään. Jos tilanne on jo se että harkitsee terapiaa tai käy siellä kumppanin henkisen väkivallan vuoksi, niin kyllä: JSS ensin, terapia sitten.
Mutta miten omaisuus? Se kyllä tulee jaetuksi, jollei muuten niin osittajan avustuksella. JSS.
Miten lapset? Kymmenet tuhannet lapset elävät nytkin eroperheissä, eivätkä ole moksiskaan. Koulua ei ole aina edes pakko vaihtaa, ja jos on, niin mitä sitten? Jos elämä 24/7 henkistä väkivaltaa käyttävän, pelolla huushollia hallitsevan hullun kanssa ajaa teidätkin hulluuteen, mitä luulette sen tekevän lapsille? Elämä kantaa ja erityisesti niiden lasten takia apua kyllä löytyy ja on saatavilla. J. S. S.
Yrittäkää ymmärtää, minkä takia teillä ylipäätään on elämä. Onko se siksi, että sen voi viettää kärsimällä ensin vuosia henkisestä väkivallasta, joka vainoaa siinä kaikkein pyhimmässä, omassa kodissa, jossa jokaisen tulisi saada olla turvassa? Onko se siksi, että vuosien uhrina elämisen jälkeen saa toisen vuosikaudet syytää rahaa terapeutille voidakseen uudelleenkasata ne järjen viimeiset rauniot, joita ulkopuolisen taholta hiljalleen vuosien saatossa pala palalta tuhottiin? JSS.
Anna armoa itsellesi. Ei ole sinun vikasi, eikä sinun tehtäväsi korjata toista. Ei ole sinun vastuullasi, että toinen ei itse, ehkä jopa ehdotuksista huolimatta, ymmärrä tai suostu hakemaan apua itselleen. Ei kuulu olla sinulta pois, että joku päättää olla muuttumatta. Ei ole oikein, että joku elää kuten elää sinun kustannuksellasi, sinun mielenterveytesi, tai vielä pahempaa lapsiesi kustannuksella. J. S. S.
Hyvin puhuttu. Aamen! 👌
En ymmärrä sellaisia TEKOSYITÄ että kun lapset tuosta kasvavat ja ovat sen ja sen ikäisiä niin sitten... Miksi altistaa lapsia ahdistavalle koti-ilmapiirille yhtään enempää!? Pelkuruutta.
TÄMÄ!!!
Itse elin ap:n kuvailemassa suhteessa, ensin ajattelin etten uskalla erota, mutta lopulta lasten takia tein päätöksen. En halua altistaa heitä tuolle joka ainoa päivä enkä halua näyttää mallia että toista saa kohdella niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei voi välttyä vastoinkäymisiltä elämässään. Joskus näemme toisen ihmisen surun ja paineen, mutta jokaisen kuoren alla on jotain syvempää mitä emme aina pysty näkemään. Kun kysymme kuulumisia, harvemmin jäämme miettimään sen syvemmin. Sehän on erittäin inhimillistä tässä kiireisessä ja hektisessä maailmassa, jossa elämme. Mutta mitä jos näkisimme kaikkien ristit? Suhtautuisimmeko eri lailla lähimmäiseen, tuttavaan tai tuntemattomaan? Olisimmeko ymmärtäväisempiä ja hellempiä? Jättäisimme tiuskimiset tiuskimatta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otammehan huomioon jokaisen, emmekä jätä ketään yksin. Ollaan ystävällisiä jokaiselle, sillä emme voi koskaan todella tietää, että mitä toiselle kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se mies sitten tivaa uudelleen ja uudelleen?
Että miksi tein jonkun jutun, sitten kun selitän, miksi minä tein niin ja miten minä näen asian ja etten ajatellut sen suututtavan miestä, hän vastaa jotain että minun olisi se pitänyt tajuta tai että en voi ajatella noin. Sitten toistaa saman kysymyksen uudelleen ja juttu kiertää kehää.
Älä selitä. Mikään ei vituta enempää kuin tyhjänpäiväinen selittely.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan kokeillut huutaa takaisin? Tai huutaa yllättävästi miehelle kun hän tekee jotain sinua ärsyttävää? Kokeile. Hiljaisesta naisesta pääsee yllättävän kova ääni kun patoutunutta raivoa on kertynyt tarpeeksi.
Hei, tuollainen huutaminen ei ole normaalia tasapainoisen ihmisen käytöstä. Kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Hakeutuisin miehen kanssa parisuhdeterapiaan. Huutotilanteita sinun ei tarvitse sietää. Voit poistua asunnosta.
Mitä sille ap:lle nyt kuuluu, olisi mukava tietää. Jos kävi hyvin, häippäsi maisemista tai jos kävi huonosti, on lyyhistynyt entisestään.
Tuo on henkistä väkivaltaa ja kaukana normaalista. Jätä mies huutamaan, etsi itsellesi tasapainoisempaa seuraa.
Miehesi on narsku.
Jätä se sika.
Niin tuttua mutta itkeä en jaksa... ei se mitään auta.