Pomon puoliso siirtänyt omalle tililleen vuodessa 290 000 euroa
Kyseessä osakeyhtiö.
Pomon puoliso on siirrellyt (siirtelee edelleen) omalle tililleen viikoittain tuhansia euroja.
Asia selvisi minulle tänään.
Yhtä aikaa ylityökorvaukset jätetty maksamatta. Työaikalakia ei noudateta, ja ihmisiä kiusataan todella rankasti.
Kyseessä suomalaisyritys, jossa olen itse työssä.
Kuinka tuo voi mennä tilintarkastuksissa läpi?
Tutkin juuri tilejä, ja sama on jatkunut ainakin 2 vuotta. Pidemmälle en pääse näkemään.
Mitä tekisitte?
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Kysymyksiä aloittajalle
a) Oletko uskaltanut kysyä pomolta/muilta osakkailta, miksi varoja siirretään puolisolle?
b) Oletteko muistuttaneet yhdessä ylityökorvauksista?
c) Jos olet(te), mitä pomo sanoi tai reagoi?
A) en ole
B ja c) Olemme — ei ole rahaa ja ei makseta, piste. Kaikki omia oikeuksiaan (ruokatunti, matkakulukorvaukset, ylittökorvaukset) vaativat on potkaistu ulos.
Tähän saakka olen luullut, että rahaa ei ole riittävästi ja talkootyötä on tehtävä.
Tänään aloin selata tilitietoja, koska pääsy tilille on.
Selvisi, että raha virtaa kyllä jonnekin.
Ap
Tsekkaa viimeisin tilinpäätös. Liitetiedoista ainakin pitäisi löytyä jos yhtiöllä on velkaa omistajalle/vaimolle.
Saa maksaa palkkaa vaimolleen jos sivukulut hoidetaan. Ja vaimo hoitaa verot. Omistaja päättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyksiä aloittajalle
a) Oletko uskaltanut kysyä pomolta/muilta osakkailta, miksi varoja siirretään puolisolle?
b) Oletteko muistuttaneet yhdessä ylityökorvauksista?
c) Jos olet(te), mitä pomo sanoi tai reagoi?
A) en ole
B ja c) Olemme — ei ole rahaa ja ei makseta, piste. Kaikki omia oikeuksiaan (ruokatunti, matkakulukorvaukset, ylittökorvaukset) vaativat on potkaistu ulos.
Tähän saakka olen luullut, että rahaa ei ole riittävästi ja talkootyötä on tehtävä.
Tänään aloin selata tilitietoja, koska pääsy tilille on.
Selvisi, että raha virtaa kyllä jonnekin.Ap
Apua. Ilmianto tuntuu olevan palvelus kaikille.
Ja jos vaimon toimenkuva on mitä on, senkin omistaja päättää. Kyllä omistaja saa maksaa vaikka kymppitonnin tunnista jos haluaa.
Osakeyhtiötä käytännössä pyörittävänä (miehen firma, minä hoidan kaikki raha-asiat otona, ei ihan pieni firma kuitenkaan) noin suuret siirtosummat kyllä haisee. Satuitko vilkaisemaan, onko maksettu samalla veroja? Ts. kyllähän minäkin siirrän miehelle suoraan tilille rahaa, mutta vähän myöhemmin menee sitten verot ko. rahoista eli lasketan palkan ihan virallisesti, netto suoraan tilille ja myöhemmin verottajalle viipale. Tosin 290 000 Euroa kuulostaa jo todella isolta summalta, koska vielä suurempi summa olisi pitänyt maksella sitten ennakonpidätyksiä niistä.
Kulukorvauksina tuollaiset summat ei mene läpi kyllä mitenkään... Ja kiinteistökaupat yms.? Teoriassa on mahdollista, että puoliso on aikanaan rahoittanut yritystä ja nyt saa niitä lainalyhennyksinä takaisin. Mutta edelleen summa on iso lainata yritykselle, ellei ko. nainen ui rahoissa muutenkin.
Meillä oli muuten viime vuonna verotarkastus ja kamalaa on, että eräs verohallinnossa työskentelevä sanoi, että se on "hys, hys", mutta suurin osa tulee käräytyksistä. Huomautettavaa/ohjattavaa löytyi ihan yksittäisissä asioissa, lisämaksamista ei tullut eli kyllä asiat oli ihan kunnossa. Muistaakseni 70% yrityksistä joutuu maksamaan lisää eli oikeasti olimme todella hyvin asiat hoitaneet. Tuntuu vieläkin oudolta, että miksi joku olisi käräyttänyt meidät ja miksi. Mietin sitäkin, että ostimme vain muutamaa viikkoa ennen verotarkastusilmoitusta uuden auton. Herättikö se ärystystä? En osaa sanoa. Tosin autostakin on lainaa... ihan henkilökohtaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kenellekään ole ongelma että firmalta varastetaan rahoja samalla kun jätetään palkkoja maksamatta?
Siis varastaako ap sieltä rahaa? Omistaja ei varasta firmastaan, hänellä on oikeus esim. kulukorvauksiin. Ne eivät ole ap:n rahoja, vaikka hän tuntuu siten kuvittelevan.
Tarkoitatko että toimarin vaimo, joka ei ole ilmeisesti missään tekemisissä yhtiön kanssa, nostaisi kulukorvauksia omalle tilille tuhansia euroja viikossa?
290 000 euroa kulukorvauksia. Jännää.
Ap
Mistä sä tiedät, ettei tuo summa ole maksettuja osinkoja, edellisiltä vuosilta?
En tiedäkään. Oma mieheni on osakas eräässä pk-yrityksessä. Osinkoja ei ainakaan hänelle makseta noin. Mutta who knows.
Ap
Ainakin meidän perheyrityksessä, jos on päätetty jakaa osinkoja, ne kirjataan kirjanpidossa osakkaille saamiseksi ja saatetaan maksaa vasta vuosien päästä, kun firmalla on ylimääräistä rahaa.
Tämä siksi, koska osingon saaja joutuu ilmoittamaan sen omassa veroilmoituksessaan ja maksamaan mahdollisen veron, sinä vuonna kun osingon jaosta on päätetty, vaikka rahaa ei olisi käsitelty.
Tilasin nyt vuoden 2016 tilinpäätöstiedot.
Viime vuonna pomon puoliso ei ole lainannut mitään yritykselle, koska hän oli lähes koko vuoden tutkintavankeudessa Aasiassa. Pääsi kuitenkin Suomeen, mutta lakimieskuluista pomo huokaili koko viime vuoden. Tuskin on siis vuonn 2017 tuo ihminen lainannut yritykselle mitään.
Juu, tää kuulostaa provolta.
Menen nyt lataamaan tuon tilinpäätöksen vuodelta 2016.
Toivon, että löytyy selityksiä.
Pomollani on huijarin maine oman alansa yrittäjien keskuudessa, mutta silti toivon, ettei hän ole mitään kovia rikoksia tehnyt. Kerran hän on ollut syytettynä kavalluksesta, mutta häntä ei tuomittu.
Ap
P.s. Nauratti se, kun pomon puoliso oli näemmä vingutellut firman korttia myös Louis V:n laukkuliikkeessä. 1900 euroa. Ilmeisesti edustuskuluja.
Vierailija kirjoitti:
Onko pomo = omistaja?
On.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Osakeyhtiötä käytännössä pyörittävänä (miehen firma, minä hoidan kaikki raha-asiat otona, ei ihan pieni firma kuitenkaan) noin suuret siirtosummat kyllä haisee. Satuitko vilkaisemaan, onko maksettu samalla veroja? Ts. kyllähän minäkin siirrän miehelle suoraan tilille rahaa, mutta vähän myöhemmin menee sitten verot ko. rahoista eli lasketan palkan ihan virallisesti, netto suoraan tilille ja myöhemmin verottajalle viipale. Tosin 290 000 Euroa kuulostaa jo todella isolta summalta, koska vielä suurempi summa olisi pitänyt maksella sitten ennakonpidätyksiä niistä.
Kulukorvauksina tuollaiset summat ei mene läpi kyllä mitenkään... Ja kiinteistökaupat yms.? Teoriassa on mahdollista, että puoliso on aikanaan rahoittanut yritystä ja nyt saa niitä lainalyhennyksinä takaisin. Mutta edelleen summa on iso lainata yritykselle, ellei ko. nainen ui rahoissa muutenkin.
Meillä oli muuten viime vuonna verotarkastus ja kamalaa on, että eräs verohallinnossa työskentelevä sanoi, että se on "hys, hys", mutta suurin osa tulee käräytyksistä. Huomautettavaa/ohjattavaa löytyi ihan yksittäisissä asioissa, lisämaksamista ei tullut eli kyllä asiat oli ihan kunnossa. Muistaakseni 70% yrityksistä joutuu maksamaan lisää eli oikeasti olimme todella hyvin asiat hoitaneet. Tuntuu vieläkin oudolta, että miksi joku olisi käräyttänyt meidät ja miksi. Mietin sitäkin, että ostimme vain muutamaa viikkoa ennen verotarkastusilmoitusta uuden auton. Herättikö se ärystystä? En osaa sanoa. Tosin autostakin on lainaa... ihan henkilökohtaista.
Meillä oli firman verotarkastus viime vuonna. He kyllä kertoivat, että suurin osa firmoista saa puhtaat paperit. Asialliset kaverit, antoivat hyviä neuvoja. Ainoat huomautukset tuli firman liian pienistä edustuskuluista (eli jos on matkalasku myyntireissusta, niin saa kertyä kuluja esim. lounaan tarjoamisesta) ja toinen auton käytöstä muuhun kuin firman ajoon. Sitä ei ole, meillä on omat autot käytössä, joten totesivat vain, että kannattaa laskea, onko kannattavampaa myydä toinen auto pois ja ajaa yksityiajoa firman autolla.
Meillä oli yhdessä vaiheessa kirjanpitäjä, joka kirjasi ostot myynneiksi ja sai aika äkkiä miljoonan ylijäämän. Hän ei millään ymmärtänyt, että lasku on jotain sellaista, minkä firma on maksanut, ei suinkaan saanut rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Tilasin nyt vuoden 2016 tilinpäätöstiedot.
Viime vuonna pomon puoliso ei ole lainannut mitään yritykselle, koska hän oli lähes koko vuoden tutkintavankeudessa Aasiassa. Pääsi kuitenkin Suomeen, mutta lakimieskuluista pomo huokaili koko viime vuoden. Tuskin on siis vuonn 2017 tuo ihminen lainannut yritykselle mitään.Juu, tää kuulostaa provolta.
Menen nyt lataamaan tuon tilinpäätöksen vuodelta 2016.
Toivon, että löytyy selityksiä.Pomollani on huijarin maine oman alansa yrittäjien keskuudessa, mutta silti toivon, ettei hän ole mitään kovia rikoksia tehnyt. Kerran hän on ollut syytettynä kavalluksesta, mutta häntä ei tuomittu.
Ap
P.s. Nauratti se, kun pomon puoliso oli näemmä vingutellut firman korttia myös Louis V:n laukkuliikkeessä. 1900 euroa. Ilmeisesti edustuskuluja.
Tää on ihan kiva tarina sinänsä, mutta pomon puolisohan ei ole vaimo, miksi hän ostaisi LV:n?
Ja jännä firma, jossa jaellaan pankkikortteja firman tilille.
Vierailija kirjoitti:
Osakeyhtiötä käytännössä pyörittävänä (miehen firma, minä hoidan kaikki raha-asiat otona, ei ihan pieni firma kuitenkaan) noin suuret siirtosummat kyllä haisee. Satuitko vilkaisemaan, onko maksettu samalla veroja? Ts. kyllähän minäkin siirrän miehelle suoraan tilille rahaa, mutta vähän myöhemmin menee sitten verot ko. rahoista eli lasketan palkan ihan virallisesti, netto suoraan tilille ja myöhemmin verottajalle viipale. Tosin 290 000 Euroa kuulostaa jo todella isolta summalta, koska vielä suurempi summa olisi pitänyt maksella sitten ennakonpidätyksiä niistä.
Tätä mäkin olin tulossa sanomaan, eli summa käännettäisiin netosta brutoksi palkanlaskennassa.
Tuossa tosin brutto nousisi ihan älyttömän suureksi ja enn.pid. ja sotua pitäisi maksella mukavia summia...
Lähipiirilainat vuonna 2016 n. 160 000 e.
Lähipiirisaamiset n. 40 000.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilasin nyt vuoden 2016 tilinpäätöstiedot.
Viime vuonna pomon puoliso ei ole lainannut mitään yritykselle, koska hän oli lähes koko vuoden tutkintavankeudessa Aasiassa. Pääsi kuitenkin Suomeen, mutta lakimieskuluista pomo huokaili koko viime vuoden. Tuskin on siis vuonn 2017 tuo ihminen lainannut yritykselle mitään.Juu, tää kuulostaa provolta.
Menen nyt lataamaan tuon tilinpäätöksen vuodelta 2016.
Toivon, että löytyy selityksiä.Pomollani on huijarin maine oman alansa yrittäjien keskuudessa, mutta silti toivon, ettei hän ole mitään kovia rikoksia tehnyt. Kerran hän on ollut syytettynä kavalluksesta, mutta häntä ei tuomittu.
Ap
P.s. Nauratti se, kun pomon puoliso oli näemmä vingutellut firman korttia myös Louis V:n laukkuliikkeessä. 1900 euroa. Ilmeisesti edustuskuluja.
Tää on ihan kiva tarina sinänsä, mutta pomon puolisohan ei ole vaimo, miksi hän ostaisi LV:n?
Ja jännä firma, jossa jaellaan pankkikortteja firman tilille.
Homoseksuaali.
Ap
Lopeta jo ap ellet ole trolli. Levität ihan turhaan liian yksityiskohtaista tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta jo ap ellet ole trolli. Levität ihan turhaan liian yksityiskohtaista tietoa.
Perjantai-illan viihdykettähän tämä vain oli!

Huvittuneena seurattiin, kuinka jotkut ottivat jutun tosissaan, vaikka lisättiin kierroksia. Ehkä vasta vankeusjuttu herätti tosikot miettimään olisiko kyseessä trolli. Kiitos kaikille!
Trolli tai ei niin ihmetyttää että ap:n jutut saivat niin paljon yläpeukkuja mikä tarkoittaa sitä että ihmiset mielellään uskovat että yrityksen omistajat tekisivät kupruja. Mistä ap olisi tiennyt että pomon puoliso olisi siirtänyt tililleen rahaa vain omaan kulutukseen?
Mistä ap tietää vaikka maksut olisivat ihan laillisia maksuja. esimerkiksi omassa suvussani on esimerkki siitä että mies perusti yrityksen puolisoltaan lainaamilla rahoilla ja puoliso sitten toisinaan peri niitä takaisin kun yrityksen tilillä oli tarpeeksi rahaa.
Erittäin vaikea uskoa, kun tietää ihmiset.
Mutta toivotaan näin.
Jos erityistilintarkastus tulee ja jos rahaa on liikutettu laittomasti, mäkin menetän työni.
Ap