innottomat isovanhemmat

Tämä on hyvin yleistä tänä päivänä ja ei meilläkään nuo lapset ole nähneet isovanhempiaan moneen kuukauteen. Oma äitini laittaa välillä vanhimmalleni facebookissa sydämiä, mutta ei koskaan kysele edes kuulumisia. Lapseni sanoi, että hänestä ne sydämet ovat outoja ja hänelle tulee tunne, että osoitetaan ulkopuolisille että heillä olisi läheinen suhde.

Kaksi nuorimmaista ovat välillä kysyneet isovanhemmilta, voiko tulla käymään, mutta vastaus on ollut "ei". Mielestäni tämä on lapsia kohtaan hyvin tylyä, sillä pienet lapset kokevat hyvin äkkiä että ovat ei-tervetulleita. Nykyään lapset puhuvat isovanhemmista hyvin harvoin.

Meillä on onneksi lasteni kanssa lämmin suhde ja odotan mummoutumista vaikka siihen meneekin vielä 15 vuotta ainakin. Oma elämä on kiireistä, mutta itse olen sitä mieltä että aikaa löytyy kyllä jos itse haluaa. Itsellekin on aikaa, vaikka sitä antaa muille. Sitä kun priorisoi elämästään ei-tarpeelliset asiat pois, aikaakin kummasti on. Mielestäni kiire on vain keksitty syy. Kannattaa sanoa suoraan ettei kiinnosta, mutta ei kannata olettaa että muita pitäisi sitten kiinnostaa sinun asiat.

Asumme kerrostalossa keskikaupungilla ja olemme työelämässä vielä. Lapsenlapset ovat 7 v ja 9 v. Ovat viikonloppuna yökylässä joskus meillä, mutta aika raskasta on. Pojat ovat kiinnostuneet kännyköistään ja pelailevat ainoastaan niillä, jos sitä ei rajoiteta. Kun rajoitetaan alkavat provosoimaan toisiaan nahisteluun. Yritämme pelailla heidän kanssaan lautapeliä ja korttipelejä, mutta eivät sitä kovin pitkään jaksa. Keskikaupungin leikkipuistoihin olemme heitä vieneet, mutta aina ei sää ole suotuisa, ja tylsää ja kylmää on siellä vahtina seisoskella. Lukemisesta eivät ole kiinnostuneet. Viikonloppu menee sitten lähinnä sisällä television äärellä tallettamiemme lasten elokuvien katseluksi, välillä älämölöä. Ruokana on jotakin makaroonia eikä ruokajuomana ole viiniä kuten normaalisti meillä viikonloppuna. Eikä sinä viikonloppuna ole seksiä.

Ideoita, miten näistä yökyläviikonlopuista saisi mielekkäämpiä ? Pappa ei osaa tehdä linnunpönttöjä.

Käyttäjä11109 kirjoitti:

Ärsyttää kun lähipiirissä hehkutetaan lasten vierailuja isovanhempien luokse. Meillä kaksi tytärtä, eikä isovanhemmat ole halukkaita ottamaan yökylään, jne "meillä on omat menot" " me tykätään olla mökillä" jne. Itse olen lapseni hankkinut, mutta edes J.O.S.K.U.S saisi apua. Eikä kyse ole taloudellisuudesta, välimatkasta tai terveyden tilasta:isovanhempia vaan EI KIINNOSTA

Minkä ihmeen vuoksi pitäisi ottaa lapsenlapset yökylään? Eikö heidän kanssaan voi muuten olla? Ja kun isovanhempia ei kiinnosta niin se on aivan heidän oma asiansa ja siihen heillä on täysi oikeus. Ei heillä ole mitään velvollisuuksia lapsenlapsiin. Ne velvollisuudet on vain niillä lastenvanhemmilla.

Muuten ihan vinkkinä: lastenhoitoapua ihan yön ylikin saa rahalla.

Vierailija kirjoitti:

Asumme kerrostalossa keskikaupungilla ja olemme työelämässä vielä. Lapsenlapset ovat 7 v ja 9 v. Ovat viikonloppuna yökylässä joskus meillä, mutta aika raskasta on. Pojat ovat kiinnostuneet kännyköistään ja pelailevat ainoastaan niillä, jos sitä ei rajoiteta. Kun rajoitetaan alkavat provosoimaan toisiaan nahisteluun. Yritämme pelailla heidän kanssaan lautapeliä ja korttipelejä, mutta eivät sitä kovin pitkään jaksa. Keskikaupungin leikkipuistoihin olemme heitä vieneet, mutta aina ei sää ole suotuisa, ja tylsää ja kylmää on siellä vahtina seisoskella. Lukemisesta eivät ole kiinnostuneet. Viikonloppu menee sitten lähinnä sisällä television äärellä tallettamiemme lasten elokuvien katseluksi, välillä älämölöä. Ruokana on jotakin makaroonia eikä ruokajuomana ole viiniä kuten normaalisti meillä viikonloppuna. Eikä sinä viikonloppuna ole seksiä.

Ideoita, miten näistä yökyläviikonlopuista saisi mielekkäämpiä ? Pappa ei osaa tehdä linnunpönttöjä.

Huonolla säällä sisäleikkipuistot on ihan paras juttu, niissä on vielä yleensä kahvila jossa noin isojen lasten kanssa liikkuessa voi ihan rauhassa istuskella sen aikaa kun lapset kuluttaa energiaa.

Ilmeisesti ette siis ehdi lasten aikana tekemään muuta kuin makaroonia? Lapset voisi osallistaa itse ruoanlaittoon niin siitäkin tulee yhteistä puuhaa, tai valmistella ruoan jo etukäteen niin valmistus on nopeampaa. Viininkin voi ostaa jo viikolla niin sitäkin voi ruoan kanssa nauttia lasilliset, lapsille ei tietenkään viiniä mutta viinilasista vaikka marjamehua niin tulee juhlan tuntua.

Riippuu minkä kaupungin keskustassa asutte niin varmaan löytyy joitain lapsillekin mielekkäitä museoita, luonnontietellinen museo tai vaikka kasvitieteellinen puutarha. Uimahalli voisi olla myös kiva jos tykkäätte papan kanssa uida.

Kivalla säällä kotieläinpuistot on hyviä kohteita.

Meillä tilanne taas on se, että anoppi asuu satojen kilometrien päässä ja muuta ei ole.

Itse asennoiduin alusta asti siihen, että mitään apuja ei ole, eikä tule. Niin ihmeen hyvin on pärjännyt, vielä kun molemmat meistä tekee vuorotyötä... toisaalta, myönnettäköön että en edes osaa pyytää apua, en ole apua koskaan mistään elämässäni saanut, joten se osa-alue tuntuu niin vieraalta.

Enemmän mua mietityttänyt muut lapselliset kaverit, jotka kestopuheen aiheena valittavat mummoista ja vaareista, kun he eivät hoida heidän lapsiaan niin paljon kun haluaisivat, jotta he pääsevät rilluttelemaan tai hoitamaan parisuhdettaan.  Ja lähinnä se kiroilu ja kiukuttelu omille vanhemmille asiasta kummastuttaa joka kerta. Nyt puhutaan kuitenkin yli 30 vuotiaista aikuisista...

En tarkoita tätä arvostellakseni, mutta musta vaan jo ajatus on niin kumma että joku auttaisi. Voishan se tietty olla joskus kivaa päästä vaikka elokuviin miehen kanssa... Mut mennään nyt näillä, hyvin meillä asiat kuitenkin on.

Kuitenkin sanon ap.lle että isovanhemmat ovat työnsä tehneet lastenkasvatuksessa, joten nyt he ottavat sen oman ajan takaisin. Koita ymmärtää myös heidän tarpeitaan. Kaikki eivät kaipaa pukkulapsi arkea elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mun kahden lapsen isä on kuollut, eivätkä nämä näe isovanhempiaan kuin noin kerran vuoteen. Hyvin pärjään yksinkin näitten kanssa. Tosin mun isä välillä ostelee puhelimia ym vähän kalliimpia juttuja mun lapsille, mutta en oo ees aatellu että lapseni olisi esim yökylässä isäni tai äitini luona, ainakaan ilman minua.

Kiva että täällä on toinenkin totaali yksinhuoltaja jonka lapset ei juuri tapaa isovanhempia. Ihan hyvää elämää voi elää päiväkotilaisen ja alakoululaisen kanssa kokonaan ilman isää ja isovanhempia. Turha jäädä murehtimaan jos isä tai isovanhemmat on kuolleet tai asuu satojen kilometrien päässä. Toisaalta uskon että minusta itsestäni tulisi ihan hyvä mummo aikanaan joskus 15 vuoden päästä aikaisintaan.

Nykyajan isovanhemmat ovat hukassa ja hyvin suuri osa myös alkoholisoituneet. Tämän huomaa kun kävee alkon ohi, tupa on täynnä eläkeläisiä. Omat vanhempani tissuttelevat kerrostaloasunnossa ja ihan kaikenlainen kyläily myös pikku piipahtaminen kahden kuukauden välein koetaan raastavana. Alusta asti ollaan hermot kireällä ja odotellaan että vieraat häipyisivät jotta saisi avata kaljatölkin. Kylään heitä ei saa millään ja jos tulevat esittävät jos jonkinlaista tekosyytä kuinka pitää lähteä jo kotiin, on muka kauheasti hommaa. Toaiasiassa vain alkoholi odottaa kotona, ei kotityöt.  Nämä ennen niin fiksut ja ahkerat työläiset kuluttavat päivänsä televisiota katsomalla, tissuttelemalla ja parveketupakoimalla.  Omasta mielestään heillä on eurooppalaiset juomatavat eikä mitään ongelmaa. Yrittävät piilotella ja vähätellä juomisiaan. tissuttelua ei voi peitellä, se näkyy ja sen haistaa. Hukkaan heitettyä koko loppuelämä.

Vierailija kirjoitti:

Asumme kerrostalossa keskikaupungilla ja olemme työelämässä vielä. Lapsenlapset ovat 7 v ja 9 v. Ovat viikonloppuna yökylässä joskus meillä, mutta aika raskasta on. Pojat ovat kiinnostuneet kännyköistään ja pelailevat ainoastaan niillä, jos sitä ei rajoiteta. Kun rajoitetaan alkavat provosoimaan toisiaan nahisteluun. Yritämme pelailla heidän kanssaan lautapeliä ja korttipelejä, mutta eivät sitä kovin pitkään jaksa. Keskikaupungin leikkipuistoihin olemme heitä vieneet, mutta aina ei sää ole suotuisa, ja tylsää ja kylmää on siellä vahtina seisoskella. Lukemisesta eivät ole kiinnostuneet. Viikonloppu menee sitten lähinnä sisällä television äärellä tallettamiemme lasten elokuvien katseluksi, välillä älämölöä. Ruokana on jotakin makaroonia eikä ruokajuomana ole viiniä kuten normaalisti meillä viikonloppuna. Eikä sinä viikonloppuna ole seksiä.

Ideoita, miten näistä yökyläviikonlopuista saisi mielekkäämpiä ? Pappa ei osaa tehdä linnunpönttöjä.

Lähtekää lasten kanssa esim. luontopoluille (esim. Harakan saareen, jos Helsingin keskustassa asutte). Viekää museoihin, konsertteihin yms. Googlettamalla löytyy todella paljon ideoita paikkoihin ja tekemiseen, joka on kivaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Laittakaa mummolaan kännykkäkielto, kyllä pojat sen pian ymmärtävät, että mummolassa pitää keksiä muuta tekemistä. Rakentakaa maja tyynyistä ja peitoista. Tehkää kids science-kokeita youtubesta löytyvien videoiden opastuksella. Kokatkaa yhdessä lasten kanssa, niin luultavasti innostuisivat syömään muutakin kuin makaronia. Lasillisen tai jopa kaksi voi viiniä nauttia myös lasten läsnäollessa, seksiä voi harrastaa sen jälkeen kun on saanut lapset nukkumaan. 

Mä ymmärrän kyllä oikein hyvin, että kun lapsihumpan on kerran tanssinut, ei kaipaa enää toista kierrosta samaa, etenkään jos isovanhemmat ovat vielä työelämässä ja aika ja voimat muutenkin kortilla.

Mun isoäiti oli hirveän kiva ihminen, mutta ei tuntunut olleen hirveän kiinnostunut ainakaan minusta ja sisaruksistani. Näimme tyyliin kaksi kertaa vuodessa. Etäisiksi jäimme, toisaalta tuskinpa se häntä haittasi. Valintoja, valintoja.

Nykylapsia pitää viihdyttää koko ajan ja heille pitää keksiä tekemistä valvovan silmän alla. Vapaaehtoisesti lapset vain räpläävät puhelinta, tablettia, läppäriä ja telkkaa.  Heitä ei voi päästää mihinkään päikseen, kun kaikkialla on vaaranpaikkoja. Heillä ei ole mitään aloitteellisuutta eikä kekseliäisyyttä eivätkä he myöskään siedä joutilaisuutta. Viimeisinä vahteina ovat lasten vanhemmat, joilla on tarkat säännöt, mitä lasten kanssa tulee tehdä ja miten.

Ennen oli helpompaa. Me oltiin 70-luvulla kaikki kesät mummolassa. Vanhemmat tekivät heinätöitä ja muita talon töitä. Lapset osallistuivat kaikkeen sellaiseen, mitä pystyivät tekemään, heinien tamppaamisesta lehmien paimentamiseen, ruokkimiseen, mansikoiden poimintaan, ja muu aika juostiin pitkin pihoja, niittyjä, metsiä serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa.  Hypittiin ladon ylisiltä heinäkasoihin, koluttiin aittoja, luettiin vanhoja lehtiä ullakolla sadepäivinä, leivottiin pieniä leipiä kun täti leipoi isoja, järjesteltiin nappipurkin nappeja, veisteltiin, pilkottiin klapeja, kunnostettiin heinäseipäitä, katsottiin kun mummo kutoi mattoa, leikattiin matonkuteita...  Välillä tuli kolhuja ja mehiläisenpistoja, mutta ei haitannut. Mummot ja tädit eivät viihdyttäneet meitä muuten kuin että yhdessä tekemisen lomassa muisteltiin vanhoja ja kerrottiin tarinoita. 

Vierailija kirjoitti:

Asumme kerrostalossa keskikaupungilla ja olemme työelämässä vielä. Lapsenlapset ovat 7 v ja 9 v. Ovat viikonloppuna yökylässä joskus meillä, mutta aika raskasta on. Pojat ovat kiinnostuneet kännyköistään ja pelailevat ainoastaan niillä, jos sitä ei rajoiteta. Kun rajoitetaan alkavat provosoimaan toisiaan nahisteluun. Yritämme pelailla heidän kanssaan lautapeliä ja korttipelejä, mutta eivät sitä kovin pitkään jaksa. Keskikaupungin leikkipuistoihin olemme heitä vieneet, mutta aina ei sää ole suotuisa, ja tylsää ja kylmää on siellä vahtina seisoskella. Lukemisesta eivät ole kiinnostuneet. Viikonloppu menee sitten lähinnä sisällä television äärellä tallettamiemme lasten elokuvien katseluksi, välillä älämölöä. Ruokana on jotakin makaroonia eikä ruokajuomana ole viiniä kuten normaalisti meillä viikonloppuna. Eikä sinä viikonloppuna ole seksiä.

Ideoita, miten näistä yökyläviikonlopuista saisi mielekkäämpiä ? Pappa ei osaa tehdä linnunpönttöjä.

Viekää lastenteatteriin, lastenkonsertteihin, sen tyyppisiin museoihin mistä lapsikin voisi olla edes vähän kiinnostunut, uimahalliin, suunnistusiltarasteille, missä on lastenradat, hiihtämään , luistelemaan, metsään retkelle nuotiopaikalle, katsomaan jääkiekkopeliä tai urheilukilpailua jne jne.

Eikä aina kannata kysellä, haluavatko. Eivät voi tietää ja saattaa olla hauskaa vaikka alkuun epäilyttäisikin.

Edelleen jaksetaan niuhottaa, että "hoida itse omat kakarasi." En usko, että kukaan kykenevä ja hyvä vanhempi todella ajattelee, että isovanhempien olisi oltava jatkuvassa hoitovalmiudessa tai kasvatusapuna, mutta kyse on PERHEESTÄ. Perheestä, jossa huolehditaan ja rakastetaan toinen toistaan. Ne, jotka on sitä mieltä, ettei isovanhempien tarvitsekaan olla kiinnostuneita lapsenlapsistaan ovat varmasti eläneet hyvin kylmässä ja etäisessä perheessä, mikä tuntuu nykyaikana olevan turhan yleistä. "Yksin on pärjättävä." Miksi? Perheessä autetaan toinen toistamme sen mukaan, miten pystymme. En tarkoita, että mummolaan pitää aina olla tervetullut, mutta kyllä lämpimässä, rakastavassa perheessä lapsenlapset ovat ilo ja onni ja niiden kanssa vietetään aikaa oman työtilanteen ja kunnon puitteissa.

Sitä niittää mitä kylvää. Onhan se vähän turha odotella sitä apua vanhana ja vaivaisena, jos ei ole itse aikanaan sitä muille suonut. Olen ollut useita vuosia töissä hoivakodeissa ja siellä tämä asia on tullut hyvinkin tutuksi jutellessa omaisten ja asukkaiden kanssa. Kannattaa pitää huolta läheisistään kun siihen on vielä mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä tulisi ajatella toisesta näkökulmasta eli niiden lastenlasten. Eli he eivät kaipaa hoitoa vaan isovanhempien seuraa ja läsnäoloa. On kamalaa, kun lapsi jää paitsi isovanhempien rakkaudesta.

Miksi aina ajatellaan, että se on vanhempien auttamista, kun lapsi on isovanhemmille? Sen on lapsenlapsen ja isovanhemman yhdessäoloa ja kiintymystä.

Rakkaat isovanhemmat ovat lapselle suuri rikkaus. Kauheeta niille lapsille, joiden isovanhemmat eivät halua viettää aikaa heidän kanssaan.

Juuri näin. Ei lastenlasten kanssa ole suoritusvelvoitetta. Ei tarvitse ravata sirkushuveissa, leikkiä ja viihdyttää. Me lapsuuden kesät mummolassa viettäneet juoksimme pitkin maita ja mantuja, tutkimme latoja ja aittoja ja ullakoita, remusimme pikkuserkkujen kanssa, vietimme sadepäivää vanhoja lehtiä lueskellen, turisimme mummon ja tädin kanssa, lajittelimme  nappipurkin sisältöä, leivoimme pieniä leipiä kun mummo leipoi isoja, ruokimme ja silittelimme kotieläimiä, poimimme mansikoita, kitkimme rikkaruohoja, ajoimme heinää,  hypimme ladon ylisiltä heinäkasoihin,  haimme lehmät laitumelta ja postin naapuritalosta. Omat vanhemmat oli talon väen kanssa heinätöissä.  Nykylapset eivät osaa olla ilman älypuhelinta, xboxia, telkkaria ja hoploppeja.

No niinpä juuri!  Te remusitte serkkujen kanssa ja vietitte kesäpäiviä maalla, kun vanhemmat oli talon töissä jne.  Mistä hiivatista te kehittäisitte  samat mummola- olosuhteet nykylapsille?  Jo oli tuokin taas kirjoitus!  Mitä niin kuin oli tarkoitus sanoa?  Että nykyiset isovanhemmat, hankkikaapa maalaistalo, kotieläimiä, lehmiä, heinäkasoja ja ladon ylisiä meidän lapsiamme varten!  Kun ei meitä tarvinnut yhtään hoitaa eikä meistä tarvinnut huolehtia (katin kontit! , kyllä teille vaan ruuat laitettiin ja vaatteet päälle hommattiin ja nukkumaanmenot huolehdittiin ja varmasti pidettiin huoli, että olette olemassa ettekä jossain järven pohjassa tai suden suussa).  Olen minäkin viettänyt kesälomaa maalla tätilässä, ja aikuisena tajunnut, minkälainen työtaakka tädillä ja sedällä siinä oli, vielä toisten lapsetkin siinä hoidettavana ja huolehdittavana.  Lapsen näkökulmasta ihanan huoletonta aikaa, juu kyllä.

Hommaa nyt sinäkin sitten jo valmiiksi se maalaistalo elikoineen päivineen, että saat omat lapsenlapsesi sitten sinne remuamaan.  Samalla tee kaikki talon työt siinä tietenkin, mutta kunhan ne lapsenlapset saavat ihanat maalaisolosuhteet, joita muistella sitten vanhempana. 

Me ollaankin sitten poikkeus isovanhemmat, me hoidetaan joka päivä lapsia, joskus saattaa mennä päivä jottei nähdä mutta silloinkin on jo ikävä pieniä tötteröitä, mummun omia nassuja.

Voi, kunpa tähän löytyisikin joku kultainen keskitie. Se olisi sellainen, että isovanhempi ei suosisi ketään ainakaan näkyvästi vaikka joku lempilapsi olisikin - ja että isovanhempaa yhtäältä kiinnostaisi ajanvietto lastenlasten kanssa muulloinkin kuin "pakollisina" merkkipäivinä.

Omat vanhempani ovat harrastaneet tätä suosimista. Tosin suosikki löytyy sekä sisaren että meidän perheestä. Käytännössä näiden lasten suosikkiasema näkyy niin, että vanhempamme pyytävät näitä suosikkilapsiaan aktiivisesti milloin mihinkin; yöksi, huvipuistoon, syömään, elokuviin, lastenteatteriin, rantapiknikille... Ja muita lapsia otetaan sitten joskus ja Jouluna.

Muiden lasten kannalta tämä on äärimmäisen kurjaa ja ikävää. Vanhempamme taas eivät näe yhtään tilannetta siltä kannalta, miltä tämä muista lapsista tuntuu - tuntuu, että eivät halua nähdäkään.

Vaikka kuinka kysyisi, onko reilua että Petteri pääsee viettämään isovanhempien kanssa aikaa kymmenen kertaa ja sitten ehkä Veikka ja Martti, jos muistetaan, vastaus on, että emmehän me kotonakaan voi olla lapsille täysin tasapuolisia. Vastauksena on myös joka kerta, että emme me voi määritellä tai määrätä sitä, kenen kanssa he mitäkin tekevät. No, tietenkään emme voi - mutta ainakin oman perheen kohdalla mitta on täynnä. Sen me kuitenkin voimme määrätä, että tästä suosimisesta ei tarvi kaikkien muiden kärsiä jatkuvasti.

Miehen vanhemmat taas... no, he käyvät synttäreillä ja kutsuvat merkkipäivinä meitä sinne. Jos lapset haluaisivat viettää vaikka tunnin heidän kanssaan, niin ei käy. Aina löytyy jotain muuta. Pitää nukkua, käydä kaupassa, siivota... Sanottakoon, että tätä on jatkunut jo niin pitkään että tässä kasvaessaan lapsia taas sitten tuskin kovin paljon enää kiinnostaa. Kyllähän kaikki hiipuu aikanaan yksipuolisuuteen.

Muilla kokemusta vastaavasta?

Normimummo kirjoitti:

Kyllä se pullantuoksuinen mummolakulttuuri on viime vuosisadan historiaa. Olen itse kuusikymppinen ja vielä vaativassa työssä. Kun tulen pitkältä työmatkalta, niin lentokentällä ensimmäinen ajatus ei ole hakea pikkulapsia talooni hoidettavaksi, vaan kunnon lepo, että jaksaa seuraavan työviikon. Nykyisessä työelämässä on myös pidettävä huolta omasta kunnostaan, ulkonäöstään ja edustavuudestaan. Viikonloppu on ainoa mahdollisuus huoltaa kroppa, vaatteet ja koti ja parisuhde papan kanssa kuntoon. 

Ja kun se ansaittu kesäloma koittaa, niin me päräytetään prätkät tallista ja lähdetään reissuun. Tavataan omia kavereitamme ympäri Euroopan ja nautitaan stressittömyydestä. Mihin kohtaan tässä kuviossa lastenhoito sopii?  Jos olisin halunnut lastenhoitajaksi, niin olisin kouluttautunut sellaiseksi. 

Silloin kun omat lapset olivat pieniä, elimme rankkaa arkea opiskellen työn ohessa - ja hoidimme kyllä omat lapset ihan ilman mummojen apua. Lastenhoitaja palkattiin erikseen. Jo 70-luvulla isovanhemmat olivat kodin ulkopuolisissa töissään ja harrastuksissaan, joten jaksan hämmästellä noita outoja mielikuvia paikalleen jämähtäneistä mummoloista. 

Minäkin olen vielä työssä ja mieheni todella vastuullisessa ja aikaa vievää työssä paljoine työmatkoineen.

Silti lapsenlapsi on se tärkein kun vapaa-aika koittaa. Ja aikaa jää kyllä itsestään huolehtimiseen ja ystäville.

Turhat kissanristäiset jäävät kyllä pois.

Ja tuollaiset " prätkämatkat" Eurooppaan on niin nähty moneen kertaan ettei enää jaksa samalla tavalla kiinnostaa.

Matkat mietitään tarkasti ovatko vaivan arvoisia.

Mutta en minä teidän tapaanne tarkoita kritisoida , te itse päätätte omat tärkeysjärjestykseen ne,, vaan halusin tuoda esille että kyllä moni haluaa olla mummo vielä nykyäänkin vaikka tekisi vaativaa työtä tms.

Tuttavapiirissämme tuntuu olevan suunnilleen sama ajatusmaailma.

Vierailija kirjoitti:

Normimummo kirjoitti:

Kyllä se pullantuoksuinen mummolakulttuuri on viime vuosisadan historiaa. Olen itse kuusikymppinen ja vielä vaativassa työssä. Kun tulen pitkältä työmatkalta, niin lentokentällä ensimmäinen ajatus ei ole hakea pikkulapsia talooni hoidettavaksi, vaan kunnon lepo, että jaksaa seuraavan työviikon. Nykyisessä työelämässä on myös pidettävä huolta omasta kunnostaan, ulkonäöstään ja edustavuudestaan. Viikonloppu on ainoa mahdollisuus huoltaa kroppa, vaatteet ja koti ja parisuhde papan kanssa kuntoon. 

Ja kun se ansaittu kesäloma koittaa, niin me päräytetään prätkät tallista ja lähdetään reissuun. Tavataan omia kavereitamme ympäri Euroopan ja nautitaan stressittömyydestä. Mihin kohtaan tässä kuviossa lastenhoito sopii?  Jos olisin halunnut lastenhoitajaksi, niin olisin kouluttautunut sellaiseksi. 

Silloin kun omat lapset olivat pieniä, elimme rankkaa arkea opiskellen työn ohessa - ja hoidimme kyllä omat lapset ihan ilman mummojen apua. Lastenhoitaja palkattiin erikseen. Jo 70-luvulla isovanhemmat olivat kodin ulkopuolisissa töissään ja harrastuksissaan, joten jaksan hämmästellä noita outoja mielikuvia paikalleen jämähtäneistä mummoloista. 

Minäkin olen vielä työssä ja mieheni todella vastuullisessa ja aikaa vievää työssä paljoine työmatkoineen.

Silti lapsenlapsi on se tärkein kun vapaa-aika koittaa. Ja aikaa jää kyllä itsestään huolehtimiseen ja ystäville.

Turhat kissanristäiset jäävät kyllä pois.

Ja tuollaiset " prätkämatkat" Eurooppaan on niin nähty moneen kertaan ettei enää jaksa samalla tavalla kiinnostaa.

Matkat mietitään tarkasti ovatko vaivan arvoisia.

Mutta en minä teidän tapaanne tarkoita kritisoida , te itse päätätte omat tärkeysjärjestykseen ne,, vaan halusin tuoda esille että kyllä moni haluaa olla mummo vielä nykyäänkin vaikka tekisi vaativaa työtä tms.

Tuttavapiirissämme tuntuu olevan suunnilleen sama ajatusmaailma.

Kiva kuulla, kovat itsekkäät arvot ovat kuitenkin väistymässä pehmeiden yhdessä tekemisen arvojen tieltä myös työelämän kehittyessä. Pääsen näkemään tätä aitiopaikalta ja olen varovaisen toiveikas. Minä minä ihmisten aika alkaa olla ohi.

Vierailija kirjoitti:

Asumme kerrostalossa keskikaupungilla ja olemme työelämässä vielä. Lapsenlapset ovat 7 v ja 9 v. Ovat viikonloppuna yökylässä joskus meillä, mutta aika raskasta on. Pojat ovat kiinnostuneet kännyköistään ja pelailevat ainoastaan niillä, jos sitä ei rajoiteta. Kun rajoitetaan alkavat provosoimaan toisiaan nahisteluun. Yritämme pelailla heidän kanssaan lautapeliä ja korttipelejä, mutta eivät sitä kovin pitkään jaksa. Keskikaupungin leikkipuistoihin olemme heitä vieneet, mutta aina ei sää ole suotuisa, ja tylsää ja kylmää on siellä vahtina seisoskella. Lukemisesta eivät ole kiinnostuneet. Viikonloppu menee sitten lähinnä sisällä television äärellä tallettamiemme lasten elokuvien katseluksi, välillä älämölöä. Ruokana on jotakin makaroonia eikä ruokajuomana ole viiniä kuten normaalisti meillä viikonloppuna. Eikä sinä viikonloppuna ole seksiä.

Ideoita, miten näistä yökyläviikonlopuista saisi mielekkäämpiä ? Pappa ei osaa tehdä linnunpönttöjä.

Hyvä ihme, teillä on siis omien lasten ollessa pieniä syöty vain makaronia, viiniä ei ole juotu ikinä eikä seksiä ollut (teillä siis taitaakin olla vain yksi lapsi.) Miten avuttomia teistä on tullut parissa kolmessakymmenessä vuodessa! Vai istuiko oma lapsi pienenä ja teininä aina hiljaa huoneessaan ja kävi pari kertaa päivässä syömässä annoksen makaronia...

Vihje: kun lapsenlapset kylässä, eläkää samalla tavalla kuin omien lasten ollessa pieniä ja miettikää, mitä silloin teitte viikonloppuisin. Kai teillä nyt edes joskus oli silloin kivaa?