innottomat isovanhemmat
Ärsyttää kun lähipiirissä hehkutetaan lasten vierailuja isovanhempien luokse. Meillä kaksi tytärtä, eikä isovanhemmat ole halukkaita ottamaan yökylään, jne "meillä on omat menot" " me tykätään olla mökillä" jne. Itse olen lapseni hankkinut, mutta edes J.O.S.K.U.S saisi apua. Eikä kyse ole taloudellisuudesta, välimatkasta tai terveyden tilasta:isovanhempia vaan EI KIINNOSTA
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, kunpa tähän löytyisikin joku kultainen keskitie. Se olisi sellainen, että isovanhempi ei suosisi ketään ainakaan näkyvästi vaikka joku lempilapsi olisikin - ja että isovanhempaa yhtäältä kiinnostaisi ajanvietto lastenlasten kanssa muulloinkin kuin "pakollisina" merkkipäivinä.
Omat vanhempani ovat harrastaneet tätä suosimista. Tosin suosikki löytyy sekä sisaren että meidän perheestä. Käytännössä näiden lasten suosikkiasema näkyy niin, että vanhempamme pyytävät näitä suosikkilapsiaan aktiivisesti milloin mihinkin; yöksi, huvipuistoon, syömään, elokuviin, lastenteatteriin, rantapiknikille... Ja muita lapsia otetaan sitten joskus ja Jouluna.
Muiden lasten kannalta tämä on äärimmäisen kurjaa ja ikävää. Vanhempamme taas eivät näe yhtään tilannetta siltä kannalta, miltä tämä muista lapsista tuntuu - tuntuu, että eivät halua nähdäkään.
Vaikka kuinka kysyisi, onko reilua että Petteri pääsee viettämään isovanhempien kanssa aikaa kymmenen kertaa ja sitten ehkä Veikka ja Martti, jos muistetaan, vastaus on, että emmehän me kotonakaan voi olla lapsille täysin tasapuolisia. Vastauksena on myös joka kerta, että emme me voi määritellä tai määrätä sitä, kenen kanssa he mitäkin tekevät. No, tietenkään emme voi - mutta ainakin oman perheen kohdalla mitta on täynnä. Sen me kuitenkin voimme määrätä, että tästä suosimisesta ei tarvi kaikkien muiden kärsiä jatkuvasti.
Miehen vanhemmat taas... no, he käyvät synttäreillä ja kutsuvat merkkipäivinä meitä sinne. Jos lapset haluaisivat viettää vaikka tunnin heidän kanssaan, niin ei käy. Aina löytyy jotain muuta. Pitää nukkua, käydä kaupassa, siivota... Sanottakoon, että tätä on jatkunut jo niin pitkään että tässä kasvaessaan lapsia taas sitten tuskin kovin paljon enää kiinnostaa. Kyllähän kaikki hiipuu aikanaan yksipuolisuuteen.
Muilla kokemusta vastaavasta?
Miten te olette tehneet/teette tuolle
"Vastauksena on myös joka kerta, että emme me voi määritellä tai määrätä sitä, kenen kanssa he mitäkin tekevät. No, tietenkään emme voi - mutta ainakin oman perheen kohdalla mitta on täynnä. Sen me kuitenkin voimme määrätä, että tästä suosimisesta ei tarvi kaikkien muiden kärsiä jatkuvasti."Itse sanoin suoraan vanhemmilleni, että jos teidän yhden perheen ja sen lapsien suosiminen on teillä noin epäoikeudenmukaista niin tasan tarkkaan kaiken avun pyydätte jatkossa siltä samalta perheeltä, meille riitti. Tämä tarkoittaa nyt ja aina. Sitten vain etäisyys ja johdonmukaisesti päätöksessä pysyminen.
Meillä asia aiheutti jo lapsille niin valtavaa mielipahaa ja serkut väänsivät ns. puukkoa haavassa niin ei pidetä enää yhteyttä eikä vastata yhteydenottoihin. En ole kohta kymmeneen vuoteen ollut yhteydessä vanhempiini, isä kuoli muutama vuosi sitten, en pidä yhteyttä sisareeni. En enää välitä enkä asiaa murehdi kun kaikki riidat ja mielipahaa vain väistyivät ja tilalle tuli happea. En ole mitenkään katkera ilkeä paha ihminen mutta reiluus ja rehellisyys on minulle tärkeää. Päätin valita miten suhtaudun suosimiseen. En tiedä miten äitini ja sisareni ajattelevat, en keskustele asiasta heidän tai muiden sukulaisteni kanssa. Luovuin myös heti perinnöstä kun isäni kuoli ja lakiasiat piti hoitaa. Pitäkööt tunkkinsa.
En suosittele tätä kenellekään koska osalle se saattaa olla taakka kantaa, hylätä nyt perheensä. Itsellä oli keveni heti kun tein päätöksen ja elämä on ollut helpompaa. Mieheni ei asiasta välitä, lapset eivät koskaan heitä hyvin tuntenutkaan.
Tuntuu helpottavalta kuulla, että samanlaisia ajatuksia myös muilla tästä suosimisasiasta. Vanhempani kun antavat ymmärtää että se vika on ikään kuin meissä, kun vaadimme liikoja ja yritämme saada heitä tanssimaan pillimme mukaan. Ja silti... eikö vanhemman tehtävä ole pitää lastensa puolia tällaisista asioissa?
Me on ajateltu, että lapsista ei enää kukaan menisi vanhemmilleni kylään yksin. Että jos käydään, niin käydään koko porukalla ja se siitä sitten. Sisar on miehensä kanssa samoilla linjoilla, tilannehan on heillä aivan sama.
T: Se, jolle vastasit
Missähän määrin kiinnostuksen puute johtuu siitä, että nykyisin kiinnostuksena pidetään lastenhoitoa yökyläilyineen? Tai vähintäänkin kiinnostuksesta seuraa velvollisuus lastenhoitoon ja yökyläilyihin. Jos lapsenlapsista saisi olla kiinnostunut ilman hoitovelvollisuutta, olisiko useampi isovanhempi kiinnostunut lapsenlapsistaan? En ole koskaan ollut isovanhemmillani hoidossa vaan me kävimme perheenä heidän luonaan ja he meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, kunpa tähän löytyisikin joku kultainen keskitie. Se olisi sellainen, että isovanhempi ei suosisi ketään ainakaan näkyvästi vaikka joku lempilapsi olisikin - ja että isovanhempaa yhtäältä kiinnostaisi ajanvietto lastenlasten kanssa muulloinkin kuin "pakollisina" merkkipäivinä.
Omat vanhempani ovat harrastaneet tätä suosimista. Tosin suosikki löytyy sekä sisaren että meidän perheestä. Käytännössä näiden lasten suosikkiasema näkyy niin, että vanhempamme pyytävät näitä suosikkilapsiaan aktiivisesti milloin mihinkin; yöksi, huvipuistoon, syömään, elokuviin, lastenteatteriin, rantapiknikille... Ja muita lapsia otetaan sitten joskus ja Jouluna.
Muiden lasten kannalta tämä on äärimmäisen kurjaa ja ikävää. Vanhempamme taas eivät näe yhtään tilannetta siltä kannalta, miltä tämä muista lapsista tuntuu - tuntuu, että eivät halua nähdäkään.
Vaikka kuinka kysyisi, onko reilua että Petteri pääsee viettämään isovanhempien kanssa aikaa kymmenen kertaa ja sitten ehkä Veikka ja Martti, jos muistetaan, vastaus on, että emmehän me kotonakaan voi olla lapsille täysin tasapuolisia. Vastauksena on myös joka kerta, että emme me voi määritellä tai määrätä sitä, kenen kanssa he mitäkin tekevät. No, tietenkään emme voi - mutta ainakin oman perheen kohdalla mitta on täynnä. Sen me kuitenkin voimme määrätä, että tästä suosimisesta ei tarvi kaikkien muiden kärsiä jatkuvasti.
Miehen vanhemmat taas... no, he käyvät synttäreillä ja kutsuvat merkkipäivinä meitä sinne. Jos lapset haluaisivat viettää vaikka tunnin heidän kanssaan, niin ei käy. Aina löytyy jotain muuta. Pitää nukkua, käydä kaupassa, siivota... Sanottakoon, että tätä on jatkunut jo niin pitkään että tässä kasvaessaan lapsia taas sitten tuskin kovin paljon enää kiinnostaa. Kyllähän kaikki hiipuu aikanaan yksipuolisuuteen.
Muilla kokemusta vastaavasta?
Miten te olette tehneet/teette tuolle
"Vastauksena on myös joka kerta, että emme me voi määritellä tai määrätä sitä, kenen kanssa he mitäkin tekevät. No, tietenkään emme voi - mutta ainakin oman perheen kohdalla mitta on täynnä. Sen me kuitenkin voimme määrätä, että tästä suosimisesta ei tarvi kaikkien muiden kärsiä jatkuvasti."Itse sanoin suoraan vanhemmilleni, että jos teidän yhden perheen ja sen lapsien suosiminen on teillä noin epäoikeudenmukaista niin tasan tarkkaan kaiken avun pyydätte jatkossa siltä samalta perheeltä, meille riitti. Tämä tarkoittaa nyt ja aina. Sitten vain etäisyys ja johdonmukaisesti päätöksessä pysyminen.
Meillä asia aiheutti jo lapsille niin valtavaa mielipahaa ja serkut väänsivät ns. puukkoa haavassa niin ei pidetä enää yhteyttä eikä vastata yhteydenottoihin. En ole kohta kymmeneen vuoteen ollut yhteydessä vanhempiini, isä kuoli muutama vuosi sitten, en pidä yhteyttä sisareeni. En enää välitä enkä asiaa murehdi kun kaikki riidat ja mielipahaa vain väistyivät ja tilalle tuli happea. En ole mitenkään katkera ilkeä paha ihminen mutta reiluus ja rehellisyys on minulle tärkeää. Päätin valita miten suhtaudun suosimiseen. En tiedä miten äitini ja sisareni ajattelevat, en keskustele asiasta heidän tai muiden sukulaisteni kanssa. Luovuin myös heti perinnöstä kun isäni kuoli ja lakiasiat piti hoitaa. Pitäkööt tunkkinsa.
En suosittele tätä kenellekään koska osalle se saattaa olla taakka kantaa, hylätä nyt perheensä. Itsellä oli keveni heti kun tein päätöksen ja elämä on ollut helpompaa. Mieheni ei asiasta välitä, lapset eivät koskaan heitä hyvin tuntenutkaan.
Tuntuu helpottavalta kuulla, että samanlaisia ajatuksia myös muilla tästä suosimisasiasta. Vanhempani kun antavat ymmärtää että se vika on ikään kuin meissä, kun vaadimme liikoja ja yritämme saada heitä tanssimaan pillimme mukaan. Ja silti... eikö vanhemman tehtävä ole pitää lastensa puolia tällaisista asioissa?
Me on ajateltu, että lapsista ei enää kukaan menisi vanhemmilleni kylään yksin. Että jos käydään, niin käydään koko porukalla ja se siitä sitten. Sisar on miehensä kanssa samoilla linjoilla, tilannehan on heillä aivan sama.
T: Se, jolle vastasit
Ihan hyvä idea, pitää vielä jonkinlaiset välit perheessä. Kuitenkin lapset on suojeltu mielivallalta. Itse päädyin sanomaan hei hei minua ja perhettäni loukkaavalle toiminnalle. Olen enemmän mustavalkoisiin ratkaisuihin pystyvä/päätyvä ihminen kun oikea kiintymys on sammunut vuosien epäoikeudenmukaisuuden myötä.
Ja kai olen myös osittain huono ihminen kun minusta oli ihan oikein äitini ensimmäinen huoli kun sanoin etten enää halua olla heidän kanssaan tekemisissä "mitä ihmisetkin ajattelevat!?" Niin ne muut. Miten niiden on väliä kun ette välitä mitä meidän perhe ajattelee. Ehkä se on vain se missä ajassa kukin sukupolvi elää, oman aikakautensa ihmisiä olemme.
Osa nykyajan mummeleista humppaa perintörahat kanarioilla ja Taimaassa. Kunnon mummo ottaa yökylään useasti lapsenlapsia ja siivoo koko huushollin kun siltä tuntuu. Leipoo lasten lasten kanssa pullat tortut kakut yms. Lukee loruttaa satuja.adkartelee sun muuta hyödyllistä.
Mielestäni olette aika ankaria tuossa suosimisasiassa.
Itselläni on aika iso suku, mummollani ja papallani oli kahdeksan lasta, joista kaikilla se 3-4 lasta, eli todella paljon lapsenlapsia.
Esim. oma pikkuveljeni oli mummon ja papan suosikki, se oli kaikille ihan selvää ja ihan ok, kaikista muistakin välitettiin kyllä.
Mielestäni tuo on luonnollista, ja sen asian kanssa voisi olla vähän joustavampi? Ehkä vanhemmat voisivat kompensoida tuota asetelmaa itse sitten jotenkin, mutta antaisin isovanhempien suosia ketä haluavat, enkä olisi niin supervaativa, kunhan kyse ei ole esim. persoonallisuushäiriöisen jutuista.
Muutenkin isovanhemmille on todella paljon vaatimuksia nykyään, ei omatkaan isovanhempani olisi koskaan jaksaneet lapsenlapsiaan, jos olisi ollut nykyiset ruokavalio/erityislapsi vaatimukset.
Joka tapauksessa tuollaista tuli itselleni ketjusta mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on yhdistyksissä, harrastuksissa ja mökillä uuden puolison kanssa. Omat lapsenlapset ei kiinnosta mutta uuden puolison lapsenlapset viettää mökillä aikaa papan kanssa. Meitä pyydetään kylään mökille kun siellä ei ole muita eli 3-4 kk välein, joulun jälkeen, pääsiäisen jälkeen ja varmaan sitten juhannuksen jälkeen. Ei olla menty kun harmittaa "armopalat". Mökin on edesmennyt isäni ja veljensä rakentanut ja mökki on äitini ja minun omistuksessa.
Nyt äidilläni on ollut selkävaivoja, liikkuminen on huonompaa. Hän on soitellut viikoittain ja suunnitellut mökille pihatöitä ja leikkimökin katon uusimista sekä saunan lauteiden vaihtoa, laiturikin pitäisi uusia. Hän on ehdotellut juhannuksen jälkeen talkoita ja miestäni sinne työmaan johtajaksi. Uusi puoliso voisi autella mutta ei ole niin kätevä käsistään. Lapsetkin saisivat kivan leikkipaikan. Meidän lapset on 10 ja 12, uuden puolison lapset ovat 2 ja 4.
Olen kuunnellut äitiäni puhelimessa mutta koska ei ole tullut suoraa kysymystä niin en ole sanonut juuta enkä jaata. Me lähdetään juhannukselta reissuun koko perhe, ollaan kesä Toscanassa, minun haave ollut monta vuotta. Ja tahallani en ole kertonut. Taidan täräyttää asian kun soitellaan ja toivotetaan hyvät juhannukset.
Jos puoliksi omistatte mökin, ehdotan, että sovitte puoliksi myös lomanvieton. Esim. joka toinen juhannus teille jne.
Pidä huoli omaisuudestasi!
Tää mummo tekee raskasta vuorotyötä hoitoalalla. Paljon on pitkiä työputkia ja usein on yhden päivän vapaita. Ei sitä oikeesti aina jaksa vaikka halua olisi hoitaa lapsenlapsia. Nää mummut ja papat joita työkseni hoidan ovat jääneet noin 50 vuotiaina eläkkeelle ja osa jo aiemmin. Nyt eläkeiät ja ensisynnyttäjien iät nousevat koko ajan. Elikkä mummot ja papat painavat 65 - 68 vuotiaiksi töissä. Lapsenlapsia alkaa tulla siinä 50-65 vuoden iässä. Sitten pitäsi huolehtia omista vanhoista 85-95 vuotiaista vanmemmista. Kovin kovaan prässiin joutuvat nykyään mummut ja papat.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olette aika ankaria tuossa suosimisasiassa.
Itselläni on aika iso suku, mummollani ja papallani oli kahdeksan lasta, joista kaikilla se 3-4 lasta, eli todella paljon lapsenlapsia.
Esim. oma pikkuveljeni oli mummon ja papan suosikki, se oli kaikille ihan selvää ja ihan ok, kaikista muistakin välitettiin kyllä.
Mielestäni tuo on luonnollista, ja sen asian kanssa voisi olla vähän joustavampi? Ehkä vanhemmat voisivat kompensoida tuota asetelmaa itse sitten jotenkin, mutta antaisin isovanhempien suosia ketä haluavat, enkä olisi niin supervaativa, kunhan kyse ei ole esim. persoonallisuushäiriöisen jutuista.
Muutenkin isovanhemmille on todella paljon vaatimuksia nykyään, ei omatkaan isovanhempani olisi koskaan jaksaneet lapsenlapsiaan, jos olisi ollut nykyiset ruokavalio/erityislapsi vaatimukset.
Joka tapauksessa tuollaista tuli itselleni ketjusta mieleen.
Yksi on suosikki ja se on kaikille selvää ja ok?! Jopas on jutut! Ehkä tämä kävisi, jos isovanhempi olisi joku 90-vuotias liki muistamaton mummeli ja todennäköisesti ne lapsenlapsetkin sitten jo liki keski-iässä eli kykeneviä käsittelemään höppänän höpinöitä. Tässä ketjussa kuitenkin puhutaan työssäkäyvistä urbaani-isovanhemmista, joilla on 1-2 lasta ja muutama lapsi lapsilla. Ei ole mitään supervaativuutta edellyttää, että suhde on tasaveroinen kaikkiin. Kaikkia ei ehkä näe käytännön syistä yhtä paljon jne., mutta tunnetasolla suosikkien ottaminen (ja etenkin sen hyväksyminen!) on minusta aivan kauhea ajatus.
yx mummu kirjoitti:
Tää mummo tekee raskasta vuorotyötä hoitoalalla. Paljon on pitkiä työputkia ja usein on yhden päivän vapaita. Ei sitä oikeesti aina jaksa vaikka halua olisi hoitaa lapsenlapsia. Nää mummut ja papat joita työkseni hoidan ovat jääneet noin 50 vuotiaina eläkkeelle ja osa jo aiemmin. Nyt eläkeiät ja ensisynnyttäjien iät nousevat koko ajan. Elikkä mummot ja papat painavat 65 - 68 vuotiaiksi töissä. Lapsenlapsia alkaa tulla siinä 50-65 vuoden iässä. Sitten pitäsi huolehtia omista vanhoista 85-95 vuotiaista vanmemmista. Kovin kovaan prässiin joutuvat nykyään mummut ja papat.
Mutta sanotko "meillä on omat menot" ja "me tykätään olla mökillä" niin kuin ap kuvaili innottomia isovanhempia? Vai kerrotko, että oot vuorotöistä puhki, ettet saa vapaita, että olet uupunut omista vanhemmistasi?
On eri asia olla oikeasti uupunut ja ylikuormittunut kuin "evvk"-asenteella liikkeellä. Uskon, että lapsesi tajuaa asian kyllä. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olette aika ankaria tuossa suosimisasiassa.
Itselläni on aika iso suku, mummollani ja papallani oli kahdeksan lasta, joista kaikilla se 3-4 lasta, eli todella paljon lapsenlapsia.
Esim. oma pikkuveljeni oli mummon ja papan suosikki, se oli kaikille ihan selvää ja ihan ok, kaikista muistakin välitettiin kyllä.
Mielestäni tuo on luonnollista, ja sen asian kanssa voisi olla vähän joustavampi? Ehkä vanhemmat voisivat kompensoida tuota asetelmaa itse sitten jotenkin, mutta antaisin isovanhempien suosia ketä haluavat, enkä olisi niin supervaativa, kunhan kyse ei ole esim. persoonallisuushäiriöisen jutuista.
Muutenkin isovanhemmille on todella paljon vaatimuksia nykyään, ei omatkaan isovanhempani olisi koskaan jaksaneet lapsenlapsiaan, jos olisi ollut nykyiset ruokavalio/erityislapsi vaatimukset.
Joka tapauksessa tuollaista tuli itselleni ketjusta mieleen.
Yksi on suosikki ja se on kaikille selvää ja ok?! Jopas on jutut! Ehkä tämä kävisi, jos isovanhempi olisi joku 90-vuotias liki muistamaton mummeli ja todennäköisesti ne lapsenlapsetkin sitten jo liki keski-iässä eli kykeneviä käsittelemään höppänän höpinöitä. Tässä ketjussa kuitenkin puhutaan työssäkäyvistä urbaani-isovanhemmista, joilla on 1-2 lasta ja muutama lapsi lapsilla. Ei ole mitään supervaativuutta edellyttää, että suhde on tasaveroinen kaikkiin. Kaikkia ei ehkä näe käytännön syistä yhtä paljon jne., mutta tunnetasolla suosikkien ottaminen (ja etenkin sen hyväksyminen!) on minusta aivan kauhea ajatus.
Ei se ole omasta mielestäni mitenkään kauheaa?
Ehkä puhumme jotenkin eri asioista?
En ymmärrä miksi ne isovanhemmat eivät saisi suosia suosikkejaan, ja ymmärrän kyllä, että menee into kaikkiin lapsenlapsiin, jos pakotetaan tasapuolisuuteen.
Antaa sen suosikin/suosikkien nauttia siitä erityishuomiosta ja kompensoi muille vaikka sitten vanhempien puolelta enemmän.
Itselleni on täysin selvää, että siskoni vanhin poika on aina itselleni ykkönen, tulemme vain tosi hyvin toimeen, ja kyseinen poika oli pienenä usein meillä hoidossa. En välitä niin paljon muiden sisarusteni lapsista, vaikka annan niillekin kyllä huomiota. Näen vain positiivisena tuon, että siskoni vanhin poika saa meidän kautta erityishuomiota ja myös enemmän rahallista tukea.
Meillä oli kaksi tyttöä ja leikkivät kyllä paljon keskenään, nukeilla, pehmoleluilla ja paperinukeilla. Eivät kaivanneet koko ajan vanhempien organisoimaa viihdytystä niinkuin nykylapset. Viiniä emme juurikaan juoneet lasten ollessa pieniä, jo tiukasta taloudestakin johtuen. Seksin harrastaminen oli tuolloin nuorempana yksinkertaisempaa kun molemmat olivat siihen aina valmiita kun tuli vaan tilaisuus, esimerkiksi aina tyttöjen telinevoimistelutunnin aikana. Tytöt olivat myös aina joskus isovanhemmilla yökylässä, jolloin vietimme todella seksintäyteisen viikonlopun. Sitä kiitollisuudenvelkaa nyt maksamme ottamalla ne pojat aina joskus yökylään, vaikka olemmekin ehkä "innottomia isovanhempia".
Pelin henkeen kuuluu, että isovanhemmat julkisuudessa paistattelevat lastenlastensa paljoudella ja hyvillä, läheisillä väleillä, vaikka asiat olisivat aivan toisin. Ainoa rehellinen ihminen (toista ei ole tullut tähän ikään vastaan) on ollut toimittaja Anna-Maija Kataja (1930-2015), joka muutti eläkepäivikseen Nizzaan ja ilmoitti sieltä tv-haastattelussa, että hän on aikanaan lastensa eteen tehnyt parhaansa eikä aio heitä sen kummemmin autella. Pärjätköön itse. Valehtelijoita ja kaunistelijoita tässä maassa riittää. Moni mummo ja vaari on pelkkä lompakko. Valitettavasti myös ne, joiden ei anneta tavata lapsenlapsiaan. Olkaa iloisia te nuoretparit, joiden lapset saavat isovanhempiaan tavata, olivat he sitten tyrkkyjä, juoppoja, hihhuliuskovaisia tai rikollisia. Joulukortti ei korvaa elävää ihmistä. Toinen isoisäni oli valkoinen, toinen punainen. Harmi, että kuolivat ennen syntymääni. Isoäidit olivat ihanan kärttyisiä, eivät sopineet samaan huoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olette aika ankaria tuossa suosimisasiassa.
Itselläni on aika iso suku, mummollani ja papallani oli kahdeksan lasta, joista kaikilla se 3-4 lasta, eli todella paljon lapsenlapsia.
Esim. oma pikkuveljeni oli mummon ja papan suosikki, se oli kaikille ihan selvää ja ihan ok, kaikista muistakin välitettiin kyllä.
Mielestäni tuo on luonnollista, ja sen asian kanssa voisi olla vähän joustavampi? Ehkä vanhemmat voisivat kompensoida tuota asetelmaa itse sitten jotenkin, mutta antaisin isovanhempien suosia ketä haluavat, enkä olisi niin supervaativa, kunhan kyse ei ole esim. persoonallisuushäiriöisen jutuista.
Muutenkin isovanhemmille on todella paljon vaatimuksia nykyään, ei omatkaan isovanhempani olisi koskaan jaksaneet lapsenlapsiaan, jos olisi ollut nykyiset ruokavalio/erityislapsi vaatimukset.
Joka tapauksessa tuollaista tuli itselleni ketjusta mieleen.
Yksi on suosikki ja se on kaikille selvää ja ok?! Jopas on jutut! Ehkä tämä kävisi, jos isovanhempi olisi joku 90-vuotias liki muistamaton mummeli ja todennäköisesti ne lapsenlapsetkin sitten jo liki keski-iässä eli kykeneviä käsittelemään höppänän höpinöitä. Tässä ketjussa kuitenkin puhutaan työssäkäyvistä urbaani-isovanhemmista, joilla on 1-2 lasta ja muutama lapsi lapsilla. Ei ole mitään supervaativuutta edellyttää, että suhde on tasaveroinen kaikkiin. Kaikkia ei ehkä näe käytännön syistä yhtä paljon jne., mutta tunnetasolla suosikkien ottaminen (ja etenkin sen hyväksyminen!) on minusta aivan kauhea ajatus.
Eikä puhuta. Ei ole tehty mitään tuollaista rajausta. Isovanhempia asuu maaseudulla ja kaupungissa, kaikki eivät ole urbaaneja. Osa on työssäkäyviä, toiset työttömiä tai eläkkeellä. Lastenlapsia toisilla yksi, toisilla sata, ja monilla siltä väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan nämä innottomat isovanhemat niitä, jotka ovat omat lapsensa hoidattaneet omilla vanhemmillaan eli ei edes omat lapset ole kiinnostanet.
Minulla ei ole (vielä) lapsia, mutta 50-luvulla syntyneet eläkkeellä olevat vanhempani aina muistavat kertoa, miten lapset on itse hoidettava ja he aikovat käyttää aikansa vaeltamiseen ja mökkeilyyn.
Kun olimme 80- ja 90-luvuilla lapsia siskoni kanssa, äitimme vanhemmat olivat usein meillä arkipäivisin meitä hoitamassa, olin jossain vaiheessa ala-asteella joka vkl mummolassa yökylässä, mummu ja pappa tulivat auttamaan omakotitalon kevät ja joulusiivouksissa, pesivät meidän mattoja, antoivat rahaa ja pappa osti sukset joka talvi tms meille...
Vierailija kirjoitti:
Osa nykyajan mummeleista humppaa perintörahat kanarioilla ja Taimaassa. Kunnon mummo ottaa yökylään useasti lapsenlapsia ja siivoo koko huushollin kun siltä tuntuu. Leipoo lasten lasten kanssa pullat tortut kakut yms. Lukee loruttaa satuja.adkartelee sun muuta hyödyllistä.
Ei saatana. Samaa raatamista koko ikä? Joo ei sovi tänne. Onneksi ei ole pakko olla "kunnon mummo", siitä ei mitaleja jaeta.
Meillä on kolmella sukupolvella hyvät ja läheiset välit, ilman hoitamista. Kanssakäyminen ja yhteinen aika ei edellytä yökyläilyjä.
Nykyään lehmään lapset 30-40 vuotiaana, mikä johtaa siihen että omat vanhemmat ovat jo iäkkäitä. Ei siis jakseta enää hoitaa lapsen lapsia.
Kyläilykulttuuri on muuttunut myös siten että ei ehditä kyläilemaan jolloin vain nähtäisiin ilman hoitovelvoitetta. Miksi siis pitäisi hoitaa ja ottaa taaperot yökylään, en ymmärrä.
Kysyä voisi, miksi eivät omat vanhemmat jaksa hoitaa lapsia. Miksi tarvitaan lomaa omista lapsista, kun he ovat pieniä.
Toisaalta miniät ovat niin itsetietoisia että jos yrittää keskustalla lapsen hoitamisesta tai antaa neuvoja, niin se on ilkeyttä, vaikka vaan ajattelee lapsen parasta.
T. Mummu 70
Kyllä minä mukulat otan yökylään aina, kun olen vapaalla ja terveenä, mutta harvassa ne kerrat ovat. Tyttäreni soittaa ja kysyy suoraan, sopiiko silloin ja silloin, ja buukkaan viikonlopun lapsenlapsilleni, jos vain voin. Sitten hän vain tuo lapset minulle mummolakylään. Tämä toimii.
Sen sijaan miniä olettaa, että lähtisin itse sinne hänen kotiinsa toiseen kaupunkiin ja aina nimenomaan lastenhoitajaksi milloin mitäkin menoa varten. Olen sanonut, että ovet on auki tulla ja tuoda lapsi vaikka joka viikonloppu, mutta eipä ole näkynyt. Sen sijaan kova kitinä, ettei mummoa kiinnosta. Kyllä kiinnostaa, mutta mummola on täällä. Pompottelua en siedä.
En minä toisten kaupunkiasunnon nurkkiin mene haaskaamaan vähiä vapaitani, kun on omakin koti ja puoliso. Lapsenlapset voivat ihan hyvin tulla mummolan normaaliin arkeen: käydään kaupassa, tehdään yhdessä ruokaa ja kotitöitä, saunotaan, grillataan, haravoidaan pihaa ja leikitään. Pystyn samalla huolehtimaan pakolliset viikonloppurutiinit, mikä on normaalia työssäkäyvälle ihmiselle. Jos ei tämä sovi, niin sitten ei voi mitään.
Kun nykyään 35-vuotiaan äidin lapset saavat omia lapsiaan myös 35 vuotiaana, niin mitenkähän itse jaksavat hoitaa omia lapsenlapsiaan kun ovat jo 70 vuotiaita, silloin vasta tajuavat että eihän se lapsen hoito enää sujukaan niin kuin oletetaan.
Niin siinä vaan käy.....ettei jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Yhden mummon näkemys asiasta:
Mä olen hiukan yli 60-vuotias ja useamman isoäiti. Olen vielä työelämässä mukana, mutta terveys reistaa niin, että on sekä hyviä, että huonoja jaksoja. Eläkkeelle ei pääse.
Tekstareita satelee viikonloppua kohti ja voi sitä närkästystä, jos kerron rehellisesti, että ongelmaa on, enkä jaksa. Lapset ovat olleet joka vuosi useita öitä kylässä, joten mikään automaattinen valitus/kieltäytyminen tuo ei ole. Ja haluan itsekin heidän kanssaan olla, kunhan kunto kestää.
Joka ikinen "juhlapyhä" pitäisi hoitaa ja nimenomaan yökyläillen ja koko viikonloppu, muu ei käy. Olen ehdottanut arjen helpotukseen lasten riennoissa/tapahtumissa käyntiä, ruokailua meillä tai muutaman tunnin vierailua, jotta saa lepoaikaa ja vaikka siivota tai käydä ostoksilla, lääkärissä jne. rauhassa, mutta ei ole hyvä homma.
Asiaan kuin asiaan kysytään muutenkin apua, ei tällaista kukaan jaksa. Ja joo, nyt voisi tietenkin haukkua vanhemmat pystyyn, mutta mulla on tieto, että en ole ainoa, jota halutaan "hyväksikäyttää" näin koko ajan.
Lisäksi saa aina aloittaa alusta kertomaan nämä "meidän kodin säännöt".
Ne entisajan ihanat omenapuiden katveiset pitsihuvilamummolat, joissa nikkaroidaan, pelaillaan ja touhutaan pihalla ja mitä kaikkea ihanaa, ovat kohta katoavaa kansanperinnettä, kun kiireiset eläkeläiset luopuvat ok-taloistaan ja muuttavat kerrostaloon, jolloin sitä tekemistä ei oikein ole. Ulos ei voi pieniä ilman valvontaa päästää, puhumattakaan että jaksaisi perässä juosta tai istua hiekkalaatikon reunalla huonovointisena.
Meitä on niin moneksi ja nuo olosuhteet vaikuttavat oleellisesti kaikkeen.
Olen huomannut samaa. Oma lapseni on 17v, ja hänellä oli vielä ihana mummolaelämä pienempänä. Mummo ja pappa hoitivat, ottivat reissuun välillä mukaan, oikein pyysivät. Kävivät retkillä, laskemassa mäkeä, leipoivat, sai nukkua teltassa takapihalla. Kaikkea kivaa, ja mummo ja pappa jaksoivat, olivat vielä työelämässä ja terveitä. Pakko ei ollut koskaan hoitaa lasta, ja nämä mummolatouhut menivätkin niin päin, että isovanhemmat itse ehdottivat että lapsi voisi tulla heidän mukaansa sukuloimaan, tai yökylään viikonloppuna. Kävin myös lapseni kanssa tietysti heidän luonaan säännöllisesti myös itse.
Nyt kun sisaruksellani on lapset alle kouluikäisiä, niin lapsia kiinnostaa eniten pelaaminen tabletilla, ja pelivideoiden katsominen. Mummo ja pappa haluaisivat heidäkin kanssaan tehdä kaikkea mummolajuttuja, mutta näillä lapsilla ei ole keskittymiskykyä muuhun kuin ruudun vahtaamiseen.
Itse voisin ottaa tänne vaikka aloittajan lapset yökylään kerran kuussa. Meillä on tilaa, ja minulla aikaa (en tosin ole mummoikäinen) mutta mieluiten viettäisin aikaa sellaisten lasten kanssa joihin saa jonkun kontaktin, en ruutua möllöttäviä, jotka vain pitää vanhempien saada välillä jaloista pois että voivat toteuttaa sitä omaa elämäänsä.
Miten te olette tehneet/teette tuolle
"Vastauksena on myös joka kerta, että emme me voi määritellä tai määrätä sitä, kenen kanssa he mitäkin tekevät. No, tietenkään emme voi - mutta ainakin oman perheen kohdalla mitta on täynnä. Sen me kuitenkin voimme määrätä, että tästä suosimisesta ei tarvi kaikkien muiden kärsiä jatkuvasti."
Itse sanoin suoraan vanhemmilleni, että jos teidän yhden perheen ja sen lapsien suosiminen on teillä noin epäoikeudenmukaista niin tasan tarkkaan kaiken avun pyydätte jatkossa siltä samalta perheeltä, meille riitti. Tämä tarkoittaa nyt ja aina. Sitten vain etäisyys ja johdonmukaisesti päätöksessä pysyminen.
Meillä asia aiheutti jo lapsille niin valtavaa mielipahaa ja serkut väänsivät ns. puukkoa haavassa niin ei pidetä enää yhteyttä eikä vastata yhteydenottoihin. En ole kohta kymmeneen vuoteen ollut yhteydessä vanhempiini, isä kuoli muutama vuosi sitten, en pidä yhteyttä sisareeni. En enää välitä enkä asiaa murehdi kun kaikki riidat ja mielipahaa vain väistyivät ja tilalle tuli happea. En ole mitenkään katkera ilkeä paha ihminen mutta reiluus ja rehellisyys on minulle tärkeää. Päätin valita miten suhtaudun suosimiseen. En tiedä miten äitini ja sisareni ajattelevat, en keskustele asiasta heidän tai muiden sukulaisteni kanssa. Luovuin myös heti perinnöstä kun isäni kuoli ja lakiasiat piti hoitaa. Pitäkööt tunkkinsa.
En suosittele tätä kenellekään koska osalle se saattaa olla taakka kantaa, hylätä nyt perheensä. Itsellä oli keveni heti kun tein päätöksen ja elämä on ollut helpompaa. Mieheni ei asiasta välitä, lapset eivät koskaan heitä hyvin tuntenutkaan.