Kerro jokin elämääsi tai ajatteluasi mullistanut oivallus!

Mä tajusin erään paskasuhteen jälkeen, että jatkossa arvostan ja kuuntelen niitä pieniä hälytyskelloja suhteen alussa, vaikka olisin kuinka ihastunut. Nyt sivuutin ne täysin jostain kumman syystä ja päädyin tilanteeseen, jossa en enää tiennyt mikä on normaalia ja mikä epänormaalia. Halusin vain rakkautta liian paljon ja selittelin joka asian jotenkin parhain päin, vaikka sisimmässäni jo tiesin, että sysipaska suhde kyseessä.

Se, miten käyttäytyy, on ihan oma valinta. Ja sen voi tietoisesti myös valita.

Tämä liittyy työpaikalla vallineeseen tauottamaan ja jatkuvan valittamisen ja negatiivisen puheen kulttuuriin. Huomasin voivani huonosti ja huomasin lähteväni mukaan valittamiseen. Toetoitåsesti aloin puhua pieniä, positiivisia asioita ihmisille ja jättäväni valittamisen pois, ja voin itse paljon paremmin.

Suurin oivallus on, että en voi kantaa maailman tuskaa harteillani. En voi pelastaa maailman lapsia ja vääryyttä kokeneita, eikä minun tarvitse tuntea heidän tuskaansa, vaikka asiat kurjia ovatkin.

Esim tapaus Vilja Erika sai minut tolaltani. Lopulta vuosien varrella olen todennut, että minun on helpompi olla kun en ota näitä uutisia niin rajusti. Niihin asioihin kun en pysty vaikuttamaan.

Toinen oivallus on se, että minun ei tarvitse lähteä mukaan siihen "mennään joskus kahville" tms lässytykseen, joka tuntuu olevan pakollista jos näkee vanhan tutun. Ei minua yleensä kiinnosta sen enempää heitä nähdä, vaikka "törmääminen" aidosti voikin olla kiva juttu. Mutta se siitä sitten.

Family first

Tämän tajuaminen tuli vasta todenteolla teinivuosien jälkeen ja niin oma lapsuuden perhe kuin mieheni kanssa perustama perhe kaikki kaikessa

Että olen itse vastuussa omista teoista enkä voi piiloutua olosuhteiden taakse.

Että ajatuksia ei tarvitse uskoa. Ne ovat ohimeneviä ja lipuvat ohitse kuin pilvet taivaalla.

Että huonossa suhteessa ei ole pakko olla. Vaikka se olisi kestänyt jo kaksikymmentä vuotta, vaikka olisi yhteisiä lapsia, vaikka alussa tai välillä olisi ollut kivaakin, ja vaikka siihen ei liittynyt lyömistä.

Että voin päättää, kenen kanssa haluan lopun elämäni viettää, jos kenenkään. En tarvitse lupaa keneltäkään erota, tai jonkun muun mielestä hyväksyttävää syytä.

Ettei ole mitään tahoa joka arvioi, oliko ero turha.

Ettei kukaan ulkopuolinen voi edes koskaan tietää, mitä siellä kahden ihmisen välillä on tapahtunut.

Ettei edes ne kaksi ihmistä tule koskaan olemaan siitä yhtä mieltä.

Itse asiassa olen yksin ja aina tulen olemaankin oman elämäni tarinan ja päätösten ja seurausten kanssa.

Se ei ole tarina josta kukaan koskaan arvioisi, oliko päähenkilö hyvä tai onnistuiko vai epäonnistui.

Kuten tuo edetä kirjoittanut, että kuka on tämä päähenkilö ja mikä on hänen tarina?

Luulin että päähenkilö on tavallinen, turvallisen elämän elänyt kiltti tyttö, ja että hänen avioeronsa oli epäonnistuminen.

Mutta voikin olla, että päähenkilö on haastavista lähtökohdista ponnistanut selviytyjä, jonka avioero oli kipeä mutta välttämätön etappi kasvun ja aikuistumisen tiellä, ja tiellä itsetuntemukseen.

Luulin, että omnistuminen tarkoittaisi keskiöuokkaista elämää omakotitalossa, emsimmäisessä avioliitossa, kaksi lasta ja kultainen noutaja.

Sen sijaan onnistuminen voi olla, että on onnistunut kouluttaa itsensä, olla työssä ja asua omaa kotiaan, saada lapsi ja olla hänelle riittävä vanhempi, olla ystävä ystävilleen, lopettaa huonot parisuhteet, ja olla itselleen rehellinen ja muille aito.

Voi itse määritellä, mikä itselle on kova juttu ja onnistuminen, sitäkään kukaan ulkoa ei voi määritellä.

Ja usein se alkuperäinen oma määritelmä on kohtuuton ja perustuu käsittämättömään sisäänrakennettuun häpeään ja huonouden tunteeseen.

Et ole huono, olet riittävä. Älä häpeä mitä teit tai olet, vain itse tuomitset itsesi.

Ihan ilman mitään uskontoa löysin kiitollisuuden tunteen, sitten keksin armon, siis sen antamisen en pyytämisen ja viimeisenä ja vaikeimpana anteeksiannon. Edelleenkään kenenkään ei tarvi tulla silmille hyppimään, mutta elämä on nyt kevyempää.

Vierailija kirjoitti:

Hautausmaalla kaikki näyttäbät samalta. Mistään ei enää tunnista oliko tämä henkilö miljönääri toimitusjohtaja vai siivooja.

Onko tämä joku käännös englanninkielestä? Oletko käynyt suomalaisilla hautausmailla? Kyllä sieltä jo kaukaa erottaa herrojen haudat muista.

Vainajien kannalta tietysti ihan sama.

Up

Olin perfektionisti ja jäämässä ikuisuusopiskelijaksi.

Sitten vasta tajusin, että

-kurssit, jotka ei ole pakollisia valmistumiseen, voi vain jättää kesken.

-kursseista ei tarvitse saada hyvää arvosanaa, tarvitsee vain päästä läpi.

- opiskelu ei ole päämäärä, vaikka eka vuosi olikin hauskaa, vaan se on vain välttämätön ja mielellään mahdollisimman lyhyt tie tutkinnon saamiseen ja valmistumiseen, että voi aloittaa ammattinsa joka on se varsinainen päämäärä.

-eli opiskelujen perimmäinen tarkoitus ei ole muuttua viisaaksi ja tulla paremmaksi ja sivistyneekdi, vain saada tutkinto käteen ja päästä työelämään.

En saa mitään irti erimielisten kanssa keskustelusta, joten voi rauhassa olla osallistumatta sellaiseen koskaan. Todella vapauttavaa.

Jokainen on joskus luuseri, toiset vaan peittää sen paremmin.

matematiikan ymmärtäminen

Somen tultua lähes jokaisen ulottuville minulle alkoi paljastua ihmisten tyhmyys ja tietämättömyys ihan uudella tasolla. Myytti suomalaisista koulutettuna ja sivistyneenä kansana kärsi raskaita vaurioita.

Olin lapsesta saakka tukeva, mutta nuorena laihduin urheilemalla hulluna. Vasta kolmekymppisenä oivalsin, että voin urheilla myös pelkästään hyvän mielen ja terveyden vuoksi. Aiemmin urheilu oli aina pakonomaista kalorinpolttoa ja ulkonäön muokkausta.

Nyt nautin myös rauhallisemmista lajeista, kuten joogasta. Ihan vain hyvän olon vuoksi :)

Teininä seurustelin itseäni muutaman vuoden vanhemman punkin kanssa. Opin siltä paljon siitä, miten eläimiä kohdellaan, karja, koe-eläimet jne.

Sillon lopetin lihansyönnin, enkä ole alottanut. Kaikkea muuta kyllä syön, että vegetaristi, saati vegaani en ole, kalaa, munia ja maitotuotteita kyllä käytän. Mutta ainakin jätin lihan, joka oli siihen asti herkkuani, varsinkin kyljykset.

Ei ole ollut ikävä.

Opin myös huumeista ja mitä ne tekevät ihmiselle, se nuori mies oli narkomaani ja pyörin sitten hämärissä piireissä tovin. 

n47

Kun oikeen v*tuttaa joku asia, menen peiliin eteen kysymään itseltäni: no mitä tapahtui? blaablaablaa.. kuolitko? en.. Onnellisuuden salaisuus on, että ei vaan välitä. Jos paha olo johtuu ihmisistä, hankkii sitten parempaa seuraa. Itsekunnioitus on hyvä lääke turhien aggressioiden poistoon.

Mikään ei ole koskaan mullistanut elämääni tai ajatteluani.

t. YKSINÄINEN IHMINEN

Se, kun tajusin, että ei oikeastaan ole mitään merkitystä, mitä yhteiskunta/suku minusta odottaa, ja ei ole häpeä jättää kaikkia mahdollisuuksiaan käyttämättä tai alisuoriutua joillakin elämän osa-alueilla, vaika olisi kuinka lupaava tai hyvä, jos ei itse oikeasti saa siitä mitään. En ole sukuani/yhteiskuntaa valinnut, joten miksi antaisin heidän määritellä, miten elän?

Ymmärsin kaksvitosena, kun aloin pari vuotta työelämässä oltuani miettiä raatamiseni pointtia, että minulle työ on vain sitä varten, että voin tehdä sitä, millä oikeasti on väliä. Ei ylennyksiä kannata ottaa vastaan, jos ne kasvattavat vastuita tai stressiä, eikä työmatkasta tehdä yli 20 minuutin mittaista. Eikä muuttaa työn perässä. Jos työ tulee uniin, on silkkaa hulluutta jäädä sinne. Itse olen onnellisempi puhelinmyynnissä (myyn yrityksille mainontaa, en riistä muistisairaita vanhuksia) kuin mitä olin juristina keskisuuressa toimistossa. Pääsen töihin pyörällä kotoa kymmenessä minuutissa, ja saan itse vaikuttaa, haluanko ansaita enemmän (jos oikeasti panostan, 3500 ansio kuukaudessa on helppo, ja sillä plus miehen tuloilla lapseton pari elää leveästi) vai tehdä minimin ja säästää paukkuja omaan elämään. Tällä alalla töitäkin löytää aina, kovin moni ei myyntiä osaa tehdä mutta itseltä se tulee luonnostaan ehkä oikistaustan takia. Voin jättää kaikki työtavarani työpöydälleni, eikä minun tarvitse miettiä työtä viikonloppuna tai iltana.

Sukuni toki on pettynyt, koska olin monen ällän ylioppilas, pääsin sisään yliopistoon ensimmäisellä haulla ja "uraputki" lähti hyvin alkuun jo opintojen puolivälissä. Ja kinuttiinhan minulta toki joka puolella myös ilmaisia lakineuvoja. Mutta eipä sillä ole merkitystä. Näillä tuloilla makselee hyvin omistusasuntoa, jonka ajattelimme piakkoin vaihtaa noin 150 neliön omakotitaloon hieman kauempana keskustasta, ja minä lisäksi kahta sijoitusasuntoa. Matkailuun tai luksuselämään itselläni ei ole ikinä ollut tarvetta, eikä myöskään tarvetta näyttää/todistella ympärilläni oleville mitään.