Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhteeni ajautuvat riitoihin aina samasta syystä. Miten ratkaisen tämän? Miten voisin itse toimia toisin?
08.04.2018 |
Minuun ihastuvat miehet ilmeisesti ihastuvat minussa itsenäisyyteeni, itsevarmuuteeni, jämäkkyyteeni, rohkeuteeni, siihen että olen jotenkin riippumaton (vastakohta takertuvalle), siihen että osaan ja uskallan pitää puoleni, siihen että minulla on selkeät mielipiteet ja tavoitteet, joita kohti pyrin, hyvään itsetuntooni jne ja siihen, että noista huolimatta olen samalla kuitenkin empaattinen kuuntelija ja muut huomioon ottava ja aika tasainen luonne. Moni on ihan suoraan sanonutkin ihastuvani minussa juuri noihin piirteisiini.
No sitten suhteen vakiinnuttua tuntuu, että nuo piirteeni ajavat suhteen riitoihin. Mies (miehet) ei enää jotenkin kestäkään sitä, että kykyni pitää puoleni ilmenee myös parisuhteessa eli osaan pitää puoleni myös parisuhteessa tarvittaessa. Miehiä selvästi ärsyttää, että minua ei voi kontrolloida (en tarkoita nyt mitään puhelimen kyttäämistä tms vaan minun muokkaamista johonkin perinteisen kuuliaisen naisen rooliin). Tulee riitoja siitä, että mies ei saakaan sanella kaapin paikkaa vaan edellytän, että kaikki asiat neuvotellaan ja sovitaan yhdessä. Miehiä ärsyttää, että haluan lähteä yksin vaikkapa lomamatkalle (siis aivan yksin) enkä välttämättä soittele sieltä hädissään monta kertaa päivässä neuvoja että miten selviäisin jostain tilanteesta. Suhde muuttuu jonkunlaiseksi tahtojen taisteluksi, jossa minusta tuntuu että minut yritetään nujertaa jonkun vallan alle ihan vain siksi, että en olisi liian itsenäinen. Miehestä (miehistä) taas kuulemma tuntuu, että en sitoudu oikeasti, olen hankala ja minulle ei "kelpaa mikään". Sama kaava toistuu suhteesta toiseen.
Osaisiko joku neuvoa, että miten voisin murtaa tuon kuvion? Mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni? Älkää neuvoko, että valitse erilainen mies, koska olen yrittänyt sitä, joka kerta luulen, että tämä on nyt erilainen mies kuin eksäni.
Kommentit (434)
Usein ihmiset kiinnostuvat sellaisista ihmisistä, joissa on sellaisia piirteitä joita itseltä puuttuu. Esim. epävarma voi ihastua itsevarmaan tai hiljainen puheliaaseen. Pidemmän päälle erilaisuudesta muodostuu kuitenkin ongelma ja alussa viehättänyt erilaisuus alkaa ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan samoja asioita omissa miessuhteissani kuin ap. En kestä heikkoa, takertuvaa, epäitsenäistä kumppania sen enempää kuin määräilevää, alistavaa ja eristäytyvääkään. Onko aina kysymys valtataistelusta? Onko oikeutta edellyttää tasavertaisuutta suhteessa? Valtataisteluun tottuneita ja sitä "harrastavia" on varmaan enemmistö.
Jos on kovin itsenäinen ja tietää tarkkaan mitä haluaa, voi olla melko tylsä parisuhteessa. Kun on ollut sellainen jo pienestä pitäen, on teeskentelyä pyrkiä siitä pois eikä se kanna pitkälle. Sellainen ihminen myös herkästi vaistoaa tai jopa tulkitsee että toinen yrittää määräillä ja rajoittaa. Ehkä pitäisi kiinnostua enemmän alistuvista ja aroista miehistä ja antaa heille omaa voimaansa ja kannustaa heitä tekemään päätöksiä ja ottamaan vahvempaa asemaa parisuhteessa.
Ap, ole vaan oma otsesi. Älä täällä enää roiku vaan luotat siihen, että olet ihan hyvä ja oikeudenmukainen tuollaisena. Jos teillä ei miehen kanssa suju, se ei sitten suju. Elät sitten vaikka itseksesi, jos vastaan ei tule tarpeeksi sopivaa eli sellaista, jonka kanssa tuntuu hyvältä, puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin itsenäisyys on positiivista, milloin se alkaa olla negatiivista?
En usko, että tuo on nyt kohdallani olennainen kysymys. Vaan olennaista on se, että miksi tietyt miehet ihastuvat itsenäisyyteeni ja sitten alkavat nujertaa sitä itsenäisyyttäni. Tai ehkä olennaista on se, että miksi minä ihastun tuollaisiin miehiin. Ap.
Sinulta on kysytty, mitä tarkoitat alistumisella, mutta käytit sanaa vain koska muut olivat ottaneet sen esiin. No entä tämä nujertaminen ja vaatiminen, mitä tarkoitat niillä? Nimittäin jos nämä piirteet alkavat näkyä vuoden kohdalla, niin voi olla että mies on yrittänyt aikansa mukautua ja on alkanut vaipua epätoivoon. Nimittäin siinä vaiheessa ihminen taantuu ja alkaa reagoida maanisen fanaattisesti, jos ei muuten tule vastakaikua tai edes konfliktia.
Voihan olla, että oikeasti olet joustanut keskimääräistä enemmänkin samaan aikaan, kun henkisesti sinusta saa otetta yhtä vähän kuin limaisesta ahvenesta. Joko luiskahtaa käsistä tai sitten tulee selkäevästä.
Saan vaikutelman, että sinulle kaikennäköinen kommentointi vapautesi pyhiin aihepiireihin on puuttumista? Kyllä, itselläni on mies, jonka kanssa joutuu vääntämään siitä, että vaikka haluan olla tietoinen hänen yrityksensä jutuista (teenhän siellä töitä ja minulle halutaan isompi rooli jota varten niitä pitää ymmärtää), en ole kampeamassa häntä mihinkään enkä tarvitse selontekoa joka asiasta, eikä minulta tarvitse kysyä kantaa ihan kaikkeen. Ja toisaalta, vaikka minusta on hienoa perehdyttää häntä omiin kuvioihini, niin on turha kuvitella kiipeävänsä päättämään niistä minun ylitseni tai olevansa sen jälkeen vastuussa niistä, vaikka vaikuttaisikin siltä että olen itse unohtanut jotain. Eli aidosti on varmasti niin, että miehen kanssa voi joutua yllättäviin vääntöihin siksi, että nuo hallitsevuuskysymykset jostain syystä nousevat tärkeään rooliin suhteessa. Mutta silti, onko sinulle puuttuminen asioihisi täydellisen ulkopuolisuuden vastakohta? Millaisissa asioissa annat toiselle liekaa ja teetköhän sitä oikeasti liikaa, samalla kuin toisaalta säikytät toisen uskomaan, että mikään ei sido teitä yhteen ellei hän tee jotain sitoakseen sinut kiinni?
Nujertaminen ja vaatiminen on ollut esimerkiksi:
-sitä, että mies on suoraan vaatinut, että en saa koskaan olla erimieltä hänen kanssaan tai ainakaan en saa koskaan sanoa eriävää mielipidettä.
-en saa lähteä matkalle yksin, vaikka ensin pyysin mieheltä monta kertaa että hän lähtisi kanssani koska haluaisin mennä yhdessä ja mies ei juuri silloin pääse työesteen vuoksi, tilannetta ei auttanut se että oltiin sovittu myös yhteinen reissu toteutettavaksi melko pian
-vaatimus että vaihdan työpaikkaa, koska miehen mielestä en voi edetä siellä vaikka itse viihdyin kyseisessä työssä
-vaatimus että en suostu menemään erääseen työnantajan pyytämään koulutusjuttuun, koska se olisi tarkoittanut viikon poissaoloa kotoa toisessa kaupungissa
-vaatimus että en saa kommentoida mitään, jos mies myöhästyy puoli tuntia sovitusta ajasta vaikka olisin joutunut siksi odottamaan sen puoli tuntia tihkusateessa kadun varressa
-vaatimus että en saisi pitää niin paljon yhteyttä toiseen veljeeni kuin mitä pidin
-mykkäkoulu jos sanon mielipiteeni, mykkäkoulu jos edellytän että toinen tekee samaa kuin mitä hän minulta vaatii
-suuttuminen siitä jos teen omilla rahoillani (ei asuttu yhdessä) jonkun isomman sijoituspäätöksen kysymättä siihen lupaa mieheltä
-suuttuminen siitä että en suostunut muuttamaan yhteen asuntoon, jonka mies oli minulta kysymättä meille vuokrannut
-jne
Ap.
Kuulostaa tutulta. Sillä erolla että olemme olleet yhdessä 20 vuotta. Kaikenlaisesta on saanut vääntää ja riidellä ja kun kumpikin on sanonut sanottavansa on päädytty kumpaakin tyydyttävään kompromissiin. Olemme sitoutuneet elämään yhdessä ja välillä pitää seurata kumppania itsemurhaiskuihinkin ( kuvainnollisesti). Eli jos mies on tehnyt jotain typerää esim. Vuokrannut asunnon minulta kysymättä ja mielestäni se on anteeksi antamatonta, on siihen vain sopeuduttava. Paska kämppä mutta saammepa asua siinä yhdessä. Ja tulevaisuudessa mies tietää taas enemmän ja tarkemmin kuinka tulisi toimia, jotta kumpikin olisi tyytyväinen.
Asioista pitää keskustella ja riitojen jälkeen sovitaan ja kumpikin ottaa opikseen ja viisastuu.
Kuulosta ap että riidan tullen annat takaisin etkä ole valmis joustamaan yhtään ja leimaat kumppanin toimet nujertamiseksi, mikä ei ole hyvä tapa puhua puolisosta. Hanskat heitetään tiskiin ja ihmetellään mikä meni väärin ja kenen syy, kun ei ole viitsitty ratkaista ongelmia.Siis olisiko minun pitänyt muuttaa miehen kanssa yhteen siihen hänen yksin ja kysymättä vuokraamaan asuntoon? Ja siis vain sopeutua tilanteeseen? Ei kai nyt sentään? Ei minun asumista sentään kukaan toinen voi eikä saa päättää kysymättä minulta. Ap.
Väität olevasi joustava ja empaattinen. Miksi sinusta sitten saa kovin ehdottoman ja joustamattoman kuvan?
Ap vaikuttaa välillä ampuvan hyttystä tykillä, ja lisäksi hän tekee sen naiseksi niin sähkösanomatyyliin ja analyyttisesti, että useimmat naiset ryhtyvät samaan vasta äärimmilleen ärsytettynä. Voisiko tässä olla yksi syy? Hän puhuu miestä vaikka kertoo olevansa nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin ap:lla. Miesten ja naisten mielestä olen hyvin itsenäinen. Terapeuttini mielestä olen sairastunut itsenäisyyteen.
Itsenäisyyteni on kuitenkin ollut minulle keino selviytyä, olisin joko kuollut tai katuojassa, jos en olisi pärjännyt yksin.
Mun isä heitti mut teininä pois kotoa ja aviomies lähti kun lapset olivat tosi pieniä ja häipyi poikamieselämää viettämään. Kaikki miesystävät ovat olleet hyvin epäluotettavia ja jättäneet minut tai vain kadonneet. Ystävistä suurin osa on puukottanut selkään. Mulla ei siis yksinkertaisesti ole elämässäni ketään johon tukeutua. Pakkohan siinä on ollut tulla itsenäiseksi. Välillä toivoisin, että sellaiset bimboa leikkivät rouvat joutuisivat kokemaan saman kuin minä, jotta ymmärtäisivät, että kaikkien elämä ei ole yhtä helppoa ja kaikilla ei ole hyviä ihmisiä joiden varaan laskea.
Minä toivoisin, että minulla olisi joku, jonka kanssa saisin olla heikko. Tuntuu vaan, että ei sellaista miestä ole, joka kestäisi minun heikkouttani.
Pakko kommentoida tähän, että eniten minäkin haluaisin jonkun, jonka kanssa saisin olla heikko. Olen yrittänyt tuoda myös heikkouksiani esille parisuhteissani, mutta ne jotenkin torjutaan tai niitä yritetään hyväksikäyttää. Yleensä niille käännetään vain selkä. Olen tulkinnut niin, että heikkouksiani ei kestetä. Että minun pitää olla itsenäinen, mutta itsenäisyyteni ärsyttää, mutta sitten kun olenkin heikko, niin sekin ärsyttää. Ap.
Aaa. Ystäväni puhuu myös tästä heikkouden tarpeesta. Mutta hän on niin fiksoitunut viestimään vahvuutta ja se on hänelle niin elintärkeä olemisentapa, että kerää sitten ympärille nimenomaan niitä heikkoja ja nälkäisiä. Jotka yrittävät saada epätoivoisesti toiselta sitä, mitä ei oikeasti olekaan. Sitä vahvuutta ei ole lähteeksi asti toisen juoda, koska kaikki vahvuusreservit ovat jo pitelemässä sitä vahvaa ihmistä pystyssä.
Ystäväni ei halua, että häneen kosketaan. Vaikka olemme aikuisiällä ystävystyneet enkä ole mitenkään riippuvainen hänen puuttuvista halauksistaan, niin säälin miehiä, joka erehtyvät etsimään hänestä lujuuden lähdettä elämäänsä. Vaikka arvostan ystäväni ominaisuuksia ja saavutuksia, en saa häntä ymmärtämään, miksi hänellä ei ole tilaa olla heikko. Nimittäin, hänen houkuttamansa miestyyppi samaan aikaan loukkaantuu siitä, että ei pysty osoittamaan toiselle tarpeellisuuttaan, eikä kuitenkaan pysty suhtautumaan siihen, että äitihahmo tarvitsisikin itse tukea ja turvaa.
Niin olen minäkin kokenut, että minulta janotaan sitä vahvuutta, mutta ei osata tarjota vastineeksi vahvuutta (eli heikkouksiini ei osata suhtautua tai ne torjutaan). En minä edes koe itseäni erityisen vahvana ihmisenä välttämättä, muut vain näkevät minut vahvana. On totta, että joudun käyttäytymään kuin vahva ihminen, koska elämä pakottaa minut siihen, mutta en tunne olevani harvinaisen vahva.
Mutta siinä olen erilainen kuin ystäväsi, että minä annan helposti anteeksi ja pyydän helposti anteeksi eikä minulle joku oikeudenmukaisuus (siis sellaisessa laki-mielessä) ole kovin tärkeä asia. Ja minä pidän kosketuksista, haluan että minuun kosketaan paljon ja tykkään itse koskettaa. Tykkään maata toisen kainalossa silitettävänä. Tosin sellaista saan harvoin vaikka pyydän (joskus vaadinkin), koska ehkä se on juuri niin, että "vahvan" äitihahmon ei uskota haluavan tukea ja turvaa. Vaikka sitähän minä juuri miehiltä haen. Ap.
Taidat olla teknisellä alalla tosiaan? Psykologisesti ei tarvitse olla valtavan sivistynyt tietääkseen, että näissä syvätason jutuissa kysymys ei ole oikeuksista eikä pintatason tarpeista. Vaan niistä pohjavireenä kulkevista nälästä ja pelosta, jotka periytyvät jopa yli sukupolvien, ja muodostuvat reaktiona lapsuudenaikaisiin asetelmiin. Sekä perheen aikuisten välillä että lapsen ja muiden välillä.
Eli sinun turvamuurin suojaamana sinusta näkyy ulos vain vahvuus. Heikkous on piilossa. Siksi vedät puoleesi miehiä, jotka haluavat lämmitellä vahvuudessasi. He ovat jumissa omassa tarvitsevuudessaan, ja vaativat sinulta sitä äidillisyyttä, jota ovat paitsi. Kun joku on tässä taantuneessa tilassa, hän pysyy siellä täysin, koska kanssakäymisessä hänen sisäinen lapsensa aktivoituu ja aikuisuus menee talviunille.
Kysymys ei silloin ole siitä, että äitihahmon ei oleteta tarvitsevan hoivaa, vaan se puoli sinusta on kielletty. Koska vauva ei voi hoivata äitiä. Siksi vauvaksi taantunut mies alkaa käyttäytyä törkeästi, kun alatkin vaatia huomiota piilotetulle puolellesi. Hän on kuin vauva, joka säikähtää ja alkaa huutaa ja huitoa.
Sen sijaan sellaiset miehet, joilta käy luontevasti naisen hoivaaminen, eivät ole alunperinkään jääneet haaviisi, koska he ovat nähneet vain korostetun riippumattomuutesi. Eli olettaneet, että tässäpä ei tarpeet kohtaa. Siinä ehkä on miesten tyyppivika: isällisyys on vähissä. Toisaalta, kun tietää moniko lapsi on tässä maassa joutunut kasvamaan ilman kokemusta hoivaavasta isästä, niin eipä ole ihme.
Eli sinun pitäisi päästä tarvitsevan puolesi piilottelusta, jotta voit löytää tarvitsemasi. Miehen, jossa on sekä hoivaavuus että hoivantarve riittävässä ja sinulle sopivassa tasapainossa. Mutta miten tämä muutos itsessäsi toteutuisi?
Vaikka olisinkin teknisellä alalla, niin ainakin ymmärsin mitä kirjoitit ja mitä sillä tarkoitit. Kuulostaa osuvalta ja tunnistin tilanteeni, itseni ja mieheni tekstistäsi. Taisit osua täysin oikeaan, itse en vain osannut tuota itsessäni ja suhteissani nähdä (kai jokainen on omille asioilleen vähän sokea?).
Eli neuvot kohtaamaan oman tarvitsevuuteni siten, että pystyn tuomaan sen tasapainoisesti ja rauhallisesti esiin, eikä niin kuin nyt, että se rävähtää miehen silmille vähän yllättäen, kun tämä on ensin omassa päässään kuvitellut että olisin jotenkin vahva. Ihan hyvä neuvo.
Miestä / miehiä en voi muuttaa, joten pitää yrittää pysyä kaukana tuollaisista miehistä, jotka olisivat jumissa omassa tarvitsevuudessaan ja kaipaisivat (minusta) äitiä. Ja yrittää päästä samalle aaltopituudelle ns. aikuismaisen miehen kanssa, sellaisen, joka tykkää myös hoivata. Eli uskaltautua jo alussa tällaiselle miehelle näyttämään se minun tarvitseva puoli, joka houkuttelisi heissä esiin sitä heidän hoivapuolta.
Ap.
Nimenomaan tätä kaikkea tarkoitin. Et sinä kyllä pöljempi ole. Mistä nouseekin sitten kysymys, mitä olet tähän asti miehistä hakenut ja luullut aluksi löytäneesikin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sinulle sopisi parhaiten boheemi, taiteilijamies.
Vierailija kirjoitti:
Usein ihmiset kiinnostuvat sellaisista ihmisistä, joissa on sellaisia piirteitä joita itseltä puuttuu. Esim. epävarma voi ihastua itsevarmaan tai hiljainen puheliaaseen. Pidemmän päälle erilaisuudesta muodostuu kuitenkin ongelma ja alussa viehättänyt erilaisuus alkaa ärsyttää.
Vielä useammin ihmiset ihastuvat sellaisiin ihmisiin, joilla on SAMOJA ominaisuuksia kuin itsellä. Korrektit ihmiset pitävät korrektiutta ihailtavana piirteenä, ja siksi ihastuvat helposti sellaisiin henkilöihin. Huumoria viljelevät taas ihastuvat huumorintajuisiin. Synkät ihmiset synkkiin ihmisiin jne. Jopa painot monesti korreloivat. Hoikat ihmiset katsovat mieluummin hoikkia kuin lihavia puolisoita. Toki on muunkinlaisia vaikuttimia. Itserakkaat ihmiset ihastuvat niihin, jotka ihailevat heitä varauksetta. Hyvin epävarma henkilö taas saattaa tarvita puolison, joka on päättäväinen. Minä luulen, että ap ihastuu liian samantyyppisiin henkilöihin kuin itse persoonaltaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin itsenäisyys on positiivista, milloin se alkaa olla negatiivista?
En usko, että tuo on nyt kohdallani olennainen kysymys. Vaan olennaista on se, että miksi tietyt miehet ihastuvat itsenäisyyteeni ja sitten alkavat nujertaa sitä itsenäisyyttäni. Tai ehkä olennaista on se, että miksi minä ihastun tuollaisiin miehiin. Ap.
Sinulta on kysytty, mitä tarkoitat alistumisella, mutta käytit sanaa vain koska muut olivat ottaneet sen esiin. No entä tämä nujertaminen ja vaatiminen, mitä tarkoitat niillä? Nimittäin jos nämä piirteet alkavat näkyä vuoden kohdalla, niin voi olla että mies on yrittänyt aikansa mukautua ja on alkanut vaipua epätoivoon. Nimittäin siinä vaiheessa ihminen taantuu ja alkaa reagoida maanisen fanaattisesti, jos ei muuten tule vastakaikua tai edes konfliktia.
Voihan olla, että oikeasti olet joustanut keskimääräistä enemmänkin samaan aikaan, kun henkisesti sinusta saa otetta yhtä vähän kuin limaisesta ahvenesta. Joko luiskahtaa käsistä tai sitten tulee selkäevästä.
Saan vaikutelman, että sinulle kaikennäköinen kommentointi vapautesi pyhiin aihepiireihin on puuttumista? Kyllä, itselläni on mies, jonka kanssa joutuu vääntämään siitä, että vaikka haluan olla tietoinen hänen yrityksensä jutuista (teenhän siellä töitä ja minulle halutaan isompi rooli jota varten niitä pitää ymmärtää), en ole kampeamassa häntä mihinkään enkä tarvitse selontekoa joka asiasta, eikä minulta tarvitse kysyä kantaa ihan kaikkeen. Ja toisaalta, vaikka minusta on hienoa perehdyttää häntä omiin kuvioihini, niin on turha kuvitella kiipeävänsä päättämään niistä minun ylitseni tai olevansa sen jälkeen vastuussa niistä, vaikka vaikuttaisikin siltä että olen itse unohtanut jotain. Eli aidosti on varmasti niin, että miehen kanssa voi joutua yllättäviin vääntöihin siksi, että nuo hallitsevuuskysymykset jostain syystä nousevat tärkeään rooliin suhteessa. Mutta silti, onko sinulle puuttuminen asioihisi täydellisen ulkopuolisuuden vastakohta? Millaisissa asioissa annat toiselle liekaa ja teetköhän sitä oikeasti liikaa, samalla kuin toisaalta säikytät toisen uskomaan, että mikään ei sido teitä yhteen ellei hän tee jotain sitoakseen sinut kiinni?
Nujertaminen ja vaatiminen on ollut esimerkiksi:
-sitä, että mies on suoraan vaatinut, että en saa koskaan olla erimieltä hänen kanssaan tai ainakaan en saa koskaan sanoa eriävää mielipidettä.
-en saa lähteä matkalle yksin, vaikka ensin pyysin mieheltä monta kertaa että hän lähtisi kanssani koska haluaisin mennä yhdessä ja mies ei juuri silloin pääse työesteen vuoksi, tilannetta ei auttanut se että oltiin sovittu myös yhteinen reissu toteutettavaksi melko pian
-vaatimus että vaihdan työpaikkaa, koska miehen mielestä en voi edetä siellä vaikka itse viihdyin kyseisessä työssä
-vaatimus että en suostu menemään erääseen työnantajan pyytämään koulutusjuttuun, koska se olisi tarkoittanut viikon poissaoloa kotoa toisessa kaupungissa
-vaatimus että en saa kommentoida mitään, jos mies myöhästyy puoli tuntia sovitusta ajasta vaikka olisin joutunut siksi odottamaan sen puoli tuntia tihkusateessa kadun varressa
-vaatimus että en saisi pitää niin paljon yhteyttä toiseen veljeeni kuin mitä pidin
-mykkäkoulu jos sanon mielipiteeni, mykkäkoulu jos edellytän että toinen tekee samaa kuin mitä hän minulta vaatii
-suuttuminen siitä jos teen omilla rahoillani (ei asuttu yhdessä) jonkun isomman sijoituspäätöksen kysymättä siihen lupaa mieheltä
-suuttuminen siitä että en suostunut muuttamaan yhteen asuntoon, jonka mies oli minulta kysymättä meille vuokrannut
-jne
Ap.
Kuulostaa tutulta. Sillä erolla että olemme olleet yhdessä 20 vuotta. Kaikenlaisesta on saanut vääntää ja riidellä ja kun kumpikin on sanonut sanottavansa on päädytty kumpaakin tyydyttävään kompromissiin. Olemme sitoutuneet elämään yhdessä ja välillä pitää seurata kumppania itsemurhaiskuihinkin ( kuvainnollisesti). Eli jos mies on tehnyt jotain typerää esim. Vuokrannut asunnon minulta kysymättä ja mielestäni se on anteeksi antamatonta, on siihen vain sopeuduttava. Paska kämppä mutta saammepa asua siinä yhdessä. Ja tulevaisuudessa mies tietää taas enemmän ja tarkemmin kuinka tulisi toimia, jotta kumpikin olisi tyytyväinen.
Asioista pitää keskustella ja riitojen jälkeen sovitaan ja kumpikin ottaa opikseen ja viisastuu.
Kuulosta ap että riidan tullen annat takaisin etkä ole valmis joustamaan yhtään ja leimaat kumppanin toimet nujertamiseksi, mikä ei ole hyvä tapa puhua puolisosta. Hanskat heitetään tiskiin ja ihmetellään mikä meni väärin ja kenen syy, kun ei ole viitsitty ratkaista ongelmia.Siis olisiko minun pitänyt muuttaa miehen kanssa yhteen siihen hänen yksin ja kysymättä vuokraamaan asuntoon? Ja siis vain sopeutua tilanteeseen? Ei kai nyt sentään? Ei minun asumista sentään kukaan toinen voi eikä saa päättää kysymättä minulta. Ap.
Väität olevasi joustava ja empaattinen. Miksi sinusta sitten saa kovin ehdottoman ja joustamattoman kuvan?
Ap vaikuttaa välillä ampuvan hyttystä tykillä, ja lisäksi hän tekee sen naiseksi niin sähkösanomatyyliin ja analyyttisesti, että useimmat naiset ryhtyvät samaan vasta äärimmilleen ärsytettynä. Voisiko tässä olla yksi syy? Hän puhuu miestä vaikka kertoo olevansa nainen.
Tämän kyllä tunnistan itsessäni. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin ap:lla. Miesten ja naisten mielestä olen hyvin itsenäinen. Terapeuttini mielestä olen sairastunut itsenäisyyteen.
Itsenäisyyteni on kuitenkin ollut minulle keino selviytyä, olisin joko kuollut tai katuojassa, jos en olisi pärjännyt yksin.
Mun isä heitti mut teininä pois kotoa ja aviomies lähti kun lapset olivat tosi pieniä ja häipyi poikamieselämää viettämään. Kaikki miesystävät ovat olleet hyvin epäluotettavia ja jättäneet minut tai vain kadonneet. Ystävistä suurin osa on puukottanut selkään. Mulla ei siis yksinkertaisesti ole elämässäni ketään johon tukeutua. Pakkohan siinä on ollut tulla itsenäiseksi. Välillä toivoisin, että sellaiset bimboa leikkivät rouvat joutuisivat kokemaan saman kuin minä, jotta ymmärtäisivät, että kaikkien elämä ei ole yhtä helppoa ja kaikilla ei ole hyviä ihmisiä joiden varaan laskea.
Minä toivoisin, että minulla olisi joku, jonka kanssa saisin olla heikko. Tuntuu vaan, että ei sellaista miestä ole, joka kestäisi minun heikkouttani.
Pakko kommentoida tähän, että eniten minäkin haluaisin jonkun, jonka kanssa saisin olla heikko. Olen yrittänyt tuoda myös heikkouksiani esille parisuhteissani, mutta ne jotenkin torjutaan tai niitä yritetään hyväksikäyttää. Yleensä niille käännetään vain selkä. Olen tulkinnut niin, että heikkouksiani ei kestetä. Että minun pitää olla itsenäinen, mutta itsenäisyyteni ärsyttää, mutta sitten kun olenkin heikko, niin sekin ärsyttää. Ap.
Aaa. Ystäväni puhuu myös tästä heikkouden tarpeesta. Mutta hän on niin fiksoitunut viestimään vahvuutta ja se on hänelle niin elintärkeä olemisentapa, että kerää sitten ympärille nimenomaan niitä heikkoja ja nälkäisiä. Jotka yrittävät saada epätoivoisesti toiselta sitä, mitä ei oikeasti olekaan. Sitä vahvuutta ei ole lähteeksi asti toisen juoda, koska kaikki vahvuusreservit ovat jo pitelemässä sitä vahvaa ihmistä pystyssä.
Ystäväni ei halua, että häneen kosketaan. Vaikka olemme aikuisiällä ystävystyneet enkä ole mitenkään riippuvainen hänen puuttuvista halauksistaan, niin säälin miehiä, joka erehtyvät etsimään hänestä lujuuden lähdettä elämäänsä. Vaikka arvostan ystäväni ominaisuuksia ja saavutuksia, en saa häntä ymmärtämään, miksi hänellä ei ole tilaa olla heikko. Nimittäin, hänen houkuttamansa miestyyppi samaan aikaan loukkaantuu siitä, että ei pysty osoittamaan toiselle tarpeellisuuttaan, eikä kuitenkaan pysty suhtautumaan siihen, että äitihahmo tarvitsisikin itse tukea ja turvaa.
Niin olen minäkin kokenut, että minulta janotaan sitä vahvuutta, mutta ei osata tarjota vastineeksi vahvuutta (eli heikkouksiini ei osata suhtautua tai ne torjutaan). En minä edes koe itseäni erityisen vahvana ihmisenä välttämättä, muut vain näkevät minut vahvana. On totta, että joudun käyttäytymään kuin vahva ihminen, koska elämä pakottaa minut siihen, mutta en tunne olevani harvinaisen vahva.
Mutta siinä olen erilainen kuin ystäväsi, että minä annan helposti anteeksi ja pyydän helposti anteeksi eikä minulle joku oikeudenmukaisuus (siis sellaisessa laki-mielessä) ole kovin tärkeä asia. Ja minä pidän kosketuksista, haluan että minuun kosketaan paljon ja tykkään itse koskettaa. Tykkään maata toisen kainalossa silitettävänä. Tosin sellaista saan harvoin vaikka pyydän (joskus vaadinkin), koska ehkä se on juuri niin, että "vahvan" äitihahmon ei uskota haluavan tukea ja turvaa. Vaikka sitähän minä juuri miehiltä haen. Ap.
Taidat olla teknisellä alalla tosiaan? Psykologisesti ei tarvitse olla valtavan sivistynyt tietääkseen, että näissä syvätason jutuissa kysymys ei ole oikeuksista eikä pintatason tarpeista. Vaan niistä pohjavireenä kulkevista nälästä ja pelosta, jotka periytyvät jopa yli sukupolvien, ja muodostuvat reaktiona lapsuudenaikaisiin asetelmiin. Sekä perheen aikuisten välillä että lapsen ja muiden välillä.
Eli sinun turvamuurin suojaamana sinusta näkyy ulos vain vahvuus. Heikkous on piilossa. Siksi vedät puoleesi miehiä, jotka haluavat lämmitellä vahvuudessasi. He ovat jumissa omassa tarvitsevuudessaan, ja vaativat sinulta sitä äidillisyyttä, jota ovat paitsi. Kun joku on tässä taantuneessa tilassa, hän pysyy siellä täysin, koska kanssakäymisessä hänen sisäinen lapsensa aktivoituu ja aikuisuus menee talviunille.
Kysymys ei silloin ole siitä, että äitihahmon ei oleteta tarvitsevan hoivaa, vaan se puoli sinusta on kielletty. Koska vauva ei voi hoivata äitiä. Siksi vauvaksi taantunut mies alkaa käyttäytyä törkeästi, kun alatkin vaatia huomiota piilotetulle puolellesi. Hän on kuin vauva, joka säikähtää ja alkaa huutaa ja huitoa.
Sen sijaan sellaiset miehet, joilta käy luontevasti naisen hoivaaminen, eivät ole alunperinkään jääneet haaviisi, koska he ovat nähneet vain korostetun riippumattomuutesi. Eli olettaneet, että tässäpä ei tarpeet kohtaa. Siinä ehkä on miesten tyyppivika: isällisyys on vähissä. Toisaalta, kun tietää moniko lapsi on tässä maassa joutunut kasvamaan ilman kokemusta hoivaavasta isästä, niin eipä ole ihme.
Eli sinun pitäisi päästä tarvitsevan puolesi piilottelusta, jotta voit löytää tarvitsemasi. Miehen, jossa on sekä hoivaavuus että hoivantarve riittävässä ja sinulle sopivassa tasapainossa. Mutta miten tämä muutos itsessäsi toteutuisi?
Vaikka olisinkin teknisellä alalla, niin ainakin ymmärsin mitä kirjoitit ja mitä sillä tarkoitit. Kuulostaa osuvalta ja tunnistin tilanteeni, itseni ja mieheni tekstistäsi. Taisit osua täysin oikeaan, itse en vain osannut tuota itsessäni ja suhteissani nähdä (kai jokainen on omille asioilleen vähän sokea?).
Eli neuvot kohtaamaan oman tarvitsevuuteni siten, että pystyn tuomaan sen tasapainoisesti ja rauhallisesti esiin, eikä niin kuin nyt, että se rävähtää miehen silmille vähän yllättäen, kun tämä on ensin omassa päässään kuvitellut että olisin jotenkin vahva. Ihan hyvä neuvo.
Miestä / miehiä en voi muuttaa, joten pitää yrittää pysyä kaukana tuollaisista miehistä, jotka olisivat jumissa omassa tarvitsevuudessaan ja kaipaisivat (minusta) äitiä. Ja yrittää päästä samalle aaltopituudelle ns. aikuismaisen miehen kanssa, sellaisen, joka tykkää myös hoivata. Eli uskaltautua jo alussa tällaiselle miehelle näyttämään se minun tarvitseva puoli, joka houkuttelisi heissä esiin sitä heidän hoivapuolta.
Ap.
Nimenomaan tätä kaikkea tarkoitin. Et sinä kyllä pöljempi ole. Mistä nouseekin sitten kysymys, mitä olet tähän asti miehistä hakenut ja luullut aluksi löytäneesikin?
Hyvä kysymys. En osaa siihen heti vastata. Mutta alan miettimään sitä. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut treffeillä naisten kanssa, jotka ovat omasta mielestä vahvoja ja itsenäisiä. Nämä suhteet tai suhteiden alut on kaatunut siihen, että ns. vahva nainen ei kestä vahvatahtoista miestä. Ns. vahvatahtoinen nainen ei kestä, että jää alakanttiin keskusteluissa loogisesti älykkään miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna nyt lisää konkreettisia esimerkkejä, miksi miehet kokee sut liian itsenäisinä. Siis ton yksin matkalle lähtemisen lisäksi.
En tarvitse miehiä tai miesten neuvoja raha-asioihin, remonttiasioihin, huonekaluiden kasaamiseen, autoasioihin tms vaan hoidan nuo kaikki itse. Noista olen siis saanut kommenttia liiasta itsenäisyydestäni. Muita esimerkkejä en nyt keksi, koska ne olisi minun itse keksimiä, nuo on asioita joita minulle on suoraan sanottu.
Eli siis meneekö tilanne jotenkin niin, että olet kokoamassa huonekalua, mies tarjoaa apua, sanot ettet tarvitse ja mies yrittää pakottaa sinut ottamaan avun vastaan? Alkavatko siinä tilanteessa väittää että et osaa koota huonekalua/he osaavat paremmin vai että olet liian itsenäinen? Tämä alkoi kiinnostaa.
Tilanteet menee niin, että menemme vaikka yhdessä Ikeaan ostamaan uuden lipaston. Kannamme sen sisään, ja miehen pitää lähteä johonkin ennalta sovittuun työjuttuun tai harrastukseen tms. Kun hän palaa kotiin, niin olen koonnut sen lipaston valmiiksi. Sitten mies (ilmeisesti) pahastuu(?) ja pari kuukautta myöhemmin sanoo, että en tarvitse häntä näköjään mihinkään. Tai ostamme uuden pyykkikoneen, josta on sovittu, että minä maksan (vuorostani) sen ja kassalla tilaan siihen oston yhteydessä asennuspalvelun asiaa mieheltä mitenkään kyselemättä (koska niin olen tehnyt aina, en edes ajattele että en tilaisi samalla asennusta), mies siis seisoo vieressä ja suuttuu sitten autossa kotimatkalla että kulutan rahaa (huom. minun rahaa) turhaan ja minä hermostun että miksi alat määräillä sitä että mihin käytän oman palkkani, ei se ole sinulta pois. Ap.
Et kyllä kovin omatoiminen ole, jos et konetta osaa asentaa. Minä olen aina asentanut. Suuttuisin minäkin, jos mies tuhlaisi tuollaiseen.
Jos on varaa käyttää palveluita ja niitä käyttää, niin miksi siitä pitäisi suuttua? Ap.
Etkö voi kysyä mieheltä, haluaako hän itse asentaa sen koneen vai tilaatko palveluna? Minusta tuo ei ole enää itsenäisyyttä, vaan yhteisissä asioissa ylikävelemistä.
Parisuhteessa ei oikeastaan voi perustella asioita sillä, miten on aikaisemmin tehnyt. Etenkin jos asutaan yhdessä. Parisuhteessa täytyy luoda yhteiset säännöt, sopimukset jne. miten asioissa menetellään.
Siis ihan oikeasti, kuka HALUAA välttämättä asentaa pesukoneen? Niin palavasti, että aloittaa riidan jos ei saa? Mä keksin välittömästi 250 asiaa jotka tekisin mieluummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin itsenäisyys on positiivista, milloin se alkaa olla negatiivista?
En usko, että tuo on nyt kohdallani olennainen kysymys. Vaan olennaista on se, että miksi tietyt miehet ihastuvat itsenäisyyteeni ja sitten alkavat nujertaa sitä itsenäisyyttäni. Tai ehkä olennaista on se, että miksi minä ihastun tuollaisiin miehiin. Ap.
Sinulta on kysytty, mitä tarkoitat alistumisella, mutta käytit sanaa vain koska muut olivat ottaneet sen esiin. No entä tämä nujertaminen ja vaatiminen, mitä tarkoitat niillä? Nimittäin jos nämä piirteet alkavat näkyä vuoden kohdalla, niin voi olla että mies on yrittänyt aikansa mukautua ja on alkanut vaipua epätoivoon. Nimittäin siinä vaiheessa ihminen taantuu ja alkaa reagoida maanisen fanaattisesti, jos ei muuten tule vastakaikua tai edes konfliktia.
Voihan olla, että oikeasti olet joustanut keskimääräistä enemmänkin samaan aikaan, kun henkisesti sinusta saa otetta yhtä vähän kuin limaisesta ahvenesta. Joko luiskahtaa käsistä tai sitten tulee selkäevästä.
Saan vaikutelman, että sinulle kaikennäköinen kommentointi vapautesi pyhiin aihepiireihin on puuttumista? Kyllä, itselläni on mies, jonka kanssa joutuu vääntämään siitä, että vaikka haluan olla tietoinen hänen yrityksensä jutuista (teenhän siellä töitä ja minulle halutaan isompi rooli jota varten niitä pitää ymmärtää), en ole kampeamassa häntä mihinkään enkä tarvitse selontekoa joka asiasta, eikä minulta tarvitse kysyä kantaa ihan kaikkeen. Ja toisaalta, vaikka minusta on hienoa perehdyttää häntä omiin kuvioihini, niin on turha kuvitella kiipeävänsä päättämään niistä minun ylitseni tai olevansa sen jälkeen vastuussa niistä, vaikka vaikuttaisikin siltä että olen itse unohtanut jotain. Eli aidosti on varmasti niin, että miehen kanssa voi joutua yllättäviin vääntöihin siksi, että nuo hallitsevuuskysymykset jostain syystä nousevat tärkeään rooliin suhteessa. Mutta silti, onko sinulle puuttuminen asioihisi täydellisen ulkopuolisuuden vastakohta? Millaisissa asioissa annat toiselle liekaa ja teetköhän sitä oikeasti liikaa, samalla kuin toisaalta säikytät toisen uskomaan, että mikään ei sido teitä yhteen ellei hän tee jotain sitoakseen sinut kiinni?
Nujertaminen ja vaatiminen on ollut esimerkiksi:
-sitä, että mies on suoraan vaatinut, että en saa koskaan olla erimieltä hänen kanssaan tai ainakaan en saa koskaan sanoa eriävää mielipidettä.
-en saa lähteä matkalle yksin, vaikka ensin pyysin mieheltä monta kertaa että hän lähtisi kanssani koska haluaisin mennä yhdessä ja mies ei juuri silloin pääse työesteen vuoksi, tilannetta ei auttanut se että oltiin sovittu myös yhteinen reissu toteutettavaksi melko pian
-vaatimus että vaihdan työpaikkaa, koska miehen mielestä en voi edetä siellä vaikka itse viihdyin kyseisessä työssä
-vaatimus että en suostu menemään erääseen työnantajan pyytämään koulutusjuttuun, koska se olisi tarkoittanut viikon poissaoloa kotoa toisessa kaupungissa
-vaatimus että en saa kommentoida mitään, jos mies myöhästyy puoli tuntia sovitusta ajasta vaikka olisin joutunut siksi odottamaan sen puoli tuntia tihkusateessa kadun varressa
-vaatimus että en saisi pitää niin paljon yhteyttä toiseen veljeeni kuin mitä pidin
-mykkäkoulu jos sanon mielipiteeni, mykkäkoulu jos edellytän että toinen tekee samaa kuin mitä hän minulta vaatii
-suuttuminen siitä jos teen omilla rahoillani (ei asuttu yhdessä) jonkun isomman sijoituspäätöksen kysymättä siihen lupaa mieheltä
-suuttuminen siitä että en suostunut muuttamaan yhteen asuntoon, jonka mies oli minulta kysymättä meille vuokrannut
-jne
Ap.
Kuulostaa tutulta. Sillä erolla että olemme olleet yhdessä 20 vuotta. Kaikenlaisesta on saanut vääntää ja riidellä ja kun kumpikin on sanonut sanottavansa on päädytty kumpaakin tyydyttävään kompromissiin. Olemme sitoutuneet elämään yhdessä ja välillä pitää seurata kumppania itsemurhaiskuihinkin ( kuvainnollisesti). Eli jos mies on tehnyt jotain typerää esim. Vuokrannut asunnon minulta kysymättä ja mielestäni se on anteeksi antamatonta, on siihen vain sopeuduttava. Paska kämppä mutta saammepa asua siinä yhdessä. Ja tulevaisuudessa mies tietää taas enemmän ja tarkemmin kuinka tulisi toimia, jotta kumpikin olisi tyytyväinen.
Asioista pitää keskustella ja riitojen jälkeen sovitaan ja kumpikin ottaa opikseen ja viisastuu.
Kuulosta ap että riidan tullen annat takaisin etkä ole valmis joustamaan yhtään ja leimaat kumppanin toimet nujertamiseksi, mikä ei ole hyvä tapa puhua puolisosta. Hanskat heitetään tiskiin ja ihmetellään mikä meni väärin ja kenen syy, kun ei ole viitsitty ratkaista ongelmia.Siis olisiko minun pitänyt muuttaa miehen kanssa yhteen siihen hänen yksin ja kysymättä vuokraamaan asuntoon? Ja siis vain sopeutua tilanteeseen? Ei kai nyt sentään? Ei minun asumista sentään kukaan toinen voi eikä saa päättää kysymättä minulta. Ap.
Tämä tarina onkin muuttunut alkuperäisestä. Ensin se olit sinä joka tilasit pesukoneen asennuksen kysymättä mieheltä mutta nyt olikin mies vuokrannut koko asunnon kysymättä sinulta.
Päätä nyt, miten se oli.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan samoja asioita omissa miessuhteissani kuin ap. En kestä heikkoa, takertuvaa, epäitsenäistä kumppania sen enempää kuin määräilevää, alistavaa ja eristäytyvääkään. Onko aina kysymys valtataistelusta? Onko oikeutta edellyttää tasavertaisuutta suhteessa? Valtataisteluun tottuneita ja sitä "harrastavia" on varmaan enemmistö.
Jos on kovin itsenäinen ja tietää tarkkaan mitä haluaa, voi olla melko tylsä parisuhteessa. Kun on ollut sellainen jo pienestä pitäen, on teeskentelyä pyrkiä siitä pois eikä se kanna pitkälle. Sellainen ihminen myös herkästi vaistoaa tai jopa tulkitsee että toinen yrittää määräillä ja rajoittaa. Ehkä pitäisi kiinnostua enemmän alistuvista ja aroista miehistä ja antaa heille omaa voimaansa ja kannustaa heitä tekemään päätöksiä ja ottamaan vahvempaa asemaa parisuhteessa.
Ehkä myös voisi olla, että sinä itse koet parisuhteet valtataisteluna, etkä osaa "rennosti vain rakastaa". Asetat itse sen valtataistelun. Miksi ajattelet, että sinun pitää ottaa "vahvempi" tai "heikompi"? Ihan outo ja mustavalkoinen ajattelutapa minusta. Rajoittava ja ahdas rooli, johon asetat toisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrjöyrjökoskinen kirjoitti:
Olen ollut treffeillä naisten kanssa, jotka ovat omasta mielestä vahvoja ja itsenäisiä. Nämä suhteet tai suhteiden alut on kaatunut siihen, että ns. vahva nainen ei kestä vahvatahtoista miestä. Ns. vahvatahtoinen nainen ei kestä, että jää alakanttiin keskusteluissa loogisesti älykkään miehen kanssa.
Miten tämä liittyy minuun? Olen tässä ketjussa kertonut, että en koe olevani erityisen vahva tai vahvatahtoinen, moni vain näkee minut sellaisena.
En myöskään tunnista tilanteita, joissa minä tai joku mies olisi jäänyt alakanttiin loogisesti älykkäässä keskustelussa. Olen itse ihan älykäs ja olen tapaillut yhtä lailla älykkäitä miehiä, ja mielestäni ns. älykkäät keskustelut ovat olleet ihan tasavertaisia eikä niissä kumpikaan ole yrittänyt mitenkään nokittaa toista eikä ole tullut tilannetta, missä joku jäisi alakanttiin. Ymmärrän kyllä mitä haet takaa, mutta sellaiset keskustelut on minulle vieraita, mielestäni kaikissa ihmissuhteissani on ollut tapana puolin ja toisin suhtautua avoimesti siihen, että ei itse tiedä jostain asiasta kaikkea tai toisen näkemys saattaa olla oikeampi. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin itsenäisyys on positiivista, milloin se alkaa olla negatiivista?
En usko, että tuo on nyt kohdallani olennainen kysymys. Vaan olennaista on se, että miksi tietyt miehet ihastuvat itsenäisyyteeni ja sitten alkavat nujertaa sitä itsenäisyyttäni. Tai ehkä olennaista on se, että miksi minä ihastun tuollaisiin miehiin. Ap.
Sinulta on kysytty, mitä tarkoitat alistumisella, mutta käytit sanaa vain koska muut olivat ottaneet sen esiin. No entä tämä nujertaminen ja vaatiminen, mitä tarkoitat niillä? Nimittäin jos nämä piirteet alkavat näkyä vuoden kohdalla, niin voi olla että mies on yrittänyt aikansa mukautua ja on alkanut vaipua epätoivoon. Nimittäin siinä vaiheessa ihminen taantuu ja alkaa reagoida maanisen fanaattisesti, jos ei muuten tule vastakaikua tai edes konfliktia.
Voihan olla, että oikeasti olet joustanut keskimääräistä enemmänkin samaan aikaan, kun henkisesti sinusta saa otetta yhtä vähän kuin limaisesta ahvenesta. Joko luiskahtaa käsistä tai sitten tulee selkäevästä.
Saan vaikutelman, että sinulle kaikennäköinen kommentointi vapautesi pyhiin aihepiireihin on puuttumista? Kyllä, itselläni on mies, jonka kanssa joutuu vääntämään siitä, että vaikka haluan olla tietoinen hänen yrityksensä jutuista (teenhän siellä töitä ja minulle halutaan isompi rooli jota varten niitä pitää ymmärtää), en ole kampeamassa häntä mihinkään enkä tarvitse selontekoa joka asiasta, eikä minulta tarvitse kysyä kantaa ihan kaikkeen. Ja toisaalta, vaikka minusta on hienoa perehdyttää häntä omiin kuvioihini, niin on turha kuvitella kiipeävänsä päättämään niistä minun ylitseni tai olevansa sen jälkeen vastuussa niistä, vaikka vaikuttaisikin siltä että olen itse unohtanut jotain. Eli aidosti on varmasti niin, että miehen kanssa voi joutua yllättäviin vääntöihin siksi, että nuo hallitsevuuskysymykset jostain syystä nousevat tärkeään rooliin suhteessa. Mutta silti, onko sinulle puuttuminen asioihisi täydellisen ulkopuolisuuden vastakohta? Millaisissa asioissa annat toiselle liekaa ja teetköhän sitä oikeasti liikaa, samalla kuin toisaalta säikytät toisen uskomaan, että mikään ei sido teitä yhteen ellei hän tee jotain sitoakseen sinut kiinni?
Nujertaminen ja vaatiminen on ollut esimerkiksi:
-sitä, että mies on suoraan vaatinut, että en saa koskaan olla erimieltä hänen kanssaan tai ainakaan en saa koskaan sanoa eriävää mielipidettä.
-en saa lähteä matkalle yksin, vaikka ensin pyysin mieheltä monta kertaa että hän lähtisi kanssani koska haluaisin mennä yhdessä ja mies ei juuri silloin pääse työesteen vuoksi, tilannetta ei auttanut se että oltiin sovittu myös yhteinen reissu toteutettavaksi melko pian
-vaatimus että vaihdan työpaikkaa, koska miehen mielestä en voi edetä siellä vaikka itse viihdyin kyseisessä työssä
-vaatimus että en suostu menemään erääseen työnantajan pyytämään koulutusjuttuun, koska se olisi tarkoittanut viikon poissaoloa kotoa toisessa kaupungissa
-vaatimus että en saa kommentoida mitään, jos mies myöhästyy puoli tuntia sovitusta ajasta vaikka olisin joutunut siksi odottamaan sen puoli tuntia tihkusateessa kadun varressa
-vaatimus että en saisi pitää niin paljon yhteyttä toiseen veljeeni kuin mitä pidin
-mykkäkoulu jos sanon mielipiteeni, mykkäkoulu jos edellytän että toinen tekee samaa kuin mitä hän minulta vaatii
-suuttuminen siitä jos teen omilla rahoillani (ei asuttu yhdessä) jonkun isomman sijoituspäätöksen kysymättä siihen lupaa mieheltä
-suuttuminen siitä että en suostunut muuttamaan yhteen asuntoon, jonka mies oli minulta kysymättä meille vuokrannut
-jne
Ap.
Kuulostaa tutulta. Sillä erolla että olemme olleet yhdessä 20 vuotta. Kaikenlaisesta on saanut vääntää ja riidellä ja kun kumpikin on sanonut sanottavansa on päädytty kumpaakin tyydyttävään kompromissiin. Olemme sitoutuneet elämään yhdessä ja välillä pitää seurata kumppania itsemurhaiskuihinkin ( kuvainnollisesti). Eli jos mies on tehnyt jotain typerää esim. Vuokrannut asunnon minulta kysymättä ja mielestäni se on anteeksi antamatonta, on siihen vain sopeuduttava. Paska kämppä mutta saammepa asua siinä yhdessä. Ja tulevaisuudessa mies tietää taas enemmän ja tarkemmin kuinka tulisi toimia, jotta kumpikin olisi tyytyväinen.
Asioista pitää keskustella ja riitojen jälkeen sovitaan ja kumpikin ottaa opikseen ja viisastuu.
Kuulosta ap että riidan tullen annat takaisin etkä ole valmis joustamaan yhtään ja leimaat kumppanin toimet nujertamiseksi, mikä ei ole hyvä tapa puhua puolisosta. Hanskat heitetään tiskiin ja ihmetellään mikä meni väärin ja kenen syy, kun ei ole viitsitty ratkaista ongelmia.Siis olisiko minun pitänyt muuttaa miehen kanssa yhteen siihen hänen yksin ja kysymättä vuokraamaan asuntoon? Ja siis vain sopeutua tilanteeseen? Ei kai nyt sentään? Ei minun asumista sentään kukaan toinen voi eikä saa päättää kysymättä minulta. Ap.
Tämä tarina onkin muuttunut alkuperäisestä. Ensin se olit sinä joka tilasit pesukoneen asennuksen kysymättä mieheltä mutta nyt olikin mies vuokrannut koko asunnon kysymättä sinulta.
Päätä nyt, miten se oli.
En ymmärrä kysymystäsi. Molemmat tilanteet piti paikkaansa. Minä tilasin asennuksen, asiasta ei oltu puhuttu mitään ennakkoon. Mies vuokrasi asunnon, vaikka olin sanonut ennakkoon suoraan, että en ole valmis muuttamaan yhteen vielä.
Ja vertaatko pyykkikoneen asennusta asunnon vuokraamiseen?
En muuten lopulta muuttanut yhteen sen asunnonvuokraajamiehen kanssa, koska koin että hän yrittää päsmäröidä elämääni liikaa, liian isoissa asioissa.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Hmmm.. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy tämä keskustelu peilissä näkyvän henkilön kanssa. Sinulla on nousut itsenäisyys päähän ja kaiken pitäisi mennä tismalleen niin kuin sinä haluat. Parisuhde on kahden kauppa, jossa molempien pitää joustaa eikä seistä piiska kourassa miehen selän takana vaatimassa paljon tekemättä itse mitään.
Minähän juuri aloituksessani kysyn, että mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni tai tekemisissäni, eli katson peiliin.
En minä koskaan ole parisuhteessa edellyttänyt tai vaatinut, että asiat menisi minun mielen mukaan, vaan olen aina ehdottanut kompromisseja ja monesti sanonut, että mennään toisen mielen mukaan. Mistä keksit, että minä seisoisin piiska kourassa vaatimassa mutta en tekisi mitään itse? Teen hyvin paljon parisuhteen ja kumppanini eteen ja huomioin häntä hyvin monella tavalla, näin olen jokaisessa suhteessani tehnyt. Ap.
Olet liian dominoiva. En edes naisena jaksaisi sua kaverina (ainakaan mitään reissuja). Kaikesta paistaa toi määräileminen ja oman edun tavoittelu. Sori...
Oikeasti ihmettelen kommenttiasi, koska minut tuntevat ihmiset ovat monesti minulle sanoneet, että olen harvinaisen muut huomioon ottava ja joustava. En tunnista ollenkaan jotain oman edun tavoittelua itsessäni tai määräilyhalua. Reissannut olen paljon erilaisten ystävien ja tuttavien kanssa eikä koskaan ole tullut mitään riitaa tai ärtymystä. Minut tunnetaan helppona matkakumppanina. Ilmeisesti annan itsestäni näissä viesteissäni sitten ihan erilaisen kuvan kuin mitä olen "oikeassa elämässä". Ap.
Jaa, no ehkä omasta mielestäsi ja kavereiden olet joustava. Luulen, että miehet ei tunne itseään tarpeeksi miehisiksi ja arvostetuiksi. Miksi muuten reissaat niin paljon kavereiden kanssa? Ei kukaan mies jaksa istua kotona kun nainen menee menojaan. Miten olisi toisinpäin? Mietipä sitä. Miten sun itsetunto kestäisi vastaavaa miestä??
Miten voikin olla, että minut ymmärretään koko ajan väärin? Miksi saan näin paljon hyökkääviä viestejä, joissa tulkitaan, että olen kamala hylkääjä?
Tykkään matkustamisesta, ja sinkkuaikoina olen reissannut paljon kavereiden kanssa ja yksinkin. Jos taas olen parisuhteessa niin olen reissannut paljon miehen kanssa, paljon siten että ollaan useamman pariskunnan kokoonpanolla ja joskus yksinkin (jos mies ei pyynnöistäni huolimatta ole päässyt mukaan). En ole koskaan jättänyt ketään miestä istumaan yksin kotiin kun reissaan, aina olen pyytänyt mukaan ja melkein aina ovat lähteneet. Myös miesten kavereiden kanssa olen matkustanut, siis siten että on mieheni, hänen kavereita ja minä. Ap.
Miesten kavereiden ja miehesi kanssa matkustelet? Siinähän se tulee, olet yksi jätkistä miesten silmissä. Kuten jo aiemmin uumoilin, miehet kokevat sen ehkä hieman ns. hankalana omalle miehisyydelleen. Ts. Miehet tuntevat olevansa enemmän miehiä feminiinisen naisen kanssa, ja toki toisinpäin. Vastakohdat vetoavat, ei se, että pyörit miesten kanssa reissuilla. Lähde joskus tyttöporukalla ulos, mutta älä nyt herranjestas reissaa miesporukassa mukana, jos haluat että sut otetaan naisena tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna nyt lisää konkreettisia esimerkkejä, miksi miehet kokee sut liian itsenäisinä. Siis ton yksin matkalle lähtemisen lisäksi.
En tarvitse miehiä tai miesten neuvoja raha-asioihin, remonttiasioihin, huonekaluiden kasaamiseen, autoasioihin tms vaan hoidan nuo kaikki itse. Noista olen siis saanut kommenttia liiasta itsenäisyydestäni. Muita esimerkkejä en nyt keksi, koska ne olisi minun itse keksimiä, nuo on asioita joita minulle on suoraan sanottu.
Eli siis meneekö tilanne jotenkin niin, että olet kokoamassa huonekalua, mies tarjoaa apua, sanot ettet tarvitse ja mies yrittää pakottaa sinut ottamaan avun vastaan? Alkavatko siinä tilanteessa väittää että et osaa koota huonekalua/he osaavat paremmin vai että olet liian itsenäinen? Tämä alkoi kiinnostaa.
Tilanteet menee niin, että menemme vaikka yhdessä Ikeaan ostamaan uuden lipaston. Kannamme sen sisään, ja miehen pitää lähteä johonkin ennalta sovittuun työjuttuun tai harrastukseen tms. Kun hän palaa kotiin, niin olen koonnut sen lipaston valmiiksi. Sitten mies (ilmeisesti) pahastuu(?) ja pari kuukautta myöhemmin sanoo, että en tarvitse häntä näköjään mihinkään. Tai ostamme uuden pyykkikoneen, josta on sovittu, että minä maksan (vuorostani) sen ja kassalla tilaan siihen oston yhteydessä asennuspalvelun asiaa mieheltä mitenkään kyselemättä (koska niin olen tehnyt aina, en edes ajattele että en tilaisi samalla asennusta), mies siis seisoo vieressä ja suuttuu sitten autossa kotimatkalla että kulutan rahaa (huom. minun rahaa) turhaan ja minä hermostun että miksi alat määräillä sitä että mihin käytän oman palkkani, ei se ole sinulta pois. Ap.
Et kyllä kovin omatoiminen ole, jos et konetta osaa asentaa. Minä olen aina asentanut. Suuttuisin minäkin, jos mies tuhlaisi tuollaiseen.
Jos on varaa käyttää palveluita ja niitä käyttää, niin miksi siitä pitäisi suuttua? Ap.
Etkö voi kysyä mieheltä, haluaako hän itse asentaa sen koneen vai tilaatko palveluna? Minusta tuo ei ole enää itsenäisyyttä, vaan yhteisissä asioissa ylikävelemistä.
Parisuhteessa ei oikeastaan voi perustella asioita sillä, miten on aikaisemmin tehnyt. Etenkin jos asutaan yhdessä. Parisuhteessa täytyy luoda yhteiset säännöt, sopimukset jne. miten asioissa menetellään.
Siis ihan oikeasti, kuka HALUAA välttämättä asentaa pesukoneen? Niin palavasti, että aloittaa riidan jos ei saa? Mä keksin välittömästi 250 asiaa jotka tekisin mieluummin.
Sellainen, jonka mielestä on itsestäänselvää, että se asennetaan itse. Kyllä minäkin saattaisin ihmetellä, jos joku minun kotiini tilaisi vieraan ihmisen tekemään asian, jonka olen itse suunnitellut tekeväni.
Hen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm.. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy tämä keskustelu peilissä näkyvän henkilön kanssa. Sinulla on nousut itsenäisyys päähän ja kaiken pitäisi mennä tismalleen niin kuin sinä haluat. Parisuhde on kahden kauppa, jossa molempien pitää joustaa eikä seistä piiska kourassa miehen selän takana vaatimassa paljon tekemättä itse mitään.
Minähän juuri aloituksessani kysyn, että mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni tai tekemisissäni, eli katson peiliin.
En minä koskaan ole parisuhteessa edellyttänyt tai vaatinut, että asiat menisi minun mielen mukaan, vaan olen aina ehdottanut kompromisseja ja monesti sanonut, että mennään toisen mielen mukaan. Mistä keksit, että minä seisoisin piiska kourassa vaatimassa mutta en tekisi mitään itse? Teen hyvin paljon parisuhteen ja kumppanini eteen ja huomioin häntä hyvin monella tavalla, näin olen jokaisessa suhteessani tehnyt. Ap.
Olet liian dominoiva. En edes naisena jaksaisi sua kaverina (ainakaan mitään reissuja). Kaikesta paistaa toi määräileminen ja oman edun tavoittelu. Sori...
Oikeasti ihmettelen kommenttiasi, koska minut tuntevat ihmiset ovat monesti minulle sanoneet, että olen harvinaisen muut huomioon ottava ja joustava. En tunnista ollenkaan jotain oman edun tavoittelua itsessäni tai määräilyhalua. Reissannut olen paljon erilaisten ystävien ja tuttavien kanssa eikä koskaan ole tullut mitään riitaa tai ärtymystä. Minut tunnetaan helppona matkakumppanina. Ilmeisesti annan itsestäni näissä viesteissäni sitten ihan erilaisen kuvan kuin mitä olen "oikeassa elämässä". Ap.
Jaa, no ehkä omasta mielestäsi ja kavereiden olet joustava. Luulen, että miehet ei tunne itseään tarpeeksi miehisiksi ja arvostetuiksi. Miksi muuten reissaat niin paljon kavereiden kanssa? Ei kukaan mies jaksa istua kotona kun nainen menee menojaan. Miten olisi toisinpäin? Mietipä sitä. Miten sun itsetunto kestäisi vastaavaa miestä??
Miten voikin olla, että minut ymmärretään koko ajan väärin? Miksi saan näin paljon hyökkääviä viestejä, joissa tulkitaan, että olen kamala hylkääjä?
Tykkään matkustamisesta, ja sinkkuaikoina olen reissannut paljon kavereiden kanssa ja yksinkin. Jos taas olen parisuhteessa niin olen reissannut paljon miehen kanssa, paljon siten että ollaan useamman pariskunnan kokoonpanolla ja joskus yksinkin (jos mies ei pyynnöistäni huolimatta ole päässyt mukaan). En ole koskaan jättänyt ketään miestä istumaan yksin kotiin kun reissaan, aina olen pyytänyt mukaan ja melkein aina ovat lähteneet. Myös miesten kavereiden kanssa olen matkustanut, siis siten että on mieheni, hänen kavereita ja minä. Ap.
Miesten kavereiden ja miehesi kanssa matkustelet? Siinähän se tulee, olet yksi jätkistä miesten silmissä. Kuten jo aiemmin uumoilin, miehet kokevat sen ehkä hieman ns. hankalana omalle miehisyydelleen. Ts. Miehet tuntevat olevansa enemmän miehiä feminiinisen naisen kanssa, ja toki toisinpäin. Vastakohdat vetoavat, ei se, että pyörit miesten kanssa reissuilla. Lähde joskus tyttöporukalla ulos, mutta älä nyt herranjestas reissaa miesporukassa mukana, jos haluat että sut otetaan naisena tosissaan.
Mieheni kaveripariskuntien ja mieheni. Eli pariskuntareissuja. Halusin vain tuoda esiin, että matkustan mielelläni myös miehen kavereiden puolisoineen kanssa eikä niin, että olisin valmis matkustamaan vain omien kaveripariskuntieni kanssa. En ole "yksi jätkistä" vaikka kaverini ovatkin lähinnä miespuoleisia. En halua olla yksi jätkistä enkä yritä olla sitä, enkä usko, että kukaan minut sellaiseksi kokee. Mielelläni lähtisin tyttöporukalla ulos, mutta minulla ei koskaan ole ollut sellaista tyttöporukkaa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna nyt lisää konkreettisia esimerkkejä, miksi miehet kokee sut liian itsenäisinä. Siis ton yksin matkalle lähtemisen lisäksi.
En tarvitse miehiä tai miesten neuvoja raha-asioihin, remonttiasioihin, huonekaluiden kasaamiseen, autoasioihin tms vaan hoidan nuo kaikki itse. Noista olen siis saanut kommenttia liiasta itsenäisyydestäni. Muita esimerkkejä en nyt keksi, koska ne olisi minun itse keksimiä, nuo on asioita joita minulle on suoraan sanottu.
Eli siis meneekö tilanne jotenkin niin, että olet kokoamassa huonekalua, mies tarjoaa apua, sanot ettet tarvitse ja mies yrittää pakottaa sinut ottamaan avun vastaan? Alkavatko siinä tilanteessa väittää että et osaa koota huonekalua/he osaavat paremmin vai että olet liian itsenäinen? Tämä alkoi kiinnostaa.
Tilanteet menee niin, että menemme vaikka yhdessä Ikeaan ostamaan uuden lipaston. Kannamme sen sisään, ja miehen pitää lähteä johonkin ennalta sovittuun työjuttuun tai harrastukseen tms. Kun hän palaa kotiin, niin olen koonnut sen lipaston valmiiksi. Sitten mies (ilmeisesti) pahastuu(?) ja pari kuukautta myöhemmin sanoo, että en tarvitse häntä näköjään mihinkään. Tai ostamme uuden pyykkikoneen, josta on sovittu, että minä maksan (vuorostani) sen ja kassalla tilaan siihen oston yhteydessä asennuspalvelun asiaa mieheltä mitenkään kyselemättä (koska niin olen tehnyt aina, en edes ajattele että en tilaisi samalla asennusta), mies siis seisoo vieressä ja suuttuu sitten autossa kotimatkalla että kulutan rahaa (huom. minun rahaa) turhaan ja minä hermostun että miksi alat määräillä sitä että mihin käytän oman palkkani, ei se ole sinulta pois. Ap.
Et kyllä kovin omatoiminen ole, jos et konetta osaa asentaa. Minä olen aina asentanut. Suuttuisin minäkin, jos mies tuhlaisi tuollaiseen.
Jos on varaa käyttää palveluita ja niitä käyttää, niin miksi siitä pitäisi suuttua? Ap.
Etkö voi kysyä mieheltä, haluaako hän itse asentaa sen koneen vai tilaatko palveluna? Minusta tuo ei ole enää itsenäisyyttä, vaan yhteisissä asioissa ylikävelemistä.
Parisuhteessa ei oikeastaan voi perustella asioita sillä, miten on aikaisemmin tehnyt. Etenkin jos asutaan yhdessä. Parisuhteessa täytyy luoda yhteiset säännöt, sopimukset jne. miten asioissa menetellään.
Siis ihan oikeasti, kuka HALUAA välttämättä asentaa pesukoneen? Niin palavasti, että aloittaa riidan jos ei saa? Mä keksin välittömästi 250 asiaa jotka tekisin mieluummin.
Sellainen, jonka mielestä on itsestäänselvää, että se asennetaan itse. Kyllä minäkin saattaisin ihmetellä, jos joku minun kotiini tilaisi vieraan ihmisen tekemään asian, jonka olen itse suunnitellut tekeväni.
Ihmisillä on niin erilaisia itsestäänselvyyksiä. Minulle on itsestäänselvyys tilata asennus. Monelle miehelle sitten kai ei ole. Jollekin on itsestäänselvyys, että auton renkaat vaihdetaan itse, toiselle on itsestäänselvyys viedä ne vaihdettavaksi. Jollekin on itsestäänselvyys kävellä 2 km matka, toiselle taas on aivan selvää, että otetaan auto sille matkalle. Ap.
Alue: Aihe vapaa
Vaikka olisinkin teknisellä alalla, niin ainakin ymmärsin mitä kirjoitit ja mitä sillä tarkoitit. Kuulostaa osuvalta ja tunnistin tilanteeni, itseni ja mieheni tekstistäsi. Taisit osua täysin oikeaan, itse en vain osannut tuota itsessäni ja suhteissani nähdä (kai jokainen on omille asioilleen vähän sokea?).
Eli neuvot kohtaamaan oman tarvitsevuuteni siten, että pystyn tuomaan sen tasapainoisesti ja rauhallisesti esiin, eikä niin kuin nyt, että se rävähtää miehen silmille vähän yllättäen, kun tämä on ensin omassa päässään kuvitellut että olisin jotenkin vahva. Ihan hyvä neuvo.
Miestä / miehiä en voi muuttaa, joten pitää yrittää pysyä kaukana tuollaisista miehistä, jotka olisivat jumissa omassa tarvitsevuudessaan ja kaipaisivat (minusta) äitiä. Ja yrittää päästä samalle aaltopituudelle ns. aikuismaisen miehen kanssa, sellaisen, joka tykkää myös hoivata. Eli uskaltautua jo alussa tällaiselle miehelle näyttämään se minun tarvitseva puoli, joka houkuttelisi heissä esiin sitä heidän hoivapuolta.
Ap.