Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhteeni ajautuvat riitoihin aina samasta syystä. Miten ratkaisen tämän? Miten voisin itse toimia toisin?
08.04.2018 |
Minuun ihastuvat miehet ilmeisesti ihastuvat minussa itsenäisyyteeni, itsevarmuuteeni, jämäkkyyteeni, rohkeuteeni, siihen että olen jotenkin riippumaton (vastakohta takertuvalle), siihen että osaan ja uskallan pitää puoleni, siihen että minulla on selkeät mielipiteet ja tavoitteet, joita kohti pyrin, hyvään itsetuntooni jne ja siihen, että noista huolimatta olen samalla kuitenkin empaattinen kuuntelija ja muut huomioon ottava ja aika tasainen luonne. Moni on ihan suoraan sanonutkin ihastuvani minussa juuri noihin piirteisiini.
No sitten suhteen vakiinnuttua tuntuu, että nuo piirteeni ajavat suhteen riitoihin. Mies (miehet) ei enää jotenkin kestäkään sitä, että kykyni pitää puoleni ilmenee myös parisuhteessa eli osaan pitää puoleni myös parisuhteessa tarvittaessa. Miehiä selvästi ärsyttää, että minua ei voi kontrolloida (en tarkoita nyt mitään puhelimen kyttäämistä tms vaan minun muokkaamista johonkin perinteisen kuuliaisen naisen rooliin). Tulee riitoja siitä, että mies ei saakaan sanella kaapin paikkaa vaan edellytän, että kaikki asiat neuvotellaan ja sovitaan yhdessä. Miehiä ärsyttää, että haluan lähteä yksin vaikkapa lomamatkalle (siis aivan yksin) enkä välttämättä soittele sieltä hädissään monta kertaa päivässä neuvoja että miten selviäisin jostain tilanteesta. Suhde muuttuu jonkunlaiseksi tahtojen taisteluksi, jossa minusta tuntuu että minut yritetään nujertaa jonkun vallan alle ihan vain siksi, että en olisi liian itsenäinen. Miehestä (miehistä) taas kuulemma tuntuu, että en sitoudu oikeasti, olen hankala ja minulle ei "kelpaa mikään". Sama kaava toistuu suhteesta toiseen.
Osaisiko joku neuvoa, että miten voisin murtaa tuon kuvion? Mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni? Älkää neuvoko, että valitse erilainen mies, koska olen yrittänyt sitä, joka kerta luulen, että tämä on nyt erilainen mies kuin eksäni.
Kommentit (434)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna nyt lisää konkreettisia esimerkkejä, miksi miehet kokee sut liian itsenäisinä. Siis ton yksin matkalle lähtemisen lisäksi.
En tarvitse miehiä tai miesten neuvoja raha-asioihin, remonttiasioihin, huonekaluiden kasaamiseen, autoasioihin tms vaan hoidan nuo kaikki itse. Noista olen siis saanut kommenttia liiasta itsenäisyydestäni. Muita esimerkkejä en nyt keksi, koska ne olisi minun itse keksimiä, nuo on asioita joita minulle on suoraan sanottu.
Eli siis meneekö tilanne jotenkin niin, että olet kokoamassa huonekalua, mies tarjoaa apua, sanot ettet tarvitse ja mies yrittää pakottaa sinut ottamaan avun vastaan? Alkavatko siinä tilanteessa väittää että et osaa koota huonekalua/he osaavat paremmin vai että olet liian itsenäinen? Tämä alkoi kiinnostaa.
Tilanteet menee niin, että menemme vaikka yhdessä Ikeaan ostamaan uuden lipaston. Kannamme sen sisään, ja miehen pitää lähteä johonkin ennalta sovittuun työjuttuun tai harrastukseen tms. Kun hän palaa kotiin, niin olen koonnut sen lipaston valmiiksi. Sitten mies (ilmeisesti) pahastuu(?) ja pari kuukautta myöhemmin sanoo, että en tarvitse häntä näköjään mihinkään. Tai ostamme uuden pyykkikoneen, josta on sovittu, että minä maksan (vuorostani) sen ja kassalla tilaan siihen oston yhteydessä asennuspalvelun asiaa mieheltä mitenkään kyselemättä (koska niin olen tehnyt aina, en edes ajattele että en tilaisi samalla asennusta), mies siis seisoo vieressä ja suuttuu sitten autossa kotimatkalla että kulutan rahaa (huom. minun rahaa) turhaan ja minä hermostun että miksi alat määräillä sitä että mihin käytän oman palkkani, ei se ole sinulta pois. Ap.
Et kyllä kovin omatoiminen ole, jos et konetta osaa asentaa. Minä olen aina asentanut. Suuttuisin minäkin, jos mies tuhlaisi tuollaiseen.
Jos on varaa käyttää palveluita ja niitä käyttää, niin miksi siitä pitäisi suuttua? Ap.
Etkö voi kysyä mieheltä, haluaako hän itse asentaa sen koneen vai tilaatko palveluna? Minusta tuo ei ole enää itsenäisyyttä, vaan yhteisissä asioissa ylikävelemistä.
Parisuhteessa ei oikeastaan voi perustella asioita sillä, miten on aikaisemmin tehnyt. Etenkin jos asutaan yhdessä. Parisuhteessa täytyy luoda yhteiset säännöt, sopimukset jne. miten asioissa menetellään.
Siis ihan oikeasti, kuka HALUAA välttämättä asentaa pesukoneen? Niin palavasti, että aloittaa riidan jos ei saa? Mä keksin välittömästi 250 asiaa jotka tekisin mieluummin.
Sellainen, jonka mielestä on itsestäänselvää, että se asennetaan itse. Kyllä minäkin saattaisin ihmetellä, jos joku minun kotiini tilaisi vieraan ihmisen tekemään asian, jonka olen itse suunnitellut tekeväni.
Ihmisillä on niin erilaisia itsestäänselvyyksiä. Minulle on itsestäänselvyys tilata asennus. Monelle miehelle sitten kai ei ole. Jollekin on itsestäänselvyys, että auton renkaat vaihdetaan itse, toiselle on itsestäänselvyys viedä ne vaihdettavaksi. Jollekin on itsestäänselvyys kävellä 2 km matka, toiselle taas on aivan selvää, että otetaan auto sille matkalle. Ap.
Nimenomaan. Siksi tällaisista asioista pitääkin puhua ja sopia eikä vain päättää toisen puolesta.
Olen samaa mieltä kanssasi. Kun ihmiset nyt tarttuu siihen pyykkikonejuttuun, niin oltiin ihan selväksi sovittu, että minä hoidan meille uuden pyykkikoneen, eli valitsen sen, maksan sen, olen kotona kun kuljetus tulee jne. Mies oli sattumoisin kassalla mukana, koska käytiin tekemässä tilaus valitsemastani koneesti muun kauppareissun yhteydessä. Asennuksesta ei oltu puhuttu mitään, mutta koska oltiin puhuttu, että hoidan "pyykkikoneasian" niin kuvittelin, että se tarkoitti alusta loppuun saakka, itse luin "pyykkikoneasiaan" kuuluvaksi myös asennuksen. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sinulle kelpaa mikään? Mitä jos joskus kelpaisi.
Cat kirjoitti:
Eikö sinulle kelpaa mikään? Mitä jos joskus kelpaisi.
En ymmärrä kysymystäsi. Miten niin minulle ei kelpaa mikään? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna nyt lisää konkreettisia esimerkkejä, miksi miehet kokee sut liian itsenäisinä. Siis ton yksin matkalle lähtemisen lisäksi.
En tarvitse miehiä tai miesten neuvoja raha-asioihin, remonttiasioihin, huonekaluiden kasaamiseen, autoasioihin tms vaan hoidan nuo kaikki itse. Noista olen siis saanut kommenttia liiasta itsenäisyydestäni. Muita esimerkkejä en nyt keksi, koska ne olisi minun itse keksimiä, nuo on asioita joita minulle on suoraan sanottu.
Eli siis meneekö tilanne jotenkin niin, että olet kokoamassa huonekalua, mies tarjoaa apua, sanot ettet tarvitse ja mies yrittää pakottaa sinut ottamaan avun vastaan? Alkavatko siinä tilanteessa väittää että et osaa koota huonekalua/he osaavat paremmin vai että olet liian itsenäinen? Tämä alkoi kiinnostaa.
Tilanteet menee niin, että menemme vaikka yhdessä Ikeaan ostamaan uuden lipaston. Kannamme sen sisään, ja miehen pitää lähteä johonkin ennalta sovittuun työjuttuun tai harrastukseen tms. Kun hän palaa kotiin, niin olen koonnut sen lipaston valmiiksi. Sitten mies (ilmeisesti) pahastuu(?) ja pari kuukautta myöhemmin sanoo, että en tarvitse häntä näköjään mihinkään. Tai ostamme uuden pyykkikoneen, josta on sovittu, että minä maksan (vuorostani) sen ja kassalla tilaan siihen oston yhteydessä asennuspalvelun asiaa mieheltä mitenkään kyselemättä (koska niin olen tehnyt aina, en edes ajattele että en tilaisi samalla asennusta), mies siis seisoo vieressä ja suuttuu sitten autossa kotimatkalla että kulutan rahaa (huom. minun rahaa) turhaan ja minä hermostun että miksi alat määräillä sitä että mihin käytän oman palkkani, ei se ole sinulta pois. Ap.
Et kyllä kovin omatoiminen ole, jos et konetta osaa asentaa. Minä olen aina asentanut. Suuttuisin minäkin, jos mies tuhlaisi tuollaiseen.
Jos on varaa käyttää palveluita ja niitä käyttää, niin miksi siitä pitäisi suuttua? Ap.
Etkö voi kysyä mieheltä, haluaako hän itse asentaa sen koneen vai tilaatko palveluna? Minusta tuo ei ole enää itsenäisyyttä, vaan yhteisissä asioissa ylikävelemistä.
Parisuhteessa ei oikeastaan voi perustella asioita sillä, miten on aikaisemmin tehnyt. Etenkin jos asutaan yhdessä. Parisuhteessa täytyy luoda yhteiset säännöt, sopimukset jne. miten asioissa menetellään.
Siis ihan oikeasti, kuka HALUAA välttämättä asentaa pesukoneen? Niin palavasti, että aloittaa riidan jos ei saa? Mä keksin välittömästi 250 asiaa jotka tekisin mieluummin.
Sellainen, jonka mielestä on itsestäänselvää, että se asennetaan itse. Kyllä minäkin saattaisin ihmetellä, jos joku minun kotiini tilaisi vieraan ihmisen tekemään asian, jonka olen itse suunnitellut tekeväni.
Ihmisillä on niin erilaisia itsestäänselvyyksiä. Minulle on itsestäänselvyys tilata asennus. Monelle miehelle sitten kai ei ole. Jollekin on itsestäänselvyys, että auton renkaat vaihdetaan itse, toiselle on itsestäänselvyys viedä ne vaihdettavaksi. Jollekin on itsestäänselvyys kävellä 2 km matka, toiselle taas on aivan selvää, että otetaan auto sille matkalle. Ap.
Nimenomaan. Siksi tällaisista asioista pitääkin puhua ja sopia eikä vain päättää toisen puolesta.
Olen samaa mieltä kanssasi. Kun ihmiset nyt tarttuu siihen pyykkikonejuttuun, niin oltiin ihan selväksi sovittu, että minä hoidan meille uuden pyykkikoneen, eli valitsen sen, maksan sen, olen kotona kun kuljetus tulee jne. Mies oli sattumoisin kassalla mukana, koska käytiin tekemässä tilaus valitsemastani koneesti muun kauppareissun yhteydessä. Asennuksesta ei oltu puhuttu mitään, mutta koska oltiin puhuttu, että hoidan "pyykkikoneasian" niin kuvittelin, että se tarkoitti alusta loppuun saakka, itse luin "pyykkikoneasiaan" kuuluvaksi myös asennuksen. Ap.
Kommunikaatiohäiriö, eihän tuossa sen kummempaa. En ihan koko ketjua kahlannut, mutta en nyt oikein saa kiinni tästä ongelmasta, kun toisaalta sanot, että teet itsenäisiä päätöksiä ja sinulla on vahvat mielipiteet, mutta toisaalta sanot, että otat toisen mielipiteen huomioon kaikessa. Tuossahan se juuri näkyy, että ehkä et sitten otakaan huomioon niin paljon kuin oletat, vaan toimit niiden omien itsestäänselvyyksien mukaan edes kysymättä toiselta.
Ei siinä, kyllähän noin käy varmasti kaikille, ettei osaa edes ajatella, että voisi tehdä toisinkin, mutta voisi ajatella, että sinulle käy näin aika useinkin, jos tämä on oikeasti ajanut kaikki parisuhteesi ongelmiin.
Ymmärrän sua ap! Olen itse samanlainen. Kesti todella kauan löytää se sopiva mies jolle ei tarvitse selitellä persoonaani. Tykkään että kumppani on myös itsenäinen ja hieman mysteerinen. Mysteerinen ei tarkoita salaileva. Olen aina inhonnut "kaikki tehdään väkisin yhdessä"-pareja ja kaikenlaisia parisuhdesääntöjä.
Ymmärrän kyllä kaikki aiemmat vastaukset. Me ollaan erilaisia ja haulutaan erilaisia suhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin ap:lla. Miesten ja naisten mielestä olen hyvin itsenäinen. Terapeuttini mielestä olen sairastunut itsenäisyyteen.
Itsenäisyyteni on kuitenkin ollut minulle keino selviytyä, olisin joko kuollut tai katuojassa, jos en olisi pärjännyt yksin.
Mun isä heitti mut teininä pois kotoa ja aviomies lähti kun lapset olivat tosi pieniä ja häipyi poikamieselämää viettämään. Kaikki miesystävät ovat olleet hyvin epäluotettavia ja jättäneet minut tai vain kadonneet. Ystävistä suurin osa on puukottanut selkään. Mulla ei siis yksinkertaisesti ole elämässäni ketään johon tukeutua. Pakkohan siinä on ollut tulla itsenäiseksi. Välillä toivoisin, että sellaiset bimboa leikkivät rouvat joutuisivat kokemaan saman kuin minä, jotta ymmärtäisivät, että kaikkien elämä ei ole yhtä helppoa ja kaikilla ei ole hyviä ihmisiä joiden varaan laskea.
Minä toivoisin, että minulla olisi joku, jonka kanssa saisin olla heikko. Tuntuu vaan, että ei sellaista miestä ole, joka kestäisi minun heikkouttani.
Pakko kommentoida tähän, että eniten minäkin haluaisin jonkun, jonka kanssa saisin olla heikko. Olen yrittänyt tuoda myös heikkouksiani esille parisuhteissani, mutta ne jotenkin torjutaan tai niitä yritetään hyväksikäyttää. Yleensä niille käännetään vain selkä. Olen tulkinnut niin, että heikkouksiani ei kestetä. Että minun pitää olla itsenäinen, mutta itsenäisyyteni ärsyttää, mutta sitten kun olenkin heikko, niin sekin ärsyttää. Ap.
Aaa. Ystäväni puhuu myös tästä heikkouden tarpeesta. Mutta hän on niin fiksoitunut viestimään vahvuutta ja se on hänelle niin elintärkeä olemisentapa, että kerää sitten ympärille nimenomaan niitä heikkoja ja nälkäisiä. Jotka yrittävät saada epätoivoisesti toiselta sitä, mitä ei oikeasti olekaan. Sitä vahvuutta ei ole lähteeksi asti toisen juoda, koska kaikki vahvuusreservit ovat jo pitelemässä sitä vahvaa ihmistä pystyssä.
Ystäväni ei halua, että häneen kosketaan. Vaikka olemme aikuisiällä ystävystyneet enkä ole mitenkään riippuvainen hänen puuttuvista halauksistaan, niin säälin miehiä, joka erehtyvät etsimään hänestä lujuuden lähdettä elämäänsä. Vaikka arvostan ystäväni ominaisuuksia ja saavutuksia, en saa häntä ymmärtämään, miksi hänellä ei ole tilaa olla heikko. Nimittäin, hänen houkuttamansa miestyyppi samaan aikaan loukkaantuu siitä, että ei pysty osoittamaan toiselle tarpeellisuuttaan, eikä kuitenkaan pysty suhtautumaan siihen, että äitihahmo tarvitsisikin itse tukea ja turvaa.
Niin olen minäkin kokenut, että minulta janotaan sitä vahvuutta, mutta ei osata tarjota vastineeksi vahvuutta (eli heikkouksiini ei osata suhtautua tai ne torjutaan). En minä edes koe itseäni erityisen vahvana ihmisenä välttämättä, muut vain näkevät minut vahvana. On totta, että joudun käyttäytymään kuin vahva ihminen, koska elämä pakottaa minut siihen, mutta en tunne olevani harvinaisen vahva.
Mutta siinä olen erilainen kuin ystäväsi, että minä annan helposti anteeksi ja pyydän helposti anteeksi eikä minulle joku oikeudenmukaisuus (siis sellaisessa laki-mielessä) ole kovin tärkeä asia. Ja minä pidän kosketuksista, haluan että minuun kosketaan paljon ja tykkään itse koskettaa. Tykkään maata toisen kainalossa silitettävänä. Tosin sellaista saan harvoin vaikka pyydän (joskus vaadinkin), koska ehkä se on juuri niin, että "vahvan" äitihahmon ei uskota haluavan tukea ja turvaa. Vaikka sitähän minä juuri miehiltä haen. Ap.
Taidat olla teknisellä alalla tosiaan? Psykologisesti ei tarvitse olla valtavan sivistynyt tietääkseen, että näissä syvätason jutuissa kysymys ei ole oikeuksista eikä pintatason tarpeista. Vaan niistä pohjavireenä kulkevista nälästä ja pelosta, jotka periytyvät jopa yli sukupolvien, ja muodostuvat reaktiona lapsuudenaikaisiin asetelmiin. Sekä perheen aikuisten välillä että lapsen ja muiden välillä.
Eli sinun turvamuurin suojaamana sinusta näkyy ulos vain vahvuus. Heikkous on piilossa. Siksi vedät puoleesi miehiä, jotka haluavat lämmitellä vahvuudessasi. He ovat jumissa omassa tarvitsevuudessaan, ja vaativat sinulta sitä äidillisyyttä, jota ovat paitsi. Kun joku on tässä taantuneessa tilassa, hän pysyy siellä täysin, koska kanssakäymisessä hänen sisäinen lapsensa aktivoituu ja aikuisuus menee talviunille.
Kysymys ei silloin ole siitä, että äitihahmon ei oleteta tarvitsevan hoivaa, vaan se puoli sinusta on kielletty. Koska vauva ei voi hoivata äitiä. Siksi vauvaksi taantunut mies alkaa käyttäytyä törkeästi, kun alatkin vaatia huomiota piilotetulle puolellesi. Hän on kuin vauva, joka säikähtää ja alkaa huutaa ja huitoa.
Sen sijaan sellaiset miehet, joilta käy luontevasti naisen hoivaaminen, eivät ole alunperinkään jääneet haaviisi, koska he ovat nähneet vain korostetun riippumattomuutesi. Eli olettaneet, että tässäpä ei tarpeet kohtaa. Siinä ehkä on miesten tyyppivika: isällisyys on vähissä. Toisaalta, kun tietää moniko lapsi on tässä maassa joutunut kasvamaan ilman kokemusta hoivaavasta isästä, niin eipä ole ihme.
Eli sinun pitäisi päästä tarvitsevan puolesi piilottelusta, jotta voit löytää tarvitsemasi. Miehen, jossa on sekä hoivaavuus että hoivantarve riittävässä ja sinulle sopivassa tasapainossa. Mutta miten tämä muutos itsessäsi toteutuisi?
Vaikka olisinkin teknisellä alalla, niin ainakin ymmärsin mitä kirjoitit ja mitä sillä tarkoitit. Kuulostaa osuvalta ja tunnistin tilanteeni, itseni ja mieheni tekstistäsi. Taisit osua täysin oikeaan, itse en vain osannut tuota itsessäni ja suhteissani nähdä (kai jokainen on omille asioilleen vähän sokea?).
Eli neuvot kohtaamaan oman tarvitsevuuteni siten, että pystyn tuomaan sen tasapainoisesti ja rauhallisesti esiin, eikä niin kuin nyt, että se rävähtää miehen silmille vähän yllättäen, kun tämä on ensin omassa päässään kuvitellut että olisin jotenkin vahva. Ihan hyvä neuvo.
Miestä / miehiä en voi muuttaa, joten pitää yrittää pysyä kaukana tuollaisista miehistä, jotka olisivat jumissa omassa tarvitsevuudessaan ja kaipaisivat (minusta) äitiä. Ja yrittää päästä samalle aaltopituudelle ns. aikuismaisen miehen kanssa, sellaisen, joka tykkää myös hoivata. Eli uskaltautua jo alussa tällaiselle miehelle näyttämään se minun tarvitseva puoli, joka houkuttelisi heissä esiin sitä heidän hoivapuolta.
Ap.
Nimenomaan tätä kaikkea tarkoitin. Et sinä kyllä pöljempi ole. Mistä nouseekin sitten kysymys, mitä olet tähän asti miehistä hakenut ja luullut aluksi löytäneesikin?
Hyvä kysymys. En osaa siihen heti vastata. Mutta alan miettimään sitä. Ap.
Vihdoinkin ap alkaa miettimään edes tätä eikä itsenäisesti ja vahvasti jankuta vastaan!
Ehdotukseni
Ole rennompi.
Älä vatuloi ja / tai jyrää joka asiaa
Kehu miestäsi
Puhu vähemmän
Anna miehen päättää täysin yksin joku asia kerran päivässä
Mene joskus sinne, minne mies haluaa
Koeta näitä. En tiedä millainen olet, mutta näitä kannattaa koettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei kunnioita miehiään tarpeeksi. Kukaan mies ei halua juridiseen liittoon, jossa on velvollisuuksia, mutta puoliso sitten huitelee missä ja miten haluaa. Kyllä molemminpuolinen kunnioitus pitää olla vähintään sen verran, että kysyy puolison mielipidettä etukäteen. Parisuhde on myös kompromissien tekoa, molemmilta oaspuolilta. Joskus pitää antaa periksi vaikka kuinka olisi itsenäinen ja vahvatahtoinen.
Yllättävän moni toimii kuten ap ja sitten ihmetellään kun ei löydy kunnon parisuhdetta ja miehet nostaa kytkintä.
Yrjöyrjökoskinen kirjoitti:
Olen ollut treffeillä naisten kanssa, jotka ovat omasta mielestä vahvoja ja itsenäisiä. Nämä suhteet tai suhteiden alut on kaatunut siihen, että ns. vahva nainen ei kestä vahvatahtoista miestä. Ns. vahvatahtoinen nainen ei kestä, että jää alakanttiin keskusteluissa loogisesti älykkään miehen kanssa.
No tässä on kyllä jo lähtökohdatkin kommentoijalla ihan pielessä, kun puhutaan alakanteista sun muista. Eihän keskustelut ole mitään kisoja. Olen seurustellut tällaisen miehenkin kanssa, joka asetteli minulle aina paneelikeskustelun tyylisesti "ansoja", joissa sitten kahlailin, vaikka mies olisi loppujen lopuksi ollut samaa mieltä. Tykkään syvällisistä keskusteluista ja verbaalisesta lahjakkuudesta, mutta en sadismista tai omituisesta pyrkimyksestä loukuttaa toinen. Hyvät perustelut on syytä olla, mutta kaksisuuntainen keskustelu ei silti ole yksinomaan sitä, että paneudutaan arvioimaan toisen argumentteja. Joo, on olemassa surkeita argumentteja, mutta loogisuus ja insinöörimäisyys ei ole keskustelujen ainoita funktioita ja kriteereitä. Se ei liity kestämiseen mitään, vaan yksinkertaisesti siihen, että tällaisilla kriteereillä liikkuva keskustelija voi olla sosiaalisilta taidoiltaan aivan mäntti.
T. Ei-ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap ei kunnioita miehiään tarpeeksi. Kukaan mies ei halua juridiseen liittoon, jossa on velvollisuuksia, mutta puoliso sitten huitelee missä ja miten haluaa. Kyllä molemminpuolinen kunnioitus pitää olla vähintään sen verran, että kysyy puolison mielipidettä etukäteen. Parisuhde on myös kompromissien tekoa, molemmilta oaspuolilta. Joskus pitää antaa periksi vaikka kuinka olisi itsenäinen ja vahvatahtoinen.
Yllättävän moni toimii kuten ap ja sitten ihmetellään kun ei löydy kunnon parisuhdetta ja miehet nostaa kytkintä.
Ymmärsitkö oikeasti yli 22 sivun jälkeen tilanteen näin? Alan vahvasti epäillä täällä ihmisten sisälukutaitoa, vaikka en ap olekaan. "Huitelee missä ja miten haluaa", "myös kompromissien tekoa", huhuh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin ap:lla. Miesten ja naisten mielestä olen hyvin itsenäinen. Terapeuttini mielestä olen sairastunut itsenäisyyteen.
Itsenäisyyteni on kuitenkin ollut minulle keino selviytyä, olisin joko kuollut tai katuojassa, jos en olisi pärjännyt yksin.
Mun isä heitti mut teininä pois kotoa ja aviomies lähti kun lapset olivat tosi pieniä ja häipyi poikamieselämää viettämään. Kaikki miesystävät ovat olleet hyvin epäluotettavia ja jättäneet minut tai vain kadonneet. Ystävistä suurin osa on puukottanut selkään. Mulla ei siis yksinkertaisesti ole elämässäni ketään johon tukeutua. Pakkohan siinä on ollut tulla itsenäiseksi. Välillä toivoisin, että sellaiset bimboa leikkivät rouvat joutuisivat kokemaan saman kuin minä, jotta ymmärtäisivät, että kaikkien elämä ei ole yhtä helppoa ja kaikilla ei ole hyviä ihmisiä joiden varaan laskea.
Minä toivoisin, että minulla olisi joku, jonka kanssa saisin olla heikko. Tuntuu vaan, että ei sellaista miestä ole, joka kestäisi minun heikkouttani.
Pakko kommentoida tähän, että eniten minäkin haluaisin jonkun, jonka kanssa saisin olla heikko. Olen yrittänyt tuoda myös heikkouksiani esille parisuhteissani, mutta ne jotenkin torjutaan tai niitä yritetään hyväksikäyttää. Yleensä niille käännetään vain selkä. Olen tulkinnut niin, että heikkouksiani ei kestetä. Että minun pitää olla itsenäinen, mutta itsenäisyyteni ärsyttää, mutta sitten kun olenkin heikko, niin sekin ärsyttää. Ap.
Et voi kommunikoida miesten tyyliin miehelle ja sitten yhtäkkiä heittää väliin heikkouksia, tottakai niille käännetään selkä, varsinkin jos et siedä että mies kommunikoi sinulle kuten naiselle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin ap:lla. Miesten ja naisten mielestä olen hyvin itsenäinen. Terapeuttini mielestä olen sairastunut itsenäisyyteen.
Itsenäisyyteni on kuitenkin ollut minulle keino selviytyä, olisin joko kuollut tai katuojassa, jos en olisi pärjännyt yksin.
Mun isä heitti mut teininä pois kotoa ja aviomies lähti kun lapset olivat tosi pieniä ja häipyi poikamieselämää viettämään. Kaikki miesystävät ovat olleet hyvin epäluotettavia ja jättäneet minut tai vain kadonneet. Ystävistä suurin osa on puukottanut selkään. Mulla ei siis yksinkertaisesti ole elämässäni ketään johon tukeutua. Pakkohan siinä on ollut tulla itsenäiseksi. Välillä toivoisin, että sellaiset bimboa leikkivät rouvat joutuisivat kokemaan saman kuin minä, jotta ymmärtäisivät, että kaikkien elämä ei ole yhtä helppoa ja kaikilla ei ole hyviä ihmisiä joiden varaan laskea.
Minä toivoisin, että minulla olisi joku, jonka kanssa saisin olla heikko. Tuntuu vaan, että ei sellaista miestä ole, joka kestäisi minun heikkouttani.
Pakko kommentoida tähän, että eniten minäkin haluaisin jonkun, jonka kanssa saisin olla heikko. Olen yrittänyt tuoda myös heikkouksiani esille parisuhteissani, mutta ne jotenkin torjutaan tai niitä yritetään hyväksikäyttää. Yleensä niille käännetään vain selkä. Olen tulkinnut niin, että heikkouksiani ei kestetä. Että minun pitää olla itsenäinen, mutta itsenäisyyteni ärsyttää, mutta sitten kun olenkin heikko, niin sekin ärsyttää. Ap.
Et voi kommunikoida miesten tyyliin miehelle ja sitten yhtäkkiä heittää väliin heikkouksia, tottakai niille käännetään selkä, varsinkin jos et siedä että mies kommunikoi sinulle kuten naiselle
Tarkoitatko, että miesten kommunikaatiotyyliin ei kuulu heittää väliin heikkouksia? Kuulostaa oudolta, ainakin (mies)ystäväpiirissäni on ihan tavallista, että miehet puhuvat heikkouksistaan ja tunteistaan ja sellaisesta. Tosin ystävissäni ei juuri ole sellaisia ns. perinteisiä miehiä vaan enemmän boheemeja, homojakin ja humanisteja ja sellaisia. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin ap:lla. Miesten ja naisten mielestä olen hyvin itsenäinen. Terapeuttini mielestä olen sairastunut itsenäisyyteen.
Itsenäisyyteni on kuitenkin ollut minulle keino selviytyä, olisin joko kuollut tai katuojassa, jos en olisi pärjännyt yksin.
Mun isä heitti mut teininä pois kotoa ja aviomies lähti kun lapset olivat tosi pieniä ja häipyi poikamieselämää viettämään. Kaikki miesystävät ovat olleet hyvin epäluotettavia ja jättäneet minut tai vain kadonneet. Ystävistä suurin osa on puukottanut selkään. Mulla ei siis yksinkertaisesti ole elämässäni ketään johon tukeutua. Pakkohan siinä on ollut tulla itsenäiseksi. Välillä toivoisin, että sellaiset bimboa leikkivät rouvat joutuisivat kokemaan saman kuin minä, jotta ymmärtäisivät, että kaikkien elämä ei ole yhtä helppoa ja kaikilla ei ole hyviä ihmisiä joiden varaan laskea.
Minä toivoisin, että minulla olisi joku, jonka kanssa saisin olla heikko. Tuntuu vaan, että ei sellaista miestä ole, joka kestäisi minun heikkouttani.
Pakko kommentoida tähän, että eniten minäkin haluaisin jonkun, jonka kanssa saisin olla heikko. Olen yrittänyt tuoda myös heikkouksiani esille parisuhteissani, mutta ne jotenkin torjutaan tai niitä yritetään hyväksikäyttää. Yleensä niille käännetään vain selkä. Olen tulkinnut niin, että heikkouksiani ei kestetä. Että minun pitää olla itsenäinen, mutta itsenäisyyteni ärsyttää, mutta sitten kun olenkin heikko, niin sekin ärsyttää. Ap.
Et voi kommunikoida miesten tyyliin miehelle ja sitten yhtäkkiä heittää väliin heikkouksia, tottakai niille käännetään selkä, varsinkin jos et siedä että mies kommunikoi sinulle kuten naiselle
Ohiksena, mutta miten mies kommunikoi kuten naiselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kyllä kyse on vain väärien persoonien kohtaamisista.
Mutta kerron omasta exästä, joka oli itsenäinen ja itse hermostuin siihen välillä. Oli varmaan jonkun sortin asperger, koska ei vaan tajunnu ollenkaan, et parisuhteessa on kaks ihmistä. Eaimerkkejä:
-Ollaan perjantaina viettämässä koti-iltaa. Itse tulin aiemmin kotiin ja jäin odottamaan naisen töistäpääsyä, et mennään yhdessä sitten kauppaan. Nainen lähettää viestin, et mitä mä meinaan syödä, on matkalla kauppaan. Ajattelin, et kiva, voin tiskata sillä välin, eikä tarvi enää ulos lähteä. Kirjotin mitä halusin. Kotiin tullessa naisella oli vain omat syötävänsä. Koki ahdistavana, kun sanoin siitä, että luulin hänen ostavan mitö kirjoitin. Ei millään tajunnu mun pointtia, et joka ikinen ymmärtäis ton niin, että nainen tuo samalla miehenkin ostokset. Hän itse ajatteli sen niin, että hän ei vahingossa osta vaikka appelsiineja, jos mä ostaisin kanssa. Tiesi hyvin, että olen jo kotona.
-Ollaan sovittu menevämme ravintolaan. Olin jo 15min ennen tapaamista paikalla. Satoi vähän, mutta odottelin häntä siinä ravintolan ulkopuolella ja laitoin viestin olevani siinä. Ei näkynyt naista sitten 15min päästä ja soitin, että missä on. Ei vastaa. Hetken päästä hän vähän tuohtuneena soittaa missä olen, että hän on puolituntia jo istunut ravintolassa. Ihmettelin, että miksei ilmoittanut, että on niin paljon etuajassa. Nainen ahdistui ja koki mun syyttävän, vaikka ihmettelin vain. Ja ei kuulemma tullut hänelle edes mieleen katsella puhelinta, kun kerran oltiin sovittu se tietty aika.
-Naisella on erittäin tärkeä työjuttu päivällä. Ei oltu nukuttu yhdessä, niin toivotin aamulla tsemppiä ja jos jännittää tai tarvii jotain, ni soittaa. Tästä hän suuttui. Todella suuttui, koska koki äärimmäisen ahdistavana mun yhteydenoton niin tärkeän päivän aamun, kun hänen kaikki ajatukset olivat töissä. Itelle ei tullu mieleenkään, että tsemppiviesti vois ikimaailmassa olla kenellekään negatiivinen tai ahdistava asia.
-Hän kysy eräänä aamuna vasta tavattuamme ja ekoja kertoja yhdessä nukuttuamme, että on vanhempien auto lainassa, että hyppäänkö kyytiin töihin mennessä. Mun työpaikka oli n. 4km mutkan takana hänen työmatkan puolessavälissä. Siinä sitten moottoritiellä ihmettelin miksi ei kääntynyt liittymästä mun työpaikalle, niin nainen on aivan ihmeissään, että jos kerran työpaikalle asti halusin, niin miksi en etukäteen sanonut. Loppumatkan oli ahdistunut, että kontrolloin. Hän oli ajatellut ajavansa omalle työpaikalle ja sieltä mä olisin hypännyt bussiin ja töihin, kun sillä tavalla kuitenkin mun oli helpompi töihin, ku pelkillä julkisilla.
-Oltiin tunnettu n. 1v, mutta asuimme erillämme. Hän oli viikon reissussa kaverinsa kanssa ja pyysi mut kastelemaan kukat yms. sinä aikana. Sovittiin, että kaks yötä nukunkin siellä, kun sattu työkeikka siihen lähelle. Käytin sinä aikana hänen pyyhettään, hammastahnaansa ja kahviansa. Siivosin viimeisenä iltana niin hyvin kuin saatoin vielä. En kuitenkaan täydellisesti, koska en tiennyt mihin kaikki tavarat laitetaan ja olin huomannut sen olevan hänelle tärkeää. Nainen ei halunnut nähdä mua kahteen päivään, koska olin siivonnut hänen asuntoaan, juonut hänen kahviaan ja käyttänyt hänen pyyhettään ja hammastahnaa, että kuinka törkeää toisen yksityisyyden viemistä tms. Yhdessä hänen luonaan ollessamme mikään noista ei ollut ollut ongelma. Todella ahdistui tosta.
-Mennään elokuviin, mutta ei oltu sovittu elokuvaa, joka katsotaan. Nainen oli teatterilla jo etukäteen. No, olipa ostanut liputkin jo, vaikka ei multa kysynyt yhtään mitä haluaisin katsoa. Taas koki kontrollointia, kun ihmettelin, et miksi ei voinu edes kysyä mitä haluan, et mille oli itsestäänselvää, että yhdessä valitaan teatterilla mitä katsotaan.
Tommosia juttuja tuli jatkuvasti vastaan.
What's the fancy word for selfish? Independent.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä kyse on vain väärien persoonien kohtaamisista.
Mutta kerron omasta exästä, joka oli itsenäinen ja itse hermostuin siihen välillä. Oli varmaan jonkun sortin asperger, koska ei vaan tajunnu ollenkaan, et parisuhteessa on kaks ihmistä. Eaimerkkejä:
-Ollaan perjantaina viettämässä koti-iltaa. Itse tulin aiemmin kotiin ja jäin odottamaan naisen töistäpääsyä, et mennään yhdessä sitten kauppaan. Nainen lähettää viestin, et mitä mä meinaan syödä, on matkalla kauppaan. Ajattelin, et kiva, voin tiskata sillä välin, eikä tarvi enää ulos lähteä. Kirjotin mitä halusin. Kotiin tullessa naisella oli vain omat syötävänsä. Koki ahdistavana, kun sanoin siitä, että luulin hänen ostavan mitö kirjoitin. Ei millään tajunnu mun pointtia, et joka ikinen ymmärtäis ton niin, että nainen tuo samalla miehenkin ostokset. Hän itse ajatteli sen niin, että hän ei vahingossa osta vaikka appelsiineja, jos mä ostaisin kanssa. Tiesi hyvin, että olen jo kotona.
-Ollaan sovittu menevämme ravintolaan. Olin jo 15min ennen tapaamista paikalla. Satoi vähän, mutta odottelin häntä siinä ravintolan ulkopuolella ja laitoin viestin olevani siinä. Ei näkynyt naista sitten 15min päästä ja soitin, että missä on. Ei vastaa. Hetken päästä hän vähän tuohtuneena soittaa missä olen, että hän on puolituntia jo istunut ravintolassa. Ihmettelin, että miksei ilmoittanut, että on niin paljon etuajassa. Nainen ahdistui ja koki mun syyttävän, vaikka ihmettelin vain. Ja ei kuulemma tullut hänelle edes mieleen katsella puhelinta, kun kerran oltiin sovittu se tietty aika.
-Naisella on erittäin tärkeä työjuttu päivällä. Ei oltu nukuttu yhdessä, niin toivotin aamulla tsemppiä ja jos jännittää tai tarvii jotain, ni soittaa. Tästä hän suuttui. Todella suuttui, koska koki äärimmäisen ahdistavana mun yhteydenoton niin tärkeän päivän aamun, kun hänen kaikki ajatukset olivat töissä. Itelle ei tullu mieleenkään, että tsemppiviesti vois ikimaailmassa olla kenellekään negatiivinen tai ahdistava asia.
-Hän kysy eräänä aamuna vasta tavattuamme ja ekoja kertoja yhdessä nukuttuamme, että on vanhempien auto lainassa, että hyppäänkö kyytiin töihin mennessä. Mun työpaikka oli n. 4km mutkan takana hänen työmatkan puolessavälissä. Siinä sitten moottoritiellä ihmettelin miksi ei kääntynyt liittymästä mun työpaikalle, niin nainen on aivan ihmeissään, että jos kerran työpaikalle asti halusin, niin miksi en etukäteen sanonut. Loppumatkan oli ahdistunut, että kontrolloin. Hän oli ajatellut ajavansa omalle työpaikalle ja sieltä mä olisin hypännyt bussiin ja töihin, kun sillä tavalla kuitenkin mun oli helpompi töihin, ku pelkillä julkisilla.
-Oltiin tunnettu n. 1v, mutta asuimme erillämme. Hän oli viikon reissussa kaverinsa kanssa ja pyysi mut kastelemaan kukat yms. sinä aikana. Sovittiin, että kaks yötä nukunkin siellä, kun sattu työkeikka siihen lähelle. Käytin sinä aikana hänen pyyhettään, hammastahnaansa ja kahviansa. Siivosin viimeisenä iltana niin hyvin kuin saatoin vielä. En kuitenkaan täydellisesti, koska en tiennyt mihin kaikki tavarat laitetaan ja olin huomannut sen olevan hänelle tärkeää. Nainen ei halunnut nähdä mua kahteen päivään, koska olin siivonnut hänen asuntoaan, juonut hänen kahviaan ja käyttänyt hänen pyyhettään ja hammastahnaa, että kuinka törkeää toisen yksityisyyden viemistä tms. Yhdessä hänen luonaan ollessamme mikään noista ei ollut ollut ongelma. Todella ahdistui tosta.
-Mennään elokuviin, mutta ei oltu sovittu elokuvaa, joka katsotaan. Nainen oli teatterilla jo etukäteen. No, olipa ostanut liputkin jo, vaikka ei multa kysynyt yhtään mitä haluaisin katsoa. Taas koki kontrollointia, kun ihmettelin, et miksi ei voinu edes kysyä mitä haluan, et mille oli itsestäänselvää, että yhdessä valitaan teatterilla mitä katsotaan.Tommosia juttuja tuli jatkuvasti vastaan.
Onneksi pääsit eroon. Ei kuulosta ihan terveeltä tuo sinun ex.
Valitset vääränlaisia miehiä. Mä olen samanlainen ja mulla on nykyään mies jolle se ei ole ongelma. Mutta hän on aikuinen mies, hyvä itsetunto, tietää mitä haluaa eikä koe minua uhkana.
Sinä olet valinnut miehiä joilla on huono itsetunto. Ehkä heidän ihastuminen imartelee aluksi. Mutta heidän hauras itsetunto ei kestä itsenäisyyttäsi.
Etsi vahvempi itsenäinen mies. Ei itsekäs eikä sitoutumispelkoinen, vaan tyyni ja rauhallinen.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä kyse on vain väärien persoonien kohtaamisista.
Mutta kerron omasta exästä, joka oli itsenäinen ja itse hermostuin siihen välillä. Oli varmaan jonkun sortin asperger, koska ei vaan tajunnu ollenkaan, et parisuhteessa on kaks ihmistä. Eaimerkkejä:
-Ollaan perjantaina viettämässä koti-iltaa. Itse tulin aiemmin kotiin ja jäin odottamaan naisen töistäpääsyä, et mennään yhdessä sitten kauppaan. Nainen lähettää viestin, et mitä mä meinaan syödä, on matkalla kauppaan. Ajattelin, et kiva, voin tiskata sillä välin, eikä tarvi enää ulos lähteä. Kirjotin mitä halusin. Kotiin tullessa naisella oli vain omat syötävänsä. Koki ahdistavana, kun sanoin siitä, että luulin hänen ostavan mitö kirjoitin. Ei millään tajunnu mun pointtia, et joka ikinen ymmärtäis ton niin, että nainen tuo samalla miehenkin ostokset. Hän itse ajatteli sen niin, että hän ei vahingossa osta vaikka appelsiineja, jos mä ostaisin kanssa. Tiesi hyvin, että olen jo kotona.
-Ollaan sovittu menevämme ravintolaan. Olin jo 15min ennen tapaamista paikalla. Satoi vähän, mutta odottelin häntä siinä ravintolan ulkopuolella ja laitoin viestin olevani siinä. Ei näkynyt naista sitten 15min päästä ja soitin, että missä on. Ei vastaa. Hetken päästä hän vähän tuohtuneena soittaa missä olen, että hän on puolituntia jo istunut ravintolassa. Ihmettelin, että miksei ilmoittanut, että on niin paljon etuajassa. Nainen ahdistui ja koki mun syyttävän, vaikka ihmettelin vain. Ja ei kuulemma tullut hänelle edes mieleen katsella puhelinta, kun kerran oltiin sovittu se tietty aika.
-Naisella on erittäin tärkeä työjuttu päivällä. Ei oltu nukuttu yhdessä, niin toivotin aamulla tsemppiä ja jos jännittää tai tarvii jotain, ni soittaa. Tästä hän suuttui. Todella suuttui, koska koki äärimmäisen ahdistavana mun yhteydenoton niin tärkeän päivän aamun, kun hänen kaikki ajatukset olivat töissä. Itelle ei tullu mieleenkään, että tsemppiviesti vois ikimaailmassa olla kenellekään negatiivinen tai ahdistava asia.
-Hän kysy eräänä aamuna vasta tavattuamme ja ekoja kertoja yhdessä nukuttuamme, että on vanhempien auto lainassa, että hyppäänkö kyytiin töihin mennessä. Mun työpaikka oli n. 4km mutkan takana hänen työmatkan puolessavälissä. Siinä sitten moottoritiellä ihmettelin miksi ei kääntynyt liittymästä mun työpaikalle, niin nainen on aivan ihmeissään, että jos kerran työpaikalle asti halusin, niin miksi en etukäteen sanonut. Loppumatkan oli ahdistunut, että kontrolloin. Hän oli ajatellut ajavansa omalle työpaikalle ja sieltä mä olisin hypännyt bussiin ja töihin, kun sillä tavalla kuitenkin mun oli helpompi töihin, ku pelkillä julkisilla.
-Oltiin tunnettu n. 1v, mutta asuimme erillämme. Hän oli viikon reissussa kaverinsa kanssa ja pyysi mut kastelemaan kukat yms. sinä aikana. Sovittiin, että kaks yötä nukunkin siellä, kun sattu työkeikka siihen lähelle. Käytin sinä aikana hänen pyyhettään, hammastahnaansa ja kahviansa. Siivosin viimeisenä iltana niin hyvin kuin saatoin vielä. En kuitenkaan täydellisesti, koska en tiennyt mihin kaikki tavarat laitetaan ja olin huomannut sen olevan hänelle tärkeää. Nainen ei halunnut nähdä mua kahteen päivään, koska olin siivonnut hänen asuntoaan, juonut hänen kahviaan ja käyttänyt hänen pyyhettään ja hammastahnaa, että kuinka törkeää toisen yksityisyyden viemistä tms. Yhdessä hänen luonaan ollessamme mikään noista ei ollut ollut ongelma. Todella ahdistui tosta.
-Mennään elokuviin, mutta ei oltu sovittu elokuvaa, joka katsotaan. Nainen oli teatterilla jo etukäteen. No, olipa ostanut liputkin jo, vaikka ei multa kysynyt yhtään mitä haluaisin katsoa. Taas koki kontrollointia, kun ihmettelin, et miksi ei voinu edes kysyä mitä haluan, et mille oli itsestäänselvää, että yhdessä valitaan teatterilla mitä katsotaan.Tommosia juttuja tuli jatkuvasti vastaan.
Osaat kuvata parisuhteen haastepaikkoja j pettymyksiä todella hyvin. Ehkä ap:n ongelma on huono itseilmaisu ja keskustelukyvyn puute, kuten jo monesti mainittu. Ap ei ole lukuisissa viesteissään saanut kunnolla selvennettyä omia ongelmiaan ja esim. Mitä tarkoittaa alistamisella.
Sä olet yrittänyt olla miesten kanssa jotka ei vaan olleet sulle oikeita. Älä yritä rakentaa loppuelämää jokaisen ihastuneen miehen kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Nimenomaan. Siksi tällaisista asioista pitääkin puhua ja sopia eikä vain päättää toisen puolesta.