Minulla on huono itsetunto, eikä sitä voi yksin parantaa, vaan tarttisin tukea, mutta sitä ei saa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän jankkaajan heittää pysyvästi pihalle tältä palstalta?

Kriisissä oleva ihminen on raskasta seuraa, mutta tällaisia kommentteja kirjoittavalla ihmisellä olisi peiliin katsomisen paikka. Itse tulet tänne näitä ketjuja lukemaan. Pysy poissa jos ahdistaa!

T: PTSD-diagnoosin saanut

Ensinnäkin, näitä jankkausketjuja ei aina tunnista otsikosta, itseasiassa usein se on tarkoituksella harhaanjohtavasti muotoiltu niin että normaalitkin ihmiset vahingossa eksyisivät tänne. Jos otsikossa lukisi vaikka "kivikissaäiti jankuttaa taas" niin olisi helpompi pysyä poissa.

Toiseksikin, tämä on täysin väärä paikka hakea apua, ja tämä loputon jankutus tällä palstalla vaan pahentaa ongelmia. Kirjoittajalle itselleenkin tekisi todennäköisesti hyvää ottaa etäisyyttä ja laittaa tämäkin energia oikean avun hakemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonoa itsetuntoa voi alkaa parantaa tekemällä asioita, joissa onnistuu. Asteittain siirtyy helpommista asioista vaativampiin. Kun saa onnistumisen kokemuksia ja on itse tyytyväinen saavutuksiinsa, itsetunto nousee ja voi alkaa odottaa positiivista palautetta saavutuksistaan myös muilta. Kukaan ei kehu epäonnistumisia eikä saavutuksia, joihin henkilö itsekään ei ole tyytyväinen. Ei ole väliä, missä näitä asioita tekee. Voi tehdä työelämässä, harrastuksissa tai ihan vain yksityiselämässään. 

No ei se ihmissuhteissa auta.

ap

Kyllä auttaa. Ihmisillä on taipumus pitää enemmän sellaisista ihmisistä, joilla on hyvä itsetunto, kuin sellaisista, joilla on huono itsetunto. Huonolla itsetunnolla varustetut ihmiset koetaan hyvin helposti riippakiviksi, jotka pahimmassa tapauksessa takertuvat, vaikka toinen haluaisi jo päästä kokonaan ihmissuhteesta eroon. 

Eli vika on muissa ihmisissä, kun suhtautuvat noin epäkypsästi ja itsekkäästi.

ap

Voit toki ajatella asian noinkin. Totuus kuitenkin on, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei vedä perässään ihmissuhteita, jotka kokee itselleen haitallisiksi. Ei kukaan halua itselleen ylimääräistä kiviriippaa. Jos sullakin olisi hyvä itsetunto, olisit lakannut vetämästä perässäsi äitisuhdettasi jo aikoja sitten. 

Minusta ei siis kuulosta sille, että haluaisin olla hyvällä itsetunnolla varustettu, jos siitä seuraa se, että muuttuu kusipääksi kärsiviä kohtaan.

ap

Ei se ole kusipäisyyttä, ettei voi venyä yli määränsä. Jokainen on ensikädessä vastuussa itsestään ja jäljelle jäävillä voimilla muista. Nyt äitisi imee sinusta energian, joka sinun pitäisi antaa lapsillesi ja itsellesi. 

Niin, kellään ei ole voimia minulle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän jankkaajan heittää pysyvästi pihalle tältä palstalta?

Kriisissä oleva ihminen on raskasta seuraa, mutta tällaisia kommentteja kirjoittavalla ihmisellä olisi peiliin katsomisen paikka. Itse tulet tänne näitä ketjuja lukemaan. Pysy poissa jos ahdistaa!

T: PTSD-diagnoosin saanut

Ensinnäkin, näitä jankkausketjuja ei aina tunnista otsikosta, itseasiassa usein se on tarkoituksella harhaanjohtavasti muotoiltu niin että normaalitkin ihmiset vahingossa eksyisivät tänne. Jos otsikossa lukisi vaikka "kivikissaäiti jankuttaa taas" niin olisi helpompi pysyä poissa.

Toiseksikin, tämä on täysin väärä paikka hakea apua, ja tämä loputon jankutus tällä palstalla vaan pahentaa ongelmia. Kirjoittajalle itselleenkin tekisi todennäköisesti hyvää ottaa etäisyyttä ja laittaa tämäkin energia oikean avun hakemiseen.

Perusteeton väite. Mulle käy ainakin päinvastoin. Puhu sä VAIN ITSESTÄSI!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän jankkaajan heittää pysyvästi pihalle tältä palstalta?

Kriisissä oleva ihminen on raskasta seuraa, mutta tällaisia kommentteja kirjoittavalla ihmisellä olisi peiliin katsomisen paikka. Itse tulet tänne näitä ketjuja lukemaan. Pysy poissa jos ahdistaa!

T: PTSD-diagnoosin saanut

Minulla on PTSD lapsuuden ajalta ja en ole koskaan käyttäytynyt samalla tavalla kuin AP. Totta on, että monet käyttäytyvät eri tavalla, mutta jos henkilö ei muuta tee, kuin samaa jankkaa vuodesta toiseen niin onko kyseessä enää kriisi? 

Sä et koitakaan parantua, etkä käsitellä kriisiäsi.

ap

Olen käsitellyt kriisini rakentavalla tavalla, siksi en kirjoittelekkaan vauva palstalle jatkuvasti sekavia aloituksia, joissa syyttelen vain muita ja vaadin muita muuttumaan :) 

Mutta olet jäänyt tasolle, jossa piilovittuilet ihmisille, en kelpuuttaisi itselleni tuota ja kuvittelis olevani hyvä muille. Eli onnellinen.

ap

Ei tätä voi enää lukea muuta, kuin huumorilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän jankkaajan heittää pysyvästi pihalle tältä palstalta?

Kriisissä oleva ihminen on raskasta seuraa, mutta tällaisia kommentteja kirjoittavalla ihmisellä olisi peiliin katsomisen paikka. Itse tulet tänne näitä ketjuja lukemaan. Pysy poissa jos ahdistaa!

T: PTSD-diagnoosin saanut

Minulla on PTSD lapsuuden ajalta ja en ole koskaan käyttäytynyt samalla tavalla kuin AP. Totta on, että monet käyttäytyvät eri tavalla, mutta jos henkilö ei muuta tee, kuin samaa jankkaa vuodesta toiseen niin onko kyseessä enää kriisi? 

Sä et koitakaan parantua, etkä käsitellä kriisiäsi.

ap

Olen käsitellyt kriisini rakentavalla tavalla, siksi en kirjoittelekkaan vauva palstalle jatkuvasti sekavia aloituksia, joissa syyttelen vain muita ja vaadin muita muuttumaan :) 

Mutta olet jäänyt tasolle, jossa piilovittuilet ihmisille, en kelpuuttaisi itselleni tuota ja kuvittelis olevani hyvä muille. Eli onnellinen.

ap

Ei tätä voi enää lukea muuta, kuin huumorilla. 

No siis jos oikeasti tuo oli lämmintä huumoria, niin whatever, mutta älä sitten myöskään tosissasi oleta min lakkaavan kirjoittamasta täällä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonoa itsetuntoa voi alkaa parantaa tekemällä asioita, joissa onnistuu. Asteittain siirtyy helpommista asioista vaativampiin. Kun saa onnistumisen kokemuksia ja on itse tyytyväinen saavutuksiinsa, itsetunto nousee ja voi alkaa odottaa positiivista palautetta saavutuksistaan myös muilta. Kukaan ei kehu epäonnistumisia eikä saavutuksia, joihin henkilö itsekään ei ole tyytyväinen. Ei ole väliä, missä näitä asioita tekee. Voi tehdä työelämässä, harrastuksissa tai ihan vain yksityiselämässään. 

No ei se ihmissuhteissa auta.

ap

Kyllä auttaa. Ihmisillä on taipumus pitää enemmän sellaisista ihmisistä, joilla on hyvä itsetunto, kuin sellaisista, joilla on huono itsetunto. Huonolla itsetunnolla varustetut ihmiset koetaan hyvin helposti riippakiviksi, jotka pahimmassa tapauksessa takertuvat, vaikka toinen haluaisi jo päästä kokonaan ihmissuhteesta eroon. 

Eli vika on muissa ihmisissä, kun suhtautuvat noin epäkypsästi ja itsekkäästi.

ap

Voit toki ajatella asian noinkin. Totuus kuitenkin on, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei vedä perässään ihmissuhteita, jotka kokee itselleen haitallisiksi. Ei kukaan halua itselleen ylimääräistä kiviriippaa. Jos sullakin olisi hyvä itsetunto, olisit lakannut vetämästä perässäsi äitisuhdettasi jo aikoja sitten. 

Eli ei auta ihmistä, joka tarttis tukea ja apua. Sellainen ihminen on mun kirjoissani kusipäää.

ap

Kyllä voi auttaa, mutta tekee sitä vapaaehtoistyönä esim jonkin järjestön kautta. Tai jopa työkseen, jos tuntee sopivansa alalle, jossa autetaan muita ihmisiä. Omissa ihmissuhteissa ei kuitenkaan haluta olla toisen terapeuttina, koska harvalla on edes osaamista sellaiseen. Ja jos ihminen on rehellinen, hän ei ala kehua toista sellaisissa asioissa, joissa ei ole mitään kehuttavaa. Kannustaa voi kehottamalla yrittää uudelleen, mutta toisen egon pönkittäminen on raskasta, pilaa yleensä koko ihmissuhteen eikä ihmissuhteesta koskaan tule tasa-arvoista. 

En tiedä, olenko tulkinnut kirjoituksiasi väärin, mutta musta tunnut haaveilevan ihmissuhteesta, jossa sinä olisit edelleen lapsi ja toinen osapuoli äiti, mutta tällä kertaa äiti olisi erilainen kuin oma äitisi. Tällaista ihmissuhdetta on aikuisena hyvin vaikea löytää, koska aikuiset haluavat olla ihmissuhteissaan tasa-arvoisia itsenäisiä aikuisia, jotka toimivat ihmissuhteissaan kuten itsenäiset aikuiset toimivat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän jankkaajan heittää pysyvästi pihalle tältä palstalta?

Kriisissä oleva ihminen on raskasta seuraa, mutta tällaisia kommentteja kirjoittavalla ihmisellä olisi peiliin katsomisen paikka. Itse tulet tänne näitä ketjuja lukemaan. Pysy poissa jos ahdistaa!

T: PTSD-diagnoosin saanut

Minulla on PTSD lapsuuden ajalta ja en ole koskaan käyttäytynyt samalla tavalla kuin AP. Totta on, että monet käyttäytyvät eri tavalla, mutta jos henkilö ei muuta tee, kuin samaa jankkaa vuodesta toiseen niin onko kyseessä enää kriisi? 

Pitkittynyt kriisi. Olen itse onnekas, että olen sattunut löytämään itselleni sellaisia läheisiä, jotka jaksavat minua silloinkin, kun ahdistus vuosien takaa joskus vaikeina hetkinä palaa mieleen. Moni ei jaksa kuulla mistään negatiivisista jutuista yhtään mitään, vaan kääntää päänsä pois toisen pahan olon nähdessään. Traumoista kärsivä ihminen saa monesti kokea olevansa hyvin yksin. Livenä toki kaikkea omaa tuskaa ei yleensä edes uskalla muille näyttää kuin korkeintaan pieneltä osin.

T: PTSD-diagnoosin saanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonoa itsetuntoa voi alkaa parantaa tekemällä asioita, joissa onnistuu. Asteittain siirtyy helpommista asioista vaativampiin. Kun saa onnistumisen kokemuksia ja on itse tyytyväinen saavutuksiinsa, itsetunto nousee ja voi alkaa odottaa positiivista palautetta saavutuksistaan myös muilta. Kukaan ei kehu epäonnistumisia eikä saavutuksia, joihin henkilö itsekään ei ole tyytyväinen. Ei ole väliä, missä näitä asioita tekee. Voi tehdä työelämässä, harrastuksissa tai ihan vain yksityiselämässään. 

No ei se ihmissuhteissa auta.

ap

Kyllä auttaa. Ihmisillä on taipumus pitää enemmän sellaisista ihmisistä, joilla on hyvä itsetunto, kuin sellaisista, joilla on huono itsetunto. Huonolla itsetunnolla varustetut ihmiset koetaan hyvin helposti riippakiviksi, jotka pahimmassa tapauksessa takertuvat, vaikka toinen haluaisi jo päästä kokonaan ihmissuhteesta eroon. 

Eli vika on muissa ihmisissä, kun suhtautuvat noin epäkypsästi ja itsekkäästi.

ap

Voit toki ajatella asian noinkin. Totuus kuitenkin on, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei vedä perässään ihmissuhteita, jotka kokee itselleen haitallisiksi. Ei kukaan halua itselleen ylimääräistä kiviriippaa. Jos sullakin olisi hyvä itsetunto, olisit lakannut vetämästä perässäsi äitisuhdettasi jo aikoja sitten. 

Eli ei auta ihmistä, joka tarttis tukea ja apua. Sellainen ihminen on mun kirjoissani kusipäää.

ap

Kyllä voi auttaa, mutta tekee sitä vapaaehtoistyönä esim jonkin järjestön kautta. Tai jopa työkseen, jos tuntee sopivansa alalle, jossa autetaan muita ihmisiä. Omissa ihmissuhteissa ei kuitenkaan haluta olla toisen terapeuttina, koska harvalla on edes osaamista sellaiseen. Ja jos ihminen on rehellinen, hän ei ala kehua toista sellaisissa asioissa, joissa ei ole mitään kehuttavaa. Kannustaa voi kehottamalla yrittää uudelleen, mutta toisen egon pönkittäminen on raskasta, pilaa yleensä koko ihmissuhteen eikä ihmissuhteesta koskaan tule tasa-arvoista. 

En tiedä, olenko tulkinnut kirjoituksiasi väärin, mutta musta tunnut haaveilevan ihmissuhteesta, jossa sinä olisit edelleen lapsi ja toinen osapuoli äiti, mutta tällä kertaa äiti olisi erilainen kuin oma äitisi. Tällaista ihmissuhdetta on aikuisena hyvin vaikea löytää, koska aikuiset haluavat olla ihmissuhteissaan tasa-arvoisia itsenäisiä aikuisia, jotka toimivat ihmissuhteissaan kuten itsenäiset aikuiset toimivat. 

Niin, no on vaikea löytää. En tietoisesti hae tuollaista, mutta en varmaan kykene olemaan muunlaisiassa. Jos niitä ei löydy, elämäni on pilalla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän jankkaajan heittää pysyvästi pihalle tältä palstalta?

Kriisissä oleva ihminen on raskasta seuraa, mutta tällaisia kommentteja kirjoittavalla ihmisellä olisi peiliin katsomisen paikka. Itse tulet tänne näitä ketjuja lukemaan. Pysy poissa jos ahdistaa!

T: PTSD-diagnoosin saanut

Ensinnäkin, näitä jankkausketjuja ei aina tunnista otsikosta, itseasiassa usein se on tarkoituksella harhaanjohtavasti muotoiltu niin että normaalitkin ihmiset vahingossa eksyisivät tänne. Jos otsikossa lukisi vaikka "kivikissaäiti jankuttaa taas" niin olisi helpompi pysyä poissa.

Toiseksikin, tämä on täysin väärä paikka hakea apua, ja tämä loputon jankutus tällä palstalla vaan pahentaa ongelmia. Kirjoittajalle itselleenkin tekisi todennäköisesti hyvää ottaa etäisyyttä ja laittaa tämäkin energia oikean avun hakemiseen.

Narsistia ei voi auttaa terapiassa, eikä täällä, kun narsisti ei halua ymmärtää saavansa apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän jankkaajan heittää pysyvästi pihalle tältä palstalta?

Kriisissä oleva ihminen on raskasta seuraa, mutta tällaisia kommentteja kirjoittavalla ihmisellä olisi peiliin katsomisen paikka. Itse tulet tänne näitä ketjuja lukemaan. Pysy poissa jos ahdistaa!

T: PTSD-diagnoosin saanut

Minulla on PTSD lapsuuden ajalta ja en ole koskaan käyttäytynyt samalla tavalla kuin AP. Totta on, että monet käyttäytyvät eri tavalla, mutta jos henkilö ei muuta tee, kuin samaa jankkaa vuodesta toiseen niin onko kyseessä enää kriisi? 

Pitkittynyt kriisi. Olen itse onnekas, että olen sattunut löytämään itselleni sellaisia läheisiä, jotka jaksavat minua silloinkin, kun ahdistus vuosien takaa joskus vaikeina hetkinä palaa mieleen. Moni ei jaksa kuulla mistään negatiivisista jutuista yhtään mitään, vaan kääntää päänsä pois toisen pahan olon nähdessään. Traumoista kärsivä ihminen saa monesti kokea olevansa hyvin yksin. Livenä toki kaikkea omaa tuskaa ei yleensä edes uskalla muille näyttää kuin korkeintaan pieneltä osin.

T: PTSD-diagnoosin saanut

Sä ymmärrät.

ap

Minusta nää on vaan heikkoja, jotka määkii tasaveroisen ystävyyssuhteen puolesta. Paljon kokenut jaksaa ja osaa tukea, eikä ole herkkähipiäinen tyhmä prinsessa, jos toisella on paha olla.

ap

Mitä ap toivot tuolla avautumisella?

Millaista elämää haluat elää?

Minulle tullut semmoinen kuva, että sinulla on hyvin omintakeinen luonne. Näet ja koet maailman erilailla kun valtaväestö tällä palstalla, varmaan osasyy siihen kuinka tunnet tällä hetkellä.

Äitisi varmasti jotenkin syypää kun tuommoiseksi kasvoit mutta kykenetkä yhtään antamaan sen olla? Että pääsisit jotenkin eteenpäin. Jos äitisi on elossa niin mene puhumaan hänelle?

Tosi paljon voimia sinulle ap! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän jankkaajan heittää pysyvästi pihalle tältä palstalta?

Kriisissä oleva ihminen on raskasta seuraa, mutta tällaisia kommentteja kirjoittavalla ihmisellä olisi peiliin katsomisen paikka. Itse tulet tänne näitä ketjuja lukemaan. Pysy poissa jos ahdistaa!

T: PTSD-diagnoosin saanut

Minulla on PTSD lapsuuden ajalta ja en ole koskaan käyttäytynyt samalla tavalla kuin AP. Totta on, että monet käyttäytyvät eri tavalla, mutta jos henkilö ei muuta tee, kuin samaa jankkaa vuodesta toiseen niin onko kyseessä enää kriisi? 

Se on jo elämäntapa kun ei muusta tiiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän jankkaajan heittää pysyvästi pihalle tältä palstalta?

Kriisissä oleva ihminen on raskasta seuraa, mutta tällaisia kommentteja kirjoittavalla ihmisellä olisi peiliin katsomisen paikka. Itse tulet tänne näitä ketjuja lukemaan. Pysy poissa jos ahdistaa!

T: PTSD-diagnoosin saanut

Minulla on PTSD lapsuuden ajalta ja en ole koskaan käyttäytynyt samalla tavalla kuin AP. Totta on, että monet käyttäytyvät eri tavalla, mutta jos henkilö ei muuta tee, kuin samaa jankkaa vuodesta toiseen niin onko kyseessä enää kriisi? 

Se on jo elämäntapa kun ei muusta tiiä

Kyllä mä tiedän muusta, en varsinaisesti tosin aikuisiällä, mutta sitä aiemmin. Se, miten itsetunto ei olekaan hyvä alkaa näkyä vasta pois kotoa muuttaessa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonoa itsetuntoa voi alkaa parantaa tekemällä asioita, joissa onnistuu. Asteittain siirtyy helpommista asioista vaativampiin. Kun saa onnistumisen kokemuksia ja on itse tyytyväinen saavutuksiinsa, itsetunto nousee ja voi alkaa odottaa positiivista palautetta saavutuksistaan myös muilta. Kukaan ei kehu epäonnistumisia eikä saavutuksia, joihin henkilö itsekään ei ole tyytyväinen. Ei ole väliä, missä näitä asioita tekee. Voi tehdä työelämässä, harrastuksissa tai ihan vain yksityiselämässään. 

No ei se ihmissuhteissa auta.

ap

Kyllä auttaa. Ihmisillä on taipumus pitää enemmän sellaisista ihmisistä, joilla on hyvä itsetunto, kuin sellaisista, joilla on huono itsetunto. Huonolla itsetunnolla varustetut ihmiset koetaan hyvin helposti riippakiviksi, jotka pahimmassa tapauksessa takertuvat, vaikka toinen haluaisi jo päästä kokonaan ihmissuhteesta eroon. 

Eli vika on muissa ihmisissä, kun suhtautuvat noin epäkypsästi ja itsekkäästi.

ap

Voit toki ajatella asian noinkin. Totuus kuitenkin on, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei vedä perässään ihmissuhteita, jotka kokee itselleen haitallisiksi. Ei kukaan halua itselleen ylimääräistä kiviriippaa. Jos sullakin olisi hyvä itsetunto, olisit lakannut vetämästä perässäsi äitisuhdettasi jo aikoja sitten. 

Eli ei auta ihmistä, joka tarttis tukea ja apua. Sellainen ihminen on mun kirjoissani kusipäää.

ap

Kyllä voi auttaa, mutta tekee sitä vapaaehtoistyönä esim jonkin järjestön kautta. Tai jopa työkseen, jos tuntee sopivansa alalle, jossa autetaan muita ihmisiä. Omissa ihmissuhteissa ei kuitenkaan haluta olla toisen terapeuttina, koska harvalla on edes osaamista sellaiseen. Ja jos ihminen on rehellinen, hän ei ala kehua toista sellaisissa asioissa, joissa ei ole mitään kehuttavaa. Kannustaa voi kehottamalla yrittää uudelleen, mutta toisen egon pönkittäminen on raskasta, pilaa yleensä koko ihmissuhteen eikä ihmissuhteesta koskaan tule tasa-arvoista. 

En tiedä, olenko tulkinnut kirjoituksiasi väärin, mutta musta tunnut haaveilevan ihmissuhteesta, jossa sinä olisit edelleen lapsi ja toinen osapuoli äiti, mutta tällä kertaa äiti olisi erilainen kuin oma äitisi. Tällaista ihmissuhdetta on aikuisena hyvin vaikea löytää, koska aikuiset haluavat olla ihmissuhteissaan tasa-arvoisia itsenäisiä aikuisia, jotka toimivat ihmissuhteissaan kuten itsenäiset aikuiset toimivat. 

Niin, no on vaikea löytää. En tietoisesti hae tuollaista, mutta en varmaan kykene olemaan muunlaisiassa. Jos niitä ei löydy, elämäni on pilalla.

ap

Todennäköisesti ei löydy. Voimakkaasti hoivaviettiset hakeutuvat yleensä hoiva-aloille töihin eivätkä he halua tehdä töitä enää vapaa-ajallaan. 8 tuntia päivässä hoivaaminen riittää heille ihan hyvin. Osa ihmisistä kohdistaa hoivaviettinsä omiin lapsiinsa tai lemmikkieläimiin. Jotkut kohdistavat hoivaviettinsä vapaaehtoistyöhön eli auttavat vanhuksia, vammaisia, syrjäytymisvaarassa olevia nuoria  tms hoivan tarpeessa olevia ihmisiä siten. Henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin ei haluta hoivattavia, jos hoivattava on aikuinen ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap toivot tuolla avautumisella?

Millaista elämää haluat elää?

Minulle tullut semmoinen kuva, että sinulla on hyvin omintakeinen luonne. Näet ja koet maailman erilailla kun valtaväestö tällä palstalla, varmaan osasyy siihen kuinka tunnet tällä hetkellä.

Äitisi varmasti jotenkin syypää kun tuommoiseksi kasvoit mutta kykenetkä yhtään antamaan sen olla? Että pääsisit jotenkin eteenpäin. Jos äitisi on elossa niin mene puhumaan hänelle?

Tosi paljon voimia sinulle ap! :)

Oon varmaan omintakeinen persoona, siksikään äitini ei minua varmaan hyväksynyt. Mua naurattaa nää uniikki lumihiutale asiat, eikö ihmiset tajua, että jokainen on uniikki? Ihan itsestään. Äidille on puhuttu kaikki kuviteltavissa olevat asiat, mutta äitini paljastui minulle tässä 2-3 vuotta sitten narsistiseksi persoonaksi ja se slittää sen, miksei äiti ole vastaanottanut mitään, mitä hänelle olen sanonut. Enää en siis yritäkään, se ihmissuhde ei palaa enää koskaan entiselleen, jos palaa ikinä elämääni enää.

ap

Onko sinut alistettu kotona mielyttämään muita.

Ajattelin vain, et mistä kumpuaa tunne ,et ei kelpaa muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonoa itsetuntoa voi alkaa parantaa tekemällä asioita, joissa onnistuu. Asteittain siirtyy helpommista asioista vaativampiin. Kun saa onnistumisen kokemuksia ja on itse tyytyväinen saavutuksiinsa, itsetunto nousee ja voi alkaa odottaa positiivista palautetta saavutuksistaan myös muilta. Kukaan ei kehu epäonnistumisia eikä saavutuksia, joihin henkilö itsekään ei ole tyytyväinen. Ei ole väliä, missä näitä asioita tekee. Voi tehdä työelämässä, harrastuksissa tai ihan vain yksityiselämässään. 

No ei se ihmissuhteissa auta.

ap

Kyllä auttaa. Ihmisillä on taipumus pitää enemmän sellaisista ihmisistä, joilla on hyvä itsetunto, kuin sellaisista, joilla on huono itsetunto. Huonolla itsetunnolla varustetut ihmiset koetaan hyvin helposti riippakiviksi, jotka pahimmassa tapauksessa takertuvat, vaikka toinen haluaisi jo päästä kokonaan ihmissuhteesta eroon. 

Eli vika on muissa ihmisissä, kun suhtautuvat noin epäkypsästi ja itsekkäästi.

ap

Voit toki ajatella asian noinkin. Totuus kuitenkin on, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei vedä perässään ihmissuhteita, jotka kokee itselleen haitallisiksi. Ei kukaan halua itselleen ylimääräistä kiviriippaa. Jos sullakin olisi hyvä itsetunto, olisit lakannut vetämästä perässäsi äitisuhdettasi jo aikoja sitten. 

Eli ei auta ihmistä, joka tarttis tukea ja apua. Sellainen ihminen on mun kirjoissani kusipäää.

ap

Kyllä voi auttaa, mutta tekee sitä vapaaehtoistyönä esim jonkin järjestön kautta. Tai jopa työkseen, jos tuntee sopivansa alalle, jossa autetaan muita ihmisiä. Omissa ihmissuhteissa ei kuitenkaan haluta olla toisen terapeuttina, koska harvalla on edes osaamista sellaiseen. Ja jos ihminen on rehellinen, hän ei ala kehua toista sellaisissa asioissa, joissa ei ole mitään kehuttavaa. Kannustaa voi kehottamalla yrittää uudelleen, mutta toisen egon pönkittäminen on raskasta, pilaa yleensä koko ihmissuhteen eikä ihmissuhteesta koskaan tule tasa-arvoista. 

En tiedä, olenko tulkinnut kirjoituksiasi väärin, mutta musta tunnut haaveilevan ihmissuhteesta, jossa sinä olisit edelleen lapsi ja toinen osapuoli äiti, mutta tällä kertaa äiti olisi erilainen kuin oma äitisi. Tällaista ihmissuhdetta on aikuisena hyvin vaikea löytää, koska aikuiset haluavat olla ihmissuhteissaan tasa-arvoisia itsenäisiä aikuisia, jotka toimivat ihmissuhteissaan kuten itsenäiset aikuiset toimivat. 

Niin, no on vaikea löytää. En tietoisesti hae tuollaista, mutta en varmaan kykene olemaan muunlaisiassa. Jos niitä ei löydy, elämäni on pilalla.

ap

Todennäköisesti ei löydy. Voimakkaasti hoivaviettiset hakeutuvat yleensä hoiva-aloille töihin eivätkä he halua tehdä töitä enää vapaa-ajallaan. 8 tuntia päivässä hoivaaminen riittää heille ihan hyvin. Osa ihmisistä kohdistaa hoivaviettinsä omiin lapsiinsa tai lemmikkieläimiin. Jotkut kohdistavat hoivaviettinsä vapaaehtoistyöhön eli auttavat vanhuksia, vammaisia, syrjäytymisvaarassa olevia nuoria  tms hoivan tarpeessa olevia ihmisiä siten. Henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin ei haluta hoivattavia, jos hoivattava on aikuinen ihminen. 

En usko, että hoivavitistä on kauheasti hyötyä tavatessa minut. Ennemminkin pitää olla pirun voimakas ja vahva ja hyvää tahtova. Ja haluta olla apuna.

ap

Vierailija kirjoitti:

Onko sinut alistettu kotona mielyttämään muita.

Ajattelin vain, et mistä kumpuaa tunne ,et ei kelpaa muille.

Niin, se ois hyvä selvittää, mistä se kumpuaa. On monimutkaisempi tausta, kuin tuo, siinä. Mutta hyvä, selkeyttävä kommentti sinulta, kiitos! Jos pääsen psykiatriseen apuun, kysyn heiltä sitä, mistä kumpuaa tunteeni, etten kelpaa muille? Koska en todellakaan tiedä.

ap

Mä olen samaa mieltä, että ympäristö vaikuttaa itsetuntoon paljon. Nykyään on ollut paljon puhetta itsemyötätunnosta ja sen merkityksestä ja parin ekan sivun perusteella ap on menossa kohti itsemyötätuntoa. Itsetunnon parantamiseen auttaa monet asiat, mut esim. liikunta tukee sitä ja konkreettiset tavoitteet. Voi olla vaikea nähdä liikuntaa siten, mutta omalla kohdalla se on osoittautunut tosi tärkeäksi tueksi, muiden konkreettisten tavoitteiden saavuttamiseksi.