Lapsen koulukaverin äidin ”lokkiminen”
Tilanne: lapsemme hyvä ystävä 12 v ei ole koskaan ollut ulkomailla (paitsi laivalla) Me matkustelemme useamman kerran vuodessa sekä kauko-että Euroopan matkoja. Tytöt alkoivat inttää viime syksynä että ”Kia” tulisi mukaan kesälomareissuun erääseen etelä-Euroopan maahan. Lopulta äitinsä otti yhteyttä ja kysyi että onko tämä tyttöjen juttuja vai sopiiko. Mietimme hetken ja lupauduimme ottamaan Kian mukaan. Sanoin hänelle, että lennot otetaan päivänä x ja siihen mennessä hänen täytyy siirtää raha tilille (minulla on jonkinlainen vaisto ollut tästä ihmisestä) Rahasta puolet tuli päivänä x ja toista puolta kyselinkin muutamaan otteeseen, koska olin liput jo luottokortilla kuitannut
Nyt sitten kerroin hänelle, että vuokraamamme uima-altaallinenasunto maksaa kahdelta viikolta 1700€ Eli Kian osuus 283. Lisäksi jouduimme vuokraamaan aiottua isomman auton, koska lapsia 4 ja sanoin että maksamme toki bensakulut mutta ehdotin tuon erotuksen maksamista hänen äidilleen. Erotus 5 ja 7 hengen autossa on 135€. Hänen äitinsä oli kovin suiviintunut, että ei todellakaan ole varautunut YLIMÄÄRÄISIIN kuluihin, että mummo on luvannut 150€ matkarahaa, mutta enempää ei ole. Olin tyrmistynyt. Olen laskenut, että iltaisin ulkona syöminen, aamiaiset, jätskit jne kustantavat minimissään 25€/pvä eli 350€ tulisi pelkästään näistä. Entäs sitten kun mennään vesipuistoon tai eläintarhaan? En tiedä mitä tehdä, onhan tämä meille aika paska investointi. Sanonko ystävällisesti, että ei onnistu ha tehkää maksamallanne lentolipulla mitä haluatte? Mielipiteitä?
Kommentit (420)
Olisi kiva kuulla myös molempien tyttöjen tarina, eikä vaan ap. sillä totuus voi olla aivan toisenlainen. Onhan voinut olla, että ap. tytär on kertonut sopineen vanhempiensa kanssa ja luvannut maat ja mannut, kun kerta Kian äiti oli ottanut ja kysynyt mikä tämä juttu on.
Mieleen muistuu tyttäreni kaveri, joka oli tyttäressäni kiinni kuin iilimato ja vietti paljon aikaa kodissamme, syötin ja vahdin vuosi kausia. Ja tyttäreni piti olla seuraneitinä kaikkialla.
Joskus sitten tekivät Lapin reissun ja tietysti tyttö halusi seuraneitin mukaan. Perhe oli käynyt ulkona syömässä ja tyttäreni oli joutunut maksamaan oman osuutensa, onneksi rahaa oli mukana. Kuvittelin, perheen maksavan muutaman päivän ruuat tyttärelleni, olinhan vuosia syöttänyt hänen lastaan.
Myöhemmin kuulin naapurilta, kuinka rouva oli valittanut, kuinka emme olleet maksaneet polttoainekuluja, vaikka meidän tyttö oli mukana ainoastaan tuon perheen tytön toiveesta.
Todella kallis reissu 12-vuotiaalle. Halvemmaksi tosiaan olisi tullut äidin ja tyttären yhteinen all inclusive -matka.
Jos tämä on totta, toivottavasti äiti saa peruttua tyttären lennot. onhan se pettymys, mutta jokin roti sentään kuluissakin.
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa keskustellaan siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä ja kannattaako lapsi jättää pois reissulta. Tätä keskustelua voi jatkaa loputtomiin pääsemättä ikinä kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Sen sijaan lienemme kaikki yhtä mieltä siitä, kuka tilanteessa kärsii eniten, vaikka on itse siihen syytön: tämä kaveri. Hän ei ole syyllinen perheensä vaikeaan taloustilanteeseen eikä vanhempiensa ymmärtämättömyyteen.
Jos ap:n perheellä kerran on joka tapauksessa varaa noinkin kalliiseen matkaan, tuskin ne kaveriin menevät sataset kaatavat talouttanne. Sen sijaan jos kaikki kulut peritään kaverin perheeltä, voi tämä horjuttaa perheen talouden pitkäksi aikaa. Vastaavasti jos kovasti odotettu matka peruuntuu, muistaa lapsi tapahtuneen todennäköisesti loppuikänsä.
Eikö voisi ajatella, että köyhän perheen kohdalla vähän harrastaisi hyväntekeisyyttä? Itse ainakin jos tiedän jonkun lapseni kaverin perheen vaikeasta taloustilanteesta, pyrin näissä lomamatka-asioissa tulemaan vastaan. Näin opetetaan myös omalle lapselle empatiaa.
Se on vaan vähän siinä, että seuraavaksi lapsen oletetaan tulevan joka matkalle, sitten ap;n kustantavan tytölle vaatteita ja muuta mukavaa.
Kun on tapauksia, että yheen kivan asian ilmaiseksi saamisen jälkeen aletaan käsi ojossa rihmuamaan lisää.
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko tosissasi vai onko tämä provo? Maksatat vieraalle lapselle osan teidän vuokrakämpän hinnasta? MITÄ IHMETTÄ? Jos lapsen kaveri otetaan matkalle mukaan, eihän se tarkoita sitä että hän maksaa osan TEIDÄN kuluistanne, vaan hänet nimenomaan OTETAAN matkalle mukaan. Bensat, autot ja kämpät maksatte tietenkin TE itse, se nyt vaan sattuu olemaan huonoa tuuria että joudutte ottamaan isomman auton. Miksi et ajatellut tätä autoasiaa ennen kuin lupasit ottaa mukaan? Kyllä sulla on pokkaa vaatia kaikesta maksu perheeltä, joka selvästi on köyhempi kuin te. Jos olet luvannut ottaa lapsen mukaan, niin niele ylpeytesi ja ole iloinen että omalla lapsellasi on seuraa. Lenno,t ja ruokarahaa pitäisi tietty olla lapsella mukana, mutta miksi et keskustellut näistä asioista ennen kuin päätös on lyöty lukkoon. Tyhmä tässä taidat olla sinä. Ja aika veemäisen pihi olet myös, vaikka rahaa näyttää olevan, kun toteutatte tuollaisen reissun. Sääliksi käy tämä toinen äiti, jolta rupeet sitten jälkeenpäin perimään rahaa teidän loma-asunnon vuokrasta. Huh huh. Rahalla ei näköjään saa ostettua järkeä.
Kyllä minäkin pyytäisin majoituksesta vieraan lapsen osuuden. Ei ne lapset ilmaiseksi majoitu minnekään, vaikka kuinka majoitutaan samaan huoneistoon/taloon/huoneeseen. Samoin saisi vieras lapsi kustantaa lentolippunsa, osuutensa ruuista +muut omat henk.koht. ostoksensa. Isommasta autosta en välttämättä lähtisi nipottamaan.
Lapsi ei tietenkään tule mukaan. Jos ap:lla oli aavistus tuosta äidistä jo ennalta, olisi pitänyt sanoa ei heti. Ja muutenkin, kuka ottaa vieraan lapsen hoidettavaksi lomamatkalle? Tuollaisissa tilanteissa ystäväperheen pitää ostaa oma matka ja vanhemmat mukaan ja sitten vietetään aikaa yhdessä. Ap on tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei tajua rahasta mitään ja joka ylimielisesti olettaa, että muut maksavat asiat hänen puolestaan. Sellainen tuttavuus pitää sanoa heti irti.
Kaikki kulut tulee maksaa tilille, ennen kuin liput ostetaan. Onkohan ap keksinyt koko jutun, kun kuulostaa niin hölmöltä.
Mistä ihmeestä edes paljon matkustellut voisi tietää miten joku toinen perhe käytää lomallaan rahaa? Mekin markustelemme muutaman kerran vuodessa mutta emme ole esim. koskaan vuokranneet autoa.
Eli kyllä nuo kustannukset olisi pitänyt sopia etukäteen ennen kuin aletaan mtään lippuja varaamaan. Lentolipuista sovitte että tytötn äiti maksaa, muuten maksut jää teille. Maksatte nyt oppirahanne.
Mutta onko tytön passit, matkavakuutukset ym. hoidettu jos kustannustenjakokin on näin leväperäisesti sovittu?
Ei uskoisi että maktustelette paljon, jos ette kerran tällaisia asioita ymmärrä hoitaa ja sopia etukäteen. Tulee ihan ummikot ulkomailla -fiilis teistä.
Onhan näitä maksattajia.
Mennään viettämään viikonloppua kavereoden luo. Sovittu että ostetaan ruoat kimpassa.
Kaupasta kerätään kaapit täyteen kaikkea mahdollista, ei vain sitä mikä käytetään.
Lisäksi tuomme hyvät tuliaiset.
Isäntäväki ei tarjoa mitään.
Miten ja mistä te saitte noin halvalla eli 1700 eurolla talon kahdeksi viikoksi???
Aina kun olemme vuokranneet talon esim. Etelä-Ranskasta niin ne ovat maksaneet 2500 euroa yhdeltä VIIKOLTA.
Ajatelkaa jos sille (provo)lapselle sattuu jotain ikävää matkalla, se on teidän vastuulla! Siksi en ottaisi vieraiden lapsia mukaan ettei sieltä lennä isät ja äidit naamalle jos jotain meistä riippumatonta sattuisi.
jäi epäselväksi kun miettii tuota otsikkoa, että miten sen koulukaverin äiti sitten itse lokkeili?
Vierailija kirjoitti:
Mekin matkustamme paljon ja joskus on tyttären kaveri mukana reissussa. Hänen vanhempansa maksavat lennot, mutta me kustannamme majoituksen ja ruuat. Tytöllä on aina käyttörahaa mukana huvituksiin.
Ei pyydetä majoituksesta ja ruuasta mitään, koska ajattelemme, että tyttärellämme on mukavampi lomailla kaverinsa kanssa. Majoituksesta ei tule kuitenkaan lisäkuluja ja ruoka ei paljon maksa.
Mun mielestä siihen ruokaan uppoaa ihan hillittömästi rahaa matkoilla. Mikäli siis syö ravintoloissa ja ostaa jätskinsä yms. jätskikojuista.
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko tosissasi vai onko tämä provo? Maksatat vieraalle lapselle osan teidän vuokrakämpän hinnasta? MITÄ IHMETTÄ? Jos lapsen kaveri otetaan matkalle mukaan, eihän se tarkoita sitä että hän maksaa osan TEIDÄN kuluistanne, vaan hänet nimenomaan OTETAAN matkalle mukaan. Bensat, autot ja kämpät maksatte tietenkin TE itse, se nyt vaan sattuu olemaan huonoa tuuria että joudutte ottamaan isomman auton. Miksi et ajatellut tätä autoasiaa ennen kuin lupasit ottaa mukaan? Kyllä sulla on pokkaa vaatia kaikesta maksu perheeltä, joka selvästi on köyhempi kuin te. Jos olet luvannut ottaa lapsen mukaan, niin niele ylpeytesi ja ole iloinen että omalla lapsellasi on seuraa. Lenno,t ja ruokarahaa pitäisi tietty olla lapsella mukana, mutta miksi et keskustellut näistä asioista ennen kuin päätös on lyöty lukkoon. Tyhmä tässä taidat olla sinä. Ja aika veemäisen pihi olet myös, vaikka rahaa näyttää olevan, kun toteutatte tuollaisen reissun. Sääliksi käy tämä toinen äiti, jolta rupeet sitten jälkeenpäin perimään rahaa teidän loma-asunnon vuokrasta. Huh huh. Rahalla ei näköjään saa ostettua järkeä.
Kyllä minäkin pyytäisin majoituksesta vieraan lapsen osuuden. Ei ne lapset ilmaiseksi majoitu minnekään, vaikka kuinka majoitutaan samaan huoneistoon/taloon/huoneeseen. Samoin saisi vieras lapsi kustantaa lentolippunsa, osuutensa ruuista +muut omat henk.koht. ostoksensa. Isommasta autosta en välttämättä lähtisi nipottamaan.
Siis mitä? Talo vuokrattu 2 viikoksi, eihän ne kustannukset nouse siitä yhtään mihinkään vaikka mukana on ylimääräinen lapsi. Taidat olla vähän yksinkertainen. Todella epäkohteliasta pyytää vuokraan rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten ja mistä te saitte noin halvalla eli 1700 eurolla talon kahdeksi viikoksi???
Aina kun olemme vuokranneet talon esim. Etelä-Ranskasta niin ne ovat maksaneet 2500 euroa yhdeltä VIIKOLTA.
Me vuokrattiin Kanarialta kolmen makkarin talo alle tonnilla viikossa. Todella kiva talo upeine merinäköaloineen. Paljon yhteistä tilaa myös sisällä ja ulkona.
Ensi kerralla osaat sanoa ei.
Nyt kuitenkin lapset saavat reissun minkä muistavat lopun elämänsä, toivottavasti hyvänä kokemuksena. Teet oikein jos nyt otat lapsen mukaan ja maksat kuluja. Luultavasti tuon Kian elämä on vaikeeta ja nyt on kerrankin jotain erityistä tiedossa. Minä kyllä vaan maksaisin kulut, pitkällä tähtäyksellä se on hyvä ratkaisu.
"Paska investointi" teille...? Meinasitko että tytön mukaanottamisella olisi sitten pitänyt tienata jotain? Tällaiset kokemukset jäävät lasten mieliin loppuiäksi, syventävät ystävyyssuhteita ja tutustuttavat myös lapsen kaverit ja vanhemmat paremmin toisiinsa. Ja kavereiden kanssa lapsilla on enemmän tekemistä lomilla. Näin minä ajattelin kun otin aikoinaan lasten kavereitakin lomille mukaan. Varmasti tuli tehtyä persnettoa jos vain rahallisesti asiaa laskee. Mutta itse ajattelin enemmän henkistä pääomaa, jota noista reissusta tuli lapsille. Kustannukset sovittiin aina etukäteen ja jos reissun päällä haluttiin tehdä jotain ekstraa (esim. vesipuisto tms) niin itsestäänselvästi me maksoimme huvin myös kaverille.
Lento-/ junaliput kavereiden vanhemmat maksoivat, muuten vaihtelevasti könttäsummana osallistumista majoituksiin ja ruokiin.
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko tosissasi vai onko tämä provo? Maksatat vieraalle lapselle osan teidän vuokrakämpän hinnasta? MITÄ IHMETTÄ? Jos lapsen kaveri otetaan matkalle mukaan, eihän se tarkoita sitä että hän maksaa osan TEIDÄN kuluistanne, vaan hänet nimenomaan OTETAAN matkalle mukaan. Bensat, autot ja kämpät maksatte tietenkin TE itse, se nyt vaan sattuu olemaan huonoa tuuria että joudutte ottamaan isomman auton. Miksi et ajatellut tätä autoasiaa ennen kuin lupasit ottaa mukaan? Kyllä sulla on pokkaa vaatia kaikesta maksu perheeltä, joka selvästi on köyhempi kuin te. Jos olet luvannut ottaa lapsen mukaan, niin niele ylpeytesi ja ole iloinen että omalla lapsellasi on seuraa. Lenno,t ja ruokarahaa pitäisi tietty olla lapsella mukana, mutta miksi et keskustellut näistä asioista ennen kuin päätös on lyöty lukkoon. Tyhmä tässä taidat olla sinä. Ja aika veemäisen pihi olet myös, vaikka rahaa näyttää olevan, kun toteutatte tuollaisen reissun. Sääliksi käy tämä toinen äiti, jolta rupeet sitten jälkeenpäin perimään rahaa teidän loma-asunnon vuokrasta. Huh huh. Rahalla ei näköjään saa ostettua järkeä.
Kyllä minäkin pyytäisin majoituksesta vieraan lapsen osuuden. Ei ne lapset ilmaiseksi majoitu minnekään, vaikka kuinka majoitutaan samaan huoneistoon/taloon/huoneeseen. Samoin saisi vieras lapsi kustantaa lentolippunsa, osuutensa ruuista +muut omat henk.koht. ostoksensa. Isommasta autosta en välttämättä lähtisi nipottamaan.
Siinä tapauksessa aloite olisi pitänyt tulla Kian äidiltä? Ap. tapauksessa, Kian äiti oli soittanut ja kysynyt ap. mikä tämä tyttöjen juttu on. Haiskahtaa, Kian olevan ap. tyttären seuraneiti matkalla. Ja matkaohjelmasta päättää ap. vaikka tytön pitäisi maksaa itse kaikki kulut.
Tuolla hinnalla Kia ja hänen äitinsä voisi matkustaa kahdestaan lomalle ja päättää matkaohjelmasta ja tytär esitää matkatoiveensa, toisin jos hän lähtee matkalle ap. kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa keskustellaan siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä ja kannattaako lapsi jättää pois reissulta. Tätä keskustelua voi jatkaa loputtomiin pääsemättä ikinä kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Sen sijaan lienemme kaikki yhtä mieltä siitä, kuka tilanteessa kärsii eniten, vaikka on itse siihen syytön: tämä kaveri. Hän ei ole syyllinen perheensä vaikeaan taloustilanteeseen eikä vanhempiensa ymmärtämättömyyteen.
Jos ap:n perheellä kerran on joka tapauksessa varaa noinkin kalliiseen matkaan, tuskin ne kaveriin menevät sataset kaatavat talouttanne. Sen sijaan jos kaikki kulut peritään kaverin perheeltä, voi tämä horjuttaa perheen talouden pitkäksi aikaa. Vastaavasti jos kovasti odotettu matka peruuntuu, muistaa lapsi tapahtuneen todennäköisesti loppuikänsä.
Eikö voisi ajatella, että köyhän perheen kohdalla vähän harrastaisi hyväntekeisyyttä? Itse ainakin jos tiedän jonkun lapseni kaverin perheen vaikeasta taloustilanteesta, pyrin näissä lomamatka-asioissa tulemaan vastaan. Näin opetetaan myös omalle lapselle empatiaa.
Se on vaan vähän siinä, että seuraavaksi lapsen oletetaan tulevan joka matkalle, sitten ap;n kustantavan tytölle vaatteita ja muuta mukavaa.
Kun on tapauksia, että yheen kivan asian ilmaiseksi saamisen jälkeen aletaan käsi ojossa rihmuamaan lisää.
Niinhän se voi hyvinkin olla. Tämä ei kuitenkaan ole lapsen vika. Ap tekee karhunpalveluksen omille lapsilleen näyttäessään esimerkkiä siitä, miten köyhempiä kohdellaan. Minusta ap:n tulisi ottaa kaveri reissuun ja tulla kustannuksissa vastaan. Jatkossa ap sitten ymmärtää, että asioista pitää sopia tarkemmin etukäteen ja hän voi samoin kieltäytyä pyynnöistä etukäteen. Nyt, kun lennot on jo maksettu, eikä kaverin lentolippua varmaankaan voi perua, olisi kohtuutonta, että lippu jäisi käyttämättä. Se on ollut iso satsaus kaverin perheelle. Onko todella tarpeen tuottaa lapselle ja hänen perheelleen tällainen pettymys ja vielä nolata tämän vanhemmat? Mieti, millaista olisi joutua vanhempana kertomaan lapselle, ettei tämä pääsekään luvatulle lomareissulle. Raha, joka hukkaan menevään lentolippuun on käytetty, on joka tapauksessa pois perheeltä ja saattaa estää korvaavan kesälomapuuhan.
Minusta ap ei ole oikein ollut tilanteen tasalla. Jos jo sen lentolipun (noin 300 e?) maksaminen on ollut mahdotonta yhdessä erässä, miten ihmeessä ap kuvittelee kaverin perheen tuosta noin vain venyvän maksamaan melkein tonnin lisää? Kun kaveri kerran luvattiin ottaa mukaan perheen taloustilanne tuntien, pitäisi varata edullisempi majoitus ja laittaa osa aterioista itse ja jättää osa suunnitelluista maksullisista aktiviteeteista väliin. Eiköhän ap:n lapsellekin ole tärkeämpää, että saa kaverin reissuun, kuin että vietetään mahdollisimman ylellinen loma.
Miten paljon ap. tytär on "lokkinut" Kian äidin luona? Jospa hän odotti vain vastavuoroisuutta?
Mistä tässä on kyse? Oletko kysynyt suoraan, kiinnostaisi mikä ajatusmalli tässä on taustalla? Onko joku joskus huijannut heitä vastaavasti?
Toimiiko toisin päin? Jos menet kylään niin että mukanasi on pieni ruokakassi, jossa esim pullaa ja leipää ja laitat laskun perään niin ilmestyykö rahat tilille? He eivät ilmeisesti kyläillessä tarjoudu maksamaan satojen eurojen laskua?