Helsinkiläinen Antti, 40, kävi treffeillä 200 naisen kanssa ja teki listan: Näin naiset kirjoittavat netissä ja tätä he oikeasti tarkoittavat
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Mut hei oikeesti miten numero 6 mies voi saada noin paljon naista, mutta minä lihaksikas 8 numeron mies isolla munalla en ole saanut kuin 4 naista elämäni aikana?
Varmaan juuri tuon vuoksi. Jos ymmärrät.
"En missään nimessä kuitenkaan sano, että naiset olisivat jotenkin stereotyyppisiä. Kuitenkin ihmiset eivät yleensä ole kovin hyviä kuvailemaan itseään ja kuvittelevat kirjoittavansa hirveän omaperäisesti. Tuolloin he päätyvätkin itse asiassa kirjoittamaan aika samalla lailla kuin kaikki muutkin, Kivimäki toteaa"
Tässä on Antin sanoma. Onpas todella oivaltavaa, että deitti-ilmoitukset ovat keskenään hyvin samantyylisiä. Antille ei ole tainnut tulla mieleen, että ihmiset kaiken kaikkiaan ovat melko samankaltaisia, joten luonnollisesti heidän treffi-ilmoituksensakin ovat. Miten monella eri tavalla voi kertoa, että ei ole väkipakolla etsimässä parisuhdetta? Ja miksi se pitäisi kertoa erityisen omaperäisesti, ettei tulisi kategorisoiduksi kuivav*rkkiseksi bipolaariksi? Voisiko Antti tai joku hänen fanittajansa kertoa tämän?
Jäin miettimään, että millaisista naisista tuo mies sitten tykkää? Kaikki listan tyypit oli kuvailtu melko ankeasti tai jopa negatiivisesti. Eikö hänen mielestään ole olemassa mitään ihanaa naistyyppiä?
Olisi kiva tietää, mihin kategoriaan Antti sijoittaa itsensä ja mikä mahtaa olla todellisuus naisten mielestä.

Näin. Miksi Antti ylipäätään luulee, että ihmiset kuvittelevat kirjoittavansa omaperäisesti. Itse haluaisin kertoa vain faktat ja kaikki sellaiset asiat, jotka auttavat minua löytämään tietynlaisen miehen. Sitäpaitsi eri ihmiset ajattelevat muista ihmisistä keskenäänkin eri tavalla ja kuvailisivat eri tavoin, joten jokainen tietenkin kertoo itsestään oman käsityksensä mukaisen luonnekuvauksen.
Olipa jotenkin laiskasti laadittu kirjoitus. Ja tää tyyppi on siis joku aloitteleva kirjailija? Ou nou. No ei hän ainakaan kirjoitustaidoillaan vakuuttanut.
Esim. Tuomas Enbuske kirjoittaa usein täysin tuuba-sisältöä, mutta hän sentään osaa kirjoittaa viihdyttävästi ja hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva tietää, mihin kategoriaan Antti sijoittaa itsensä ja mikä mahtaa olla todellisuus naisten mielestä.
200 analysoitu eikä yhtään puolisoehdokasta? Kaikista löytyy vain negatiivista.
Mietin samaa ihan samaa asiaa. Antille kelpaa varmaan 18v kokematon tyttö jonka voi muovata haluamakseen.
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään, että millaisista naisista tuo mies sitten tykkää? Kaikki listan tyypit oli kuvailtu melko ankeasti tai jopa negatiivisesti. Eikö hänen mielestään ole olemassa mitään ihanaa naistyyppiä?
Ehkä vastentahtoisesti on lähtenyt keskustelemaan blanco-naisen kanssa, joka sitten paljastuikin kiihottavaksi. Eihän tuossa ole mitään muuta edes etäisesti mahdollista vaihtoehtoa.
Tässä on ongelmana se, että lukija jää hämmästelemään, onko tämä heppu tosissaan, vai vetääkö tahallaan överiksi. Ilmeisesti tarkoitus oli olla hauska ja nokkela, mutta nämä karikatyyrit ovat kyllä niin epäonnistuneet, koska niissä ei ollut sitä pientä totuudensiementä, joka karikatyyreihin vaaditaan. On vain heitetty randomisti jotain loukkauksia, jotka eivät sinänsä liity millään tavalla näihin eri ihmistyyppeihin. Siksi tämä ei vain toimi.
Seurustelin aikoinaan pojan kanssa joka asui opiskelijasolussa.
Seinän takana asui lihava mitättömän näköinen tyttö.
Kun tämän tytön poikaystävä tuli käymään seinän takaa kuului semmoinen nautinnon ääni ja orgasmivoihkinta, että tuskin Antti olisi osannut aavistaa , jos olisi kyseisen naisen deitti ilmoituksen nähnyt:)
Olen käynyt treffeillä yli 40 naisen kanssa. En enää muista tarkkaa lukua mutta alle 50 se kuitenkin on. Tuollakin kokemusella voin vahvistaa Antin kertoman ja olen itsekin tavannut monta noista tyyppinaisista. Vastaan on tullut puolihullujakin ja pipo kireällä olevia uskovaisia joista yksi oli kaikkein epämiellyttävin tapaus. Yleensä itsensä normaalipainoiseksi tai vähän tukevaksi kuvanneet naiset ovat olleet reilusti ylipainoisia minkä nämä ovat kätkeneet kuvissa. Sitten kaksi superlihavaa olivat aivan oma lukunsa. Seksiä on irronnut juuri näiltä rempseiltä naisilta jotka ovat kuitenkin loppupeleissä paljastuneet luonnevikaisiksi.

Siis mitä tyyppiä nämä puolihullut ja uskovaiset sitten ovat olleet? Eihän tuossa sinun kertomassasi ole yhtäläisyyksiä tähän juttuun, kuin tuo viimeinen lause.
Onko tässä nyt siis vain tarkoitus sanoa, että kaikki naiset valehtelevat ja ovat hulluja, tyypistä riippumatta? Miksi ihmeessä pitää edes jakaa tyyppeihin, jos näillä ei lopulta ole mitään eroja, eikä millään tyypillä ole mitään ilmiselvää yhteyttä siihen hänen luonnehdintaansa. Heitetään vain kaikki naisten ikävät piirteet yhteen kasaan ja arvotaan, mihin tyyppiin mikäkin piirre liitetään.
Ja sitten siitä seksin "irtoamisesta". Siis ne, jotka tätä ilmaisua käyttävät, ajattelevatko he niin että eivät "itsekään antaisi itselleen" (jos olisivat naisia tai siis voisivat olla joku muu ja kohdata nykyisen itsensä), ja jos joku nainen sitten onkin myöntyväinen ja halukas, niin se on "irtoamista"? Miksi? En ymmärrä tätä.
Miksi keltään "irtoaa"? Eikö nyt mitään positiivisempaa tapaa ole puhua asiasta. Ikään kuin naiset, joiden kanssa mies harrastaa seksiä, olisivat jotenkin huonompia, koska alentuvat tähän toimintaan (kyseisen?) miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt treffeillä yli 40 naisen kanssa. En enää muista tarkkaa lukua mutta alle 50 se kuitenkin on. Tuollakin kokemusella voin vahvistaa Antin kertoman ja olen itsekin tavannut monta noista tyyppinaisista. Vastaan on tullut puolihullujakin ja pipo kireällä olevia uskovaisia joista yksi oli kaikkein epämiellyttävin tapaus. Yleensä itsensä normaalipainoiseksi tai vähän tukevaksi kuvanneet naiset ovat olleet reilusti ylipainoisia minkä nämä ovat kätkeneet kuvissa. Sitten kaksi superlihavaa olivat aivan oma lukunsa. Seksiä on irronnut juuri näiltä rempseiltä naisilta jotka ovat kuitenkin loppupeleissä paljastuneet luonnevikaisiksi.
Siis mitä tyyppiä nämä puolihullut ja uskovaiset sitten ovat olleet? Eihän tuossa sinun kertomassasi ole yhtäläisyyksiä tähän juttuun, kuin tuo viimeinen lause.
Onko tässä nyt siis vain tarkoitus sanoa, että kaikki naiset valehtelevat ja ovat hulluja, tyypistä riippumatta? Miksi ihmeessä pitää edes jakaa tyyppeihin, jos näillä ei lopulta ole mitään eroja, eikä millään tyypillä ole mitään ilmiselvää yhteyttä siihen hänen luonnehdintaansa. Heitetään vain kaikki naisten ikävät piirteet yhteen kasaan ja arvotaan, mihin tyyppiin mikäkin piirre liitetään.
Kotinaisetn hippinaiset, tietää mitä haluaa, uranaiset, maailmanparantajat, kaikki hyvin naiset, kolmannessa persoonassa naiset ja tyhjät profiilit kaikki nähty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saaks ton näkönen jäbä noin paljon nais seuraa?
Siis tuohan on hemmetin komea? Antaisin toisen munuaiseni, jos näyttäisin nelikymppisenä tuollaiselta
Hemmetin komea, häh? Verrattuna johonkin paavo väyryseen ehkä, muuten täysin hajuton ja mauton. Multa ei ois saanut treffeillä. Tosin ei ois päässyt edes treffeille asti.
No mun mielestä on. Eikä Paavokaan ole mitenkään pahan näköinen, jos vertaa esim. minuun. Mutta ehkä miehet näkevät toiset miehet paremman näköisinä kuin mitä naiset näkevät
Ei kannata ottaa tämän palstan naisten juttuja kovin tosissaan. Katkeruuttaan purkavat vain useimmat heistä. Kai Vainekaan ei ole monien mammojen mielestä komea, joten siinä vähän referenssiä.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3113601/onko-kai-vaine-sinusta-komea-ku…
Kai Vainehan on tuohon naisten luokittelijaan verrattuna jumala.
Kommentistasi on hyvin rivien välistä luettavissa, että arvioosi Antin ulkonäöstä vaikutti se, että peppukipuilit tuossa artikkelissa kirjoitettuja asioita. Eli "kostoksi" haukut hänen ulkonäköään, kuten naiselta sopii odottaakin.
Kuriositeettina mainittakoon, että suurempi osuus palstamammoista pitää Krista Pärmäkoskea kauniina kuin Kai Vainetta komeana, mikä osoittaa hienosti miten armollisesti naiset oman sukupuolensa ulkonäköä arvioivat verrattuna siihen miten miehiä ruotivat. Eipä ihme, että naiset pitävät itseään kauniimpana sukupuolena. :D
https://www.vauva.fi/keskustelu/3109714/onko-krista-parmakoski-kaunis
En kiellä, etteikö luonteella olisi vaikutusta myös siihen, kokeeko ihmisen viehättävänä. Kommenttisi oli kuitenkin liikaa viisastelua, ja väitän että suurimman osan mielestä Kai on komeampi kuin tuo kirjoittaja. Vaikka hän ylistäisi naisia, en pitäisi häntä niin viehättävänä että lähtisin edes treffeille.
No niin varmasti pitääkin, mutta Kai Vaine nyt onkin aika kova vertailukohta. Anttiahan pidettiin tässä ketjussa niin rumana, että ihmeteltiin miten on edes treffeille päässyt. Ja samaan aikaan kuitenkin Krista Pärmäkoskea pidetään kaunottarena, joten kyllähän tämä aika hupaisaa on. Kummalla sukupuolella ne ulkonäköpaineet oikeastaan ovatkaan?
Mitä sä yrität sanoa? Vertaatko tosissas tota anttia krista pärmäkoskeen? Pärmäkoskella kaunis kroppa, ilman meikkiä luonnollisen kaunis, hyvä iho ja kauniit hiukset. Antilla ei ois mitään mahdollisuuksia
:D
Onhan tämä satiiria?
Tuntien tämän palstan, oikeastaan pitäisi sanoa, olispa tuo satiiria. Mutta ei ole, jotkut av-mammat tosiaan ovat noin pihalla.
Sä et näköjään tiedä, mikä on satiiri.
Googlaa.
Onko Tinderin miehet oikeasti näin hirveitä kuin tässä ketjussa?
Älkää vain sanoko, että kaikki on...
Joo, en ole käynyt treffeillä pitkään aikaan suomalaisten miesten kanssa, joten tosiaan tiedä. Ehkä kaikki alkeellisenkin siedettävät on naimisissa.
Olen "Naiset jotka tietävät mitä haluavat" kategoriaa :-) MInusta tämä oli hauska.
Persoonan typistäminen muutamaan ennakkoluuloiseen ja yleistävään haukkuun se vasta loukkaavaa onkin...
Ulkonäkö kuitenkin on makuasia, joten sen arvioimisen ymmärtäisikin. Tuskin tuo tutustui kehenkään sen tarkemmin, siis juurkin persoonaan...
Mielestäni tuo vasta pinnallinen olikin - tyyliin "naisella on marsu, yöks"...
Yleistävä haukku? Kyllä ihmisen persoonasta saa aika nopeasti selvän + lemmikkejähän tuossa ei arvosteltu vaan stereotypioita joita ei ilman stereotyyppisiä ihimisiä olemassa olisi. Eli siinä ei siis sanottu "marsu yöks" vaan että nyt tietynlaiset tyypit harrastelevat tällaisia hellittäviä keskihajonnan kannalta enemmän kuin toiset, mikä siinä on vaikeaa ymmärtää?
Yritettiinkö tuossa yhdessä kohdassa sheimata naisia joilla on kostumisongelmia? Eli kuivuudesta kärsivät naiset eivät ole hyviä kumppaniaehdokkaita?
Eiku nyt käsitinkin väärin... tämä tyyppihän arvioi profiilien perusteella sitä onko nainen hyvä pano vai ei. Jännä juttu, naiset etsivät suurimmaksi osaksi treffisivustoilla elämänkumppaneita, mutta miehet näköjään vain panoja.
Minkä minä sille voin, että tykkään olla kotona, enkä tiedä mitä etsin ja olen tyytyväinen elämääni ilman parisuhdettakin? Millä ihmeen perusteella nämä asiat olisivat mainospuheita tai valheita? Miten ihmeessä voidaan tulla sellaiseen johtopäätökseen, että tällaisia ihmisiä ei ole olemassa? Tuossa jutussa ei kyllä mitenkään perusteltu tätä. Jos mies sanoo, että hänellä on poika, miksi ihmeessä minä olettaisin hänen valehtelevan, kun aika monella miehellä on poika? Tämä Antti kehottaa jutussaan näin tekemään.