Miten joku voi olla niin nolo, että ihastuu toiseen mutta ei halua oikeasti vaihtaa tähän?

On himppasen eri asia olla ihastunut kuin rakastaa toista ihmistä.

Pitkässä suhteessa ja rakkaudessa tulee vastaan koko elämän kirjo. Hyvässä ja pahassa. Arki ja juhlat jne. Ymmärtänet ap??

Eikä muu maailma ja mielenkiintoiset ihmiset lakkaa olemasta sen vuoksi, että on parisuhteessa. Minulla, kohta 50v, on ollut ja on elämässäni yksi rakkaus, vaikka on ollut useampikin ihastus.

Ihastukset on kivoja ja piristävät elämää, mutta yhdenkään vuoksi en olisi tästä suhteesta lähtenyt. En syö pippuripihvistäkään vain niitä pippureita. Pihvi se on siinäkin se tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei vaan jaksa ruveta säätämään? Liian iso muutos erota, ja vaihtaa uuteen. Myönnän, olen laiska. Tunteita silti on ollut yhtä kohtaan vaikka kuinka monta vuotta.

Sitten ei varmasti ole tarpeeksi halua. Jos olisi, kyllä jaksaisi.

Et voi tietää. Jotkut eivät ehkä kestäisi enää yhtäkään torjumista, ja jättävät siksi tilanteen mieluummin auki.

Sääli, jos kyse on pelosta. Siinä häviävät kaikki.

Ei voi mitään. Itse olen ollut se aktiivinen yhteydenottaja, mies ei. Tehköön hänkin jotain.

Sääliksi käy oma puolisosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei vaan jaksa ruveta säätämään? Liian iso muutos erota, ja vaihtaa uuteen. Myönnän, olen laiska. Tunteita silti on ollut yhtä kohtaan vaikka kuinka monta vuotta.

Sitten ei varmasti ole tarpeeksi halua. Jos olisi, kyllä jaksaisi.

Et voi tietää. Jotkut eivät ehkä kestäisi enää yhtäkään torjumista, ja jättävät siksi tilanteen mieluummin auki.

Sääli, jos kyse on pelosta. Siinä häviävät kaikki.

Ei voi mitään. Itse olen ollut se aktiivinen yhteydenottaja, mies ei. Tehköön hänkin jotain.

Sääliksi käy oma puolisosi.

Miksi? Yhteydenpito vanhaa ystävää kohtaan on täysin normaalia. Enkä ole koskaan riskeerannut kummankaan liittoa, koska en ole koskaan kertonut tunteistani. Sinä et taida tietää millaista on ihastua sielunkumppaniin. Voit moralisoida kuinka haluat, ei kiinnosta.

Minä olen rakastunut toiseen, olen ollut jo ennen nykyistä avioliittoani. Samoin kyseinen henkilö minuun. Meillä on aina ollut kemiaa ja himoa, ja monta kertaa sanottukin toisillemme että rakastetaan. Ei olla kuitenkaan koskaan pientä muhinointia pidemmälle menty, ollaan aina oltu varattuja. Tai minä olin sinkku kun tavattiin, mies oli jo naimisissa. Menin itsekin eteenpäin kun en jaksanut odottaa eroaako mies.

Ollaan molemmat perheellisiä ja naimisissa. En minä ainakaan osaa ottaa riskiä ja kokeilla toimisiko homma vai ei. Nykyisen puolisoni kanssa elämä on niin helppoa ja tottahan toki rakastan häntäkin, en vain ihan niin intohimoisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanottua, niin ihastuksia tulee ja menee. Jos aina alkaisin vaihtaa uuteen, kun tulee viehättävä ihminen vastaan, niin ei sitä ehtisi olla kenenkään kanssa. Kun kerran löytää ihmisen, johon ihastuu ja joka on sen ihastuksen hälvettyäkin hyvä tyyppi ja sielunsisarus, niin kuka nyt on niin keskenkasvuinen ja lyhytnäköinen, että vaihtaa tämän johonkin kauniiseen hymyyn, jonka takana ei sitten muuta olekaan?

Mutta eihän tällainen ole mikään oikea ihastus :)

ap

Kukas sitä parisuhteessa ollessaan alkaa kehitellä niitä ihastussuhteitaan pidemmälle todetakseen, tulisko meistä mitään vai ei?

Eihän niitä kehitellä, vaan joku tyyppi vaan tulee vastaan, joka on vastustamattomasti ihanempi, kuin se oma siippa :) Ja se siis käy ilmi ilman mitään kehittelyä :) Vai loppuuko itselläsi ihmisiin tutustuminen seurustelusuhteeseen, tai avioliittoon?

ap

Mutta tuollainen tutustuminen nyt vaatisi oikeasti pitemmän tutustumisjakson ja treffejä sillä ajatuksella, että tulisiko tästä jotain. Ja se menis jo melkeen pettämisen puolelle. En mä pelkän pinnallisen tuntemisen perusteella mihinkään parisuhteeseen lähde.

Vaikka tuntisi toisen hyvin, on mahdoton tietää millainen hän olisi suhteessa. Riskipeliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanottua, niin ihastuksia tulee ja menee. Jos aina alkaisin vaihtaa uuteen, kun tulee viehättävä ihminen vastaan, niin ei sitä ehtisi olla kenenkään kanssa. Kun kerran löytää ihmisen, johon ihastuu ja joka on sen ihastuksen hälvettyäkin hyvä tyyppi ja sielunsisarus, niin kuka nyt on niin keskenkasvuinen ja lyhytnäköinen, että vaihtaa tämän johonkin kauniiseen hymyyn, jonka takana ei sitten muuta olekaan?

Mutta eihän tällainen ole mikään oikea ihastus :)

ap

Kukas sitä parisuhteessa ollessaan alkaa kehitellä niitä ihastussuhteitaan pidemmälle todetakseen, tulisko meistä mitään vai ei?

Eihän niitä kehitellä, vaan joku tyyppi vaan tulee vastaan, joka on vastustamattomasti ihanempi, kuin se oma siippa :) Ja se siis käy ilmi ilman mitään kehittelyä :) Vai loppuuko itselläsi ihmisiin tutustuminen seurustelusuhteeseen, tai avioliittoon?

ap

No kyllä mulla aika pitkälle loppuu. Olen ollut oman miehen kanssa 12 vuotta. Ihan pelkkä lyhyt romanssikaan ei mulle selventäisi, onko tyyppi ”parempi” kuin oma mies.

Yleensä kun ihastun, tekee mieli lähinnä panna. Sen mielihalun voi ohittaa melko helposti.

Uskomatonta miten puhutaan kumppanin löytymisestä vain "vaihtamisena". Ei se noin vain käy. Tai kai se sitten käy? Itsehän en tiedä, en ole koskaan seurustellut kun en uskalla edes aloitteita tehdä. Älkää uikuttako, jooko, jos teillä muutenkin on noin helppoa.

Siis mikä toi juttu on ap, että et itse tiedä, vaihtaisitko oikeasti, mutta "ainakin haluaisit"? Mitäs pelleilyä tuo on? Eikö se nyt vasta olekin noloa, että ihastuu ja haluaa toisen, mutta ei kuitenkaan tee mitään asialle.

Ihastuminen pitkässä parisuhteessa on varsin yleistä ja tavallista ja kyllä, sitä tapahtuu todellakin juuri siten, että ihastuja ei oikeasti halua vaihtaa puolisoaan ihastuksen kohteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Eikö täällä ole ketään joka silmät sinisinä selittää ihastuneensa toiseen liitossaan, niin, että se jopa vaivaa, mutta ei oikeasti halua tätä toista!? :D

No onhan niitä ollut paljonkin täällä keskusteluja, kun joku on ollut liitossaan ihastunut toiseen, mutta kannattaako nyt kaikkien ihastuksien perään lähteä noin vaan ja tuhota liittonsa

Ihastuminen on (ainakin minulle) helppoa, mutta eipä se pitkälle kanna. Aika paljon enemmän on vaimon kanssa nyt kuin pelkkä ihastuminen, eikä se ole itsekseen tullut vaan sitä on vuosien saatossa yhdessä rakennettu ja vaalittu. Sitä ei pelkällä ihastumisella korvata eikä mitään takeita ole että toisella kerralla lopputulos olisi edes ajan kanssa yhtä hyvä kuin nyt. Joten ihastuksiksi jäävät, salaiseksi viikon parin piristykseksi, kunnes unohtuvat.

M38

Ihastuminen on vain ihastumista. Mutta pahimmassa tapauksessa sen seurauksena voi menettää todellisen rakkauden, ja kyvyn rakastaa rakastumisen sijaan.