Lue keskustelun säännöt.
Jännää, että CD-levystä tuli kerralla "riittävän hyvä", eikä CD-levyn ääniformaattia uhkaa vieläkään mikään
02.04.2018 |
Tokihan musiikki on siirtynyt nettiin ja puhelimiin ja sitä on saatu pakattua vähemmän tallennustilaa vievään muotoon,, mutta ääniformaatti itsessään (44,1 kHz, 16 bittiä) on edelleen sama kuin CD-levyssäkin, vaikka kyseessä on vuosikymmeniä vanha standardi.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni keski-ikäinen on ostanut 1970-luvulla kuuntelemansa LP-levyn CD-versiona - ja pettynyt. Ei se soi samalla tavalla kuin 40 vuotta myöhemmin esitetyt ja CD:lle tallennetut teokset. Soundit ovat usein ohuemmat, eivätkä eri instrumentit erotu kunnolla.
Niin? Eikö tuo juuri todista sen, mitä aloituksessa todettiin. Eli CD-formaatti on riittävän hyvä.
CD on hyvä, mutta ei se saa 1960-70-luvulla tallennettua musiikkia soimaan samalla tavalla kuin 2010-luvulla tallennettu soi. Moni pettyy, kun John Mayall ja Cream kuulostavat kovin peltisiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempaa saisi, kun ottaisi 192kb/24bit tarkkuuden käyttöön ja alustaksi blureiskan.
Saisi, mutta kun 99,9% kuuntelijoista ei kuulisi eroa, joten tuo ei ole taloudellisesti järkevää.
Kun taas esim. Video-DVD:n ja Video-Blurayn välinen ero on selvästi silmin nähtävissä, joten siitä on saatu bisnes aikaiseksi, koska kansalla on oikeasti motivaatio ostaa parempi.
Bluray on valmistajille samanlainen painajainen koska se on formaattina riittävän hyvä. 3D-viritykset floppasivat koska kukaan ei halunnut nähdä ylimääräistä vaivaa kolmiulotteisuuden takia. 4K:n ongelma on siinä että se kattaa jo normaalikatsojan silmän resoluution ellei kuluttajia saada hankkimaan seinänkokoisia töllöjä ja tuijottamaan niitä metrin päästä.
Absurdein villitys on 4K näytöt johonkin 5-6 tuumaiseen kännykkään. Ehkä joku 5-vuotias kykenee vielä tarkentamaan silmänsä näyttöön kun nenä on kiinni ruudussa mutta miltään normaalilta etäisyydeltä on mahdotonta huomata eroa full-HD ja 4K näytön välillä kännykässä. 10 tuuman tabletissa sen vielä erottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni keski-ikäinen on ostanut 1970-luvulla kuuntelemansa LP-levyn CD-versiona - ja pettynyt. Ei se soi samalla tavalla kuin 40 vuotta myöhemmin esitetyt ja CD:lle tallennetut teokset. Soundit ovat usein ohuemmat, eivätkä eri instrumentit erotu kunnolla.
Niin? Eikö tuo juuri todista sen, mitä aloituksessa todettiin. Eli CD-formaatti on riittävän hyvä.
CD on hyvä, mutta ei se saa 1960-70-luvulla tallennettua musiikkia soimaan samalla tavalla kuin 2010-luvulla tallennettu soi. Moni pettyy, kun John Mayall ja Cream kuulostavat kovin peltisiltä.
Öö, eihän se ole CD-levyn vika, että tallennustekniikka ei ollut CD-levyn mahdollistamalla tasolla 60-70-luvulla.
Aloituksessa todettiin, että CD-levyn ääniformaatista tuli kerralla niin hyvä, että sitä ei ole vieläkään korvattu paremmalla (kun taas videoformaatteja on tullut uusia ja parempia). Mutta ei CD-levy tietenkään tee huonolaatuisesti alkuperäisestä tallenteesta yhtään sen parempaa.
Vinyyli on paras formaatti (analoginen masterointi pitää toki olla), SACD-levykin menettelee, jos on hyvä masterointi.
Tiedostoina pitää olla esim. vinyyleiltä korkeatasoisesti ripattuna 24bit 192khz, niin sitten on ihan ok.
Noita hd-tiedostoja voi myös ostaa tietyistä nettipalveluista.
Parhaimmillaan cd:kin voi olla ihan siedettävä, riippuu vähän masteroinnista.
Vierailija kirjoitti:
Tokihan musiikki on siirtynyt nettiin ja puhelimiin ja sitä on saatu pakattua vähemmän tallennustilaa vievään muotoon,, mutta ääniformaatti itsessään (44,1 kHz, 16 bittiä) on edelleen sama kuin CD-levyssäkin, vaikka kyseessä on vuosikymmeniä vanha standardi.
Onhan noita yritetty erilaisia formaatteja - XRCD, SACD, DVD-A, Blueray + tuhat formaattia ladatulle musiikille - mutta kuitenkin pohjalla on se että pitäisi olla enemmän tai vähemmän yhteensopiva olemassaolevien levyjen kanssa. Redbook-levyjä on kuitenkin maailmalla aivan tolkuton määrä ja soitin joka ei toista niitä tuskin myy montaakaan laatikkoa. Standardeilla on valitettava tapa pysyä voimassa vaikkeivat ne kovin hyviä olisikaan.
Sitten yritetään valmistaa erilaisia universaalisoittimia (itsellänikin on sellainen) mutta esim. SACD:nä on tarjolla aika vähän musiikkia niin ne jäävät kuriositeeteiksi. Ja sen vähän mikä räpistelee hengissä tappavat erilaiset lisensiointimaksut.
CD nyt ei vain kuulosta hyvältä mutta sekin täytyy sanoa että vuosien saatossa on opittu tekemään paremmankuuloisia levyjä ja parempia soittimia. CD:n alkuaikoina oli parikymmentä vuotta jolloin CD:t olivat täyttä kuraa ja vinyylit ohuita lärpäreitä, pahimmillaan digitaalisesti masteroituja ja sitten prässätty ohuelle ja huonolaatuiselle vinyylille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempaa saisi, kun ottaisi 192kb/24bit tarkkuuden käyttöön ja alustaksi blureiskan.
Saisi, mutta kun 99,9% kuuntelijoista ei kuulisi eroa, joten tuo ei ole taloudellisesti järkevää.
Kun taas esim. Video-DVD:n ja Video-Blurayn välinen ero on selvästi silmin nähtävissä, joten siitä on saatu bisnes aikaiseksi, koska kansalla on oikeasti motivaatio ostaa parempi.
Bluray on valmistajille samanlainen painajainen koska se on formaattina riittävän hyvä. 3D-viritykset floppasivat koska kukaan ei halunnut nähdä ylimääräistä vaivaa kolmiulotteisuuden takia. 4K:n ongelma on siinä että se kattaa jo normaalikatsojan silmän resoluution ellei kuluttajia saada hankkimaan seinänkokoisia töllöjä ja tuijottamaan niitä metrin päästä.
Absurdein villitys on 4K näytöt johonkin 5-6 tuumaiseen kännykkään. Ehkä joku 5-vuotias kykenee vielä tarkentamaan silmänsä näyttöön kun nenä on kiinni ruudussa mutta miltään normaalilta etäisyydeltä on mahdotonta huomata eroa full-HD ja 4K näytön välillä kännykässä. 10 tuuman tabletissa sen vielä erottaa.
Tämä on kyllä totta. Katson 49" telkkua 2 metrin päästä, enkä käytännössä näe eroa HD:n ja 4k:n välillä elävässä kuvassa. Valokuvia katsoessa eron huomaa, mutta ei liikkuvassa kuvassa oikeastaan, ellei mene vielä lähemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Absurdein villitys on 4K näytöt johonkin 5-6 tuumaiseen kännykkään. Ehkä joku 5-vuotias kykenee vielä tarkentamaan silmänsä näyttöön kun nenä on kiinni ruudussa mutta miltään normaalilta etäisyydeltä on mahdotonta huomata eroa full-HD ja 4K näytön välillä kännykässä. 10 tuuman tabletissa sen vielä erottaa.
Tuosta voisi olla hyötyä oikeastaan siinä, että päästään DPI-lukemassa jo painokuvan tasolle, eli tuollaiselta näytöltä voisi lukea lehtiä suurentamatta kuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tokihan musiikki on siirtynyt nettiin ja puhelimiin ja sitä on saatu pakattua vähemmän tallennustilaa vievään muotoon,, mutta ääniformaatti itsessään (44,1 kHz, 16 bittiä) on edelleen sama kuin CD-levyssäkin, vaikka kyseessä on vuosikymmeniä vanha standardi.
Onhan noita yritetty erilaisia formaatteja - XRCD, SACD, DVD-A, Blueray + tuhat formaattia ladatulle musiikille - mutta kuitenkin pohjalla on se että pitäisi olla enemmän tai vähemmän yhteensopiva olemassaolevien levyjen kanssa. Redbook-levyjä on kuitenkin maailmalla aivan tolkuton määrä ja soitin joka ei toista niitä tuskin myy montaakaan laatikkoa. Standardeilla on valitettava tapa pysyä voimassa vaikkeivat ne kovin hyviä olisikaan.
Sitten yritetään valmistaa erilaisia universaalisoittimia (itsellänikin on sellainen) mutta esim. SACD:nä on tarjolla aika vähän musiikkia niin ne jäävät kuriositeeteiksi. Ja sen vähän mikä räpistelee hengissä tappavat erilaiset lisensiointimaksut.
CD nyt ei vain kuulosta hyvältä mutta sekin täytyy sanoa että vuosien saatossa on opittu tekemään paremmankuuloisia levyjä ja parempia soittimia. CD:n alkuaikoina oli parikymmentä vuotta jolloin CD:t olivat täyttä kuraa ja vinyylit ohuita lärpäreitä, pahimmillaan digitaalisesti masteroituja ja sitten prässätty ohuelle ja huonolaatuiselle vinyylille.
Noissa CD:n alkuaikoina on ihan valtavat erot eri cd-painoksissa (saman levyn eri "versioissa"), tietyt cd:t ovat ihan huippua ja niistä maksetaan kovia hintoja ebayssa tänä päivänä. West Germany -cd:t ovat kalliita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni keski-ikäinen on ostanut 1970-luvulla kuuntelemansa LP-levyn CD-versiona - ja pettynyt. Ei se soi samalla tavalla kuin 40 vuotta myöhemmin esitetyt ja CD:lle tallennetut teokset. Soundit ovat usein ohuemmat, eivätkä eri instrumentit erotu kunnolla.
Niin? Eikö tuo juuri todista sen, mitä aloituksessa todettiin. Eli CD-formaatti on riittävän hyvä.
CD on hyvä, mutta ei se saa 1960-70-luvulla tallennettua musiikkia soimaan samalla tavalla kuin 2010-luvulla tallennettu soi. Moni pettyy, kun John Mayall ja Cream kuulostavat kovin peltisiltä.
Se ei ole millään muotoa CD-formaatin vika eikä noita vanhoja analogisia tallenteita saa soimaan "ei-peltisesti" vaikka tallenne digitoitaisiin 44,1MHz ja 256 bitillä. Peltisyyden saa pois toistamalla tallenteen analogisten toistimien virheet toistamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tokihan musiikki on siirtynyt nettiin ja puhelimiin ja sitä on saatu pakattua vähemmän tallennustilaa vievään muotoon,, mutta ääniformaatti itsessään (44,1 kHz, 16 bittiä) on edelleen sama kuin CD-levyssäkin, vaikka kyseessä on vuosikymmeniä vanha standardi.
Onhan noita yritetty erilaisia formaatteja - XRCD, SACD, DVD-A, Blueray + tuhat formaattia ladatulle musiikille - mutta kuitenkin pohjalla on se että pitäisi olla enemmän tai vähemmän yhteensopiva olemassaolevien levyjen kanssa. Redbook-levyjä on kuitenkin maailmalla aivan tolkuton määrä ja soitin joka ei toista niitä tuskin myy montaakaan laatikkoa. Standardeilla on valitettava tapa pysyä voimassa vaikkeivat ne kovin hyviä olisikaan.
Sitten yritetään valmistaa erilaisia universaalisoittimia (itsellänikin on sellainen) mutta esim. SACD:nä on tarjolla aika vähän musiikkia niin ne jäävät kuriositeeteiksi. Ja sen vähän mikä räpistelee hengissä tappavat erilaiset lisensiointimaksut.
CD nyt ei vain kuulosta hyvältä mutta sekin täytyy sanoa että vuosien saatossa on opittu tekemään paremmankuuloisia levyjä ja parempia soittimia. CD:n alkuaikoina oli parikymmentä vuotta jolloin CD:t olivat täyttä kuraa ja vinyylit ohuita lärpäreitä, pahimmillaan digitaalisesti masteroituja ja sitten prässätty ohuelle ja huonolaatuiselle vinyylille.
Noissa CD:n alkuaikoina on ihan valtavat erot eri cd-painoksissa (saman levyn eri "versioissa"), tietyt cd:t ovat ihan huippua ja niistä maksetaan kovia hintoja ebayssa tänä päivänä. West Germany -cd:t ovat kalliita.
Totta, ja jotkut japanilaiset on kanssa hyviä. Itse en juurikaan osta enää CD-levyjä paitsi klassista ja nekin mieluummin SACD:nä. Muu musiikki joko ladattuna tai vinyylillä. Sain tarpeekseni CD:n hankalasta fyysisestä formaatissa (onneksi tarjolla on muitakin kuin niitä aina hajalla olevia muovikoteloita) ja siitä että jatkuvasti tulee uusia formaatteja ja ne samat levyt pitäisi ostaa uudestaan ja uudestaan eri formaateissa. Oma digitaalinen soittimeni on kohtalaisen hyvä (Ayre c5xe) mutta ei silti ole soinniltaan lähelläkään vinyylinrapsutinta niin parempi valita joko kätevyys (digitaaliset lataukset) tai äänenlaatu (vinyyli).
Mikäs mattikäkeily tälle palstalle on nyt iskenyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikäs mattikäkeily tälle palstalle on nyt iskenyt?
Sama suomeksi kiitos.
Vinyylit soivat lämpimämmin, koska niissä on pieni määrrä kohinaa ja suurempi tilainformaatio. Vinyylejä kunnellessa kunnollisilla hifilaitteilla musiikista välittyy kunnollinen tilavaikutelma. Esimerkiksi klassisessa orkesterimusiikissa yksittäisten soittimien paikat voi kuulla. CD-levyt eivät tähän kykene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ex-hifisti kirjoitti:
Vinyylit soivat lämpimämmin, koska niissä on pieni määrrä kohinaa ja suurempi tilainformaatio. Vinyylejä kunnellessa kunnollisilla hifilaitteilla musiikista välittyy kunnollinen tilavaikutelma. Esimerkiksi klassisessa orkesterimusiikissa yksittäisten soittimien paikat voi kuulla. CD-levyt eivät tähän kykene.
Vinyyli soi "lämpimämmin" koska sen toistamisessa on aina analoginen komponentti joka tekee virheitä.
Sinänsä huvittavaa että jotkut ihmiset on hitsautuneet ajattelemaan näitä virheitä "parempana" sointina.
ex-hifisti kirjoitti:
Vinyylit soivat lämpimämmin, koska niissä on pieni määrrä kohinaa ja suurempi tilainformaatio. Vinyylejä kunnellessa kunnollisilla hifilaitteilla musiikista välittyy kunnollinen tilavaikutelma. Esimerkiksi klassisessa orkesterimusiikissa yksittäisten soittimien paikat voi kuulla. CD-levyt eivät tähän kykene.
Tarkoitit varmaankin sanoa että LP vääristää sekä ääntä että tilavaikutelmaa ja joidenkin mielestä CD:t kuulostavat hengettömiltä koska niistä nuo vääristymät puuttuvat. Mitään estettä niiden tuomiseksi CD:lle ei kuitenkaan ole, riittää että ääni kierrätetään CD:lle vinyylin kautta.
ex-hifisti kirjoitti:
Vinyylit soivat lämpimämmin, koska niissä on pieni määrrä kohinaa ja suurempi tilainformaatio. Vinyylejä kunnellessa kunnollisilla hifilaitteilla musiikista välittyy kunnollinen tilavaikutelma. Esimerkiksi klassisessa orkesterimusiikissa yksittäisten soittimien paikat voi kuulla. CD-levyt eivät tähän kykene.
Tämä instrumenttien paikantaminen on mielenkiintoinen juttu.
CD:lläkin saadaan tehtyä musiikkia joka on (melkein) niin tarkkaa että yksittäisen soittimen pystyy paikantamaan. Konserteissa äänikuva ei kuitenkaan ole tuollainen vaan instrumentit soivat massana jossa on vain suhteellisen vähän 'tilainformaatiota'. Jos levylle kuitenkin luodaan masteroinnissa 'tarkkaa tilainformaatiota' niin silloinhan etäännytään luonnollien äänentoiston tavoitteesta ja ajaudutaan kohti testilevyjen maailmaa.
Tämä on luonnollisesti vain oma näkemykseni. En väitä että luonnollisen äänentoiston (siten kuin itse sen koen) pitäisi olla kaikkien muidenkin musiikinkuuntelijoiden tavoite vaikka itse sellaista haenkin.
Vierailija kirjoitti:
ex-hifisti kirjoitti:
Vinyylit soivat lämpimämmin, koska niissä on pieni määrrä kohinaa ja suurempi tilainformaatio. Vinyylejä kunnellessa kunnollisilla hifilaitteilla musiikista välittyy kunnollinen tilavaikutelma. Esimerkiksi klassisessa orkesterimusiikissa yksittäisten soittimien paikat voi kuulla. CD-levyt eivät tähän kykene.
Vinyyli soi "lämpimämmin" koska sen toistamisessa on aina analoginen komponentti joka tekee virheitä.
Sinänsä huvittavaa että jotkut ihmiset on hitsautuneet ajattelemaan näitä virheitä "parempana" sointina.
Sinänsä huvittavaa, että CD-levyjen äänentoistoa puolustelevat ihmiset eivät erota omilla korvillaan, kumpi ääni miellyttää korvaa enemmän. No, kullekin kykynsä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs mattikäkeily tälle palstalle on nyt iskenyt?
Sama suomeksi kiitos.
Ettekö tiedä kuka on Matti Käki?
Video- ja ääni-insinöörejä palsta täynnä.
Vierailija kirjoitti:
ex-hifisti kirjoitti:
Vinyylit soivat lämpimämmin, koska niissä on pieni määrrä kohinaa ja suurempi tilainformaatio. Vinyylejä kunnellessa kunnollisilla hifilaitteilla musiikista välittyy kunnollinen tilavaikutelma. Esimerkiksi klassisessa orkesterimusiikissa yksittäisten soittimien paikat voi kuulla. CD-levyt eivät tähän kykene.
Vinyyli soi "lämpimämmin" koska sen toistamisessa on aina analoginen komponentti joka tekee virheitä.
Sinänsä huvittavaa että jotkut ihmiset on hitsautuneet ajattelemaan näitä virheitä "parempana" sointina.
Sitä analogista komponenttia kutsutaan ääneksi. Ääni on AINA analogista.
44,1khz / 16bit formaatti on kylläkin vanhempaa perua kuin cd-levyt, sitä käytettiin jo 70-luvun puolella äänen tallentamiseen videokaseteille. Tuo nimenomainen näytteenottotaajuus valikoitui siksi että se sopi ilman kikkailua sekä PAL- että NTSC-standardin laitteisiin ja oli samalla riittävän korkea ihmiskorvalle "täydellisen" äänen tallentamiseen.
Äänituotannossa käytetään yleensä tuon 44,1khz monikertoja, eli 88.2khz tai 176.4khz koska korkeampi resoluutio mahdollistaa äänen käsittelyn ja suodattamisen helpommin niin ettei siitä synny resoluutiosta johtuvia, korvin kuultavia artefakteja lopputuotteeseen. Siinä mielessä siis 44,1khz ei myöskään suinkaan ole riittävä kaikkiin tarpeisiin.