Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?

Vierailija
01.04.2018 |

Minulla on hyvä, mutta hiukan jännitteinen suhde anoppiini. Lapset ovat vielä pieniä. Olen taitava väistelemään ristiriitatilanteita. Riitoja ei siis hirveästi ole, mutta varuillaan saa anopin seurassa olla.

Onko jollain täällä sellaista kokemusta, että tämä valtataistelu olisi loppunut johonkin? Esimerkiksi lasten kasvamiseen vähän vanhemmiksi yms.? Vai pitääkö minun asennoitua siten, että tälläisena tämä suhde anoppiin nyt näin lasten syntymän jälkeen tulee jatkumaan vuodesta toiseen?

Kommentit (500)

Vierailija
321/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä haittaa on jos lapsi viedään puistosta kauppaan ilman äidin lupaa? Tai lapsi ei ole kotona klo 12 vaan myöhästyy puoli tuntia. Tai saa mummolta karkkia ennen ruokaa. Meillä lapsi veisi huoneeseensa ja iloisena söisi ruuan jälkeen. Ei niitä tarvitsisi ottaa pois.

Hiukan draamaa tässäkin haettu. Vahinkoa ei ole sattunut ja äiti on valinnut tuottaa lapselle surua katkaisemalla välit.

En voi ymmärtää

Toivottavasti olet provo. Suomek laista voit ihan etsiä, mitä haittaa on jos toisen lapsen haet puistosta ilman lupaa.

Minäkin taidan nyt vähän mennä tuohon pihalle hakemaan naapurien lapsia mukaan kauppareissulle. Äidit on vaan omistushaluisia, jos eivät ymmärrä, ett ei ole mitään huolta kun oma lapsi onkin kadonnut pihan leikkialueelta.

Vierailija
322/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on anoppi, joka tarkoittaa hyvää, mutta jonka hösääminen ja tietty marttyyrimaisuuskin käy mun hermoille. Haluaa tietää meidän elämästä kaiken, ja yleensäkin elää elämäänsä lastensa kautta, omia harrastuksia ei ole. Meidän lapset oli ensimmäiset lapsenlapset, joten tavallaan ymmärränkin että hurahti. Osteli vaatteita ja tavaroita (myös kodin sisustukseen), vaikka oli sanottu ettei tarvitse. Soitti joka päivä. Halusi auttaa, jos lapset sairaina, mutta sitten valitteli että ei oikein jaksaisi - jos taas ei pyydetty apuun, niin valitteli, ettei kelpaa. Pari vuotta meni ennen kuin tajusin että paras konsti on olla kohteliaan etäinen. Onneksi välimatkaa on 200km. Kun lapset olivat pienempiä, mies ja lapset kävivät mummolassa kerran kuussa viikonlopun, minä olin mukana ehkä kaksi kertaa vuodessa. Nykyään lapset jo teinejä ja käyvät välillä keskenäänkin mummolassa. Kun minä näen anoppia, niin puhun kohteliaasti säästä yms. mutten koskaan omista henkilökohtaisista asioistani. En juuri koskaan soita hänelle, mies hoitaa yhteydenpidon. Onneksi anopilla on jo muitakin lapsenlapsia kuin meidän lapset, niin perheemme saama huomio on vähentynyt luonnollisellakin tavalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anopin kanssa ei ole pakko olla vapaaehtoisesti tekemisissä. Anopin kanssa voi olla tekemisissä vain sen verran, mikä on ehdottoman pakollista. Hyvät välit ovat vähintään 200km ja mieluusti enemmän.

Vierailija
324/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä valtataistelu anopin kanssa rauhoittuu, kun olet näennäisesti alistuva, kunnioittava ja myötäilet sekä pidät reilua etäisyyttä häneen, mutta kuitenkin olet tekemisissä sen verran, ettei välttelyä oikein huomaa. Älä kerro omia mielipiteitäsi äläkä henkilökohtaisia tärkeitä asioitasi, myötäilet anopin mielipiteitä ja mielessäsi pistät ne toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

Tällä tyylillä anopin kanssa pärjää, 20 vuoden kokemuksella. Alkuun yritin saada tilaa olla oma itseni ja tulla kuulluksi ja nähdyksi, mutta siitä seurasi pahoja ristiriitoja. Kun annoin anopin olla valokeilassa, keskipisteenä ja tietää kaiken ja vetäydyin itse osaamattomaan, tietämättömään, anopin ihailijan rooliin, niin kaikki on mennyt hyvin.

Ja oikeastihan siis anoppeja on todella moneen junaan, omani on voimakastahtoinen ja omaa narsistisia piirteitä, joten on ollut hieman sumplimista. Nykyään siis sujuu hyvin.

Kyllä näin pärjää mutta itse ainakin koen, että siinä myötäilijän roolissa on aika raskasta elää, kun vaan nielet kaiken paskan ja sisäisesti toivot, että elämä olisi erilaista.

Oman jaksamiseni kannalta etäisyyden otto on ollut aika ratkaiseva. Näen anoppia ehkä viisi kertaa vuodessa ja nykyisin en juuri noinakaan kertoina juttele hänen kanssaan, vaan mieheni (ja muut paikalla olijat) juttelee ja itse pysyn taustalla, hymyillen neutraalisti ja välillä ehkä jotain lyhyesti sanoen "mmm, joo, totta" jne. Ei tuollaista jatkuvasti jaksaisikaan, mutta se menee silloin tällöin harvakseltaan.

Ja kyllä tilanne on lasten kasvettua rauhoittunut ja luulen että myös sen myötä, että anoppi sai ottaa haluamansa tilan ja näki että suosiolla vetäydyin "taistelusta".

t. tuon kokemuksen kertoja

Meillä myös etäisyys on toiminut. Senkin kanssa oli aluksi vaikeuksia, kun anoppi ei millään halunnut uskoa, että ei ole tervetullut meille joka päivä. Sanoimme myös, että etukäteen on ilmoitettava visiiteistä, ja anopin tuttavat eivät ole meille tervetulleita ilman etukäteis-ilmoitusta, ja meidän suostumusta.

Vierailija
325/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Kenenkähän tämä lapsi on? Aivan oikein, äidin. Äiti vie lapsen tapahtumaan jos niin haluaa ja anopilla ei ole nokankoputtamista asiaan. Äiti ja isä asettaa rajat sille kuka tekee ja mitä lapsen kanssa. Anoppi voi viedä vapaasti poikansa mihin tapahtumaan haluaa, mutta toisten ihmisten lapsiin ei ole mitään määräysvaltaa. Mitä äkimmin tuollainen päsmäri suljetaan ulkopuolelle, niin sen parempi.-eri

Eli omistamisenhalu. Toisten ihmisten lapsi. Minun

Eikö äiti osaa iloita siitä että lapsella on hauskaa myös mummin kanssa?

Miten se on äidiltä pois?

Tämä kiteyttää nämä valtataisteluviestit.

Omistamisenhalu. Mustasukkaisuus. Epävarmuus

Juuri näin. Se joka oikeasti rakastaa lastaan, antaa tämän tutustua isovanhempiinsa ja juuriinsa eikä anna oman mustasukkaisuutensa tulla väliin.

On toki no go - asioita ( väkivaltaisuus yms) jotka ovat esteenä.

Vierailija
326/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älä kommentoi, jos et ymmärrä. Ne kommentoikoot, jotka tietävät, mistä puhutaan.

Minusta riittää, että tuntuu siltä, että kohdellaan huonosti. Sellainen tunne ei tule tyhjästä. Jos tuntuu, että joku (anoppi) kohtelee huonosti, siihen tunteeseen voi luottaa. Muut eivät ole oikeutettuja sanomaan, että tunteesi on väärä. Asian voi ja kannattaakin nostaa esille. Aloittaa lauseella, että minusta tuntuu, että kohtelet minua huonosti tai epäreilusti. Jos se ei johda mihinkään parempaan, voi tähän vedoten lopettaa ihmissuhteen ylläpidon.

Ymmärrät varmaan mikä valta miniällä tässä on.

Miniäkin voi kohdella anoppia huonosti ja ellei anoppi alistu niin miniä voi juuri noin uhata välirikolla ja vaikkapa sillä ettei anoppi näe enää lapsenlapsia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea koko ketjua, mutta korvaan särähti sana "valtataistelu". Erikoinen sananvalinta.

Anoppini korosti yhteen aikaan hyvin paljon joka välissä sitä, että kuinka hän osaa ja ymmärtää lapsista niin paljon enemmän kuin lasten äiti... neuvoja sateli aivan taukoamatta vaikkei niitä olisi kyselty. Ja suututtiin jos kaikkia ohjeita ei aina otettu innolla vastaan.

Aikamme yritimme käyttäytyä kohteliaasti, mutta välit kärjistyivät tuon jatkuvan neuvomisen takia aika tavalla yhdessä vaiheessa. Mieskin mietti silloin tosissaan kannattaako vanhempiin pitää yhteyttä. Piti silti, mutta kuormittui aivan älyttömän paljon, kun anoppi rupesi suoltamaan neuvoja pelkästään hänelle minun sijastani.

Nyt tilanne on vähän rauhoittunut, mutta itse koen tämän silti jonkinlaiseksi valtataisteluksi, koska anoppi yrittää välillä edelleen turhankin hanakasti äidin rooliin itseään tunkea. Hän on hyvin innoissaan lapsenlapsista eikä välillä aina oikein ymmärrä sitä, että hänen roolinsa mummona on nyt toimia lastenlastensa vanhempien tukena. Pääasiallisen vastuun lasten kasvattamisesta ja arjen pyörittämisestä hoidamme minä ja puolisoni.

Ap

Meillä meni valitettavasti välit mummoon kokonaan poikki samasta syystä. Tuon neuvomisen olisi ehkä hammasta purren vielä kestänyt, mutta mummo myös toteutti haluamaansa hoitoa ja kasvatusta aina kun sai tilaisuuden, ja meidän oli pakko laittaa mummon ja lapsen kahdenkeskiselle ajalle stoppi. Perheenä olisimme hyvin voineet vielä tavata, mutta tämä ei käynytkään mummolle. Hänen oikeuksiaan ja tunteitaan oli loukattu, ja käytöksemme oli ”sairasta”.

Alkoi niin sekopäinen mustamaalaamis- ja herjaamiskampanja että välit meni kokonaan, enkä usko että palautuvat ikinä. Meistä on puhuttu vaikka mitä pitkin kyliä, tarina kertoo esimerkiksi että pidän lastani tahallaan nälässä ja kontrolloin syömisiä sairaalla tavalla, ja tilanne johon tämä liittyy on se etten ole suostunut siihen että tuliaiseksi tuodut herkut syödään ennen lounasta (johon aikaa 30min). Ja herkut annetaan tietenkin lapselle suoraan, jolloin minä joudun ottamaan ne pois —> lapsi itkee, ja tämä puolestaan on minun puolelta henkistä väkivaltaa. Olen empatiakyvytön narsisti joka saa iloa lapsen kyykyttämisestä ja kärsimyksestä. Ja tosiasia on se, että mummolle puhuttaessa on aina ollut kolme kerrosta silkkihansikkaita kädessä, mutta muille kerrotaan että hänelle huudetaan ja raivotaan kun hän yrittää pitää ”alistetun” lapsemme puolia.

Ja kauan kestimme ja annoimme anteeksi vaikka mitä, hän on mm. kaksi kertaa vienyt lapsen tietämättämme pois sovitusta paikasta. Ei siis ollenkaan ymmärrä ettei voi vapaasti päättää mitä tehdään ja milloin, neuvottelematta vanhempien kanssa. Jos oli vaikka painotettu että lapsi haetaan klo 12, niin hakemaan mentäessä ei ollakaan paikalla vaan ties missä. Tämä omavaltaisuus oli alati pahenevaa ja jatkuvaa, tarinoita olisi kirjaksi asti.

Suren kyllä menetettyä isovanhempaa edelleen, ja lapsi muistaa mummonsa ja kysyy välillä että milloin nähdään mummoa, ja itku meinaa minulta päästä joka kerta.

Aika pieniä esimerkkejä tässäkin. Hiukan kohtuullisuutta

Sinua ei siis haittaisi että suvulle ja tuttaville kerrotaan sinun pahoinpitelevän lapsiasi ja mummoa henkisesti ja olevan mt-ongelmainen raivoaja, jos toivot että tuliaisina tuodut herkut annettaisiin jälkiruokana? Tämä on mielestäsi pieni esimerkki, ja minä olen kohtuuton? Selvä :)

Vierailija
328/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Ei tuossa ollut mitään määräilyä. Kyllä sinä varmaan saat lasten kanssa aikaa viettää. Ei kannata olla omistushaluinen

Okei, sinulla on aivan onnettomat sosiaaliset taidot. Älä kommentoi ihmissuhdekeskusteluja. Menee jo trollaamisen puolelle.

Ap

Tämä kommentti selittääkin jotain. Olet besserwisser ja määräilijä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä kommentoi, jos et ymmärrä. Ne kommentoikoot, jotka tietävät, mistä puhutaan.

Minusta riittää, että tuntuu siltä, että kohdellaan huonosti. Sellainen tunne ei tule tyhjästä. Jos tuntuu, että joku (anoppi) kohtelee huonosti, siihen tunteeseen voi luottaa. Muut eivät ole oikeutettuja sanomaan, että tunteesi on väärä. Asian voi ja kannattaakin nostaa esille. Aloittaa lauseella, että minusta tuntuu, että kohtelet minua huonosti tai epäreilusti. Jos se ei johda mihinkään parempaan, voi tähän vedoten lopettaa ihmissuhteen ylläpidon.

Ymmärrät varmaan mikä valta miniällä tässä on.

Miniäkin voi kohdella anoppia huonosti ja ellei anoppi alistu niin miniä voi juuri noin uhata välirikolla ja vaikkapa sillä ettei anoppi näe enää lapsenlapsia.

Tämä saitti on täynnä tuollaisia hirviöminiöitä.

Vierailija
330/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein eniten tahtoisin ettei anoppi menisi henkistä väkivaltaa miehen lapsiin, kai he kestävät paremmin kuin luulen, tästä aina kärsinyt.

Surullista kun pidän häntä pohjimmiltaan hyväluonteisena.

Ei uskoisi että aikuisia ihmisiä pidetään vankeina.

Niin mitä?

Mitä mitä? hmph

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Ei tuossa ollut mitään määräilyä. Kyllä sinä varmaan saat lasten kanssa aikaa viettää. Ei kannata olla omistushaluinen

Okei, sinulla on aivan onnettomat sosiaaliset taidot. Älä kommentoi ihmissuhdekeskusteluja. Menee jo trollaamisen puolelle.

Ap

Tämä kommentti selittääkin jotain. Olet besserwisser ja määräilijä.

Ainahan ap näissä ketjuissa saa kuraa niskaan. En ole yllättynyt näistä kommenteista. Mikään täydellinen ihminen en ole, mutta tämä kommentoijien tarve ruotia ja sättiä itselle aivan vierasta ap:ta on välillä jopa hupaisan oloista. Mutta vähät siitä, vertaistuen saaminen tekee tästä silti vaivan arvoista.

Ap

Vierailija
332/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä haittaa on jos lapsi viedään puistosta kauppaan ilman äidin lupaa? Tai lapsi ei ole kotona klo 12 vaan myöhästyy puoli tuntia. Tai saa mummolta karkkia ennen ruokaa. Meillä lapsi veisi huoneeseensa ja iloisena söisi ruuan jälkeen. Ei niitä tarvitsisi ottaa pois.

Hiukan draamaa tässäkin haettu. Vahinkoa ei ole sattunut ja äiti on valinnut tuottaa lapselle surua katkaisemalla välit.

En voi ymmärtää

Toivottavasti olet provo. Suomek laista voit ihan etsiä, mitä haittaa on jos toisen lapsen haet puistosta ilman lupaa.

Minäkin taidan nyt vähän mennä tuohon pihalle hakemaan naapurien lapsia mukaan kauppareissulle. Äidit on vaan omistushaluisia, jos eivät ymmärrä, ett ei ole mitään huolta kun oma lapsi onkin kadonnut pihan leikkialueelta.

Ai anoppi haki lapsen jostain kertomatta? Vai oli lapsen kanssa ja meni paikkaanz. Tämä äiti on ennenkin kertonut tästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea koko ketjua, mutta korvaan särähti sana "valtataistelu". Erikoinen sananvalinta.

Anoppini korosti yhteen aikaan hyvin paljon joka välissä sitä, että kuinka hän osaa ja ymmärtää lapsista niin paljon enemmän kuin lasten äiti... neuvoja sateli aivan taukoamatta vaikkei niitä olisi kyselty. Ja suututtiin jos kaikkia ohjeita ei aina otettu innolla vastaan.

Aikamme yritimme käyttäytyä kohteliaasti, mutta välit kärjistyivät tuon jatkuvan neuvomisen takia aika tavalla yhdessä vaiheessa. Mieskin mietti silloin tosissaan kannattaako vanhempiin pitää yhteyttä. Piti silti, mutta kuormittui aivan älyttömän paljon, kun anoppi rupesi suoltamaan neuvoja pelkästään hänelle minun sijastani.

Nyt tilanne on vähän rauhoittunut, mutta itse koen tämän silti jonkinlaiseksi valtataisteluksi, koska anoppi yrittää välillä edelleen turhankin hanakasti äidin rooliin itseään tunkea. Hän on hyvin innoissaan lapsenlapsista eikä välillä aina oikein ymmärrä sitä, että hänen roolinsa mummona on nyt toimia lastenlastensa vanhempien tukena. Pääasiallisen vastuun lasten kasvattamisesta ja arjen pyörittämisestä hoidamme minä ja puolisoni.

Ap

Meillä meni valitettavasti välit mummoon kokonaan poikki samasta syystä. Tuon neuvomisen olisi ehkä hammasta purren vielä kestänyt, mutta mummo myös toteutti haluamaansa hoitoa ja kasvatusta aina kun sai tilaisuuden, ja meidän oli pakko laittaa mummon ja lapsen kahdenkeskiselle ajalle stoppi. Perheenä olisimme hyvin voineet vielä tavata, mutta tämä ei käynytkään mummolle. Hänen oikeuksiaan ja tunteitaan oli loukattu, ja käytöksemme oli ”sairasta”.

Alkoi niin sekopäinen mustamaalaamis- ja herjaamiskampanja että välit meni kokonaan, enkä usko että palautuvat ikinä. Meistä on puhuttu vaikka mitä pitkin kyliä, tarina kertoo esimerkiksi että pidän lastani tahallaan nälässä ja kontrolloin syömisiä sairaalla tavalla, ja tilanne johon tämä liittyy on se etten ole suostunut siihen että tuliaiseksi tuodut herkut syödään ennen lounasta (johon aikaa 30min). Ja herkut annetaan tietenkin lapselle suoraan, jolloin minä joudun ottamaan ne pois —> lapsi itkee, ja tämä puolestaan on minun puolelta henkistä väkivaltaa. Olen empatiakyvytön narsisti joka saa iloa lapsen kyykyttämisestä ja kärsimyksestä. Ja tosiasia on se, että mummolle puhuttaessa on aina ollut kolme kerrosta silkkihansikkaita kädessä, mutta muille kerrotaan että hänelle huudetaan ja raivotaan kun hän yrittää pitää ”alistetun” lapsemme puolia.

Ja kauan kestimme ja annoimme anteeksi vaikka mitä, hän on mm. kaksi kertaa vienyt lapsen tietämättämme pois sovitusta paikasta. Ei siis ollenkaan ymmärrä ettei voi vapaasti päättää mitä tehdään ja milloin, neuvottelematta vanhempien kanssa. Jos oli vaikka painotettu että lapsi haetaan klo 12, niin hakemaan mentäessä ei ollakaan paikalla vaan ties missä. Tämä omavaltaisuus oli alati pahenevaa ja jatkuvaa, tarinoita olisi kirjaksi asti.

Suren kyllä menetettyä isovanhempaa edelleen, ja lapsi muistaa mummonsa ja kysyy välillä että milloin nähdään mummoa, ja itku meinaa minulta päästä joka kerta.

Aika pieniä esimerkkejä tässäkin. Hiukan kohtuullisuutta

Sinua ei siis haittaisi että suvulle ja tuttaville kerrotaan sinun pahoinpitelevän lapsiasi ja mummoa henkisesti ja olevan mt-ongelmainen raivoaja, jos toivot että tuliaisina tuodut herkut annettaisiin jälkiruokana? Tämä on mielestäsi pieni esimerkki, ja minä olen kohtuuton? Selvä :)

Tuliaisherkut? Miksi ne piti ottaa lapselta pois. Jos lapsen suhde herkkuihin on normaali, hän osaa pitää ne ruuan yli koskematta.

Vierailija
334/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

"kiitos, todella hyvää mutta vatsa ei vaan vedä enempää. Siis todella todella hyvää!" harjoittele peilin edessä ja hymyile.

ja jätät loput lautasen reunalle, sen munkkipossun josta haukattu kerran ja jos sen jälkeen vielä jotain kannetaan niin jäätelötuutin tai muun josta haukattu kerran.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Ei tuossa ollut mitään määräilyä. Kyllä sinä varmaan saat lasten kanssa aikaa viettää. Ei kannata olla omistushaluinen

Okei, sinulla on aivan onnettomat sosiaaliset taidot. Älä kommentoi ihmissuhdekeskusteluja. Menee jo trollaamisen puolelle.

Ap

Tämä kommentti selittääkin jotain. Olet besserwisser ja määräilijä.

Ainahan ap näissä ketjuissa saa kuraa niskaan. En ole yllättynyt näistä kommenteista. Mikään täydellinen ihminen en ole, mutta tämä kommentoijien tarve ruotia ja sättiä itselle aivan vierasta ap:ta on välillä jopa hupaisan oloista. Mutta vähät siitä, vertaistuen saaminen tekee tästä silti vaivan arvoista.

Ap

Missä sinua on sätitty? En ole huomannut

Vierailija
336/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Kenenkähän tämä lapsi on? Aivan oikein, äidin. Äiti vie lapsen tapahtumaan jos niin haluaa ja anopilla ei ole nokankoputtamista asiaan. Äiti ja isä asettaa rajat sille kuka tekee ja mitä lapsen kanssa. Anoppi voi viedä vapaasti poikansa mihin tapahtumaan haluaa, mutta toisten ihmisten lapsiin ei ole mitään määräysvaltaa. Mitä äkimmin tuollainen päsmäri suljetaan ulkopuolelle, niin sen parempi.-eri

Eli omistamisenhalu. Toisten ihmisten lapsi. Minun

Eikö äiti osaa iloita siitä että lapsella on hauskaa myös mummin kanssa?

Miten se on äidiltä pois?

Tämä kiteyttää nämä valtataisteluviestit.

Omistamisenhalu. Mustasukkaisuus. Epävarmuus

Juuri näin. Se joka oikeasti rakastaa lastaan, antaa tämän tutustua isovanhempiinsa ja juuriinsa eikä anna oman mustasukkaisuutensa tulla väliin.

On toki no go - asioita ( väkivaltaisuus yms) jotka ovat esteenä.

En ole lainaamasi, mutta yhtä hyvin minä voin tähän kirjoittaa, että jos oikeasti rakastaa lapsenlastaan, niin tukee tämän lapsuuden tärkeimpiä ihmissuhteita vanhempiinsa, ja toimii vaikkapa niin että äidillä on hyvä olla äitinä lapselleen.

Sitten sinä sanoisit, että ei se tarkoita etteikö tukisi vanhempien suhdetta lapseen, jos välillä haluaa viedä lapsenlapsen johonkin tapahtumaan..

Ja sitten minä sanoisin, että ei se tarkoita ettei haluaisi tukea lapsen ja isovanhemman suhdetta, jos välillä vanhemman roolissa ja asemassa määrittää ja kertoo, kuka voi tehdä ja mitä lapsensa kanssa. Ja sanoo vaikkapa ei mummon ehdotuksille silloin tällöin.

Sitten sinä varmaan jankkaisit, että ap ei halua ikinä antaa lastaan anopille, ja minä muistuttaisin että ap on kertonut, että anoppinsa hoitaa välillä lapsia ja ap on jopa sanonut häntä taitavaksi lasten kanssa, mutta on vain liian jyräävä ja lasten asioihin puuttuva.

Nyt kun kävimme tämän keskustelun, niin ihan yleisesti haluan muistuttaa, että vanhempi joutuu kuitenkin aina miettimään sitä kokonaiskuvaa lapsen elämässä. Ei voi olla niin, että muut vain sanovat mitä nyt haluavat tehdä lapsen kanssa, ja sitten äidin on suostuttava. Ja eikä sellaisesta kieltäytymisen vuoksi kyllä ole ok ja normaalia leimata äitiä mustasukkaiseksi. Muutenkin nämä, ettei saisi sanoa että lapsi on oma.. Miten sitä lasta sitten pitäisi kuvailla, jos ei omaksi lapsekseen? Ei se mitään omistushalua ole, vaan ihan normaalia suomen kieltä. Kun onhan se lapsi äidin ja isän lapsi, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Toista ei voi omistaa, mutta lapsesta vastuun kanto tuo mukanaan myös sen puolen, että jonkun pitää tehdä päätökset lapsen puolesta. Eikä se päätöksentekijä voi olla kukaan muu kuin lainmukainen huoltaja, joka on yleensä lapsen (oma) äiti ja/tai isä.

Puhumattakaan nyt siitä, että voihan niihin lapsiin tutustua ihan vanhempienkin seurassa. Mitä se kertoo isovanhemmista, jos lapsenlapseen voi tutustua vain omilla ehdoillaan? Onko aitoa rakkautta sekään?

Minun anoppini ei suostu tulemaan kylään katsomaan lapsenlasta, kun poikansa ei ole paikalla. Mies tekee pitkää päivää töissä, eikä halua kovin usein jakaa lastensa kanssa vietettyä aikaa äitinsä kanssa. Toinen vaihtoehto mikä kävisi hänelle on, että minä lähtisin pois kotoani ja hän saisi hoitaa lapsiamme, jotka vierastavat häntä. Olen varmaan sitten asenneongelmainen miniä, mutta minusta lasten ei täydy jäädä sellaisen ihmisen hoitoon, joka ei heitä välitä tavata "vain" äidin seurassa kuin pakon edessä.

Vierailija
337/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ovatko nämä puolustelijat itse uhreja vai pahoinpitelijöitä? Selvästikään käsitys omista ja muiden rajoista ei ole normaali, eikä esimerkiksi ihmisten tunteille osata antaa arvoa.

Itse pyrin kohtelemaan muita niin, että he eivät koe itseään kohdeltavan huonosti, enkä haastamaan heidän rajojaan jatkuvasti koska ”ei noin herkkä saa olla”. Kyllä minulle on tärkeää että läheiseni tuntevat oloni seurassani hyväksi, eikä ole minun asiani päättää millaista käytöstä kenenkin tulee sietää, jokainen määrittelee sen itse.

Vierailija
338/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.

En nyt tarkoita pahalla, mutta voi helvetti että tällainen on ärsyttävää. Ensin ollaan hankalia vuosikymmeniä, mutta kun sairastutaan ja loppu lähestyy, aletaankin mielistelemään ja odotetaan palvelua. Ei ne ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset mihinkään enää muutu, vaikka kuinka olisi sen viimeisen sairasvuotensa kuinka ystävällinen tahansa. 

Monet ihmiset muuttuvat sairastuttuaan vakavasti eli elämä ja lähipiiri tuntuvat erittäin tärkeiltä.

En ole anoppi tai miniä, mutta olen lähiympäristössäni nähnyt muutoksia sairastuneissa.

Väitän, että minusta tuli mukavampi ihminen, kun sairastuin syöpään.

Ap, toivon, että löydätte ratkaisun ja elämänne helpottuu.

Vierailija
339/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Kenenkähän tämä lapsi on? Aivan oikein, äidin. Äiti vie lapsen tapahtumaan jos niin haluaa ja anopilla ei ole nokankoputtamista asiaan. Äiti ja isä asettaa rajat sille kuka tekee ja mitä lapsen kanssa. Anoppi voi viedä vapaasti poikansa mihin tapahtumaan haluaa, mutta toisten ihmisten lapsiin ei ole mitään määräysvaltaa. Mitä äkimmin tuollainen päsmäri suljetaan ulkopuolelle, niin sen parempi.-eri

Eli omistamisenhalu. Toisten ihmisten lapsi. Minun

Eikö äiti osaa iloita siitä että lapsella on hauskaa myös mummin kanssa?

Miten se on äidiltä pois?

Tämä kiteyttää nämä valtataisteluviestit.

Omistamisenhalu. Mustasukkaisuus. Epävarmuus

Juuri näin. Se joka oikeasti rakastaa lastaan, antaa tämän tutustua isovanhempiinsa ja juuriinsa eikä anna oman mustasukkaisuutensa tulla väliin.

On toki no go - asioita ( väkivaltaisuus yms) jotka ovat esteenä.

En ole lainaamasi, mutta yhtä hyvin minä voin tähän kirjoittaa, että jos oikeasti rakastaa lapsenlastaan, niin tukee tämän lapsuuden tärkeimpiä ihmissuhteita vanhempiinsa, ja toimii vaikkapa niin että äidillä on hyvä olla äitinä lapselleen.

Sitten sinä sanoisit, että ei se tarkoita etteikö tukisi vanhempien suhdetta lapseen, jos välillä haluaa viedä lapsenlapsen johonkin tapahtumaan..

Ja sitten minä sanoisin, että ei se tarkoita ettei haluaisi tukea lapsen ja isovanhemman suhdetta, jos välillä vanhemman roolissa ja asemassa määrittää ja kertoo, kuka voi tehdä ja mitä lapsensa kanssa. Ja sanoo vaikkapa ei mummon ehdotuksille silloin tällöin.

Sitten sinä varmaan jankkaisit, että ap ei halua ikinä antaa lastaan anopille, ja minä muistuttaisin että ap on kertonut, että anoppinsa hoitaa välillä lapsia ja ap on jopa sanonut häntä taitavaksi lasten kanssa, mutta on vain liian jyräävä ja lasten asioihin puuttuva.

Nyt kun kävimme tämän keskustelun, niin ihan yleisesti haluan muistuttaa, että vanhempi joutuu kuitenkin aina miettimään sitä kokonaiskuvaa lapsen elämässä. Ei voi olla niin, että muut vain sanovat mitä nyt haluavat tehdä lapsen kanssa, ja sitten äidin on suostuttava. Ja eikä sellaisesta kieltäytymisen vuoksi kyllä ole ok ja normaalia leimata äitiä mustasukkaiseksi. Muutenkin nämä, ettei saisi sanoa että lapsi on oma.. Miten sitä lasta sitten pitäisi kuvailla, jos ei omaksi lapsekseen? Ei se mitään omistushalua ole, vaan ihan normaalia suomen kieltä. Kun onhan se lapsi äidin ja isän lapsi, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Toista ei voi omistaa, mutta lapsesta vastuun kanto tuo mukanaan myös sen puolen, että jonkun pitää tehdä päätökset lapsen puolesta. Eikä se päätöksentekijä voi olla kukaan muu kuin lainmukainen huoltaja, joka on yleensä lapsen (oma) äiti ja/tai isä.

Puhumattakaan nyt siitä, että voihan niihin lapsiin tutustua ihan vanhempienkin seurassa. Mitä se kertoo isovanhemmista, jos lapsenlapseen voi tutustua vain omilla ehdoillaan? Onko aitoa rakkautta sekään?

Minun anoppini ei suostu tulemaan kylään katsomaan lapsenlasta, kun poikansa ei ole paikalla. Mies tekee pitkää päivää töissä, eikä halua kovin usein jakaa lastensa kanssa vietettyä aikaa äitinsä kanssa. Toinen vaihtoehto mikä kävisi hänelle on, että minä lähtisin pois kotoani ja hän saisi hoitaa lapsiamme, jotka vierastavat häntä. Olen varmaan sitten asenneongelmainen miniä, mutta minusta lasten ei täydy jäädä sellaisen ihmisen hoitoon, joka ei heitä välitä tavata "vain" äidin seurassa kuin pakon edessä.

Epävarman ja ikävän ihmisen kirjoitus. Selkeä tahto estää isovanhemman osuus lapsen elämässä. Ja se vielä selitellään hyväksi.

Miksi ihmeessä olet noin omistushaluinen ja epävarma?

Miettisin tarkkaan miksi lapsi ei saa olla isovanhemman kanssa. Ja miettisin miksi hän ei voi olla sinun kanssasi....

Katso sanavalintojasi edellisessä. Sinä muistutat. Toinen jankkaa. Kuvaa hyvin toimintaasi muutenkin. Ihan hyvää minä tässä. Mittä sanavalinnat paljastaa asenteen ja toiminnan

Vierailija
340/500 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ovatko nämä puolustelijat itse uhreja vai pahoinpitelijöitä? Selvästikään käsitys omista ja muiden rajoista ei ole normaali, eikä esimerkiksi ihmisten tunteille osata antaa arvoa.

Itse pyrin kohtelemaan muita niin, että he eivät koe itseään kohdeltavan huonosti, enkä haastamaan heidän rajojaan jatkuvasti koska ”ei noin herkkä saa olla”. Kyllä minulle on tärkeää että läheiseni tuntevat oloni seurassani hyväksi, eikä ole minun asiani päättää millaista käytöstä kenenkin tulee sietää, jokainen määrittelee sen itse.

Silloin sinä et joudu valtataisteluun. Ei ole tarvetta. Osaat suhtautua asioihin. Ei tarvitse ajautua riitelemään.

Näin minäkin. Olen anoppien puolustaja, tuleva anoppi.