Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Mitä haittaa tästä oli? 11. kerta meni jo oikein. Lapsi tietää kuka hänen äitinsä on.

Kerro nyt ihmeessä, mikä on se taustalla oleva ajatus tai tunne, jonka vuoksi ihminen sanoo toisen ihmisen lapselle itseään äidiksi kymmenen kertaa parin tunnin aikana? Sitähän minä kysyin.

Totta kai lapsi tunnistaa äitinsä. Kyse onkin nyt siitä, että väitit etteivät mummot ikinä yritä viedä äidin paikkaa. Jos näin on, niin miksi sitten joku nimittäisi itseä äidiksi lapsenlapselle jatkuvasti ja usein? Ja miksi ihmeessä se ei saisi tuntua lapsen äidistä pahalta ja oudolta, kun anoppi nimittää itseä äidiksi hänen lapselleen?

Unohdus tai ajatuksissaan olo ei voi olla selitys, jos se tapahtuu jokaisella tapaamisella useamman kerran. Kärjistetysti: jos anoppi nimittää itseä useammin äidiksi kuin mummoksi lapsenlapselle, niin mikä siinä on syy, jos ei halu olla äiti sille lapselle?

Mitä haittaa tästä oli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Siis asuuko se anoppi teillä vai miten hänen läsnäoleessaan tulee aina nuo suunnitelmat puheeksi? Vai onko niin, et lähdette kauemmas anopin luo vierailemaan ja teette siellä koko ajan omia suunnitelmia, kun anoppi on odottanut yhdessäoloa? Käytätte anoppilaa vaan majoitus- ja ruokailupaikkana?

Asiat kun harvoin ovat kovin yksioikoisia...

Vastaapa tähän, ap!

En mene anopin nurkkiin majailemaan. Sekoitat nyt minut johonkin toiseen kommentoijaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Mitä haittaa tästä oli? 11. kerta meni jo oikein. Lapsi tietää kuka hänen äitinsä on.

Kerro nyt ihmeessä, mikä on se taustalla oleva ajatus tai tunne, jonka vuoksi ihminen sanoo toisen ihmisen lapselle itseään äidiksi kymmenen kertaa parin tunnin aikana? Sitähän minä kysyin.

Totta kai lapsi tunnistaa äitinsä. Kyse onkin nyt siitä, että väitit etteivät mummot ikinä yritä viedä äidin paikkaa. Jos näin on, niin miksi sitten joku nimittäisi itseä äidiksi lapsenlapselle jatkuvasti ja usein? Ja miksi ihmeessä se ei saisi tuntua lapsen äidistä pahalta ja oudolta, kun anoppi nimittää itseä äidiksi hänen lapselleen?

Unohdus tai ajatuksissaan olo ei voi olla selitys, jos se tapahtuu jokaisella tapaamisella useamman kerran. Kärjistetysti: jos anoppi nimittää itseä useammin äidiksi kuin mummoksi lapsenlapselle, niin mikä siinä on syy, jos ei halu olla äiti sille lapselle?

Mitä haittaa tästä oli?

Mielipahan aiheutuminen. Äidin jaksamisen heikentyminen sen takia. Perhesuhteiden kiristyminen sen takia... Kuinka pitkän listan haluat?

Mitä enemmän luen tätä ketjua, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että nuo miniät ovat itsekin todella raskasta ja itsekeskeistä seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Siis asuuko se anoppi teillä vai miten hänen läsnäoleessaan tulee aina nuo suunnitelmat puheeksi? Vai onko niin, et lähdette kauemmas anopin luo vierailemaan ja teette siellä koko ajan omia suunnitelmia, kun anoppi on odottanut yhdessäoloa? Käytätte anoppilaa vaan majoitus- ja ruokailupaikkana?

Asiat kun harvoin ovat kovin yksioikoisia...

Vastaapa tähän, ap!

En mene anopin nurkkiin majailemaan. Sekoitat nyt minut johonkin toiseen kommentoijaan.

Ap

Ok. No millä tavalla nämä teidän suunnitelmat sitten tulevat aina puheeksi anopin läsnäollessa? Sehän se ongelma kaiketi oli? Jatkuva tuppautuminen... Miksette puhu niistä tapahtumista missä jo olitte? Ja voihan olla, et anoppi haluais joskus tehdä teidän kanssa yhdessä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Mitä haittaa tästä oli? 11. kerta meni jo oikein. Lapsi tietää kuka hänen äitinsä on.

Kerro nyt ihmeessä, mikä on se taustalla oleva ajatus tai tunne, jonka vuoksi ihminen sanoo toisen ihmisen lapselle itseään äidiksi kymmenen kertaa parin tunnin aikana? Sitähän minä kysyin.

Totta kai lapsi tunnistaa äitinsä. Kyse onkin nyt siitä, että väitit etteivät mummot ikinä yritä viedä äidin paikkaa. Jos näin on, niin miksi sitten joku nimittäisi itseä äidiksi lapsenlapselle jatkuvasti ja usein? Ja miksi ihmeessä se ei saisi tuntua lapsen äidistä pahalta ja oudolta, kun anoppi nimittää itseä äidiksi hänen lapselleen?

Unohdus tai ajatuksissaan olo ei voi olla selitys, jos se tapahtuu jokaisella tapaamisella useamman kerran. Kärjistetysti: jos anoppi nimittää itseä useammin äidiksi kuin mummoksi lapsenlapselle, niin mikä siinä on syy, jos ei halu olla äiti sille lapselle?

Mitä haittaa tästä oli?

Mielipahan aiheutuminen. Äidin jaksamisen heikentyminen sen takia. Perhesuhteiden kiristyminen sen takia... Kuinka pitkän listan haluat?

Eli miniän omia valintoja. Millä tavalla asiaan olisi voinut suhtautua. Mitä siitä valinnasta seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Mitä haittaa tästä oli? 11. kerta meni jo oikein. Lapsi tietää kuka hänen äitinsä on.

Kerro nyt ihmeessä, mikä on se taustalla oleva ajatus tai tunne, jonka vuoksi ihminen sanoo toisen ihmisen lapselle itseään äidiksi kymmenen kertaa parin tunnin aikana? Sitähän minä kysyin.

Totta kai lapsi tunnistaa äitinsä. Kyse onkin nyt siitä, että väitit etteivät mummot ikinä yritä viedä äidin paikkaa. Jos näin on, niin miksi sitten joku nimittäisi itseä äidiksi lapsenlapselle jatkuvasti ja usein? Ja miksi ihmeessä se ei saisi tuntua lapsen äidistä pahalta ja oudolta, kun anoppi nimittää itseä äidiksi hänen lapselleen?

Unohdus tai ajatuksissaan olo ei voi olla selitys, jos se tapahtuu jokaisella tapaamisella useamman kerran. Kärjistetysti: jos anoppi nimittää itseä useammin äidiksi kuin mummoksi lapsenlapselle, niin mikä siinä on syy, jos ei halu olla äiti sille lapselle?

Mitä haittaa tästä oli?

Sinä väität täällä, että miniät ovat mustavalkoisia, ja näkevät anopit vain pahoina ja itsensä hyvinä. Ja selität ilmeisesti myös (mikäli olet sama kirjoittaja), että nämä ovat niitä tulevaisuuden hirviöanoppeja jne.

Huomaatkos, että itse väität kuitenkin kaikkien anoppien toimivan vain hyvistä motiiveista. Eikö ole aika ristiriitaista? Syytät toisia jostain, mitä itse myös teet. Et suostu myöntämään, että jossain oikeasti voisi olla jopa aika kamala anoppi olemassa (vaikka parodiksisesti nämä miniät täällä tulevat olemaan kamalia anoppeja). Aika mustavalkoisesti tunnut ajattelevan, jos mielestäsi ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, että joku miniä toimisi ihan oikein ja anoppi puolestaan väärin.

Mitä tuohon lainaamaasi tulee, niin väitit että mummot eivät yritä viedä äidin paikkaa, että sellainen on miniöiden kuvitelmissa. Sinulle esitettiin kysymys: miksi sitten joku toistuvasti ja usein nimittää itseä lapsenlapselle äidiksi? Etpä ole tähän pahemmin edes yrittänyt vastata.

Vai kävikö niin, että kalikka kalahti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Mitä haittaa tästä oli? 11. kerta meni jo oikein. Lapsi tietää kuka hänen äitinsä on.

Kerro nyt ihmeessä, mikä on se taustalla oleva ajatus tai tunne, jonka vuoksi ihminen sanoo toisen ihmisen lapselle itseään äidiksi kymmenen kertaa parin tunnin aikana? Sitähän minä kysyin.

Totta kai lapsi tunnistaa äitinsä. Kyse onkin nyt siitä, että väitit etteivät mummot ikinä yritä viedä äidin paikkaa. Jos näin on, niin miksi sitten joku nimittäisi itseä äidiksi lapsenlapselle jatkuvasti ja usein? Ja miksi ihmeessä se ei saisi tuntua lapsen äidistä pahalta ja oudolta, kun anoppi nimittää itseä äidiksi hänen lapselleen?

Unohdus tai ajatuksissaan olo ei voi olla selitys, jos se tapahtuu jokaisella tapaamisella useamman kerran. Kärjistetysti: jos anoppi nimittää itseä useammin äidiksi kuin mummoksi lapsenlapselle, niin mikä siinä on syy, jos ei halu olla äiti sille lapselle?

Mitä haittaa tästä oli?

Mielipahan aiheutuminen. Äidin jaksamisen heikentyminen sen takia. Perhesuhteiden kiristyminen sen takia... Kuinka pitkän listan haluat?

Eli miniän omia valintoja. Millä tavalla asiaan olisi voinut suhtautua. Mitä siitä valinnasta seuraa.

No eikö sekin ole anopin oma valinta, miten lapsenlapseen suhtautuu? Kutsuuko itseä mummiksi vai äidiksi sille?/sietäkööt mitä valinnasta seuraa :D

Tää on jo niin epäloogista, äidin pitää sietää kaikki mitä anoppi tekee ja sanoo, mutta anopin ei pidä yhtään tehdä pientä itsereflektiota :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Siis asuuko se anoppi teillä vai miten hänen läsnäoleessaan tulee aina nuo suunnitelmat puheeksi? Vai onko niin, et lähdette kauemmas anopin luo vierailemaan ja teette siellä koko ajan omia suunnitelmia, kun anoppi on odottanut yhdessäoloa? Käytätte anoppilaa vaan majoitus- ja ruokailupaikkana?

Asiat kun harvoin ovat kovin yksioikoisia...

Vastaapa tähän, ap!

En mene anopin nurkkiin majailemaan. Sekoitat nyt minut johonkin toiseen kommentoijaan.

Ap

Ok. No millä tavalla nämä teidän suunnitelmat sitten tulevat aina puheeksi anopin läsnäollessa? Sehän se ongelma kaiketi oli? Jatkuva tuppautuminen... Miksette puhu niistä tapahtumista missä jo olitte? Ja voihan olla, et anoppi haluais joskus tehdä teidän kanssa yhdessä jotain?

Ja olisiko mahdollista, että sinäkin joskus nöyrtyisit sinäkin sietämään anopin rasittavia piirteitä edes satunnaisen kerran sen takia, että muulla perheellä voisi olla mukavaa? Miksi sä valitset koko ajan sen taistelun itse? Eihän tuo tosiaan teillä lopu. koskaan.

Voisko olla, et anopin näkökulmasta hänelläkin olisi jotain sanottavaa sun huonoista ominaisuuksista tai toimintatavoista? Millaisista ehkä?

Voiko kyse olla myös ihan puhtaista tulkintaongelmista eikä silkasta ilkeydestä?

Näihin voi pyrkiä kans vastaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Paitsi anoppi pojalleen?

Onko poika lapsi? Ei, vaan aikuinen mies jonka prioriteettina on ne omat lapset. Silloin, kun omia lapsia saa he ovat kaikkein tärkeimmät kenelle tahansa normaalille aikuiselle. Lapselle, niille aikuisista riippuvaisille mini-ihmisille omat vanhemmat ovat tärkeimmät. Jos näin on vielä aikuisena ja varsinkin perheellisenä suositan hoitoon hakeutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Mitä haittaa tästä oli? 11. kerta meni jo oikein. Lapsi tietää kuka hänen äitinsä on.

Kerro nyt ihmeessä, mikä on se taustalla oleva ajatus tai tunne, jonka vuoksi ihminen sanoo toisen ihmisen lapselle itseään äidiksi kymmenen kertaa parin tunnin aikana? Sitähän minä kysyin.

Totta kai lapsi tunnistaa äitinsä. Kyse onkin nyt siitä, että väitit etteivät mummot ikinä yritä viedä äidin paikkaa. Jos näin on, niin miksi sitten joku nimittäisi itseä äidiksi lapsenlapselle jatkuvasti ja usein? Ja miksi ihmeessä se ei saisi tuntua lapsen äidistä pahalta ja oudolta, kun anoppi nimittää itseä äidiksi hänen lapselleen?

Unohdus tai ajatuksissaan olo ei voi olla selitys, jos se tapahtuu jokaisella tapaamisella useamman kerran. Kärjistetysti: jos anoppi nimittää itseä useammin äidiksi kuin mummoksi lapsenlapselle, niin mikä siinä on syy, jos ei halu olla äiti sille lapselle?

Mitä haittaa tästä oli?

Sinä väität täällä, että miniät ovat mustavalkoisia, ja näkevät anopit vain pahoina ja itsensä hyvinä. Ja selität ilmeisesti myös (mikäli olet sama kirjoittaja), että nämä ovat niitä tulevaisuuden hirviöanoppeja jne.

Huomaatkos, että itse väität kuitenkin kaikkien anoppien toimivan vain hyvistä motiiveista. Eikö ole aika ristiriitaista? Syytät toisia jostain, mitä itse myös teet. Et suostu myöntämään, että jossain oikeasti voisi olla jopa aika kamala anoppi olemassa (vaikka parodiksisesti nämä miniät täällä tulevat olemaan kamalia anoppeja). Aika mustavalkoisesti tunnut ajattelevan, jos mielestäsi ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, että joku miniä toimisi ihan oikein ja anoppi puolestaan väärin.

Mitä tuohon lainaamaasi tulee, niin väitit että mummot eivät yritä viedä äidin paikkaa, että sellainen on miniöiden kuvitelmissa. Sinulle esitettiin kysymys: miksi sitten joku toistuvasti ja usein nimittää itseä lapsenlapselle äidiksi? Etpä ole tähän pahemmin edes yrittänyt vastata.

Vai kävikö niin, että kalikka kalahti?

Yhtään näistä väittämistä ei ole minulta. Enkä ole nähnyt muidenkaan kommenteissa.

Miksi liioitella ja tulkita? Vai onko kyse samasta asiasta kuin anopin käytöksen tulkinta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Näin Kolmenkymmenen lapsen mummona en kyllä ymmärrä äidiksi kutsumista! Tulee mieleen, että ihan sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Siis asuuko se anoppi teillä vai miten hänen läsnäoleessaan tulee aina nuo suunnitelmat puheeksi? Vai onko niin, et lähdette kauemmas anopin luo vierailemaan ja teette siellä koko ajan omia suunnitelmia, kun anoppi on odottanut yhdessäoloa? Käytätte anoppilaa vaan majoitus- ja ruokailupaikkana?

Asiat kun harvoin ovat kovin yksioikoisia...

Vastaapa tähän, ap!

En mene anopin nurkkiin majailemaan. Sekoitat nyt minut johonkin toiseen kommentoijaan.

Ap

Ok. No millä tavalla nämä teidän suunnitelmat sitten tulevat aina puheeksi anopin läsnäollessa? Sehän se ongelma kaiketi oli? Jatkuva tuppautuminen... Miksette puhu niistä tapahtumista missä jo olitte? Ja voihan olla, et anoppi haluais joskus tehdä teidän kanssa yhdessä jotain?

Törmäsimme anoppiin ruokakaupassa ja vaihdoimme pari sanaa (en normaalit käytöstavat omaavana kehtaa leikkiä etten anoppia tunnista, jos perhettä moikataan).

Mutta se siitä, olin aloituksessa kiinnostunut pohtimaan onko tällainen kuvio muilla helpottanut jossain vaiheessa. Vaikuttaa siltä, ettei ole. Eli tällaista taitaa olla edessä vielä pitkään.

Lasten haluan kuitenkin mummon seurasta saavan nauttia, joten väleissä pyrin hänen kanssaan olemaan. Haluan silti, että vanhemmilla on myös jotain sananvaltaa siihen missä, miten ja milloin lasten kanssa puuhaillaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Mitä haittaa tästä oli? 11. kerta meni jo oikein. Lapsi tietää kuka hänen äitinsä on.

Kerro nyt ihmeessä, mikä on se taustalla oleva ajatus tai tunne, jonka vuoksi ihminen sanoo toisen ihmisen lapselle itseään äidiksi kymmenen kertaa parin tunnin aikana? Sitähän minä kysyin.

Totta kai lapsi tunnistaa äitinsä. Kyse onkin nyt siitä, että väitit etteivät mummot ikinä yritä viedä äidin paikkaa. Jos näin on, niin miksi sitten joku nimittäisi itseä äidiksi lapsenlapselle jatkuvasti ja usein? Ja miksi ihmeessä se ei saisi tuntua lapsen äidistä pahalta ja oudolta, kun anoppi nimittää itseä äidiksi hänen lapselleen?

Unohdus tai ajatuksissaan olo ei voi olla selitys, jos se tapahtuu jokaisella tapaamisella useamman kerran. Kärjistetysti: jos anoppi nimittää itseä useammin äidiksi kuin mummoksi lapsenlapselle, niin mikä siinä on syy, jos ei halu olla äiti sille lapselle?

Mitä haittaa tästä oli?

Sinä väität täällä, että miniät ovat mustavalkoisia, ja näkevät anopit vain pahoina ja itsensä hyvinä. Ja selität ilmeisesti myös (mikäli olet sama kirjoittaja), että nämä ovat niitä tulevaisuuden hirviöanoppeja jne.

Huomaatkos, että itse väität kuitenkin kaikkien anoppien toimivan vain hyvistä motiiveista. Eikö ole aika ristiriitaista? Syytät toisia jostain, mitä itse myös teet. Et suostu myöntämään, että jossain oikeasti voisi olla jopa aika kamala anoppi olemassa (vaikka parodiksisesti nämä miniät täällä tulevat olemaan kamalia anoppeja). Aika mustavalkoisesti tunnut ajattelevan, jos mielestäsi ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, että joku miniä toimisi ihan oikein ja anoppi puolestaan väärin.

Mitä tuohon lainaamaasi tulee, niin väitit että mummot eivät yritä viedä äidin paikkaa, että sellainen on miniöiden kuvitelmissa. Sinulle esitettiin kysymys: miksi sitten joku toistuvasti ja usein nimittää itseä lapsenlapselle äidiksi? Etpä ole tähän pahemmin edes yrittänyt vastata.

Vai kävikö niin, että kalikka kalahti?

Ei. Sinä sekoitat nyt kirjoittajat aivan täysin. Siitä tulee sinun "ristiriidat"

T. Se mustavalkoisesta ajattelusta puhunut, joka ei ole tähän paikka-keskusteluun osallistunut millään lailla

Mieheni suvun puolella nuo valtataistelut ovat henki ja elämä. Näin on myös mieheni kohdalla, minkä seurausten vuoksi emme enää asu yhdessä.

En ole noita valta- ja alistusjuttuja läheisiin koskaan ymmärtänyt, siksi olin ihan pihalla mieheni oudolta tuntuvan käytöksen kanssa.

Eikö hän haluakaan hoitaa hommaa ja löytää ratkaisua? Eikö riitä että asiat ovat hyvin ja on leppoisaa? Ei. Pitää hakea draamaa, koska siitä saa jotain kiksejä.

Ennen olin niin hölmö, että kaikin tavoin yritin rakentaa sopua ja yhteisymmärrystä, kunnes lopulta tajusin, että siihen tarvitaan kaksi. Jos ei ole yhteistä päämäärää, ei kannata yhdessä yrittää.

Mieheni on rajaton ja niin on anoppikin. Appiukko on taas uskomaton riidanhaastaja, jonka pitää saada sitä draamaa keinolla millä hyvänsä. Vaikka keksimällä jotain outoja syytöksiä ja jankkaamalla niistä maailman tappiin - jos niitä siis jää kuuntelemaan. Jotta sitten seuraavaksi voisi uhriutua ja syytellä, kun ei ole välit ok.

Miten sitten toimia ihmisten kanssa, jotka haluavat valtataistelua, kun itseä ei samat pelit kiinnosta?

Avainsana on välimatka. Ei pidä lähteä typeriin keskusteluihin mukaan eikä yrittää vääntää rautalangasta, kun toinen ei edes halua ymmärtää.

Asumusero mieheni kanssa on mahdollistanut sen, että voin häipyä paikalta kun rajaton käytös alkaa. Nimittely, kiukuttelu, minun syyttely omista laiminlyönneistään ja nämä perinteiset. Hän kun ei usko sanaa ei, vaan se provosoi kahta pahempaan.

Anoppi ja appiukko taas ovat tapauksia, jotka ovat siellä jossain. Eronneet nämäkin, eivät jaksaneet edes toisiaan. Mies voi heihin pitää halutesaan yhteyttä, minä en. Eikä näille kahdelle ole varmasti tulossa kutsuja minkäänlaisiin lasten juhlatilaisuuksiin.

Kaikkien kanssa tulee toimeen, kunhan välimatka on oikea.

Minustakin tuntuu, että nämä epävarmat ihmiset, jotka ajattelevat että mummo vie heidän lapsensa, käyttäytyvät samalla tavoin epävarmasti, kun oma lapsi muuttaa yhteen puolisonsa kanssa.

Että nyt se puoliso vie heiltä lapsen.

Kierre on valmis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Siis asuuko se anoppi teillä vai miten hänen läsnäoleessaan tulee aina nuo suunnitelmat puheeksi? Vai onko niin, et lähdette kauemmas anopin luo vierailemaan ja teette siellä koko ajan omia suunnitelmia, kun anoppi on odottanut yhdessäoloa? Käytätte anoppilaa vaan majoitus- ja ruokailupaikkana?

Asiat kun harvoin ovat kovin yksioikoisia...

Vastaapa tähän, ap!

En mene anopin nurkkiin majailemaan. Sekoitat nyt minut johonkin toiseen kommentoijaan.

Ap

Ok. No millä tavalla nämä teidän suunnitelmat sitten tulevat aina puheeksi anopin läsnäollessa? Sehän se ongelma kaiketi oli? Jatkuva tuppautuminen... Miksette puhu niistä tapahtumista missä jo olitte? Ja voihan olla, et anoppi haluais joskus tehdä teidän kanssa yhdessä jotain?

Törmäsimme anoppiin ruokakaupassa ja vaihdoimme pari sanaa (en normaalit käytöstavat omaavana kehtaa leikkiä etten anoppia tunnista, jos perhettä moikataan).

Mutta se siitä, olin aloituksessa kiinnostunut pohtimaan onko tällainen kuvio muilla helpottanut jossain vaiheessa. Vaikuttaa siltä, ettei ole. Eli tällaista taitaa olla edessä vielä pitkään.

Lasten haluan kuitenkin mummon seurasta saavan nauttia, joten väleissä pyrin hänen kanssaan olemaan. Haluan silti, että vanhemmilla on myös jotain sananvaltaa siihen missä, miten ja milloin lasten kanssa puuhaillaan.

Ap

Ei se lopu, kun sinä oikein odotat seuraavaa taistelua. Ikävä kyllä et itsessäsi tätä tunnista, vaan syytät anoppiasi kaikesta. Todennäköisesti käyt tai tulet käymään taisteluja muidenkin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuntuu, että nämä epävarmat ihmiset, jotka ajattelevat että mummo vie heidän lapsensa, käyttäytyvät samalla tavoin epävarmasti, kun oma lapsi muuttaa yhteen puolisonsa kanssa.

Että nyt se puoliso vie heiltä lapsen.

Kierre on valmis.

Niinpä. Ripustaudutaan ja omistetaan

Meillä valtataistelu on jatkunut jo 15 v. Siitä saakka kun ensimmäinen lapsi syntyi. Mummo on tehnyt selväksi että hän tietää paljon paremmin mitä lapsen tulee syödä, puuhailla jne. Kyselee lapselta eikö äiti ikinä siivoa sun huonetta( jos joskus saattaa olla kaaoksessa), naputtaa syömisistä ja hiuksista, antaa lapsen huoneeseen tauluja ja kamoja jota kyttää että pidetäänkö ne siellä. Toki olemme koko perhe sitä mieltä että lapsen pitää nähdä mummoa, mutta valtavia riitoja syntyy kun anopin vaatimukset ovat ihan kohtuuttomia ja hän sopii ne selkäni takana mieheni kanssa joka ei uskalla sanoa äidilleen ei. Yrittää soluttautua osaksi arkea, että tietäisi kaiken elämästämme ja sanelisi kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Älä syö herranjumala! Mitä siinä tapahtuu jos et syö? Tiedät itsekin, ettei mitään.

Näin minäkin sanoisin jos joku tällaista kertoisi mutta ne tilanteet on niin painostavia. Anoppi sanoo että tuossa on jokaiselle munkki, syökää, on tosi hyviä. Sanon kohteliaasti että kiitos mutta on niin runsaat tarjottavat että joudun jättämään väliin. Anoppi aloittaa saarnan siitä miten älyttömän, spesiaalin hyviä munkit on, kieltäydyn ystävällisesti toisen kerran, tuputus jatkuu, kolmas kerta, lisää tuputusta. Sitä haluais vain viettää normaalin kahvihetken mutta jos en myönny, anoppi menettää kasvonsa.

Oletko ihan terve? Mun ei kiitos, on ei kiitos, piste. Menetti anoppi sitten kätensä tai kasvonsa, eipähän tuputa toiste yli mun rajojen.

Ihmettelen sitä poikaa, joka vasta kotona mutisee että mitä ihmettä se pullan tuputtaminen oli...