Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanotte te muut, joilla on hankala anoppi, jos tehdään oma ketju rekisteröidylle puolelle? Saisi paremmin keskusteltua itse aiheesta sellaisten kanssa, joilla on oikeasti kokemusta asiasta?

Eli mitään kyseenalaistamista ei saa olla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Vierailija kirjoitti:

Tosi mielenkiintoinen myös se seikka, et aina se hankala isovanhempi on nimenomaan miehen vanhempi (äiti)! Millä ihmeen logiikalla tämä voisi olla edes totta? Varmasti mies joutuu sietämään vaikka mitä teidän vanhemmilta, mut eihän se teitä kiinnosta. Mikä naisten sukulaisuussuhteista on niin ongelmallista?? Hyvin usein ongelmat on anopin, miniän, kälyn, ym välisiä...

Miehet puhuvat ongelmista vähemmän ääneen. Olen silti kuullut miestenkin kiroilevan hankalia puolison sukulaisia. Ehkä tänne ei sitten tätä kiukkua kuitenkaan kirjallisena pureta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanotte te muut, joilla on hankala anoppi, jos tehdään oma ketju rekisteröidylle puolelle? Saisi paremmin keskusteltua itse aiheesta sellaisten kanssa, joilla on oikeasti kokemusta asiasta?

Mukana ollaan! Tämä on hyvä syy rekisteröityä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Kyse ei ole anopin kanssa kilpailusta siitä, kumpi keksii lapselle paremmat jutut. Haluan lapsen kanssa tehdä välillä myös sellaisia kivoja juttuja, jotka eroavat normiarjen kaurapuuron kehittämisestä. Ne ovat molemmista mukavia, mitenkään arjen puuhailuja väheksymättä.

Ap

Varmaan saat niitä myös tehdä.

Niin saankin, koska uskallan sanoa anopille ei jos toinen pyrkii uimaan liiveihin. Toisin kuin mieheni.

Ap

Ihan kaikesta tekemisestä lapsen kanssa väännät anopin kanssa. Miten tämä on mahdollistaa?

Vierailija kirjoitti:

Valtataistelu loppuu heti kun suljet anoppisi kokonaan pois perheenne elämästä. Ei häntä ole pakko sietää vaikka kuinka olisi miehesi sukulainen.

Milläs oikeudella ap näin tekee? Ei ap omista perhettään (miestä ja lapsiaan)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanotte te muut, joilla on hankala anoppi, jos tehdään oma ketju rekisteröidylle puolelle? Saisi paremmin keskusteltua itse aiheesta sellaisten kanssa, joilla on oikeasti kokemusta asiasta?

Eli mitään kyseenalaistamista ei saa olla

En osallistu tähän keskusteluun sen vuoksi, että jaksaisin jankata tästä ihmissuhteesta sellaisten kanssa, jotka eivät ymmärrä vaan vertaistuesta vuoksi. Jos valittaisin täällä mieheni, ystäväni tai exäni huonosta käytöksestä, olisi vastaanotto varmasti ymmärtäväisempää, koska useammalla ihmisellä on kokemusta näiden ihmissuhteiden hankaluudesta, anopeistahan täällä ei saa lausua pahaa sanaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanotte te muut, joilla on hankala anoppi, jos tehdään oma ketju rekisteröidylle puolelle? Saisi paremmin keskusteltua itse aiheesta sellaisten kanssa, joilla on oikeasti kokemusta asiasta?

Eli mitään kyseenalaistamista ei saa olla

Niinpä. Voin kuvitella millasta porukkaa siellä kirjoittaa haukkumassa anoppejaan... :D varmaan tulevaisuuden unelma-anopit!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Siis asuuko se anoppi teillä vai miten hänen läsnäoleessaan tulee aina nuo suunnitelmat puheeksi? Vai onko niin, et lähdette kauemmas anopin luo vierailemaan ja teette siellä koko ajan omia suunnitelmia, kun anoppi on odottanut yhdessäoloa? Käytätte anoppilaa vaan majoitus- ja ruokailupaikkana?

Asiat kun harvoin ovat kovin yksioikoisia...

Ettehän toimi tällä tavoin, ap?

Ensin ajatte viettämään lomaa 400 km anopin luo, joka odottaa pedit sijattuna ja ruoka valmiina pöydässä ja sitten alatte latelemaan teidän perheen menoja yhteisessä keskutelussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Mitä haittaa tästä oli? 11. kerta meni jo oikein. Lapsi tietää kuka hänen äitinsä on.

Jätä se sika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanotte te muut, joilla on hankala anoppi, jos tehdään oma ketju rekisteröidylle puolelle? Saisi paremmin keskusteltua itse aiheesta sellaisten kanssa, joilla on oikeasti kokemusta asiasta?

Eli mitään kyseenalaistamista ei saa olla

Niinpä. Voin kuvitella millasta porukkaa siellä kirjoittaa haukkumassa anoppejaan... :D varmaan tulevaisuuden unelma-anopit!

Minä taas arvelen, että anopin terrorisoimat miniät ovat aika sensitiivisiä ja käytöksestään tarkkoja tulevaisuudessa oman lastensa perheitä kohtaan. Itse ainakin aion tukea lasteni itsenäistymistä, keskustella perheen toiveista mummouden suhteen jo ennen lapsen syntymää ja antaa apua ja neuvoja vain pyydettäessä sekä pitää huolta, että elämässäni on muutakin kuin lapsissa ja lapsenlapsissa roikkuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Kyse ei ole anopin kanssa kilpailusta siitä, kumpi keksii lapselle paremmat jutut. Haluan lapsen kanssa tehdä välillä myös sellaisia kivoja juttuja, jotka eroavat normiarjen kaurapuuron kehittämisestä. Ne ovat molemmista mukavia, mitenkään arjen puuhailuja väheksymättä.

Ap

Varmaan saat niitä myös tehdä.

Niin saankin, koska uskallan sanoa anopille ei jos toinen pyrkii uimaan liiveihin. Toisin kuin mieheni.

Ap

Ihan kaikesta tekemisestä lapsen kanssa väännät anopin kanssa. Miten tämä on mahdollistaa?

Ei, etupäässä välttelen anopin seuraa kuten jo aiemmin ilmaisin. Tiedän jo miten nämä kuviot rajattoman ihmisen kanssa menevät, kiitos isäni. Vältä seuraa jos voit ja ellet voi, niin pidä seurassa kynsin ja hampain kiinni rajoistasi. Rajaton ihminen kyllä huomaa sen, jos niiden puolustaminen herkeää hetkeksikin. Ei tällaisesta ihmissuhteesta rajattoman persoonan kanssa koskaan tule harmonisen tasapainoista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanotte te muut, joilla on hankala anoppi, jos tehdään oma ketju rekisteröidylle puolelle? Saisi paremmin keskusteltua itse aiheesta sellaisten kanssa, joilla on oikeasti kokemusta asiasta?

Eli mitään kyseenalaistamista ei saa olla

Niinpä. Voin kuvitella millasta porukkaa siellä kirjoittaa haukkumassa anoppejaan... :D varmaan tulevaisuuden unelma-anopit!

Minä taas arvelen, että anopin terrorisoimat miniät ovat aika sensitiivisiä ja käytöksestään tarkkoja tulevaisuudessa oman lastensa perheitä kohtaan. Itse ainakin aion tukea lasteni itsenäistymistä, keskustella perheen toiveista mummouden suhteen jo ennen lapsen syntymää ja antaa apua ja neuvoja vain pyydettäessä sekä pitää huolta, että elämässäni on muutakin kuin lapsissa ja lapsenlapsissa roikkuminen.

Ihan varmasti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Paljastit paljon itsestäsi tuossa viimeisessä avautumiskappaleessa: näin mustavalkoista teidän maailma on, joilla on ongelmia ihmissuhteissa. Ei voi kun rakastaa tai vihata. Ja asia katsotaan aina itsekkäästi omasta näkökulmasta.

Suuri osa meistä ihmisistä kuitenkin tajuaa, että jokainen on virheellinen ihminen. Siis aivan jokainen. Ja että jokaisessa on välillä kestämistä, paljonkin. Anopissa, omissa sukulaisissa, itsessään... On myös kykyä arvioida omaa toimintaansa kriittisesti tämän valossa ja miettiä: katselenko omien läheisten tekoja lempeämpien lasien läpi kuin niiden ihmisten, jotka ovat tulleet toisella tavalla elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Kyse ei ole anopin kanssa kilpailusta siitä, kumpi keksii lapselle paremmat jutut. Haluan lapsen kanssa tehdä välillä myös sellaisia kivoja juttuja, jotka eroavat normiarjen kaurapuuron kehittämisestä. Ne ovat molemmista mukavia, mitenkään arjen puuhailuja väheksymättä.

Ap

Varmaan saat niitä myös tehdä.

Niin saankin, koska uskallan sanoa anopille ei jos toinen pyrkii uimaan liiveihin. Toisin kuin mieheni.

Ap

Ihan kaikesta tekemisestä lapsen kanssa väännät anopin kanssa. Miten tämä on mahdollistaa?

Ei, etupäässä välttelen anopin seuraa kuten jo aiemmin ilmaisin. Tiedän jo miten nämä kuviot rajattoman ihmisen kanssa menevät, kiitos isäni. Vältä seuraa jos voit ja ellet voi, niin pidä seurassa kynsin ja hampain kiinni rajoistasi. Rajaton ihminen kyllä huomaa sen, jos niiden puolustaminen herkeää hetkeksikin. Ei tällaisesta ihmissuhteesta rajattoman persoonan kanssa koskaan tule harmonisen tasapainoista.

Ap

Miksi sitten kirjoitit toisin. Että joudut ihan kaikesta vääntämään. Mitään et saa muuten tehdä lapsen kanssa.

Ehkä siksi että haluat draamaa. Sitä ei olisi jos kirjoittaisit kuten asia on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.

Tämä just musta on näissä anoppi-miniä-ketjuissa jotenkin huvittavaa ja samalla surullista.

Että ihmiset on niiiiin epävarmoja jopa omasta vanhemmuudestaan, että pelätään että anoppi tulee ja vie äidin paikan.

Kyllä ne vanhemmat on aina vanhempia, vaikka isovanhemmat tekisi miten ihania huippujuttuja niiden lastenlasten kanssa. Ihan se o itsestä kiinni jos alkaa petaamaan lapsille jotain kiristysasemaa sen perusteella kuka tarjoilee parhaat sirkushuvit. Ja silloin pitää sitten jo katsoa kaikessa rauhassa sinne peiliin.

Niin, sulla voi olla myös ehkä vähän vaikea ymmärtää, että on myös sellaisia mummoja, jotka yrittävät viedä oikeasti sen äidin paikan.

Ja vaikka eivät sitä pystyisikään viemään, niin aiheuttavat kyllä paljon harmia ja ahdistusta sekä vanhemmille että lapsenlapsille.

Kivaahan se on, jos mummolla on selvä oma paikkansa, ja hänelle tulee hyvä suhde lapseen. Tässäkin ketjussa on kyse kuitenkin siitä, että mummo ei tyydy mummon rooliin.

-Yksi kirjoittaneista, jonka anoppi kutsui itseä äidiksi lapsenlapselleen

(Haluaisinpa näiltä "anoppi on on aina ihana ja täydellinen mummo" -ihmisiltä selityksen tuohonkin ilmiöön, onko sekin vain mummon rakkautta ja äiti turhaan säikkyy, että mitä tässä tapahtuu? Äiti vaan omistushaluinen, kun kokee oudoksi mummon tarpeen nimittää itseä äidiksi lapsenlapselle?)

Jos mummo epähuomiossa sanoo pienelle äiti, ei ole vakavaa. Tai ottaa vauvan syliin... kuten sama äiti kauhisteli. Ei se anoppi siellä asu... ehtii äidin sylissä olla. Ja mummo tottuu sanomaan mummo

Ei ole elämää suurempaa draamaa tässäkään

Et selvästi ole lukenut ketjua, tai olet lukenut sen mitä olet halunnut lukea. Kyse ei ole ollut yhdessäkään tällaisessa kertomuksessa siitä, että välillä vahingossa sanoisi. Esimerkiksi minun anoppini nimitti itseään äidiksi n. 10 kertaa, joka tapaamisen aikana. Eikä ole dementikko.

Mitä haittaa tästä oli? 11. kerta meni jo oikein. Lapsi tietää kuka hänen äitinsä on.

Kerro nyt ihmeessä, mikä on se taustalla oleva ajatus tai tunne, jonka vuoksi ihminen sanoo toisen ihmisen lapselle itseään äidiksi kymmenen kertaa parin tunnin aikana? Sitähän minä kysyin.

Totta kai lapsi tunnistaa äitinsä. Kyse onkin nyt siitä, että väitit etteivät mummot ikinä yritä viedä äidin paikkaa. Jos näin on, niin miksi sitten joku nimittäisi itseä äidiksi lapsenlapselle jatkuvasti ja usein? Ja miksi ihmeessä se ei saisi tuntua lapsen äidistä pahalta ja oudolta, kun anoppi nimittää itseä äidiksi hänen lapselleen?

Unohdus tai ajatuksissaan olo ei voi olla selitys, jos se tapahtuu jokaisella tapaamisella useamman kerran. Kärjistetysti: jos anoppi nimittää itseä useammin äidiksi kuin mummoksi lapsenlapselle, niin mikä siinä on syy, jos ei halu olla äiti sille lapselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.

Tämä on tällaistä ihan koko ajan. Anoppi tarttuu milloin mihinkin asiaan ja yrittää määrätä mitä tehdään. Tuossa esimerkissä olin itse jo suunnitellut jutun ja etsinyt tapahtumasta tietoa. Jos anoppi jotakin lapsen kanssa haluaisi puuhata, niin hän saa itse nähdä vaivaa keksiäkseen sen, mitä se voisi olla. Jos ehdotus sopii vanhemmille, niin sitten lupa lähteä lapsen kanssa jonnekin järjestyy. Toisen juttuja ei kuitenkaan väkisin voi itselleen napata. Äidin ja lapsen välinen aika on myös molemmille tärkeää.

Ap

Siis asuuko se anoppi teillä vai miten hänen läsnäoleessaan tulee aina nuo suunnitelmat puheeksi? Vai onko niin, et lähdette kauemmas anopin luo vierailemaan ja teette siellä koko ajan omia suunnitelmia, kun anoppi on odottanut yhdessäoloa? Käytätte anoppilaa vaan majoitus- ja ruokailupaikkana?

Asiat kun harvoin ovat kovin yksioikoisia...

Vastaapa tähän, ap!