Minulla oli kemiaa erään miehen kanssa

Ei se rakkauden tunne parisuhteissakaan jatku kuin alussa, sen jälkeen voikin laittaa pillit pussiin.

ap

Luoja sentään ihminen on 45 ja kirjottaa tällaista soopaa. Ei kai siinä suhteessa sitten mitään aitoa molemminpuolista kemiaa ole ollut jos kerta toinen osapuoli pystyy kohtelemaan julmasti ja olemaan sitoutumatta. Kuulostaa siltä, että koko sun suhde on ollut ihan sun omassa mielikuvituksessa ja toinen pelästyi ja perääntyi kun sen tajusi. Juttusi kuulostaa noin 16 vuotiaan vuodatukselta. Kuten muutkin totesi tämän vatvominen ei johda kannaltasi mihinkään hyvään. Jos suhteessa on tosiaan kemiaa ja kipinöintiä molemminpuolinen niin kyllä se etenee ihan luonnollisesti sitoutumiseen asti ilman mitään venkoilua. Omalla kohdalla ainakin kaikki oli puhumattakin selvää alusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.

No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?

Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.

Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.

ap

Kyllä sinä tässä parastaikaa olet dramaattinen ja säälit itseäsi.

Sinun kokemuksesi on varmasti autenttinen mutta se perustuu uskomuksillesi, arvoillesi ja maailmakuvallesi, joita pystyt muuttamaan, jolloin kokemuksesikin muuttuu. Aikuinen fiksu ihminen osaa astua sivuun kokemuksistaan ja kyseenalaistaa ne, kun ne eivät ole rakentavia tai terveitä. Lapsikin osaa, jos hänet on kasvattanut fiksu aikuinen. Nämä on ihan perus tunnetaitoja.

Se, että "haluaa suhteelta kemiaa" on ensinnäkin tilanteen hahmottamista todella typerällä ja haitallisella tavalla. Että asettaa "kemian" ja tylsät, tunteettomat "järkisuhteet" ainoiksi vaihtoehdoiksi ei kuvaa todellisuutta eikä auta sinua löytämään niitä oikeasti realistisia ja hyviä tapoja etsiä kestävää rakkautta. Toisekseen myös tämä on kokonaan arvovalinta. Arvojen muuttaminen voi tuntua vaikealta, mutta se vaikealta tuntuminen on siinä se suurin vaikeus.

Saat ihan vapaasti olla uskomatta, että näille asioille voi jotakin, ja heittäytyä tunteidesi valtaan ja mässäillä tragediallasi niinkuin ne romantiikan ajan tyypit. Sitten teet elämälläsi niin. Ulkoapäin ei voi oikein nähdä mitä siitä saat tai miksi kukaan noin tekisi.

Etsin rakkautta ja nimenomaan sen tunteen muodossa, siksi aion seurata sydämeni ääntä ja se sanoi nyt tällaista. Mulle ei parisuhteella sinänsä ole mitään arvoa, ainoa mikä kiinnostaa on se toinen ihminen ja rakkaus välillämme.

ap

ei ap etsi mitään rakkautta vaan kiimaa.

Etsit, muttet tule saamaan. Käsityksesi rakkaudesta on epärealistinen ja vahingollinen, etkä itsekään usko löytäväsi sitä. Jos löydät, se ei tule kestämään. Joten en edelleenkään ymmärrä miksi haluat uskoa noin ja nähdä maailman noin. Kun se vain vahingoittaa sinua.

Kuulostaa ihan siltä että mies tykkäsi sinusta kunnes huomasi kuinka läheisriippuvainen sekopää olet ja ei siksi halua suhdetta kanssasi. Jos jotain aitoa kemiaa olisi teidän välillänne ollut, olisitte yhdessä.

Minä olen naimisissa, ja nimenomaan miehen kanssa jonka kanssa kemiat todellakin kohtasivat aikoinaan. Henkisesti ja fyysisesti! Edelleen sama rakkaus ja kemia olemassa.

Miestä yritti moni. Jopa kaverinsa vaimo. Eipä onnistunut, kun olivat tuollaisia sekopäitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.

No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?

Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.

Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.

ap

Kyllä sinä tässä parastaikaa olet dramaattinen ja säälit itseäsi.

Sinun kokemuksesi on varmasti autenttinen mutta se perustuu uskomuksillesi, arvoillesi ja maailmakuvallesi, joita pystyt muuttamaan, jolloin kokemuksesikin muuttuu. Aikuinen fiksu ihminen osaa astua sivuun kokemuksistaan ja kyseenalaistaa ne, kun ne eivät ole rakentavia tai terveitä. Lapsikin osaa, jos hänet on kasvattanut fiksu aikuinen. Nämä on ihan perus tunnetaitoja.

Se, että "haluaa suhteelta kemiaa" on ensinnäkin tilanteen hahmottamista todella typerällä ja haitallisella tavalla. Että asettaa "kemian" ja tylsät, tunteettomat "järkisuhteet" ainoiksi vaihtoehdoiksi ei kuvaa todellisuutta eikä auta sinua löytämään niitä oikeasti realistisia ja hyviä tapoja etsiä kestävää rakkautta. Toisekseen myös tämä on kokonaan arvovalinta. Arvojen muuttaminen voi tuntua vaikealta, mutta se vaikealta tuntuminen on siinä se suurin vaikeus.

Saat ihan vapaasti olla uskomatta, että näille asioille voi jotakin, ja heittäytyä tunteidesi valtaan ja mässäillä tragediallasi niinkuin ne romantiikan ajan tyypit. Sitten teet elämälläsi niin. Ulkoapäin ei voi oikein nähdä mitä siitä saat tai miksi kukaan noin tekisi.

Etsin rakkautta ja nimenomaan sen tunteen muodossa, siksi aion seurata sydämeni ääntä ja se sanoi nyt tällaista. Mulle ei parisuhteella sinänsä ole mitään arvoa, ainoa mikä kiinnostaa on se toinen ihminen ja rakkaus välillämme.

ap

Etsit, muttet tule saamaan. Käsityksesi rakkaudesta on epärealistinen ja vahingollinen, etkä itsekään usko löytäväsi sitä. Jos löydät, se ei tule kestämään. Joten en edelleenkään ymmärrä miksi haluat uskoa noin ja nähdä maailman noin. Kun se vain vahingoittaa sinua.

Melkein veikkaankin, ettei se tulisi kestämään. Se ei haittaa, en etsikään loppuelämän rakkaussuhdetta, vaan tunnetta vastarakkaudesta. Sitä en ole koskaan kokenut. Jos tietäisin, millaista se on, en kaipaisi suhteita niin kovasti enää, en varsinaisesti elämässäni suurta The parisuhdetta vailla ole. Vain rakkautta.

ap

Ok. No onnea etsinnöille. En usko että tuollainen kokemus tekee sinun tilanteessasi hyvää. Menin itse nuorena vuosiksi hajalle juuri tuollaisesta nopeasta, nopeasti loppuun palaneesta ja korventavasta rakkaudesta. Mutta ehkä säkin sitten jälkeenpäin palojasi maasta kerätessä olet riittävän epätoivoinen miettimään mikä olisi oikeasti hyvä tapa elää ja rakastaa. Ja onhan se huumaavaa niin kauan kuin sitä kestää – vaikka huumeet on kyllä parempia ja harmittomampia ja suosittelen ennemmin niitä.

Oliko se mies järkyttävän komea? Tai jos oli ikäisesi, oliko komeetta jäljet?

Vierailija kirjoitti:

Ei se rakkauden tunne parisuhteissakaan jatku kuin alussa, sen jälkeen voikin laittaa pillit pussiin.

ap

Jatkuu, jos se perustuu jollekin kestävälle ja sitä osaa pitää yllä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se rakkauden tunne parisuhteissakaan jatku kuin alussa, sen jälkeen voikin laittaa pillit pussiin.

ap

Numero 42 toteaa sun olevan täydellisen väärässä. Kyllä rakkauden tunne syvenee ja kehittyy koko ajan pitkässäkin parisuhteessa. Toki pari ekaa vuotta kestävä huuma hälvenee ja silloin täytyy olla kehittynyt syvempiä tunteita, jotka pitää suhteen koossa.

Minullapas oli kuule fysiikkaa erään miehen kanssa. Meni pitkän matikankin puolelle.

Pidän toki luonnontieteistä .

Oletko ap koskaan ennen ollut miehen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.

No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?

Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.

Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.

ap

Kyllä sinä tässä parastaikaa olet dramaattinen ja säälit itseäsi.

Sinun kokemuksesi on varmasti autenttinen mutta se perustuu uskomuksillesi, arvoillesi ja maailmakuvallesi, joita pystyt muuttamaan, jolloin kokemuksesikin muuttuu. Aikuinen fiksu ihminen osaa astua sivuun kokemuksistaan ja kyseenalaistaa ne, kun ne eivät ole rakentavia tai terveitä. Lapsikin osaa, jos hänet on kasvattanut fiksu aikuinen. Nämä on ihan perus tunnetaitoja.

Se, että "haluaa suhteelta kemiaa" on ensinnäkin tilanteen hahmottamista todella typerällä ja haitallisella tavalla. Että asettaa "kemian" ja tylsät, tunteettomat "järkisuhteet" ainoiksi vaihtoehdoiksi ei kuvaa todellisuutta eikä auta sinua löytämään niitä oikeasti realistisia ja hyviä tapoja etsiä kestävää rakkautta. Toisekseen myös tämä on kokonaan arvovalinta. Arvojen muuttaminen voi tuntua vaikealta, mutta se vaikealta tuntuminen on siinä se suurin vaikeus.

Saat ihan vapaasti olla uskomatta, että näille asioille voi jotakin, ja heittäytyä tunteidesi valtaan ja mässäillä tragediallasi niinkuin ne romantiikan ajan tyypit. Sitten teet elämälläsi niin. Ulkoapäin ei voi oikein nähdä mitä siitä saat tai miksi kukaan noin tekisi.

Etsin rakkautta ja nimenomaan sen tunteen muodossa, siksi aion seurata sydämeni ääntä ja se sanoi nyt tällaista. Mulle ei parisuhteella sinänsä ole mitään arvoa, ainoa mikä kiinnostaa on se toinen ihminen ja rakkaus välillämme.

ap

Etsit, muttet tule saamaan. Käsityksesi rakkaudesta on epärealistinen ja vahingollinen, etkä itsekään usko löytäväsi sitä. Jos löydät, se ei tule kestämään. Joten en edelleenkään ymmärrä miksi haluat uskoa noin ja nähdä maailman noin. Kun se vain vahingoittaa sinua.

Melkein veikkaankin, ettei se tulisi kestämään. Se ei haittaa, en etsikään loppuelämän rakkaussuhdetta, vaan tunnetta vastarakkaudesta. Sitä en ole koskaan kokenut. Jos tietäisin, millaista se on, en kaipaisi suhteita niin kovasti enää, en varsinaisesti elämässäni suurta The parisuhdetta vailla ole. Vain rakkautta.

ap

Ok. No onnea etsinnöille. En usko että tuollainen kokemus tekee sinun tilanteessasi hyvää. Menin itse nuorena vuosiksi hajalle juuri tuollaisesta nopeasta, nopeasti loppuun palaneesta ja korventavasta rakkaudesta. Mutta ehkä säkin sitten jälkeenpäin palojasi maasta kerätessä olet riittävän epätoivoinen miettimään mikä olisi oikeasti hyvä tapa elää ja rakastaa. Ja onhan se huumaavaa niin kauan kuin sitä kestää – vaikka huumeet on kyllä parempia ja harmittomampia ja suosittelen ennemmin niitä.

Mulla meni sydän ihan sirpaleiksi tuossa siitä petetyksi tulemisen tunteesta, että toinen on kiinnostunut vaikka ei sitten haluakaan mitään, eli ei sen verran paremmin tunne itseään, etä haluaako jotain vai eikö halua. En itse osoita kiinnostusta, ellen todella OLE kiinnostunut, enkä silloinkaan varsinaisesti osoita, koska selkeästi minusta ei olla kiinnostuneita, niin en viitsi sekoittaa toisen päätä tiedolla, että "mä oon".

En usko, että menisin mitenkään rikki, jos olisin saanut sen mitä olisin halunnut ja jos toisella ois rakkaus vain loppunut, niin sillehän ei voi mitään, kunhan ei petä, eli sanoo sen esim. suoraan. Eikä näyttele mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap koskaan ennen ollut miehen kanssa?

Olen, mutta vain sellaisten, joiden kanssa ei ole ollut tuollaista kemiaa.

ap

Minunpas perään katselee ukkomiehet. Eivät iske, vain katsovat. Myös 45 ja kussu ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se rakkauden tunne parisuhteissakaan jatku kuin alussa, sen jälkeen voikin laittaa pillit pussiin.

ap

Jatkuu, jos se perustuu jollekin kestävälle ja sitä osaa pitää yllä.

Niin mutta en välttämättä kaipaa sellaista. En kaipaa mitään ahdistavaa kylkikyljessä elämistä enkä toisen elämään sopeutumista.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se rakkauden tunne parisuhteissakaan jatku kuin alussa, sen jälkeen voikin laittaa pillit pussiin.

ap

Numero 42 toteaa sun olevan täydellisen väärässä. Kyllä rakkauden tunne syvenee ja kehittyy koko ajan pitkässäkin parisuhteessa. Toki pari ekaa vuotta kestävä huuma hälvenee ja silloin täytyy olla kehittynyt syvempiä tunteita, jotka pitää suhteen koossa.

Joo no en tosiaan kaipaa mitään tuollaista, vaan etsin rakkautta, en mitään kumppanuutta jos se perustuu asuntolainaan ja lapsiin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.

No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?

Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.

Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.

ap

Kyllä sinä tässä parastaikaa olet dramaattinen ja säälit itseäsi.

Sinun kokemuksesi on varmasti autenttinen mutta se perustuu uskomuksillesi, arvoillesi ja maailmakuvallesi, joita pystyt muuttamaan, jolloin kokemuksesikin muuttuu. Aikuinen fiksu ihminen osaa astua sivuun kokemuksistaan ja kyseenalaistaa ne, kun ne eivät ole rakentavia tai terveitä. Lapsikin osaa, jos hänet on kasvattanut fiksu aikuinen. Nämä on ihan perus tunnetaitoja.

Se, että "haluaa suhteelta kemiaa" on ensinnäkin tilanteen hahmottamista todella typerällä ja haitallisella tavalla. Että asettaa "kemian" ja tylsät, tunteettomat "järkisuhteet" ainoiksi vaihtoehdoiksi ei kuvaa todellisuutta eikä auta sinua löytämään niitä oikeasti realistisia ja hyviä tapoja etsiä kestävää rakkautta. Toisekseen myös tämä on kokonaan arvovalinta. Arvojen muuttaminen voi tuntua vaikealta, mutta se vaikealta tuntuminen on siinä se suurin vaikeus.

Saat ihan vapaasti olla uskomatta, että näille asioille voi jotakin, ja heittäytyä tunteidesi valtaan ja mässäillä tragediallasi niinkuin ne romantiikan ajan tyypit. Sitten teet elämälläsi niin. Ulkoapäin ei voi oikein nähdä mitä siitä saat tai miksi kukaan noin tekisi.

Etsin rakkautta ja nimenomaan sen tunteen muodossa, siksi aion seurata sydämeni ääntä ja se sanoi nyt tällaista. Mulle ei parisuhteella sinänsä ole mitään arvoa, ainoa mikä kiinnostaa on se toinen ihminen ja rakkaus välillämme.

ap

Etsit, muttet tule saamaan. Käsityksesi rakkaudesta on epärealistinen ja vahingollinen, etkä itsekään usko löytäväsi sitä. Jos löydät, se ei tule kestämään. Joten en edelleenkään ymmärrä miksi haluat uskoa noin ja nähdä maailman noin. Kun se vain vahingoittaa sinua.

Melkein veikkaankin, ettei se tulisi kestämään. Se ei haittaa, en etsikään loppuelämän rakkaussuhdetta, vaan tunnetta vastarakkaudesta. Sitä en ole koskaan kokenut. Jos tietäisin, millaista se on, en kaipaisi suhteita niin kovasti enää, en varsinaisesti elämässäni suurta The parisuhdetta vailla ole. Vain rakkautta.

ap

Ok. No onnea etsinnöille. En usko että tuollainen kokemus tekee sinun tilanteessasi hyvää. Menin itse nuorena vuosiksi hajalle juuri tuollaisesta nopeasta, nopeasti loppuun palaneesta ja korventavasta rakkaudesta. Mutta ehkä säkin sitten jälkeenpäin palojasi maasta kerätessä olet riittävän epätoivoinen miettimään mikä olisi oikeasti hyvä tapa elää ja rakastaa. Ja onhan se huumaavaa niin kauan kuin sitä kestää – vaikka huumeet on kyllä parempia ja harmittomampia ja suosittelen ennemmin niitä.

Mulla meni sydän ihan sirpaleiksi tuossa siitä petetyksi tulemisen tunteesta, että toinen on kiinnostunut vaikka ei sitten haluakaan mitään, eli ei sen verran paremmin tunne itseään, etä haluaako jotain vai eikö halua. En itse osoita kiinnostusta, ellen todella OLE kiinnostunut, enkä silloinkaan varsinaisesti osoita, koska selkeästi minusta ei olla kiinnostuneita, niin en viitsi sekoittaa toisen päätä tiedolla, että "mä oon".

En usko, että menisin mitenkään rikki, jos olisin saanut sen mitä olisin halunnut ja jos toisella ois rakkaus vain loppunut, niin sillehän ei voi mitään, kunhan ei petä, eli sanoo sen esim. suoraan. Eikä näyttele mitään.

ap

Hän oli varmasti alussa kiinnostunut, mutta tutustui sinuun lähemmin ja kiinnostus hälveni. Aloitin minäkin aikoinani seurustelun erittäin mielenkiintoisen miehen kanssa, joka jo parin kuukauden kuluttua osoittautui järjettömän mustasukkaiseksi. Siihen loppui kiinnostukseni ja suhteen alku. Hän syytti ja syyllisti minua pitkään siitä, että olin muka petkuttanut häntä. Mustasukkaisuuttaan hän yritti selittää vitsiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.

No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?

Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.

Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.

ap

Kyllä sinä tässä parastaikaa olet dramaattinen ja säälit itseäsi.

Sinun kokemuksesi on varmasti autenttinen mutta se perustuu uskomuksillesi, arvoillesi ja maailmakuvallesi, joita pystyt muuttamaan, jolloin kokemuksesikin muuttuu. Aikuinen fiksu ihminen osaa astua sivuun kokemuksistaan ja kyseenalaistaa ne, kun ne eivät ole rakentavia tai terveitä. Lapsikin osaa, jos hänet on kasvattanut fiksu aikuinen. Nämä on ihan perus tunnetaitoja.

Se, että "haluaa suhteelta kemiaa" on ensinnäkin tilanteen hahmottamista todella typerällä ja haitallisella tavalla. Että asettaa "kemian" ja tylsät, tunteettomat "järkisuhteet" ainoiksi vaihtoehdoiksi ei kuvaa todellisuutta eikä auta sinua löytämään niitä oikeasti realistisia ja hyviä tapoja etsiä kestävää rakkautta. Toisekseen myös tämä on kokonaan arvovalinta. Arvojen muuttaminen voi tuntua vaikealta, mutta se vaikealta tuntuminen on siinä se suurin vaikeus.

Saat ihan vapaasti olla uskomatta, että näille asioille voi jotakin, ja heittäytyä tunteidesi valtaan ja mässäillä tragediallasi niinkuin ne romantiikan ajan tyypit. Sitten teet elämälläsi niin. Ulkoapäin ei voi oikein nähdä mitä siitä saat tai miksi kukaan noin tekisi.

Etsin rakkautta ja nimenomaan sen tunteen muodossa, siksi aion seurata sydämeni ääntä ja se sanoi nyt tällaista. Mulle ei parisuhteella sinänsä ole mitään arvoa, ainoa mikä kiinnostaa on se toinen ihminen ja rakkaus välillämme.

ap

Etsit, muttet tule saamaan. Käsityksesi rakkaudesta on epärealistinen ja vahingollinen, etkä itsekään usko löytäväsi sitä. Jos löydät, se ei tule kestämään. Joten en edelleenkään ymmärrä miksi haluat uskoa noin ja nähdä maailman noin. Kun se vain vahingoittaa sinua.

Melkein veikkaankin, ettei se tulisi kestämään. Se ei haittaa, en etsikään loppuelämän rakkaussuhdetta, vaan tunnetta vastarakkaudesta. Sitä en ole koskaan kokenut. Jos tietäisin, millaista se on, en kaipaisi suhteita niin kovasti enää, en varsinaisesti elämässäni suurta The parisuhdetta vailla ole. Vain rakkautta.

ap

Ok. No onnea etsinnöille. En usko että tuollainen kokemus tekee sinun tilanteessasi hyvää. Menin itse nuorena vuosiksi hajalle juuri tuollaisesta nopeasta, nopeasti loppuun palaneesta ja korventavasta rakkaudesta. Mutta ehkä säkin sitten jälkeenpäin palojasi maasta kerätessä olet riittävän epätoivoinen miettimään mikä olisi oikeasti hyvä tapa elää ja rakastaa. Ja onhan se huumaavaa niin kauan kuin sitä kestää – vaikka huumeet on kyllä parempia ja harmittomampia ja suosittelen ennemmin niitä.

Mulla meni sydän ihan sirpaleiksi tuossa siitä petetyksi tulemisen tunteesta, että toinen on kiinnostunut vaikka ei sitten haluakaan mitään, eli ei sen verran paremmin tunne itseään, etä haluaako jotain vai eikö halua. En itse osoita kiinnostusta, ellen todella OLE kiinnostunut, enkä silloinkaan varsinaisesti osoita, koska selkeästi minusta ei olla kiinnostuneita, niin en viitsi sekoittaa toisen päätä tiedolla, että "mä oon".

En usko, että menisin mitenkään rikki, jos olisin saanut sen mitä olisin halunnut ja jos toisella ois rakkaus vain loppunut, niin sillehän ei voi mitään, kunhan ei petä, eli sanoo sen esim. suoraan. Eikä näyttele mitään.

ap

Et usko että menisit vielä moninkertaisesti pahemmin rikki jos ensin saisit mitä haluat ja sitten se otettaisiin pois? Huh huh, en tajunnutkaan miten vaarallisen pihalla olet. 

Ei ne suhteet lopu rakkauden loppumiseen, ne loppuu omaan mahdottomuuteensa. Yleensä paljastuu, ettei toinen ollutkaan sellainen kuin huumassa, ruusunpunaisten lasien läpi kuvitteli. Tunteet eivät katoa mihinkään, mutta niiden rinnalle tulee ahdistus, kunnes on pakko erota. Ja sen jälkeen tulet syyttämään itseäsi ja vihaamaan itseäsi ja ehkä sitä toistakin. Tulet uskomaan olevasi epäkelpo ja huono, koska toinen ei halunnut sinua eikä mikään voi olla tässä maailmassa tärkeämpi mittari. Tulet hautomaan tätä pakkomielteisesti joko siihen saakka kunnes kuolet, tai kohtaat toisen, tai tulet järkiisi. Mahdollisesti vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan siltä että mies tykkäsi sinusta kunnes huomasi kuinka läheisriippuvainen sekopää olet ja ei siksi halua suhdetta kanssasi. Jos jotain aitoa kemiaa olisi teidän välillänne ollut, olisitte yhdessä.

Minä olen naimisissa, ja nimenomaan miehen kanssa jonka kanssa kemiat todellakin kohtasivat aikoinaan. Henkisesti ja fyysisesti! Edelleen sama rakkaus ja kemia olemassa.

Miestä yritti moni. Jopa kaverinsa vaimo. Eipä onnistunut, kun olivat tuollaisia sekopäitä.

No mutta eihän aikuisesta rakkaudessa ole kysymys siitä että kuka valitsee mitäkin.

Kaksi ihmistä kun kohtaa samalla tasolla ja rakastuu, niin silloin ei kovinkaan ole väliä onko sekopäisiä tai muita ongelmia.

Ja nimenomaan väitän, että kun mies käyttäytyy naisten kanssa kuin karkkikaupassa, aiheuttaa se käytös jo itsessään monen saisin sekopäisiä piirteitä.

Minä ja mieheni kun tavattiin, oli kaikki helppoa heti. Mies piiritti ja teki kaikkensa että minä rakastun häneen.

Ja kyllä, on komea sekä ihana ihmisenäkin, niin riitti kyllä muita naisia ympärille jotka hänet olisi halunneet.

Mutta eihän hän niistä kiinnostunut kun meillä kaikki asiat vain natsaisivat ja mies rakastui.

Ei tarvinnut olla sekopää epävarma missään kohtaan. Eikä se asia ole muuttunut.

Mies on sitoutunut kaikella tavalla minuun ja osoittaa sen joka päivä.

Vaikka karski mies onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.

No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?

Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.

Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.

ap

Kyllä sinä tässä parastaikaa olet dramaattinen ja säälit itseäsi.

Sinun kokemuksesi on varmasti autenttinen mutta se perustuu uskomuksillesi, arvoillesi ja maailmakuvallesi, joita pystyt muuttamaan, jolloin kokemuksesikin muuttuu. Aikuinen fiksu ihminen osaa astua sivuun kokemuksistaan ja kyseenalaistaa ne, kun ne eivät ole rakentavia tai terveitä. Lapsikin osaa, jos hänet on kasvattanut fiksu aikuinen. Nämä on ihan perus tunnetaitoja.

Se, että "haluaa suhteelta kemiaa" on ensinnäkin tilanteen hahmottamista todella typerällä ja haitallisella tavalla. Että asettaa "kemian" ja tylsät, tunteettomat "järkisuhteet" ainoiksi vaihtoehdoiksi ei kuvaa todellisuutta eikä auta sinua löytämään niitä oikeasti realistisia ja hyviä tapoja etsiä kestävää rakkautta. Toisekseen myös tämä on kokonaan arvovalinta. Arvojen muuttaminen voi tuntua vaikealta, mutta se vaikealta tuntuminen on siinä se suurin vaikeus.

Saat ihan vapaasti olla uskomatta, että näille asioille voi jotakin, ja heittäytyä tunteidesi valtaan ja mässäillä tragediallasi niinkuin ne romantiikan ajan tyypit. Sitten teet elämälläsi niin. Ulkoapäin ei voi oikein nähdä mitä siitä saat tai miksi kukaan noin tekisi.

Etsin rakkautta ja nimenomaan sen tunteen muodossa, siksi aion seurata sydämeni ääntä ja se sanoi nyt tällaista. Mulle ei parisuhteella sinänsä ole mitään arvoa, ainoa mikä kiinnostaa on se toinen ihminen ja rakkaus välillämme.

ap

Etsit, muttet tule saamaan. Käsityksesi rakkaudesta on epärealistinen ja vahingollinen, etkä itsekään usko löytäväsi sitä. Jos löydät, se ei tule kestämään. Joten en edelleenkään ymmärrä miksi haluat uskoa noin ja nähdä maailman noin. Kun se vain vahingoittaa sinua.

Melkein veikkaankin, ettei se tulisi kestämään. Se ei haittaa, en etsikään loppuelämän rakkaussuhdetta, vaan tunnetta vastarakkaudesta. Sitä en ole koskaan kokenut. Jos tietäisin, millaista se on, en kaipaisi suhteita niin kovasti enää, en varsinaisesti elämässäni suurta The parisuhdetta vailla ole. Vain rakkautta.

ap

Ok. No onnea etsinnöille. En usko että tuollainen kokemus tekee sinun tilanteessasi hyvää. Menin itse nuorena vuosiksi hajalle juuri tuollaisesta nopeasta, nopeasti loppuun palaneesta ja korventavasta rakkaudesta. Mutta ehkä säkin sitten jälkeenpäin palojasi maasta kerätessä olet riittävän epätoivoinen miettimään mikä olisi oikeasti hyvä tapa elää ja rakastaa. Ja onhan se huumaavaa niin kauan kuin sitä kestää – vaikka huumeet on kyllä parempia ja harmittomampia ja suosittelen ennemmin niitä.

Mulla meni sydän ihan sirpaleiksi tuossa siitä petetyksi tulemisen tunteesta, että toinen on kiinnostunut vaikka ei sitten haluakaan mitään, eli ei sen verran paremmin tunne itseään, etä haluaako jotain vai eikö halua. En itse osoita kiinnostusta, ellen todella OLE kiinnostunut, enkä silloinkaan varsinaisesti osoita, koska selkeästi minusta ei olla kiinnostuneita, niin en viitsi sekoittaa toisen päätä tiedolla, että "mä oon".

En usko, että menisin mitenkään rikki, jos olisin saanut sen mitä olisin halunnut ja jos toisella ois rakkaus vain loppunut, niin sillehän ei voi mitään, kunhan ei petä, eli sanoo sen esim. suoraan. Eikä näyttele mitään.

ap

Hän oli varmasti alussa kiinnostunut, mutta tutustui sinuun lähemmin ja kiinnostus hälveni. Aloitin minäkin aikoinani seurustelun erittäin mielenkiintoisen miehen kanssa, joka jo parin kuukauden kuluttua osoittautui järjettömän mustasukkaiseksi. Siihen loppui kiinnostukseni ja suhteen alku. Hän syytti ja syyllisti minua pitkään siitä, että olin muka petkuttanut häntä. Mustasukkaisuuttaan hän yritti selittää vitsiksi.

Aika tyhmää toimia noin päin. Kannattaisi ensin vähän tutustua, ennen kuin osoittaa olevansa millään lailla kiinnostunut, jos ei itseään sen paremmin tunne, että keistä putää ja keistä ei. Ja en le varma, että siinä kävi aivan noinkaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.

No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?

Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.

Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.

ap

Kyllä sinä tässä parastaikaa olet dramaattinen ja säälit itseäsi.

Sinun kokemuksesi on varmasti autenttinen mutta se perustuu uskomuksillesi, arvoillesi ja maailmakuvallesi, joita pystyt muuttamaan, jolloin kokemuksesikin muuttuu. Aikuinen fiksu ihminen osaa astua sivuun kokemuksistaan ja kyseenalaistaa ne, kun ne eivät ole rakentavia tai terveitä. Lapsikin osaa, jos hänet on kasvattanut fiksu aikuinen. Nämä on ihan perus tunnetaitoja.

Se, että "haluaa suhteelta kemiaa" on ensinnäkin tilanteen hahmottamista todella typerällä ja haitallisella tavalla. Että asettaa "kemian" ja tylsät, tunteettomat "järkisuhteet" ainoiksi vaihtoehdoiksi ei kuvaa todellisuutta eikä auta sinua löytämään niitä oikeasti realistisia ja hyviä tapoja etsiä kestävää rakkautta. Toisekseen myös tämä on kokonaan arvovalinta. Arvojen muuttaminen voi tuntua vaikealta, mutta se vaikealta tuntuminen on siinä se suurin vaikeus.

Saat ihan vapaasti olla uskomatta, että näille asioille voi jotakin, ja heittäytyä tunteidesi valtaan ja mässäillä tragediallasi niinkuin ne romantiikan ajan tyypit. Sitten teet elämälläsi niin. Ulkoapäin ei voi oikein nähdä mitä siitä saat tai miksi kukaan noin tekisi.

Etsin rakkautta ja nimenomaan sen tunteen muodossa, siksi aion seurata sydämeni ääntä ja se sanoi nyt tällaista. Mulle ei parisuhteella sinänsä ole mitään arvoa, ainoa mikä kiinnostaa on se toinen ihminen ja rakkaus välillämme.

ap

Etsit, muttet tule saamaan. Käsityksesi rakkaudesta on epärealistinen ja vahingollinen, etkä itsekään usko löytäväsi sitä. Jos löydät, se ei tule kestämään. Joten en edelleenkään ymmärrä miksi haluat uskoa noin ja nähdä maailman noin. Kun se vain vahingoittaa sinua.

Melkein veikkaankin, ettei se tulisi kestämään. Se ei haittaa, en etsikään loppuelämän rakkaussuhdetta, vaan tunnetta vastarakkaudesta. Sitä en ole koskaan kokenut. Jos tietäisin, millaista se on, en kaipaisi suhteita niin kovasti enää, en varsinaisesti elämässäni suurta The parisuhdetta vailla ole. Vain rakkautta.

ap

Ok. No onnea etsinnöille. En usko että tuollainen kokemus tekee sinun tilanteessasi hyvää. Menin itse nuorena vuosiksi hajalle juuri tuollaisesta nopeasta, nopeasti loppuun palaneesta ja korventavasta rakkaudesta. Mutta ehkä säkin sitten jälkeenpäin palojasi maasta kerätessä olet riittävän epätoivoinen miettimään mikä olisi oikeasti hyvä tapa elää ja rakastaa. Ja onhan se huumaavaa niin kauan kuin sitä kestää – vaikka huumeet on kyllä parempia ja harmittomampia ja suosittelen ennemmin niitä.

Mulla meni sydän ihan sirpaleiksi tuossa siitä petetyksi tulemisen tunteesta, että toinen on kiinnostunut vaikka ei sitten haluakaan mitään, eli ei sen verran paremmin tunne itseään, etä haluaako jotain vai eikö halua. En itse osoita kiinnostusta, ellen todella OLE kiinnostunut, enkä silloinkaan varsinaisesti osoita, koska selkeästi minusta ei olla kiinnostuneita, niin en viitsi sekoittaa toisen päätä tiedolla, että "mä oon".

En usko, että menisin mitenkään rikki, jos olisin saanut sen mitä olisin halunnut ja jos toisella ois rakkaus vain loppunut, niin sillehän ei voi mitään, kunhan ei petä, eli sanoo sen esim. suoraan. Eikä näyttele mitään.

ap

Et usko että menisit vielä moninkertaisesti pahemmin rikki jos ensin saisit mitä haluat ja sitten se otettaisiin pois? Huh huh, en tajunnutkaan miten vaarallisen pihalla olet. 

Ei ne suhteet lopu rakkauden loppumiseen, ne loppuu omaan mahdottomuuteensa. Yleensä paljastuu, ettei toinen ollutkaan sellainen kuin huumassa, ruusunpunaisten lasien läpi kuvitteli. Tunteet eivät katoa mihinkään, mutta niiden rinnalle tulee ahdistus, kunnes on pakko erota. Ja sen jälkeen tulet syyttämään itseäsi ja vihaamaan itseäsi ja ehkä sitä toistakin. Tulet uskomaan olevasi epäkelpo ja huono, koska toinen ei halunnut sinua eikä mikään voi olla tässä maailmassa tärkeämpi mittari. Tulet hautomaan tätä pakkomielteisesti joko siihen saakka kunnes kuolet, tai kohtaat toisen, tai tulet järkiisi. Mahdollisesti vuosia.

No mitä se haittaisi, että suhde loppuu jos se on mahdoton? Jos olen tehnyt kaikkeni sen eteen, en voisi syyttää itseäni. Korkeintaan surra, kuten nytkin, mutta silloin plakkarissa sentään enemmän ja jotain. Nyt tuskin paria halausta enempää.

ap