Lue keskustelun säännöt.
Katkera masennukselle
29.03.2018 |
Olen sairastanut masennusta vakavana noin viisi vuotta. Muisti pois noin kolmesta vuodesta. Nyt jollain tavalla on helpompi hengittää, mutta itsemurha on silti mielessä päivittäin. Olen tullut katkeraksi, masennus vei minulta kaiken. Muut kertovat, että masennus opetti heille jotain, mulla se vaan kirkasti sen ajatuksen, että tämä ei ole mua varten. En enää itke itsetuhoisia ajatuksiani, ennemminkin kylmä järki valtaa ja olen alkanut järjestämään asioitani poismenoa varten. Jotenkin tunnen siitä valtavaa helpotusta.
Kertokaa joku edes yksi positiivinen tarina jos/kun olette parantuneet masennuksesta.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten kun ei osaa sanoittaa omia tuntemuksiaan tai pitää puoliaan? Kun sossussa tai lääkärissä kysytään miten voit? niin kohautat olkapäitäsi ja sanot ettet tiedä, samaa kuin aina. Yrität esittää että kaikki on hyvin, jottei sinua leimattaisi huonoksi ihmiseksi.
Minulla on ollut vakava masennus 15 vuotta, lisäksi pari parantumatonta fyysistä sairautta siihen päälle, sosiaalistentilanteiden pelkoa ja ahdistusta jne. Tähän on tottunut ja elämä jollain tavalla tasaista ja säännöllistä. olen tehnyt töitä sen eteen ja siksi kela katsoo mut nyt työkykyiseksi...luvassa siis tän uuden aktiivimallin vuoksi kuntouttavaa orjatyötä ja ties mitä...ahdistaa tosi paljon ja se pieni milenrauha siitä että elämä on jollain tavalla hallinnassa on tän johdosta kadonnut. En todellakaan ole kykenevä kuntouttavaan työhön ja sen sanominen ei auta. Lääkärin mielestä olen työkyvytön, mutta kelan mielestä en. Pelkään ettei pian ole enää rahaa elämiseen...
Ou noi. En valitettavasti osaa neuvoa sua. Olen pahoillani tilanteestasi.
Valitettavasti monissa tapauksissa vaatii kunnolla romahtamisen (niin kuin se ei olisi jo tapahtunut ), että sua uskotaan.
Voimia todella paljon ja hyvää kevättä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo muisti on kyllä jännä kun se häviää masennuksessa. Itsellä kun puhkesi masennus, lähti muistikuvat hämärtymään siltä ajalta. Ennen olin skarppi ja muistin esimerkiksi päivämäärät uskomattoman hyvin, mutta kun masennus tuli, en muista kunnolla edes mitä tapahtui minäkin vuonna.
Mä ainakin oikein "kuulen" sen oman tyhmyyden. Hitauden. Sun sisällä joku pyrkii vastaamaan, mutta ruumis ei tottele.
Ap
Mä olin enemmän tai vähemmän masentunut ikävuodet 12-35 v. Siihen vaikutti ehkä yksinäisyys, epävarmat kotiolot lapsena jne. Ainoa toiveeni kasvaessani oli päästä pois lapsuudenkodista, johonkin turvalliseen paikkaan. Lopetin koulun 15-vuotiaana peruskouluun ja olin pitkään työttömänä jne. Asunnotonkin olin jossain vaiheessa, luottotiedotkin menekin, koska en jaksanut/pystynyt hoitamaan asioitani.
Nyt asiat ovat kuitenkin olleet hyvin noin 10 vuotta, olen opiskellut maisterintutkinnon ja tällä hetkellä unelmieni työpaikassa. Se, että saan tehdä kiinnostavia asioita, antaa sisältöä elämään. Pelastukseni oli pitkäaikainen kumppanini, joka piti musta huolen noina masennusvuosina ihan konkreettisesti, koska itse en jaksanut huolehtia mistään. Sitten pikku hiljaa aloin toipua ja hankkia sisältöä elämääni, mikä taas teki elämästä aina astetta mielenkiintoisemman ja antoi virtaa tavoitella uusia haasteita.
Tsemppiä kaikille!
Mua helppttaa ajatus että aina ehtii tappaa itsensä. Päivä kerrallaan.
Työnmän pahimmat ajatukset pois...
Vierailija kirjoitti:
Mua helppttaa ajatus että aina ehtii tappaa itsensä. Päivä kerrallaan.
Työnmän pahimmat ajatukset pois...
Tuohon samaan ajatukseen mäkin turvauduin. Se toi eniten lohtua. T. Entinen masentunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama, mietin lopettavani kaiken joka päivä. Tuntuu ettei mitään toivoa enää ole. Eikä minua pitkäaikaistyötöntä kukaan tule enään palkkaamaan joten en tiedä miten pääsisin ulos tästä.
Tuntuu pahalta että työttömiä ja syrjäytyneitä halveksitaan ja haukutaan niin paljon mediassa, somessa, hallituksen taholta tms. kun tämäkin ketju paljastaa kuinka paljon tuskaa ja kärsimystä siinä on takana.
Mä olin työttömänä seitsemän vuotta ja nyt teen uraa! Kyllä elämää voi muuttaa!
Vierailija kirjoitti:
Tuo muisti on kyllä jännä kun se häviää masennuksessa. Itsellä kun puhkesi masennus, lähti muistikuvat hämärtymään siltä ajalta. Ennen olin skarppi ja muistin esimerkiksi päivämäärät uskomattoman hyvin, mutta kun masennus tuli, en muista kunnolla edes mitä tapahtui minäkin vuonna.
Sama täällä, olen unohtanut paljonkin asioita joita on tapahtunut enkä osaa sijoittaa niitä tiettyyn vuoteen. En välttämättä muista aina edes mitään edellisestä kuukaudesta tai edellisestä viikosta, kaikki on samanlaista tasaista mössöä. Vaikeaa kun terapiassakin kysellään jotain vanhempien eroa, äidin kuolemaa, muuttoja, työjaksoja, edellisien terapioiden kestoja yms enkä osaa sijoittaa niitä mihinkään tarkkaan aikaan, heittävät välillä monellakin vuodella tai monilla kuukausilla. Olin puoli vuotta yhdessä työssä jossa piti muistaa tosi paljon pikkujuttuja aina kerralla, olin siinä aivan surkea ja hidas kun piti tuhat kertaa palata hakemaan jotakin unohtunutta asiaa. Tuntuu että aivot ei toimi yhtään niinkuin pitäisi. Jääköhän ne tällaisiksi vaikka parantuisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pikkasen kokemuksia tuosta vertaistuesta. Kun ryhmää vetää hoitaja tai muu ammattiauttaja, se voi liikaa ohjata ja rajata keskustelua. Yritetään puoliväkisin länkyttää vaikka asioista, jotka auttaa jaksamaan jne. Ja lisäksi monelle masentuneelle voi iskeä siinä ryhmätilanteessa päälle se rooli, jolla on pärjätty arjessa. Eli tekeydytään iloisemmiksi ja virkeämmiksi kuin mitä oikeasti ollaankaan.
Netissä keskustelun moderaattoreilla on ratkaiseva merkitys, että homma toimisi vertaistukena. Moni avautuu hyvin aroista asioista, ja jotkut saattavat sitten huvikseen alkaa kiusaamaan ja vainoamaan. Moni kai sitten kokee heräävänsä henkiin, kun pääsevät nettiin riekkumaan ja tappelemaan. Sellainen pitäisi lopettaa heti alkuunsa. Masentuneen vointi voi tuollaisesta heikentyä merkittävästi. Toinen juttu, että ryhmän pitäisi olla vain masentuneille. Muut mt-kuntoutujat eivät välttämättä ymmärrä ollenkaan, ja yhteentörmäyksiä ja loukkaantumisia tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo muisti on kyllä jännä kun se häviää masennuksessa. Itsellä kun puhkesi masennus, lähti muistikuvat hämärtymään siltä ajalta. Ennen olin skarppi ja muistin esimerkiksi päivämäärät uskomattoman hyvin, mutta kun masennus tuli, en muista kunnolla edes mitä tapahtui minäkin vuonna.
Sama täällä, olen unohtanut paljonkin asioita joita on tapahtunut enkä osaa sijoittaa niitä tiettyyn vuoteen. En välttämättä muista aina edes mitään edellisestä kuukaudesta tai edellisestä viikosta, kaikki on samanlaista tasaista mössöä. Vaikeaa kun terapiassakin kysellään jotain vanhempien eroa, äidin kuolemaa, muuttoja, työjaksoja, edellisien terapioiden kestoja yms enkä osaa sijoittaa niitä mihinkään tarkkaan aikaan, heittävät välillä monellakin vuodella tai monilla kuukausilla. Olin puoli vuotta yhdessä työssä jossa piti muistaa tosi paljon pikkujuttuja aina kerralla, olin siinä aivan surkea ja hidas kun piti tuhat kertaa palata hakemaan jotakin unohtunutta asiaa. Tuntuu että aivot ei toimi yhtään niinkuin pitäisi. Jääköhän ne tällaisiksi vaikka parantuisi?
Kuulemma pitäisi palautua suunnilleen ennalleen, kun masennus väistyy. Mutta en tiedä. Itselläni on lääkitys ja hoitotasapaino, mutta muistiongelmat jatkuvat edelleen vaan, vaikka tässä on menty jo 6 vuotta. Ennen olin kova lukemaan kirjoja ja olen edelleen, mutta keskittyminen ja esimerkiksi nimien muistaminen on paljon haasteellisempaa, mikä on turhauttavaa. En tajua mikä siinä on. Jossakin vaiheessa aloin jo epäillä muistisairautta, mutta sitä se ei sentään ole. Epäilen, että kognitiiviset kykyni ovat laskeneet pysyvästi, eikä ne siitä ennalleen palaudu. Toisaalta olen käsitellyt sen asian niin, että jos vanha terävä muistini on usvaisempi, niin sitten on, pääasia ettei ole jatkuvasti paha ja vaikea olla henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kans muisti ollut todella huono sairastumisestani lähtien. En muista oikein mistään mitään, enkä sitten opikaan helpolla uutta. Välillä ihan naurattaa, kun sähköhoitoon haikaillessani mua varotellaan, että lähimuisti voi mennä ainakin vähäksi aikaa. Enhän mä muutenkaan muista mistään mitään! Ja en sitä sähköhoitoa ole saanut, koska olen kuulemma liian hyväkuntoinen. Just. Ehkä pitäis tosiaan mennä se viikko nukkumatta, peseytymättä, vaatteita vaihtamatta, tukkaa harjaamatta, ja mitään syömättä, ja mahollisimman vähällä veden juonnilla - josko sitten oisin tarpeeksi sairas, että se siis näkyisi uloskin päin. Nyt mua ei oo otettu kovin tosissaan. Tässäpähän vaan kärsin, tuo näkymätön seiväs selässäni.
Vierailija kirjoitti:
Tuo muisti on kyllä jännä kun se häviää masennuksessa. Itsellä kun puhkesi masennus, lähti muistikuvat hämärtymään siltä ajalta. Ennen olin skarppi ja muistin esimerkiksi päivämäärät uskomattoman hyvin, mutta kun masennus tuli, en muista kunnolla edes mitä tapahtui minäkin vuonna.
Totta, muisti tosiaan on mennyt huonommaksi ja sanojakin katoilee välillä...huolestuttavaa :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 22-vuotias nuori nainen, eli tosiaankin vielä nuori. Voihan olla että vuosikausia kestänyt ja kroonistunut masennus vielä joku päivä helpottaa, mutta melko epätoivoinen olo on. Muut nuoret elävät elämäänsä täysillä, opiskelevat kuka mitäkin, uskaltavat tarttua hienoihin mahdollisuuksiin, muuttaa jopa ulkomaille, edetä rakkaissa harrastuksissaan, jahdata niitä unelmiaan. Itse en edes tiedä mistä unelmoin, paitsi terveestä elämästä. Mikään ei kiinnosta, enkä pysty mihinkään, masennus ja paniikkihäiriö sekä sosiaalisten tilanteiden pelko rajoittaa elämää liikaa. Vaikka koitan ottaa vain pieniä askelia, nytkin olen kohta ollut 6kk työkokeilussa melko pienillä tuntimäärillä (4h/pv) niin en ole pärjännyt sielläkään kovin hyvin. Olen jäänyt työporukan ulkopuolelle koska en kykene normaalisti sosiaaliseen kanssakäymiseen ja minua pidetään tosi ujona ja syrjään vetäytyvänä. Työkaverien "puhuisit nyt joskus edes jotain" heitot vain pahentaa tilannetta. Sukulaiset ja tuttavat painostaa jatkuvasti että minun pitäisi etsiä itselleni kunnon työ tai edes vihdoin keksiä joku uusi ala mitä opiskella, eivätkä tiedä tai ymmärrä ettei voimavarani millään riitä. On mahdotonta yrittää keksiä uutta alaa itselleen kun usko itseen on mennyt täysin ja pienetkin asiat vaatii ihan järjettömän ponnistuksen, jos en kykene edes tiskaamaan miten jaksaisin 8h työ tai koulupäiviä? Tuntuu että oma elämä valuu hukkaan, kun on jo vuosia kuunnellut sitä "kyllä se kohta helpottaa" lohduttelua, sitä alkaa ihmetellä että mihin se kohta on oikein jäänyt kun sitä on teinistä asti odoteltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä Ap taas. Tsemppiä kaikille.
Mä katon elämääni kuin tiimalasia. Muutama juttu mitkä pitää mut maailmassa kiinni, mutta jotenkin tunne, että se hiekka kerkeää valua loppuun ennenkuin mun elämä alkais helpottaa. Tekis mieli lyödä jotain, ketä? No itseään sit varmaan. Miten? Joskus ahdistus tuntuu pallona musta, jos siihe löis puukolla lähtiskö se tyhjenee?
Katoin mutta terapeuttia tänään. Se on mahtava kun se jaksaa, mutta siitäkin mä haluaisin jo eroon. Mä haluaisin elämän.
Välillä on hyvin katkeria ajatuksia, että miksi minä? Mistä pahasta mua rangaistaan? Miksi mä en pääse millään eteenpäin? Mikä mussa on sellaista ettei tää etene?
Ap
Palaan taas. Tänään ollut superhuono päivä. Meinasin hypätä parvekkeelta kun aloin ajattelemaan elämääni. Ensi syksy jo ahdistaa, seuraava vuosi ja lähestyvät synttärit.
Katsoin tänään ihmisiä ja mietin, että miksi mä en voi olla normaali? Miksi mä en kuollut sillon pienenä kun meinasin? Miksi mä oon täällä vielä?
Miten muilla on kevät mennyt?
En tiedä lohduttaako yhtään, mutta voin kertoa että aivan samaa pastaa on meidän ei-masentuneidenkin elämässä rämpiminen täällä tundralla. Ei tässä juuri ilonaiheita ole ja itsemurha pyörii mielessä mutta ei halua tuottaa siitä aiheutuvaa harmia läheisilleen.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä lohduttaako yhtään, mutta voin kertoa että aivan samaa pastaa on meidän ei-masentuneidenkin elämässä rämpiminen täällä tundralla. Ei tässä juuri ilonaiheita ole ja itsemurha pyörii mielessä mutta ei halua tuottaa siitä aiheutuvaa harmia läheisilleen.
Ooks ihan varma ettet ole masentunut?
Voimia sullekin.
Ap
Tuo muisti on kyllä jännä kun se häviää masennuksessa. Itsellä kun puhkesi masennus, lähti muistikuvat hämärtymään siltä ajalta. Ennen olin skarppi ja muistin esimerkiksi päivämäärät uskomattoman hyvin, mutta kun masennus tuli, en muista kunnolla edes mitä tapahtui minäkin vuonna.