Mikä saa ns. "pelimiehet" lopulta vakiintumaan?

Pelinaisena uskon että sama kuin minulla: kun törmää tarpeeksi hyvään kumppaniin, jota oikeasti arvostaa ihmisenä riittävästi, niin se on menoa se.

Nautin paljon sinkkuna sekoilusta enkä ikinä haaveillut suhteesta. Ehkä sitten jossain määrin narsistisia piirteitä minussa, en kokenut tarvitsevani miestä muuhun kuin huvitteluun. Monta sydäntä varmasti särkyi noina vuosina, olin ajattelematon. Ja olisin sitä yhä ilman puolisoani. Löysin puolisoni vasta 30+ sitä ennen en ole edes pitänyt kirjaa kuinka montaa miestä pidin kierroksessa ennen häntä.

Vuosien kuluessa on ollut monta läheltä piti tilannetta myös tämän nykyisen seurusteluni aikana, kun humalassa estot katoavat, mutta silti olen aina tilannut sen taksin ja häipynyt ajoissa mieheni viereen nukkumaan. Tietenkin liha on heikkoa ja miesten iskemisestä ja pyörittelystä tulee huumaava vallan tunne. Mutta arvostan ja rakastan puolisoani, ei tarvitse kuin miettiä hänen ilmettään jos joutuisin tunnustamaan pettäneeni - se riittää, en petä. Tietty vaikuttaa varmasti myös se, että ehdin elää tarpeeksi villiä vaihetta, ennen kuin tapasin mieheni. Toisaalta kyllä minä yhä niitä aikoja kaiholla muistelen, joskaan en vaihtaisi miestäni enää entiseen elämään palatakseni.

30+ tarkoittaen siis omaa ikääni.

Varsinainen pelimies ei lopeta koskaan. Jopa kroonikko osastoilla näkee pelimiehiä, jotka höpöttävät nuorille työntekijöille yhtä ja samaa, niin juuri, sitä samaa samaa...aina vaan. Vonkaaminen jää veriin.

Rahaa saa enemmän säästöön sitoutuneena.

Vierailija kirjoitti:

Pelinaisena uskon että sama kuin minulla: kun törmää tarpeeksi hyvään kumppaniin, jota oikeasti arvostaa ihmisenä riittävästi, niin se on menoa se.

Nautin paljon sinkkuna sekoilusta enkä ikinä haaveillut suhteesta. Ehkä sitten jossain määrin narsistisia piirteitä minussa, en kokenut tarvitsevani miestä muuhun kuin huvitteluun. Monta sydäntä varmasti särkyi noina vuosina, olin ajattelematon. Ja olisin sitä yhä ilman puolisoani. Löysin puolisoni vasta 30+ sitä ennen en ole edes pitänyt kirjaa kuinka montaa miestä pidin kierroksessa ennen häntä.

Vuosien kuluessa on ollut monta läheltä piti tilannetta myös tämän nykyisen seurusteluni aikana, kun humalassa estot katoavat, mutta silti olen aina tilannut sen taksin ja häipynyt ajoissa mieheni viereen nukkumaan. Tietenkin liha on heikkoa ja miesten iskemisestä ja pyörittelystä tulee huumaava vallan tunne. Mutta arvostan ja rakastan puolisoani, ei tarvitse kuin miettiä hänen ilmettään jos joutuisin tunnustamaan pettäneeni - se riittää, en petä. Tietty vaikuttaa varmasti myös se, että ehdin elää tarpeeksi villiä vaihetta, ennen kuin tapasin mieheni. Toisaalta kyllä minä yhä niitä aikoja kaiholla muistelen, joskaan en vaihtaisi miestäni enää entiseen elämään palatakseni.

Sitä mä ihmettelen teidän pelimiesten- ja naisten kohdalla, että miten teillä on pokkaa odottaa, että toinen on hyvä kumppani, kun ette kuulosta itse kovin hyviltä kumppaneilta....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelinaisena uskon että sama kuin minulla: kun törmää tarpeeksi hyvään kumppaniin, jota oikeasti arvostaa ihmisenä riittävästi, niin se on menoa se.

Nautin paljon sinkkuna sekoilusta enkä ikinä haaveillut suhteesta. Ehkä sitten jossain määrin narsistisia piirteitä minussa, en kokenut tarvitsevani miestä muuhun kuin huvitteluun. Monta sydäntä varmasti särkyi noina vuosina, olin ajattelematon. Ja olisin sitä yhä ilman puolisoani. Löysin puolisoni vasta 30+ sitä ennen en ole edes pitänyt kirjaa kuinka montaa miestä pidin kierroksessa ennen häntä.

Vuosien kuluessa on ollut monta läheltä piti tilannetta myös tämän nykyisen seurusteluni aikana, kun humalassa estot katoavat, mutta silti olen aina tilannut sen taksin ja häipynyt ajoissa mieheni viereen nukkumaan. Tietenkin liha on heikkoa ja miesten iskemisestä ja pyörittelystä tulee huumaava vallan tunne. Mutta arvostan ja rakastan puolisoani, ei tarvitse kuin miettiä hänen ilmettään jos joutuisin tunnustamaan pettäneeni - se riittää, en petä. Tietty vaikuttaa varmasti myös se, että ehdin elää tarpeeksi villiä vaihetta, ennen kuin tapasin mieheni. Toisaalta kyllä minä yhä niitä aikoja kaiholla muistelen, joskaan en vaihtaisi miestäni enää entiseen elämään palatakseni.

 

Sitä mä ihmettelen teidän pelimiesten- ja naisten kohdalla, että miten teillä on pokkaa odottaa, että toinen on hyvä kumppani, kun ette kuulosta itse kovin hyviltä kumppaneilta....

Tuo jota kommentoit, on uskollinen. Siksi en kutsuisikaan pelinaiseksi.

Minusta pelihenkilöys on persoonallisuudenpiirre, se että on kranttu ja tykkää bilettää nuorena, ei ole peluri.

Ehkä ap tarkoittikin kysymyksellään, että mistä erottaa, kumpaan joukkoon ihminen kuuluu, onko oikea peluri, joka ei henkisesti vakiinnu koskaan, vai nirso ja tykkää sinkkuilla, joka vakiintuu uskolliseksi löydettyään sen oikean. En usko, että sitä voikaan tietää ennalta kenestäkään, vaan ainoastaan aika näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelinainen, jonka pelimies haluaa saada vain ja ainoastaan itselleen.

Pelimieskään ei huoli noin käytettyä naista kuin yhdeksi yöksi.

Pelinainen ei olekaan pelimiehen naispuolinen vastine vaan nainen, joka osaa pelata pelimiehen haluamaa peliä. Pelimieshän haluaa saalistaa ja kun saalis on ansassa, pelimies etsii uuden saaliin. Pelinainen ymmärtää pelin juonen eikä missään vaiheessa tipahda ansaan. Pelinaisen kanssa peli jatkuu ja jatkuu. 

Se yks

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapiirissä on eräs tällainen, joka pyöritti järjettömän määrän naisia, joskus jotain kevyttä tapailua, muttei ikinä vakavaa suhdetta. 25 ikävuoden paikkeilla ehkäisy petti silloisen tapailukumppanin kanssa, päättivät pitää lapsen, menivät lapsen syntymän jälkeen naimisiinkin. Lapsi on kohta 3-vuotias, ja kaikki ovat ihan huuli pyöreinä siitä, että pariskunta on vieläkin yhdessä ja vaikuttaa onnelliselta.

Kiinnostaisi tietää, mitä tämän miehen päässä on liikkunut viime vuosina, mikä sai sitoutumaan. On hyvä isä ja puhuu lapsestaan kauniisti.

No eikö se ole tuossa tapauksessa aika selvää, lapsihan sen on tehnyt. Joillakin miehillä se vahva isyys on ihan oikeasti olemassa ja se peittoaa jopa pelaamisen.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan usko tohon ”asettuu sitten kun löytää sopivan”. Miten jotkut miehet panevat satoja naisia eikä kukaan heistä muka ole sopiva?

Itse olen sen verran nirso että "oikean" löytäminen vei todella kauan ja olen yhä sitä mieltä että naiseni on minulle paras mahdollinen. Seksiä voi taas harrastaa ihan vaan nautinnon vuoksi, joten ei tuo sinun esittämäsi yhtälö ole mielestäni kovinkaan ihmeellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tuntemat on vakiintuneet, kun joku nainen on jaksanut roikkua tai tullut raskaaksi yms. Nainen on usein vähän "vaatimaton" ulkoisesti pelimiehelle. Sitten sitä naista voi roikottaa siinä ja nainen saa olla onnellinen, kun pelimies jaksaa hänen kanssaan olla. Pettää tietysti koko ajan. Voi hetken olla alussa uskollinen, mutta palaa tapoihinsa. Ei koskaan jätä sitä harmaavarpustaan, jos harmaavarpunen ei kyllästy pelimiehen touhuun. Tosin jättämisen uhatessa hurmaa taas puolisonsa ja kulissit pysyy kunnossa jne.

 

Nimenomaan. Pelimiehen vakiintumaan saaneet ovat tietyllä tapaa vähän "säälittäviä" naisia. Siis ei välttämättä seksuaalisesti "helppoja", mutta sellaisia tossukoita, jotka antaa anteeksi ja on itse aika kilttejä naisia. Usein niiden isäkin on ollut pelimies ja sieltä oppineet, ettei muunlaisia miehiä oikein olekaan. Joskus iän myötä tai pakon edessä (mies lähtee) voimaantuvat tai sitten ei.

Kylläpäs oli epämiellyttävä näkökulma, joka ei kylläkään pidä kategorisesti paikkaansa. Pelimies ei tarvitse näyttävää vaimoa nostaakseen miehen itsetuntoa, vaan pelimiehellä on varaa valita sellainen kumppani jonka kanssa hän oikeasti haluaa olla ja viettää aikaa. Mielestäni on aika lohduttava ajatus että henkilö jolla on mahdollisuus valita kumppaninsa, ei tee sitä ulkonäön perusteella.

Niin ja turha väittää että kaikki ex-pelimiehet pettävät puolisoitaan.