Mitä "normaalit" ihmiset ajattelevat yksin ollessaan?

Mitä normaali ajattelee? No ei hemmetti koko ajan omaa napaansa ja niljaisia tuntemuksiaan ainakaan. Paitsi jos ne liittyvät ihanaan seksiin.

Maailmaa, pääskysiä, rakkaita ihmisiä, elämän lyhyyttä ja kauneutta, seuraavaa ateriaa ja sitä, milloin verkkokaupan paketti mahtaa tulla.

Tosi kiehtova kysymys. Olen samaa miettinyt koko ikäni, kysymys vie melkein järjen. Olen luonteeltani tosi utelias ja kirjoitan paljon ajatuksiani päiväkirjaan sekä mietin olenko normaali. Masentuneena kirjoitan tosi paljon päiväkirjaan miettien elämäni suuntaa, elämän tarkoitusta, ihastuksia, seksiä, seksifantasioita. Sekä, mitä ihmettä toisten ihmisten päässä liikkuu, toivoisin  ettei olisi kulisseja ja valehtelua, vaain ihmiset sanoisivat asiota mitä tarkoittavat. Tuttavuuteni nykyisin ovat niin köykäisiä, että jos uskoisin mitä ihmiset sanoo, niin heidän päässään on tosi köyhästi ajatuksia. He ovat äärimmäisen arkisia olentoja, jotka eivät juurikaan ole kiinnostunut toisista ihmisistä, elleivät voi suoraan hyötyä heistä. 

Pohdiskelen paljon kosmologiaa. Olen mm. päätynyt siihen, että mustat aukot ovat lomittuneet toisiinsa. Tuon johtopäätöksen teko ei vaadi edes paljoa järkeä. Perusasoiden tuntemus riittää, kuten että hallitsee Lorez muunnokset.

No että olisiko mitää B I L L U-hommia tiedossa lähiaikoina ja mahdollisimman äkkiä. Ja heti sen perään kaljaa ja mitä söisi. Kaikein tuon jälkeen että kuinka paljon se ihmistä voikaan vituttaa että pitää mennä taas aamulla töihin kuin murmeli konsanaan.

Ihan kaikkea, mikä mieleen tulee. Esim. viime yönä makasin tunnin hereillä ja mietin merenalaista maailmaa, aamulla pohdiskelin avaruutta ja taivaankappaleita ja töissä kävin läpi suosikkisarjaani. Murhamysteerejä ja paranormaaleja ilmiöitä mietin usein.

Myös synkempiä asioita mietin välillä, kuten hiukan mitätöiviä kavereitani, lapsia kiusaavaa entistä naapuriani ja ulkonäköäni, joka ei ole parhaasta päästä. Useimmiten pyörittelen päässäni kuitenkin noita ylempänä mainitun kaltaisia asioita, eli kiinnostavia asioita, joista pidän. Töitä en mieti vapaa-ajalla lähes yhtään, ellei joku asia ole jäänyt vaivaamaan.

Kaikkia mokia mitä elämäni aikana tehnyt, pieni toiRette kuuluu asiaan..

Mietin aika paljon juoksevia asioita, koska elämä on tällä hetkellä aika kiireistä. Esim. tenttejä, opiskelua, seuraavaa työvuoroa, kuinka taaskaan en muistanut hoitaa sitä ja sitä asuntoon liittyvää asiaa, roskien viemistä, siivoamista, työkavereita, ystäviä (lähinnä silloin kun avaan somen, muuten valitettavasti en ole ehtinyt kesällä pitää yhteyttä), seuraavaa lomaa, gradua ja oman alan juttuja.

Minun ajatteluni ainakin on yhtä tajunnanvirtaa. Omaan hyvän mielikuvituksen joten saatan välillä uppoutua jonnekin fantasiamaailmoihin tuntikausiksi.

Juoksevia asioita: minkä verran teen töitä tänään (yrittäjä), mitä laitan ruoaksi, milloin käytän koiran ulkona, mitä harrastusmenoja lapsilla on, pitääkö pestä pyykkiä, mitä läheisille kuuluu, pitäiskö soittaa äidille. Huomaan että en juurikaan mieti itseni tai kaduskele mitään.

En ainakaan ajattele mitä ajattelen.

Pyöritän päässäni miljoonaa ajatusta siitä, mitä ensi viikolla tehdään ruuaksi, onko lapsilla talvivarustukset kunnossa, miten hankkiutuisin eroon liian pienistä, pitäisi pestä sauna, ikkunat, milloinkahan ehtisi siivota vaatekaapit, ainiin ne joululahjat, joku työjuttu, muista palauttaa kirjaston kirjat, olisipa kiva ehtiä kunnon lenkille joskus tai vaikka hiihtämään, tulisipa lunta mutta ei kovin paljoa, koska sitten pitää tehdä lumitöitä, uskaltaisikohan käydä uimahallissa, mitähän sille ja sille kaverille kuuluu, olisikohan myyntiin tullut uusia kivoja taloja. Juu, olen aika uupunut ja keskittyminen on ihan olematonta nykyään.

Jos saisin päättää, niin en ehdoin tahdoin ajattelisi juuri mitään. Ehkä sellaista että mitähän laittaisin ruuaksi tänään. Toinen asia on se, että päässä pyörii ajatuksia tahtomattani, minun niitä ajatuksia valikoimatta. Olen päätellyt suuressa viisaudessani että nämä ovat siis 'pakkoajatuksia'. Tulee paljon muistoja mieleen, asioita joita ei haluaisi muistaa, tapahtumia, joiden ei olisi halunnut tapahtuneen.

En ole normaali, mutta joskus minulle tulee ihmeellisen tasainen ja rauhallinen olo, pääni sisällä on tyyneys ja kropassani balanssi (en ole siis syönyt ähkyyn asti karkkeja ja sipsejä). Sellaisina epätavallisina hetkinä väistämättä tiedostan, että monilla ihmisillä sellainen tasapainoinen olotila on normaalia! Niin helppoa ja vaivatonta ja tuskatonta on heidän elämänsä! Osaavatkohan arvostaa, tietävätkö että ovat onnekkaita? Mitäpä se minulle kuuluu.

Jokaisen, siis minunkin, täytyy vain tarttua siihen onneen mikä kunakin hetkenä tarjolla on. Olemme geeniemme armoilla, historiamme muovaamia yksilöitä - kaikkea ei voi korjata, mutta ilmeisesti lähes kaikki on inhimillistä, lähes kaikenlaisen elämän voi lopulta sietää. Antautuminen elämälle on minulle se ainoa vaihtoehto. Joten mennäänpä sitten taas, vuoristorata odottaa!

Tyhjinä hetkinä, esim. ennen nukahtamista, ajatukseni pyrkivät aina kohti jotain sellaista mistä ammennan harmoniaa olemiseeni. Ilman tätä taitoa en jaksaisi vaatia itseltäni niin paljon kuin vaadin (mikä määrä tosin vaihtelee, en läheskään aina ole tehokas).

Ajatuksethan ovat täysin epäolennaisia suurimmilta osin, joten niillä ei ole merkitystä, koska ne eivät ole "ydin" ihmisen olemisessa.

Lapsiani ja tuttuja, tiedettä, koronaa, linnunpesää, puuhlylää, moottorien hyötysuhdetta, wilmaapin epämääräisyyksiä, auton huoltoa, joka toinen vuosi asutettua muurahaispesää, suomalaisen yhteiskunnan muutosta sellaiseksi mitä en koe miellyttävänä, nauttimista talvimyrskystä, tyhmiä ihmisiä, viisaita ihmisiä, polkupyörän voimansiirron hyötysuhdetta, valokuvausta, taidetta, musiikkia, erästä valkoista jänistä mustassa metsässä, kuoppaa hiekkatiessä, uv-säteilyn vaikutusta puupintaan, nuoruuden tietämättömyyttä, räsymattojen kutojia, aikataulua, kesäistä sadepäivää, naisia, haluanko elämältä mitään enempää vai riittääkö tämä mitä on, karhukaisen kohtaamia haasteita, joulun merkitystä, heitänkö vanhat kengät jo pois, mekaanisia ja henkisiä mekanismeja, miksi en ymmärrä naisia ja mitäköhän huominen tuo tullessaan. Eli niitä näitä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen viimeiset 7-8 vuotta pyrkinyt olemaan ajattelematta. Eli pyrkinyt elämään jonkinasteisessa meditatiivisessa tilassa. Mitä enemmän tähän pystyn, niin sitä vähemmän minulla on murheita. Koska negatiiviset ajatukset tuottavat sitä pahaa oloa. Jos kelaa menneisyyttä, niin masentuu. Jos pelkää tulevaisuutta, niin ahdistuu. Siksi eläminen hetkessä on tärkeää.

Jos jokin kriisi tapahtuu, niin totta kai sitä kelaa. Mutta pitää opetella katkaisemaan sen pohtiminen jossain vaiheessa, ettei se jää päälle. Kun kaikki on jo pariin kertaan mietitty, niin sen miettiminen pitää lopettaa. Vaikeaa, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.

Nyt olemme muuttamassa ja mietin remonttia. Paljon tulee mietittyä töitä. Ja mitä tekee ruoaksi. Ja mitä pitää muistaa tehdä.

Erittäin hyvä neuvo, läsnäolon taito on yksi vaikeimpia asioita oppia.

Puolitoista vuotta on aamusta iltaan pyörinyt yksi ja sama ongelma mielessäni.

Seksiä.

Päivän aikana tulee mietittyä jos vaikka mitä, ja useimmat ajatukset unohtuu saman tien. Enimmäkseen sitä ajattelee päivän töitä ja kulloinkin esillä olevaa ongelmaa. Välillä katselee maisemia ikkunasta tai muistelee jotain, vaikka että, mitenkäs se yksi laulu menikään. Sitten hoksaa, että ai, mullahan on nälkä, menenpä haukkaamaan jotain. Oho, kynnetkin pitää leikata. Tiskaisiko nyt vai illalla, no ehtiihän sitä huomennakin. Kas, tuossa on tuo lehti mikä jäi kesken. Nytpä teenkin sudokun. Yksi, viisi, neljä.. eiku.....

Lasken rahojani ja sitä kuinka nopeasti saan asuntolainaa maksettua. Mietin sitä kuinka kauniilta jouluinen kotini näyttää. Mietin seksiä. Mietin mitä liikuntaa harrastan tänään. Haaveilen Lapista, lumesta ja omasta Lapin mökistä. Mietin porojen ikiaikaisia kulkureittejä.