Lue keskustelun säännöt.
Lapsen tunteiden sanoittaminen
Perhekerhon täti selitti, että nykyään ei suosita esim. lapsen jäähylle laittamista tai tukistamista vaan sen sijaan pitäisi sanoittaa lapsen tunteita. Siis jos vaikka lapsi riehuu, niin lapselle kerrotaan, että olet nyt vihainen, mutta silti ei saa esim. hajottaa paikkoja.
Rupesin vaan miettimään, että voiko tuo "tunteiden sanoittaminen" oikeasti toimia? Eli lapsi lakkaa toimimasta väärin ihan vaan sillä, kun sille kertoo mitä se todennäköisesti tuntee (vihainen, pettynyt, kateellinen tms) ja sitten kertoo jonkun paremman toimintatavan siihen tilanteeseen?
Kommentit (90)
Rovaniemelläkin sanotaan "Mulla suututtaa" jne. Siellä asuin viisi vuotta aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapselle puhutaan ja kerrotaan asioista, pienelle myös nimetään esineitä, asioita, paikkoa ym. Miksi ihmeessä tunteita "sanoitetaan"? Onko tämä taas joku päiväkodissa käytetty ilmaus puhumiselle tai nimeämiselle?
OT jatkuu, kyllä Lapissa puhutaan juuri noin!
Te olette nyt ärsyyntyneitä kun tuo eräs käytti viestissään murretta, mutta kyllä se ärtymys menee ihan kohta ohi. Eikö tunnukin jo heti paremmalta kun tuo tunne on sanoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Te olette nyt ärsyyntyneitä kun tuo eräs käytti viestissään murretta, mutta kyllä se ärtymys menee ihan kohta ohi. Eikö tunnukin jo heti paremmalta kun tuo tunne on sanoitettu.
Näinpä juuri. Täälläkin tapellaan kaikesta turhasta, kun ei vaan osata käsitellä niitä omia tunteita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasteni isä oli sitä mieltä, että kasvatus on sitä että sanoo kerran asioista. Joten hän saattoi pitää saarnoja tai luentoja asioista, joiden soisi jälkikasvunsa ymmärtävän maailmasta.
Tuo tunteiden sanoittaminen ei ole mikään taikatemppu, että vanhempi kerran kertoo asiasta lapselle, vaan se on asia, jonka kanssa pitää elää. Ei se lopeta känkkäränkkäkohtausta siihen, eikä estä etteikö niitä tulisi vielä.
Kasvatus on asia, joka tapahtuu joka päivä. Opetetaan lapselle sanoja: tuolla on lintu, katso punainen auto. Varo, uuni on kuuma, sattuu jos kosket siihen. Onko sinulla ollut ikävä, äidillä oli iso ikävä! Tuntuuko tämä mukavalta? Miltä sinusta tuntuisi, jos Kalle veisi lapion sinun kädestäsi, olisiko se oikein?
On väärin kasvattaa niin, että aktivoituu vain ongelmatilanteissa. Koska jos se mukula saa jonkun raivokohtauksen karkkihyllyn edessä, se otetaan kainaloon ja lähdetään kaupasta. Tai jos pokka kestää, niin heittäytyy siihen kaupan lattialle itse. Kyllä niihin tunteisiin selkeyttä tulee, kun erotetaan tunteet, tunnereaktio ja käytös toisistaan.
Ap ehkä vähän oikoo aloituksessaan asioita.
Oikaisempa siis minäkin. Enemmän se lapsi pitkällä aikavälillä hyötyy tunteiden tunnistamisesta ja niiden opettelusta, kuin vain siitä, että raahataan hiuksista jäähylle, käsittelemättä koko asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse näin aikuisena en vieläkään osaa sanoittaa omia tunteitani, koska lapsena sitä ei ole koskaan tehty. nyt sitä sitten yritetään harjoitella.
jos minulta kysytään, mitä tunnen, en osaa siihen oikein vastata. tunteita kyllä koen. en osaa käyttää kieltä tunteiden ilmaisemiseen ja kohdistan negatiiviset tunteet itseeni, kun en osaa niitä muutenkaan purkaa.
jos joku vaikka kysyy, miltä suru tuntuu, olen siihen huono vastaamaan. osaan ehkä kertoa fyysisiä merkkejä (esim.) itku, mitä olen ympärillä olevilta ihmisiltä nähnyt, mutten osaa kuvata omia tuntemuksia.
jos taas minulle annetaan surullinen tilanne (esimerkiksi ajattele, että vanhempasi olisivat kuolleet), niin pystyn kyllä sisälläni hakemaan tilanteeseen liittyvän tunteen. tunnen sen, mutten osaa sanoittaa sitä.
sanoisin siis omasta kokemuksesta, ettei sanoittaminen ole mitään huuhaata.
Tunteiden sanoittaminen on tunnetaidoissa ensimmäinen askel kohti tunteiden säätelyä, kannattelua ja hallintaa. Sanoittamisen kautta lapsi opettelee ymmärtämään ja nimeämään omia tunteitaan. Sen myötä lapsi oppii myös säätelemään käyttäytymistään eli sitä, miten erilaisia tunteita on hyvä tuoda esiin. Nämä ovat taitoja, joita moni aikuinenkaan ei osaa.
Se että kaupan karkkihyllyllä karjuva lapsi ei saman tien rauhoitu vanhemman sanoittaessa tunteita, ei tarkoita etteikö siitä olisi hyötyä. se on pitkä prosessi ja taitoja harjoitellaan niin ikävissä kuin iloisissakin hetkissä. Myös jonkin asian haluaminen on tunne, jota kaikki aikuiset eivät valitettavasti osaa käsitellä. Jokainen tietää varmasti ihmisen, jolla tili on aina lähes tyhjä ennen palkkapäivää ja palkkapäivän tulle taas ostellaan "kaikkea ihanaa" vailla huolta huomisesta. Maksuhäiriömerkintöjen määrä kertoo karua tarinaa tästä.
Ihmisillä on kumma tapa väheksyä henkisten taitojen tärkeyttä ja oppimisen vaikeutta. Jokainen varmasti ymmärtää, ettei lapsi ensimmäisen uimahallikäynnin jälkeen vielä osaa täydellistä vapaauinnin tekniikkaa volttikäännöksineen. Henkisten taitojen oppimiselle pitäisi ymmärtää antaa samalla lailla aikaa ja toistoja kuin fyysisten taitojenkin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun lapsi raivoaa, hän on niin suurten tunteiden vallassa joita hän ei hallitse ja hän tuntee suurta turvattomuutta. Sillä hetkellä kun pahin mökä on päällä, niin siihen ei auta mikään jäähylle vieminen tai sanoittaminen, vaan ensin pitää varmistaa oma ja muiden turvallisuus. Kun kohtaus on ohi, niin asiasta voi keskustella, ja enemmän se raivari pitkittyy jos sitä yrittää jäädä sanoittamaan. Ainakin itse lapsena suutuin lisää jos siihen jäi sanottamaan, toisaalta omat vanhempani olivat niin lapsellisia että he alkoivat kuvaamaan sitä raivaria tai nauramaan inhottavasti ja lällättelivät päälle: "Isin prinsessa raivoaa, nonii katsokaa kuinka fiksua". Olin neljä vuotias.
Vierailija kirjoitti:
itse näin aikuisena en vieläkään osaa sanoittaa omia tunteitani, koska lapsena sitä ei ole koskaan tehty. nyt sitä sitten yritetään harjoitella.
jos minulta kysytään, mitä tunnen, en osaa siihen oikein vastata. tunteita kyllä koen. en osaa käyttää kieltä tunteiden ilmaisemiseen ja kohdistan negatiiviset tunteet itseeni, kun en osaa niitä muutenkaan purkaa.
jos joku vaikka kysyy, miltä suru tuntuu, olen siihen huono vastaamaan. osaan ehkä kertoa fyysisiä merkkejä (esim.) itku, mitä olen ympärillä olevilta ihmisiltä nähnyt, mutten osaa kuvata omia tuntemuksia.
jos taas minulle annetaan surullinen tilanne (esimerkiksi ajattele, että vanhempasi olisivat kuolleet), niin pystyn kyllä sisälläni hakemaan tilanteeseen liittyvän tunteen. tunnen sen, mutten osaa sanoittaa sitä.
sanoisin siis omasta kokemuksesta, ettei sanoittaminen ole mitään huuhaata.
Mulla on tää tismalleen sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kyllä oikeasti kukaan sanoa, että "sinulla suututtaa" :D .
Se on joko, että "sinua suututtaa" tai "sinä olet suuttunut".
Tai "sinulla on suuttumuksen/vihan/kateuden tunteita"
Vierailija kirjoitti:
itse näin aikuisena en vieläkään osaa sanoittaa omia tunteitani, koska lapsena sitä ei ole koskaan tehty. nyt sitä sitten yritetään harjoitella.
jos minulta kysytään, mitä tunnen, en osaa siihen oikein vastata. tunteita kyllä koen. en osaa käyttää kieltä tunteiden ilmaisemiseen ja kohdistan negatiiviset tunteet itseeni, kun en osaa niitä muutenkaan purkaa.
jos joku vaikka kysyy, miltä suru tuntuu, olen siihen huono vastaamaan. osaan ehkä kertoa fyysisiä merkkejä (esim.) itku, mitä olen ympärillä olevilta ihmisiltä nähnyt, mutten osaa kuvata omia tuntemuksia.
jos taas minulle annetaan surullinen tilanne (esimerkiksi ajattele, että vanhempasi olisivat kuolleet), niin pystyn kyllä sisälläni hakemaan tilanteeseen liittyvän tunteen. tunnen sen, mutten osaa sanoittaa sitä.
sanoisin siis omasta kokemuksesta, ettei sanoittaminen ole mitään huuhaata.
Sitä kai se sanoittaminen on; asioista kertomista sanoilla. Lapselle tosiaan sanoitetaan monia asioita, värejä, tapahtumia ym. Tunteiden sanoittaminen usein kuitenkin unohtuu, ja koska tunteet ovat abstrakteja asioita, on niille vaikea löytää sanoja, jotka kuvaavat olotilaa, ellei ole saanut siihen opastusta. Siksi kai siitä tunteiden sanoittamisesta nyt niin paljon vouhkataan. Itsellä ainakin tunteet lieventyvät ja helpottuvat usein jo siitä, että löytää ne oikeat sanat sen kuvailemiseen. Tavallaan sen tunteen samalla tunnustaa, ja sen jälkeen sitä pystyy käsittelemään. Usein vaikkapa suuttuessa, vasta kun saan sanottua, että "nyt v***tuttaa rankasti", pystyn alkaa miettimään mikä, ja miksi. Useinhan tunteen taustalla on jotain syvempää, kuin pelkkä harmittaa, kun en saanut karkkipussia. Se saattaa olla ennemmin se, että harmittaa, kun en saanut tahtoani läpi. Vasta kun sen harmituksen tunnustaa, pystyy miettimään mikä siinä ihan oikeasti harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samat jutut eivät toimi kaikille. Jollekin voi toimia syli ja puhe ja kun toinen tarvitsee järeämmät keinot ja tiukemmat sanomiset.
Omat lapseni ovat rauhallisia ”syli&puhe ” kun taas villille sukulaispojalle tuollainen kaikuisi kuuroille korville, joten hänelle tepsivät toiset konstit kuten peliajalla uhkailu ja muu perinteinen.
Vierailija kirjoitti:
Lasteni isä oli sitä mieltä, että kasvatus on sitä että sanoo kerran asioista. Joten hän saattoi pitää saarnoja tai luentoja asioista, joiden soisi jälkikasvunsa ymmärtävän maailmasta.
Tuo tunteiden sanoittaminen ei ole mikään taikatemppu, että vanhempi kerran kertoo asiasta lapselle, vaan se on asia, jonka kanssa pitää elää. Ei se lopeta känkkäränkkäkohtausta siihen, eikä estä etteikö niitä tulisi vielä.
Kasvatus on asia, joka tapahtuu joka päivä. Opetetaan lapselle sanoja: tuolla on lintu, katso punainen auto. Varo, uuni on kuuma, sattuu jos kosket siihen. Onko sinulla ollut ikävä, äidillä oli iso ikävä! Tuntuuko tämä mukavalta? Miltä sinusta tuntuisi, jos Kalle veisi lapion sinun kädestäsi, olisiko se oikein?
On väärin kasvattaa niin, että aktivoituu vain ongelmatilanteissa. Koska jos se mukula saa jonkun raivokohtauksen karkkihyllyn edessä, se otetaan kainaloon ja lähdetään kaupasta. Tai jos pokka kestää, niin heittäytyy siihen kaupan lattialle itse. Kyllä niihin tunteisiin selkeyttä tulee, kun erotetaan tunteet, tunnereaktio ja käytös toisistaan.
Ot, mutta en.mä ainakaan vie raivoavaa lasta pois kaupasta. En voi opettaa, että raivoamalla pääsee pois kaupasta, kun ne kauppahommat täytyy kuitenkin hoitaa.
Hienoa, jos lapsi noin oppii nimeämään ja käsittelemään tunteitaan. On mahdollista, että hänestä tulee tasapainoisempi, itseään ilmaiseva aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Perhekerhon täti selitti, että nykyään ei suosita esim. lapsen jäähylle laittamista tai tukistamista vaan sen sijaan pitäisi sanoittaa lapsen tunteita. Siis jos vaikka lapsi riehuu, niin lapselle kerrotaan, että olet nyt vihainen, mutta silti ei saa esim. hajottaa paikkoja.
Rupesin vaan miettimään, että voiko tuo "tunteiden sanoittaminen" oikeasti toimia? Eli lapsi lakkaa toimimasta väärin ihan vaan sillä, kun sille kertoo mitä se todennäköisesti tuntee (vihainen, pettynyt, kateellinen tms) ja sitten kertoo jonkun paremman toimintatavan siihen tilanteeseen?
Jos joku tulisi minulle noin alentuvaisesti lässyttämään "tunteitani sanoittaen" suuttuessani jostakin omasta mielestäni aiheellisesta, suuttumukseni todennäköisesti kehittyisi paljon mittavammaksi raivariksi pelkästään sen takia. Ja olen sentään aikuinen, jolla on aika hyvä impulssikontrolli.
Miten sitten lapsi voisi hillitä itseään, jos häntä ei ota tosissaan? Jos aikuinen ei ota millään lailla suuttumusta ja sen syytä asiallisesti huomioon, vaan heijastaa suuttumuksen pelkästään takaisin lapseen. Suuttumuksessahan puretaan pahaa oloa sisältä ulos ja se on terveellistä tiettyyn rajaan asti eli niin, ettei vahingoiteta muita. Tunteita pitää voida tuulettaa ilman lässytystä.
Myöhemmin, kun lapsen suuttumus on jo mennyt ohi, voi jutella siitä, miksi lapsi tunsi siinä tilanteessa niin kuin tunsi. Purkaa siis asiaa jälkeenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasteni isä oli sitä mieltä, että kasvatus on sitä että sanoo kerran asioista. Joten hän saattoi pitää saarnoja tai luentoja asioista, joiden soisi jälkikasvunsa ymmärtävän maailmasta.
Tuo tunteiden sanoittaminen ei ole mikään taikatemppu, että vanhempi kerran kertoo asiasta lapselle, vaan se on asia, jonka kanssa pitää elää. Ei se lopeta känkkäränkkäkohtausta siihen, eikä estä etteikö niitä tulisi vielä.
Kasvatus on asia, joka tapahtuu joka päivä. Opetetaan lapselle sanoja: tuolla on lintu, katso punainen auto. Varo, uuni on kuuma, sattuu jos kosket siihen. Onko sinulla ollut ikävä, äidillä oli iso ikävä! Tuntuuko tämä mukavalta? Miltä sinusta tuntuisi, jos Kalle veisi lapion sinun kädestäsi, olisiko se oikein?
On väärin kasvattaa niin, että aktivoituu vain ongelmatilanteissa. Koska jos se mukula saa jonkun raivokohtauksen karkkihyllyn edessä, se otetaan kainaloon ja lähdetään kaupasta. Tai jos pokka kestää, niin heittäytyy siihen kaupan lattialle itse. Kyllä niihin tunteisiin selkeyttä tulee, kun erotetaan tunteet, tunnereaktio ja käytös toisistaan.
Ot, mutta en.mä ainakaan vie raivoavaa lasta pois kaupasta. En voi opettaa, että raivoamalla pääsee pois kaupasta, kun ne kauppahommat täytyy kuitenkin hoitaa.
Lapsiko haluaisi ulos kaupasta? Karkkihyllyn äärestä. Sinulle ei muutenkaan ihan (=ollenkaan) auennut tuon edellisen kommentti.
Sami Musti Jauhojärvi on lappalainen. Puhuuko noin?
Juu. Mun mielestä se on ihan normaalia lapselle puhumista eikä mitään sanoittamista.
Ainahan noin on toimittu, tyyliin että "tiedän että sua harmittaa ettet nyt pääse uimaan, mutta...". En henkilökohtaisesti tajua mitä uutta siinä on. Paitsi se, ettei jotkut laita enää mitään rajoja vaan höpöttää vaan (eli sanoittaa) vaikka lapsi esim. häiritsisi muita tilanteessa, jossa tilasta voisi poistua. Sen sijaan vanhemmat vaan hölisee loputtomiin ja häiritsee näin itsekin. Tapahtunut esim. lasten teatteriesityksessä. Luonnollisesti jo ennen sitä kiukkua lapselle sanoitettiin sitä esitystä. Katsopa, nyt poika ottaa nallen. Poika ottaa nallen ja antaa sen tytölle, katsopas, nalle on ruskea..."