Lue keskustelun säännöt.
Tietääkö sen jo nuorena jos ei halua lapsia? Ite oon 20v ja tuntenut aina niin
26.03.2018 |
En pidä pikkulapsista enkä erityisemmin teini-ikäisistä enkä vanhemmistakaan..
Toisaaltaan mietin, että haluaisin kyllä jättää jälkeläisen tänne, mutta se kaikki vaiva joka siintä koituu!?
En siis erityisemmin halua lapsia mutta jos en tee jälkeläistä niin sekin jää kaivelemaan. Tuntuu niin kuun jtn olisi jäänyt tekemättä tai kokematta.
Olen 25v siis
Kommentit (63)
Juu, kyllä sen tietää. Tiesin nuoresta asti, etten halua lapsia. Nyt on ikää 35, enkä edelleenkään halua lapsia. Löytyi rinnalle ihana samoin ajatteleva mies. Elämä on täyttä ja mitään ei puutu. Teet kuten itse haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli sama! Tein kolmekymppisenä yhden enkä kadu, katuisin jos en olisi tehnyt.
"Ei kannata sulkea mitään ovia kovin varhain"
Mä ymmärrän sen niin, että jos ei ole varma haluavansa lapsia, niin ainakaan ei kannata ryhtyä niitä lapsia ehdoin tahdoin kaiken varalta tekemään. Ei ainakaan kovin nuorena. Jos kaksvitosena ei vielä tiedä varmasti, niin ei tarvitse tietääkään, perusterveellä naisella on todennäköisesti ainakin kymmenen vuotta aikaa harkita asiaa ja tunnustella ajatuksiaan ja tunteitaan.
Kun lapsia kerran hankkii, niin mitään sosiaalisesti hyväksyttävää keinoa niistä eroon pääsemiseksi ei ole. Epäonnistuneesta lastenhankinnasta kärsii isompi ihmisjoukko, kuin lapsettomaksi jättäytyneen mahdollisesta myöhemmästä mielipahasta. Siksi lasten hankkimista pitäisi mielestäni perustella enemmän, kuin hankkimatta jättämistä.
Vierailija kirjoitti:
Jos sun "mieli muuttuu" kun tapaat "sen oikean" tai saat vauva kuumeen et oikeasti koskaan ollut edes vela.
Olen 25v ja olen naimisissa sen "oikean" kanssa. Ei syntynyt minkäänlaista vipaa lapsiin. Mies menee vasektoniaan kun on tarpeeksi vanha. Ystävälläni on lapsia enkä saa heistä minkäänlaista hoivaviettiä. Meillä on kissa, jolle osoitan huomattavasti enemmän rakkautta kuin yhdellekkään lapselle. Ja tiedä, että jos kävisi vahinko ja tulisin raskaaksi tekisin abortin. Lapset eivät kuulu suunnitelmiini.
Mies menee vasektomiaan kun on tarpeeksi vanha.
Ei se vielä sitten mikään mies olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos sun "mieli muuttuu" kun tapaat "sen oikean" tai saat vauva kuumeen et oikeasti koskaan ollut edes vela.
Olen 25v ja olen naimisissa sen "oikean" kanssa. Ei syntynyt minkäänlaista vipaa lapsiin. Mies menee vasektoniaan kun on tarpeeksi vanha. Ystävälläni on lapsia enkä saa heistä minkäänlaista hoivaviettiä. Meillä on kissa, jolle osoitan huomattavasti enemmän rakkautta kuin yhdellekkään lapselle. Ja tiedä, että jos kävisi vahinko ja tulisin raskaaksi tekisin abortin. Lapset eivät kuulu suunnitelmiini.
Mikä sinä olet kertomaan, että joku ei ollut "oikea vela"? Kuulostaa todella naurettavalta väitteeltä. :D Jollain toisella se tietty ihminen saattoi laukaista sen lisääntymisvietin, vaikka sinulla ei käynytkään niin miehesi kanssa. Ihmiset ovat erilaisia ja muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Muutos ei tarkoita sitä, että ihminen ei olisi aiemmin ollut "oikeasti" sitä mitä hän oli ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä kertomuksia, joissa omaa lisääntymispäätöstä perustellaan sillä, että niin on vakiintuneessa suhteessa tapana tehdä tai sillä, että joku mies olikin niin ihana. Heppoisilta siltä kuulostavat. Toivottavasti ne miehet pysyvätkin ihaninta ja tavan vuoksi tehdyt elämäntapa valinnat eivät ala kaduttaa.
Minusta on aika tärkeä valinta se, minkälaisen miehen kanssa sen lapsen tekee. Täältä palstalta olen monesti lukenut uskomattomia tarinoita siitä, minkälaisten hulttiomiesten kanssa naiset ovat lapsia tehneet. Minä en olisi voinut lapselleni parempaa isää saada ja olen monesti suorastaan onnitellut itseäni siitä, miten hyvän miehen löysin ja miten hyvän isän lapseni on saanut. Monethan joutuvat luopumaan lapsihaaveestaan, kun kunnollista miestä ei vain löydy! Miksi olisi siis huono asia tehdä lapsi kunnollisen miehen kanssa? En ymmärrä.
Mies on tietenkin tärkeä osa minunkin elämääni, hänen kanssaan olen kahdestaan vielä seuraavat 30+ vuotta kun lapsi on muuttanut pois. Jos olisin vähänkään haistanut, että tätä miestä ei lapset kiinnosta, niin kyllä se lapsi olisi jäänyt tekemättä.
Ei tietenkään ole huono asia, että lapsia tehdään sellaisten kumppanien kanssa, joissa nähdään potentiaalisia hyvän vanhemman ominaisuuksia. Sen sijaan ihmettelen sitä näiden "ennen minäkin olin vela"-kertomusten piirrettä, joissa vuosia tyytyväisesti & tietoisesti lapsettomana eläneen naisen lisääntymisvietti herääkin muka yhtäkkiä "oikean" miehen myötä. Miten heikosti sellainen nainen on tuntenut itsensä? Vai onko kyse kulttuurisesta kertomisen tavasta, jossa rakkauden kaikkivoipaisuutta paisutellaan kuvaamalla, miten se aiheutti ihmisessä näinkin "valtavan muutoksen"?
Pääsettekö kanssavelat kiinni tästä ajatuksesta?
Vierailija kirjoitti:
Olin 13 ikäinen kun sen ääneen sanoin että lapsia en hanki. Sain vastaukseksi naurua. Nyt ikää on 36 kaksi keskeytystä takana. Ja en ole muuttanut mielipidettä. Lasta en halua ikinä.
Tuollainen varmuus asiasta, mutta silti noin heikko kyky ehkäisyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä kannattaa miettiä onko oma näkökulma todellakin, ettei halua lapsia koska ei pidä lapsista, ei koe olevansa hyvä vanhempi, kykenevä rakastamaan lasta jne. Vai onko se pelkoa oman ajan tms menettämisestä.
Koska elämänarvot muuttuvat vanhetessa. Luonnolliseen kehityspsykologiaan kuuluu yhteisöllisyyden kaipuun lisääntyminen nuoruuden itsekkyyden vähentyessä. Se oma aika ei ehkä olekaan prioriteettina niin korkealla.
Ei kannata sulkea mitään ovia liian varhain. Enkä minä tällä tarkoita, etteikö nuoruuden varmuus ja mielipiteet voisi pysyä. Tottakai voivat eikä siinä ole mitään väärää. Muttei myöskään ole mitään väärää sen myöntämisessä, että mielipiteet, arvot jne ovat muuttuneet ja ratkaisujaan voi tarkastella uusiksi.
Vierailija kirjoitti:
Sitä kannattaa miettiä onko oma näkökulma todellakin, ettei halua lapsia koska ei pidä lapsista, ei koe olevansa hyvä vanhempi, kykenevä rakastamaan lasta jne. Vai onko se pelkoa oman ajan tms menettämisestä.
Koska elämänarvot muuttuvat vanhetessa. Luonnolliseen kehityspsykologiaan kuuluu yhteisöllisyyden kaipuun lisääntyminen nuoruuden itsekkyyden vähentyessä. Se oma aika ei ehkä olekaan prioriteettina niin korkealla.
Ei kannata sulkea mitään ovia liian varhain. Enkä minä tällä tarkoita, etteikö nuoruuden varmuus ja mielipiteet voisi pysyä. Tottakai voivat eikä siinä ole mitään väärää. Muttei myöskään ole mitään väärää sen myöntämisessä, että mielipiteet, arvot jne ovat muuttuneet ja ratkaisujaan voi tarkastella uusiksi.
Kätevästi siinä vihjaat, että vapaaehtoinen lapsettomuus on itsekyyttä ja epäkypsyyttä... Hohhoijaa.
No, lapsellisilta ei voikaan odottaa kovin suurta älyllisyyttä, sillä eihän heiltä edes löydy riittävää itsereflektiokykyä astua tuon luonnollisen kehityspsykologian ja yhteisöllisen altruismin viimeiselle portaalle, eli sinne jossa lopulta sisäistetään ihmiskunnan ja koko maapallon vääjäämätön tuhoutuminen nykyisen kaltaisella lisääntymis-, kulutus- ja saastumistahdilla.
Ei. Lapsellinen on toki niin pyhä ja "epäitsekäs", ettei koskaan edes vaivaudu pohtimaan noin mitättömiä (ja perhana sentään ikävän kiusallisia) pikkuseikkoja, varsinkaan kun mitään suurempaa uhkaa ei vielä suoranaisesti kohdistu hänen omaan perseeseensä. Muut perheet ja sukupolvet ja eläimet ja kasvit sitten kärsiköön aikanaan, kun mä haluun olla niinq yhteisöllinen JUST NYT ja vaan haluun sen kokemuksen ja tartten hoitajan kun oon vanha!!1!
Lol.
En tarkoittanut sitä noin ollenkaan. Tarkoitan, että nuoruuteen kuuluu luonnollisena vahvemmin individualismi, itsensä etsiminen ja itselleen eläminen kuin myöhemmin elämässä. Ja silloin lapsi voi tuntua hyvin vieraalta asialta.
Myöhemmin elämässä monelle nuo arvot tuntuvat etäisiltä, ja kaipaakin ihan muunlaista elämää. Eikä se tarkoita, että lasta välttämättä haluaa edelleenkään. Mutta on äärimmäisen normaalia, että arvomaailma muuttuu vanhetessa, sitä ajan takaa ja niin sen kuuluukin olla. Ei nuori, vanha, keski-ikäinen jne sinänsä ole huonompi vaihe, ne ovat vaan erilaisia.
Olin 13 kun aloin asiaa ensimmäisen kerran ajatella. Silloin jo tiesin sen, en halua lapsia.
Ällötti ajatus jonkin oloin kasvamisesta sisälläni ja lopulta työntyvän väkisin ulos Alien-leffojen tapaan.
Nyt ikää 34,takana strerilisaatio, enkä ole koskaan ollut näin helpottunut minkään asian suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP ikääntyy sitä tahtia (pelkästään otsikon ja tekstin välillä 5 vuotta) että eiköhän se lapsen saaminen ole jo viimeistään nyt myöhäistä.
Pari kaveria oli tosi ehdottomia nuorempana, mutta oikean miehen löydyttyä kolmenkympin tienoilla muuttui mieli. Eli ei välttämättä tiedä. Oon heidän kanssa keskustellut aiheesta, eivätkä kadu lasten saamista.
Mutta toki joidenkin mieli ei muutu. Sanoisin, että kannattaa ajatella, että on ihan ok, jos mieli joskus muuttuu ja ettei tällä hetkellä halua.
Ei kannata kuitenkaan ehkä parisuhteessa sanoa, että ehkä myöhemmin voin haluta, koska ainakin omasta kokemuksesta tämä melkein aina ymmärretään ilman sitä ehkä-sanaa ja sitten tulee ongelma, kun ei myöhemminkään tunnu hyvältä ajatukselta saada lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietää sen. Ikää runsaasti ja 1 lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä kannattaa miettiä onko oma näkökulma todellakin, ettei halua lapsia koska ei pidä lapsista, ei koe olevansa hyvä vanhempi, kykenevä rakastamaan lasta jne. Vai onko se pelkoa oman ajan tms menettämisestä.
Koska elämänarvot muuttuvat vanhetessa. Luonnolliseen kehityspsykologiaan kuuluu yhteisöllisyyden kaipuun lisääntyminen nuoruuden itsekkyyden vähentyessä. Se oma aika ei ehkä olekaan prioriteettina niin korkealla.
Ei kannata sulkea mitään ovia liian varhain. Enkä minä tällä tarkoita, etteikö nuoruuden varmuus ja mielipiteet voisi pysyä. Tottakai voivat eikä siinä ole mitään väärää. Muttei myöskään ole mitään väärää sen myöntämisessä, että mielipiteet, arvot jne ovat muuttuneet ja ratkaisujaan voi tarkastella uusiksi.
Vierailija kirjoitti:
Sitä kannattaa miettiä onko oma näkökulma todellakin, ettei halua lapsia koska ei pidä lapsista, ei koe olevansa hyvä vanhempi, kykenevä rakastamaan lasta jne. Vai onko se pelkoa oman ajan tms menettämisestä.
Koska elämänarvot muuttuvat vanhetessa. Luonnolliseen kehityspsykologiaan kuuluu yhteisöllisyyden kaipuun lisääntyminen nuoruuden itsekkyyden vähentyessä. Se oma aika ei ehkä olekaan prioriteettina niin korkealla.
Ei kannata sulkea mitään ovia liian varhain. Enkä minä tällä tarkoita, etteikö nuoruuden varmuus ja mielipiteet voisi pysyä. Tottakai voivat eikä siinä ole mitään väärää. Muttei myöskään ole mitään väärää sen myöntämisessä, että mielipiteet, arvot jne ovat muuttuneet ja ratkaisujaan voi tarkastella uusiksi.
Kätevästi siinä vihjaat, että vapaaehtoinen lapsettomuus on itsekyyttä ja epäkypsyyttä... Hohhoijaa.
No, lapsellisilta ei voikaan odottaa kovin suurta älyllisyyttä, sillä eihän heiltä edes löydy riittävää itsereflektiokykyä astua tuon luonnollisen kehityspsykologian ja yhteisöllisen altruismin viimeiselle portaalle, eli sinne jossa lopulta sisäistetään ihmiskunnan ja koko maapallon vääjäämätön tuhoutuminen nykyisen kaltaisella lisääntymis-, kulutus- ja saastumistahdilla.
Ei. Lapsellinen on toki niin pyhä ja "epäitsekäs", ettei koskaan edes vaivaudu pohtimaan noin mitättömiä (ja perhana sentään ikävän kiusallisia) pikkuseikkoja, varsinkaan kun mitään suurempaa uhkaa ei vielä suoranaisesti kohdistu hänen omaan perseeseensä. Muut perheet ja sukupolvet ja eläimet ja kasvit sitten kärsiköön aikanaan, kun mä haluun olla niinq yhteisöllinen JUST NYT ja vaan haluun sen kokemuksen ja tartten hoitajan kun oon vanha!!1!
Lol.
Menikös tunteisiin? Se koira älähtää, jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuoruuteen kuuluu joillakin ehdottomuus ja kärkevä ilmaisutapa silloinkin, kun ollaan vähän epävarmoja. Nämä ovat yleensä niitä kovaäänisimpiä räkyttäjiä ja todennäköisimpiä mielensä muuttajia. Harmi vain, että samalla ne hiljaiset, harkitsevat ja varmat nuoret niputetaan samaan kastiin.
Tuntuu että iso osa parikymppisistä ei halua lapsia, mutta melkein yhtä iso osa kolmekymppisenä yhtäkkiä haluaa. Sitten on osa jotka ei halua myöskään myöhemmin. Mä en oo vielä tähän 36 ikävuoteen mennessä halunnut, mutta sitten taas kaikki lapsettomuuteen vannoutuneet kaverit on nyt lapsia tehneet. Ihan oman kokemuksen perusteella suhtaudun erittäin suurella varauksella kaksvitosten "mä en ikinä halua lapsia" -paatokseen :D Suurin osa omistakin tutuista oli tuota mieltä vielä silloin.
Onko sillä väliä, miten varmaa ja pysyvää sen hetkinen ajatus on?
Elämästä ei ikinä tiedä, vähän nöyryyttä siis sen edessä. Siitä huolimatta voi ajatella, että tällä hetkellä ja tässä vaiheessa elämää, olen aivan varma, että en halua lapsia. Viiden vuoden päästä voin haluta tai olla haluamatta, sitten eletään sen mukaan.
Lapsia ei koskaan kannata tehdä varmuuden vuoksi.
Joo. Minäkin tiesin 20 -vuotiaana, etten mm. ikinä hanki lapsia, en käy korkeakoulua yms.
Nyt kolmikymppisenä on yksi lapsi ja korkeakoulututkinnosta uupuu enää 20op.
Minä tiesin ala-asteella siinä vaiheessa kun muut tytöt alkoivat unelmoida kirkkohäistä ja lapsista.
Ennemmin sinun katumisesi lapsettomuudesta kuin testimielessä hankitut lapset, joita äiti ei oikeasti halua eikä heistä välitä.
En minäkään pidä lapsista, mutta omastani kyllä pidän. Mulla oli vähän samanlaiset fiilikset, että en koe pakottavaa tarvetta lisääntyä, mutta kuitenkin jotenkin halusin kokea sen että on oma lapsi. Ihan hyvä päätös.