Ovatko isovanhemmat mielestäsi itsekkäitä, jos eivät tarjoudu lastenlasten kaitsijoiksi?

Aina avulias kirjoitti:

Ei kai mitään suoranaista velvollisuutta ole olemassa, mutta useimmiten isovanhemmat ovat tosi iloisia jos heidän apunsa kelpaa. Ehkä semmoinen 1-2 kertaa viikossa olisi sopiva määrä.

Riippuu tietenkin myös lastenlapsien määrärästä.

Miksi ihmeessä kukaan veisi lapsensa hoitoon kerran tai kaksi viikossa? Sen ymmärrän, että muutaman kuukauden välein voi viedä lapsen isovanhemmille muutamaksi tunniksi, mutta ei nyt sentään viikottain.

Ei lastenlasten kanssa oleminen ole peräänkatsomista. Se on ennenaikaikkea läheisten ihmissuhteiden rakentamista. Yhdessäoloa, vuorovaikutusta, rakkautta, hellyyttä, hassuttelua, iloa, uskomattoman upeita keskusteluja ja paljon muuta positiivista. Isovanhemmat menettävät mielestäni aika paljon, jos eivät vietä aikaa lastenlasten kanssa myös ilman näiden vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen sukupolvi huolehtikoon itse omista lapsistaan!

Tämä ’jokainen huolehtikoon omista asioistaan yksin’ -asenne on se, miksi meillä on niin paljon masennusta, itsemurhia, toivotonta yksinäisyyttä.

Kun oma isoäitini oli nuori, koko kylä kasvatti, varsin konkreettisestikin, ja koko kylä myös huolehti niistä mummonmökeissä asuvista höperö-mummoista ja -pappoista. Oma isoäitini esim aina kun leipoi lähetti meidän lapsenlapset muutamaan mökkiin viemään lämpimäisiä ja kyselemään kuulumisia (joo ei ollut aina ihan vaan kivaa) ja kun oma isoäitini asui yksin jo lähemmäs 90-vuotiaana, hänellä kävi kylän ukot istuttamassa siemenperunat ja hakkaamassa halkoja tai mitä nyt tarvittiinkaan - ja mummi aina keitti heille kahvit, sulatti pakkasesta pullat ja kyseli kuulumiset.

Tämä on kulttuuri mikä ei olisi saanut kadota. Ei sukulaisista kuulu huolehtia velvollisuudentunnosta tai siksi että ’maksaa aiempaa palvelusta takaisin’ vaan toisista ihmisista välittäminen ja jokaisen pitäminen mukana porukkaa on tärkeää ja inhimillistä. Me olemme velkaa sen ihmisyydelle!

Minun äitini sanoi kun olin 15 vuotias että kapalo kourassa on turha tulla kotiin tästä on noin 22 vuotta aikaa tyttö ollut 2 päivää hoidossa koko elämän aikana hänellä eikä tule olemaan. Eli tyttäreni täyttää 14. toisella isovanhemmilla ollut usein. Mutta en pyydä heitä ottamaan he soittavat itse kun haluavat ja näin menty kohta 14 vuotta :)

Lapsenvahteja saa omankin sukupolven edustajista, rahalla jos ei muuten.

Meillä isovanhemmat (65 ja 70) ovat sairauksiensa vuoksi raihnaisia vanhuksia, joten mikään hoito ei tulisi kysymykseenkään. Päinvastoin, heitä autetaan, myös lapsenlapset, 23, 21 ja 17 v.

Nuorin noista on minun, ja (todella) tutkitusti terve. Sain hänet ollessani itse vielä terve, muuten olisi jäänyt tekemättä tuo ainokainenkin. Itse olen 39, ja kiitos geenien, vastaan sairauksieni kanssa hyvänä päivänä virkeää seitsemänkymppistä, huonona satavuotiasta. Joten enpä minäkään tule tarjoutumaan lapsenlapsille hoitajaksi, jos sellaisia joskus tulee, mutta tämä on tyttären tiedossa ja hänelle ok.

Minusta silleen normaalisti. Omat vanhemmat on tässäkin olleet pettymys. Kun olin lapsi, ei heitä juuri kiinnostanut olla seurana, toki pakolliset jutut hoidettiin. Nyt kun olisi lapsenlapsia niin niitä kyllä valokuvataan ja ostetaan synttärilahjat sun muut, mutta sellaista suhdetta ei haluta luoda. Olen pettynyt, juu, vähän turhaankin - miksi odottaisin että jos ihmistä ei oma lapsi kiinnosta niin sitten lapsenlapsi muuttaisi asioita. Kai sitä silti aina toivoo omalle lapselleen parempaa. No, en minäkään aio enää vanhainkodissa moikata. Se teennäisyys siinä ärsyttää - miksi esitellä valokuvia lapsesta jos koko lapsi ei aidosti kiinnosta? Aion itse olla sitten aikanaan erilainen ja nauttia pikkuisten palluttelusta, ottaa mummolaan hoitoon ja hemmotella piloille.

Lukekaa Pirkko Saision ihana kirja lapsenlapsen ja isoäidin suhteesta. Kirja perustuu Saision omakohtaisiin kokemuksiin ja avaa loistavasti isovanhemmuuden herkullisuutta. Spuuki Spaidermän ja Raju Nonna.

Terv. Yksi mieluusti lapsenlapsia hoitava mummi