Ihmisten omituisuudet kaupan kassajonossa.
Eilen viimeeksi oli edessäni nainen, joka oli jo saanut mätettyä ostoksensa hihnalle ja myös minä olin saanut noukittua kapulan hänen ostostensa ja minun parin pikkutuoteostoksen perään. Ja mitä tekee tämä edessäni oleva nainen? Odottelee kolmen metrin päässä kun häntä edellinen on maksamassa ostoksiaan, eikä liiku eteenpäin, että takanani oleva rouva olisi päässyt latomaan omat ostoksensa valmiiksi hihnalle. Edessäni seisoneella naisella eivät hälytyskellot soineet vaikka jouduin hieman tungettelevasti nappaamaan kapulan minun ostosteni perään, hihnalla oli jo yli metri tyhjää tilaa ja tämä vaan tapittaa eikä älyä liikkua eteenpäin, että muutkin pääsisivät mättämään kamansa hihnalle.
Mietin, että onko tuo akka ihan idiootti vai tekeekö hän tuon tahallaan... Oli kyllä lähellä jo, että minä introvertti mies meinasin kysyä, että miksi et liiku eteenpäin kuten normaalit ihmiset kaupassa. En sitten kuitenkaan saanut tuota ulostuloa tehtyä.
Kommentit (385)
Kassajonossa eräs henkilö kakkasi kärryihinsä.
Likaisilla kengillään pakkaustasolla seisovat lapset, jotka tahmatassuillaan näpelöivät muiden ostoksia. Mummot ja mammat, jotka tökkivät ostoskäryillä selkääsi jonottaessasi. Jos haluan takaapäin, osaan kyllä itse sitä pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En juurikaan kiinnitä huomiota ihmisten toilailuihin kassajonossa - paitsi kerran! Mun edellä oli nainen, jolla oli ilmeisesti pakkomielle latoa ostokset hihnalle jonoon. Siis yksi tuote keskelle hihnaa ja seuraava sitten jonoon nätisti sen taakse. Ostoksia oli vaikka kuinka paljon, ja nainen asetteli tavarat jämptisti peräkkäin. Aikani sitä katselin ja tosiaan teki mieli mennä runttaamaan ne tavarat läjään. Kassatyttökin vähän huokaili siinä.
Se olin minä. Kassalle helpompaa kun ei ole röykkiötä tavaraa jota sitten joutuu vielä kääntelemään sinne ja tänne koodin löytääkseen. Oletan että takanani oleva, jos noin kärsimätön on saa tavaransa hihnalle ilman että kassa joutuisi niitä odottelemaan.
Tai se olin minä. Minulla on siinä jonossa aikaa asetella viivakoodit lukulaitteelle päin. Kyllä se seuraava on aina ehtinyt hihnan täyttää, ennenkuin olen maksanut ja siirryn eteenpäin.

Kun Tuire ja Markku tulevat isoon kaupunkiin ostoksille, oikein Rismaan. Ensin rynnitään pakkaamaan ja samalla jätetään ne ostoskärryt poikittain tason päähän, ettei sinne kukaan muu mahdu. Ja vasta kassan monen pyynnön jälkeen löntystellään maksamaan. Kävikös täällä lussakortti vai mikähän se oli. Missähän se lompakko taas olikaan?
Mä täällä nauran näille pullistelijoille. Nää pahimmat av vouhkaajat jotka sanoo tekevänsä tietyllä tapaa jos joku ei tee kuten heidän omat sääntönsä sanoo on oikeasti ne pelkureimmat. Kehittää mahtipontisia tapoja joilla haluaisivat lyödä luun kurkkuun jollekkin mielessään mutta sinne ajatuksiin se jää ja seisovat hiljaa uikuttaen paikallaan.
Täällä joku sanoi että livauttaa kortsuja ja purkkapaketteja jne. toisen ostoksiin jos ei laita kapulaa. Siinä kusee ihan omiin muroihinsa. Minä valvon koko ajan ettei mun ostoksiin tule mitään mitä en sinne ole laittanut. Jos näen että joku sinne jotain laittaa niin odotan että kaikki on jo piipattu ja sitten olen huomaavinani että en itse sitä ostosta laittanut ja myyjä joutuu samoin tein alkamaan korjaamaan ostotapahtumaa joka vie aikaa. Kaksi kertaa näistä kolmesta "jäynnäyttelijöistä" johtuneesta syystä on kassa joutunut piippaamaan uusiksi viikon ostokset. Mulla kyllä on aikaa mutta tän jäynäpetterin ilme on ollut näkemisen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
No Hessburgerin jonossa tapahtui tämä pari päivää sitten, ei siis kaupan kassalla.
Hesessä oli 1 kassa käytössä ja pitkä jono. Jonossa joutui seisoskelemaan vajaa 10 minuuttia. Sitten tuli sellaisen neljän hengen porukan vuoro päästä tilaamaan ja he siinä kassalla sitten alkoivat vasta pohtia, mitä tilaisivat!! Olisiko ollut hyvää aikaa siinä jonottaessa pohtia tilauksen sisältöä..Törkeää ja hidastivat jonon etenemistä vielä entisestään, mur.
Lataa kännykkääsi Hesburger sovellus. Tilaa paikalla istuessasi. Tilauksesi menee etusijalle. Hae tilaus jonon ohi tilausjonopisteestä. Kävele ulos ja naura muiden yrmeille ilmeille.
Taannoin ihmettelin, kun edelläni oli vähän ylipainoinen, lyhytjalkainen ja huonoihoinen nuori tyttö ylikireissä verkkarihousuissa, joissa näkyi kunnon kamelinvarvas. Teki mieli sanoa, että miehet tykkäisi paljon enemmän heilahtavista hameenhelmoista.
Mä en voi sietää sitä että joku jää kaikessa rauhassa rupattelemaan (tutun) kassan kans, vaikka takana on pitkä jono. Ja juttu vaan jatkuu vaikka seuraava asiakas on jo maksamassa ostoksiaan.
Varmaan kiusallista sille kassallekin kun ei viitsi sanoa että mulla ois tässä töitäkin, huomaa ilmeestä ja lyhyistä vastauksista että yrittää päästä tästä rupattelijasta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku sanoi että livauttaa kortsuja ja purkkapaketteja jne. toisen ostoksiin jos ei laita kapulaa. Siinä kusee ihan omiin muroihinsa. Minä valvon koko ajan ettei mun ostoksiin tule mitään mitä en sinne ole laittanut. Jos näen että joku sinne jotain laittaa niin odotan että kaikki on jo piipattu ja sitten olen huomaavinani että en itse sitä ostosta laittanut ja myyjä joutuu samoin tein alkamaan korjaamaan ostotapahtumaa joka vie aikaa. Kaksi kertaa näistä kolmesta "jäynnäyttelijöistä" johtuneesta syystä on kassa joutunut piippaamaan uusiksi viikon ostokset. Mulla kyllä on aikaa mutta tän jäynäpetterin ilme on ollut näkemisen arvoinen.
No nyt valehtelit, keksit ihan ite. Ei niitä ostoksia käydä kaikkia läpi ja piippailla uudestaan vaan ylimääräiset virheostokset vähennetään kuitista ja tehdään hyvitys asiakkaan maksutavasta riippuen. Se kyllä kestää aikansa, siihen jäät jumittelemaan kassalle ja selvittämään. Koska jäynäpetterin kannattaa vaihtaa kassaa heti kun on pakka sekoitettu. Toivottavasti kapulaa vihaavat asiakkaat saavat nenilleen mahdollisimman tiuhaan. Itse ainakin käyttäydyn rasittavasti jos näen tahallista kapulan välttelyä ja minulla on sopivasti aikaa härnätä.
Joskus vain laitan kapulan ja annan olla. Joskus lisään yllätysostoksia omistani tai kassalta tai työnnän sivuun jonkun edellisen asiakkaan ostoksen, tai otan omiini. Kukaan ei herkeämättä voi seurata mitä ostoksille tapahtuu kun on maksutapahtumaa, pakkausta, välillä katse on kassassa ja välillä lompakossa ja muussa. Se ei tarvitse kuin vähän sorminäppäryyttä jos on kiinnostunut korttitempuista ja tietää miten liike on nopeampi kuin katse. Kapulajäynät ovat vain yksi monista tavoista treenata ja testata ihmisten reaktioita. Itse koen sen huvittavana. Se varmaan alkoi ärsytyksestä miksi se kapula on niin vaikea laittaa ja sitten siitä tuli protesti typerille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Taannoin ihmettelin, kun edelläni oli vähän ylipainoinen, lyhytjalkainen ja huonoihoinen nuori tyttö ylikireissä verkkarihousuissa, joissa näkyi kunnon kamelinvarvas. Teki mieli sanoa, että miehet tykkäisi paljon enemmän heilahtavista hameenhelmoista.
Jaahas, Arstilakin saapui kommentoimaan :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku sanoi että livauttaa kortsuja ja purkkapaketteja jne. toisen ostoksiin jos ei laita kapulaa. Siinä kusee ihan omiin muroihinsa. Minä valvon koko ajan ettei mun ostoksiin tule mitään mitä en sinne ole laittanut. Jos näen että joku sinne jotain laittaa niin odotan että kaikki on jo piipattu ja sitten olen huomaavinani että en itse sitä ostosta laittanut ja myyjä joutuu samoin tein alkamaan korjaamaan ostotapahtumaa joka vie aikaa. Kaksi kertaa näistä kolmesta "jäynnäyttelijöistä" johtuneesta syystä on kassa joutunut piippaamaan uusiksi viikon ostokset. Mulla kyllä on aikaa mutta tän jäynäpetterin ilme on ollut näkemisen arvoinen.
No nyt valehtelit, keksit ihan ite. Ei niitä ostoksia käydä kaikkia läpi ja piippailla uudestaan vaan ylimääräiset virheostokset vähennetään kuitista ja tehdään hyvitys asiakkaan maksutavasta riippuen. Se kyllä kestää aikansa, siihen jäät jumittelemaan kassalle ja selvittämään. Koska jäynäpetterin kannattaa vaihtaa kassaa heti kun on pakka sekoitettu. Toivottavasti kapulaa vihaavat asiakkaat saavat nenilleen mahdollisimman tiuhaan. Itse ainakin käyttäydyn rasittavasti jos näen tahallista kapulan välttelyä ja minulla on sopivasti aikaa härnätä.
Joskus vain laitan kapulan ja annan olla. Joskus lisään yllätysostoksia omistani tai kassalta tai työnnän sivuun jonkun edellisen asiakkaan ostoksen, tai otan omiini. Kukaan ei herkeämättä voi seurata mitä ostoksille tapahtuu kun on maksutapahtumaa, pakkausta, välillä katse on kassassa ja välillä lompakossa ja muussa. Se ei tarvitse kuin vähän sorminäppäryyttä jos on kiinnostunut korttitempuista ja tietää miten liike on nopeampi kuin katse. Kapulajäynät ovat vain yksi monista tavoista treenata ja testata ihmisten reaktioita. Itse koen sen huvittavana. Se varmaan alkoi ärsytyksestä miksi se kapula on niin vaikea laittaa ja sitten siitä tuli protesti typerille ihmisille.
En suostu maksamaan ostoksia ennen kuin tuote joka on lisätty on poistettu. Tämä on taas aiheuttanut sen että myyjä ei ole syystä tai toisesta saanut sitä poistettua vaan on joutunut päättämään ostotapahtuman ja ottamaan kaikki alusta. Mulla tosiaan on aikaa että tämä jäynäpetteri joutuu odottamaan kauemmin. Yleensä käyn vielä kaupassa jossa on yksi kassa aina vain auki. Siinä kärvistelee kun ei pääse vaihtamaan kassaa.

Se on kyllä jännä miten sulle sattuu ja tapahtuu just sin kohdalla niitä jäynäpettereitä niin usein kaupassa, missä on vain tosiaan se yksi kassa auki. Tuota, tuota. Sun kannattaa vaan inttää. Kun sulle aina sattuu se semmoinen kassa, joka ei niin kuin sanoit syystä tai toisesta vain siirrä ylimääräistä tuotetta pois muiden ostosten joukosta kun ollaan tilanteessa ennen maksua (niin kuin sata muuta tilannetta menee) vaan aloittaa sen piippailun alusta. Piip piip piip piip piip. Mulle tulee nyt mieleen Tervasaaren kesäteatteri.

Näitä on tapahtunut 3 kertaa. Kaksi niistä tuossa lähellä olevassa kaupassa jossa on aina vain yksi kassa auki ja kerran oli useampi kassa mutta tämä jäynis ei näyttänyt tajuavan vaihtaa kassaa vaan jäi siihen virnuilemaan. Pilkka osui omaan nilkkaan ja virne jäätyi nopeaa. Ja huomautan siis vasta sitten kun kaikki on jo läpi että hei tuo ei oo mun ostos vaikka huomaisin sen jo aikaisemmin. Ei ole mun vika jos joku seisottaa koko jonoa. Ja näitä että kassa joutuu piippaamaan kaikki ostokset alusta on tapahtunut ennenkin esim tilanteessa jossa vahingossa on piipannut jonkun kaksi kertaa ja kassa ei suostu poistamaan tuotetta listasta vaan joutuu aloittamaan alusta.

Et sitten kapulaa ajatellut laittaa?

Turhaa laittaa jos sillon kun lapan viimeisiä siinä takana ei ole ketään vaan tulee vasta kun itse olen jo pakkaamassa samaa aikaa kun kassa piippaa. Ja joskus unohtuu. Pienemmällä vaivalla sen kapulan siihen seuraava laittaa kun alkaa jäynäilemään
En koskaan laita kapulaa omien ostosteni perään. Laitan sen tarvittaessa ostosteni eteen. Palstamammat saa öyhöttää. Jos se on palstamammoille ongelma niin voi voi. Kyllä pitää ihmisen elämä olla tyhjää, kun kassajonokäytöksestä pitää päteä.

Tyypillinen itsekäs pässi. Ajattele itseään, ei muita. Tämähän on niin suomalaista juntturointia. Kapula tulee eteen koska ei haluta olla muille kohteliaita. Jos sen kapulan laittaisi taakse niin silloinhan sitä ajattelisi muita ihmisiä. Minä yleensä laitan sen kapulan ostosteni eteen ja taakse koska asioin suomalaisten junttien marketeissa mutta ajattelen muita ihmisiä.
Kun joku patu maksaa käteisellä ja lompakossa vilahtaa tukku seteleitä, voi sitä seurata ja nusasta rahat pienellä uhkailulla. Hyvin tienaa.