Lue keskustelun säännöt.
Minulta jää lapset tekemättä, kun yksikään mies ei näytä tajuavan, mitä se vastuun jakaminen oikeasti tarkoittaa. Lapsia kyllä haluavat.
19.03.2018 |
Moni on sanonut haluavansa lapsia, vieläpä useamman kuin yhden. Sanovat olevansa valmiita jakamaan vastuun ja huolehtimaan tasapuolisesti jälkikasvustaan.
Syvällisempien keskustelujen myötä käy poikkeuksetta aina ilmi, että miehillä ei ole realistista kuvaa siitä, mitä se vastuun jakaminen oikeasti tarkoittaa.
Monella elää sitkeästi ja ilmeisesti jotenkin tiedostamattakin käsitys, että nainen on se perheen koordinaattori viime kädessä. Mies pitää isyysvapaat, leikittää, vaihtaa vaippaa, vie harrastuksiin, syöttää ja pukee, nukuttaa ja viettää aikaa, vie lääkäriin. Kunhan nainen kertoo ensin miten ja milloin. Äiti suunnittelee ja isä seuraa ohjeita.
Äiti luopuu monesti mm. taloudellisesta riippumattomuudestaan, ainakin hetkeksi, isä kartuttaa varallisuutta senkin ajan. Vaikka itselleni esim. ei olisi mikään ongelma elättää perhettä.
Äiti on monesti eri syistä enemmän sidottu lapseen ja kotiin, ainakin aluksi, monesti ikävä kyllä myös myöhemmin. Ja niin edelleen.
Eiväthän ne noilla sanoin asiaa ilmaise, mutta hyvin vahvasti voi aistia sen, että on aika erilaiset käsitykset siitä, mitä homma vaatii keneltäkin ja mikä on kummankin vanhemman rooli. Ihan vilpittömästi vieläpä.
Sitten vielä ihmettelevät, kun kuulemma mietin ja pelkään asiaa ihan liikaa. Ja pitäähän lapsia kaksi olla, siinähän se menee sivussa. Mikä siinäkin niin mietityttää?
Ikää 34v ja en ole vieläkään vakuuttunut yhdestäkään miehestä niin paljon, että ryhtyisin perheen perustamiseen. Suhteita on kyllä ollut. Yhden lapsen kyllä joskus tahtoisin, mutta en vain omana projektinani. Dilemma.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Moni mies varmaan luulee että lapsen kanssa olo on vähän niin kuin lemmikkieläimen että sitä vaan ollaan ja voi vaikka istua sohvalla lukemassa vaikka se lemmikki vähän tsekseen temmeltää vieressä.
No näin moni mies myös tuntuu arjessa toimivan. Lapsen kanssa touhutaan aikuisen ehdoilla sitten, kun se aikuisesta on hauskaa. Mutta ei lapsen ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
Vierailija kirjoitti:
Moni mies varmaan luulee että lapsen kanssa olo on vähän niin kuin lemmikkieläimen että sitä vaan ollaan ja voi vaikka istua sohvalla lukemassa vaikka se lemmikki vähän tsekseen temmeltää vieressä.
Tämä. "Lapsi leikkii siinä lattialla ja minä juon kahvia ja lue." niin tai sitten se lapsi tunkee syliin koko ajan ja huutaa jos et kiinnitä häneen huomiota? Penkoo alas laatikot ja kiipeaa pöydälle? Taas huutaa ja itkee "isi isi isi isi isi" oikeasti tämä pitää kokea ihan itse että tajuaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä oisko tää jonkun naisen mielestä hyvä, mutta ite oon aatellu, että ainakin nykyisessä työssäni kykenisin isyysvapaan lisäksi olemaan melko paljon lapsen kanssa (vuorotyö, 12h; neljä työvuoroa ja kuusi vapaata keskimäärin, tosin ensimmäinen vapaa yön jälkeen menee vähän harakoille). Ei tulojen putoamisesta silloin tarvitsisi niin huolia ja äitikin varmaan pystyisi palaamaa työhön vähän keskimääräistä aiemmin halutessaan, kun ei tarvitsisi lasta kuin muutama päivä välillä hoidossa pitää ja muut päivät voisin hoitaa.
M29
Niin. Ota tuossa sitten huomioon myös se, että kuinka tärkeitä harrastukset ja muut työn ulkopuoliset menot sinulle ovat. Pystytkö karsimaan niitä? Monille tuntemilleni miehille on tullut yhtäkkiä ihan hirveän tärkeäksi kuntosalilla käyminen, kilpapyöräily, rokkikeikat ja kaverien saunaillat, kun lapsi on syntynyt.
Jopa sitten, kun lapsi on isompi, niin isille tämä oman kunnon vaaliminen menee sen edelle, että veisi lapsen pyöräilemään tai uimaan. Eihän sitä ekaluokkalaista sinne uimahalliin voi ottaa mukaan, kun eihän se jaksa uida niin lujaa!
Tämmönen introvertti missään suuremmin menoja keräile. Harrastuksetkin valokuvausta, lukemista, tietokoneita yms. lisäksi vapaamuotoista liikuntaa. Kyllä mä olen pikkumukuloita ennenkin uittanut :) Taatusti kaipaan välillä omaa aikaa, mutta läheiset ovat minulle tärkeitä.
M29
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
"noin sen pitää mennä" ei nimenomaan pidä mutta on hyvä ymmärtää että niin se juuri voi mennä. Pilvilinnoissa on kiva elää mutta järkevät ihmiset ymmärtävät että vain itsestäsi voit olla täysin varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten on ne, jotka ennen lapsen hankkimista lupaavat ja vannovat että tasan menee työt ja kun se lapsi tulee niin unohtuvat kaikki lupaukset, kun ansa on räpsahtänyt kiinni. Been there.
Paperille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hähhää, mäpäs löysinkin sellaisen miehen! Se pitää huolta lapsista yksin, mä saan keskittyä pahasta olostani paranemiseen, josta olen kärsinyt omasta lapsuudestani asti. Ihanaa olla äiti ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Tai voihan nainen varautua noin käydessä myös jättämään miehen lapsen kanssa kuin nallin kalliolle, jos rohkeutta toimia epätavanomaisella tavallla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni mies varmaan luulee että lapsen kanssa olo on vähän niin kuin lemmikkieläimen että sitä vaan ollaan ja voi vaikka istua sohvalla lukemassa vaikka se lemmikki vähän tsekseen temmeltää vieressä.
Tämä. "Lapsi leikkii siinä lattialla ja minä juon kahvia ja lue." niin tai sitten se lapsi tunkee syliin koko ajan ja huutaa jos et kiinnitä häneen huomiota? Penkoo alas laatikot ja kiipeaa pöydälle? Taas huutaa ja itkee "isi isi isi isi isi" oikeasti tämä pitää kokea ihan itse että tajuaa.
Juuri näin. Pieni lapsi vaatii hereillä ollessaan suurimman osan aikaa vanhemman huomiota. Etenkin, jos hän käy päivähoidossa, niin kyllä se ilta ja viikonloput pitää sitten olla läsnä sille lapselle.
Oma lapseni on hyvä leikkimään omatoimisestikin. Silti se itsekseen leikkiminen on sellaisissa 10-30 min pätkissä. Ei siinä juuri lueta lehteä tai touhuta omia juttuja vaan silloin tehdään ruoka tai hoidetasn kotitöitä.
Minä kyllä mielelläni leikin ja leivon ja ulkoilen ja muutenkin vietän aikani lapsen kanssa. Mutta ei sitä ennen lasta osannut yhtään ennakoida miten kokonausvaltaisesti lapsi vanhempaa tarvitsee monta vuotta.
Jostain syystä vaan naisten on helpompi mennä siihen muovailuvahaleikkiin tai muuhun mukaan kuin monen miehen. En tiedä, miksi näin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Elämän realiteeteista puhuvat aina ne, jotka ovat tulleet rytinällä alas korkeuksista ja menettäneet unelmansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Tai voihan nainen varautua noin käydessä myös jättämään miehen lapsen kanssa kuin nallin kalliolle, jos rohkeutta toimia epätavanomaisella tavallla on.
Miksi sen pitää vaatia rohkeutta? Mitä tämä kertoo niistä ihmisistä, joista tämmöinen vaatii rohkeutta? Tai jotka sen tuomitsevat? Eivät tajua elämästä mitään.
Juu. Itse olen aina tiennyt haluavani lapsia, mutta koska olen rennompi eläjä josta ei saa sellaista perheen organisaattorin tai moraalinvalvojan kuvaa, minusta kiinnostuvat vakavasti vain ne lapsia haluamattomat. Ei voi olla sattumaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Elämän realiteeteista puhuvat aina ne, jotka ovat tulleet rytinällä alas korkeuksista ja menettäneet unelmansa.
Niin? No haluatko itse romahtaa sieltä? Eli et pysty huolehtimaan lapsistasi, mutta ukkosikaan ei sitä tee? Saatko jotenkin hyvän mielen ajatellessasi, miten lapsenne kärsisivät tilanteesta? Vai eikö tule edes mieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni mies varmaan luulee että lapsen kanssa olo on vähän niin kuin lemmikkieläimen että sitä vaan ollaan ja voi vaikka istua sohvalla lukemassa vaikka se lemmikki vähän tsekseen temmeltää vieressä.
Tämä. "Lapsi leikkii siinä lattialla ja minä juon kahvia ja lue." niin tai sitten se lapsi tunkee syliin koko ajan ja huutaa jos et kiinnitä häneen huomiota? Penkoo alas laatikot ja kiipeaa pöydälle? Taas huutaa ja itkee "isi isi isi isi isi" oikeasti tämä pitää kokea ihan itse että tajuaa.
Juuri näin. Pieni lapsi vaatii hereillä ollessaan suurimman osan aikaa vanhemman huomiota. Etenkin, jos hän käy päivähoidossa, niin kyllä se ilta ja viikonloput pitää sitten olla läsnä sille lapselle.
Oma lapseni on hyvä leikkimään omatoimisestikin. Silti se itsekseen leikkiminen on sellaisissa 10-30 min pätkissä. Ei siinä juuri lueta lehteä tai touhuta omia juttuja vaan silloin tehdään ruoka tai hoidetasn kotitöitä.
Minä kyllä mielelläni leikin ja leivon ja ulkoilen ja muutenkin vietän aikani lapsen kanssa. Mutta ei sitä ennen lasta osannut yhtään ennakoida miten kokonausvaltaisesti lapsi vanhempaa tarvitsee monta vuotta.
Jostain syystä vaan naisten on helpompi mennä siihen muovailuvahaleikkiin tai muuhun mukaan kuin monen miehen. En tiedä, miksi näin on.
Ei minun. Minä olen introvertti ja tarvinnut aina paljon aikaa omille ajatuksilleni ja pohdinnoilleni. Miehen ekstroverttina on aina ollut helpompi huomioida lapsi, koska hänelle se sosiaalisuus (suhteessa niin aikuisiin kuin lapsiin) on se elämän ydinjuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Tai voihan nainen varautua noin käydessä myös jättämään miehen lapsen kanssa kuin nallin kalliolle, jos rohkeutta toimia epätavanomaisella tavallla on.
Siinä tapauksessa kukaan ei pitäisi lapsesta huolta. Enkä minä ainakaan haluaisi jättää omaa lastani kuin nallia kalliolle.
Sitä en tiedä, miksi jotkut miehet eivät emotionaalisesti ole kovin sitoutuneita lapsiinsa. Että miten pystyvät jättämään perheensä. Mutta sitä tapahtuu.
Ilmeisesti naiset vaan ovat vastuuntuntoisempia monissa tapauksissa. Johtuuko se kasvatuksesta? Yhteiskuntamme taustarakenteista? En tiedä.
Ap, hyvä että huomasit ajoissa, että sellaista se on. Voi ihan hyvin olla ilmankin niitä lapsia, säästyy monelta murheelta elämässä.
No mitenkäs yksinhuoltajat sitten pärjää kun ei ole miestä talossa?
sylviira kirjoitti:
Niin. Mä tein lapset miehen kanssa, joka oli valmis jakamaan kaiken puoliksi ja jonka kanssa arvot täsmäsi. Mies teki aina kaiken niin kuin oli luvannutkin. Lapset ovat nyt 7 ja 9 ja onnellisilta ja tasapainoisilta vaikuttavat.
Mutta: enhän mä tähän mieheen ole koskaan ollut kovin palavasti rakastunut. Enemmänkin semmonen kaverisuhde. Myönnän että kadehdin ihmisiä jotka katselevat puolisoaan kiihkeästi. Mutta niillä ei sitten välttämättä tuo arjen jakaminen taas toimi.
Puolensa kaikella.
Toivottavasti miehesi tietää myös tuon rakkauden puutteen. Olen kokenut oikeaakin rakkautta joskus, mutta viimeisin oli just tuollainen, joka teki lapset kanssani ja meni naimisiin ja vasta myöhemmin sain tietää, että hän ei kykene rakastamaan. Pelkästään tuo tieto ei minua muserra, mutta lasten kautta hänellä on nyt järjetön valta elämääni ja on sitä hyväksi käyttänyt ja haluaisin vain elää elämääni lasten kanssa rauhassa.
Tuossa on taas tuo OSALLISTUU sana. Kirjoittaja ei selvästi tiedä, mitä tasa-arvoinen vastuunotto arjesta tarkoittaa. Siinä mies ei OSALLISTU, vaan tekee OSANSA niistä yhteisistä vastuista.