Lue keskustelun säännöt.
Minulta jää lapset tekemättä, kun yksikään mies ei näytä tajuavan, mitä se vastuun jakaminen oikeasti tarkoittaa. Lapsia kyllä haluavat.
19.03.2018 |
Moni on sanonut haluavansa lapsia, vieläpä useamman kuin yhden. Sanovat olevansa valmiita jakamaan vastuun ja huolehtimaan tasapuolisesti jälkikasvustaan.
Syvällisempien keskustelujen myötä käy poikkeuksetta aina ilmi, että miehillä ei ole realistista kuvaa siitä, mitä se vastuun jakaminen oikeasti tarkoittaa.
Monella elää sitkeästi ja ilmeisesti jotenkin tiedostamattakin käsitys, että nainen on se perheen koordinaattori viime kädessä. Mies pitää isyysvapaat, leikittää, vaihtaa vaippaa, vie harrastuksiin, syöttää ja pukee, nukuttaa ja viettää aikaa, vie lääkäriin. Kunhan nainen kertoo ensin miten ja milloin. Äiti suunnittelee ja isä seuraa ohjeita.
Äiti luopuu monesti mm. taloudellisesta riippumattomuudestaan, ainakin hetkeksi, isä kartuttaa varallisuutta senkin ajan. Vaikka itselleni esim. ei olisi mikään ongelma elättää perhettä.
Äiti on monesti eri syistä enemmän sidottu lapseen ja kotiin, ainakin aluksi, monesti ikävä kyllä myös myöhemmin. Ja niin edelleen.
Eiväthän ne noilla sanoin asiaa ilmaise, mutta hyvin vahvasti voi aistia sen, että on aika erilaiset käsitykset siitä, mitä homma vaatii keneltäkin ja mikä on kummankin vanhemman rooli. Ihan vilpittömästi vieläpä.
Sitten vielä ihmettelevät, kun kuulemma mietin ja pelkään asiaa ihan liikaa. Ja pitäähän lapsia kaksi olla, siinähän se menee sivussa. Mikä siinäkin niin mietityttää?
Ikää 34v ja en ole vieläkään vakuuttunut yhdestäkään miehestä niin paljon, että ryhtyisin perheen perustamiseen. Suhteita on kyllä ollut. Yhden lapsen kyllä joskus tahtoisin, mutta en vain omana projektinani. Dilemma.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Elämän realiteeteista puhuvat aina ne, jotka ovat tulleet rytinällä alas korkeuksista ja menettäneet unelmansa.
Niin? No haluatko itse romahtaa sieltä? Eli et pysty huolehtimaan lapsistasi, mutta ukkosikaan ei sitä tee? Saatko jotenkin hyvän mielen ajatellessasi, miten lapsenne kärsisivät tilanteesta? Vai eikö tule edes mieleen?
Olen jo kerran romahtanut ja minusta meinasi tulla katkera akka. Päätin ettei tule ja kiipesin sinne korkeuksiin uudelleen. Luulen että lapset kärsisivät enemmän jos voisin huonosti ja olisin marttyyri. Ja kyllä, yksiselitteisesti kieltäydyn huolehtimasta yksin lapsista. Harva mies on kuitenkaan tiukan paikan tulle niin tunnoton, että antaa lastensa jäädä heitteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulta jää lapset tekemättä, kun yksikään TAPAAMANI mies ei näytä tajuavan, mitä se vastuun jakaminen oikeasti tarkoittaa. Lapsia kyllä haluavat.
Suurin osa suomalista miehistä on näitä unelmamiehiä, jotka käy töissä, osallistuu lasten- ja kodinhoitoon ja viettää aikaa perheen kanssa. Mutta silti suomalainen nainen leimaa suomalaisten miehen täysin kelvottomaksi asuinkumppaniksi ja isäksi.
Oletko muka tavannut kaikki? Eiköhän silti unelmamiehiä ole vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten on ne, jotka ennen lapsen hankkimista lupaavat ja vannovat että tasan menee työt ja kun se lapsi tulee niin unohtuvat kaikki lupaukset, kun ansa on räpsahtänyt kiinni. Been there.
Paperille.
Niin? Luulet että se mies täysin muuttuu kun heilutat jotain paperia missä on miehen nimi? Mies sanoo että nyt en jaksa enkä halua, voivoi, tee itse. Ei poliisit tule häntä pakottamaan pyyhkimään lapsen peppua vain koska sinulla on paperi missä lukee niin :,D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Tai voihan nainen varautua noin käydessä myös jättämään miehen lapsen kanssa kuin nallin kalliolle, jos rohkeutta toimia epätavanomaisella tavallla on.
Siinä tapauksessa kukaan ei pitäisi lapsesta huolta. Enkä minä ainakaan haluaisi jättää omaa lastani kuin nallia kalliolle.
Sitä en tiedä, miksi jotkut miehet eivät emotionaalisesti ole kovin sitoutuneita lapsiinsa. Että miten pystyvät jättämään perheensä. Mutta sitä tapahtuu.
Ilmeisesti naiset vaan ovat vastuuntuntoisempia monissa tapauksissa. Johtuuko se kasvatuksesta? Yhteiskuntamme taustarakenteista? En tiedä.
En voi varmaksi puhua muiden puolesta, mutta kyllä ne emootiot siellä ovat. Sen jälkeen kun vaimo lähti, meni aika pitkään, että sai kodin tavarat ja toiminnan sellaiseen järjestykseen, että itse ja lapsetkin viihtyy. Nyt ajattelin olla ilman parisuhdetta siihen asti, että muksut ovat lähteneet kotoota, sillä en haluaisi alkaa näin hyvin toimivaa kuviota säätää uudestaan.
Suurin osa tämän maailman miehistä ei hoida / joudu hoitamaan kotia ja lapsia, kuten naiset.
Se ei ole luontaista miesten käytökselle. Eikä toimi pakotettuna maailman tasa-arvoisimmissa maissakaan.
Lopputuloksen huomaa hyvin vaikka näistä av:n keskusteluista miten putkeen menee monilla vaikka olisi muuta sovittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Tai voihan nainen varautua noin käydessä myös jättämään miehen lapsen kanssa kuin nallin kalliolle, jos rohkeutta toimia epätavanomaisella tavallla on.
Siinä tapauksessa kukaan ei pitäisi lapsesta huolta. Enkä minä ainakaan haluaisi jättää omaa lastani kuin nallia kalliolle.
Sitä en tiedä, miksi jotkut miehet eivät emotionaalisesti ole kovin sitoutuneita lapsiinsa. Että miten pystyvät jättämään perheensä. Mutta sitä tapahtuu.
Ilmeisesti naiset vaan ovat vastuuntuntoisempia monissa tapauksissa. Johtuuko se kasvatuksesta? Yhteiskuntamme taustarakenteista? En tiedä.
Aika harva mies on kuitenkaan noin paha. Enemmistö miehistä heittää vastuun kyllä mielellään naiselle, mutta jos nainen ei sitä kanna, ei jätä lapsiaan vaille huolenpitoa. Ne harvat jotka toimii toisin, on todennäköisesti mahdollista välttää riittävän hyvin ennakkoon tutustumalla. Harvoin elämä täysin yllättää, kyllä ne merkit on olleet nähtävissä jos on halunnut nähdä.
Älä tee lapsia. Meillä mies painosti lapsentekoon, pettymyksen uhalla jos ei perhettä tule. Sen jälkeen kun raskauduin, hänelle tulikin kauhea kiire tehdä uraa koska lapsen etuhan on saada paljon rahaa ja leluja.
Nyt olen yh, urani katkesi lapsenhoitoon ja miestä näkyy kerran kuussa. Muutoin ei pidä yhteyttä, ei edes kysele. Joudun ottamaan vastaan matalapalkkaisempia töitä koska lapsi on erityislapsi enkä voi tehdä koskaan ylitöitä. Sanoisin että elämä meni jokseenkin pilalle. Lasta rakastan mutta ei tämä hänellekään ole parasta lapsuutta saati elämää. Pahimpina aikoina mietin viiltää ranteeni auki ja lapsen isä joutuisi samaan tilanteeseen kuin minä nyt. Kovasti muistaa minua aina haukkua ja väheksyä miten olemme lapsen kanssa loisineet vuosikausia ja hän on ahkera yrittäjä. Olisi oikeudenmukaista että hänelle jäisi lapsi, siinähän miettisi miten hoitaa yrityksensä kun on lapsi jaloissa. En silti voi kostaa tilannetta lapselle, ex-mies pilaisi hänen kasvun ja kehityksen.
Harmittaa että annoin miehen aikanaan jallittaa lapsentekoon. Jos tukiverkkoja ja vauvahullua anoppia ei ole joka ottaisi lapsen hoitoon joka käänteessä, älä luota yhdenkään miehen lupauksiin. Ne saa jalat alle yhtä livakkaasti kuin saivat pelinsä pihalle. Nainen jää aina lopulta pakolliseksi huoltajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet voivat myös päätellä kenen kanssa pääsee sitä tasa-arvoista vastuuta jakamaan jo parisuhteen aikaan ennen lapsia: jos nainen määrää huonekalut ja niiden paikat, kodin siivoukset tason jne, on turhe haaveilla siitä tasa-arvoisesta vanhemmuudesta: mies päätyy statistiksi maksamaan kaiken, nainen määrää ja valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Elämän realiteeteista puhuvat aina ne, jotka ovat tulleet rytinällä alas korkeuksista ja menettäneet unelmansa.
Niin? No haluatko itse romahtaa sieltä? Eli et pysty huolehtimaan lapsistasi, mutta ukkosikaan ei sitä tee? Saatko jotenkin hyvän mielen ajatellessasi, miten lapsenne kärsisivät tilanteesta? Vai eikö tule edes mieleen?
Olen jo kerran romahtanut ja minusta meinasi tulla katkera akka. Päätin ettei tule ja kiipesin sinne korkeuksiin uudelleen. Luulen että lapset kärsisivät enemmän jos voisin huonosti ja olisin marttyyri. Ja kyllä, yksiselitteisesti kieltäydyn huolehtimasta yksin lapsista. Harva mies on kuitenkaan tiukan paikan tulle niin tunnoton, että antaa lastensa jäädä heitteille.
Siis sä kuvittelet, että se on sun hyvinvoinnistasi kiinni, miten mies osallistuu? Etpä tainnut paljoakaan oppia. Siis sulla on nyt lapsia uuden siipan kanssa? Tuskinpa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti löytyy monia miehiä jotka suostuvat olemaan kotona kunnes lapsi täyttää kolme ja viettämään lapsen sairasajat kotona. Toki he ovat harvemmassa mutta älä luovu toivosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni mies varmaan luulee että lapsen kanssa olo on vähän niin kuin lemmikkieläimen että sitä vaan ollaan ja voi vaikka istua sohvalla lukemassa vaikka se lemmikki vähän tsekseen temmeltää vieressä.
Tämä. "Lapsi leikkii siinä lattialla ja minä juon kahvia ja lue." niin tai sitten se lapsi tunkee syliin koko ajan ja huutaa jos et kiinnitä häneen huomiota? Penkoo alas laatikot ja kiipeaa pöydälle? Taas huutaa ja itkee "isi isi isi isi isi" oikeasti tämä pitää kokea ihan itse että tajuaa.
Juuri näin. Pieni lapsi vaatii hereillä ollessaan suurimman osan aikaa vanhemman huomiota. Etenkin, jos hän käy päivähoidossa, niin kyllä se ilta ja viikonloput pitää sitten olla läsnä sille lapselle.
Oma lapseni on hyvä leikkimään omatoimisestikin. Silti se itsekseen leikkiminen on sellaisissa 10-30 min pätkissä. Ei siinä juuri lueta lehteä tai touhuta omia juttuja vaan silloin tehdään ruoka tai hoidetasn kotitöitä.
Minä kyllä mielelläni leikin ja leivon ja ulkoilen ja muutenkin vietän aikani lapsen kanssa. Mutta ei sitä ennen lasta osannut yhtään ennakoida miten kokonausvaltaisesti lapsi vanhempaa tarvitsee monta vuotta.
Jostain syystä vaan naisten on helpompi mennä siihen muovailuvahaleikkiin tai muuhun mukaan kuin monen miehen. En tiedä, miksi näin on.
Ei minun. Minä olen introvertti ja tarvinnut aina paljon aikaa omille ajatuksilleni ja pohdinnoilleni. Miehen ekstroverttina on aina ollut helpompi huomioida lapsi, koska hänelle se sosiaalisuus (suhteessa niin aikuisiin kuin lapsiin) on se elämän ydinjuttu.
Meillä taas minä olen ujo introvertti ja mies on tosi rohkea ja räväkkä ekstrovertti mutta silti minä olen se joka lähinnä lapsen kanssa touhuaa. Mies ei edes ole tietoinen selvästikään mitä aktivoteetteja voisi suunnitella tekevänsä lapsen kanssa vaan minä suunnittelelen ja ohjaan että mitkä on sopivia lapsen taidoille milloinkin. Mies muuten tosiaan lähinnä sohvalla istuisi. Näin me ollaan erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Elämän realiteeteista puhuvat aina ne, jotka ovat tulleet rytinällä alas korkeuksista ja menettäneet unelmansa.
Niin? No haluatko itse romahtaa sieltä? Eli et pysty huolehtimaan lapsistasi, mutta ukkosikaan ei sitä tee? Saatko jotenkin hyvän mielen ajatellessasi, miten lapsenne kärsisivät tilanteesta? Vai eikö tule edes mieleen?
Olen jo kerran romahtanut ja minusta meinasi tulla katkera akka. Päätin ettei tule ja kiipesin sinne korkeuksiin uudelleen. Luulen että lapset kärsisivät enemmän jos voisin huonosti ja olisin marttyyri. Ja kyllä, yksiselitteisesti kieltäydyn huolehtimasta yksin lapsista. Harva mies on kuitenkaan tiukan paikan tulle niin tunnoton, että antaa lastensa jäädä heitteille.
Ehkä ap ei nyt ihan hakenut tätä? Että vasta jos lapset uhkaa olla heitteillä, on kivaa sitten, että mieskin tekee jotain.
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat myös päätellä kenen kanssa pääsee sitä tasa-arvoista vastuuta jakamaan jo parisuhteen aikaan ennen lapsia: jos nainen määrää huonekalut ja niiden paikat, kodin siivoukset tason jne, on turhe haaveilla siitä tasa-arvoisesta vanhemmuudesta: mies päätyy statistiksi maksamaan kaiken, nainen määrää ja valittaa.
Miksi miehet antavat päättää? Itse en ole antanut ja joskus jopa olen suoraan sanonut että jos ei kelpaa niin tee itse. Se taas jos toinen korjailee vaivihkaa jäljet paremmiksi ei ole moitteen aihe, syyllistyn siihen itsekin. Ruuanvalmistuksen suhteen olen perinteinen, tosin koska vaimoni tykkää tehdä ruokaa ja minun taitoni ovat heikot. Teen kuitenkin silloin tällöin.
t. mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Elämän realiteeteista puhuvat aina ne, jotka ovat tulleet rytinällä alas korkeuksista ja menettäneet unelmansa.
Niin? No haluatko itse romahtaa sieltä? Eli et pysty huolehtimaan lapsistasi, mutta ukkosikaan ei sitä tee? Saatko jotenkin hyvän mielen ajatellessasi, miten lapsenne kärsisivät tilanteesta? Vai eikö tule edes mieleen?
Olen jo kerran romahtanut ja minusta meinasi tulla katkera akka. Päätin ettei tule ja kiipesin sinne korkeuksiin uudelleen. Luulen että lapset kärsisivät enemmän jos voisin huonosti ja olisin marttyyri. Ja kyllä, yksiselitteisesti kieltäydyn huolehtimasta yksin lapsista. Harva mies on kuitenkaan tiukan paikan tulle niin tunnoton, että antaa lastensa jäädä heitteille.
Siis sä kuvittelet, että se on sun hyvinvoinnistasi kiinni, miten mies osallistuu? Etpä tainnut paljoakaan oppia. Siis sulla on nyt lapsia uuden siipan kanssa? Tuskinpa.
No nyt olettelet ihan omiasi. Annetaanpa tämän olla tässä, ettei pilata lupaavaa ketjua omilla jankkauksillamme. Hyvät jatkot. :)
Vierailija kirjoitti:
Taitaa jäädä sinulta lapset hankkimatta. Lapset on loppupeleissä naisen ehdoilla ja johdolla tapahtuva projekti vaikka miehen aineilla se pantaisiin alkuun ja miehen rahoilla se vietäisiin läpi.
Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että mies haluaa lapsia, kunhan hänen ei tarvitse kantaa niistä yhtäläistä vastuuta äidin kanssa? Vai eikö näin ajatteleva mies oikeasti halua lapsia, mutta suostuu niitä tekemään koska... niin, miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Elämän realiteeteista puhuvat aina ne, jotka ovat tulleet rytinällä alas korkeuksista ja menettäneet unelmansa.
Niin? No haluatko itse romahtaa sieltä? Eli et pysty huolehtimaan lapsistasi, mutta ukkosikaan ei sitä tee? Saatko jotenkin hyvän mielen ajatellessasi, miten lapsenne kärsisivät tilanteesta? Vai eikö tule edes mieleen?
Olen jo kerran romahtanut ja minusta meinasi tulla katkera akka. Päätin ettei tule ja kiipesin sinne korkeuksiin uudelleen. Luulen että lapset kärsisivät enemmän jos voisin huonosti ja olisin marttyyri. Ja kyllä, yksiselitteisesti kieltäydyn huolehtimasta yksin lapsista. Harva mies on kuitenkaan tiukan paikan tulle niin tunnoton, että antaa lastensa jäädä heitteille.
Ehkä ap ei nyt ihan hakenut tätä? Että vasta jos lapset uhkaa olla heitteillä, on kivaa sitten, että mieskin tekee jotain.
Ei niin ja siksipä ehdotinkin tuolla yllä, että tämä sivuraide päättyy ettei ap:n ketju mene pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Moni mies varmaan luulee että lapsen kanssa olo on vähän niin kuin lemmikkieläimen että sitä vaan ollaan ja voi vaikka istua sohvalla lukemassa vaikka se lemmikki vähän tsekseen temmeltää vieressä.
Aika harvalla miehistä tuntuu olevan täysin realistinen kuva lapsi-perheen todellisuudesta ennen niiden saamista. Ollaan pidetty lisääntymistä ihan normaalina juttuna elämässä ja ei ole otettu selvää asiasta enempää. Tehdään ne "koska niin kuuluu tehdä" sen enempää miettimättä. että miten se mullistaa koko elämän. Monesti vauva-kuumeinen 30v+ mimmikaveri tai lastenlapsia kinuavat vanhemmat jättävät myös tarkoituksella sanomatta ne karuimmat puolet siitä todellisuudesta ja hehkuttavat pelkkää hyvää niin ei ihme jos todellisuus ei sitten vastannutkaan sitä (tahallaan hehkutettua) mielikuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan on se tosiasia, että jos nainen haluaa lapsen, pitää olla tarvittaessa valmis yksin kantamaan vastuu ja elämään sitä lapsiperhearkea. Koska vaikka tuntisit sen miehen kuinka kauan ja se mies lupaisi mitä, niin sitten, kun lapsi on siinä ja se arki vanhempana oikeasti alkaa, niin hyvin usein käy niin, että mies ei sitä kestä.
Tämän olen niin minä kuin moni muukin nainen tuttavapiirissäni joutunut kokemaan. Siihen, millaista elämä vauvan ja myöhemmin pienen lapsen kanssa on, ei voi mitenkään tietää, ennen kuin sitä elämää elää.
Oma mies lupasi yli 10 vuoden ajan, että kun tulee lapsi, niin sitten ei pidä erota ja sitten panostetaan perheeseen jne. Eipä se sitten ollut sinne päinkään tositilanteessa.
Eli jos päätät yrittää lapsen saamista, valmistaudu henkisesti ja taloudellisesti siihen, että viime kädessä kannat vastuun lapsesta yksin.
Ikävä, että noin on käynyt sinulle ja monille tuntemillesi. Ei se kuitenkaan ole mikään elämän vääjäämätön laki, että noin sen pitää mennä. Ei naisia kannata kannustaa tässä elämässä tyytymään noin vähään.
En minä kannustakaan. Vaan kehotan ottamaan huomioon elämän realiteetit. Vaikka mies lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin vasta, kun se elämä lapsiperheenä alkaa, voit tietää, millainen vanhempi mies oikeasti on.
Siksi naisen kannattaa hankkia lapsi vain, jos on valmis siihenkin vaihtoehtoon, että mies jättää perheen kuin nallin kalliolle. Ei niin aina käy. Mutta etukäteen sitä ei voi tietää.
Tai voihan nainen varautua noin käydessä myös jättämään miehen lapsen kanssa kuin nallin kalliolle, jos rohkeutta toimia epätavanomaisella tavallla on.
Siinä tapauksessa kukaan ei pitäisi lapsesta huolta. Enkä minä ainakaan haluaisi jättää omaa lastani kuin nallia kalliolle.
Sitä en tiedä, miksi jotkut miehet eivät emotionaalisesti ole kovin sitoutuneita lapsiinsa. Että miten pystyvät jättämään perheensä. Mutta sitä tapahtuu.
Ilmeisesti naiset vaan ovat vastuuntuntoisempia monissa tapauksissa. Johtuuko se kasvatuksesta? Yhteiskuntamme taustarakenteista? En tiedä.
Se johtuu tunteesta nimeltä äidinrakkaus. Kun vauvan on kantanut sisällään, synnyttänyt ja hoitanut lapseen syntyy niin vahva tunneside, että se on elämää vahvempi voima. Harva äiti kykenee hylkäämään lapsensa, ja usein kyse on silloin päihde- tai mt-ongelmista, jolloin lapsen paras todennäköisesti on olla muualla hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni mies varmaan luulee että lapsen kanssa olo on vähän niin kuin lemmikkieläimen että sitä vaan ollaan ja voi vaikka istua sohvalla lukemassa vaikka se lemmikki vähän tsekseen temmeltää vieressä.
Aika harvalla miehistä tuntuu olevan täysin realistinen kuva lapsi-perheen todellisuudesta ennen niiden saamista. Ollaan pidetty lisääntymistä ihan normaalina juttuna elämässä ja ei ole otettu selvää asiasta enempää. Tehdään ne "koska niin kuuluu tehdä" sen enempää miettimättä. että miten se mullistaa koko elämän. Monesti vauva-kuumeinen 30v+ mimmikaveri tai lastenlapsia kinuavat vanhemmat jättävät myös tarkoituksella sanomatta ne karuimmat puolet siitä todellisuudesta ja hehkuttavat pelkkää hyvää niin ei ihme jos todellisuus ei sitten vastannutkaan sitä (tahallaan hehkutettua) mielikuvaa.
Mitäpä se mimmikaverikaan (jos on lapseton) siitä ennakkoon tietää?
Ehkä sitä yrittää saada muut ajattelemaan niitä kaikkia vaihtoehtoja, mutä elämä voi eteen tuoda, kun on joutunut käymään vaikeita asioita läpi. Että toiset osaisivat olla edes ajatuksen tasolla valmistuneita siihen, että asiat ei aina mene, kuten olisi toivonut.