Ei ihme että Suomessa rahat loppuu, tukien syytäminen on aivan uskomatonta!
Olen tehnyt töitä koko elämäni, saamatta koskaan mitään asumistukia tms.
Nyt olen tilanteessa jossa odotan vauvaa ja edessä on avioero. Miten tämä vaikuttaa tuloihini?
Palkkani on bruttona 3000 euroa, käteen jää noin 2200 euroa. Asun helsingissä vuokra-asunnossa, jossa vuokra on 1100/ kk.
Ensimmäiset 56 päivää saan äitiysrahaa käteen saman verran kuin palkkaa, päälle tietysti 150 euroa lapsilisää. Seuraavat 57 - 105 päivää bruttona äitiysrahaa ja sen jälkeen vanhempainrahaa tulee reilu 2000 euroa, käteen reilu 1700 euroa. Asumislisää tililleni napsahtaa 440 euroa, eli nettotuloni pysyvät samana kuin työssä käydessäni.
Entä tämän jälkeen siihen asti kun lapsi on 3 vuotias? Saan kotihoidon tukea kaikkine lisineen hiukan vajaa 800 euroa, ja päälle asumistukea 750 euroa, eli hiukan vajaa 1500 euroa käteen, TEKEMÄTTÄ YHTÄÄN MITÄÄN.
Eihän tässä ole mitään järkeä, eihän tämä voi mennä näin?
Kommentit (234)
Hoidapa sitä lastasi ja kotia yksin, niin keskustellaan sitten oletko ansainnut sen rahan ja oletko todella ollut tekemättä mitään.
Siksi niitä veroja maksetaan. Ei rahat mihinkään lopu. Etkä sinä ole tekemättä mitään vaan hoivaat tulevaa veronmaksajaa. Rahat loppuu kun lastenteko eli kansalaiset loppuu.
Pähkinänkuoressa, 18v. täyttäneen aikuisen lapsen ei tarvitse elättää sisaruksiaan tai vanhempiaan joten kotona asuessaan hänen tulonsa eivät vaikuta mihinkään muuhun kun asumistukeen jos perhe sellaista saa.
Jos 18v. ei ole tuloja hän saa elämäntilanteesta riippuen joko toimeentulotukea tai opintotukea, riippumatta vanhempien tuloista.
Valtio tosin hyötyy siitä, että aikuinen lapsi asuu kotonaan, varsinkin silloin jos on opiskelija tai työtön koska jos tämä aikuinen lapsi asuisi omassa asunnossaan, vuokra menisi täysin valtion piikkiin. (tai opiskelijahan joutuisi sen kustantamaan osaksi myös omasta pussistaan)
Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa korjaus, vanhempien tulot eivät vaikuta aikuisen lapsen toimeentulotukeen (vaikka lapsi asuisi vanhempien kanssa) mutta opintotukeen vaikuttaa joten hyvätuloisten vanhempien opiskelija lapsi voi saada mitättömiä summia opintotukea. Siinäkin taas valtio säästää verrattuna siihen, jos aikuinen lapsi asuisi omassa asunnossaan. Esim. itsenäisesti asuva korkeakouluopiskelija saa 250€ ja vanhempien kanssa asuva 80€, jos vanhemmilla tuloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ne tuet on ihan hyvät, jos on lapsi/lapsia. Esim. työttömän lähihoitajaäidin ei kannata töihin lähteä pienellä palkalla, kun taas lapseton kituuttaa minimityömarkkinatuella nähden välillä jopa nälkää.
Mutta tässä on se MUTTA. Vaikka itseänikin kyrsii, kun tiedän kolmen kouluikäisen lapsen äidin asuvan yhteiskunnan varoin isossa asunnossa, jossa vuokra on reilusti yli tonnin. Se ilo loppuu kyllä, kun lapsilisät, korotukset sun muut loppuvat. Silloin edessä on muutto yksiöön. Lapset saivat lapsuuden, mutta laiska ihminen ei ole kerännyt itselleen ammattitaitoa, omaisuutta tai eläkettä. Enää ei käy kateeksi...
Sulla on ollut nykyajan mittapuulla ihan ok palkkakin, tilanne olisi varmasti erilainen jollain tonnin nettopalkalla.
Juuri näin. Tuttavapiirissäni on jo muutaman vuoden ajan ollut em tilanteessa olevia yksinhuoltajia. Parin vuoden välein joudutaan muuttamaan pienempään asuntoon, koska tuet pienenevät. Ei se oikeasti ole lapsillekaan kovin mukavaa, että koulu ja kaverit vaihtuvat usein vain siksi, että vanhemman rahat eivät riitä asumiseen. Lopulta kilpaillaan yksiöistä omien lasten ja muiden sinkkujen kanssa.
Jaa, hyvä jos joutuvat muuttamaan tai muuttavat pienempään ja halvempaan. Itse taas tiedän pari tapausta jossa yksinhuoltaja asuu ylisuuressa asunnossa jonka Kela ja sossu täysin kustantaa tyyliin 5h+k ja 3 henkinen perhe tai yli 110m2 viisiö ja nelihenkinen perhe. Huom! ovat työttömiä ja Kela ja sossu kustantavat koko vuokran. Tosiasia on valitetttavasti se että monesti juuri ne pienituloisimmat tai varsinkin sossun asuakkaat eivät muuta mihinkään pienempään tai halvempaan ellei sitten ole ihan hulppean kallis nimittäin sossu ei pakota muuttamaan. Maksavat vaan tyytyväisenä sieltä teidän veronmaksajien pussissa ne vuokrat.
Kai luitte sen artikkelin, jossa kerrotiin kuinka nuo vuokrarajat ovat todellisuudessa vain nimelliset. Vaikka 3 henkiselle perheelle hyväksytään vain 900€ niin todellisuudessa joku voi maksattaa vaikka 1100€ vuokran ihan surutta vedoten siihen että halvempaa ei ole saanut. Todellisuudessa halvempaan ei ole edes pyritty. Kela voi korkeintaan velvoittaa hakemaan halvempaa mutta olisi kiinnostavaa tietää tosiaan miten sitä sitten oikeasti valvotaan onko edes pyritty hakemaan halvempaan. Entäs jos heillä on mahdollisuus muuttaa halvempaan mutta eivät hyväksy asuntotarjousta. Tai voi olla niin että ovat muka etsimässä vaihtokumppania esim. kaupungin asunnoista mutta eivät ota vaihtotarjouksia vastaan koska eivät oikeasti halua muuttaa pienempään tai halvempaan. Kuka sen tarkistaa lopulta? Luulenpa että monet näistä joille nämä asunnot maksetaan eivät edes yritä hakeutua halvempiin koska mikäs siinä on ollessa kun tilaa on ja vuokrakin maksetaan.
Näin työssäkäyvännä yh:na olen asunut aivan liian pienessä asunnossa koska isompaa ei tahdo löytyvän mitenkään. Jos asuisin isommassa ja kalliimmassa, saisin vain enemmän asumistukea koska vaikka vuokra olisi 300€ enemmmän se olisi vielä hyväksyttävissä rajoissa. Jotkut sitten maksattavat ylisuuria ja ylikalliita asuntojaan surutta niin että joku huone voi toimia jopa varastona ja toiset joutuvat sullomaan sitten monta lasta yhteen huoneeseen.
Tuo ylisuurissa asunnoissa asuminen nimenomaan loppuu siinä vaiheessa, kun lapsilisät ja elatustuet loppuvat. Yleensä näissä 18 v joutuu muuttamaan omilleen ja tämä taas tarkoittaa, että vanhempi sekä perheen muut lapset joutuvat muuttamaan pienempään. Lopulta on vanhempi yksin eikä yhteiskunta enää rahoitakaan perheasunnossa asumista ja joillekin tämä tulee yllätyksenä.
Näin on mutta harvoin kenelläkään tulee kiire muuttamaan jos lapset ovat tyyliin päiväkoti tai alle teini-ikäisiä. Siinä menee vielä monta vuotta ennenkuin kukaan muuttaa omilleen. Eihän monikaan muuta edes heti 18v. täytettyään. Ja miksi edes pitäisi. Veikaampa että harva alkaa sitä muuttoa järjestelmään niin kauan kun yli 100m2 asuntoja maksellaan. Sitten vasta muutetaan kun se todella tuntuu kukkarossa.
Juuri näin. Mutta sitä minä - ja oletettavasti myös tuo, jota alunperin lainasi - tarkoittikin, että näiden yhteiskunnan tukien varaan jättäytyvien lapsiperheiden lysti muuttuu siinä vaiheessa, kun lapsista ei enää saakaan taloudellista hyötyä erilaisina tukina. Työssäkäyvän palkka ei ole riippuvainen lasten lukumäärästä, joten jokainen kotoaan omilleen muuttava lapsi nostaa vanhempansa elintasoa. Sen sijaan yhteiskunnan tuilla elävillä tulot perustuvat lasten lukumäärään ja sen vuoksi heidän tulonsa pienenevät.
Huomiona vaan sen verran, että kotoa muuttava lapsi ei välttämättä nosta vanhempien elintasoa. Tuossa joku kirjoitti, että 18v lähtee pois elatustuki ja lapsilisä lähtee jo 17v. mutta 18v. on oikeutettu muihin tukiin. Yli 18v. on oikeutettu toimeentulotukeen (vanhempien tuloista riippumatta) jos ei ole opiskelija. Opiskelija on taas oikeutettu opintotukeen ja lainaan. Vain sillä logiikalla poismuuttava nuori nostaa perheen elintasoa, että ei saa enää pienintäkään avustusta vanhemmiltaan ja on täysin omillaan.
Valitettavasti tämä muoto on monesti todella raskas nuorelle, varsinkin nyt kun lainaosuutta on kasvatettu eli jos ei riitä aika ja energia kovaan työntekoon opintojen ohella, niin nuori joutuu ottamaan ison kasan opintolainaa opintojen aikana, jotta saa vuokran ja elämisen maksettua. Harva vanhempi viitsii ajaa lastaan tällaiseen taloudelliseen ahdinkoon. Vanhempien luona opiskeleva nuori harvoin joutuu turvautumaan lainaan, koska pystyy helpommin kustantamaan omat kulunsa opintorahan ja pienen työnteon avulla. Eli, jos nuori pystyy jotenkin kustantamaan omat kulunsa, ei hänen elämisensä aiheuta suuremmin kustannuksia. Ja asumistukea saavassa perheessä otetaan tietenkin tuo nuori mukaan laskelmiin, joten hänen käyttämänsä tila ei tavallaan tuo lisäkustannuksia koska yhden henkilön lisäys nostaa tukea helposti jopa 150€ ja toimii myös toistepäin eli laskee samanverran kun hlö määrä vähenee.
En oikein ymmärtänyt miksi joku sanoi että nuoren on melkein muutettava 18v. pois kotonaan? Miksi? Ymmärrän jos on huonot välitä omaan perheeseensä tai haluaa itse perustaa perheen tai muuttaa yhteen tyttöystävän kanssa, mutta talodellisesti se on todella huono vaihtoehto nuorelle.
Koska samaan talouteen ei makseta kahta eri toimeentulotukea. Jos siis yh ja nuoremmat sisarukset ovat toimeentultukiasiakkaita, ei 18 v nuori heidän kanssaan asuessaan saa itselleen toimeentultukea vaan sitä on haettava koko taloudelle, jolloin myös nuoren tulot vaikuttavat vanhempansa ja pienempien sisarustensa saamaan toimeentulotukeen.
Nyt olet täysin väärässä! 18 v. nuori nimenomaan saa omaa toimeentulotukea ja muiden perheenjäsenten tulot tai tuet eivät mitenkään vaikuta siihen. Eli kun halusit kertoa että monen tukien varassa elävien perheiden kannattaa potkaista se nuori ulos koska muuten olisi ankeampaa niin näin ei suinkaan ole. Etkö tiedä että 18v. aikuinen lapsi nimenomaan saa sitä toimeentulotukea vaikka vanhemmilla olisi huipputulot saatikka sitten että vanhemmat saisivat tt tukea. Aikuinen lapsi käsitellään ihan erillisenä talousyksikkönä toimeentulotukea laskettaessa. Eli todellakin perheeseent tulee KAKSI TT päätöstä. Nuorelle oma erikseen.
Jos hänellä on omia tuloja ne tietenkin vähennetään tuosta hänen omasta tt tuesta mutta ne eivät vaikuta yhtään muiden perheen jäsenten tt tukeen tai muihin tukiin. Ainoastaan asumistukeen vaikuttaa aikuisen lapsen tulot jolloin asumistuki lasketaan niin että otetaan kaikkien perheen jäsenten tulot yhteen. Eli rautalangasta väännettynä 18v. täyttäneen nuoren tuloista riippumatta se yh ja nuoremmat sisarukset saavat ihan samat tuet kun ennenkin. (lukuunottamatta ehkä asumistukea jos nuorella on tuloja)
Onkohan tuo muuttunut hiljattain? Nimittäin 4 vuotta sitten ystäväni poika joutui juuri tuosta syystä muuttamaan pois äitinsä ja pikkusisarustensa luota.
Kodinhoidontukea ei halunnut nykyhallitus leikata, koska tärkeintä pitää äidit pois työmarkkinoilta tienaamasta ja työpaikkoja miehiltä viemästä. Kiitä siis Soinia ja Sipilää!

Matin 20v. tulot ei vaikuta nuorempien sisarusten tai vanhemman toimeentulotukeen sitten sentinkään vertaa, vaikka olisi 5000€ kuussa niin Matti saa pitää rahansa ja muu perhe saa pitää tukensa. Tosin Matti voi joutua maksamaan sitten lähes koko vuokran koska asumistukea laskettaessa hänen tulonsa otetaan huomioon.

Olet saanut väärää tietoa. Myös 4 vuotta sitten aikuinen lapsi on ollut erillinen talousyksikkö eli oikeus omaan toimeentulotukeen. Mutta, jos nuori on esim. työtön hän saa enemmän toimeentulotukea asuessaan yksin eli 480€ kun taas jos asuu vanhempien kanssa niin saa vain 350€ (riippumatta siis vanhempien tuloista tai vaikka olisivat tt tuella) ja jos nuorella on taas tuloja niin ne voivat alentaa asumistukea. Mutta ei pelkkä tt tuki tai opintotuki sitä alenna.

Juu, ja jos nuori on opiskelija ei nuoren muutosta ole hyötyä oikein kenellekään. Ainoastaan valtio säätää sillä että nuori asuu ilmaiseksi vanhempien luona eikä joudu kustantamaan nuoren asuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Yksinhuoltaja maksaa yksin koko vuokran. Vesimaksut maksetaan jokaisesta henkilöstä. Lapsista myös. Vesimaksut voivat olla esim.30e/hlö/kk. Esimerkki: Yh ja 2 lasta: pelkkiin vesimaksuihin voi mennä jo melkein 100e eli yli tonni vuodessa. Hieman eri asia,jos kuluja on jakamassa esim.toinen aikuinen. Lapset tuovat mukanaan yllättäviä menoeriä.
No siis, yh yleensä saa asumistukea about puolet vuokrasta sekä 2 lapsesta korotettua lapsilisää yht. 310e. Elarit lapsista ainakin 400e luultavasti enemmänkin.. 710e lapsille elämiseen kk + puolet pois vuokrasta. Tuo ei millään riitä vai?
No et ihan hirvittävän kauaa ole veroja maksanut, jos vielä olet siinä iässä, että saat lapsen. Kirjoittamasi stoorin perusteella, et varmasti ole yhteiskunnan varoja koulutukseesi tuhlannut, sen verran idioottimaista juttua. Sylvit, mitä tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ne tuet on ihan hyvät, jos on lapsi/lapsia. Esim. työttömän lähihoitajaäidin ei kannata töihin lähteä pienellä palkalla, kun taas lapseton kituuttaa minimityömarkkinatuella nähden välillä jopa nälkää.
Mutta tässä on se MUTTA. Vaikka itseänikin kyrsii, kun tiedän kolmen kouluikäisen lapsen äidin asuvan yhteiskunnan varoin isossa asunnossa, jossa vuokra on reilusti yli tonnin. Se ilo loppuu kyllä, kun lapsilisät, korotukset sun muut loppuvat. Silloin edessä on muutto yksiöön. Lapset saivat lapsuuden, mutta laiska ihminen ei ole kerännyt itselleen ammattitaitoa, omaisuutta tai eläkettä. Enää ei käy kateeksi...
Sulla on ollut nykyajan mittapuulla ihan ok palkkakin, tilanne olisi varmasti erilainen jollain tonnin nettopalkalla.
Juuri näin. Tuttavapiirissäni on jo muutaman vuoden ajan ollut em tilanteessa olevia yksinhuoltajia. Parin vuoden välein joudutaan muuttamaan pienempään asuntoon, koska tuet pienenevät. Ei se oikeasti ole lapsillekaan kovin mukavaa, että koulu ja kaverit vaihtuvat usein vain siksi, että vanhemman rahat eivät riitä asumiseen. Lopulta kilpaillaan yksiöistä omien lasten ja muiden sinkkujen kanssa.
Jaa, hyvä jos joutuvat muuttamaan tai muuttavat pienempään ja halvempaan. Itse taas tiedän pari tapausta jossa yksinhuoltaja asuu ylisuuressa asunnossa jonka Kela ja sossu täysin kustantaa tyyliin 5h+k ja 3 henkinen perhe tai yli 110m2 viisiö ja nelihenkinen perhe. Huom! ovat työttömiä ja Kela ja sossu kustantavat koko vuokran. Tosiasia on valitetttavasti se että monesti juuri ne pienituloisimmat tai varsinkin sossun asuakkaat eivät muuta mihinkään pienempään tai halvempaan ellei sitten ole ihan hulppean kallis nimittäin sossu ei pakota muuttamaan. Maksavat vaan tyytyväisenä sieltä teidän veronmaksajien pussissa ne vuokrat.
Kai luitte sen artikkelin, jossa kerrotiin kuinka nuo vuokrarajat ovat todellisuudessa vain nimelliset. Vaikka 3 henkiselle perheelle hyväksytään vain 900€ niin todellisuudessa joku voi maksattaa vaikka 1100€ vuokran ihan surutta vedoten siihen että halvempaa ei ole saanut. Todellisuudessa halvempaan ei ole edes pyritty. Kela voi korkeintaan velvoittaa hakemaan halvempaa mutta olisi kiinnostavaa tietää tosiaan miten sitä sitten oikeasti valvotaan onko edes pyritty hakemaan halvempaan. Entäs jos heillä on mahdollisuus muuttaa halvempaan mutta eivät hyväksy asuntotarjousta. Tai voi olla niin että ovat muka etsimässä vaihtokumppania esim. kaupungin asunnoista mutta eivät ota vaihtotarjouksia vastaan koska eivät oikeasti halua muuttaa pienempään tai halvempaan. Kuka sen tarkistaa lopulta? Luulenpa että monet näistä joille nämä asunnot maksetaan eivät edes yritä hakeutua halvempiin koska mikäs siinä on ollessa kun tilaa on ja vuokrakin maksetaan.
Näin työssäkäyvännä yh:na olen asunut aivan liian pienessä asunnossa koska isompaa ei tahdo löytyvän mitenkään. Jos asuisin isommassa ja kalliimmassa, saisin vain enemmän asumistukea koska vaikka vuokra olisi 300€ enemmmän se olisi vielä hyväksyttävissä rajoissa. Jotkut sitten maksattavat ylisuuria ja ylikalliita asuntojaan surutta niin että joku huone voi toimia jopa varastona ja toiset joutuvat sullomaan sitten monta lasta yhteen huoneeseen.
Tuo ylisuurissa asunnoissa asuminen nimenomaan loppuu siinä vaiheessa, kun lapsilisät ja elatustuet loppuvat. Yleensä näissä 18 v joutuu muuttamaan omilleen ja tämä taas tarkoittaa, että vanhempi sekä perheen muut lapset joutuvat muuttamaan pienempään. Lopulta on vanhempi yksin eikä yhteiskunta enää rahoitakaan perheasunnossa asumista ja joillekin tämä tulee yllätyksenä.
Näin on mutta harvoin kenelläkään tulee kiire muuttamaan jos lapset ovat tyyliin päiväkoti tai alle teini-ikäisiä. Siinä menee vielä monta vuotta ennenkuin kukaan muuttaa omilleen. Eihän monikaan muuta edes heti 18v. täytettyään. Ja miksi edes pitäisi. Veikaampa että harva alkaa sitä muuttoa järjestelmään niin kauan kun yli 100m2 asuntoja maksellaan. Sitten vasta muutetaan kun se todella tuntuu kukkarossa.
Juuri näin. Mutta sitä minä - ja oletettavasti myös tuo, jota alunperin lainasi - tarkoittikin, että näiden yhteiskunnan tukien varaan jättäytyvien lapsiperheiden lysti muuttuu siinä vaiheessa, kun lapsista ei enää saakaan taloudellista hyötyä erilaisina tukina. Työssäkäyvän palkka ei ole riippuvainen lasten lukumäärästä, joten jokainen kotoaan omilleen muuttava lapsi nostaa vanhempansa elintasoa. Sen sijaan yhteiskunnan tuilla elävillä tulot perustuvat lasten lukumäärään ja sen vuoksi heidän tulonsa pienenevät.
Huomiona vaan sen verran, että kotoa muuttava lapsi ei välttämättä nosta vanhempien elintasoa. Tuossa joku kirjoitti, että 18v lähtee pois elatustuki ja lapsilisä lähtee jo 17v. mutta 18v. on oikeutettu muihin tukiin. Yli 18v. on oikeutettu toimeentulotukeen (vanhempien tuloista riippumatta) jos ei ole opiskelija. Opiskelija on taas oikeutettu opintotukeen ja lainaan. Vain sillä logiikalla poismuuttava nuori nostaa perheen elintasoa, että ei saa enää pienintäkään avustusta vanhemmiltaan ja on täysin omillaan.
Valitettavasti tämä muoto on monesti todella raskas nuorelle, varsinkin nyt kun lainaosuutta on kasvatettu eli jos ei riitä aika ja energia kovaan työntekoon opintojen ohella, niin nuori joutuu ottamaan ison kasan opintolainaa opintojen aikana, jotta saa vuokran ja elämisen maksettua. Harva vanhempi viitsii ajaa lastaan tällaiseen taloudelliseen ahdinkoon. Vanhempien luona opiskeleva nuori harvoin joutuu turvautumaan lainaan, koska pystyy helpommin kustantamaan omat kulunsa opintorahan ja pienen työnteon avulla. Eli, jos nuori pystyy jotenkin kustantamaan omat kulunsa, ei hänen elämisensä aiheuta suuremmin kustannuksia. Ja asumistukea saavassa perheessä otetaan tietenkin tuo nuori mukaan laskelmiin, joten hänen käyttämänsä tila ei tavallaan tuo lisäkustannuksia koska yhden henkilön lisäys nostaa tukea helposti jopa 150€ ja toimii myös toistepäin eli laskee samanverran kun hlö määrä vähenee.
En oikein ymmärtänyt miksi joku sanoi että nuoren on melkein muutettava 18v. pois kotonaan? Miksi? Ymmärrän jos on huonot välitä omaan perheeseensä tai haluaa itse perustaa perheen tai muuttaa yhteen tyttöystävän kanssa, mutta talodellisesti se on todella huono vaihtoehto nuorelle.
Koska samaan talouteen ei makseta kahta eri toimeentulotukea. Jos siis yh ja nuoremmat sisarukset ovat toimeentultukiasiakkaita, ei 18 v nuori heidän kanssaan asuessaan saa itselleen toimeentultukea vaan sitä on haettava koko taloudelle, jolloin myös nuoren tulot vaikuttavat vanhempansa ja pienempien sisarustensa saamaan toimeentulotukeen.
Nyt olet täysin väärässä! 18 v. nuori nimenomaan saa omaa toimeentulotukea ja muiden perheenjäsenten tulot tai tuet eivät mitenkään vaikuta siihen. Eli kun halusit kertoa että monen tukien varassa elävien perheiden kannattaa potkaista se nuori ulos koska muuten olisi ankeampaa niin näin ei suinkaan ole. Etkö tiedä että 18v. aikuinen lapsi nimenomaan saa sitä toimeentulotukea vaikka vanhemmilla olisi huipputulot saatikka sitten että vanhemmat saisivat tt tukea. Aikuinen lapsi käsitellään ihan erillisenä talousyksikkönä toimeentulotukea laskettaessa. Eli todellakin perheeseent tulee KAKSI TT päätöstä. Nuorelle oma erikseen.
Jos hänellä on omia tuloja ne tietenkin vähennetään tuosta hänen omasta tt tuesta mutta ne eivät vaikuta yhtään muiden perheen jäsenten tt tukeen tai muihin tukiin. Ainoastaan asumistukeen vaikuttaa aikuisen lapsen tulot jolloin asumistuki lasketaan niin että otetaan kaikkien perheen jäsenten tulot yhteen. Eli rautalangasta väännettynä 18v. täyttäneen nuoren tuloista riippumatta se yh ja nuoremmat sisarukset saavat ihan samat tuet kun ennenkin. (lukuunottamatta ehkä asumistukea jos nuorella on tuloja)
Onkohan tuo muuttunut hiljattain? Nimittäin 4 vuotta sitten ystäväni poika joutui juuri tuosta syystä muuttamaan pois äitinsä ja pikkusisarustensa luota.
Siis mistä syystä kun nimenomaan aikuisen lapsen tulot eivät vaikuta muiden perheenjäsenten toimeentulotukeen.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä kuin ap. Tuet ovat aivan liian suuria ja ne revitään muiden veronmaksajien selkänahasta. Liian suuret tuet vähentävät ihmisten oma-aloitteisuutta huolehtia omasta elämästään. Kaikkein vaarallisin tilanne on nuorten osalta, joilla ei ole ammattia ja jotka tuudittautuvat siihen, että saavat tarvitsemansa tuet yhteiskunnalta. Jotain pitäisi ehdottomasti tehdä tämän kansan aktivoimiseksi.
Erityisesti asumistuki on aivan persiistä. Siitä hyötyvät vain vuokranantajat, vuokrien hintataso pysyy törkeän korkeana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylisuuri vuokra voi myös olla ahneiden vuokranantajien takia. Asun Helsingissä lapseni kanssa 56 neliön kaksiossa jossa vuokra 970 e kk. Vuokrantantaja on VVO/Kojamo ja asunto ARA- vuokra- asunto josta VVO saa valtion tukea. Mielestäni törkeää muttei ketään kiinnosta. Eli ylisuuri vuokra ei johdu asunnon koosta vaan kalliista vuokrasta! Ja on kuulkaa ahdasta saada tavarat mahtumaan kun eteisessä säilytystila on sama kuin entisessä yksiössäni. Mitään Ikean systeemeitä ei ole varaa hankkia tai voi asentaa vuokra-asuntoon. Haaveilen omasta makuuhuoneesta, sellaista ei ole mulla ole ollut koskaan. Ennen lapsen syntymää asuin yksiössä jossa alkovi ja nyt tässä kaksiossa jossa nukun olkkarissa. Sitä odotellessa, ikää on vasta 35 v.
Meillä on käynyt muutamassa vuosikymmenessä niin, että ihmiset laskevat, mikä on kallein asunto, jossa he voivat yhteiskunnan tukien avulla asua. Sen sijaan, että laskisivat, millaiseen asuntoon tarvitsisivat mahdollisimman vähän yhteiskunnan tukia. Tästä on seurannut, että vuokria on voitu nostaa, koska kovista vuokrista huolimatta asunnoilla on kysyntää.
Itse en löytänyt halvempaa kaksiota. Yksityiselle en uskalla muuttaa lapsen kanssa kun voi koti mennä alta koska vain. En koe että tämä on luksusasnto, peltiseinävessa ja asunnot kosteusongelmaisia. Miettikää tukien kadehtijat, mitkä rahat tälläiset firmat saavat kun asumistuki menee suoraan Kojamon bisnekseen! Oikea vuokrat tässä asunnossa olisi mielestäni 800 e/kk.
Tuttavani asuu Malmilla kaupugin kolmiossa kahden lapsen kanssa, vuokra 870 e kk. Mielestäni todella kallis 90- luvun kerrostaloasunnoksi huonolla aluella. Ja kyseessä halvin eli kaupungin vuokra-asunto!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ne tuet on ihan hyvät, jos on lapsi/lapsia. Esim. työttömän lähihoitajaäidin ei kannata töihin lähteä pienellä palkalla, kun taas lapseton kituuttaa minimityömarkkinatuella nähden välillä jopa nälkää.
Mutta tässä on se MUTTA. Vaikka itseänikin kyrsii, kun tiedän kolmen kouluikäisen lapsen äidin asuvan yhteiskunnan varoin isossa asunnossa, jossa vuokra on reilusti yli tonnin. Se ilo loppuu kyllä, kun lapsilisät, korotukset sun muut loppuvat. Silloin edessä on muutto yksiöön. Lapset saivat lapsuuden, mutta laiska ihminen ei ole kerännyt itselleen ammattitaitoa, omaisuutta tai eläkettä. Enää ei käy kateeksi...
Sulla on ollut nykyajan mittapuulla ihan ok palkkakin, tilanne olisi varmasti erilainen jollain tonnin nettopalkalla.
Juuri näin. Tuttavapiirissäni on jo muutaman vuoden ajan ollut em tilanteessa olevia yksinhuoltajia. Parin vuoden välein joudutaan muuttamaan pienempään asuntoon, koska tuet pienenevät. Ei se oikeasti ole lapsillekaan kovin mukavaa, että koulu ja kaverit vaihtuvat usein vain siksi, että vanhemman rahat eivät riitä asumiseen. Lopulta kilpaillaan yksiöistä omien lasten ja muiden sinkkujen kanssa.
Jaa, hyvä jos joutuvat muuttamaan tai muuttavat pienempään ja halvempaan. Itse taas tiedän pari tapausta jossa yksinhuoltaja asuu ylisuuressa asunnossa jonka Kela ja sossu täysin kustantaa tyyliin 5h+k ja 3 henkinen perhe tai yli 110m2 viisiö ja nelihenkinen perhe. Huom! ovat työttömiä ja Kela ja sossu kustantavat koko vuokran. Tosiasia on valitetttavasti se että monesti juuri ne pienituloisimmat tai varsinkin sossun asuakkaat eivät muuta mihinkään pienempään tai halvempaan ellei sitten ole ihan hulppean kallis nimittäin sossu ei pakota muuttamaan. Maksavat vaan tyytyväisenä sieltä teidän veronmaksajien pussissa ne vuokrat.
Kai luitte sen artikkelin, jossa kerrotiin kuinka nuo vuokrarajat ovat todellisuudessa vain nimelliset. Vaikka 3 henkiselle perheelle hyväksytään vain 900€ niin todellisuudessa joku voi maksattaa vaikka 1100€ vuokran ihan surutta vedoten siihen että halvempaa ei ole saanut. Todellisuudessa halvempaan ei ole edes pyritty. Kela voi korkeintaan velvoittaa hakemaan halvempaa mutta olisi kiinnostavaa tietää tosiaan miten sitä sitten oikeasti valvotaan onko edes pyritty hakemaan halvempaan. Entäs jos heillä on mahdollisuus muuttaa halvempaan mutta eivät hyväksy asuntotarjousta. Tai voi olla niin että ovat muka etsimässä vaihtokumppania esim. kaupungin asunnoista mutta eivät ota vaihtotarjouksia vastaan koska eivät oikeasti halua muuttaa pienempään tai halvempaan. Kuka sen tarkistaa lopulta? Luulenpa että monet näistä joille nämä asunnot maksetaan eivät edes yritä hakeutua halvempiin koska mikäs siinä on ollessa kun tilaa on ja vuokrakin maksetaan.
Näin työssäkäyvännä yh:na olen asunut aivan liian pienessä asunnossa koska isompaa ei tahdo löytyvän mitenkään. Jos asuisin isommassa ja kalliimmassa, saisin vain enemmän asumistukea koska vaikka vuokra olisi 300€ enemmmän se olisi vielä hyväksyttävissä rajoissa. Jotkut sitten maksattavat ylisuuria ja ylikalliita asuntojaan surutta niin että joku huone voi toimia jopa varastona ja toiset joutuvat sullomaan sitten monta lasta yhteen huoneeseen.
Tuo ylisuurissa asunnoissa asuminen nimenomaan loppuu siinä vaiheessa, kun lapsilisät ja elatustuet loppuvat. Yleensä näissä 18 v joutuu muuttamaan omilleen ja tämä taas tarkoittaa, että vanhempi sekä perheen muut lapset joutuvat muuttamaan pienempään. Lopulta on vanhempi yksin eikä yhteiskunta enää rahoitakaan perheasunnossa asumista ja joillekin tämä tulee yllätyksenä.
Näin on mutta harvoin kenelläkään tulee kiire muuttamaan jos lapset ovat tyyliin päiväkoti tai alle teini-ikäisiä. Siinä menee vielä monta vuotta ennenkuin kukaan muuttaa omilleen. Eihän monikaan muuta edes heti 18v. täytettyään. Ja miksi edes pitäisi. Veikaampa että harva alkaa sitä muuttoa järjestelmään niin kauan kun yli 100m2 asuntoja maksellaan. Sitten vasta muutetaan kun se todella tuntuu kukkarossa.
Juuri näin. Mutta sitä minä - ja oletettavasti myös tuo, jota alunperin lainasi - tarkoittikin, että näiden yhteiskunnan tukien varaan jättäytyvien lapsiperheiden lysti muuttuu siinä vaiheessa, kun lapsista ei enää saakaan taloudellista hyötyä erilaisina tukina. Työssäkäyvän palkka ei ole riippuvainen lasten lukumäärästä, joten jokainen kotoaan omilleen muuttava lapsi nostaa vanhempansa elintasoa. Sen sijaan yhteiskunnan tuilla elävillä tulot perustuvat lasten lukumäärään ja sen vuoksi heidän tulonsa pienenevät.
Huomiona vaan sen verran, että kotoa muuttava lapsi ei välttämättä nosta vanhempien elintasoa. Tuossa joku kirjoitti, että 18v lähtee pois elatustuki ja lapsilisä lähtee jo 17v. mutta 18v. on oikeutettu muihin tukiin. Yli 18v. on oikeutettu toimeentulotukeen (vanhempien tuloista riippumatta) jos ei ole opiskelija. Opiskelija on taas oikeutettu opintotukeen ja lainaan. Vain sillä logiikalla poismuuttava nuori nostaa perheen elintasoa, että ei saa enää pienintäkään avustusta vanhemmiltaan ja on täysin omillaan.
Valitettavasti tämä muoto on monesti todella raskas nuorelle, varsinkin nyt kun lainaosuutta on kasvatettu eli jos ei riitä aika ja energia kovaan työntekoon opintojen ohella, niin nuori joutuu ottamaan ison kasan opintolainaa opintojen aikana, jotta saa vuokran ja elämisen maksettua. Harva vanhempi viitsii ajaa lastaan tällaiseen taloudelliseen ahdinkoon. Vanhempien luona opiskeleva nuori harvoin joutuu turvautumaan lainaan, koska pystyy helpommin kustantamaan omat kulunsa opintorahan ja pienen työnteon avulla. Eli, jos nuori pystyy jotenkin kustantamaan omat kulunsa, ei hänen elämisensä aiheuta suuremmin kustannuksia. Ja asumistukea saavassa perheessä otetaan tietenkin tuo nuori mukaan laskelmiin, joten hänen käyttämänsä tila ei tavallaan tuo lisäkustannuksia koska yhden henkilön lisäys nostaa tukea helposti jopa 150€ ja toimii myös toistepäin eli laskee samanverran kun hlö määrä vähenee.
En oikein ymmärtänyt miksi joku sanoi että nuoren on melkein muutettava 18v. pois kotonaan? Miksi? Ymmärrän jos on huonot välitä omaan perheeseensä tai haluaa itse perustaa perheen tai muuttaa yhteen tyttöystävän kanssa, mutta talodellisesti se on todella huono vaihtoehto nuorelle.
Koska samaan talouteen ei makseta kahta eri toimeentulotukea. Jos siis yh ja nuoremmat sisarukset ovat toimeentultukiasiakkaita, ei 18 v nuori heidän kanssaan asuessaan saa itselleen toimeentultukea vaan sitä on haettava koko taloudelle, jolloin myös nuoren tulot vaikuttavat vanhempansa ja pienempien sisarustensa saamaan toimeentulotukeen.
Nyt olet täysin väärässä! 18 v. nuori nimenomaan saa omaa toimeentulotukea ja muiden perheenjäsenten tulot tai tuet eivät mitenkään vaikuta siihen. Eli kun halusit kertoa että monen tukien varassa elävien perheiden kannattaa potkaista se nuori ulos koska muuten olisi ankeampaa niin näin ei suinkaan ole. Etkö tiedä että 18v. aikuinen lapsi nimenomaan saa sitä toimeentulotukea vaikka vanhemmilla olisi huipputulot saatikka sitten että vanhemmat saisivat tt tukea. Aikuinen lapsi käsitellään ihan erillisenä talousyksikkönä toimeentulotukea laskettaessa. Eli todellakin perheeseent tulee KAKSI TT päätöstä. Nuorelle oma erikseen.
Jos hänellä on omia tuloja ne tietenkin vähennetään tuosta hänen omasta tt tuesta mutta ne eivät vaikuta yhtään muiden perheen jäsenten tt tukeen tai muihin tukiin. Ainoastaan asumistukeen vaikuttaa aikuisen lapsen tulot jolloin asumistuki lasketaan niin että otetaan kaikkien perheen jäsenten tulot yhteen. Eli rautalangasta väännettynä 18v. täyttäneen nuoren tuloista riippumatta se yh ja nuoremmat sisarukset saavat ihan samat tuet kun ennenkin. (lukuunottamatta ehkä asumistukea jos nuorella on tuloja)
Onkohan tuo muuttunut hiljattain? Nimittäin 4 vuotta sitten ystäväni poika joutui juuri tuosta syystä muuttamaan pois äitinsä ja pikkusisarustensa luota.
Siis mistä syystä kun nimenomaan aikuisen lapsen tulot eivät vaikuta muiden perheenjäsenten toimeentulotukeen.
En osaa sanoa. Ystäväni vaan mulle sanoi, että kun poika täytti 18, toimeentulotuki muuttui niin, ettei pojan ollut enää mahdollista asua äitinsä ja sisarustensa kanssa.
Oota vaan:D muista vero -25%, oot muutenki laskenu ihan päin mäntyä.
hyvinvointia kansalle kirjoitti:
Itse haluaisin kuitenkin esittää filosofisen kysymyksen - vaikka se palstalla taitaakin olla turhaa - että mikä helvetin itseisarvo se töissä raataminen oikein on? Vielä vuonna 2018 mammat pitävät jonain ihmisarvon mittarina sitä kuinka kovasti raadetaan töissä jotta joku osakkeenomistaja saisi hillot tilille.
Relatkaa ja alkakaa nauttia elämästä - siitä ainoasta.
Miksi orjana olo on niin kunnioitettavaa. Mitä ylentävää siinä on? Enkä paheksu työtä vaan tuota kummallista katsomusta, että ihmisellä ei olisi arvoa jos ei raada rahan vuoksi. No, olenkin erilainen. En ymmärrä miksi ihmiskunta on niin vajaa. Kaikki perustuu pahuuteen ja setelin metsästämiseen.
Tuista sen verran, että täällä missä asun vuokra-asunto saa olla max 590e yhdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle. Asumistuki on siihen n. 450e. Asumiskulujen jälkeen jää esim itelleni käteen kaikkine lisineen 800e josta maksellaan kaikki menot. Onko se paljon? Ongelmahan on siinä, että työssäkäyvien palkat on liian pieniä!!! Jos minimituet leikattaisiin tästä vielä alemmas, lapset pitäisi ottaa pois jokaiselta. Kyllä se elämä sinutkin kasvattaa Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ne tuet on ihan hyvät, jos on lapsi/lapsia. Esim. työttömän lähihoitajaäidin ei kannata töihin lähteä pienellä palkalla, kun taas lapseton kituuttaa minimityömarkkinatuella nähden välillä jopa nälkää.
Mutta tässä on se MUTTA. Vaikka itseänikin kyrsii, kun tiedän kolmen kouluikäisen lapsen äidin asuvan yhteiskunnan varoin isossa asunnossa, jossa vuokra on reilusti yli tonnin. Se ilo loppuu kyllä, kun lapsilisät, korotukset sun muut loppuvat. Silloin edessä on muutto yksiöön. Lapset saivat lapsuuden, mutta laiska ihminen ei ole kerännyt itselleen ammattitaitoa, omaisuutta tai eläkettä. Enää ei käy kateeksi...
Sulla on ollut nykyajan mittapuulla ihan ok palkkakin, tilanne olisi varmasti erilainen jollain tonnin nettopalkalla.
Juuri näin. Tuttavapiirissäni on jo muutaman vuoden ajan ollut em tilanteessa olevia yksinhuoltajia. Parin vuoden välein joudutaan muuttamaan pienempään asuntoon, koska tuet pienenevät. Ei se oikeasti ole lapsillekaan kovin mukavaa, että koulu ja kaverit vaihtuvat usein vain siksi, että vanhemman rahat eivät riitä asumiseen. Lopulta kilpaillaan yksiöistä omien lasten ja muiden sinkkujen kanssa.
Jaa, hyvä jos joutuvat muuttamaan tai muuttavat pienempään ja halvempaan. Itse taas tiedän pari tapausta jossa yksinhuoltaja asuu ylisuuressa asunnossa jonka Kela ja sossu täysin kustantaa tyyliin 5h+k ja 3 henkinen perhe tai yli 110m2 viisiö ja nelihenkinen perhe. Huom! ovat työttömiä ja Kela ja sossu kustantavat koko vuokran. Tosiasia on valitetttavasti se että monesti juuri ne pienituloisimmat tai varsinkin sossun asuakkaat eivät muuta mihinkään pienempään tai halvempaan ellei sitten ole ihan hulppean kallis nimittäin sossu ei pakota muuttamaan. Maksavat vaan tyytyväisenä sieltä teidän veronmaksajien pussissa ne vuokrat.
Kai luitte sen artikkelin, jossa kerrotiin kuinka nuo vuokrarajat ovat todellisuudessa vain nimelliset. Vaikka 3 henkiselle perheelle hyväksytään vain 900€ niin todellisuudessa joku voi maksattaa vaikka 1100€ vuokran ihan surutta vedoten siihen että halvempaa ei ole saanut. Todellisuudessa halvempaan ei ole edes pyritty. Kela voi korkeintaan velvoittaa hakemaan halvempaa mutta olisi kiinnostavaa tietää tosiaan miten sitä sitten oikeasti valvotaan onko edes pyritty hakemaan halvempaan. Entäs jos heillä on mahdollisuus muuttaa halvempaan mutta eivät hyväksy asuntotarjousta. Tai voi olla niin että ovat muka etsimässä vaihtokumppania esim. kaupungin asunnoista mutta eivät ota vaihtotarjouksia vastaan koska eivät oikeasti halua muuttaa pienempään tai halvempaan. Kuka sen tarkistaa lopulta? Luulenpa että monet näistä joille nämä asunnot maksetaan eivät edes yritä hakeutua halvempiin koska mikäs siinä on ollessa kun tilaa on ja vuokrakin maksetaan.
Näin työssäkäyvännä yh:na olen asunut aivan liian pienessä asunnossa koska isompaa ei tahdo löytyvän mitenkään. Jos asuisin isommassa ja kalliimmassa, saisin vain enemmän asumistukea koska vaikka vuokra olisi 300€ enemmmän se olisi vielä hyväksyttävissä rajoissa. Jotkut sitten maksattavat ylisuuria ja ylikalliita asuntojaan surutta niin että joku huone voi toimia jopa varastona ja toiset joutuvat sullomaan sitten monta lasta yhteen huoneeseen.
Tuo ylisuurissa asunnoissa asuminen nimenomaan loppuu siinä vaiheessa, kun lapsilisät ja elatustuet loppuvat. Yleensä näissä 18 v joutuu muuttamaan omilleen ja tämä taas tarkoittaa, että vanhempi sekä perheen muut lapset joutuvat muuttamaan pienempään. Lopulta on vanhempi yksin eikä yhteiskunta enää rahoitakaan perheasunnossa asumista ja joillekin tämä tulee yllätyksenä.
Näin on mutta harvoin kenelläkään tulee kiire muuttamaan jos lapset ovat tyyliin päiväkoti tai alle teini-ikäisiä. Siinä menee vielä monta vuotta ennenkuin kukaan muuttaa omilleen. Eihän monikaan muuta edes heti 18v. täytettyään. Ja miksi edes pitäisi. Veikaampa että harva alkaa sitä muuttoa järjestelmään niin kauan kun yli 100m2 asuntoja maksellaan. Sitten vasta muutetaan kun se todella tuntuu kukkarossa.
Juuri näin. Mutta sitä minä - ja oletettavasti myös tuo, jota alunperin lainasi - tarkoittikin, että näiden yhteiskunnan tukien varaan jättäytyvien lapsiperheiden lysti muuttuu siinä vaiheessa, kun lapsista ei enää saakaan taloudellista hyötyä erilaisina tukina. Työssäkäyvän palkka ei ole riippuvainen lasten lukumäärästä, joten jokainen kotoaan omilleen muuttava lapsi nostaa vanhempansa elintasoa. Sen sijaan yhteiskunnan tuilla elävillä tulot perustuvat lasten lukumäärään ja sen vuoksi heidän tulonsa pienenevät.
Huomiona vaan sen verran, että kotoa muuttava lapsi ei välttämättä nosta vanhempien elintasoa. Tuossa joku kirjoitti, että 18v lähtee pois elatustuki ja lapsilisä lähtee jo 17v. mutta 18v. on oikeutettu muihin tukiin. Yli 18v. on oikeutettu toimeentulotukeen (vanhempien tuloista riippumatta) jos ei ole opiskelija. Opiskelija on taas oikeutettu opintotukeen ja lainaan. Vain sillä logiikalla poismuuttava nuori nostaa perheen elintasoa, että ei saa enää pienintäkään avustusta vanhemmiltaan ja on täysin omillaan.
Valitettavasti tämä muoto on monesti todella raskas nuorelle, varsinkin nyt kun lainaosuutta on kasvatettu eli jos ei riitä aika ja energia kovaan työntekoon opintojen ohella, niin nuori joutuu ottamaan ison kasan opintolainaa opintojen aikana, jotta saa vuokran ja elämisen maksettua. Harva vanhempi viitsii ajaa lastaan tällaiseen taloudelliseen ahdinkoon. Vanhempien luona opiskeleva nuori harvoin joutuu turvautumaan lainaan, koska pystyy helpommin kustantamaan omat kulunsa opintorahan ja pienen työnteon avulla. Eli, jos nuori pystyy jotenkin kustantamaan omat kulunsa, ei hänen elämisensä aiheuta suuremmin kustannuksia. Ja asumistukea saavassa perheessä otetaan tietenkin tuo nuori mukaan laskelmiin, joten hänen käyttämänsä tila ei tavallaan tuo lisäkustannuksia koska yhden henkilön lisäys nostaa tukea helposti jopa 150€ ja toimii myös toistepäin eli laskee samanverran kun hlö määrä vähenee.
En oikein ymmärtänyt miksi joku sanoi että nuoren on melkein muutettava 18v. pois kotonaan? Miksi? Ymmärrän jos on huonot välitä omaan perheeseensä tai haluaa itse perustaa perheen tai muuttaa yhteen tyttöystävän kanssa, mutta talodellisesti se on todella huono vaihtoehto nuorelle.
Koska samaan talouteen ei makseta kahta eri toimeentulotukea. Jos siis yh ja nuoremmat sisarukset ovat toimeentultukiasiakkaita, ei 18 v nuori heidän kanssaan asuessaan saa itselleen toimeentultukea vaan sitä on haettava koko taloudelle, jolloin myös nuoren tulot vaikuttavat vanhempansa ja pienempien sisarustensa saamaan toimeentulotukeen.
Nyt olet täysin väärässä! 18 v. nuori nimenomaan saa omaa toimeentulotukea ja muiden perheenjäsenten tulot tai tuet eivät mitenkään vaikuta siihen. Eli kun halusit kertoa että monen tukien varassa elävien perheiden kannattaa potkaista se nuori ulos koska muuten olisi ankeampaa niin näin ei suinkaan ole. Etkö tiedä että 18v. aikuinen lapsi nimenomaan saa sitä toimeentulotukea vaikka vanhemmilla olisi huipputulot saatikka sitten että vanhemmat saisivat tt tukea. Aikuinen lapsi käsitellään ihan erillisenä talousyksikkönä toimeentulotukea laskettaessa. Eli todellakin perheeseent tulee KAKSI TT päätöstä. Nuorelle oma erikseen.
Jos hänellä on omia tuloja ne tietenkin vähennetään tuosta hänen omasta tt tuesta mutta ne eivät vaikuta yhtään muiden perheen jäsenten tt tukeen tai muihin tukiin. Ainoastaan asumistukeen vaikuttaa aikuisen lapsen tulot jolloin asumistuki lasketaan niin että otetaan kaikkien perheen jäsenten tulot yhteen. Eli rautalangasta väännettynä 18v. täyttäneen nuoren tuloista riippumatta se yh ja nuoremmat sisarukset saavat ihan samat tuet kun ennenkin. (lukuunottamatta ehkä asumistukea jos nuorella on tuloja)
Onkohan tuo muuttunut hiljattain? Nimittäin 4 vuotta sitten ystäväni poika joutui juuri tuosta syystä muuttamaan pois äitinsä ja pikkusisarustensa luota.
Siis mistä syystä kun nimenomaan aikuisen lapsen tulot eivät vaikuta muiden perheenjäsenten toimeentulotukeen.
En osaa sanoa. Ystäväni vaan mulle sanoi, että kun poika täytti 18, toimeentulotuki muuttui niin, ettei pojan ollut enää mahdollista asua äitinsä ja sisarustensa kanssa.
Joko hän tai sinä olet käsittänyt jotain väärin koska tuo ei ole voinut olla syy. Toimeentulotuki ei muutu kun lapsi täyttää 18 hänelle lasketaan vain oma ja se kilahtaa hänen omalle tililleen. Jos pojalla oli omia tuloja ne olisivat vaikuttaneet vain hänen omaan tt tukeen ja ihan sama vaikka olisi muuttanut niin silloinkin olisivat vaikuttaneet hänen omaan tukeensa.
Suomessa on todella pienet palkat, ja alhainen sosturva verrattuna muihin pohjoismaihin. Muissa pohjoismaissa on paremmat palkat, ja parempi sosturva, ostovoimakin on parempi, eli hinnat vielä halvemmat. Arvaatte varmaan kummassa maassa on parempi vointisia kansalaisia?
Jopa tanskasta kopioitiin hieno aktiivimalli. Siellä se toimiikin, kun tanskalaiset saavat siitä työstä nettona palkkaa 1700euroa. Mutta suomalaiset joutuvat tekemään niskalimassa ilmaistyötä.
Suomea johtaa riistokapitalismi.