Onko edes olemassa työtä johon minäkin soveltuisin?

Höpölääkäri. Tarjoaa aasiakkaille pillerihoitoja jotka Ison Phirman markkinointibimbot lupaa olevan omien lupaavien tutkimustensa perusteella 0.005% tilastollisesti merkittävästi hyödyllisempiä kuin plasebo + muutamia mahdollisia sivuvaikutuksia (0.01% tod.näk. ennen aikainen kuolema yms, vihermargariini 99)

Höpöjohtaja. Perustaa yhdistyksiä joihin ottaa jotain 0-5e/h "työntekijöitä" - mielellään ihan vapaaehtoisia tietysti ilmaiseksi. "Johtajana" tietysti saa jotain 3Ke/kk tukia. En tiedä miten tämä himmeli oikein toimii mutta kannattaa kysellä vihervasemmistoliito-oravilta neuvoa.

Höpömyyjä. Ei kannata liiaksi perehtyä siihen mitä myy, voi tulla samanlaisia ongelmia kuin Goldmanin Kasseille kun tiesi myyvänsä asuntorommirusinatuotteita sijoittajille.

Yleinen höpöttäjä. Höpötät muiden tekemisistä pitkää nenänvartta pitkin syyttävästi katsoen.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on ammattinsa jo valinnut ja lienee siinä hyväkin.

Ammatti on sosiaalipummi.

Mitä tulee näihin kaikkiin työnteosta sairastuviin niin suurin kansanterveyden kohennustoimi joka voitaisiin tehdä olisi sosiaaliturvan alasajo. Kummasti nämä psyykkisesti oikreilevatkin menisivät töihin jos pakko olisi, vaikka ei työ niin miellytäkään. Harva meistä töissäolijoistakaan unelmatyötään tekee.

Ei se ole minusta mikään ihme, että kaikki eivät kykene tekemään töitä. Nykyajan vaatimukset ovat liian kovia herkemmille. Ilman sosiaaliturvaa nämä herkemmät joutuisivat kadulle kerjäämään, ajautuisivat rikollisuuteen tai kuolisivat pois. Haluatko sinä elää sellaisessa yhteiskunnassa? Minä en.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on ammattinsa jo valinnut ja lienee siinä hyväkin.

Ammatti on sosiaalipummi.

Mitä tulee näihin kaikkiin työnteosta sairastuviin niin suurin kansanterveyden kohennustoimi joka voitaisiin tehdä olisi sosiaaliturvan alasajo. Kummasti nämä psyykkisesti oikreilevatkin menisivät töihin jos pakko olisi, vaikka ei työ niin miellytäkään. Harva meistä töissäolijoistakaan unelmatyötään tekee.

Sosiaaliturvan alasajosta ei seuraisi mitään hyvää, päinvastoin. Lisää rikollisuutta, mielenterveysongelmien pahenemista ja leviävää pahoinvointia. Sosiaaliturva voi olla ainoa asia mitä joillain on.

Vloggaaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on ammattinsa jo valinnut ja lienee siinä hyväkin.

Ammatti on sosiaalipummi.

Mitä tulee näihin kaikkiin työnteosta sairastuviin niin suurin kansanterveyden kohennustoimi joka voitaisiin tehdä olisi sosiaaliturvan alasajo. Kummasti nämä psyykkisesti oikreilevatkin menisivät töihin jos pakko olisi, vaikka ei työ niin miellytäkään. Harva meistä töissäolijoistakaan unelmatyötään tekee.

Ei se ole minusta mikään ihme, että kaikki eivät kykene tekemään töitä. Nykyajan vaatimukset ovat liian kovia herkemmille. Ilman sosiaaliturvaa nämä herkemmät joutuisivat kadulle kerjäämään, ajautuisivat rikollisuuteen tai kuolisivat pois. Haluatko sinä elää sellaisessa yhteiskunnassa? Minä en.

Kaikki eivät kykene tekemään töitä. Mutta väitänpä että useimmat niistä lumihiutaleista, jotka pitävät itseään keskimääräistä älykkäämpinä ja älykkyyden merkkinä sitä kuinka monta (kuviteltua tai todellista, samantekevää) negatiivista luonteenpiirrettä itsestään kykenevät keksimään, kykenisivät hyvinkin töihin jolleivät voisi olla töitä tekemättä ja nauttia maailman korkeimpiin kuuluvasta sosiaaliturvasta kymmenine kannustinloukkuineen.

Olet rehellinen, se on jo paljon. Ja sinulla on kyky rehellisesti arvostella ja arvioida itseäsi. Se on jo paljon. Luultavasti vielä kärjistät nuo negapiirteet, jotka ovat varsin inhimillisiä kaikille ihmisille tiettyyn rajaan asti. Suurin ongelmasi lienee masennus ja huono itsetunto. Itse täyttäisin  varmasti kaikki nuo piirteet myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on ammattinsa jo valinnut ja lienee siinä hyväkin.

Ammatti on sosiaalipummi.

Mitä tulee näihin kaikkiin työnteosta sairastuviin niin suurin kansanterveyden kohennustoimi joka voitaisiin tehdä olisi sosiaaliturvan alasajo. Kummasti nämä psyykkisesti oikreilevatkin menisivät töihin jos pakko olisi, vaikka ei työ niin miellytäkään. Harva meistä töissäolijoistakaan unelmatyötään tekee.

Sosiaaliturvan alasajosta ei seuraisi mitään hyvää, päinvastoin. Lisää rikollisuutta, mielenterveysongelmien pahenemista ja leviävää pahoinvointia. Sosiaaliturva voi olla ainoa asia mitä joillain on.

Sosiaaliturvan ja pahoinvoinnin sijaan yhteiskunnan tulisi tarjota mahdollisuuksia. Itse pitkän työttömyyden kokeneena väitän, että sosiaaliturva tuottaa enemmän pahaa oloa kun mitä se lievittää.

Meinasin ehdottaa poliittista uraa, mutta sitten huomasinkin että mainitsit olevasi myös rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen viime vuosina tutustunut perheisiin Aasiasta, Lähi-Idästä ja Afrikasta. Perheiden asuinkaupungeissa on huono työllisyys, mutta näissä maissa ei edes haaveilla suomalaisesta sosiaaliturvasta. Perheillä on kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä töitä, jotka eivät oikein miellytä, tai sitten riutua nälässä tai kylmyydessä.

Kaikissa perheissä on tullut työnteko valituksi. Monen perheen isät ja vanhimmat lapset ovat muuttaneet pääkaupunkiin tai ulkomaille työn perässä. Siellä he ovat siivoojina tai tarjoilijoina ja lähettävät osan palkastaan perheelleen.

Työnteko ei aina ole mukavaa ja mieleistä puuhaa. Se ei silti tarkoita, etteikö sitä pitäisi tehdä.

Jos et keksi, mitä haluaisit ryhtyä tekemään, niin aloita pohjalta. Mene siivoojaksi, hampurilaisbaarin keittiöön, poimimaan mansikoita jne. Elä niin säästeliäästi, että pystyt noilla tuloilla elättämään itsesi. Jos rahat loppuvat ennen seuraavaa tilipäivää, riudut nälässä ja kylmyydessä kuten kaverini ulkomailla. Vai tuntuuko se epäreilulta? Noissa töissä kasvaa sisukkuus ja opit työn arvon. Tutustut työtovereihin, joilla on asiat paljon huonommin kuin sinulla. Siinä sinullekin kasvaa selkärankaa ja saat paremman käsityksen siitä, mitä osaat, mitä tahdot ja mihin kannattaisi panostaa.

Olen kuin ap (listaan voisi lisätä estynyt) ja se ei ole mahdollista! Ymmärrätkö? Jos teen kuten ehdotit, alan saamaan psyykeoireita ja paniikkikohtauksia enkä kykene töihin edes fyysisesti. Jos silti saan pakotettua itseni, saatan joutua psykoosiin. Näin on käynyt. Joten neuvosi selkärangan kasvattamisesta ovat yhtä tyhjän kanssa!

En oikein ymmärrä. Mistä kaikista töistä olet tähän mennessä saanut psyykeoireita ja paniikkikohtauksia? Mahdollisesti työsi olivat liian vaikeita sinulle. Silloin on mentävä vähemmän vaikeisiin töihin.

Siivoamisesta, postin jakamisesta ja lasten leikkikerhossa avustamisesta. Jos et keksi minulle jotain yksinäistä etätyötä, neuvoistasi ei ole apua.

Täytyy sanoa, että mielestäni sinulla on hyvin ikävä asenne. Ensinnäkin, jos et ole ap, en edes kirjoittanut sinulle mitään neuvoja. En tullut palstalle neuvoakseni sinua. Sinä tunnut kääntävän asian niin päin, että minun pitäisi keksiä, miten sinut saisi työllistettyä. Silti et kerro itsestäsi juuri mitään. Oletko samalla asenteella liikenteessä myös netin ulkopuolella?

Asiaan: Olen aika yllättynyt, että olet saanut postin jakamisessa ja siivoamisessa psyykeoireita. (Lasten kanssa en itsekään jaksaisi.) Mikä ne oireet aiheutti? Kiire? Muut ihmiset? Tuntuiko sinusta siltä, ettet hallitse työtäsi?

En ala nyt luettelemaan mitään etätyövaihtoehtoja sinulle, kun en tiedä mitään koulutus- ja työhistoriastasi.

(Olen sama kuin lainaamani henkilö.) Sanonpa vielä pari sanaa, ennen kuin pistän tietokoneen tältä illalta kiinni:

Tiedän, että työelämä voi olla hirmuisen stressaavaa. Kasvoin kodissa, jossa vanhemmat tulivat myöhään kotiin ja lähtivät aamulla aikaisin takaisin töihin, eikä meillä kenelläkään ollut kivaa. Vanhempani olivat aivan puhki, ja minulla oli heitä tavallaan ikävä, vaikka näinkin heitä joka päivä. En halua samaa itselleni enkä kenellekään muulle. Siksi henkilökohtainen tavoitteeni on päästä sellaiseen tilanteeseen, jossa teen töitä vain 20-30 tuntia viikossa. Toivoisin tätä myös kaikille muille. Tietenkin niin, että työstä saadulla palkalla pystyisi elämään.

Olen itsekin ollut töissä, joissa olin kulumassa loppuun. Masennus alkoi tulla ja mietiskelin, jaksanko enää elää. Irtisanouduin sitten. Muutin toisen työpaikan perässä kauas edellisestä asuinpaikastani, siellä palkkakin oli pienempi, mutta sain terveyteni ja hyvinvointini takaisin. Olin tyytyväinen.

Kymmenen vuotta sitten, kun minulla ei ollut vielä ammattikoulutusta, tein mekaanista/ruumiillista työtä noin vuoden. Olin myyjänä ja sadonkorjuuapulaisena. Silloin ei ollut stressistä tietoakaan, nimittäin työt loppuivat siihen, kun kävelin työpaikalta ulos. Töitä ei voinut tuoda mukanaan kotiin. Tästä syystä minusta on vaikea ymmärtää, että sinulle tuli psyykkisiä oireita samantyylisistä työtehtävistä. Minulle tuli vain ruumiillista väsymystä ja käsivarren särkyä, jotka sitten antoivat minulle motivaation mennä opiskelemaan, ettei koskaan enää tarvitse tehdä noita hommia.

Vierailija kirjoitti:

Höpölääkäri. Tarjoaa aasiakkaille pillerihoitoja jotka Ison Phirman markkinointibimbot lupaa olevan omien lupaavien tutkimustensa perusteella 0.005% tilastollisesti merkittävästi hyödyllisempiä kuin plasebo + muutamia mahdollisia sivuvaikutuksia (0.01% tod.näk. ennen aikainen kuolema yms, vihermargariini 99)

Höpöjohtaja. Perustaa yhdistyksiä joihin ottaa jotain 0-5e/h "työntekijöitä" - mielellään ihan vapaaehtoisia tietysti ilmaiseksi. "Johtajana" tietysti saa jotain 3Ke/kk tukia. En tiedä miten tämä himmeli oikein toimii mutta kannattaa kysellä vihervasemmistoliito-oravilta neuvoa.

Höpömyyjä. Ei kannata liiaksi perehtyä siihen mitä myy, voi tulla samanlaisia ongelmia kuin Goldmanin Kasseille kun tiesi myyvänsä asuntorommirusinatuotteita sijoittajille.

Yleinen höpöttäjä. Höpötät muiden tekemisistä pitkää nenänvartta pitkin syyttävästi katsoen.

Olet hauska :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen viime vuosina tutustunut perheisiin Aasiasta, Lähi-Idästä ja Afrikasta. Perheiden asuinkaupungeissa on huono työllisyys, mutta näissä maissa ei edes haaveilla suomalaisesta sosiaaliturvasta. Perheillä on kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä töitä, jotka eivät oikein miellytä, tai sitten riutua nälässä tai kylmyydessä.

Kaikissa perheissä on tullut työnteko valituksi. Monen perheen isät ja vanhimmat lapset ovat muuttaneet pääkaupunkiin tai ulkomaille työn perässä. Siellä he ovat siivoojina tai tarjoilijoina ja lähettävät osan palkastaan perheelleen.

Työnteko ei aina ole mukavaa ja mieleistä puuhaa. Se ei silti tarkoita, etteikö sitä pitäisi tehdä.

Jos et keksi, mitä haluaisit ryhtyä tekemään, niin aloita pohjalta. Mene siivoojaksi, hampurilaisbaarin keittiöön, poimimaan mansikoita jne. Elä niin säästeliäästi, että pystyt noilla tuloilla elättämään itsesi. Jos rahat loppuvat ennen seuraavaa tilipäivää, riudut nälässä ja kylmyydessä kuten kaverini ulkomailla. Vai tuntuuko se epäreilulta? Noissa töissä kasvaa sisukkuus ja opit työn arvon. Tutustut työtovereihin, joilla on asiat paljon huonommin kuin sinulla. Siinä sinullekin kasvaa selkärankaa ja saat paremman käsityksen siitä, mitä osaat, mitä tahdot ja mihin kannattaisi panostaa.

Olen kuin ap (listaan voisi lisätä estynyt) ja se ei ole mahdollista! Ymmärrätkö? Jos teen kuten ehdotit, alan saamaan psyykeoireita ja paniikkikohtauksia enkä kykene töihin edes fyysisesti. Jos silti saan pakotettua itseni, saatan joutua psykoosiin. Näin on käynyt. Joten neuvosi selkärangan kasvattamisesta ovat yhtä tyhjän kanssa!

En oikein ymmärrä. Mistä kaikista töistä olet tähän mennessä saanut psyykeoireita ja paniikkikohtauksia? Mahdollisesti työsi olivat liian vaikeita sinulle. Silloin on mentävä vähemmän vaikeisiin töihin.

Siivoamisesta, postin jakamisesta ja lasten leikkikerhossa avustamisesta. Jos et keksi minulle jotain yksinäistä etätyötä, neuvoistasi ei ole apua.

Täytyy sanoa, että mielestäni sinulla on hyvin ikävä asenne. Ensinnäkin, jos et ole ap, en edes kirjoittanut sinulle mitään neuvoja. En tullut palstalle neuvoakseni sinua. Sinä tunnut kääntävän asian niin päin, että minun pitäisi keksiä, miten sinut saisi työllistettyä. Silti et kerro itsestäsi juuri mitään. Oletko samalla asenteella liikenteessä myös netin ulkopuolella?

Asiaan: Olen aika yllättynyt, että olet saanut postin jakamisessa ja siivoamisessa psyykeoireita. (Lasten kanssa en itsekään jaksaisi.) Mikä ne oireet aiheutti? Kiire? Muut ihmiset? Tuntuiko sinusta siltä, ettet hallitse työtäsi?

En ala nyt luettelemaan mitään etätyövaihtoehtoja sinulle, kun en tiedä mitään koulutus- ja työhistoriastasi.

(Olen sama kuin lainaamani henkilö.) Sanonpa vielä pari sanaa, ennen kuin pistän tietokoneen tältä illalta kiinni:

Tiedän, että työelämä voi olla hirmuisen stressaavaa. Kasvoin kodissa, jossa vanhemmat tulivat myöhään kotiin ja lähtivät aamulla aikaisin takaisin töihin, eikä meillä kenelläkään ollut kivaa. Vanhempani olivat aivan puhki, ja minulla oli heitä tavallaan ikävä, vaikka näinkin heitä joka päivä. En halua samaa itselleni enkä kenellekään muulle. Siksi henkilökohtainen tavoitteeni on päästä sellaiseen tilanteeseen, jossa teen töitä vain 20-30 tuntia viikossa. Toivoisin tätä myös kaikille muille. Tietenkin niin, että työstä saadulla palkalla pystyisi elämään.

Olen itsekin ollut töissä, joissa olin kulumassa loppuun. Masennus alkoi tulla ja mietiskelin, jaksanko enää elää. Irtisanouduin sitten. Muutin toisen työpaikan perässä kauas edellisestä asuinpaikastani, siellä palkkakin oli pienempi, mutta sain terveyteni ja hyvinvointini takaisin. Olin tyytyväinen.

Kymmenen vuotta sitten, kun minulla ei ollut vielä ammattikoulutusta, tein mekaanista/ruumiillista työtä noin vuoden. Olin myyjänä ja sadonkorjuuapulaisena. Silloin ei ollut stressistä tietoakaan, nimittäin työt loppuivat siihen, kun kävelin työpaikalta ulos. Töitä ei voinut tuoda mukanaan kotiin. Tästä syystä minusta on vaikea ymmärtää, että sinulle tuli psyykkisiä oireita samantyylisistä työtehtävistä. Minulle tuli vain ruumiillista väsymystä ja käsivarren särkyä, jotka sitten antoivat minulle motivaation mennä opiskelemaan, ettei koskaan enää tarvitse tehdä noita hommia.

Kaikki eivät ole kuin sinä, joka saat vain fyysisiä oireita ja pystyt tekemään työsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen viime vuosina tutustunut perheisiin Aasiasta, Lähi-Idästä ja Afrikasta. Perheiden asuinkaupungeissa on huono työllisyys, mutta näissä maissa ei edes haaveilla suomalaisesta sosiaaliturvasta. Perheillä on kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä töitä, jotka eivät oikein miellytä, tai sitten riutua nälässä tai kylmyydessä.

Kaikissa perheissä on tullut työnteko valituksi. Monen perheen isät ja vanhimmat lapset ovat muuttaneet pääkaupunkiin tai ulkomaille työn perässä. Siellä he ovat siivoojina tai tarjoilijoina ja lähettävät osan palkastaan perheelleen.

Työnteko ei aina ole mukavaa ja mieleistä puuhaa. Se ei silti tarkoita, etteikö sitä pitäisi tehdä.

Jos et keksi, mitä haluaisit ryhtyä tekemään, niin aloita pohjalta. Mene siivoojaksi, hampurilaisbaarin keittiöön, poimimaan mansikoita jne. Elä niin säästeliäästi, että pystyt noilla tuloilla elättämään itsesi. Jos rahat loppuvat ennen seuraavaa tilipäivää, riudut nälässä ja kylmyydessä kuten kaverini ulkomailla. Vai tuntuuko se epäreilulta? Noissa töissä kasvaa sisukkuus ja opit työn arvon. Tutustut työtovereihin, joilla on asiat paljon huonommin kuin sinulla. Siinä sinullekin kasvaa selkärankaa ja saat paremman käsityksen siitä, mitä osaat, mitä tahdot ja mihin kannattaisi panostaa.

Olen kuin ap (listaan voisi lisätä estynyt) ja se ei ole mahdollista! Ymmärrätkö? Jos teen kuten ehdotit, alan saamaan psyykeoireita ja paniikkikohtauksia enkä kykene töihin edes fyysisesti. Jos silti saan pakotettua itseni, saatan joutua psykoosiin. Näin on käynyt. Joten neuvosi selkärangan kasvattamisesta ovat yhtä tyhjän kanssa!

En oikein ymmärrä. Mistä kaikista töistä olet tähän mennessä saanut psyykeoireita ja paniikkikohtauksia? Mahdollisesti työsi olivat liian vaikeita sinulle. Silloin on mentävä vähemmän vaikeisiin töihin.

Siivoamisesta, postin jakamisesta ja lasten leikkikerhossa avustamisesta. Jos et keksi minulle jotain yksinäistä etätyötä, neuvoistasi ei ole apua.

Täytyy sanoa, että mielestäni sinulla on hyvin ikävä asenne. Ensinnäkin, jos et ole ap, en edes kirjoittanut sinulle mitään neuvoja. En tullut palstalle neuvoakseni sinua. Sinä tunnut kääntävän asian niin päin, että minun pitäisi keksiä, miten sinut saisi työllistettyä. Silti et kerro itsestäsi juuri mitään. Oletko samalla asenteella liikenteessä myös netin ulkopuolella?

Asiaan: Olen aika yllättynyt, että olet saanut postin jakamisessa ja siivoamisessa psyykeoireita. (Lasten kanssa en itsekään jaksaisi.) Mikä ne oireet aiheutti? Kiire? Muut ihmiset? Tuntuiko sinusta siltä, ettet hallitse työtäsi?

En ala nyt luettelemaan mitään etätyövaihtoehtoja sinulle, kun en tiedä mitään koulutus- ja työhistoriastasi.

(Olen sama kuin lainaamani henkilö.) Sanonpa vielä pari sanaa, ennen kuin pistän tietokoneen tältä illalta kiinni:

Tiedän, että työelämä voi olla hirmuisen stressaavaa. Kasvoin kodissa, jossa vanhemmat tulivat myöhään kotiin ja lähtivät aamulla aikaisin takaisin töihin, eikä meillä kenelläkään ollut kivaa. Vanhempani olivat aivan puhki, ja minulla oli heitä tavallaan ikävä, vaikka näinkin heitä joka päivä. En halua samaa itselleni enkä kenellekään muulle. Siksi henkilökohtainen tavoitteeni on päästä sellaiseen tilanteeseen, jossa teen töitä vain 20-30 tuntia viikossa. Toivoisin tätä myös kaikille muille. Tietenkin niin, että työstä saadulla palkalla pystyisi elämään.

Olen itsekin ollut töissä, joissa olin kulumassa loppuun. Masennus alkoi tulla ja mietiskelin, jaksanko enää elää. Irtisanouduin sitten. Muutin toisen työpaikan perässä kauas edellisestä asuinpaikastani, siellä palkkakin oli pienempi, mutta sain terveyteni ja hyvinvointini takaisin. Olin tyytyväinen.

Kymmenen vuotta sitten, kun minulla ei ollut vielä ammattikoulutusta, tein mekaanista/ruumiillista työtä noin vuoden. Olin myyjänä ja sadonkorjuuapulaisena. Silloin ei ollut stressistä tietoakaan, nimittäin työt loppuivat siihen, kun kävelin työpaikalta ulos. Töitä ei voinut tuoda mukanaan kotiin. Tästä syystä minusta on vaikea ymmärtää, että sinulle tuli psyykkisiä oireita samantyylisistä työtehtävistä. Minulle tuli vain ruumiillista väsymystä ja käsivarren särkyä, jotka sitten antoivat minulle motivaation mennä opiskelemaan, ettei koskaan enää tarvitse tehdä noita hommia.

Alivirittyminen voi olla yhtä kuluttavaa kuin ylivirittyminen. Mulle nimenomaan tuollaiset suht aivottomat hommat saa aikaan loppuunpalamisen. Näin me ihmiset olemme erilaisia.

No tuossa ap:lla on negatiivisten ominaisuuksien lista joista osa minusta ei edes ole negatiivisia ominaisuuksia ja positiivisten listalla on muitakin. Eikö työ kannata valita myönteisten ominaisuuksien perusteella? Ja eikö työn voi ottaa vain työnä, oli mikä oli?

Portsari

Hanki ehdottomasti lääkitys! Sopivan lääkityksen löydyttyä voit tehdä lähes mitä työtä tahansa. Minulla ainakin toimi. :)

Ihan kun minä, olen sairaanhoitaja päivätyössä. Mut mulla onkin lääkitys ja käyn terapiassa sitten vatvomassa kun taas on kiusattu. :D teen osa-aikaista työtä ja opiskelen lisäksi. En koe alaa mitenkään omakseni niin siksi yritän opiskella muuta... laiska siis en ehkä ole mutta noita muita kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kun minä, olen sairaanhoitaja päivätyössä. Mut mulla onkin lääkitys ja käyn terapiassa sitten vatvomassa kun taas on kiusattu. :D teen osa-aikaista työtä ja opiskelen lisäksi. En koe alaa mitenkään omakseni niin siksi yritän opiskella muuta... laiska siis en ehkä ole mutta noita muita kyllä.

Voiko sairaanhoitajaksi muka päästä jos omaa mt-taustaa ja/tai on käynyt terapiassa? Vai käytkö yksityisellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kun minä, olen sairaanhoitaja päivätyössä. Mut mulla onkin lääkitys ja käyn terapiassa sitten vatvomassa kun taas on kiusattu. :D teen osa-aikaista työtä ja opiskelen lisäksi. En koe alaa mitenkään omakseni niin siksi yritän opiskella muuta... laiska siis en ehkä ole mutta noita muita kyllä.

Voiko sairaanhoitajaksi muka päästä jos omaa mt-taustaa ja/tai on käynyt terapiassa? Vai käytkö yksityisellä?

Tottakai voi päästä. Vaikka kävisi julkisellakin puolella. Ei ne kouluun/ töihin hakiessa mielenterveystaustaa kysy ja jos jostain kumman syystä kysyisivät niin mitään velvollisuutta ei ole kertoa.

T. Toinen sh

Vierailija kirjoitti:

Johonkin liukuhihnatyöhön jonka osaisi apinakin.

:D Minä en taida olla edes apina kun sain parin päivän päästä työn aloittamisesta vähän tuon tapaisesta työstä, koska olin liian hidas.

Hitaus taitaa olla ainoa ominaisuuteni miksi en pärjää työelämässä, tai en saa mahdollisuutta oppia ja sisäistää työtehtäviä.

Mietin ensin että tuossahan on paljon mun piirteitä, niinkuin onkin, mutta sitten taas huomasin että useampi ei sovi itseeni esim. en ole ollut työpaikkakiusattu, en ole ujo tai arka, en ole liian kiltti tai sosiaalisia tilanteita kammoksuva.

Mutta siis ne lukuisat muut piirteet voisikin sopia ainakin jossain määrin. Ihan työkykyinen olen ja työelämässä joten voi sitä lukuisten ”negatiivistenkin” piirteiden kanssa tehdä vaikka mitä. Ole esim. peruslaiska mutta työssä voin antaa jopa ahkeran kuvan. Ujon tai aran kuvan voi jopa saada ennen kuin kunnolla jutustellen jonkun kanssa ja oikeestaan kaikkien kanssa en mielellään edes jutustele (varsinkin jos koen keskustelukumppanin tyhmäksi) joten aika tuppisuu saatan olla joskus.