Millainen on älyllisesti heikkolahjainen ihminen?
Mistä tyhmän tunnistaa? Mitkä ovat merkit? Mitä persoonallisuuden piirteitä tyhmillä mahdollisesti usein on?
"Kirjoittelee tällaisia aloituksia palstalle!" - Noin, nyt sen on sanottu, ja voimme keskustella asiasta.
Kommentit (357)
Entinen luokkatoveri: aika yksinkertainen ja todella sinisilmäinen nainen. Otti afrikkalaisen miehen, joka on vielä taitavampi huijaamaan naisia vaikka äo on samaa tasoa heikkolahjaisten kanssa. Afrikkalaiset miehet on vaihtuneet kuin paita. Lapsiakin on tehnyt eri miehille. Kohta varmaan nykyinen mieskin häipyy suhteesta.
Exä oli monella tapaa rajoittunut ihminen. Vanhennuin monta vuotta niistä keskusteluista, koska ne eivät ikinä johtaneet kehitykseen. Samat virheet toistettiin joka päivä ja sitten kärsittiin seurauksista.
Ruokaa jäi aina yli ja koskaan hän ei pitänyt huolta että nuo jämät myös syödään seuraavana päivänä. Viiden minuutin kävelymatkalle piti järjestää autolla tuonti ja haku. Karkkikauppaan piti lähteä erikseen ostamaan makeisia, vaikka kaapissa oli useita avattuja pusseja ja nuo avatut pussit jätettiin sinne ainakin vuodeksi ja lopulta roskiin.
Kerrostalossa kuuman veden läträäminen toista tuntia päivässä oli hänelle ok, ei voi haitata ketään. Käsienpesu ja moni muukin hygieniaan liittyvä ei voi olla niin tarkkaa hänen mielestään.
Vierailija kirjoitti:
Kiltti, hyvätahtoinen ja siksi usein muiden vietävissä. Äklöt hyväksikäyttäjät!
Lähipiirissä tapahtunutta: tutulla diagnoosi lievästä älyllisestä kehitysvammasta. Hän asuu asuntolassa, josta kykenee lähtemään bussilla työkeskukseen ja kauppaan. Hänellä on diabetes, jonka hoitosuunnitelmaa hän ei noudata ja syö mielin määrin roskaruokaa ja makeisia. Myy myös itseään materian toivossa. Mitään ei voi hoitajat ja ohjaajat tehdä, vaikka vanhemmat vaatisi, koska kyseessä on "aikuinen ihminen, joka saa tehdä mitä haluaa".
Heillä on itsemääräämisoikeus, johon voi sitten viranomaisetkin vedota, vaikka toista hyväksikäytetään taloudellisesti ja seksuaalisesti. Tämähän muodostui ongelmaksi myös kehitysvammahuollossa uuden lain astuessa voimaan kuten tutun tapauksessa kävi.
Älyllisesti heikkolahjaisen tai kehitysvammaisen tasapäistäminen normaaliälyisen kanssa on todella haitallista henkilölle itselleen. Nykyään realismi on paheksuttavaa, eikä haluta myöntää, että kehitysvammainen on vammainen ihminen, jolla älyllinen käsitys- ja ymmärryskyky ovat heikentyneet eikä ymmärrä, että onko viisasta tilata puhelinmyynnin kautta lehtiä ilmaisen lahjan kera, joita ei ole edes nähnyt, tai nostaa pikavippejä korkeiden korkojen kera.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen oikeasti heikkolahjainen. En vitsaile, vaan se lukee oikeasti minua koskevissa papereissa. Aiemmin diagnoosina oli lievä älyllinen kehitysvamma, mutta ollessani 16-vuotias psykologi oli eri mieltä kehitysvammaisuudestani kertoessaan lausunnossaan epätasaisesta kykyprofiilista. Aspergerin oireista hän myös mainitsi, mistä olen ollut pitkäänkin samaa mieltä.
Voin sen kertoa, että esimerkkinä kielelliset taidot oli alle ikätason. Tässä uskon osasyyksi sen, etten ole kuullut sanoista "suurpiirteinen" (nyt tiedän sen tarkoittavan henkilöä, joka ei näe yksityiskohtia) ja "tainnuttaa" (tiedän, että näin tehdään eläimille ja se tarkoittaa lamauttamista tai tajuttomaksi tekemistä) vaikkapa äidin tai koulun kautta. Toki heti sanakirjasta katsomalla sisäistin sen sanan merkityksen. En ole uskaltanut avata kirjoja kuin harvoin, ja se tuntui vastenmieliseltä. Olenhan minä yksinhuoltajan kasvattama ja taatusti white trash-perheestä, joten tyhmä mikä tyhmä.
Nämä taidot ovat ristiriidassa sen kanssa, että kuitenkin osaan keskustella mm. miesten asemasta Suomessa ja TTIP-sopimuksen haitoista demokratialle. Kehitysvammaisen tai heikkolahjaisen kanssa en pystyisi keskustelemaan tällaisista asioista, vaan heillä on yleensä liian lapselliset jutut. Tämä nyt ei tarkoita heidän huonommuutta, koska olenhan itsekin heikkolahjainen, mutta en ole jutuiltani samalla aaltopituudella heidän kanssa.
Parisuhdetta en pystyisi harkitsemaan kehitysvammaisen tai heikkolahjaisen kanssa, ja satun miehissä arvostamaan vahvuutta, toimintakykyä ja rohkeutta, mitkä ei vain kuvaa mitenkään älyllisesti jälkeenjääneitä. Pelaahan evoluutiokin varman päälle naisten kohdalla; miehet laitetaan kilpailemaan naisista ja heikoimmat jäävät rannalle ruikuttamaan. Ei toki nerokaan (toinen älykkyyden ääripää miehissä) ole kiinnostunut perhe-elämästä eikä välttämättä ole edes aikaa perheelle, kun taas idioottia ei ole luotu perheen perustajaksi ja siitä huolehtijaksi.
Milloin ja missä diagnoosisi on tehty?
Ulosantisi ei vaikuta heikkolahjaisen tekstiltä.
Vuonna -12 tuli tulokset julki psykologilta. Sitä ennen oli diagnoosina lievä älyllinen kehitysvamma, jonka sain ollessani viidesluokkalainen. Muistan myös kärsineeni ahdistuksesta ja nettiriippuvuudesta. Jälkimmäisestä ei tietenkään mitään diagnoosia ole koskaan tehty, mutta olihan siihen nettiriippuvuuteen syy; pystyin olemaan siellä kuka vain ilman, että olisi tarvinnut pelätä ihmisten negatiivisia reaktioita. Yksinäisyys ajoi minut tietokoneen äärelle ollessani koululainen. Oikeassa elämässä minulle on auottu päätä yhdestä tapauksesta, johon olin syytön, ja huudeltiin sitä haukkumanimeä. Tämä on vain saanut minut pelkäämään negatiivisilta kuulostavia reaktioita. Myös äidin huudot pelotti jos minä kysyin tai joku sisaruksistani kysyi jotain, niin vastaus oli heti raivoavan oloinen "Niin?!". Ihan syystäkin minusta tuli varovaisempi ja mieluummin vaikenin.
Koulukiusaaminen teki minusta passiivisen ja pelokkaan. En halunnut yläkoulussa osallistua ryhmätöihin ja olin aina hiljaa, jos opettaja koitti kysymällä selvittää asiaa, koska en uskaltanut sanoa sitä syytä ääneen. En halunnut aiheuttaa mitään riitatilanteitakaan. Muutenkin hiljenin vaikeissa kysymyksissä, koska kuvittelen, ettei "saa kertoa". Ihan esimerkkinä lääkärin vai olikohan psykologin kysymys siitä, että miksi en ole halunnut tapailla isääni, valehtelin vain keskittyväni lauluharrastukseen. Oikeasti syynä oli isän naisystävä, mutta luulin, etten saanut siitä puhua mitään tai muuten äiti tai isä olisi raivonnut.
Minulle suositeltiin erityisammattikoulua, koska olisihan tavallisen ammattikoulun ilmapiiri minulle uhkaava ja muutenkin tuntui, että minua ängettiin tiettyyn muotiin; teinimaailma koettiin vaaralliseksi ja uhkaavaksi tällaiselle vähä-älyiselle. No, enpä suostunut. Minua ei olisi edes kirveelläkään saanut erityisammattikouluun.
Jo diagnoosin puolesta olen pelännyt työllistymistä, vaikka olen viisi vuotta tehnyt töitä ravintolassa normaalilla palkalla. Tosin nyt koronan takia työt ovat katkolla. Sain työpaikan heti valmistuttuani, ja itse asiassa se oli minun viimein työssäoppimispaikka. Silloinen työpaikkaohjaajakin sanoi opettajalle arviointikeskustelussa, että sisäistin nopeasti ensimmäisellä viikolla asiat enkä ole koko ajan kädestä pitäen opetettava ihminen.
Yhdeksi vaihtoehdoksi koen (yksin)yrittäjyyden. Itse asiassa aion hakeakin kansanopiston järjestämään tulevaan yrittäjälinjaan, jonka voi rahoittaa työttömyysetuudella tai opintotuella. Tai sitten haen opintoseteliavustuksen suoraan koululta opiskelujen alussa, minkä voi saada vaikkapa oppimisongelmaisena. Rehellinen aion olla, ja sähköpostitse kerroin opiston rehtorillekin, että peruskoulun päättötodistuksessa on tähtimerkintä (mukautettu) matematiikasta ja fysiikasta. Loput aineet selvisin ilman mukautuksia kutosia ja seiskoja saaden. Oli siellä muutama kasi. Monta kertaa olen laskenut keskiarvoni ja laskimen näyttämä tulos on ollut aina 7,5.
Mun on niin vaikeaa uskoa, että olisit oikeasti heikkolahjainen. Tuohon diagnoosiin laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jolla heikkolahjaisuutta nykyään kutsutaan, liittyy suuret riskit syrjäytyä vaikka olisi ammatillinen koulutus erityiskoulusta. Olet saanut työpaikan heti valmistumisen jälkeen ja pärjännyt siellä hyvin saaden normaalia palkkaa.
Laaja-alaiset oppimisvaikeudet ovat oikeasti jo niin iso juttu, että ne vaatii yksilöllistetyn opetussuunnitelman äidinkielestä alkaen tai sitten saa normaalista opetuksesta nippa nappa vitosen. Ammattikoulutukseen hakiessakin vaaditaan nykyään seiskalla alkavaa keskiarvoa ja seiskan keskiarvot ovat siinä hyvän ja huonon välissä.
Enemmän kuulostaa siltä että perhetaustallasi ja kiusaamisella on ollut vaikutusta itsetuntosi heikentymiseen. Peruskoulun jälkeenkin ne jää vielä mieleen. On vaikeaa korjata rikkinäisiä aikuisia kuin kasvattaa lapsista vahvoja, sanoi joskus joku psykologi aikanaan.
Mitä tiedän mulattilapsia niin näillä lapsilla on kehityksen viivästymää, vaikeuksia keskittyä ja muutenkin oppiminen vaikeaa. Mahdollisesti on isien älyn lahjat periytyneet.
Suomalaisten pitäisi ottaa mallia juutalaisista, jotka ei pariudu älyllisesti heikkolahjaisten kanssa ja sen takia sukupolvesta tulee menestyneempää ja ahkeraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikkolahjainen=somali?
Eivät somalit ole heikkolahjaisia. Somaliassa on paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat jääneet kotimaahansa tai tapettu siellä. Meillä vaan on huono käsitys somaleista, koska tänne tulevat vain rikolliset ja muut luuserit, jotka eivät tulleet toimeen kotimaassaan edes omiensa kanssa.
Miksei ne kotimaahansa jääneet lahjakkaat somalit tee yritä tehdä mitään kotimaan asioiden eteen? Edelleen asutaan savimajoissa.
Sama meno myös arabimaissa: kansalaisten keskimääräinen äo on 70-85, joka vastaa heikkolahjaisuitta, mutta mitään muutosta ei yritetä tehdä.
Syynä on nimenomaan älykkyysosamäärä, jolla ei saada tiedettä ja kulttuuria edistettyä vaan mietitään kamelin kusen terveellisyyttä. Israel toki poikkeus, missä tiede on kehittynyt.
Tällaisia syntyy jos äiti ja isä ovat sisaruksia keskenään. Suomessa saa serkuksia panna niin sekin edesauttaa tyhmän sukupolven lisääntymistä.
kts. useimmat palstakeskustelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikkolahjainen=somali?
Eivät somalit ole heikkolahjaisia. Somaliassa on paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat jääneet kotimaahansa tai tapettu siellä. Meillä vaan on huono käsitys somaleista, koska tänne tulevat vain rikolliset ja muut luuserit, jotka eivät tulleet toimeen kotimaassaan edes omiensa kanssa.
Minä kun olen kuullut, että tänne on tullut insinöörejä ja aivokirurgeja.
Yläkoulun opettajana toimineena tiedän oikeasti heikkolahjaisen ja huonon oppijan eron käytännössä.
Nämä todella heikot jäävät isossa ryhmässä muiden jalkoihin oppimatta edes kunnolla lukemaan ja kirjoittamaan. Helpotuksia tehdään helpotusten perään tehtävissä ja kokeissa, mutta silti vanhemmat vaatii yleisopetussuunnitelman mukaista arviointia. Ei kyse ole mistään ydinfysiikasta, mitä opetamme. Silti nämä täysin heikot eivät hallitse perustietoja ja taitoaineissakin vaaditaan kykyä toimia. Köksässä puurot palaa pohjaan ja suolaa laitetaan ruokalusikallinen teelusikallisen sijaan.
Toinen oppilasryhmä on nämä huonot oppijat, jotka ovat kutosen oppilaita. Heillä on kuitenkin sosiaalisissa tilanteissa pelisilmää ja ovat hyviä käytännön asioissa kuten teknisissä töissä. Huumorintajuisella ja reippalla vaikutelmalla he voivat onnistua hankkimaan itselleen ammatin vaikkapa oppisopimuksella ja tienata jopa minua enemmän. Täysin heikkolahjaisia en ole siivoojaa kummemmissa töissä nähnyt ja siinäkin lähinnä heikomman aisaparina. Nykyään heikkolahjaisena työelämässä pärjääminen on mahdottomuus johtuen koventuneista vaatimuksesta ja automatisaatio on vienyt avustavat työt.
Apukoulut pitäisi ehdottomasti palauttaa takaisin. On hirveää kidutusta pitää koulussa 9 vuotta täysin kyvytöntä oppilasta, joka ei opi edes kunnolla lukemaan. Näihin heikkoihin ei tepsi laaja-alaisten erityisopettajien apu. Vanhemmat tietysti olettaa opettajien, myös erityisopettajien, tekevän ihmeitä, jotta heidän heikko lapsi oppisi. Miksi on vaikeaa hyväksyä sitä tosiasiaa, ettei lapsi pärjää samalla tavalla kuin muut.
Näitä tulee syntymään paljon jos Vihreät onnistuu laillistamaan insestin.
Olen pari tuntenut. Yhtä yritin neuvoa tietokone ja nettiasioissa kun pyysi apua. Mutta yleensä en päässyt ekaa lausetta puoleenväliin kun se oli jo ymmärtänyt mielessään jotain väärin ja rakentanut siitä hirveen härdellin. Ei ymmärrä myöskään mitään mikä ei ole äärimmäisen konkreettista.
Toisella (nainen 26-v.) on pahoja vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa, ei osaa olla kohtelias (vain yksi, se kotona opittu käyttäytymistpa), raivostuu jos ei saa tahtoaan läpi. Antaa bussikorttinsa /pankkikorttinsa yms lainaksi uudelle poikaystävälleen (jonka tapasi 5 min sitten ostarin kulmalla).
Yl.: eivät opi kokemuksistaan, eivät ymmärrä kielikuvia yms, eivät opi kontrolloimaan omaa käytöstään. Jopa arkipäivän yleissivistys saattaa puuttua. Uskovat mitä tahansa mutta eivät tosiasioita.
Piilotyhmät paljastaa reaktio: alkavat nauraa hillittömästi kun törmäävät johonkin mitä eivät ymmärrä.
Sellainen, joka ei osaa peruskoulusta valmistuessaan lukea ja kirjoittaa (edes omaa kieltään).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikkolahjainen=somali?
Eivät somalit ole heikkolahjaisia. Somaliassa on paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat jääneet kotimaahansa tai tapettu siellä. Meillä vaan on huono käsitys somaleista, koska tänne tulevat vain rikolliset ja muut luuserit, jotka eivät tulleet toimeen kotimaassaan edes omiensa kanssa.
Minä kun olen kuullut, että tänne on tullut insinöörejä ja aivokirurgeja.
Mistä olet saanut tuollaisen käsityksen? Tännehän on tullut Somaliasta paljon koneinsinöörejä (joiden tutkintotodistukset ovat jotenkin mystisellä tavalla kadonneet - mutta sattuuhan sitä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikkolahjainen=somali?
Eivät somalit ole heikkolahjaisia. Somaliassa on paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat jääneet kotimaahansa tai tapettu siellä. Meillä vaan on huono käsitys somaleista, koska tänne tulevat vain rikolliset ja muut luuserit, jotka eivät tulleet toimeen kotimaassaan edes omiensa kanssa.
Minä kun olen kuullut, että tänne on tullut insinöörejä ja aivokirurgeja.
Mistä olet saanut tuollaisen käsityksen? Tännehän on tullut Somaliasta paljon koneinsinöörejä (joiden tutkintotodistukset ovat jotenkin mystisellä tavalla kadonneet - mutta sattuuhan sitä).
Ja lisää insinöörejä tulee Afganistanista. Saadaan uusia Karl Fazereita ja Finnlaysoneita.
Tyhmä ihminen on ajattelultaan mustavalkoinen ja julistaa omia ennakkoluulojaan totuutena. Minusta kyvyttömyys ajatella asioita toistenkin kantilta on myös tyhmyyttä.
Uimahallissa oli kerran yksi hyvin kaunis varmaankin lievästi kehitysvammainen teini. Oli huomattavasti nuorempien kanssa ja jotenkin niin viaton ja naivi olemus, mutta ulkonäöstä ei ohimennen olisi voinut päätellä mitään. Toiminta oli hidasta ja tuntui olevan vähän pihalla kaiken aikaa, nauraa kikatti nuorempien lasten vitseille, jotka todella olivat ihan pienten lasten juttuja.
Lapselliset elkeet, kuin 7-vuotias lähes aikuisen kehossa.
Mutta hyvin hyvin kaunis ja tulee varmaan pärjäämään elämässään sillä ulkonäöllä. Sellainen suomalainen elovena-tyttö.
-lievästi kehitysvammaisen äiti
Olen hieman kateellinen heikkolahjaisille. Monet heistä nauravat ja hymyilevät vaikka kävelevät yksin. En naura yksin ilman syytä ehkä jos kuuntelen jotain hauskaa niin voin naurahtaa sille?
Vierailija kirjoitti:
Olen hieman kateellinen heikkolahjaisille. Monet heistä nauravat ja hymyilevät vaikka kävelevät yksin. En naura yksin ilman syytä ehkä jos kuuntelen jotain hauskaa niin voin naurahtaa sille?
Vaikka ei pidä yleistää omia kokemuksia, niin en silti niiden pohjalta osaa yhdistää heikkolahjaisuutta hyväntuulisuuteen. Moni on ollut ennemmin epäluuloinen, aggressiivinen ja pahimmillaan vainoharhainen paasaaja tai sellainen, joka ei ole kiinnostunut tai innostunut mistään. Semmoinen möllöttäjä, ei siis masentunut, vaan vähän sellainen stereotyyppinen suu auki ihmettelijä, että "mikäs tossa nyt niin hienoo on". Ajatukset voivat lähteä harhailemaan hauskoihin asioihin ihan kaikenälyisillä ihmisillä, jos on hyvä mielikuvitus ja taipumusta tylsistymiseen.
.
Sehän on tuplajackspot, kun on rodullistettu ja kehitysvammainen samaan aikaan.