AUTTAKAA! Mies sai raivarin ja mua pelottaa

Vierailija kirjoitti:

Muslimiperheen äidille:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

Siitä vaikka ensimmäinen askel. Vika on uskonnossa.

Jos siis tahdot tyttäresi pelastaa.

Mitä v***ua sä nyt pelkäät? Ethän sä nyt tyttöhyvä kuvitellu että parisuhde on pelkästään tukan silitystä ja kauniita sanoja ?? Välillä käy noin,ja niin kauan kun sä et ollu sen nyrkkien kohteena niin lopeta toi vouhotus.-N25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin järkyttävää se, että ihmisen täytyy aina, tilanteessa kuin tilanteessa säilyttää maltti. Ikinä ei saa kuormittua niin paljon, ettei enää jaksa. Ikinä ei saa tulla tilannetta, jossa se viimeinen korsi katkaisee selän. Kaikille tulee hetkiä, kun ei vaan enää pysty hillitsemään kiukkua/turhautumista/surua/stressiä, mistä nyt milloinkin on kyse. Jotkut huutavat pää punaisena, jotkut itkevät, jotkut hakkaavat nyrkillä seinää, tai niinkuin itse, potkin ämpärin rikki. Jos toisen tunteenpurkaus, joka ei kuitekaan vahingoita ketään, on syy avioeroon, niin aika vähissä on sietokyky ihmiselämään kuuluville tilanteille. Varsinkin jos kyse on yksittäistapauksesta, eikä säännöllisesti tapahtuvasta kilahtamisesta. Itse olen kilahtanut kahdesti 15 vuoden liittomme aikana, kerran miehen tekemisistä, kerran muista asioista. Olisi aikamoista, jos mies haluaisi avioeron sen takia, että vaimo kovassa stressissä ja väsymyksessä saa puhelun, joka katkaisee kamelin selän, heittää puhelimen maahan ja käy ulkona potkimassa ämpäriä rikki.

Sulta ei kuitenkaan liikene hirveästi sympatiaa niille, joita tuollainen käytös pelottaa? Ei siihen tarvitse välttämättä traumaattista lapsuutta. On ihan normaalia arastella toisen ihmisen tunteenpurkauksia, joihin liittyy tavaroiden rikkomista. Ainakin minulle se näyttäytyy väkivaltaisuutena. Jotkut tuollaisten ihmisten puolisoista sitten elävät pelossa koska "täytyy suvaita sitä, että joskus toinen ei vaan jaksa".

Minä näen asian niin, että kyllä, täytyy suvaita sitä, että joskus toinen ei vaan jaksa. Kunhan se ei ole jatkuvaa ja säännöllistä, vaan muutaman kerran elämässä vastaan tuleva tapahtuma. Olisi mielestäni aika kohtuutonta, että kun ihmiseltä on lähiomainen sairaalassa, itsellä diagnosoitu syöpä, ja töissäkin painaa yt;t päälle, niin pitäisi aina vaan jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ja jaksaa. Joskus on lupa olla jaksamatta, kunhan silloin ei satuta ketään. Ihmisten kestokyky on erilainen, vaikka ei mt-ongelmia olisikaan, ja jokaisella meistä on erilaisia traumoja. En tietenkään hyväksy väkivaltaa, enkä jatkuvaa puolisolle räyhäämistä ja kilahtelua, mutta jos ap:lla kyseessä on ensimmäinen kerta kun mies käyttäytyy poikkeavasti, niin kannattaisi ottaa ihan rauhassa ja selvittää asia. Jos asiaton käytös jatkuu tai pahenee, niin sitten taas miettiä uudemman kerran. Meillä on kaikilla erilaiset rajat, itselläni raja menee siinä, jos toinen toimii tahallaan satuttaakseen. Veden heiton ei voi edes kuvitella satuttavan, joten se ei ylitä omaa rajaani. Keskustelua asiasta toki pitäisi käydä, ja anteeksi pyytää, mutta en minä sen takia eroa ottaisi. Minä lähinnä peräänkuulutan jokaisen oikeutta olla ihminen, ilman että heti ensimmäisestä tunteenpurkauksesta (jolloin ei satuta ketään) rangaistaan pahimmalla mahdollisella tavalla.

Ap on jo saanut hyviä neuvoja. Mulla on vähän samanlainen tilanne, vain rankempi. Miehen kanssa naimisissa kolme vuotta, 3v, 1v lapsi ja 8.kk raskaana. Vihakohtaukset alkoi kun tulin tokan kerran raskaaksi. Hän on mm. Rikkonut tavaroita, iskenyt nyrkillä reikiä seinään, oveen, pöytään, tönäissyt minut maahan (raskaana), estää lähtemiseni asunnosta, tunkenut sormukseni suuhuni, pureskellut ja syönyt vihkisormukseni (!!), minun reakoitua ja taistellessani vastaan kaatanut maahan ja yrittänyt kuristaa, haukkuu usein huoraksi ja tyhmäksi... nyt kun katson tätä listaa niin ihmettelen suuresti miksi minun pitäisi jäädä, jään varmaan omaa pelkuruuttani koska hän kuitenkin hoitaa oman osansa kotitöistä ja lapsista jos ei enemmänkin. Ja on näiden (viikoittaisten) vihakohtausten välillä ns. normaali. Hänellä lapsuudessaan väkivaltaa ja hyväksikäyttöä mutta jos hän ei itse etsi apua, en tiedä mitä tehdä. Terapiassa käydään.

Voi 266 :( ihan hirveää luettavaa! Lähde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muslimitaustaisi tyttölapsia saa silpoa, jos olet muslimi, jos olet suomalainen mies, et saa heittää vesilasia, muuten olet paha.

Mutta silpojat ei ole. T: Suomen Feministit.

PS Emme aio puuttua millään tavoin muslimien naisiin kohtaan harjoittamaan väkivaltaan, pakkoavioliittoihin, silpomisiin, raiskauksiin ja kunniamurhiin.

Tulkaa julkisuuteen vaatimaan musliminaisille samoja oikeuksia, jos kerran olette naisten asialla, kaikkien naisten.

Kiitos tästä välihuomautuksesta :) Tuntuu että kaikille on ok, että naisille tai tytöille tehdään suomessa mitä vain, niin kauan kuin uhri on muslimi. Haluan tyttärelleni samat oikeudet kuin muillekin tytöille ja toivoisin että pöyristyisitte saman verran jos joskus hänelle tapahtuu tällaista. Jokaisella naisella pitäisi olla oikeus tulla kohdelluksi arvokkaasti ja elää ilman väkivallan pelkoa.

-muslimiperheen äiti

Mitä ihmettä? Miten voit edes perustella kantasi? Asun samassa Suomessa kuin sinä, mutten ole koskaan kuullut että kukaan hyväksyisi että muslimitytöille tehdän pahaa, päinvastoin tälläkin palstalla on paljon puhuttu ympärileikkauksesta. Miksei muslimitytöillä olisi samoja oikeuksia kuin muilla? Kuka sallii heitä kohdeltavan eriarvoisesti? Suomen laki on sama kaikille.

Syy ettet ole "kuullut" on, että et ole kuunnellut, etkä ole koskaan edes sekunniksi pysähtynyt ajattelemaan, miltä musliminaisesta tuntuu, kun "feministeiksi" itseään kutsuvat naiset kannattavat muslimiesten naisten alistamiskulttuuria, ja vaativat muslimimiehille erikoisoikeuksia musliminaisten kustannuksella.

Kertaakaan ei ole musliminaisten puolesta konserttia järjestetty, ei ole "unelmaa" musliminaisten tasa-arvosta ja niin edelleen.

Ette ole julkisuudessakaan tuominneet muslimiesten harjoittamaaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, ahdistelua yms, saati, että olisitte vaatineet muslimnaisille samoja oikeuskia kuin teillä itsellänne on.

Ette puutu edes silpomisiin tai pakkoavioliittoihin, niin sairaita olette.

Mitään ongelmia ei ole, kun käyttäytyy kuin ne kolme kuuluisaa apinaa, "ei näe, ei kuule, ei puhu"!

Kiitos teille ymmärryksestä, tuota kommenttia johon sinä vastasit oli niin surullista lukea :( "laki on sama kaikille" jne. Kuinka moni teistä joutuu pelkäämään omaa veljeään? Ja moniko tajuaa miten olemattomat rangaistukset täällä saa siskon vainoamisesta tai siskon pahoinpitelemisestä? Suomen lakia ei ole suunniteltu suojelemaan kunniaväkivallalta.

En ymmärrä miksi feministien puolesta on ok että minun tytärtäni kohdellaan huonosti ja tätä vielä selitellään kulttuurirelativismilla.

On kaikkien etu että musliminaisia suojellaan sillä heidän osuutensa väestössä kasvaa ja lopulta saatat huomata että esimerkiksi oma tyttären tyttäresi on muslimi.

-muslimiperheen äiti

Mä en tarkoita, että sulla olisi mitään velvollisuutta valistaa minua, mutta jos haluat/jaksat, niin kertoisitko jotain vinkkejä, miten valkoinen länsimainen nainen voisi auttaa kulttuurin muutosta tasa-arvoisempaan suuntaan yhteisössänne? Itse lahjoitan rahaa kehitysmaiden tyttöjen avuksi monien järjestöjen kautta, allekirjoitan addresseja ja jaan tietoa, mutta mä en kerta kaikkiaan tiedä mitä voisin tehdä tälle ongelmalle mistä puhut, vaikka pidän sitä tärkeänä.

Kulttuurirelativismi ideana on mielestäni täysin perseestä, vaikka olen suvaitsevainen feministi.

Asiassa auttaa se että asioista keskustellaan avoimesti ja rohkeasti ilman pelkoa siitä että vaikuttaisit rasistilta tai suvaitsemattomalta. Nyt tuntuu että meidän muslimiperheiden asioista puhuminen on suorastaan tabu. Pahinta on että musliminaisten asiaa ajavat usein "hyvät", kunnolliset, konservatiiviset musliminaiset joiden feminismiä on se että naisilla tulee olla oikeus pitää huivia. Kuka ajaa liberaalimuslimien oikeuksia? Me emme halua että tulevaisuudessa tyttärentyttäremme painostetaan pitämään huivia, pakotetaan järjestettyyn avioliittoon serkkunsa kanssa, viedään "lomamatkalle" operoitavaksi jne. Puhukaa feministit näistä asioista!

Muistakaa myös että liberaalimuslimin on vaikeaa tulla julkisuuteen puhumaan näistä asioista ja samalla häpäisemään sukunsa. Minäkään en julkisesti näistä asioista puhu koska mieheni suvun nimi tulisi häpäistyksi. Toki puhun yksityisesti heidän kanssaan, he ovat liberaaleja ja kärsivät itsekin kovasti nähdessään tytärtensä ja näiden tytärten kärsimyksen ja kohtalon.

Jätä se sika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muslimiperheen äidille:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

Siitä vaikka ensimmäinen askel. Vika on uskonnossa.

Jos siis tahdot tyttäresi pelastaa.

Itse olemme liberaalimuslimeita emmekä käy moskeijassa niin kauan kuin suomessa hyväksytään vihasaarnaajat. Olen lähinnä huolissani mahdollisesta tyttären tyttärestä tulevaisuudessa. Pelkään että tyttäreni menee naimisiin konservatiivin kanssa joka tulee eri kulttuurista. Tietysti yritän kasvattaa tyttärestäni vahvan, kriittisen ja itsenäisesti ajattelevan naisen mutta olen huolissani kun lähipiirissä olen nähnyt monenlaista kohtaloa naimisiinmenon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ap on jo saanut hyviä neuvoja. Mulla on vähän samanlainen tilanne, vain rankempi. Miehen kanssa naimisissa kolme vuotta, 3v, 1v lapsi ja 8.kk raskaana. Vihakohtaukset alkoi kun tulin tokan kerran raskaaksi. Hän on mm. Rikkonut tavaroita, iskenyt nyrkillä reikiä seinään, oveen, pöytään, tönäissyt minut maahan (raskaana), estää lähtemiseni asunnosta, tunkenut sormukseni suuhuni, pureskellut ja syönyt vihkisormukseni (!!), minun reakoitua ja taistellessani vastaan kaatanut maahan ja yrittänyt kuristaa, haukkuu usein huoraksi ja tyhmäksi... nyt kun katson tätä listaa niin ihmettelen suuresti miksi minun pitäisi jäädä, jään varmaan omaa pelkuruuttani koska hän kuitenkin hoitaa oman osansa kotitöistä ja lapsista jos ei enemmänkin. Ja on näiden (viikoittaisten) vihakohtausten välillä ns. normaali. Hänellä lapsuudessaan väkivaltaa ja hyväksikäyttöä mutta jos hän ei itse etsi apua, en tiedä mitä tehdä. Terapiassa käydään.

Miksi tää naurattaa XD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää tiedä mitä tehdä. Mies raivostui kun en halunnut lähteä kauas hänen serkkunsa luokse vaan pysyä kotona lepäämässä. Heitti vesilasillisen päälleni ja sai jonkun ihan ihme raivokohtauksen, hakkasi nyrkillä seinää yms.

Minua pelottaa. Minulla ei ole mitään paikkaa minne mennä. Omat vanhempani asuvat ulkomailla ja olen ainoa lapsi. Kavereita ei juurikaan enää ole, työkavereitakin vain kaksi. Yhteinen vuokra-asunto muttei lapsia.

Mitä ihmettä mä oikein teen. Avioero ainakin pitää ottaa mutten halua asua tuon kanssa samassa asunnossa. Mies lähti nyt vanhemmilleen parin kilsan päässä eikä toivottavasti tule takaisin ihan heti.

Pelottaa jos alan pakkaamaan tavaroitani ja hän tuleekin takaisin niin tulisi vielä pahempi raivari. Minuun hän ei sentään käynyt käsiksi. Ainakaan vielä.

Poistu asunnosta mahdollisimman pian. Mene jonkun luo kenen kanssa tunnet olevasi turvassa.

Sieltä sitten turvakotiin. Poliisi lähtee mukaasi turvaamaan tavaroittesi hakua. Siis normi päivittäin tarvittavia, ei mitään huonekaluja.

Vierailija kirjoitti:

Ap on jo saanut hyviä neuvoja. Mulla on vähän samanlainen tilanne, vain rankempi. Miehen kanssa naimisissa kolme vuotta, 3v, 1v lapsi ja 8.kk raskaana. Vihakohtaukset alkoi kun tulin tokan kerran raskaaksi. Hän on mm. Rikkonut tavaroita, iskenyt nyrkillä reikiä seinään, oveen, pöytään, tönäissyt minut maahan (raskaana), estää lähtemiseni asunnosta, tunkenut sormukseni suuhuni, pureskellut ja syönyt vihkisormukseni (!!), minun reakoitua ja taistellessani vastaan kaatanut maahan ja yrittänyt kuristaa, haukkuu usein huoraksi ja tyhmäksi... nyt kun katson tätä listaa niin ihmettelen suuresti miksi minun pitäisi jäädä, jään varmaan omaa pelkuruuttani koska hän kuitenkin hoitaa oman osansa kotitöistä ja lapsista jos ei enemmänkin. Ja on näiden (viikoittaisten) vihakohtausten välillä ns. normaali. Hänellä lapsuudessaan väkivaltaa ja hyväksikäyttöä mutta jos hän ei itse etsi apua, en tiedä mitä tehdä. Terapiassa käydään.

Mitä sä odotat? Että hän pureskelee ja syö teidät kaikki siellä? Vai oliko tämä vitsi?

Ei naurata...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on jo saanut hyviä neuvoja. Mulla on vähän samanlainen tilanne, vain rankempi. Miehen kanssa naimisissa kolme vuotta, 3v, 1v lapsi ja 8.kk raskaana. Vihakohtaukset alkoi kun tulin tokan kerran raskaaksi. Hän on mm. Rikkonut tavaroita, iskenyt nyrkillä reikiä seinään, oveen, pöytään, tönäissyt minut maahan (raskaana), estää lähtemiseni asunnosta, tunkenut sormukseni suuhuni, pureskellut ja syönyt vihkisormukseni (!!), minun reakoitua ja taistellessani vastaan kaatanut maahan ja yrittänyt kuristaa, haukkuu usein huoraksi ja tyhmäksi... nyt kun katson tätä listaa niin ihmettelen suuresti miksi minun pitäisi jäädä, jään varmaan omaa pelkuruuttani koska hän kuitenkin hoitaa oman osansa kotitöistä ja lapsista jos ei enemmänkin. Ja on näiden (viikoittaisten) vihakohtausten välillä ns. normaali. Hänellä lapsuudessaan väkivaltaa ja hyväksikäyttöä mutta jos hän ei itse etsi apua, en tiedä mitä tehdä. Terapiassa käydään.

Miksi tää naurattaa XD

Koska sinulla ei ole myötätuntoa, eikä kykyä ymmärtää miten joku voi kokea väkivaltaa, ja kuinka siittä ei ole niin helppo päästä irti. Taidat olla naiivi, ja toivottavasti nuori, ja ehkä ymmärrät paremmin muutaman vuoden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on jo saanut hyviä neuvoja. Mulla on vähän samanlainen tilanne, vain rankempi. Miehen kanssa naimisissa kolme vuotta, 3v, 1v lapsi ja 8.kk raskaana. Vihakohtaukset alkoi kun tulin tokan kerran raskaaksi. Hän on mm. Rikkonut tavaroita, iskenyt nyrkillä reikiä seinään, oveen, pöytään, tönäissyt minut maahan (raskaana), estää lähtemiseni asunnosta, tunkenut sormukseni suuhuni, pureskellut ja syönyt vihkisormukseni (!!), minun reakoitua ja taistellessani vastaan kaatanut maahan ja yrittänyt kuristaa, haukkuu usein huoraksi ja tyhmäksi... nyt kun katson tätä listaa niin ihmettelen suuresti miksi minun pitäisi jäädä, jään varmaan omaa pelkuruuttani koska hän kuitenkin hoitaa oman osansa kotitöistä ja lapsista jos ei enemmänkin. Ja on näiden (viikoittaisten) vihakohtausten välillä ns. normaali. Hänellä lapsuudessaan väkivaltaa ja hyväksikäyttöä mutta jos hän ei itse etsi apua, en tiedä mitä tehdä. Terapiassa käydään.

Miksi tää naurattaa XD

Koska sinulla ei ole myötätuntoa, eikä kykyä ymmärtää miten joku voi kokea väkivaltaa, ja kuinka siittä ei ole niin helppo päästä irti. Taidat olla naiivi, ja toivottavasti nuori, ja ehkä ymmärrät paremmin muutaman vuoden päästä.

No tuo tarina on kyllä erikoisuudessaan jo hieman huvittava. Siitä ei päästä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on jo saanut hyviä neuvoja. Mulla on vähän samanlainen tilanne, vain rankempi. Miehen kanssa naimisissa kolme vuotta, 3v, 1v lapsi ja 8.kk raskaana. Vihakohtaukset alkoi kun tulin tokan kerran raskaaksi. Hän on mm. Rikkonut tavaroita, iskenyt nyrkillä reikiä seinään, oveen, pöytään, tönäissyt minut maahan (raskaana), estää lähtemiseni asunnosta, tunkenut sormukseni suuhuni, pureskellut ja syönyt vihkisormukseni (!!), minun reakoitua ja taistellessani vastaan kaatanut maahan ja yrittänyt kuristaa, haukkuu usein huoraksi ja tyhmäksi... nyt kun katson tätä listaa niin ihmettelen suuresti miksi minun pitäisi jäädä, jään varmaan omaa pelkuruuttani koska hän kuitenkin hoitaa oman osansa kotitöistä ja lapsista jos ei enemmänkin. Ja on näiden (viikoittaisten) vihakohtausten välillä ns. normaali. Hänellä lapsuudessaan väkivaltaa ja hyväksikäyttöä mutta jos hän ei itse etsi apua, en tiedä mitä tehdä. Terapiassa käydään.

Miksi tää naurattaa XD

Koska sinulla ei ole myötätuntoa, eikä kykyä ymmärtää miten joku voi kokea väkivaltaa, ja kuinka siittä ei ole niin helppo päästä irti. Taidat olla naiivi, ja toivottavasti nuori, ja ehkä ymmärrät paremmin muutaman vuoden päästä.

No tuo tarina on kyllä erikoisuudessaan jo hieman huvittava. Siitä ei päästä mihinkään.

Siinä on mukana vähän tahatonta naurua, mutta myötätuntoa myös, ja paljon.

Vierailija kirjoitti:

Eilen mies laittoi viestiä ja pyysi anteeksi ja selitti jotain stressistä yms. Sanoi rakastavansa. Itse sanoin että haluan nyt pitää vähän aikaa etäisyyttä ja miettiä asioita rauhassa. En halua tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä vaan miettiä asiat kunnolla läpi ja ylipäätään katsoa että miten arki nyt tästä jatkuu ja missä olen sen aikaa. Töihin kun on pakko mennä ja jatkaa elämää joka tapauksessa.

Ap

"...selitti jotain stressistä yms." Etkö viitsinyt lukea viestiä kokonaan kun et tiedä edes mitä hän tarkkaan ottaen siinä sanoi?

Purkaa tunteitaan, tuo veden heitto päällesi oli asiatonta, mutta muuten en näe ongelmaa

Tässä keskustelussa nyt selvästi kehitellään vesilasillisen sisällön heittämisestä jonkun päälle jotakin porttiteoriaa.  Moni mies on rintaansa rummuttava gorilla, itse asiassa pelokas. Tuo käytös kaikkine seinään hakkaamisineen on juuri sitä. Sait esiin tuon piirteen, ja luultavimmin sen pitemmälle se ei mene. Ehkä  riidellessänne ylitit jonkin rajan, ja loukkasit miestäsi todella syvästi. Olitko itse alkoholin vaikutuksen alainen? Toisen sukulaisia tulee helposti huomaamattaankin mollanneeksi, ja jos se jatkuu ja jatkuu, toisella alkaa jossain vaiheessa keittää. Jos miehesi purkaus oli täysin arvaamaton ja yhtäkkinen, etkä katso sitä omalla käytökselläsi mitenkään aiheuttaneesi, tilanne on tietenkin toinen. Usein näiden mollaajien omat sukulaiset muuten ovat parisuhteessa paljon tärkeämpiä ja aina keskeisellä sijalla. Aika huteralla pohjalla ovat nykyliitot, jos vesilasin heittäminen on avioeron aihe. Mielestäni kuvasit aika osuvasti melko tavallisen avioliiton arkea, ja toivon sydämestäni teille molemmille voimia jatkaa yhdessä eteenpäin. Millaisissa pilvilinnoissa ja jatkuvissa kultivoiduissa ja aukottomasti argumentoiduissa kiihkottomissa keskustelusuhteissa te kuvittelette ihmisten elävän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen mies laittoi viestiä ja pyysi anteeksi ja selitti jotain stressistä yms. Sanoi rakastavansa. Itse sanoin että haluan nyt pitää vähän aikaa etäisyyttä ja miettiä asioita rauhassa. En halua tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä vaan miettiä asiat kunnolla läpi ja ylipäätään katsoa että miten arki nyt tästä jatkuu ja missä olen sen aikaa. Töihin kun on pakko mennä ja jatkaa elämää joka tapauksessa.

Ap

"...selitti jotain stressistä yms." Etkö viitsinyt lukea viestiä kokonaan kun et tiedä edes mitä hän tarkkaan ottaen siinä sanoi?

No kuuluuko viestin sanatarkka sisältö sinulle tai kellekään muullekaan ulkopuoliselle?

Jäitä hattuun kirjoitti:

Tässä keskustelussa nyt selvästi kehitellään vesilasillisen sisällön heittämisestä jonkun päälle jotakin porttiteoriaa.  Moni mies on rintaansa rummuttava gorilla, itse asiassa pelokas. Tuo käytös kaikkine seinään hakkaamisineen on juuri sitä. Sait esiin tuon piirteen, ja luultavimmin sen pitemmälle se ei mene. Ehkä  riidellessänne ylitit jonkin rajan, ja loukkasit miestäsi todella syvästi. Olitko itse alkoholin vaikutuksen alainen? Toisen sukulaisia tulee helposti huomaamattaankin mollanneeksi, ja jos se jatkuu ja jatkuu, toisella alkaa jossain vaiheessa keittää. Jos miehesi purkaus oli täysin arvaamaton ja yhtäkkinen, etkä katso sitä omalla käytökselläsi mitenkään aiheuttaneesi, tilanne on tietenkin toinen. Usein näiden mollaajien omat sukulaiset muuten ovat parisuhteessa paljon tärkeämpiä ja aina keskeisellä sijalla. Aika huteralla pohjalla ovat nykyliitot, jos vesilasin heittäminen on avioeron aihe. Mielestäni kuvasit aika osuvasti melko tavallisen avioliiton arkea, ja toivon sydämestäni teille molemmille voimia jatkaa yhdessä eteenpäin. Millaisissa pilvilinnoissa ja jatkuvissa kultivoiduissa ja aukottomasti argumentoiduissa kiihkottomissa keskustelusuhteissa te kuvittelette ihmisten elävän?

Keskeisessä asemassa on teon suunnitelmallisuus tai harkitsevuus, koska jos sellainen niin kyseessä on manipuloiva sammakonkeittäjä-hyypiö. Ja siitä kannattaa pyrkiä eroon ehdottomasti. Jos sen sijaan teko ei ollut harkittu, silloin kyseessä on tällainen rummutteleva apina. Sammakonkeittäjien eli narskuihin pätee ehdotomasti porttiteoria, koska heidän tavoitteenaan on hissukseen keittää eli hyväksikäyttää huomaamattomasti sammakko. Rummuttelevat apinat käyvät joskus portista läpi suurempiin väkivaltatekoihin, mutta se ei ole suunnitelmallista ja sitä voi hillitä ja ehkäistä todella paljon mielekkäämmin kuin narskujen tapauksessa. Siinä se pieni suuri ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on jo saanut hyviä neuvoja. Mulla on vähän samanlainen tilanne, vain rankempi. Miehen kanssa naimisissa kolme vuotta, 3v, 1v lapsi ja 8.kk raskaana. Vihakohtaukset alkoi kun tulin tokan kerran raskaaksi. Hän on mm. Rikkonut tavaroita, iskenyt nyrkillä reikiä seinään, oveen, pöytään, tönäissyt minut maahan (raskaana), estää lähtemiseni asunnosta, tunkenut sormukseni suuhuni, pureskellut ja syönyt vihkisormukseni (!!), minun reakoitua ja taistellessani vastaan kaatanut maahan ja yrittänyt kuristaa, haukkuu usein huoraksi ja tyhmäksi... nyt kun katson tätä listaa niin ihmettelen suuresti miksi minun pitäisi jäädä, jään varmaan omaa pelkuruuttani koska hän kuitenkin hoitaa oman osansa kotitöistä ja lapsista jos ei enemmänkin. Ja on näiden (viikoittaisten) vihakohtausten välillä ns. normaali. Hänellä lapsuudessaan väkivaltaa ja hyväksikäyttöä mutta jos hän ei itse etsi apua, en tiedä mitä tehdä. Terapiassa käydään.

Mitä sä odotat? Että hän pureskelee ja syö teidät kaikki siellä? Vai oliko tämä vitsi?

Ei naurata...

Oliko tämä sinusta turvallinen kasvuympäristö lapsille ja hyvä isänmalli? Mitäpä luulet, että sossuntädin tuumivat? Tulisi huostaanotto. Ja tuohon tilanteeseen tuot vielä kolmatta lasta.

Minusta kun ei ole hyvä kasvuympäristö lapsillesi. Lähde. Avaa silmät pahvi.