Lue keskustelun säännöt.
Miksi joissain piireissä väheksytään 20-vuotiaita äitejä iän puolesta?
10.03.2018 |
Mitä äidiksi tulemisen valmiuksia 20-vuotiaalta äidiltä puuttuu verrattuna 30-vuotiaaseen? Nyt ei siis puhuta rahasta tai muustakaan materiasta vaan enemmänkin henkisestä pääomasta. Useampikin sanonut että 20-vuotiaalla ei ole tarpeeksi elämänkokemusta voidakseen olla hyvä äiti. Mitä oman lapsen vanhemmuudelle tärkeitä tietoja ja taitoja tarkalleen siltä 20-vuotiaalta äidiltä "elämänkokemuksen puutteensa" vuoksi sitten puuttuu? Tietoa ja muistoja useissa eri maissa matkustelusta? Vaiko tietoa omasta ammatistaan, (esim. parturi-kampaajalla kampausten tekemisestä ja hiustenleikkuusta)? Miten tarkalleen ne seikat mitä tuohon sitten ikinä keksittekään vaikuttavat äidit henkisiin valmiuksiin olla äiti?
Kiitos vaivannäöstänne jos jaksoitte pohdiskella ja vastata kaikkiin kysymyksiin! :) Kommentoikaa toki silti ihmeessä muutakin mitä mieleenne juolahtaakaan aiheen tiimoilta.
Kommentit (180)
Entäs miltä tuntuu niistä lapsista, joiden vanhemmat ovat hitaalla käyviä vanhuksia verrattuina kavereiden nuoriin vanhempiin? Tai joiden sairauksista pienet lapset joutuvat murehtimaan? Tai joiden isovanhemmat kuolevat tai eivät enää jaksa osallistua lastenlastensa elämään?
Toivottavasti arvostavat sitten sitä rahaa, mitä on ehditty keräämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
1. Aivot ovat epäkypsiä vielä 25-vuotiaaksi asti. Koen itse 20-vuotiaat vielä teineinä joilla ei ole tarpeeksi vastuuntuntoa lapsen kasvatusta varten.
2. Kuinka moni on vielä yhdessä saman tyypin kanssa kuin 20-vuotiaana? Yleensä 20-vuotiaana äidiksi tulleet eroavat muutaman vuoden sisään lapsen isästä, jos isä jää edes lapsen syntymään asti. Tuntuu epäreilulta että lapselle järjestetään tällainen lapsuus.
3. Naisen kuuluisi hankkia parhaassa iässä työkokemusta tai mahdollisesti jatkokoulutus uraansa varten. 20-vuotiaana äideiksi ryhtyneet jäävät yleensä kotiäidiksi/yh-mammoiksi jotka sitten kodinhoitotukien loppuessa katkeroivat sitä etteivät koskaan hankkineet koulutusta ja joutuvat tekemään matalapalkkatyötä, jos työelämään palaavat ensinnäkään.
Tuossa nyt muutama syy. Totta kai poikkeuksia on ja jotkut ovat suorastaan syntyneet äideiksi ja opiskelevat ahkerasti vauvanhoidon ohella, mutta iso osa ei.
Kun katson omaa ja mieheni kaveripiiriä niin ohan yhtä paljon on eronneita vanhempia kaikissa iläluokissa.
Kyllä siivoojat, kaupan kassat jne ansaitsevat ohan yhtä paljon tulla vanhemmiksi kuin muutkin. Mahdatko edes tuntea yhtään siivojaa? Minä tunnen ja oikein ihana ihminen on, hoitaa hyvin lapsensa eikä arvostele muita niin kuin sinä teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologia on 20-vuotiaan puolella, vaikka kukkahattutädit olisivatkin vastaan.
-Jaksaa valvoa, mutta ei tarvitse baareilla, kun voi valvoa oman lapsen kanssa.
-Kroppa toipuu synnytyksestä nopeammin, synnytys ja raskaus saattaa olla paljon helpompia.
-On vielä leikkisä äiti, kun omasta lapsuudesta ei ole ikuisuutta.
-Lapset tykkäävät nuoresta äidistä, myös naapurin lapset, sitä kehtaa esitellä.
-Äiti on vielä kärryillä uusista asioista, jolloin lapsikaan ei tipahda vanhana syntyneeksi.
-Tulee helpommin raskaaksi, ei tarvita keinotekoisia juttuja.
-Jaksaa matkustella ja touhuta lapsen kanssa. Eli lapsi ei syrjäytä muuta elämää.
-Kaverit raskaana about samaan aikaan, eikä 10-20 vuoden erolla.
Tässä on ihan joka kohta pielessä. Ai leikkisä. Päinvastoin. Leikkii aikuista
Keskimäärin eikä lapsi saadaan 28 v. Ihan yksin on äitinä nuorena. Nuorta äitiä kummaksutaan
20-vuotias on jo ihan Suomen lain mukaan aikuinen. Joten sinä rikot Suomen lakia. Ja kyllä siinä aikuistuu, kun laskut ja vastuut painaa päälle. Ei vaan voi pitkittää teini-ikää.
Ei kaikkien kaverit tai siskot tms ole täsmälleen samana vuonna syntyneitä...
Kuka kummeksuu nuorta äitiä?
Miten rikon lakia?
Aikuistuu tottakai mutta se on jotenkin leikkiä.
Kyllä parikymppisenä näyttää teiniäidit. Siskolta. Lapselta. Kummastuttaa ihmisiäTuo eri ikäiset kaverit. Se kai koskee vaikka 40v äidiksi tulevaa? Saa samaan aikaan lapsen kuin muutkin. Ei kaikkien kaverit ja siskot ole samana vuonna syntyneitä....
Leikkii aikuista? Oletko kehitysvammainen tai muuten jälkeen jäänyt? Ymmärrän jos on omakohtaista kokemusta siitä että käy vähän hitaalla.
Itse 20- vuotiaana ostin asunnon, kävin töissä ja menin naimisiin. Aika kaukana leikistä oli mun elämä.
Ottaa näköjään koville kun pitää alkaa nimitellä...
Sellaista kotileikkiä se on nuorena. Mutta onneksi jokainen siitä kasvaa
Oudompaa on, että nykyään se ikinuoruus kestää sinne 35 -vuotiaaksi asti. Jos sitä aiemmin kehtaa perustaa perheen, ostaa asunnon, mennä naimisiin jne. niin puhutaan "kotileikistä".
Parempihan se on, että edes pieni osa osaa ottaa sen vastuun jo nuorempana, eikä leikitä teini-ikää sinne lähemmäs keski-ikään asti. Ennen oli täysin normaalia, että nainen sai esikoisensa parikymppisenä, nykyään taas kuiskutellaan "mitä se noin nuorena...".
Ja ensiasunto on vielä 60-vuotiaana maksamatta, kun on matkusteltu ja harrastettu.
Näinpä.
On niin outoa, että nykyään jos haluat elämältä ihan perusasioita, eli kodin ja perheen, olet "aikuista leikkivä", jos teet tämän alle kolmekymppisenä.
Itse olen 29 -vuotias. Esikoisen sain 27 -vuotiaana, jo sitä ennen olin tuntenut tyhjyyttä matkusteluista ja myöhään yöhön juhlituista viikonloppuöistä. Kaikkiaan se elämä tuntui siltä, ettei se ole se minun elämäni.
Sitten sain lapsen, ja kaikki vaan loksahti paikoilleen. Rakastan äitiyttä ja ennenkaikkea lastani. Ja lapsivapaina öinä (silloin kun mies on lapsen kanssa mummolassa vierailulla), on parasta vaan istua illalla kiireettömästi kotona teekuppi kädessä lukien tai tv:tä katsellen, mennä aikaisin nukkumaan ja herätä 7 - 8 aikaan aamulla.
Jonkun mielestä sitten varmaan kotileikkiä, mutta ihan sama. Itse rakastan elämääni.
Itse sain lapsen vasta nelikymppisenä ja kohdallani se oli hyvä asia. Olen kokenut aika raskaita asioita elämässä ja 2-kymppisenä olin todella tasapainoton. Silti en ajattele, että kaikkien muiden kohdalla tilanne on sama... jollekin toiselle se voi olla juuri oikea ikä tulla vanhemmaksi. Ja samoin vähät välitän niistä, joiden mielestä itse sain lapseni liian vanhana. Kukin tehköön tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologia on 20-vuotiaan puolella, vaikka kukkahattutädit olisivatkin vastaan.
-Jaksaa valvoa, mutta ei tarvitse baareilla, kun voi valvoa oman lapsen kanssa.
-Kroppa toipuu synnytyksestä nopeammin, synnytys ja raskaus saattaa olla paljon helpompia.
-On vielä leikkisä äiti, kun omasta lapsuudesta ei ole ikuisuutta.
-Lapset tykkäävät nuoresta äidistä, myös naapurin lapset, sitä kehtaa esitellä.
-Äiti on vielä kärryillä uusista asioista, jolloin lapsikaan ei tipahda vanhana syntyneeksi.
-Tulee helpommin raskaaksi, ei tarvita keinotekoisia juttuja.
-Jaksaa matkustella ja touhuta lapsen kanssa. Eli lapsi ei syrjäytä muuta elämää.
-Kaverit raskaana about samaan aikaan, eikä 10-20 vuoden erolla.
Tässä on ihan joka kohta pielessä. Ai leikkisä. Päinvastoin. Leikkii aikuista
Keskimäärin eikä lapsi saadaan 28 v. Ihan yksin on äitinä nuorena. Nuorta äitiä kummaksutaan
20-vuotias on jo ihan Suomen lain mukaan aikuinen. Joten sinä rikot Suomen lakia. Ja kyllä siinä aikuistuu, kun laskut ja vastuut painaa päälle. Ei vaan voi pitkittää teini-ikää.
Ei kaikkien kaverit tai siskot tms ole täsmälleen samana vuonna syntyneitä...
Kuka kummeksuu nuorta äitiä?
Miten rikon lakia?
Aikuistuu tottakai mutta se on jotenkin leikkiä.
Kyllä parikymppisenä näyttää teiniäidit. Siskolta. Lapselta. Kummastuttaa ihmisiäTuo eri ikäiset kaverit. Se kai koskee vaikka 40v äidiksi tulevaa? Saa samaan aikaan lapsen kuin muutkin. Ei kaikkien kaverit ja siskot ole samana vuonna syntyneitä....
Leikkii aikuista? Oletko kehitysvammainen tai muuten jälkeen jäänyt? Ymmärrän jos on omakohtaista kokemusta siitä että käy vähän hitaalla.
Itse 20- vuotiaana ostin asunnon, kävin töissä ja menin naimisiin. Aika kaukana leikistä oli mun elämä.
Ottaa näköjään koville kun pitää alkaa nimitellä...
Sellaista kotileikkiä se on nuorena. Mutta onneksi jokainen siitä kasvaa
Oudompaa on, että nykyään se ikinuoruus kestää sinne 35 -vuotiaaksi asti. Jos sitä aiemmin kehtaa perustaa perheen, ostaa asunnon, mennä naimisiin jne. niin puhutaan "kotileikistä".
Parempihan se on, että edes pieni osa osaa ottaa sen vastuun jo nuorempana, eikä leikitä teini-ikää sinne lähemmäs keski-ikään asti. Ennen oli täysin normaalia, että nainen sai esikoisensa parikymppisenä, nykyään taas kuiskutellaan "mitä se noin nuorena...".
Ja ensiasunto on vielä 60-vuotiaana maksamatta, kun on matkusteltu ja harrastettu.
Näinpä.
On niin outoa, että nykyään jos haluat elämältä ihan perusasioita, eli kodin ja perheen, olet "aikuista leikkivä", jos teet tämän alle kolmekymppisenä.
Itse olen 29 -vuotias. Esikoisen sain 27 -vuotiaana, jo sitä ennen olin tuntenut tyhjyyttä matkusteluista ja myöhään yöhön juhlituista viikonloppuöistä. Kaikkiaan se elämä tuntui siltä, ettei se ole se minun elämäni.
Sitten sain lapsen, ja kaikki vaan loksahti paikoilleen. Rakastan äitiyttä ja ennenkaikkea lastani. Ja lapsivapaina öinä (silloin kun mies on lapsen kanssa mummolassa vierailulla), on parasta vaan istua illalla kiireettömästi kotona teekuppi kädessä lukien tai tv:tä katsellen, mennä aikaisin nukkumaan ja herätä 7 - 8 aikaan aamulla.
Jonkun mielestä sitten varmaan kotileikkiä, mutta ihan sama. Itse rakastan elämääni.
Sinä et ollut 20. Vaan ihan keskimääräinen ensisynnyttäjä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologia on 20-vuotiaan puolella, vaikka kukkahattutädit olisivatkin vastaan.
-Jaksaa valvoa, mutta ei tarvitse baareilla, kun voi valvoa oman lapsen kanssa.
-Kroppa toipuu synnytyksestä nopeammin, synnytys ja raskaus saattaa olla paljon helpompia.
-On vielä leikkisä äiti, kun omasta lapsuudesta ei ole ikuisuutta.
-Lapset tykkäävät nuoresta äidistä, myös naapurin lapset, sitä kehtaa esitellä.
-Äiti on vielä kärryillä uusista asioista, jolloin lapsikaan ei tipahda vanhana syntyneeksi.
-Tulee helpommin raskaaksi, ei tarvita keinotekoisia juttuja.
-Jaksaa matkustella ja touhuta lapsen kanssa. Eli lapsi ei syrjäytä muuta elämää.
-Kaverit raskaana about samaan aikaan, eikä 10-20 vuoden erolla.
Tässä on ihan joka kohta pielessä. Ai leikkisä. Päinvastoin. Leikkii aikuista
Keskimäärin eikä lapsi saadaan 28 v. Ihan yksin on äitinä nuorena. Nuorta äitiä kummaksutaan
20-vuotias on jo ihan Suomen lain mukaan aikuinen. Joten sinä rikot Suomen lakia. Ja kyllä siinä aikuistuu, kun laskut ja vastuut painaa päälle. Ei vaan voi pitkittää teini-ikää.
Ei kaikkien kaverit tai siskot tms ole täsmälleen samana vuonna syntyneitä...
Kuka kummeksuu nuorta äitiä?
Miten rikon lakia?
Aikuistuu tottakai mutta se on jotenkin leikkiä.
Kyllä parikymppisenä näyttää teiniäidit. Siskolta. Lapselta. Kummastuttaa ihmisiäTuo eri ikäiset kaverit. Se kai koskee vaikka 40v äidiksi tulevaa? Saa samaan aikaan lapsen kuin muutkin. Ei kaikkien kaverit ja siskot ole samana vuonna syntyneitä....
Leikkii aikuista? Oletko kehitysvammainen tai muuten jälkeen jäänyt? Ymmärrän jos on omakohtaista kokemusta siitä että käy vähän hitaalla.
Itse 20- vuotiaana ostin asunnon, kävin töissä ja menin naimisiin. Aika kaukana leikistä oli mun elämä.
Ottaa näköjään koville kun pitää alkaa nimitellä...
Sellaista kotileikkiä se on nuorena. Mutta onneksi jokainen siitä kasvaa
Nimitellä? Ihan tosissani kysyin, koska tuntuu oudolta että joku vielä 20- vuotiaana leikkii! Mutta mikäs siinä, niinkuin itse sanoit : jokainen kasvaa, sinäkin!
Vierailija kirjoitti:
Entäs miltä tuntuu niistä lapsista, joiden vanhemmat ovat hitaalla käyviä vanhuksia verrattuina kavereiden nuoriin vanhempiin? Tai joiden sairauksista pienet lapset joutuvat murehtimaan? Tai joiden isovanhemmat kuolevat tai eivät enää jaksa osallistua lastenlastensa elämään?
Toivottavasti arvostavat sitten sitä rahaa, mitä on ehditty keräämään.
Minä olen alle 30 -vuotias ja isäni saateltiin juuri palvelutaloon. Ikää 70 ja terveys pettänyt (muunmuassa dementia, joka pahentunut vuosi vuodelta).
Isän isot nettotulut menevät liki kaikkineen palvelutalo-asumisen kustannuksiin.
Että silleen. Kyllähän sitä toisinaan miettii, että muilla ikäisilläni on vielä reilusti työikäiset vanhemmat, joilla on jaksamista ja ylipäätään mitään käsitystä maailman menosta. Kun tapaan isäni, niin hän selittelee nuoruutensa asioita, kuin ne olisivat tapahtuneet eilen. Lähiaikojen tapahtumia taas ei välillä muista ollenkaan. Ja tämä vain pahenee, kunnes joku kerta vieraillessa hän ei enää tunne minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ketju pysyy käynnissä, peukutuksista tulee varmaan muodostumaan aika hyvä läpileikkaus av:laisten taustoista ja arvoista. Enemmän alempaa keskiluokkaa ja progressiivisempaa ylempää keskiluokkaa, vai arvokonservatiiveja ja duunareita?
Ei elämä aina mene niin kuin ennustetaan. Mulla on maisterin paperit ja ollut aikoinaan ihan hyvät keskiluokkaiset tulot, mutta teen nykyään ihan eri duunia, koska oman alan työt loppuivat kuin seinään. Aion vielä opiskellakin kuten ketjussa ollut toinen äiti, joka myös on tajunnut nykyelämän realiteetit. Maailma on muuttunut.
Ja vielä siitä mun alasta. Se oli sellainen, missä on näkynyt yhteiskunnan muutokset ensimmäisten joukossa. Eli se mitä minä olen jo kokenut, tulette te muutkin kokemaan, mutta myöhemmin.
Onneksi lapset on tehty jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologia on 20-vuotiaan puolella, vaikka kukkahattutädit olisivatkin vastaan.
-Jaksaa valvoa, mutta ei tarvitse baareilla, kun voi valvoa oman lapsen kanssa.
-Kroppa toipuu synnytyksestä nopeammin, synnytys ja raskaus saattaa olla paljon helpompia.
-On vielä leikkisä äiti, kun omasta lapsuudesta ei ole ikuisuutta.
-Lapset tykkäävät nuoresta äidistä, myös naapurin lapset, sitä kehtaa esitellä.
-Äiti on vielä kärryillä uusista asioista, jolloin lapsikaan ei tipahda vanhana syntyneeksi.
-Tulee helpommin raskaaksi, ei tarvita keinotekoisia juttuja.
-Jaksaa matkustella ja touhuta lapsen kanssa. Eli lapsi ei syrjäytä muuta elämää.
-Kaverit raskaana about samaan aikaan, eikä 10-20 vuoden erolla.
Tässä on ihan joka kohta pielessä. Ai leikkisä. Päinvastoin. Leikkii aikuista
Keskimäärin eikä lapsi saadaan 28 v. Ihan yksin on äitinä nuorena. Nuorta äitiä kummaksutaan
20-vuotias on jo ihan Suomen lain mukaan aikuinen. Joten sinä rikot Suomen lakia. Ja kyllä siinä aikuistuu, kun laskut ja vastuut painaa päälle. Ei vaan voi pitkittää teini-ikää.
Ei kaikkien kaverit tai siskot tms ole täsmälleen samana vuonna syntyneitä...
Kuka kummeksuu nuorta äitiä?
Miten rikon lakia?
Aikuistuu tottakai mutta se on jotenkin leikkiä.
Kyllä parikymppisenä näyttää teiniäidit. Siskolta. Lapselta. Kummastuttaa ihmisiäTuo eri ikäiset kaverit. Se kai koskee vaikka 40v äidiksi tulevaa? Saa samaan aikaan lapsen kuin muutkin. Ei kaikkien kaverit ja siskot ole samana vuonna syntyneitä....
Leikkii aikuista? Oletko kehitysvammainen tai muuten jälkeen jäänyt? Ymmärrän jos on omakohtaista kokemusta siitä että käy vähän hitaalla.
Itse 20- vuotiaana ostin asunnon, kävin töissä ja menin naimisiin. Aika kaukana leikistä oli mun elämä.
Ottaa näköjään koville kun pitää alkaa nimitellä...
Sellaista kotileikkiä se on nuorena. Mutta onneksi jokainen siitä kasvaa
Oudompaa on, että nykyään se ikinuoruus kestää sinne 35 -vuotiaaksi asti. Jos sitä aiemmin kehtaa perustaa perheen, ostaa asunnon, mennä naimisiin jne. niin puhutaan "kotileikistä".
Parempihan se on, että edes pieni osa osaa ottaa sen vastuun jo nuorempana, eikä leikitä teini-ikää sinne lähemmäs keski-ikään asti. Ennen oli täysin normaalia, että nainen sai esikoisensa parikymppisenä, nykyään taas kuiskutellaan "mitä se noin nuorena...".
Ja ensiasunto on vielä 60-vuotiaana maksamatta, kun on matkusteltu ja harrastettu.
Näinpä.
On niin outoa, että nykyään jos haluat elämältä ihan perusasioita, eli kodin ja perheen, olet "aikuista leikkivä", jos teet tämän alle kolmekymppisenä.
Itse olen 29 -vuotias. Esikoisen sain 27 -vuotiaana, jo sitä ennen olin tuntenut tyhjyyttä matkusteluista ja myöhään yöhön juhlituista viikonloppuöistä. Kaikkiaan se elämä tuntui siltä, ettei se ole se minun elämäni.
Sitten sain lapsen, ja kaikki vaan loksahti paikoilleen. Rakastan äitiyttä ja ennenkaikkea lastani. Ja lapsivapaina öinä (silloin kun mies on lapsen kanssa mummolassa vierailulla), on parasta vaan istua illalla kiireettömästi kotona teekuppi kädessä lukien tai tv:tä katsellen, mennä aikaisin nukkumaan ja herätä 7 - 8 aikaan aamulla.
Jonkun mielestä sitten varmaan kotileikkiä, mutta ihan sama. Itse rakastan elämääni.
Sinä et ollut 20. Vaan ihan keskimääräinen ensisynnyttäjä
Mieluusti olisin saanut lapsen jo nuorempana. Ehkäisy jätettiin pois ollessani 24 -vuotias, vaan lapsen "toimitus" kesti meidän kohdalla vähän kauemmin. Sepä tekikin niin surullista, kun yritin nauttia siitä lapsettoman vapaudesta ja riennoista, mutta mielessäni oli vain ajatus, ettei tämä ole minun elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse sain lapsen vasta nelikymppisenä ja kohdallani se oli hyvä asia. Olen kokenut aika raskaita asioita elämässä ja 2-kymppisenä olin todella tasapainoton. Silti en ajattele, että kaikkien muiden kohdalla tilanne on sama... jollekin toiselle se voi olla juuri oikea ikä tulla vanhemmaksi. Ja samoin vähät välitän niistä, joiden mielestä itse sain lapseni liian vanhana. Kukin tehköön tavallaan.
Juuri näin! Minä sain 20- vuotiaana ja olen siitä todella onnellinen. Mitä se edes kenellekkään kuuluu koska joku tekee lapsia, mutta kovasti täällä yrittää joku paremmin koulutettu päteä, haukkumalla muiden valintoja. Säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä siksi, että kaikki tuntemani 20v äidit pyöräyttää sen muksun jonkun epämääräisen säädön kanssa, elää vanhempien avustuksilla, juoksee edelleen samaan tahtiin baarissa, alkaa katua jossain vaiheessa, tekee lisää lapsia, katuu lisää ja lopulta masentuu.
Sitten ne jotka ovat lähempänä 30v ovat yleensä ehtineet olla saman miehen kanssa pidempään, menneet ehkä naimisiin, hankkineet ammatin, toteuttaneet haaveitaan esim matkustelemalla, panostamalla uraan, harrastamalla täysillä jne. Sitten kun se lapsi tulee, he ovat siihen sillä tavalla valmiita, että on helpompi keskittyä siihen eikä harmita kun se lapsi rajoittaa elämää.
Tämä on vain oma kokemus, mutta niinhän mielipiteet yleensä perustuu omiin kokemuksiin. Ymmärrän kyllä, että ihmiset on kovin erilaisia ja ei voi sanoa mikä on oikea aika tulla äidiksi. Mutta nykymaailmassa 20v on vielä todella nuori. Miksi silloin pitää jo se lapsi tehdä? Miksei vain tutkia vapaasti elämää ja nauttia vähän aikaa siitä, että on täysin vapaa? On ihan vasta tullut aikuiseksi ja saa päättää omista asioistaan. Miksei silloin kokeilisi kaikke mahdollista? Se lapsi on kuitenkin ihan hirveä vastuu ja rajoite, ja todella monia 20v alkaa harmittaa, kun he tajuavat sen ja näkevät vierestä miten kaverit ovat vapaita menemään.Mä olen 20-vuotias, mieheni kanssa lasta tällä hetkellä yrittävä yliopisto-opiskelija. Ei nyt mitenkään kovin kauan olla mieheni kanssa tunnettu, mutta kuitenkin asuttu yhdessä reilu vuosi ja oltu naimisissa puoli vuotta. Baareissa käyminen ei kiinnosta, enkä ole eläessäni edes juonut alkoholia. Mulle se elämän kaikkein hartain toive on pienestä lapsesta asti ollut saada oma perhe (mies ja lapsi/lapsia). En haaveile ulkomailla matkustelusta, koen sen ajatuksenkin enemmänkin vain stressaavana. Mä itse ajattelen sen äidiksi tulemisen olevan se kaikkein arvokkain ja suurin saavutus mitä voin vain ikinä elämässäni tehdä. Kaikki muu menee vain siinä sivussa. Työn koen olevan sitä varten että siitä saa rahaa jolla voi elellä vähän rennommin. Tietenkin haluan sen työn olevan mukavaa työtä ja tää ala jolla opiskelen vaikuttaa onnekseni olevan just sitä mitä etukäteen odotinkin. Koen tän elämän jota elän ilman lasta, olevan lähinnä sellaista eteenpäin löllymistä ilman todellista tarkoitusta. Mulle se elämän tarkoitus on saada elää mahdollisimman pitkään perheeseeni kuuluvien ihmisten kanssa, joita voin rakastaa viimeiseen hengenvetooni asti. Silloin koen saaneeni sellaisen oman "unelmaelämäni".
Miksi siis en toteuttaisi sitä? Mä koen jokseenkin loukkaavana ihmisten tuomitsevan asenteen ja erilaisten unelmien eriarvoistamisen. Miksi unelma maailman ympäri matkustelusta nuorena olisi jotenkin parempi kuin unelma lasten saamisesta nuoren?
ap
Voitko tulla parin kolmen vuoden päästä lapsen saamisesta palstalle kertomaan miten meni ja oletko vielä samaa mieltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on kohdeltu kuin vähä-älyistä ja osaamatonta alani työpaikoilla 16-vuotiaasta 23- vuotiaaksi asti. Nyt ilmeisesti alkaa olla jo sen verran kokemusta, että oon "aikuinen". Joka kerta ne samat liirum laarumit "kun oot noin nuori" "kyl sä sitä tiiät kun ikää tulee" " ei tuon ikäinen vielä tiedä" ja siis oli ihan sama oliko mulla kokemusta 2-4 vuotta, kun oli 22 kun vasta valmistunut kollega oli 28. Hän oli automaattisesti minua kokeneempi.
Että tiedän tuon kyseenalaistamisen iän vuosi liian hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Entäs miltä tuntuu niistä lapsista, joiden vanhemmat ovat hitaalla käyviä vanhuksia verrattuina kavereiden nuoriin vanhempiin? Tai joiden sairauksista pienet lapset joutuvat murehtimaan? Tai joiden isovanhemmat kuolevat tai eivät enää jaksa osallistua lastenlastensa elämään?
Toivottavasti arvostavat sitten sitä rahaa, mitä on ehditty keräämään.
No voin kertoa että nuorten vanhempien lapsena mun perheeni oli aina ja jatkuvasti "huonompi" ja mulle oli kaikki kasvaessa vaikeampaa kuin niillä luokkakavereilla joiden vanhemmat teki asiat ns. normaalissa järjestyksessä. Ovat saaneet vanhemmiltaan enemmän henkistä ja materiaalista tukea ihan aikuistumiseen asti ja sen jälkeenkin, ja nyt vasta kun ollaan reiluja kolmikymppisiä alkaa ensimmäisten vanhemmat olla edes vanhoja. Silti aktiivisia ja hyvin jaksavat osallistua ensimmäisten lastenlasten kasvatukseen ja hoitoon.
Äidilläni oli paljon noita katkeria tuomitsevia ajatuksia kaikista "itseään paremmista", esimerkiksi nyt noista kolmekymppisistä vanhemmista. Puhui sitten niitä juttuja minulle, lapselle. Ihan samoja mitä tässäkin ketjussa on heitetty ilmoille. Ovat muka ne vanhemmat vanhemmat niitä tuomitsevia ja ylemmyydentuntoisia ihmisiä, ihme että kolmekymppisenä edes enää saivat lapsia, kyllä nainen on biologisesti äidiksi parhaimmillaan 20-vuotiaana, aina ennenkin ne lapset on nuorena tehty ja vaikka mitä. En nyt sano että tuollainen typerä, defensiivinen ja valheellinen ajattelu olisi kaikkien parikymppisten ominaisuus ja varisisi siitä iän myötä, mutta mulla ainakin kesti kolmikymppiseksi asti ennen kuin opin äitini minuun iskostamista negatiivisista ajatusmalleista pois. Edellyttää tietyn ajan itsenäisyyttä, etäisyyttä ja kypsyyttä ennen kuin suvun taakat voi heittää harteiltaan. Äitinikin puhuu kyllä ihan vastaavia edelleen, mutta onneksi vähemmän ja myös vähemmän pimeitä suunnilleen siitä asti kun tulin teini-ikään, eivätkä ne tietenkään vaikuta enää minuun samalla tavalla. Toki niistä tulee tosi paha olo, usein vielä aikuisenakin niiden lapsuudessa vaikeiden asioiden toistuminen, etenkin jos on vielä sama ihminen kyseessä, aiheuttaa suhteettoman voimakkaan tunnereaktion. Joudun pitämään välit äitiini etäisinä tämän takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kymmenen vuoden kuluttua tiedät miten olet kehittynyt.
Eikä ne taloudelliset asiat ole toisarvoista. Opiskeluaikana ei kannata hankkia lapsia. Mikä ihmeen kiire? Elämää on jäljellä vaikka kuinka. Ei kaksikymppisenä ole vielä pakko tehdä kaikkeaEihän kaikkea ole tarkotuskaan tehdä samanaikaisesti. Mä priorisoin asiat mulle tärkeimpään arvojärjestykseen. Mulle ykkösenä tulee se oma lapsi ja perhe. Sitten sen jälkeen on se koko elämä aikaa yhdessä rakkaimpien kanssa opiskella loppuun ja työskennellä ja tehdä muita juttuja.
Taloudelliset asiat on katottu tietenkin etukäteen. Eihän noilla tuilla leveästi elele, mutta mitään oikeesti tärkeääkään ei silti jää puuttumaan. Mulle se aika on merkityksellistä. On siinä mulle ainakin iso ero että koenko eläessäni sitä "unelmaelämääni" 10 vuotta enemmän vaiko 10 vuotta vähemmän.
ap
Haluat lapsen köyhyyteen
Köyhyyden voi määritellä monella tavalla. Suomessa virallisesti köyhiä ovat ne joiden tulot alittavat 60% koko kansan mediaanitulosta. Silloin köyhyys on suhteutettu toisten ihmisten tuloihin, ei niinkään siihen saako rahoillaan sen minkä tarvitsee. Tällä hetkellä mulle jää n. 400e/kk käyttörahaa laskujen jälkeen. En siltikään koe itseäni köyhäksi, koska saan kaiken sen minkä tarvitsen ja jää vielä 50-100e/kk säästöönkin.
ap
Olet vielä niin nuori että tulisi ovat ihan tavalliset. Opiskelijan tulot. Menot muuttuvat myöhemmin. Ei ole järkevää tehdä lasta köyhyyteen.
Mikäli odottaa varmoja tuloja, saa odottaa kauan. Moni elää epävarmassa työllisyystilanteessa pätkätöiden ja yt-manian aikana. Eli mikäli haluat olla varma, ettei lapsi synny köyhyyteen, tulee sinun voittaa loton päävoitto, tai vastaavasti saada jättiperintö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä siksi, että kaikki tuntemani 20v äidit pyöräyttää sen muksun jonkun epämääräisen säädön kanssa, elää vanhempien avustuksilla, juoksee edelleen samaan tahtiin baarissa, alkaa katua jossain vaiheessa, tekee lisää lapsia, katuu lisää ja lopulta masentuu.
Sitten ne jotka ovat lähempänä 30v ovat yleensä ehtineet olla saman miehen kanssa pidempään, menneet ehkä naimisiin, hankkineet ammatin, toteuttaneet haaveitaan esim matkustelemalla, panostamalla uraan, harrastamalla täysillä jne. Sitten kun se lapsi tulee, he ovat siihen sillä tavalla valmiita, että on helpompi keskittyä siihen eikä harmita kun se lapsi rajoittaa elämää.
Tämä on vain oma kokemus, mutta niinhän mielipiteet yleensä perustuu omiin kokemuksiin. Ymmärrän kyllä, että ihmiset on kovin erilaisia ja ei voi sanoa mikä on oikea aika tulla äidiksi. Mutta nykymaailmassa 20v on vielä todella nuori. Miksi silloin pitää jo se lapsi tehdä? Miksei vain tutkia vapaasti elämää ja nauttia vähän aikaa siitä, että on täysin vapaa? On ihan vasta tullut aikuiseksi ja saa päättää omista asioistaan. Miksei silloin kokeilisi kaikke mahdollista? Se lapsi on kuitenkin ihan hirveä vastuu ja rajoite, ja todella monia 20v alkaa harmittaa, kun he tajuavat sen ja näkevät vierestä miten kaverit ovat vapaita menemään.Mä olen 20-vuotias, mieheni kanssa lasta tällä hetkellä yrittävä yliopisto-opiskelija. Ei nyt mitenkään kovin kauan olla mieheni kanssa tunnettu, mutta kuitenkin asuttu yhdessä reilu vuosi ja oltu naimisissa puoli vuotta. Baareissa käyminen ei kiinnosta, enkä ole eläessäni edes juonut alkoholia. Mulle se elämän kaikkein hartain toive on pienestä lapsesta asti ollut saada oma perhe (mies ja lapsi/lapsia). En haaveile ulkomailla matkustelusta, koen sen ajatuksenkin enemmänkin vain stressaavana. Mä itse ajattelen sen äidiksi tulemisen olevan se kaikkein arvokkain ja suurin saavutus mitä voin vain ikinä elämässäni tehdä. Kaikki muu menee vain siinä sivussa. Työn koen olevan sitä varten että siitä saa rahaa jolla voi elellä vähän rennommin. Tietenkin haluan sen työn olevan mukavaa työtä ja tää ala jolla opiskelen vaikuttaa onnekseni olevan just sitä mitä etukäteen odotinkin. Koen tän elämän jota elän ilman lasta, olevan lähinnä sellaista eteenpäin löllymistä ilman todellista tarkoitusta. Mulle se elämän tarkoitus on saada elää mahdollisimman pitkään perheeseeni kuuluvien ihmisten kanssa, joita voin rakastaa viimeiseen hengenvetooni asti. Silloin koen saaneeni sellaisen oman "unelmaelämäni".
Miksi siis en toteuttaisi sitä? Mä koen jokseenkin loukkaavana ihmisten tuomitsevan asenteen ja erilaisten unelmien eriarvoistamisen. Miksi unelma maailman ympäri matkustelusta nuorena olisi jotenkin parempi kuin unelma lasten saamisesta nuoren?
ap
Voitko tulla parin kolmen vuoden päästä lapsen saamisesta palstalle kertomaan miten meni ja oletko vielä samaa mieltä?
10-15 vuoden päästä olisi parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs miltä tuntuu niistä lapsista, joiden vanhemmat ovat hitaalla käyviä vanhuksia verrattuina kavereiden nuoriin vanhempiin? Tai joiden sairauksista pienet lapset joutuvat murehtimaan? Tai joiden isovanhemmat kuolevat tai eivät enää jaksa osallistua lastenlastensa elämään?
Toivottavasti arvostavat sitten sitä rahaa, mitä on ehditty keräämään.
Minä olen alle 30 -vuotias ja isäni saateltiin juuri palvelutaloon. Ikää 70 ja terveys pettänyt (muunmuassa dementia, joka pahentunut vuosi vuodelta).
Isän isot nettotulut menevät liki kaikkineen palvelutalo-asumisen kustannuksiin.
Että silleen. Kyllähän sitä toisinaan miettii, että muilla ikäisilläni on vielä reilusti työikäiset vanhemmat, joilla on jaksamista ja ylipäätään mitään käsitystä maailman menosta. Kun tapaan isäni, niin hän selittelee nuoruutensa asioita, kuin ne olisivat tapahtuneet eilen. Lähiaikojen tapahtumia taas ei välillä muista ollenkaan. Ja tämä vain pahenee, kunnes joku kerta vieraillessa hän ei enää tunne minua.
Mä oon 50, ja mun 75-vuotias isäni tekee vielä osa-aikatöitä yrittäjänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologia on 20-vuotiaan puolella, vaikka kukkahattutädit olisivatkin vastaan.
-Jaksaa valvoa, mutta ei tarvitse baareilla, kun voi valvoa oman lapsen kanssa.
-Kroppa toipuu synnytyksestä nopeammin, synnytys ja raskaus saattaa olla paljon helpompia.
-On vielä leikkisä äiti, kun omasta lapsuudesta ei ole ikuisuutta.
-Lapset tykkäävät nuoresta äidistä, myös naapurin lapset, sitä kehtaa esitellä.
-Äiti on vielä kärryillä uusista asioista, jolloin lapsikaan ei tipahda vanhana syntyneeksi.
-Tulee helpommin raskaaksi, ei tarvita keinotekoisia juttuja.
-Jaksaa matkustella ja touhuta lapsen kanssa. Eli lapsi ei syrjäytä muuta elämää.
-Kaverit raskaana about samaan aikaan, eikä 10-20 vuoden erolla.
Tässä on ihan joka kohta pielessä. Ai leikkisä. Päinvastoin. Leikkii aikuista
Keskimäärin eikä lapsi saadaan 28 v. Ihan yksin on äitinä nuorena. Nuorta äitiä kummaksutaan
20-vuotias on jo ihan Suomen lain mukaan aikuinen. Joten sinä rikot Suomen lakia. Ja kyllä siinä aikuistuu, kun laskut ja vastuut painaa päälle. Ei vaan voi pitkittää teini-ikää.
Ei kaikkien kaverit tai siskot tms ole täsmälleen samana vuonna syntyneitä...
Kuka kummeksuu nuorta äitiä?
Miten rikon lakia?
Aikuistuu tottakai mutta se on jotenkin leikkiä.
Kyllä parikymppisenä näyttää teiniäidit. Siskolta. Lapselta. Kummastuttaa ihmisiäTuo eri ikäiset kaverit. Se kai koskee vaikka 40v äidiksi tulevaa? Saa samaan aikaan lapsen kuin muutkin. Ei kaikkien kaverit ja siskot ole samana vuonna syntyneitä....
Leikkii aikuista? Oletko kehitysvammainen tai muuten jälkeen jäänyt? Ymmärrän jos on omakohtaista kokemusta siitä että käy vähän hitaalla.
Itse 20- vuotiaana ostin asunnon, kävin töissä ja menin naimisiin. Aika kaukana leikistä oli mun elämä.
Ottaa näköjään koville kun pitää alkaa nimitellä...
Sellaista kotileikkiä se on nuorena. Mutta onneksi jokainen siitä kasvaa
Nimitellä? Ihan tosissani kysyin, koska tuntuu oudolta että joku vielä 20- vuotiaana leikkii! Mutta mikäs siinä, niinkuin itse sanoit : jokainen kasvaa, sinäkin!
Aivan
Ihan tosissasi kysyit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs miltä tuntuu niistä lapsista, joiden vanhemmat ovat hitaalla käyviä vanhuksia verrattuina kavereiden nuoriin vanhempiin? Tai joiden sairauksista pienet lapset joutuvat murehtimaan? Tai joiden isovanhemmat kuolevat tai eivät enää jaksa osallistua lastenlastensa elämään?
Toivottavasti arvostavat sitten sitä rahaa, mitä on ehditty keräämään.
Minä olen alle 30 -vuotias ja isäni saateltiin juuri palvelutaloon. Ikää 70 ja terveys pettänyt (muunmuassa dementia, joka pahentunut vuosi vuodelta).
Isän isot nettotulut menevät liki kaikkineen palvelutalo-asumisen kustannuksiin.
Että silleen. Kyllähän sitä toisinaan miettii, että muilla ikäisilläni on vielä reilusti työikäiset vanhemmat, joilla on jaksamista ja ylipäätään mitään käsitystä maailman menosta. Kun tapaan isäni, niin hän selittelee nuoruutensa asioita, kuin ne olisivat tapahtuneet eilen. Lähiaikojen tapahtumia taas ei välillä muista ollenkaan. Ja tämä vain pahenee, kunnes joku kerta vieraillessa hän ei enää tunne minua.
No minulla on 80-vuotias äiti - asuu kotonaan, hoitaa asiansa, lenkkeilee ja hankki juuri uuden tabletin. Tuli äidikseni vähän alle nelkymppisenä, kuten minäkin. Koskaan lapsena en tuntenut että äitini olisi ollut kavereideni äitejä vanhempi. Äitiäni nuorempi isäni on kyllä kuollut. Ei nämä asiat ole niin yksioikoisia, että aina vanha vanhempi on pahaksi. Itse tykkään myös siitä, että perinteiden ja historian tajuni on parempi kuin monilla ikäisilläni (kiitos "vanhana" minun saaneen äidin).
Tämä keskusteluketju valottaa sitä tosiasiaa, että oikeaa ikää tulla äidiksi ei ole. Äitiys on niin subjektiivinen kokemus, että 40- vuotias äidiksi tullut ei voi ymmärtää 20- vuotiasta äitiä. Jos äiti on vastuullinen ja (huom.!) päihteetön ja tunne-elämältään edes jollain tavoin tasapainossa, lapsella on missä iässä vain mahdollista saada turvallinen lapsuus. Surullisia perhetragedioita löytyy kaikista ikäluokista. Ei voi sanoa, että parikymppinen olisi epäkypsä tai nelikymppinen liian vanha. Kaikki on kiinni tuesta ja yhteiskunnan ja ympäristön suhtautumisesta.
Arvostakaamme kaikkia äitejä juuri sen ikäisinä kuin ovat. Omat "virheet" ja pahan olon voi purkaa pönkittämällä omia ratkaisujaan - mutta kun oikeaa ratkaisua ja ikää ei ole. Tärkeintä on rakkaus ja tuki.
Jos ketju pysyy käynnissä, peukutuksista tulee varmaan muodostumaan aika hyvä läpileikkaus av:laisten taustoista ja arvoista. Enemmän alempaa keskiluokkaa ja progressiivisempaa ylempää keskiluokkaa, vai arvokonservatiiveja ja duunareita?