Lue keskustelun säännöt.
Raivostuttaa, kun vauva vaatii koko ajan huomiota eikä viihdy yksin yhtään! En jaksa pitää jatkuvasti lähellä.
08.03.2018 |
Aamulla, kun mies lähtee töihin niin se huomion vaatiminen alkaa. Koko ajan pitää olla ihan iholla, edes vessaan en voi mennä yksin ilman huutoa. Tosin nyt alan olla jo niin äärirajoilla jatkuvan iholla olon kanssa, että mä vaan kylmän viileästi menen esim. vessaan yksin ja annan huutaa sen ajan.
Kyllä mä tiesin, että vauvat tarvitsevat huomiota, mutta on mun kavereidenkin lapset edes joitakin aikoja viihtyneet yksinkin. He ovat esim. opiskelleet vauva-aikana. Mä en voi edes syödä aamupalaa rauhassa. Tämä ei halua olla yksin yhtään, paitsi nukkuessa. Sitterissäkin vaan huutaa, koko ajan pitäisi pitää vain sylissä. En jaksa.
Illalla kun mies tulee kotiin, annan hänelle vauvan jo eteisessä lennosta ja lähden teatteriin, kahville tai harrastuksiin muutamaksi tunniksi. Vauva jää huutamaan perään, mutta tämä pitää mut järjissäni. Ja rauhoittuu kuulemma aina jossain kohtaa, mutta miehen mielestä mun pitäisi olla enemmän iltaisin kotona. Siis mähän olen jo joka helvetin päivä alkuiltaan asti kotona! Loppuu järki totaalisesti jos vielä illatkin pitäisi olla!
Vauva on nyt siis 6kk ja mä kaipaan jo töihin, tai vaikka viikoksi ilman vauvaa Balille. Toista ei tainnut meille tulla.
Kommentit (237)
Lähetä se vauva Balille niin sillähän asia on selvä. Sitten voit itse mennä vaikka oopperaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi ehkä voinut miettiä kahteen kertaan tekeekö lapsia vai ei, kun sanoo itsekin että ”lapsi tuli nykyisen miehen kanssa yksi vaihtoehto elämään”
Aika kylmästi sanottu, olisi pysynyt lapsettomana niin pystyis pyörimään kahviloissa ja teattereissa sekä hoitamaan parisuhdettaan joka päivä.
Seuraava otsikko onkin sitten Raivostuttavaa kun lapsi tunkee joka paikkaan ja roikkuu lahkeessa taaperona, ja ärsyttävää kun pitää lasta viedä harrastuksiin...jne.
Tosiaan kaikilla ei ole tuollaisia vaihtoehtoja elämässään. Lasta ei vaan saa vaikka kuinka haluaisi. On tainnut elämä olla helppoa ja kaikki tullut tarjottimella kun ei osata olla ollenkaan tilanteessa jossa oletkin elintärkeä ja sinulta vaaditaankin jotain. Tasan ei käy nallekarkit.
Just tuossa iässä vauvat turhautuu. Leikkiikö hetken lattialla lelujen parissa? Lauleskelet ja juttelet vauvalle puuhastellessasi, sun äänikin rauhoittaa. Vauva sitteriin kun käyt vessassa. Vauva ei kuole, jos pienen hetken kitisee. Kun alkaa ryömiä, kontata ja nousta tukea vasten seisomaan, ei vaadi syliä niin paljon. Mutta sitten onkin vahdittava koko ajan ettei kolhi itseään tai syö mitään. 2- vuotias leikkii jo hetken omia juttuja, valvottava kuitenkin.
15 vuotiaana kitiseekin jo ihan muista syistä. Eikä tunge sun syliin.
Täällä myös yksi uupunut äiti, vauva on 6kk. Todella vaativa vauva, haluaa olla koko ajan sylissä tai alkaa hirveä huuto. Nyt nukkuu päiväunia ja tämä hetki on ihana. Mulla on särkenyt päätä jo monta päivää, varmaan hartiat jumissa. Eilen itkin monta kertaa, olen jaksanut sinnitellä, mutta nyt purkautui väsymys.
Mulla on myös vanhempi lapsi, jaksan sen ajatuksen avulla, että tiedän tämän helpottavan ajan myötä.
Kohta vauva osaa istua ja tutkiskelee leluja käsissään. Siitä pikkuhiljaa alkaa ryömiä jne.
Toi mahdottomuus kuuluu kyllä 6kk ikäänkin. Mulla esikoinen ei ollut sylivauva yhtään ja hytkytteli itsensä aina takasin lattialle hetken halimisen tai leikkimisen jälkeen, koska halusi omiin hommiinsa. sitten siinä 6kk iässä se äkisti kiepsahti ihan päälleen ja lapsi alkoi itkeä, jos en ollut ihan koko ajan vähintään näkökentässä. Lapset ottaa noita regressiokausia ajoittain ja heittäytyvät täysiksi vauvoiksi. Paras vinkki asiaan on, että ajattele tuota vaiheena. Kyllä ne tarpeet siitä tasottuu, kun tyyppi saa lisää taitoja. Sulla on oikeus pottuuntua. Mikään karaiseminen ei siihen auta. Noita vaiheita tulee ja menee. Useimmiten oikein kova vinkukiukutteluvaihe ennakoi kehitysaskelta, joten tulet saamaan "palkintosi" myöhemmin. Tsemppiä ja käy ihan rauhassa ulkona talosta, kun mies tulee kotiin. Tekee hyvää lapsellekin leimaantua toiseenkin vanhempaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua huttua!
Sain oman ainokaiseni 17 vuotta sitten, ja tuollaista se oli. Lapseni ei tosin nukkunutkaan kuin sylissä tai vaunuissa, tai öisin ihan kiinni minussa, jolloi minä en pystynyt nukkumaan, koska en pystynyt käätymään. Ja jos käännyin selin vauvaan, se heräsi. Jouduin siis ottamaan kakkoshädälle mennessänikin vauvan mukaan sitteriin vessaan. Pissalla sentäs pystyin käymään. Tämä oli yksi syy siihen etten tehnyt kuin yhden lapsen. Ei sitä oikeasti jaksanut loppupeleissä. Toisaalta lapselleni kelpasi kyllä kaveriksi joku muukin kuin minä, mutta ihan kuin se olisi syntymästä asti hokenut vain tauotta "katomua, katomua, pidä sylissä, kato mua," ja jos näin ei tehnyt, alkoi itku ja huuto kun saa niin vähän huomiota.
Meillä sama huomionvaatiminen jatkui koko lapsuuden ajan. Myöhemmin diagnosoitiin lapsella muutamakin neurloginen poikkeustila, jonka vuoksi hän ei esimerkiksi ymmärtänyt olevansa minusta erillinen henkilö, kuin vasta paljon myöhemmin kuin muut lapset, joten hän hätääntyi kun en ollut paikalla, ja siitä jäi jopa ihan hylkäämiskokemusta, kun jouduiin palaamaan töihin jne.
Kuulostaa tyypilliseltä äidiksi tulon kriisiltä. Itselläni oli ihan samoja tunteita esikoisen kanssa. tuli oikeasti pienenä shokkina se sitovuus, ettei voi istua hetkeksikään alas ilman vauvaa, eikä lähikaupasta voi edes maitoa hakea enää tuosta vaan. olihan sitä käynyt läpi mielessään raskausaikana, mutta todellisuus löi kyllä vasten kasvoja, vaikka kuvittelin olevani niin äidillinen ja lempeä. Tota se vaan on ap. vaikka olisi helppokin vauva. Meillä on nyt toinen, vaikka esikoisen vauva aikana vannoin etten koskaan halua toista. Tällä kertaa tuota shokkia ei olekaan enää tullut, vaan on itsestään selvää että otan vauvan mukaan vessaan, suihkuun.. ja kaikki pitää suunnitella ja aikatauluttaa. nyt tämän myös jaksaa paremmin, kun ei ole sitä henkistä sopeutumisen taakkaa.
Kyllä sä selviät! kaikki tunteet on sallittuja, mutta älä anna negatiivisille tunteille kuitenkaan ylivaltaa. Itseäni helpottaa usein se, etten oleta enää mitään. en aseta toiveita siitä että pääsin katsomaan illalla leffaa mukavasti sohvalla karkkia mussuttaen, ja pety kun vauva keskeyttää katsomisen miljoona kertaa. Alan katsomaan leffaa, mutta jos vauva ei nukukkaan, niin niin se vain on. sitte hyssytellään koko yö ja unohdetaan se leffa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi ehkä voinut miettiä kahteen kertaan tekeekö lapsia vai ei, kun sanoo itsekin että ”lapsi tuli nykyisen miehen kanssa yksi vaihtoehto elämään”
Aika kylmästi sanottu, olisi pysynyt lapsettomana niin pystyis pyörimään kahviloissa ja teattereissa sekä hoitamaan parisuhdettaan joka päivä.
Seuraava otsikko onkin sitten Raivostuttavaa kun lapsi tunkee joka paikkaan ja roikkuu lahkeessa taaperona, ja ärsyttävää kun pitää lasta viedä harrastuksiin...jne.Tosiaan kaikilla ei ole tuollaisia vaihtoehtoja elämässään. Lasta ei vaan saa vaikka kuinka haluaisi. On tainnut elämä olla helppoa ja kaikki tullut tarjottimella kun ei osata olla ollenkaan tilanteessa jossa oletkin elintärkeä ja sinulta vaaditaankin jotain. Tasan ei käy nallekarkit.
Ikävää ettet ole lasta ainakaan vielä saanut. Mutta tiedätkö jos olet jonain päivänä äiti, voi olla, että käyt juuri noita samoja tunteita läpi. Väsymys on inhimillistä, miksi siihen pitää suhtautua niin vihamielisesti? Toki positiivisella asenteella pärjää pitkälle.
Vaikuttaa siltä, ettet ole läsnä vauvalle vaan itsellesi. Tuleepa surullinen olo..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kuopukseni oli jo vauvasta lähtien samanlainen, vaativa vauva. Liinassa se oli päivät, kyljessä (tississä) kiinni yöt, kun se oli ensin pari tuntia kanneltu hiljaiseksi ja uneen. Yksivuotiaana huomattiin yliherkkyys maidolle.
Silti koko elämänsä tämä kahdeksanvuotias on ollut iholla, hyvässä ja pahassa repinyt mut ja mun hermot riekaleiksi. Toisaalta opettanut niin paljon kauneudesta tässä maailmassa ja toisesta välittämisestä. Mutta energiasyöppö on ollut koko elämänsä.
Erityisherkkä lapsi, jonka kanssa elämä ei ainakaan käy yksitoikoiseksi.
Ja kyllä, minäkin monesti haaveilen yksinäisestä lomaviikosta, vaikka rakas lapsi hän onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei mulla oli itselläni kylmä kahvi joak päivä tyttö oli lähellä ja join Silti. ja jos oli hoidossa niin huolestuin sika paljon, tyttö nukkui vieressä kun oli helpompaa. Kyllä joku hätä on molemmilla sulla ja lapsella . 6 kk lapsi alkaa tehdä hampaita ellei ole tullut jo. Toiseksi lapsi saattaa huutaa kun vaistoo sun olotilan ja niin tekeekin. Jos sua helpottaa ja huuto kestää kun et ole lähellä niin ota sitteri eteesi ja kiikuta sitä älä lujaa sillein heijaamalla. Voit käydä vessassa mutta lapsi on mukana ja näkee sut. Kyllä lapsella on erikoistarpeita ja saattaa huutaa. Ja mitä jos vain menisit pienen kanssa päikkäreille tosin niin taidat lähteä kans. Ota ja laita paitasi lapsen viereen kun käyt vessassa kokeile onko apua. Siis hajusi jää siihen meillä toimi usein. Ja sellainen mikä ollut sun päällä. Ja anna se lapselle. Saattaa rauhoittua. Valitrttavaa on että vauvaaika on lyhyt ja sen haluaisin linäkin vielä kokea mut ei ole tärpännyt. Toi haju toimi myös siskontytölle rauhottui kun pääsi mun rintakehän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommaa itsellesi hyvät korvakuulokkeet ja anna tulla hyvää musaa tai äänikirjoja, kuunnelmia pitkät tovit. Sua ei ressaa niin paljon, et kuule vauvan itkua, ei tule ainakaan "vihamielisiä" reaktioita ja vauva tottuu aikanaan, että huutaminen tai itku ei tuota vastakaikua. Kaipa tähän maailmaan itkua ja huutoa mahtuu. Äiti kaipaa kuplan, että jaksaa vastata tarpeisiin. Normaalit aktiviteetit ja kontaktit mutta 24/7 tulee kuka tahansa hulluksi.
Mies453 kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, ettet ole läsnä vauvalle vaan itsellesi. Tuleepa surullinen olo..
Eihä tää tietenkään mitenkään auta, mutta täällä on naisilla ollu hyviä vertaistuki apuja.
Mun vauva oli elämänsä ensimmäisen vuoden tyytyväinen vain jos lauloin :D
Musta tuli mestari kehittelemään ”hetken lauluja” Studio Julmahuvin tyyliin. Klassikkoja kuten ”äiti se täällä vessassa vaan, tekee, tekee tarpeitaan”
tai ”näin pullon sipulia aina vaan, kyyneleet valuu valtoimenaan”.
Sitten yhtäkkiä kun lapsi oppi puhumaan niin kielsi laulamisen. Huusi raivoissaan ”EI LAULA!”. Ehkä lapsi olikin vaan laulamisesta niin kauhuissaan että sen takia jähmettyi rauhalliseksi, ja kun osasi ilmaista itseään niin laittoi hommalle heti stopin :D
Sanoitin siis noin vuoden ajan kaiken mitä tein, laulamalla.
*pilkon sipulia
Siis. Tietenkin.
Voi, tuttuja fiiliksiä! Älä säikähdä, kaikki tunteet on sallittuja ja kuuluu äitiyteen. Eiköhän jokainen väsähdä jossain kohtaa ja koe epätoivon fiiliksiäkin: tätäkö tämä onkin, en saa koskaan olla rauhassa! Hirmu hyvä kun tulit purkamaan tänne, se jo auttaa, ja tässä listassa oli jo paljon hyviä vinkkejä.
Itselleni silloinen vauva-palsta oli henkireikä, silloin siis oli nikit lähes kaikilla ja oli paljon apua saatavilla ja hyviä keskusteluja. Tavattiin kahviloissa, puistoissa ja babybiossa, aika meni paljon mukavammin kun oli aikuisseuraa, ja lapsillakin ikäseuraa, aluksi katsella ihmetellä ja myöhemmin leikkiä. Eli: mene ihmeessä ihmisten ja toisten äitien pariin!
Työ voi olla houkutteleva ajatus, mutta se ei ratkaise kaikkia ongelmia, vaan pikemmin tulee lisääkin. Muista, että vauvoilla on erilaisia vaiheita, joskus takertuvampia ja välillä taas helpottaa. Vaikkei siltä tunnu, niin sanon silti kliseen, vauva-aika meni NIIN nopeasti ohi! Eilen juuri katsottiin vanhoja valokuvia, tavallaan sitä unohtaakin ihan hirveästi, jopa miltä se lapsi näytti pienempänä.
Nyt itsellä jo isoja, kohta aikuisia lapsia. Mutta kiva miettiä vauva-aikojakin, kaiken väsymyksen lisäksi se oli enimmäkseen onneksi hyvää aikaa. Ja sellainen vielä, että ensimmäinen lapsi oli haastavin, se eka lapsi muuttaa itseä eniten, tietenkin, lapsettomasta lapselliseksi. Toisten kanssa osasi itsekin jo ottaa lungimmin, tiesi jo että kyllä se siitä, ja vaiheet tulee ja menee.
Voimia ja tsemppiä sinulle ap, eiköhän se pian helpota <3
Vierailija kirjoitti:
Hommaa itsellesi hyvät korvakuulokkeet ja anna tulla hyvää musaa tai äänikirjoja, kuunnelmia pitkät tovit. Sua ei ressaa niin paljon, et kuule vauvan itkua, ei tule ainakaan "vihamielisiä" reaktioita ja vauva tottuu aikanaan, että huutaminen tai itku ei tuota vastakaikua. Kaipa tähän maailmaan itkua ja huutoa mahtuu. Äiti kaipaa kuplan, että jaksaa vastata tarpeisiin. Normaalit aktiviteetit ja kontaktit mutta 24/7 tulee kuka tahansa hulluksi.
Tervetuloa välttelevä kiintymyssuhde! Kehittyvälle vauvalle ei nimenomaan tule opettaa että itku ei tuota vastakaikua, tuo vanha filosofia että vauvasta tulee hemmoteltu kun sen hätään vastataan on kivikautinen. Toimii taaperoille kyllä ettei jokaista pientä itkua paapota, mutta pienelle vauvalle tuo aiheuttaa vakavia haittoja.
Olisi ehkä voinut miettiä kahteen kertaan tekeekö lapsia vai ei, kun sanoo itsekin että ”lapsi tuli nykyisen miehen kanssa yksi vaihtoehto elämään”
Aika kylmästi sanottu, olisi pysynyt lapsettomana niin pystyis pyörimään kahviloissa ja teattereissa sekä hoitamaan parisuhdettaan joka päivä.
Seuraava otsikko onkin sitten Raivostuttavaa kun lapsi tunkee joka paikkaan ja roikkuu lahkeessa taaperona, ja ärsyttävää kun pitää lasta viedä harrastuksiin...jne.