Lue keskustelun säännöt.
Raivostuttaa, kun vauva vaatii koko ajan huomiota eikä viihdy yksin yhtään! En jaksa pitää jatkuvasti lähellä.
08.03.2018 |
Aamulla, kun mies lähtee töihin niin se huomion vaatiminen alkaa. Koko ajan pitää olla ihan iholla, edes vessaan en voi mennä yksin ilman huutoa. Tosin nyt alan olla jo niin äärirajoilla jatkuvan iholla olon kanssa, että mä vaan kylmän viileästi menen esim. vessaan yksin ja annan huutaa sen ajan.
Kyllä mä tiesin, että vauvat tarvitsevat huomiota, mutta on mun kavereidenkin lapset edes joitakin aikoja viihtyneet yksinkin. He ovat esim. opiskelleet vauva-aikana. Mä en voi edes syödä aamupalaa rauhassa. Tämä ei halua olla yksin yhtään, paitsi nukkuessa. Sitterissäkin vaan huutaa, koko ajan pitäisi pitää vain sylissä. En jaksa.
Illalla kun mies tulee kotiin, annan hänelle vauvan jo eteisessä lennosta ja lähden teatteriin, kahville tai harrastuksiin muutamaksi tunniksi. Vauva jää huutamaan perään, mutta tämä pitää mut järjissäni. Ja rauhoittuu kuulemma aina jossain kohtaa, mutta miehen mielestä mun pitäisi olla enemmän iltaisin kotona. Siis mähän olen jo joka helvetin päivä alkuiltaan asti kotona! Loppuu järki totaalisesti jos vielä illatkin pitäisi olla!
Vauva on nyt siis 6kk ja mä kaipaan jo töihin, tai vaikka viikoksi ilman vauvaa Balille. Toista ei tainnut meille tulla.
Kommentit (237)
hei ensinnäkin, oot jo 6kk pärjännyt (tai kestänyt)!! et todellakaan ole tunteesi kanssa yksin - ihan varmasti jokainen äiti/vanhempi ei vaan jaksa "takiaisiaan", vaikka todellakin ovat rakkaita. toi on arvostettavaa että tunnustat että nyt et vaan jaksa ja haet jotenkin apua - vaikkapa täältä. vinkkejä ovat jo ylläolevat antaneet - kantoliinasta/kantorepusta vauvasi varmaan pitää ja saisit siinä samalla tehdä vaivihkaa omia juttuja, esim. jos tykkäät kuunnella musiikkia ja tanssia, niin voit jammailla ja vauva on tyytyväinen. Erilaisia tapahtumia on ainakin kaupungeissa, esim. muskarit, taidekerhot, perhekahvilat, museot/näyttelyt vanhempi+vauva ja sitten tietty jos sinulla on sukulainen/ystävä, jonka luokse voisit mennä. vauvat ovat niin erilaisia, mutta on vauvoja, jotka tykkäävät esim. pomppia hyppykeinussa, leikkiä leikkimatolla (itse voi istua vieressä vaikka kuuntelemassa äänikirjaa, tjms.) tai erilaiset liikkuvat lelut viedä lapsen mielenkiintoa paremmin sinusta edes hetken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinnittele nyt hyvä ihminen vielä kesään asti. Eiköhän sitä lasta ala kiinnostaa muutkin asiat kuin sylissä roikkuminen sitten, kun kävely tulee kuvioihin. Sitten kiroat sitä, kun pitää olla koko ajan menossa ulos ja juosta perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vauva vaistoaa vihamielisyyteesi. Pystytkö yhtään nauttimaan hänestä, vauva ei saa sinulta sitä vuorovaikutusta, mitä tarvitsee. Jätä se kännykkä ja tietsikka pois, kun olet vauvan kanssa. Laula, höpöttele, leiki, hassuttelee ja kutittele, että vauva saa tarpeeksi, sitä mitä tarvitsee.
Lähde liikkeelle sieltä kotonasi, tapaa muita pikkulasten vanhempia.
Ja tuo aika menee nopeasti ohi, kun vauva lähtee liikkeelle. Silloinkin hän vaatii koko ajan huomiosi.
Kyllä minä hänen kanssaan vuorovaikutan ja nautinkin, leikitäön ja täytetöön tarpeita. Mutta en minä, aikuinen ihminen jaksa ihan jokaista valveillaolohetkeäni käyttää vain ja ainoastaan hänen sylissä pitämiseensä ja katkeamattomaan vuorovaikutukseen.
Käydäänhän me toki pihalla päivisin, ja tapaan omia ystäviä ja ajellaan vanhemmillani käymään jne. Iltaisin olen omissa jutuissani. Mut kyllä siinä alkaa järki rakoilla, kun 07-17 joku vaatii koko ajan huomiota.
Haluan kyllä nähdä sen äidin, jolle ei tulisi mieleenkään vilkaista kännykkää tai tietokonetta vauvan läsnäollessa:D
Toivon todellakin olevani jo töissä siinä kohtaa, kun hän lähtee liikkeelle. Mies saa nauttia siitä vaiheesta.
Siis oikeasti rakastan lastani ihan älyttömästi, mutta tämä pikkuvauva/pikkulapsielämäntyyli on minulle aika kamalaa, ja näin läheisyydenkipeän vauvan kanssa. Jotkuthan tykkäävät kovinkin. Meitä on niin erilaisia.
Ap
Kuulostaa tutulta. Minä en vaan saa yhtään omaa vapaa-aikaa, koska mies on iltapäivästä aamuyöhön töissä. Minun lapsellani on maitoallergia, mikä selvisi vasta vajaan vuoden ikäisenä. Nyt on tilanne helpompi, koska lapselle voi pistää teletapit pyörimään vessakäynnin ajaksi. Mutta n. vuoden ja parin kk:n ikäiseksi asti oli aina vessassa kanssani. Kahvia ei edelleenkään saa juoda rauhassa, mutta sellaista se on.
Lapsi on todella eläväinen ja aktiivinen.
Anna rääkyä. Keuhkot vahvistuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa äitiyteen.
Eikä se työelämä ole pahasta, jos koet että se pelastaa mielenterveytesi. Itse viihdyin monta vuotta lasten kanssa kotona, mutta sitten tuli lopulta se piste, että oli pakko päästä aikuisten ihmisten pariin.
Ai niin, sellainen vinkki että hakeudu jo nyt ihmisten pariin. Älä väheksy mitään mammakerhoja, joita alueellasi on ihan varmasti tarjolla. Jokainen niistä on parempi vaihtoehto kuin se, että seinät kaatuu kotona päälle.
Eilen viimeksi miehen kanssa juteltiin, että en minä taida enää kauaa olla kotona. Ainoa ongelma on vain se, että mulla ei ole vakityötä ja viimeisin määräaikaiseni päättyi jäädessäni äitiyslomalle. Miehellä taas on vakiduuni, joten ei liene epäselvää, kuka jää kotiin pakon sanelemana. Ellen nyt sitten löydä taas töitä. Oman alan töitä on aina hankalampi saada, mutta mä olisin kohta jo valmis tyyliin vaikka kaupan kassalle! Opiskeluaikojen duuniin.
Mammakerhoissa en ole käynyt, sillä minulla on ennakkoluuloja, että sinne hakeutuvat vain äitiyden hc-harrastaja. Mutta ehkä mä lähden ainakin kerran katsomaan.
Onneksivon nuo illat aikaa omille jutuille, mutta se on taas pois ajasta miehen kanssa, olisihan parisuhdettakin hoidettava päivittäin. Tuntuu, että elämässä on vain koti, vauva ja mies enää. Jos olen jossain yksin, niin aina kuitenkin vähän kiire kotiin.
Ap
Yritä päästä niistä ennakkoluuloista yli. Tuosta aloituksestasi tuli vaan niin omat vauva-ajat mieleen...
Koko ajan sai heijata ja kantaa - yksi erikoistemppu oli herätä kesken vaunulenkin ja oli tyytyväinen vasta sitten, kun nostin hänet syliin ja jatkoin tyhjien vaunujen työntämistä.
Hiukkasen helpotti, kun oppi istumaan ja alkoi viihtyä lattialla (lähinnä pyykkitelineen alla kiskomassa vaatteita lattialle).
Itseä helpotti, kun vihdoin uskaltauduin seurakunnan kerhoon. Ei siellä kaikki olleet mitään sielunsiskoja, mutta löysin kuitenkin oman kolmen hengen mammapiirini, jonka kanssa on nyt kasvatettu lapsia aikuisuuden kynnykselle.
Vauva-aika on niin lyhyt aika ihmisen elämästä - jos keskimääräinen nainenkin elää yli 80-vuotiaaksi.
Eli kannattaa hiukan miettiä asioita myös suhteellisesti.
Kenen eteen ei muutamaa kuukautta uhrautuisi kuin oman lapsensa - ja etenkin kun vanhempi itse on sen hankkimispäätöksenkin tehnyt.
Toki kannattaa yrittää totuttaa olemaan välillä ilman syliäkin, mutta pikku hiljaa sekin onnistuu paremmin ja kohta jo lapsi mielummin liikkuu itse.
Hyvä huolenpito tulee palkituksi, sillä lapsesta tulee tasapainoisempi - on sitten helpompi muu lapsuus ja teini-ikä edessä. Jos lapsi kokee tulleensa rakastatuksi, niin välit vanhempiinkin säilyvät hyvinä.
Lapsettomat eivät koskaan pääsee kokemaan sitä tunnetta, kun joku todella tarvitsee häntä ja rakastaa ehdoitta, kuten pieni lapsi. Kukaan ei rakasta enemmän kuin pieni lapsi vanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kolme ensimmäistä on huutaneet 1-1,5-vuotiaaksi asti jos häviän näköpiiristä tai ei saa olla sylissä. Neljäs on jo vastasyntyneestä lähtien pärjännyt yksin peräti mun vessareissun ajan esim. kehdossa. Ihan olen itse tainnut kouluttaa ne tämmöisiksi. :D
Kannattaa ottaa yhteyttä perheneuvolaan, koska se oikeanlainen kiintymyssuhteen muodostuminen on tärkeää. Jos vauvan läheisyydenkaipuuseen vastataan ärtyneesti, se vaikuttaa ristiriitaisesti kiintymyyssuhteeseen. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että se on niin rasittavaa, kun mitään ei voi oikein tehdä.
Meillä auttoi rutiinien tiukentaminen ja päiväunien aikatauluttaminen, sekä tekemisen lisääminen. Kolmannen kohdalla käytiin säännöllisemmin puistoissa ja mammakerhoissa, ekan kanssa kun ei oikein tule puolivuotiaana lähdettyä esim. puistoon.
Paljon sellaista tekemistä missä vauva saa olla hereillä siis! Ei tullut mieleenkään käyttää sitä ”omaa aikaa” (kun vauva nukkui) mihinkään kärryttelyyn silloin kun se takiaisvaihe oli menossa. Silloin ripustettiin äkkiä pyykit, syötiin ja siivottiin.
Mutta ihanaa että pääset käymään iltaisin jossain. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva vaistoaa vihamielisyyteesi. Pystytkö yhtään nauttimaan hänestä, vauva ei saa sinulta sitä vuorovaikutusta, mitä tarvitsee. Jätä se kännykkä ja tietsikka pois, kun olet vauvan kanssa. Laula, höpöttele, leiki, hassuttelee ja kutittele, että vauva saa tarpeeksi, sitä mitä tarvitsee.
Lähde liikkeelle sieltä kotonasi, tapaa muita pikkulasten vanhempia.
Ja tuo aika menee nopeasti ohi, kun vauva lähtee liikkeelle. Silloinkin hän vaatii koko ajan huomiosi.Tiedoksi vaan sinullekin että yksi asia mikä ei varmasti auta, on äidin syyllistäminen.
Tiedoksi vain, että joskus on myös hyvä nostaa kissa pöydälle ja tarkastella omaa toimintaansa. Ei se aina auta, että silitellään vain myötäkarvaan. Avun hakeminen tarvittaessa on ihan hyvä asia. Joku vuorovaikutusongelma todennäköisesti kyseessä, sehän voi myös olla vauvan puolella, ts ap:n vauva tarvitsee enemmän lähikontaktia kuin tuttavan vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva vaistoaa vihamielisyyteesi. Pystytkö yhtään nauttimaan hänestä, vauva ei saa sinulta sitä vuorovaikutusta, mitä tarvitsee. Jätä se kännykkä ja tietsikka pois, kun olet vauvan kanssa. Laula, höpöttele, leiki, hassuttelee ja kutittele, että vauva saa tarpeeksi, sitä mitä tarvitsee.
Lähde liikkeelle sieltä kotonasi, tapaa muita pikkulasten vanhempia.
Ja tuo aika menee nopeasti ohi, kun vauva lähtee liikkeelle. Silloinkin hän vaatii koko ajan huomiosi.Kyllä minä hänen kanssaan vuorovaikutan ja nautinkin, leikitäön ja täytetöön tarpeita. Mutta en minä, aikuinen ihminen jaksa ihan jokaista valveillaolohetkeäni käyttää vain ja ainoastaan hänen sylissä pitämiseensä ja katkeamattomaan vuorovaikutukseen.
Käydäänhän me toki pihalla päivisin, ja tapaan omia ystäviä ja ajellaan vanhemmillani käymään jne. Iltaisin olen omissa jutuissani. Mut kyllä siinä alkaa järki rakoilla, kun 07-17 joku vaatii koko ajan huomiota.
Haluan kyllä nähdä sen äidin, jolle ei tulisi mieleenkään vilkaista kännykkää tai tietokonetta vauvan läsnäollessa:D
Toivon todellakin olevani jo töissä siinä kohtaa, kun hän lähtee liikkeelle. Mies saa nauttia siitä vaiheesta.
Siis oikeasti rakastan lastani ihan älyttömästi, mutta tämä pikkuvauva/pikkulapsielämäntyyli on minulle aika kamalaa, ja näin läheisyydenkipeän vauvan kanssa. Jotkuthan tykkäävät kovinkin. Meitä on niin erilaisia.
Ap
Lohdutukseksi sinulle Ap: ei tuota tilannetta voi tajuta jos ei ole itse ollut vastaavassa. Sitä on niin helppo muiden huudella vuorovaikutuksesta ja positiivisesta asenteesta.
Kai se sentään rattaissa tai autossa on hiljaa? Vai rääkyykö silloinkin syliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan normaalilta. Koeta kestää. Suosittelen olemaan paikalla ainakin silloin, kun lapsi menee nukkumaan, koska vaikuttaa nyt pahasti siltä, että lapsi tankkaa päivisin läheisyyttä, kun et ole iltaisin koskaan paikalla. Varmaan pelkää jo etukäteen iltoja, kun äiti vaan katoaa johonkin omiin rientoihinsa.
Tämän on kyllä pakko olla Porvoosta, sillä en tunne yhtään puolivuotiaan äitiä, jolla olisi joka ilta omia menoja ja mieskin hyväksyisi sen mukisematta.
Tsemppiä ap! Vielä on elävästi muistissa vastaava tilanne, meillä oli ensimmäiset reilu puoli vuotta aika samaa. Kantoliina ja - reppu olivat pelastuksia, sai kädet vapaiksi ja vauva sai olla iholla. Meillä olisi halunnut nukkuakin vain sylissä, toinen vaihtoehto päivällä oli liikkuvat vaunut.
Pikkuhiljaa, kun vauva oppi liikkumaan, niin alkoi myös viihtyä enemmän irrallaan. Raskastahan se ensin oli, sitten totesin että tätä tämä nyt hetken on. Suosittelen myös lähtemään ihan mihin tahansa mammakerhoon, jos sellaisia on. Virkistää kummasti.
Nyt mun lapsi on 1v 2kk ja ei enää juuri sylissä malta olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki 3 lasta ovat olleet tuollaisia esikoinen eniten, koska seuraavat viihtyneet hetken seuraten isomman puuhia. Ensimmäisen vuoden ajan kukaan muu ei ole kelvannut kuin äiti. Kantoreppu on ollut kovassa käytössä. Ihan luonnollista, että lapset haluavat olla äidin lähellä tai sylissä. En ole vuoden 2009 jälkeen käynyt yksin suihkussa tai istunut aterian alusta loppuun rauhassa. Ihmisillä on erilainen sietokyky ja odotukset vanhemmuudesta. Imurointi, ruuan laitto, leipominen, ikkunoiden pesu, pihatyöt on hoituneet lapsi repussa. Enkä koe , että olisi mitenkään hirveää tai kauheaa elämää.
Luulin että oli puhe tästä vauva-palstasta, että tämä vaatii jatkuvasti huomiota.
No, mitä sun sitten pitäisi tehdä, paitsi pitää vauvaa lähellä? Päästä somettamaan, vai? Tänne virtuaalivauvan pariin?
Ei sitä vauva-aikaa niin kauan kestä. Pidä sitä nyt lähelläsi, niin sitten kun se lähtee liikkeelle niin ei roiku koko ajan helmoissasi. Läheisyys kasvattaa rohkeaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa äitiyteen.
Eikä se työelämä ole pahasta, jos koet että se pelastaa mielenterveytesi. Itse viihdyin monta vuotta lasten kanssa kotona, mutta sitten tuli lopulta se piste, että oli pakko päästä aikuisten ihmisten pariin.
Ai niin, sellainen vinkki että hakeudu jo nyt ihmisten pariin. Älä väheksy mitään mammakerhoja, joita alueellasi on ihan varmasti tarjolla. Jokainen niistä on parempi vaihtoehto kuin se, että seinät kaatuu kotona päälle.
Eilen viimeksi miehen kanssa juteltiin, että en minä taida enää kauaa olla kotona. Ainoa ongelma on vain se, että mulla ei ole vakityötä ja viimeisin määräaikaiseni päättyi jäädessäni äitiyslomalle. Miehellä taas on vakiduuni, joten ei liene epäselvää, kuka jää kotiin pakon sanelemana. Ellen nyt sitten löydä taas töitä. Oman alan töitä on aina hankalampi saada, mutta mä olisin kohta jo valmis tyyliin vaikka kaupan kassalle! Opiskeluaikojen duuniin.
Mammakerhoissa en ole käynyt, sillä minulla on ennakkoluuloja, että sinne hakeutuvat vain äitiyden hc-harrastaja. Mutta ehkä mä lähden ainakin kerran katsomaan.
Onneksivon nuo illat aikaa omille jutuille, mutta se on taas pois ajasta miehen kanssa, olisihan parisuhdettakin hoidettava päivittäin. Tuntuu, että elämässä on vain koti, vauva ja mies enää. Jos olen jossain yksin, niin aina kuitenkin vähän kiire kotiin.
Ap
Lakkaa suorittamasta, ei sitä parisuhdetta nyt joka päivä tarvitse”hoitaa”
Lisäksi olet liian paljon poissa kotoa jos joka päivä lähdet pariksi tunniksi pois heti kun mies tulee kotiin. Se lapsi on unohtanut jo päivän aikana isänsä ja jos heti joka päivä äiti häipyy kun isä tulee niin lapsi kokee hylkäämistä joka päivä. Vähemmästäkin roikkuu kiinni kun pelkää että katoat. Lisäksi jossain iässä on eroahdistus kovimmillaan.
Oma lapsi on samanlainen että äiti kelpaa useimmiten ainoastaan. Alle kuukaudenikäisenä nukkui vain 5-10 min. omassa sängyssä yksinään. Nyt nukkuu puolet yöstä omassa sängyssä. kohta 2vuotiaana.
Laita myyntiin ja tekaise toinen vauva. Saa hyvät rahat reissaamiseen.
Kannattaa muistaa, ettet välttämättä kuitenkaan tiedä miten kavereilla on arki mennyt vauvojensa kanssa. Aika kultaa jo vuodessakin muistoja, ja esimerkiksi minä opiskelin kun vauva nukkui tai isä oli kotona hyssyttelemässä. Sellainen ei olisi ollut mahdollista, että vauva olisi köllötellyt sitterissä kun minä luin tenttiin.
Enkä tarkoita lannistaa, ettei saisi yhtään ahdistaa ja ärsyttää. Kyllä se saa, mutta on hyvä muistaa ajoittain että vauvat ovat vähän väliä kiinni erityisesti äidissään, eikä sille oikein mitään voi. Lähes kaikilla lapsilla tulee sellaisia kausia, että pitäisi olla äidissä kiinni 24/7. Tarkoitan vain sanoa, että vaikka tuntuu siltä että olet yksin, niin et todellisuudessa ole.
Onko sinulla seuraa kenestäkään aikuisesta päivisin? Itse ainakin koin tuon vauvan tarvitsevuuden pahimpina niinä päivinä kun ei ollut oikein ketään kaveria nähnyt useampaan päivään ja mieskin tuli vasta illasta kotiin. Se vauva-arki on helpompaa, jos on joku jota tavata edes kerran-pari viikossa, ja mielellään niin että tällainen henkilö on valmis joustamaan teidän aikataulujen suhteen edes jonkin verran, ja aidosti koet että hän on "sinun puolellasi" eikä arvostelemassa sinua.
Kaverin tyttö oli tuollainen. Vierasti, jos nyt noin voi sanoa, omaa isäänsäkin.
Kaveri mietti että kuinkahan lähtee liikkeelle kun ei lattiallakaan viihtynyt.
No, tyttö lähti 9kk ikäisenä kävelemään! Nyt on vuoden ikäinen tämä lapsi.
Kaverini palkkasi silloin mll:sta työntekijän muutamaksi tunniksi viikossa että sai siivottua ja oltua hetken rauhassa. Myöhemmin kävi perhetyöntekijä joka oli vähän edullisempi vaihtoehto.
Ymmärrän että on rankkaa kun koko ajan joku roikkuu kiinni. Älä välitä noista "tervetuloa äitiyteen" kommenteista.
Itsellä aika helppo vauva, nyt 7kk, ja hän viihtyy kyllä itsekseenkin lattialla. Iltaisin tykkää olla sylissä ja lähellä ja siinä aina miehen kanssa vuorotellaan kun toisellä kädet väsyy kun poika tykkää heilua ja hytkyä siinä.
Mutta hetken kun vielä jaksat kantaa niin helpottaa kun liikkeelle lähtee.
Ja pyydä apua perhetyöstä tai mll?
Hui kamala. Meillä on kaksi lasta ja olisin tullut hulluksi jos vauvat olisi vaatineet syliä koko ajan.
Onneksi molemmat ovat viihtyneet myös itsekseen peiton päällä lattialla, jumppamatolla, jumppalelun alla ja sitterissä heti alusta lähtien.
Tiedän vauva on kuitenkin jo puolivuotias niin ei mene rikki jos itkee kun käyt vessassa. Pienin askelin totutat että ilman äidin syliäkin voi olla hetken. Kuinka paljon lapsi liikkuu itse?
Meillä tyttö ryömi jo 4kk ja konttasi täysillä 6kk ympäri kotia niin sylissä kävi vain välillä kääntymässä ja tankkaamassa hellyyttä ja menoksi taas. Poika oli vähän hitaampi möllöttäjä mutta tyytyväinen tarkkailija.