Naisten suhtautuminen miesten ongelmiin: "mitkä miesten ongelmat?" - kertoo kaiken naisten asenteesta ja siitä, että tasa-arvossa on vielä tekemistä.

Kyllä me ne vauvapalstamiesten ongelmat ollaan täältä moneen kertaan luettu.

Sille ei voi mitään jos mies on liian lyhyt. Tai laiha. Tai ei pääse treffeille. Tai ei tukka kasva.

Jos on joku muu ongelma niin sitten siitä voi avautua vaikka otsikossa kuten muutkin.

Miehiä toki aina naisten ongelmat kiinnostavat..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.

Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).

Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)

No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.

Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.

Tuo on toki totta, jos nyt edelleen fiksoidutaan siihen yhteisasumiseen. Se ei kai kylläkään tarkoita, että kyseessä olisi usean hengen talous, vaan useita yhden hengen talouksia samassa osoitteessa.

Totta tämä. Mutta askel oikeaan suuntaan, jos halutaan säästää rahaa ja vähentää yksinäisyyttä. Kämppäkaveri on kuitenkin ihminen, jonka kanssa voi jutella ja jakaa asioita. Uskon, että vähetäisi yksinäisyyden kokemusta paljonkin, kunhan asenteet ja konkreettiset edellytykset olisivat suosiolliset aatteen yleistymiselle.

Yhdysvalloissa, varsinkin New Yorkissa on aika tavallista, että sinkut asuvat kämppiksen kanssa. Sekä miehet että naiset. Osittain siksi, että vuokrat ovat suomalaisittainkin sikamaisia ja sinkun pitäisi olla erittäin hyvätuloinen, jotta hänellä olisi varaa asua yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.

Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).

Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)

No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.

Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.

Tuo on toki totta, jos nyt edelleen fiksoidutaan siihen yhteisasumiseen. Se ei kai kylläkään tarkoita, että kyseessä olisi usean hengen talous, vaan useita yhden hengen talouksia samassa osoitteessa.

Totta tämä. Mutta askel oikeaan suuntaan, jos halutaan säästää rahaa ja vähentää yksinäisyyttä. Kämppäkaveri on kuitenkin ihminen, jonka kanssa voi jutella ja jakaa asioita. Uskon, että vähetäisi yksinäisyyden kokemusta paljonkin, kunhan asenteet ja konkreettiset edellytykset olisivat suosiolliset aatteen yleistymiselle.

Yhdysvalloissa, varsinkin New Yorkissa on aika tavallista, että sinkut asuvat kämppiksen kanssa. Sekä miehet että naiset. Osittain siksi, että vuokrat ovat suomalaisittainkin sikamaisia ja sinkun pitäisi olla erittäin hyvätuloinen, jotta hänellä olisi varaa asua yksin. 

On se Helsingissäkin jo.

Onko olemassa ongelmia, jotka johtuvat sukupuolesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.

Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).

Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)

No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.

Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.

Tuo on toki totta, jos nyt edelleen fiksoidutaan siihen yhteisasumiseen. Se ei kai kylläkään tarkoita, että kyseessä olisi usean hengen talous, vaan useita yhden hengen talouksia samassa osoitteessa.

Totta tämä. Mutta askel oikeaan suuntaan, jos halutaan säästää rahaa ja vähentää yksinäisyyttä. Kämppäkaveri on kuitenkin ihminen, jonka kanssa voi jutella ja jakaa asioita. Uskon, että vähetäisi yksinäisyyden kokemusta paljonkin, kunhan asenteet ja konkreettiset edellytykset olisivat suosiolliset aatteen yleistymiselle.

Yhdysvalloissa, varsinkin New Yorkissa on aika tavallista, että sinkut asuvat kämppiksen kanssa. Sekä miehet että naiset. Osittain siksi, että vuokrat ovat suomalaisittainkin sikamaisia ja sinkun pitäisi olla erittäin hyvätuloinen, jotta hänellä olisi varaa asua yksin. 

On se Helsingissäkin jo.

Onko sinulla tietoa siitä miten kämppikset voivat vakuuttaa Kelan siitä, etteivät ole pariskunta? Kelalla kun tuntuu olevan halu parittaa sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät edes asu samassa asinnossa...

Vierailija kirjoitti:

Onko olemassa ongelmia, jotka johtuvat sukupuolesta?

Totta kai, vaikka miten paljon.

Vierailija kirjoitti:

Onko olemassa ongelmia, jotka johtuvat sukupuolesta?

Sukupuolen perusteella tapahtuva syrjintä on ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

En oikein näe, miten asia voisi olla yhteiskunnan ratkaistavissa. Ihmiset kun ovat ihan vapaita menemään yhteen niin kauan kuin molemmat osapuolet sitä haluavat. Siihen on yhteiskunnan vaikea mennä puuttumaan mitenkään muutenkaan. Yksinäisyyteen muuten ehkä sentään jotenkin, voidaan pyrkiä lisäämään yhteisöllisyyttä.

Minä näen. Vaikka olenkin asunut koko  ikäni kaupungissa ja olen henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö. Ymmärrän oikein hyvin, ettei monella nuorella naisella ole kiinnostusta muuttaa maaseudulle paikkakunnalle, jossa ei ole töitä eikä oikein mitään muutakaan paitsi se mies. Siis vaikka sekä mies ja maaseutu muuten kiinnostaisi. Meillä on jo pitkään työpaikat, palvelut, koulut, terveydenhuolto, kulttuuritapahtumat yms siirtynyt kasvukeskuksiin. Jos nainen muuttaa miehen luokse jonnekin syrjään ja kenties tekevät vielä lapsiakin, nainen saattaa yksinkertaisesti tuntea olevansa loukussa keskellä ei mitään. Tai jos ikänsä maaseudulla asunut mies, joka on kätevä käsistään ja tykkää puuhastella kaikenlaista, mikä maaseudulla on mahdollista, muuttaakin yks kaks Vantaan Hakunilaan kerrostalokolmioon, niin mitä mielenkiintoista tekemistä miehelle siellä on? Paitsi nainen ja lähikuppila? Onko se elämää, jota tällainen mies haluaisi elää? Ymmärrän, ettei tällä väestömäärällä koko Suomea voi pitää elävänä ja asuttuna, mutta tämä on yksi hinta, mikä siitä maksetaan. 

Ei sille keskittymisellekään tunnu olevan yhteiskunnallista ratkaisua. Rahan kaataminen maakuntiin ei tunnu riittävän, sama ongelma koskee ihan kaikkia muitakin kehittyneitä maita, 2000-luvun talouden piirre on urbaaneihin keskuksiin keskittyminen. Asian muuttaminen vaatisi tässäkin valtavaa ja syvällistä prioriteettien ja elämäntavan uudelleenajattelua, sellaisella tasolla mihin ei todellakaan olla valmiita.

Töitä haja-asutusalueille ei siis ole lähiaikoina tiedossa ainakaan kovin mittavissa määrin. Ainoaksi ratkaisuksi jää miesten sopeuttaminen taajamiin ja kaupunkeihin. Kenen tehtävä on keksiä miehille järkevä tekemistä, kun metsälle, kalalle tai tukkimetsään ei pääse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.

Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).

Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)

No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.

Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.

Mitähän tapahtuisi, jos kimppa-asumista tuettaisiin enemmän kuin yksin asumista? Siis esimerkiksi juuri opiskelijoiden kohdalla? Ja vielä villimpi idea, että pariskunnan asumista tuettaisiin enemmän kuin yksin asumista? Toki tämä edellyttäisi, että olisi saatavilla asuntoja, joissa voisi asua kimpassa. Nythän on ongelmana, että vuokranantajat eivät kovin mielellään vuokraa asuntoa useammalle henkilölle siten, että jokaisella olisi oma vuokrasopimus. Miten tätä ongelmaa voisi ratkaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.

Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).

Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)

No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.

Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.

Tuo on toki totta, jos nyt edelleen fiksoidutaan siihen yhteisasumiseen. Se ei kai kylläkään tarkoita, että kyseessä olisi usean hengen talous, vaan useita yhden hengen talouksia samassa osoitteessa.

Totta tämä. Mutta askel oikeaan suuntaan, jos halutaan säästää rahaa ja vähentää yksinäisyyttä. Kämppäkaveri on kuitenkin ihminen, jonka kanssa voi jutella ja jakaa asioita. Uskon, että vähetäisi yksinäisyyden kokemusta paljonkin, kunhan asenteet ja konkreettiset edellytykset olisivat suosiolliset aatteen yleistymiselle.

Yhdysvalloissa, varsinkin New Yorkissa on aika tavallista, että sinkut asuvat kämppiksen kanssa. Sekä miehet että naiset. Osittain siksi, että vuokrat ovat suomalaisittainkin sikamaisia ja sinkun pitäisi olla erittäin hyvätuloinen, jotta hänellä olisi varaa asua yksin. 

On se Helsingissäkin jo.

Onko sinulla tietoa siitä miten kämppikset voivat vakuuttaa Kelan siitä, etteivät ole pariskunta? Kelalla kun tuntuu olevan halu parittaa sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät edes asu samassa asinnossa...

Taitaa vaatia vähemmän todistelua, jos heitä on enemmän kuin kaksi. Erilliset vuokrasopimukset on tehtävä. Vaikka Facebookin kommuuniyhteisöistä voi kysellä tarkempia tietoja, itse en ole koskaan joutunut asiaa hoitamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

En oikein näe, miten asia voisi olla yhteiskunnan ratkaistavissa. Ihmiset kun ovat ihan vapaita menemään yhteen niin kauan kuin molemmat osapuolet sitä haluavat. Siihen on yhteiskunnan vaikea mennä puuttumaan mitenkään muutenkaan. Yksinäisyyteen muuten ehkä sentään jotenkin, voidaan pyrkiä lisäämään yhteisöllisyyttä.

Minä näen. Vaikka olenkin asunut koko  ikäni kaupungissa ja olen henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö. Ymmärrän oikein hyvin, ettei monella nuorella naisella ole kiinnostusta muuttaa maaseudulle paikkakunnalle, jossa ei ole töitä eikä oikein mitään muutakaan paitsi se mies. Siis vaikka sekä mies ja maaseutu muuten kiinnostaisi. Meillä on jo pitkään työpaikat, palvelut, koulut, terveydenhuolto, kulttuuritapahtumat yms siirtynyt kasvukeskuksiin. Jos nainen muuttaa miehen luokse jonnekin syrjään ja kenties tekevät vielä lapsiakin, nainen saattaa yksinkertaisesti tuntea olevansa loukussa keskellä ei mitään. Tai jos ikänsä maaseudulla asunut mies, joka on kätevä käsistään ja tykkää puuhastella kaikenlaista, mikä maaseudulla on mahdollista, muuttaakin yks kaks Vantaan Hakunilaan kerrostalokolmioon, niin mitä mielenkiintoista tekemistä miehelle siellä on? Paitsi nainen ja lähikuppila? Onko se elämää, jota tällainen mies haluaisi elää? Ymmärrän, ettei tällä väestömäärällä koko Suomea voi pitää elävänä ja asuttuna, mutta tämä on yksi hinta, mikä siitä maksetaan. 

Ei sille keskittymisellekään tunnu olevan yhteiskunnallista ratkaisua. Rahan kaataminen maakuntiin ei tunnu riittävän, sama ongelma koskee ihan kaikkia muitakin kehittyneitä maita, 2000-luvun talouden piirre on urbaaneihin keskuksiin keskittyminen. Asian muuttaminen vaatisi tässäkin valtavaa ja syvällistä prioriteettien ja elämäntavan uudelleenajattelua, sellaisella tasolla mihin ei todellakaan olla valmiita.

Töitä haja-asutusalueille ei siis ole lähiaikoina tiedossa ainakaan kovin mittavissa määrin. Ainoaksi ratkaisuksi jää miesten sopeuttaminen taajamiin ja kaupunkeihin. Kenen tehtävä on keksiä miehille järkevä tekemistä, kun metsälle, kalalle tai tukkimetsään ei pääse?

Äidin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.

Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).

Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)

No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.

Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.

Mitähän tapahtuisi, jos kimppa-asumista tuettaisiin enemmän kuin yksin asumista? Siis esimerkiksi juuri opiskelijoiden kohdalla? Ja vielä villimpi idea, että pariskunnan asumista tuettaisiin enemmän kuin yksin asumista? Toki tämä edellyttäisi, että olisi saatavilla asuntoja, joissa voisi asua kimpassa. Nythän on ongelmana, että vuokranantajat eivät kovin mielellään vuokraa asuntoa useammalle henkilölle siten, että jokaisella olisi oma vuokrasopimus. Miten tätä ongelmaa voisi ratkaista?

Pariskuntien asumista tuskin on tarpeen tai reiluakaan tukea ennemän kuin yksinasumista, kun yksinasujat ovat taloudellisesti huomattavasti kovemmilla kuin pariskunnat ja kahden hengen taloudessa säästyy huomattavasti kustannuksia.

Nykyäänhän käytännössä yksi vuokralainen ottaa päävuokralaisvastuun ja muut tekevät alivuokralaissopimukset. Tuolloin riski asukasvaihtuvuuden kustannuksista ja alivuokralaisten maksamatta jättämisestä on päävuokralaisella. Kyllä vuokranantajat sitten antaa vuokralle iloisemmin, mutta paska nakki päävuokralaiselle ja sellaiseksi ei sitten niin helposti ryhdytäkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Koko ketjua lukematta kysyisin, että miten on kartoitettu, että tämä yksinasuminen on nimenomaan ja enimmäkseen miesten ongelma? Eli onko yksinasujiin laskettu mukaan yh:t joiden luona alaikäiset lapset ovat kirjoilla. Teknisestihän he eivät ole yksinasuvia, joten eivät näy yleensä tilastoissa, mutta elämäntilanne heillä on periaatteessa kuitenkin sama kuin yksinasuvilla sen suhteen, ettei ole kumppania kuluja jakamassa. Heistä suurin osa on naisia, joten se voi yksinäänkin selittää miesten suuremman prosenttiosuuden kaikista yksinelävistä.

Miksi esimerkiksi tytöt eivät lähesty kouluaikoina niitä ujoja nuoria miehenalkuja, jotka jäävät paitsi alfojen seksuaalisesta iloittelusta? Varmasti te ainakin huomaatte nämä nuoret miehet, elleivät he nyt suorastaan läpinäkymättökiksi ole muuttunueet.

Mutta 'köyhät kyykkyyn', 'syökää leivoksia' jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

En oikein näe, miten asia voisi olla yhteiskunnan ratkaistavissa. Ihmiset kun ovat ihan vapaita menemään yhteen niin kauan kuin molemmat osapuolet sitä haluavat. Siihen on yhteiskunnan vaikea mennä puuttumaan mitenkään muutenkaan. Yksinäisyyteen muuten ehkä sentään jotenkin, voidaan pyrkiä lisäämään yhteisöllisyyttä.

Minä näen. Vaikka olenkin asunut koko  ikäni kaupungissa ja olen henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö. Ymmärrän oikein hyvin, ettei monella nuorella naisella ole kiinnostusta muuttaa maaseudulle paikkakunnalle, jossa ei ole töitä eikä oikein mitään muutakaan paitsi se mies. Siis vaikka sekä mies ja maaseutu muuten kiinnostaisi. Meillä on jo pitkään työpaikat, palvelut, koulut, terveydenhuolto, kulttuuritapahtumat yms siirtynyt kasvukeskuksiin. Jos nainen muuttaa miehen luokse jonnekin syrjään ja kenties tekevät vielä lapsiakin, nainen saattaa yksinkertaisesti tuntea olevansa loukussa keskellä ei mitään. Tai jos ikänsä maaseudulla asunut mies, joka on kätevä käsistään ja tykkää puuhastella kaikenlaista, mikä maaseudulla on mahdollista, muuttaakin yks kaks Vantaan Hakunilaan kerrostalokolmioon, niin mitä mielenkiintoista tekemistä miehelle siellä on? Paitsi nainen ja lähikuppila? Onko se elämää, jota tällainen mies haluaisi elää? Ymmärrän, ettei tällä väestömäärällä koko Suomea voi pitää elävänä ja asuttuna, mutta tämä on yksi hinta, mikä siitä maksetaan. 

Ei sille keskittymisellekään tunnu olevan yhteiskunnallista ratkaisua. Rahan kaataminen maakuntiin ei tunnu riittävän, sama ongelma koskee ihan kaikkia muitakin kehittyneitä maita, 2000-luvun talouden piirre on urbaaneihin keskuksiin keskittyminen. Asian muuttaminen vaatisi tässäkin valtavaa ja syvällistä prioriteettien ja elämäntavan uudelleenajattelua, sellaisella tasolla mihin ei todellakaan olla valmiita.

Töitä haja-asutusalueille ei siis ole lähiaikoina tiedossa ainakaan kovin mittavissa määrin. Ainoaksi ratkaisuksi jää miesten sopeuttaminen taajamiin ja kaupunkeihin. Kenen tehtävä on keksiä miehille järkevä tekemistä, kun metsälle, kalalle tai tukkimetsään ei pääse?

Yhteisön. Kun 1980 muutin ensimmäiseen omaan asuntooni, kerrostalon alakerrassa oli nk askarteluhuone sekä biljardihuone. Siis siellä samassa kellarikerroksessa, missä oli pyöräkellari, sauna, häkkivarastot yms. Askarteluhuoneessa oli aika usein miehiä tekemässä erilaisia puutöitä yms. Kun asunnossa sisällä oli hankala esimerkiksi maalata jotain hyllyjä, askarteluhuone oli oiva paikka maalata. Biljardihuoneessa oli bilispöytä ja pieni jääkaappi ja pari sohvaa. Kun muutin 1989 taloyhtiöstä pois, kumpaakaan ei ollut enää vaan toisesta oli tehty pesutupa ja toisesta kuivaushuone. 

"Uuden maailman" asumisessa voisikin ajatella, että alueen asukkaat yhdessä järjestäisivät tekemistä. Alueen Fisu-kerho kokoontuu parillisten viikkojen lauantaisin ja lähtee yhdessä kalaan. Metsästys on Suomessa säänneltyä, mutta alueen Riista-kerhon porukka voisi kokoontua ja lähteä yhdessä metsälle. Ja tunnen muuten täältä pääkauppunkiseudulta useammankin miehen ja naisen, joiden harrastus on metsästys. Hyvin onnistuu, vaikka ei asukaan maaseudulla. Ongelmaksi tässä vain tulee, että me suomalaiset emme ole kovin yhteisöllisiä. Kun en halua lähteä lauantaina kalaan vaan sunnuntaina. Enkä ainakaan tuon Virtasen kanssa. Olemme yksinäisiä, mutta emme halua olla muiden kanssa tekemisissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Koko ketjua lukematta kysyisin, että miten on kartoitettu, että tämä yksinasuminen on nimenomaan ja enimmäkseen miesten ongelma? Eli onko yksinasujiin laskettu mukaan yh:t joiden luona alaikäiset lapset ovat kirjoilla. Teknisestihän he eivät ole yksinasuvia, joten eivät näy yleensä tilastoissa, mutta elämäntilanne heillä on periaatteessa kuitenkin sama kuin yksinasuvilla sen suhteen, ettei ole kumppania kuluja jakamassa. Heistä suurin osa on naisia, joten se voi yksinäänkin selittää miesten suuremman prosenttiosuuden kaikista yksinelävistä.

Ja mua kiinnostaisi tietää, onko näissä tilastoissa myös kartoitettu se, onko yksin asuminen ihan vapaaehtoista tai jopa toivottua vai tosiaan vastentahtoista. Itse asun yksin, mutta ihan vapaaehtoisesti ja olen elämääni tyytyväinen enkä tippaakaan yksinäinen. Kuulun siis tilastoissa yksinasuviin, mutta en asu vastentahtoisesti yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesten suurin ongelma on PUHUMATTOMUUS!!!

Ja kakkosena tulee KUUNTELEMATTOMUUS!!!

Kolmas ongelmanne on YMMÄRTÄMÄTTÖMYYS!!!!

Että mitäpä jos alkaisitte avautumaan asioistanne enemmän, kuuntelemaan mitä vaimonne oikeasti tarkoittaa ja ymmärtämään mitä ympärillänne, siellä kuplanne, ulkopuolella tapahtuu. Oikeesti.

Miesten suurin ongelma on se, että heidän ongelmiensa syitä ja niiden taustalla olevia rakenteita ei tutkita, koska Suomessa sukupuolentutkimus on valjastettu naisten etujen ajamiseksi ja vain naisjärjestöt saavat valtionapua. Näin ne miehiä syrjäyttävät rakenteet jäävät tiedostamattomiksi, jolloin ratkaisu miesten ongelmiin on juurikin tuo miesten itsensä syyllistäminen. Ongelmat ja niihin vaikuttavat tekijät pitäisi ensin tunnistaa ja ymmärtää, jotta tehokkaita ratkaisuja voitaisiin edes vakavasti esittää.

Miksi näin on? Naisetko päättävät näistä valtionavuista? Miksi miesjärjestöt eivät nosta asiaa esille? Ja olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että näitä ongelmia pitäisi tutkia. Tiedän kyllä muutamia ongelmia ihan omasta kokemuksestanikin, mutta koska en ole tutkija enkä päätä myöskään valtionavuista, en oikein voi tehdä yksilönä asialle yhtään mitään. 

Miksi sä väität, että miesjärjestöt eivät muka nosta tätä ongelmaa esille?

https://asiakas.kotisivukone.com/files/miesjarjestojenkeskusliitto.koti…

Ja miksi pitää aina vetää tuo puolusteluvahde silmään "ai naisetko muka syyllisiä ovat", kun en naisia tästä asiasta syyttänyt. Yrittäkää nyt herranjumala vihdoin keskustella aiheesta älkääkä vuoron perään syytelkö miehiä tai puolustelko itseänne, kun teitä ei ole edes syytetty. Miesten ongelmien ratkominen tässä on olennaista, ei syyllisten etsiminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.

Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).

Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)

No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.

Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.

Mitähän tapahtuisi, jos kimppa-asumista tuettaisiin enemmän kuin yksin asumista? Siis esimerkiksi juuri opiskelijoiden kohdalla? Ja vielä villimpi idea, että pariskunnan asumista tuettaisiin enemmän kuin yksin asumista? Toki tämä edellyttäisi, että olisi saatavilla asuntoja, joissa voisi asua kimpassa. Nythän on ongelmana, että vuokranantajat eivät kovin mielellään vuokraa asuntoa useammalle henkilölle siten, että jokaisella olisi oma vuokrasopimus. Miten tätä ongelmaa voisi ratkaista?

Pariskuntien asumista tuskin on tarpeen tai reiluakaan tukea ennemän kuin yksinasumista, kun yksinasujat ovat taloudellisesti huomattavasti kovemmilla kuin pariskunnat ja kahden hengen taloudessa säästyy huomattavasti kustannuksia.

Nykyäänhän käytännössä yksi vuokralainen ottaa päävuokralaisvastuun ja muut tekevät alivuokralaissopimukset. Tuolloin riski asukasvaihtuvuuden kustannuksista ja alivuokralaisten maksamatta jättämisestä on päävuokralaisella. Kyllä vuokranantajat sitten antaa vuokralle iloisemmin, mutta paska nakki päävuokralaiselle ja sellaiseksi ei sitten niin helposti ryhdytäkään. 

Tuossa pariskunta-asiassa olet varmasti oikeassa. Mutta tuota vuokrasopimusasiaa voisi varmaankin jollain tavalla ratkaista. Koska tosiasia on, että kuka hullu haluaisi olla kolmion päävuokralainen ja vastuussa koko vuokrasta, jos kaksi kämppistä muuttaakin pois. En tiedä, mikä tähän voisi olla hyvä ratkaisu, mutta yhteisasumiseen ei tällä hetkellä todellakaan kannusteta. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi esimerkiksi tytöt eivät lähesty kouluaikoina niitä ujoja nuoria miehenalkuja, jotka jäävät paitsi alfojen seksuaalisesta iloittelusta? Varmasti te ainakin huomaatte nämä nuoret miehet, elleivät he nyt suorastaan läpinäkymättökiksi ole muuttunueet.

Mutta 'köyhät kyykkyyn', 'syökää leivoksia' jne.

Koska he eivät halua eikä heillä voi olla siihen mitään velvoitetta? Tällä ei ole mitään tekemistä etuoikeutetussa asemassa olevan kohtuullisuuden ja myötätunnon puutteen kanssa. Myötätunto tai oikeudenmukaisuus ei velvoita eikä millään tavalla voi velvoittaa henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.

Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?

On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)

Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.

Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys. 

Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.

Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).

Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)

No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.

Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.

Mitähän tapahtuisi, jos kimppa-asumista tuettaisiin enemmän kuin yksin asumista? Siis esimerkiksi juuri opiskelijoiden kohdalla? Ja vielä villimpi idea, että pariskunnan asumista tuettaisiin enemmän kuin yksin asumista? Toki tämä edellyttäisi, että olisi saatavilla asuntoja, joissa voisi asua kimpassa. Nythän on ongelmana, että vuokranantajat eivät kovin mielellään vuokraa asuntoa useammalle henkilölle siten, että jokaisella olisi oma vuokrasopimus. Miten tätä ongelmaa voisi ratkaista?

Pariskuntien asumista tuskin on tarpeen tai reiluakaan tukea ennemän kuin yksinasumista, kun yksinasujat ovat taloudellisesti huomattavasti kovemmilla kuin pariskunnat ja kahden hengen taloudessa säästyy huomattavasti kustannuksia.

Nykyäänhän käytännössä yksi vuokralainen ottaa päävuokralaisvastuun ja muut tekevät alivuokralaissopimukset. Tuolloin riski asukasvaihtuvuuden kustannuksista ja alivuokralaisten maksamatta jättämisestä on päävuokralaisella. Kyllä vuokranantajat sitten antaa vuokralle iloisemmin, mutta paska nakki päävuokralaiselle ja sellaiseksi ei sitten niin helposti ryhdytäkään. 

Tuossa pariskunta-asiassa olet varmasti oikeassa. Mutta tuota vuokrasopimusasiaa voisi varmaankin jollain tavalla ratkaista. Koska tosiasia on, että kuka hullu haluaisi olla kolmion päävuokralainen ja vastuussa koko vuokrasta, jos kaksi kämppistä muuttaakin pois. En tiedä, mikä tähän voisi olla hyvä ratkaisu, mutta yhteisasumiseen ei tällä hetkellä todellakaan kannusteta. 

Joo, näinhän se on. Kai tuo olisi aika helpostikin ainakin vähän parannettavissa esimerkiksi myöntämällä tuollaisessa tilanteessa Kelan vuokravakuita sellaisille, jotka tavallisesti eivät olisi niihin oikeutettuja.