Lue keskustelun säännöt.
Naisten suhtautuminen miesten ongelmiin: "mitkä miesten ongelmat?" - kertoo kaiken naisten asenteesta ja siitä, että tasa-arvossa on vielä tekemistä.
07.03.2018 |
Edellisen ketjun kommentteja miesten (sukupuolena/yhteiskunnallisiin) ongelmiin liittyen:
- voitko tarkentaa millaisia ongelmia
- ongelmia? korkeintaan se ettei saa naista aina kun haluaa
- Miehiä pitäisi auttaa ongelmien kuten liian isojen palkkojen kanssa?
- Pitäiskö naisten ylipäätään tehdä jotain _miesten_ ongelmien hyväksi? Se on miesten homma!
- Vastaaminen kysymyksellä: "auttavatko miehet muka naisia tarpeeksi?"
Naisten asenteet ovat täynnä miesten vähättelyä, miesten ongelmien mitätöintiä mutta sitä ei rekisteröidä ollenkaan tasa-arvo-ongelmaksi. Miksi ei? No siksi ,että "niin se vaan on ja niin kauan kunnes naisia varten on tehty IHAN KAIKKI, ei ole mitään syytä keskittyä miehiin!"
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä tuota asiaa nyt tutkailin, niin temperamenttia tärkeämmäksi syyksi poikien heikommpaan koulumenestykseen tunnuttiin nostettavan poikien myöhempi kypsyminen. Keltikangas-Järvinen kysyy, miksi pojat eivät voisi aloittaa koulua esimerkiksi 8-vuotiaana, ja minä kysyn samaa. Miksi ei? Kuka tätä vastustaa? Eivät varmaan (pelkästään) naiset?
Minä vastustan. En mitenkään kategorisesti, mutta kuulostaa minusta hirveältä ajatukselta. Pitäisi tehdä ensin tutkimus seurauksista jollain pilottiohjelmalla niin että voidaan sulkea pelkäämäni kauheat seuraukset pois.
Ihan mielenkiinnosta... Mitä ovat ne kauheat seuraukset, jota pelkäät?
No sanotaanko vaikka näin että jos kuvittelen että omana koulunkäyntiaikanani luokan pojat olisivat kaiken muun lisäksi olleet vuotta vanhempia, minun koulunkäynnistäni ei olisi tullut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.
Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).
Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)
Jokainen meistä, niin mies ja nainen, ovat vain ihmisiä eivätkä millään lailla toistaan parempia. Naiset vaan tuntuvat vetävän niitä ongelmia enemmän tyhjästä mitä miehet, minkä seurauksena syntyy juuri tämä otsikko. Oma mielipiteeni, jos miehellä on ongelma, on se silloin OIKEASTI ongelma sillä miehet eivät yleensä ole niin paljon tunteiden vietävinä mitä naiset. Sanon tämän itse siis naisena. Mutta en myöskään sano että kaikki naisten ongelmat ovat vain turhia. Varmasti niitäkin on vakavia ja aitoja. Mutta draamaa ja sen myötä myös "ongelmia" vaan syntyy enemmän naisten keskuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.
Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).
Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)
No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä tuota asiaa nyt tutkailin, niin temperamenttia tärkeämmäksi syyksi poikien heikommpaan koulumenestykseen tunnuttiin nostettavan poikien myöhempi kypsyminen. Keltikangas-Järvinen kysyy, miksi pojat eivät voisi aloittaa koulua esimerkiksi 8-vuotiaana, ja minä kysyn samaa. Miksi ei? Kuka tätä vastustaa? Eivät varmaan (pelkästään) naiset?
Minä vastustan. En mitenkään kategorisesti, mutta kuulostaa minusta hirveältä ajatukselta. Pitäisi tehdä ensin tutkimus seurauksista jollain pilottiohjelmalla niin että voidaan sulkea pelkäämäni kauheat seuraukset pois.
Ihan mielenkiinnosta... Mitä ovat ne kauheat seuraukset, jota pelkäät?
No sanotaanko vaikka näin että jos kuvittelen että omana koulunkäyntiaikanani luokan pojat olisivat kaiken muun lisäksi olleet vuotta vanhempia, minun koulunkäynnistäni ei olisi tullut mitään.
Mitä tarkoitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta minusta juuri tällaisia asioita pitäisikin tutkia. Ei siis vain tilastoida vaan tutkia syitä, miksi näin on. Joitain syitähän jo tiedetäänkin eli esim joskus syynä on sinkun asuinpaikka. Aika tavallista sinkkuushan on maanviljelijöillä. Tila on kuitenkin paikkakunnalla, jossa mahdolliselle puolisolle ei olisi töitä tai paikkakunta ei pysty tarjoamaan asioita, joita mahdollinen puoliso asuinpaikaltaan haluaa. Maatilaa ei kuitenkaan voi siirtää kaupunkiin ja koska maatila on myös maanviljelijän elinkeino, ei maanviljelijälläkään ole halukkuutta muuttaa kaupunkiin.
Itse olen miettinyt yhtenä syynä sitäkin, että vaikka eroamisen väitetään olevan nykyisin helppoa, onko se sitä sittenkään? Voiko olla niin, että ei haluta muuttaa yhteen, koska ero kuitenkin vaatii monenlaisia asioita? Kuten sen, että ainakin toinen etsii itselleen asunnon. Yhteiset ja omat tavarat. Muutto. Ero ei ole kustannuksiltaankaan aivan halpaa. Voisiko siis ainakin joidenkin kohdalla olla kyse pelosta, että elämä muuttuukin hankalaksi, jos suhde ei toimikaan? On turvallisempaa ja varmempaa olla sinkku kuin ottaa riski eroon päättyvästä parisuhteesta? Ja tämän vuoksi parisuhteeseen mennään vasta sitten, kun tuntuu, että suhde tosiaankin kestää? Jos ei koskaan kenenkään kanssa tunnu siltä, ei uskalleta edes yrittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä tuota asiaa nyt tutkailin, niin temperamenttia tärkeämmäksi syyksi poikien heikommpaan koulumenestykseen tunnuttiin nostettavan poikien myöhempi kypsyminen. Keltikangas-Järvinen kysyy, miksi pojat eivät voisi aloittaa koulua esimerkiksi 8-vuotiaana, ja minä kysyn samaa. Miksi ei? Kuka tätä vastustaa? Eivät varmaan (pelkästään) naiset?
Minä vastustan. En mitenkään kategorisesti, mutta kuulostaa minusta hirveältä ajatukselta. Pitäisi tehdä ensin tutkimus seurauksista jollain pilottiohjelmalla niin että voidaan sulkea pelkäämäni kauheat seuraukset pois.
Ihan mielenkiinnosta... Mitä ovat ne kauheat seuraukset, jota pelkäät?
No sanotaanko vaikka näin että jos kuvittelen että omana koulunkäyntiaikanani luokan pojat olisivat kaiken muun lisäksi olleet vuotta vanhempia, minun koulunkäynnistäni ei olisi tullut mitään.
Mitä tarkoitat?
En ole valmis puhumaan asiasta. Voit miettiä ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.
Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).
Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)
No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.
Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.
Naisilla on sellainen minä minä minä käsitys. Kaikki omat naisten ongelmat ovat paljon suurempia kuin esim miesten ongelmat. Nainen on aina uhri ja syy on muiden (miesten).
Tälle oli joku nimityskin. Mikähän se oli? Ai niin, NARSISMI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
Mutta tuo noin iso ero yksin asumisessa naisten ja miesten välillä ei tietenkään tule parisuhteista (naisia on enemmän kuin miehiä, tuo ei ylipäätään olisi mahdollista) vaan siitä, että lapset eron jälkeen ovat jopa yhteishuoltajuudessa naisen luona kirjoilla. Silloin tilanne voi olla miehelle ja naiselle ihan sama, molemmat ilman kumppania, lapset vuoroviikoin toisen luona, mutta naisen yksinäisyys ei tilastoissa näy.
Ja huoltajuuden epätasa-arvo koskee myös naisia. Nainen mielletään välittömästi huonoksi ihmiseksi, jos hänellä ei ole lasten huoltajuutta. Miestä ei. Tiedän, että naisella se saattaa jopa estää työpaikan saannin, koska oletus on niin vahva, että naisella on joku vakava ongelma, jos lapset ovat kirjoilla isällä. Kyllä näistä asioista pitää puhua, mutta ei asettaen miehet ja naiset vastakkain, vaan asioista asioina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.
Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).
Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)
No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.
Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.
Tuo on toki totta, jos nyt edelleen fiksoidutaan siihen yhteisasumiseen. Se ei kai kylläkään tarkoita, että kyseessä olisi usean hengen talous, vaan useita yhden hengen talouksia samassa osoitteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta minusta juuri tällaisia asioita pitäisikin tutkia. Ei siis vain tilastoida vaan tutkia syitä, miksi näin on. Joitain syitähän jo tiedetäänkin eli esim joskus syynä on sinkun asuinpaikka. Aika tavallista sinkkuushan on maanviljelijöillä. Tila on kuitenkin paikkakunnalla, jossa mahdolliselle puolisolle ei olisi töitä tai paikkakunta ei pysty tarjoamaan asioita, joita mahdollinen puoliso asuinpaikaltaan haluaa. Maatilaa ei kuitenkaan voi siirtää kaupunkiin ja koska maatila on myös maanviljelijän elinkeino, ei maanviljelijälläkään ole halukkuutta muuttaa kaupunkiin.
Itse olen miettinyt yhtenä syynä sitäkin, että vaikka eroamisen väitetään olevan nykyisin helppoa, onko se sitä sittenkään? Voiko olla niin, että ei haluta muuttaa yhteen, koska ero kuitenkin vaatii monenlaisia asioita? Kuten sen, että ainakin toinen etsii itselleen asunnon. Yhteiset ja omat tavarat. Muutto. Ero ei ole kustannuksiltaankaan aivan halpaa. Voisiko siis ainakin joidenkin kohdalla olla kyse pelosta, että elämä muuttuukin hankalaksi, jos suhde ei toimikaan? On turvallisempaa ja varmempaa olla sinkku kuin ottaa riski eroon päättyvästä parisuhteesta? Ja tämän vuoksi parisuhteeseen mennään vasta sitten, kun tuntuu, että suhde tosiaankin kestää? Jos ei koskaan kenenkään kanssa tunnu siltä, ei uskalleta edes yrittää?
Tuo asuinpaikka-asia on ollut viime aikoina otsikoissa. Minustakin olisi hienoa, jos maaseutu ei ihan kokonaan autioituisi vaan sinne luotaisiin edellytyksiä asua itsensä elättäen. Etätyön lisääntyminen on yksi hyvä suuntaus, mutta etenee kummallisen hitaasti. Toinen voisi olla vähitellen lisääntyvä pehmeiden arvojen, puhtauden ja luonnonmukaisuuden arvostaminen, joista voisi poikia uusia työpaikkoja. Tämä on se sektori, jota kannattaisi nyt tutkia ja johon kannattaisi panostaa ihan rahaakin eikä vain kuitata asiaa "naisten jonninjoutavina haaveina".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
En oikein näe, miten asia voisi olla yhteiskunnan ratkaistavissa. Ihmiset kun ovat ihan vapaita menemään yhteen niin kauan kuin molemmat osapuolet sitä haluavat. Siihen on yhteiskunnan vaikea mennä puuttumaan mitenkään muutenkaan. Yksinäisyyteen muuten ehkä sentään jotenkin, voidaan pyrkiä lisäämään yhteisöllisyyttä.
Minä näen. Vaikka olenkin asunut koko ikäni kaupungissa ja olen henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö. Ymmärrän oikein hyvin, ettei monella nuorella naisella ole kiinnostusta muuttaa maaseudulle paikkakunnalle, jossa ei ole töitä eikä oikein mitään muutakaan paitsi se mies. Siis vaikka sekä mies ja maaseutu muuten kiinnostaisi. Meillä on jo pitkään työpaikat, palvelut, koulut, terveydenhuolto, kulttuuritapahtumat yms siirtynyt kasvukeskuksiin. Jos nainen muuttaa miehen luokse jonnekin syrjään ja kenties tekevät vielä lapsiakin, nainen saattaa yksinkertaisesti tuntea olevansa loukussa keskellä ei mitään. Tai jos ikänsä maaseudulla asunut mies, joka on kätevä käsistään ja tykkää puuhastella kaikenlaista, mikä maaseudulla on mahdollista, muuttaakin yks kaks Vantaan Hakunilaan kerrostalokolmioon, niin mitä mielenkiintoista tekemistä miehelle siellä on? Paitsi nainen ja lähikuppila? Onko se elämää, jota tällainen mies haluaisi elää? Ymmärrän, ettei tällä väestömäärällä koko Suomea voi pitää elävänä ja asuttuna, mutta tämä on yksi hinta, mikä siitä maksetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ongelmista aloituksessa siis puhutaan?
en tiedä, mutta kyllä naisten suhtautuminen miesten asioihin on tosi halveksivaa vaikka ei olisi miehen vika. Esim. jos saa aivovamman ja ajautuu kodittomaksi niin ei kovinkaan moni puhu miesten asunnottomuutta vastaan vaan vieritetään syy miehen omaksi ongelmaksi. en tarkoita , että naisten tulisi ratkaista ongelma, mutta asunnottomien halveksunta niin miehiltä kuin naisiltakin on outoa.
Kai asunnottomissa on myös naisia?
Olen ollut asunnoton, vaikka olen tunnollinen ja kunnollinen nainen. Irtisanouduin töistä, myin asuntoni ja lähdin matkalle. Palattuani olin koditon ja työtön, joten kiersin auttamassa sukulaisia ja asuin heidän luonaan. Hankala tilanne, koska arvostan omaa rauhaa ja kotia. Onneksi löysin uuden työpaikan ja viihtyisän asunnon. Jos joku minua halveksui, niin mitä merkitystä sillä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
Voidaan ehkä miettiä jotain miesten asuntolaratkaisua esim. tilanteissa kun mies asuu yksin ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta eipä oikein muuta. Jos aikuinen mies haluaa asua yksin, niin toki tämä on miehen oma valinta. Ketään ei myöskään voi pakottaa asumaan toisen kanssa muuta kuin juuri asuntolamaisesti. Yksityisasuntoihin ei voi pakottaa muuttamaan ketään kaveriksi yksinäiselle miehelle.
Tämä on totta ja tekee ongelmasta vaikean. Oletettavasti valtaosa yksin asuvista, asiaintilan onnettomaksi kokevista ihmisistä kaipaa nimenomaan parisuhdetta, ei kämppäkaveria. Toisaalta tuollainen kimppa-asuminen toisi valtavasti etuja: seuraa, turvaa ja taloudellista helpotusta (esim. vuokra-, sähkö- lämpö- ja vesikustannukset, vakuutukset jne.).
Suomessa tällainen miesten yhteisasuminen on vanhemman väestön keskuudessa hyvin harvinaista, mutta nuoremmassa povessa tätä jo näkee: opiskeluaikaiset kimppakämpät jäävät käyttöön, jos poikamieselämä jatkuu. Toisaalta tämä on, ellei este, niin ainakin hidaste parisuhteen muodostumiselle: harva tyttö haluaa viettää aikaa missään poikien kimppakämpässä. (Jaa, olisiko tässä yksi syy siihen, että nuoret pojat eivät enää seurustele tai sekstaile aiempien sukupolvien malliin? Kyseessä eivät olekaan alfa-beta-kuviot vaan se, että pojat viihtyvät kaveriporukoiden kimppakämpissä pelaillen ja chillaillen? Ehkäpä tuollaisissa nuorten miesten kolhooseissa myös kynnys seurustelulle ja "porukan pettämiselle" on aika isokin?)
No minä melkein sanoisin, että jos ongelma ei nyky-ymmärryksellä voi olla yhteiskunnan ratkaistavissa, se ei tuolloin oikeastaan edes ole yhteiskunnallinen ongelma siinä mielessä kuin mitä yhteiskunnalliset ongelmat yleensä mielletään. Tuossa mennään vaan jo enemmänkin elämän karuihin realiteetteihin. Asian parantaminen edistäisi kulttuurin muutosta, mitä kyllä itsekin kannatan eri syistä, mutta sellainen ratkaisu ei ole toteutettavissa niin että nykyiset sukupolvet siitä vielä pääsisivät hyötymään, eikä muutenkaan motivaatio minkään tekemiselle vaikuta minusta korkealta. Ei tuota sitten oikein voi ylhäältäpäin pakottaa.
Asenteet ja kulttuuri ovat avainasemassa, tietenkin. Mutta kyllähän yhteiskuntakin voi asiaa eli yheisasumista edistää, jos se koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi. Nythän tilanne on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun samaakin sukupuolta olevat kämppikset joutuvat käsi Raamatulla vannomaan ja monin tavoin todistamaan, etteivät ole pariskunta. Opiskelijoille tai työttömille siis kimppa-asuminen on tehty hyvin hankalaksi, niin järkevää kuin se oliksikin.
Tuo on toki totta, jos nyt edelleen fiksoidutaan siihen yhteisasumiseen. Se ei kai kylläkään tarkoita, että kyseessä olisi usean hengen talous, vaan useita yhden hengen talouksia samassa osoitteessa.
Totta tämä. Mutta askel oikeaan suuntaan, jos halutaan säästää rahaa ja vähentää yksinäisyyttä. Kämppäkaveri on kuitenkin ihminen, jonka kanssa voi jutella ja jakaa asioita. Uskon, että vähetäisi yksinäisyyden kokemusta paljonkin, kunhan asenteet ja konkreettiset edellytykset olisivat suosiolliset aatteen yleistymiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta minusta juuri tällaisia asioita pitäisikin tutkia. Ei siis vain tilastoida vaan tutkia syitä, miksi näin on. Joitain syitähän jo tiedetäänkin eli esim joskus syynä on sinkun asuinpaikka. Aika tavallista sinkkuushan on maanviljelijöillä. Tila on kuitenkin paikkakunnalla, jossa mahdolliselle puolisolle ei olisi töitä tai paikkakunta ei pysty tarjoamaan asioita, joita mahdollinen puoliso asuinpaikaltaan haluaa. Maatilaa ei kuitenkaan voi siirtää kaupunkiin ja koska maatila on myös maanviljelijän elinkeino, ei maanviljelijälläkään ole halukkuutta muuttaa kaupunkiin.
Itse olen miettinyt yhtenä syynä sitäkin, että vaikka eroamisen väitetään olevan nykyisin helppoa, onko se sitä sittenkään? Voiko olla niin, että ei haluta muuttaa yhteen, koska ero kuitenkin vaatii monenlaisia asioita? Kuten sen, että ainakin toinen etsii itselleen asunnon. Yhteiset ja omat tavarat. Muutto. Ero ei ole kustannuksiltaankaan aivan halpaa. Voisiko siis ainakin joidenkin kohdalla olla kyse pelosta, että elämä muuttuukin hankalaksi, jos suhde ei toimikaan? On turvallisempaa ja varmempaa olla sinkku kuin ottaa riski eroon päättyvästä parisuhteesta? Ja tämän vuoksi parisuhteeseen mennään vasta sitten, kun tuntuu, että suhde tosiaankin kestää? Jos ei koskaan kenenkään kanssa tunnu siltä, ei uskalleta edes yrittää?
Tuo asuinpaikka-asia on ollut viime aikoina otsikoissa. Minustakin olisi hienoa, jos maaseutu ei ihan kokonaan autioituisi vaan sinne luotaisiin edellytyksiä asua itsensä elättäen. Etätyön lisääntyminen on yksi hyvä suuntaus, mutta etenee kummallisen hitaasti. Toinen voisi olla vähitellen lisääntyvä pehmeiden arvojen, puhtauden ja luonnonmukaisuuden arvostaminen, joista voisi poikia uusia työpaikkoja. Tämä on se sektori, jota kannattaisi nyt tutkia ja johon kannattaisi panostaa ihan rahaakin eikä vain kuitata asiaa "naisten jonninjoutavina haaveina".
Etätyön eteneminen on hidasta, koska työtuloksen sijasta mitataan aikaa. Olen itse tehnyt pelkästään etätöitä jo monta vuotta. On aivan sama, kauanko käytän aikaa homman tekemiseen. On melko sama, milloin teen homman. Oleellista on vain, että työ on tehty siihen päivään mennessä kuin se on asiakkaan kanssa sovittu. Saan palkan tekemäni työn enkä siihen käyttämäni ajan perusteella. Useimmiten palkka kuitenkin määräytyy työajan eikä tuloksen perusteella ja ajankäytön valvonta on etätyössä vaikeaa. Ja koska palkka maksetaan ajan perusteella, työnantaja haluaa tietenkin tietää, että työntekijä on käyttänyt sovitun ajan työn tekemiseen. Eikä tehnyt kolmen tunnin hommia kahdessa tunnissa ja lähtenyt sen jälkeen pilkille. Jotta etätyö etenisi, pitäisi päästä eroon työajasta palkanmaksun perusteena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan, mutta tällä palstalla ei ole muuta keskustelua miesten ongelmista kuin tämä ainainen "pilluupilluu" ja joskus harvoin poikien koulumenestyksestä. Yritykset herätellä keskustelua näistä muista ongelmista eivät täällä ota tulta. Ei me mammatkaan ihan kaikkea pystytä teidän palstamiesten puolesta tekemään, ei näet osata lukea ajatuksia.
Tarkemmin sanottuna ette mitään ole halukkaita tekemään. Kumma juttu että sukupuolisota vie voiton vaikka naisillakin on poikia. Omasta perheestäni olen huomannut ,että jo veli ei ole tarpeeksi läheinen, jotta miesten asiat kiinnostaisi.
Kasvatin omasta pojastani (isänsä avulla) sosiaalisen, aktiivisen, positiivisen nuoren miehen, jolla on aina ollut kavereita ja harrastuksia, on pärjännyt opinnoissa ja sittemmin töissä, ekat tyttöystävät ja ystävätytöt toi kotiin jo yläasteikäisenä. Nykyisin on onnellisessa parisuhteessa pari vuotta nuoremman naisen kanssa (ja koska palstauleille vain tällä asialla on merkitystä niin mainittakoon, että on todella kaunis, siro, pitkähiuksinen, kauriinsilmäinen nainen). En ole kasvatus- ja opetusalalla, joten mahdollisuuteni vaikuttaa muiden poikien kasvattamiseen eivät ole yhtään sen paremmat kuin palstamiehilläkään.
t. Feministiäiti
P.S. Ai niin, poikani on muuten sivari eikä omistanut edes autoa avokkiinsa tutustuessaan.
Kyllä huomaa, että on ehta feministi kyseessä, kun miehiä täytyy halventaa "palstauleiksi" kutsumalla. :)
Mies ei ole yhtä kuin palstauli. Palstaulit edustavat hyvin tietynlaista miestyyppiä. -ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
Mutta tuo noin iso ero yksin asumisessa naisten ja miesten välillä ei tietenkään tule parisuhteista (naisia on enemmän kuin miehiä, tuo ei ylipäätään olisi mahdollista) vaan siitä, että lapset eron jälkeen ovat jopa yhteishuoltajuudessa naisen luona kirjoilla. Silloin tilanne voi olla miehelle ja naiselle ihan sama, molemmat ilman kumppania, lapset vuoroviikoin toisen luona, mutta naisen yksinäisyys ei tilastoissa näy.
Ja huoltajuuden epätasa-arvo koskee myös naisia. Nainen mielletään välittömästi huonoksi ihmiseksi, jos hänellä ei ole lasten huoltajuutta. Miestä ei. Tiedän, että naisella se saattaa jopa estää työpaikan saannin, koska oletus on niin vahva, että naisella on joku vakava ongelma, jos lapset ovat kirjoilla isällä. Kyllä näistä asioista pitää puhua, mutta ei asettaen miehet ja naiset vastakkain, vaan asioista asioina.
Tämä pitää täysin paikkansa. Mutta koska ap halusi, että näistä yleisinhimillisistä ongelmista puhutaan nimenomaan miesten ongelmina, niin näin me nyt sitten teemme. Jostain syystä hän itse ei tunnu haluavan osallistua keskusteluun - ilmeiseti miesten ongelmista keskusteleminen ei häntä itseään kovin paljoa kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,1 miljoonaa yksinelävien taloutta ja niistä miesten osuus on noin 70 prosenttia. Jos se ei ole minkäänlainen ongelma niin varsin heikko on ymmärryskyky.
Minulla on sitten varmasti heikko ymmärryskyky, kun en tosiaan tajua mikä tässä on ongelma. On yhteiskunnallinen ongelma, että ihmiset eivät elä avo- tai avioliitossa?
On se silloin ongelma, kun tämä on pakon sanelemaa, omasta halusta riippumatonta. On jo ihan taloudellinen rasite maksaa kaikki yksin. (Ja en nyt lähde siihen, että palstalla eräät miehet pitävät naisia lompakkoloisina ja kuvittelevat miesten maksavan kaiken. Kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät ettei se näin mene.)
Vielä ongelmallisempaa on se yksinäisyys, mikä on tuon tilanteen taustalla. Vastentahtoisesti ilman parisuhdetta on iso määrä suomalaisista, ja se on aina henkilökohtainen tragedia joka ei voi olla näkymättä esimerkiksi terveydenhuoltokuluissa.
Eli ihan yheiskunnallisesta ongelmasta tässä on kysymys.
En oikein näe, miten asia voisi olla yhteiskunnan ratkaistavissa. Ihmiset kun ovat ihan vapaita menemään yhteen niin kauan kuin molemmat osapuolet sitä haluavat. Siihen on yhteiskunnan vaikea mennä puuttumaan mitenkään muutenkaan. Yksinäisyyteen muuten ehkä sentään jotenkin, voidaan pyrkiä lisäämään yhteisöllisyyttä.
Minä näen. Vaikka olenkin asunut koko ikäni kaupungissa ja olen henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö. Ymmärrän oikein hyvin, ettei monella nuorella naisella ole kiinnostusta muuttaa maaseudulle paikkakunnalle, jossa ei ole töitä eikä oikein mitään muutakaan paitsi se mies. Siis vaikka sekä mies ja maaseutu muuten kiinnostaisi. Meillä on jo pitkään työpaikat, palvelut, koulut, terveydenhuolto, kulttuuritapahtumat yms siirtynyt kasvukeskuksiin. Jos nainen muuttaa miehen luokse jonnekin syrjään ja kenties tekevät vielä lapsiakin, nainen saattaa yksinkertaisesti tuntea olevansa loukussa keskellä ei mitään. Tai jos ikänsä maaseudulla asunut mies, joka on kätevä käsistään ja tykkää puuhastella kaikenlaista, mikä maaseudulla on mahdollista, muuttaakin yks kaks Vantaan Hakunilaan kerrostalokolmioon, niin mitä mielenkiintoista tekemistä miehelle siellä on? Paitsi nainen ja lähikuppila? Onko se elämää, jota tällainen mies haluaisi elää? Ymmärrän, ettei tällä väestömäärällä koko Suomea voi pitää elävänä ja asuttuna, mutta tämä on yksi hinta, mikä siitä maksetaan.
Ei sille keskittymisellekään tunnu olevan yhteiskunnallista ratkaisua. Rahan kaataminen maakuntiin ei tunnu riittävän, sama ongelma koskee ihan kaikkia muitakin kehittyneitä maita, 2000-luvun talouden piirre on urbaaneihin keskuksiin keskittyminen. Asian muuttaminen vaatisi tässäkin valtavaa ja syvällistä prioriteettien ja elämäntavan uudelleenajattelua, sellaisella tasolla mihin ei todellakaan olla valmiita.
En oikein näe, miten asia voisi olla yhteiskunnan ratkaistavissa. Ihmiset kun ovat ihan vapaita menemään yhteen niin kauan kuin molemmat osapuolet sitä haluavat. Siihen on yhteiskunnan vaikea mennä puuttumaan mitenkään muutenkaan. Yksinäisyyteen muuten ehkä sentään jotenkin, voidaan pyrkiä lisäämään yhteisöllisyyttä.