Suostumus2018 -kampanja: jatkossa miehen osattava tulkita naisen halukkuuden määrä (raiskauslaki)
Suostumus 2018 -kampanja on osa suunniteltavaa kansalaisaloitetta, jolla pyritään saamaan muutos rikoslakiin. Keskeistä aloitteessa on pyrkimys siihen, että raiskaus määriteltäisiin rikoslaissa jatkossa suostumuksen puutteen kautta.
...
Hanketta ovat käynnistymässä ihmisoikeusjärjestö Amnesty, Naisasialiitto Unioni, Monika-Naiset liitto, Naisten linja sekä #dammenbrister-kampanja. Mukana on myös poliittisia vaikuttajia.
"Poliittisista nuorisojärjestöistä tukijoina ovat miltei kaikki. Tukijoihin kuuluvat muun muassa Vasemmistonuoret ja Keskustanuoret.
...
"Ainakin Pride-tapahtuman yhteydessä on tarkoitus kerätä nimiä. Lisäksi järjestämme kokonaan uusia tapahtumia. Esimerkiksi erilaiset tukikeikat, joihin kutsutaan artisteja esiintymään, voivat olla mahdollisia.
(Lähde: Marmai)
Kommentit (512)
Ajatus on hyvä tässä aloitteessa mutta jos tälläisenään menee läpi tulee aiheuttamaan todella paljon paskaa monen ihmisen elämään.
Tuo että jälkikäteen voi muuttaa mieltä että ei suostunutkaan ei ole millään tasolla järkevä. Jos on suoustunut niin on suostunut.
Ja myös tuo että jos on 1 viinilasi alla ja suostuu on myös suostumusta pyytänyt osapuoli automaattisesti raiskaaja jos suostunut osapuoli niin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostumus on ihan eri asia kuin halukkuus.
Ei tarkoittaa ei.
Luulen ettet oikein tunne nykyistä raiskauslakia. Siellä nimenomaan sanotaan, että ei tarkoittaa ei. Tässä uudessa laissa käytännössä hiljaisuus tarkoittaa ei.
No aika idiootti on mies (ja nainen) ellei osaa kysyä, voidaanko harrastaa seksiä.
Jos toinen on tajuton tai nukkuu, lupaa ei ole. Hyvä niin
Taitaa olla pian aika moni mamma vankilassa kun menee miestä herättelemään suuhoidolla.
Jaa niin, mutta kun eri asia! "mieshän sentään oli saamassa pillua, olis vaan onnellinen"
Mieskin osannee sanoa ei, ellei halua. Vai lamaannutko kauhusta, jos niin oudosti käy, että olet halukkaan naisen kanssa sängyssä?
Suostumus on näköjään ongelma idiootille.
Syf kirjoitti:
Jos kaksi humalaista harrastaa seksiä, eikä kumpikaan muista antaneensa suostumusta, kumpi tuomitaan raiskauksesta? Meneekö tää sukupuolen mukaan? Mitä jos ovat samaa sukupuolta?
Ei kumpaakaan, neropatti.
Kyllä raiskaamisen rangaistuksia tulee pikaisesti saada ankarammaksi. Tätähän vaatii jo kansan mielipide ja persupoliitikotkin. Vai koskeeko heidän vaatimuksensa vain tietyn värisiä raiskaajia...
Ei taida kunniakansalaisia kiinnosta suostumusten saanti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sitten jos esim sairaalasta soitetaan poliisit paikalle vaikka nainen halusi sitä ja jäi jälkiä,?
Halusi mitä? Selventäisitkö paljon? Jos joku menee sairaalaan seksin jälkeen pyytämään apua vammoihin, niin tuskin niitä vammoja halusi. Että voi sitä seksiä ja väkivaltaa säädellä miehenä sen mukaan, että ei naisen tarvitse paikkauttaa itseään jälkeen päin.
No vaikkapa on harrastettu S/M seksiä, toiselta osapuolelta on ihan suostumuksella piiskattu takapuoli mustelmille ja session jälkeen sitten melkoisessa endorfiinipöllyssä leijuen ja silmät harittaen lähtee kömpimään vessaan ja matkalla nyrjäyttää nilkkansa.
Vittu mitä tilanteita te keksitte... Kannattaako ylipäätään S/M-seksiä jos ei edes luota kumppaninsa olevan rehellinen ihminen?
Asia sinänsä ihan hyvä ja kannatettava, mutta minusta tuo todistustaakan siirtäminen syytetylle ei oikein istu länsimaiseen oikeusperinteeseen ilmiselvine ongelmineen.
Ei kannata harrastaa seksiä ventovieraiden tai puolituttujen kanssa, silleenhän sitä välttyy monelta ongelmalta. Mitä hauskaa on siinä että nylkyttää jotain parin minuutin baarituttavaa josta ei todellisuudessa välitä minkään vertaa ihmisenä?
Vierailija kirjoitti:
Asia sinänsä ihan hyvä ja kannatettava, mutta minusta tuo todistustaakan siirtäminen syytetylle ei oikein istu länsimaiseen oikeusperinteeseen ilmiselvine ongelmineen.
Miten todistustaakka muka siirretään syytetylle? Näytätkö sen kohdan kansalaisaloitteessa, jossa näin ehdotetaan?
Laissa on monia rikoksia, joita on vaikea todistaa. Se ei tarkoitaa, että todistustaakka siirtyisi syytetylle.
Mahdollinen ongelma tuossa lakijutussa on se, että siinä ei oteta huomioon naisten psykologiaa ja sukupuolten välisen vuorovaikutuksen kirjoittamattomia sääntöjä.
Älyllisellä tasolla luvan kysyminen tuntuu hyvältä idealta, mutta hävittää naisten halut monessa tapauksessa aika tehokkaasti siirtämällä vastuuta seksin tapahtumisesta naiselle. Naiselle on tärkeää tuntea, että seksi "vain tapahtuu" miehen aloitteesta ja tarkoista peliliikkeistä, jotka vapauttavat naisen häpeästä ja subjektin asemasta.
Seksin tapahtuminen lupaa kysymällä on edelleen mahdollista muutenkin kuin maksullisissa tapauksissa, mutta tuon myötä huomattavasti epätodennäköisempää, ellei mies ole voittanut geenilotossa ja nainen antaa miehelle anteeksi 'nössöilyn' lupaa kysymällä, kun mies on muuten niin kiinnostava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostumus on ihan eri asia kuin halukkuus.
Ei tarkoittaa ei.
Luulen ettet oikein tunne nykyistä raiskauslakia. Siellä nimenomaan sanotaan, että ei tarkoittaa ei. Tässä uudessa laissa käytännössä hiljaisuus tarkoittaa ei.
No aika idiootti on mies (ja nainen) ellei osaa kysyä, voidaanko harrastaa seksiä.
Jos toinen on tajuton tai nukkuu, lupaa ei ole. Hyvä niin
:D :D
Ja sinun fantasioissasi se barbaari tai merirosvo tulee aina aluksi nöyrästi kysymään että suostuuko neiti seksiin? Romanttista, niin romanttista...
Fantasiat =/= todellisuus.
Kyllä tuolla kaukaisilla vesillä noita oikeita merirosvoja tälläkin hetkellä on, ja siinä ei ole mitään romanttista jos sellainen tarraisi kiinni.
Jos jollakin jotain raiskausfantasioita on, niistä on mahdollista sopia etukäteen.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Mahdollinen ongelma tuossa lakijutussa on se, että siinä ei oteta huomioon naisten psykologiaa ja sukupuolten välisen vuorovaikutuksen kirjoittamattomia sääntöjä.
Älyllisellä tasolla luvan kysyminen tuntuu hyvältä idealta, mutta hävittää naisten halut monessa tapauksessa aika tehokkaasti siirtämällä vastuuta seksin tapahtumisesta naiselle. Naiselle on tärkeää tuntea, että seksi "vain tapahtuu" miehen aloitteesta ja tarkoista peliliikkeistä, jotka vapauttavat naisen häpeästä ja subjektin asemasta.
Seksin tapahtuminen lupaa kysymällä on edelleen mahdollista muutenkin kuin maksullisissa tapauksissa, mutta tuon myötä huomattavasti epätodennäköisempää, ellei mies ole voittanut geenilotossa ja nainen antaa miehelle anteeksi 'nössöilyn' lupaa kysymällä, kun mies on muuten niin kiinnostava.
En tiä, mikä olis seksikkäämpää kuin suudella kiimaisen miehen kanssa, joka kuiskaa korvaan "saanko panna sua". Ai jumpe. Ei ei todellakaan tartte "vain tapahtua". Nainen tykkää tuntea itsensä halutuksi.
Totuus: lain näkökulmasta tahdonilmaisu on hyvin laaja käsite. Käytännössä tahdonilmaisuun riittää se, että nainen käyttäytyy tietyllä tavalla (esim. suutelee kiihkeästi tai johdattelee miestä makuuhunoeesee, avaa housuja jne.). Mitään sanallista tahdonilmaisua ei tarvitva.
Vierailija kirjoitti:
Raiskausta ei tarkastella Suomessa uhrin suostumuksen puutteen kautta, vaan se määritellään sen mukaan, onko väkivaltaa käytetty.
Höpö höpö.
”Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kumpikaan ei kysy lupaa seksiin tai muutoin sanallisesti ilmoita halukkuuttaan, niin eikö kumpikin osapuoli silloin syyllisty raiskaukseen?
Käytännössä homma taitaa kuitenkin mennä niin, että miehen katsotaan aina antaneen luvan seksiin, koska hänellä on aktiivinen rooli yhdynnässä ja vain naisella voi olla passiivinen rooli. Täten tässä on kyse oikeastaan vain naisista ja siitä, että jatkossa jos mies ei muista erikseen lupaa yhdyntään kysyä, niin hän on syyllistynyt raiskaukseen. Eli varmaan yli puolet tänäänkin vaimojaan/tyttöystäviään/baarihoitojaan panevista miehistä syyllistyisi lakiehdotuksen mukaan raiskaukseen.
Sulla on hälyttävän omituinen käsitys seksistä. Jos nainen on täysin passiivinen, niin hän ei selvästi ole halunnut seksiä. Tuossa se suostumus siis puuttuu. Mies on ilmeisesti painostanut seksiin eikä välitä siitä, että nainen ei halua seksiä. Nainen alistuu, makaa aloillaan, koska pelkää tai on lannistunut, koska hänen kieltäytymistään ei ole kunnioitettu.
Sinä lisäsit lauseeseen sanan "täysin", joten sen merkitys hieman muuttui. Moni nainen harrastaa seksiä passiivisena osapuolena. Osa heistä jopa nauttii siitä, että mies dominoi, joten tuon alistumisen perusteella ei vielä yksistään ole mistään raiskauksesta kyse. "Haluan miehen, joka ottaa mut sängyssä ja tietää mitä tekee" sanoo moni nainen. Tulevaisuudessa heitä kai kutsutaan raiskauksen uhreiksi.
Kuka sen raiskauksen ilmoittaa? Jos minä mieheni kanssa tykkään harrastaa rajua seksiä, vaikkapa niin rajua että mies hieman läiskisi minua, niin en muutu raiskauksen uhriksi. Ei kukaan tee ilmoitusta, että meidän seksi on sellaista, jos kumpikin on halukas. Jos nainen haluaa että mies ottaa hänet ja tämän toiveen mukaan toimitaan, niin ei se nainen silloin myöskään tee ilmoitusta raiskauksestakaan. Hän on itse halunnut että näin toimitaan. Ei tämä nyt näin monimutkaista ole. Toki aina tällaisessa on riskinsä, esim että yhteinen leikki muuttuu muuksi. Siksi suosittelen kaikille tällaisten leikkien leikkimistä turvallisen kumppanik kanssa. Eli ei kannata lähteä minkään raiskaus- tai sm fantasioiden toteutukseen satunnaisen yhdenyön tuttavuuden kanssa. Ainakaan ilman selvää rajanvetoa. Ja se rajanveto kannattaa tehdä kumppaninkin kanssa. Mutta näissä tilanteissa mennään kyllä aika marginaalissa.
Kyllä suurin osa normaaleista naisista tykkää kovista otteista vaikka esittävät ihan muuta. Rakkaudesta se hevonenkin potkii.
No jos olet varma että toinen pitää siitä ja toinen todellakin pitää siitä, niin ongelmaa ei ole. Harrastatte silloin mieluista seksiä ja se siitä. Ei se tee siitä rikollista.
Mutta jos sinä vaan luulet toisen pitävän siitä ja kyselemättä pistät vaan menemään toisen ollessaan ihan kauhusta lamaantuneena, niin se kauhusta lamaantuneena ollut voi tehdä sen rikosilmoituksen, koska rikos on tapahtunut jos hänen tahtonsa vastaisesti on toimittu. Ymmärtänet eron?
Ja mihin kohtaan tuossa tarvitaan lakimuutosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostumus on ihan eri asia kuin halukkuus.
Ei tarkoittaa ei.
Luulen ettet oikein tunne nykyistä raiskauslakia. Siellä nimenomaan sanotaan, että ei tarkoittaa ei. Tässä uudessa laissa käytännössä hiljaisuus tarkoittaa ei.
No aika idiootti on mies (ja nainen) ellei osaa kysyä, voidaanko harrastaa seksiä.
Jos toinen on tajuton tai nukkuu, lupaa ei ole. Hyvä niin
Jos kaikki olisikin noin yksinkertaista niin ongelmia ei tulisi. Mutta entä tilanne, jossa molemmat osapuolet ovat yhteisymmärryksessä suostuneet seksiin, mutta seuraavana päivänä toinen peruu suostumuksensa esim. riidan seurauksena? Se on sana sanaa vastaan ja varsin vaikea tulkita.
Poliisi kuulustelee useampaan kertaan ja oikeudessa osataan useimmiten arvioida, kenen tarina ym. muuttuu niin paljon, että se on epäuskottavampi. Ei tietenkään aina, mistä syystä rangaistusten aiheettomista syytöksistä pitäisi olla ankaria, jotta perättömien rikosilmoitusten tekeminen ei houkuttelisi ketään.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Mahdollinen ongelma tuossa lakijutussa on se, että siinä ei oteta huomioon naisten psykologiaa ja sukupuolten välisen vuorovaikutuksen kirjoittamattomia sääntöjä.
Älyllisellä tasolla luvan kysyminen tuntuu hyvältä idealta, mutta hävittää naisten halut monessa tapauksessa aika tehokkaasti siirtämällä vastuuta seksin tapahtumisesta naiselle. Naiselle on tärkeää tuntea, että seksi "vain tapahtuu" miehen aloitteesta ja tarkoista peliliikkeistä, jotka vapauttavat naisen häpeästä ja subjektin asemasta.
Seksin tapahtuminen lupaa kysymällä on edelleen mahdollista muutenkin kuin maksullisissa tapauksissa, mutta tuon myötä huomattavasti epätodennäköisempää, ellei mies ole voittanut geenilotossa ja nainen antaa miehelle anteeksi 'nössöilyn' lupaa kysymällä, kun mies on muuten niin kiinnostava.
Höpö höpö naisen seksuaalisuuden mystifiointia. Seksistä voi puhua ja kiihottua uudelleen jos puhumisen aikana into jostain syystä lopahti.
Vierailija kirjoitti:
Totuus: lain näkökulmasta tahdonilmaisu on hyvin laaja käsite. Käytännössä tahdonilmaisuun riittää se, että nainen käyttäytyy tietyllä tavalla (esim. suutelee kiihkeästi tai johdattelee miestä makuuhunoeesee, avaa housuja jne.). Mitään sanallista tahdonilmaisua ei tarvitva.
Kuinkas tällaisessa tilanteessa mies ilmaisee suostumuksensa?
Tämä on ehkä paras todiste kyseisen lain järjettömyydestä. Maahan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, eikä laissa saa antaa tilaa yksilön järjettömyydelle tai kostonhimolle.
Nykyisin ihmisellä ei ole oikeutta jälkeenpäin muuttaa mieltään ja syyttää toista raiskauksesta, mikäli raiskausta ei ole tapahtunut. Toivon että ei ole myöskään tulevaisuudessa!