En jaksa toimia toisten terapeuttina, en varsinkaan ilmaiseksi

Vaikutat varmaan luotettavalta, kun ihmiset uskoutuvat sinulle. Olen ollut vastaavanlaisessa "uskotun henkilön" asemassa ja se on pidemmän päälle raskasta, joskus kiusallistakin. Noista pääsee eroon, kun sitkeästi vaihtaa puheenaihetta, kehottaa puhumaan jollekin ammattilaiselle tai poistuu seurasta.

Kiitos, hyviä vinkkejä! 😊

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat varmaan luotettavalta, kun ihmiset uskoutuvat sinulle. Olen ollut vastaavanlaisessa "uskotun henkilön" asemassa ja se on pidemmän päälle raskasta, joskus kiusallistakin. Noista pääsee eroon, kun sitkeästi vaihtaa puheenaihetta, kehottaa puhumaan jollekin ammattilaiselle tai poistuu seurasta.

Hauskoja tuttavia ap:lla... eivätkö ihmiset yhtään ajattele sitä, milloin on sopivaa avautua asioista ja milloin voisi ottaa vähän rennommin? Ei kuulosta yhtään hauskalta illalta, jos se menee syömishäiriöitä yms. puidessa.

Yleensä asiassa auttaa se että kehottaa vain toistuvasti tekemään konkreettisesti asialleen jotain. Terapiaa tms.

Tilittäjä tajuaa lopulta ettei tuolta saa ryövättyä enää energiaa itselleen ja etsii itselleen jonkun toisen tai sitten alkaa tekemään ongelmilleen jotain.

Terapeutin rooliin ei kannata mennä vaikka sellaista sinulle tarjottaisiin kovastikin. Älä ota sellaista vastaan, koska se on sitten loputon suo.

Kuinka hyviä kavereita nämä siis ovat? Tuleeko sinulle tunne, että he vaatisivat sinua tekemään asialle jotain, vai vaikuttaako siltä että haluavat vain puhua?

Harmi, jos sinä olet aina tilitysten kohde.

Tietenkin hyvä, jos sinulla ei ole mitään ongelmia, joista haluat jutella jonkun kanssa.

Avautuminenhan on av-perusmamman kauraa. Sitä paitsi tuo sana on paljon freshimpi kuin sana juoruilu.

Vastaavassa roolissa kuin ap. Lähestulkoon aina kun joku soittaa, heillä on jokin ongelma ratkaistavana, tarvitsevat apua tai tilittävät kun joku asia ei ole mennyt toivotulla tavalla. Työssä sama juttu, mutta siellä minulle tuosta maksetaan palkkaa, mutta vapaa-ajalla ei jaksaisi olla aina kantamassa myös toisten ongelmia. Välistä tietysti mutta joskus olisi mukava käydä positiivisiakin asioita läpi.

Joo sama täällä. Useasti myös yksi tuttavani on suuttunut kun en ole töissä olon tai nukkumisen vuoksi voinut vastata hänen vuodatuksiinsa kolmelta yöllä. Jos koitan itse puhua omista vaikeuksistani niin saan vain tuhahtelua ja kuulen siitä, kuinka "meillä muillakin on vaikeeta." Olen alkanut etäännyttää itseäni tuosta tuttavasta, ei vaan jaksa enää. Toinen samanlainen on, hän ei kyllä huuda mutta muuten aina puhuu vaikeasta lapsuudesta ja (suurimmaksi osaksi itse aiheutetuista) terveongelmista. Jos ehdotan lääkäriin menoa niin ei kuulemma käy koska ei halua että häneen kosketaan. Okei, ymmärrän mutta en minäkään niihin pysty mitenkään vaikuttamaan. Olen koittanut saada hänet hakemaan apua myös mielenterveysongelmiinsa (joita on itselleen diagnosoinut mm. vaikean masennuksen muotoon), mutta ei koska "no ei mikään puhuminen auta!"

Itse hain apua omien terveysongelmieni (geneettinen vika, iski teininä ja muutenkin itsetunto otti kovan kolauksen) ja mielenterveyden järkkymisen (diagnosoitu masennus, johon vaikuttivat mm. oma terveydentila ja monen läheisen alkoholismi) takia ja sitä apua sain, joten tiedän kyllä millaisista asioista puhun.

Pahinta tuo on työpaikalla. Olen ollut aivan painajaismaisessa tilanteessa, jossa eräs mies työpaikalla oli sitä mieltä, että muu työyhteisö oli olemassa toimiakseen hänen terapiaryhmänään. Se oli jotain aivan järkyttävää.

Asia oli aiheuttanut ongelmia jo vuosia ennenkuin aloitin työpaikassa, mutta kukaan ei varoittanut minua asiasta. Muut olivat ratkaisseet asian sillä, että eivät vain olleet hänen kanssaan tekemisissä ja välttelivät kaikin tavoin. Koska jos hänelle sanoi edes yhden sanan, niin hänen puoleltaan tulevaa yksinpuhelua oli lähes mahdoton lopettaa. Johto ei puuttunut asiaan millään tavalla, vaikka ongelma oli ollut kaikkien tiedostama jo pitkään.

Itse jouduin kaikkein vaikeimpaan tilanteeseen, sillä olin ainoa jonka oli pakko olla tekemisissä hänen kanssaan työasioissa. Se oli aivan kammottavaa. Hän teki etätöitä toisesta maasta käsin ja heti herättyään alkoi pommittamiseni kaikkia mahdollisia viestintäkanavia pitkin, vaatien puhelinkeskustelua. Olisi halunnut puhua puhelimessa vähintään 1,5 tuntia joka päivä - ilman että asiat liittyivät mitenkään työhön. Hän kaatoi niskaani yksinäisyytensä, avioliitto-ongelmansa, tyytymättömyyden työhönsä, masennusdiagnoosinsa, lääkityksensä, terveystilanteensa, perheensä ongelmat, aivan kaiken. Se oli täyttä painajaista. Lisäksi hän laiminlöi työtehtävänsä ja yritti painostaa minua tekemään ne.

Tein kaikkeni kieltäytyäkseni puheluista ja rajoittaakseni yhteydenpitoa sekä saadakseni tiettyjä sääntöjä viestintään ja työnjakoon. Näistä asioista käytiin loputtomia neuvotteluja esimiesten ja toimitusjohtajan kanssa. Mutta mitkään esimiesten määräämät säännöt eivät pitäneet. Ja esimiehet olivat aivan surkeita - kun sitten itse pidin sovituista säännöistä kiinni enkä vastannut kuin sovittuja kanavia myöten tulleisiin viesteihin ja jätin muihin vastaamatta, niin tämä mies aiheutti mielettömän riidan ja melodraaman valittaen minusta esimiehille. Jotka, uskomatonta kyllä, sitten nuhtelivat minua.

Kyllä, lähdin kyseisestä työpaikasta erittäin nopeasti. Ja onneksi myös kyseinen tyyppi sai potkut.

Mutta tuo oli aivan surrealistisen asiaton kokemus. 

Ehdotus seuraavaa kertaa varten, ap

Totea, että omat mt-ongelmasi ovat niin hankalia, ettet pysty auttamaan muita. Katso puhujaa uhkaavasti.

Valehteleminen on sallittua.

Negatiiviset asiat kuuluvat elämään tosiasioina. Kaikilla ei valitettavasti ole niitä hyviä kokemuksia joita jakaa niin täytyy jakaa niitä huonoja. Jokaisella on kumminkin oikeus olla olemassa sellaisena kuin on, muuksikaan ei voi muuttua.

Tiedän tunteen. Mulla katkesi kaksi ”ystävyyttä” kun lopulta sanoin etten pysty auttamaan siihen tahtiin kun odotettiin, kun oli omia murheitakin (niistä ei tietty puhuttu kuin parilla sanalla).

Toinen jopa kutsui terapeutiksi. leffakäynnin aikana saattoi tulla monta puhelua ja viestiä ”tarvin mun terapeuttia, mikset vastaa, vastaa, vastaa”. Rupesi hieman ahdistamaan.

Oli helpotus kun nuo suhteet päättyivät. Edelleen kuitenkin facebookin ja watsapin kautta tulee pitkiä avautumisia jopa puolitutuilta ihmisiltä. Nykyään vastaan lyhyesti ja pitkällä viiveellä, se on vähän auttanut!

Mulla on sama, oikeesti, on mullakin ongelmia, eikä mun henkinen kapasiteetti riitä muiden terapeuttina toimimiseen.

Muista että sitten kun sulle tulee elämässä ongelmia niin älä puhu niistä sun 'ystäville' sillä niitä ei kiinnosta kuulla jos sulla on murheita. Yksin jäät lopulta sinäkin.

Sano suoraan sun kavereille, että 'mua ei kiinnosta pätkääkään teijän murheet'. Voin luvata että saat jatkossa olla ihan rauhassa itseksesi.

Ihmisillä on paljon monenlaisia traumoja ja välillä ne sitten työntyvät tuolla tavoin esiin... toki aika raskasta, jos vaikeita asioita joutuu usein kuuntelemaan ilman ammattikoulutusta .

Eikös ne ystävät ole sitä varten että niiden kanssa jaetaan elämän ilot ja surut. Etkö sinä ap osaa vastavuoroisesti itse avautua.

Ei kaikilla ole varaa käydä ammattiterapeutilla. Onpa omituinen neuvo. Niillä on kolmen vartin ajat ja taksat sen mukaiset.

Ja en ole itse sellainen valittajä, vaan vastavuoroinen. Ja täytyy myöntää, että rasituin, kun ikisinkku kaverini aina tilitti mulle ihastumisiaan ja mieskokemuksiaan. Kun yritti aina vaan uutta miestä ja ei vaan tärpännyt. Tästä saattoi puhua tunninkin ja sitten pian taas soitti uudelleen. Ei mua nelikymppinen enää tuollaiset kuviot jaksaneet kiinnostaa, kun oli oma perhe hoidettavana. Mutta kuuntelin aina kiltisti.

Hyviä kavereita sekä myös tuttavia... eivät vaadi tekemään mitään, kunhan haluavat valittaa. En välttämättä edes tahtoisi tietää toisista niin paljon. Esimerkiksi tuttavien sukupuolitautien tai seksitapojen tietäminen ei ole mielestäni olennaista tietoa, kun en itse heidän kanssaan intiimissä suhteessa ole.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuinka hyviä kavereita nämä siis ovat? Tuleeko sinulle tunne, että he vaatisivat sinua tekemään asialle jotain, vai vaikuttaako siltä että haluavat vain puhua?

Joitain asioita haluan pitää itselläni, joistain voin avautua muille. Ongelma ei siis ole se, että joistain asioista puhuttaisiin, vaan se, että tilitystä tulee niin paljon joka puolelta. Lapsuuden seksuaalisista hyväksikäytöistä, itsemurhayrityksistä ja vastaavista kuuleminen olisi rankkaa koulutetulle alan ammattilaisellekin, saati sitten sellaiselle, jolla ei keinoja auttamiseen ole.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Eikös ne ystävät ole sitä varten että niiden kanssa jaetaan elämän ilot ja surut. Etkö sinä ap osaa vastavuoroisesti itse avautua.

Ei kaikilla ole varaa käydä ammattiterapeutilla. Onpa omituinen neuvo. Niillä on kolmen vartin ajat ja taksat sen mukaiset.

Ja en ole itse sellainen valittajä, vaan vastavuoroinen. Ja täytyy myöntää, että rasituin, kun ikisinkku kaverini aina tilitti mulle ihastumisiaan ja mieskokemuksiaan. Kun yritti aina vaan uutta miestä ja ei vaan tärpännyt. Tästä saattoi puhua tunninkin ja sitten pian taas soitti uudelleen. Ei mua nelikymppinen enää tuollaiset kuviot jaksaneet kiinnostaa, kun oli oma perhe hoidettavana. Mutta kuuntelin aina kiltisti.