Lue keskustelun säännöt.
Miksi lastentarhanopettaja (muka) tekee maailman tärkeintä työtä?
07.03.2018 |
Väitän, että maailma toimisi ihan hyvin, vaikkei kukaan kouluttaisi lastentarhanopettajia yliopistossa. Maailman sivu äidit ovat hoitaneet lapsiaan itse. Hoivaajia on tarvittu, kun äiti on estynyt itse hoitamaan lapsiaan (esim. työ, opiskelu, muut lapset suurperheissä..).
Maailman tärkeimmät työt ovat mielestäni enemmänkin lääkärin tai sairaanhoitajan töitä. Opettajankin työ on mielestäni huomattavan paljon tärkeämpi kuin pienten lasten hoito.
Jos lastentarhanopettaja tekisi maailman tärkeintä työtä, KUKAAN äiti ei hoitaisi lapsiaan itse, vaan veisi lapset suoraan "ammattikasvattajan" luokse.
Olen itse toiminut perhepäivähoitajana vailla mitään sosiaalialan koulutusta silloin, kun omat lapset olivat pieniä. Ei se todellakaan ole mitään rakettitiedettä se lasten hoitaminen! Syliä, turvaa, virikkeitä, ulkoilua, ruokaa. Fiksu aikuinen osaa hoitaa lapsia ihan ilman koulutustakin.
Niin ja tämä ei siis ollut mikään palkkapoliittinen aloitus. En ota kantaa siihen, onko järkeä kouluttaa korkeasti matalapalkkaiseen työhön. Tämä aloitus oli vain ihmettelyä tähän "maailman tärkein työ" -keskusteluun.
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lähihoitajat voisi heivata päiväkodeista pois ja kouluttaa vain lastenohjaajia, joiden koulutus on aivan eri luokkaa kuin lähäreiden erikoistumisjaksot.
Kukas sitten hoitaa lasten lääkehoidon? Entäs jos lasta täytyy syöttää esim. PEG-letkulla? Lääkehoitoa ei lastenohjaajille opeteta, vaan lääkehoidollinen vastuu on päiväkodissa lähihoitajalla.
Kuinka usein lasta täytyy syöttää PEG-letkulla? Ja jos lapsen omat vanhemmat kerran on saatu opetettua PEG-letkun käyttöön, niin varmaan se sama opettaminen onnistuu myös niissä monissa ryhmissä missä ei ole lähihoitajaa tälläkään hetkellä.
Sehän oli vain yksi esimerkki. Päiväkodeissa on paljon lapsia joilla on lääkehoidon tarvetta tms. Esim. diabeetikot on iso ryhmä. Ja epileptikot. Kyse on vastuuasioista. Lääkehoitoa ei voi toteuttaa kuka tahansa, vaikka lapsen omat vanhemmat on siihen ammattilaisten toimesta ja jokapäiväisten tilanteiden kautta koulutettu.
Ihan samalla tapaa ne lastenohjaajan leikkilaulut ja opettajan pedagogiset vasut on muiden kuin heidän itsensä opittavissa. Ei tässä kukaan mitään rakettitiedettä harjoita, mutta toisen osaamista olisi hyvä kunnioittaa ja arvostaa silti.
Diabeteshoito opitaan opetuskäynnillä diabeteshoitajan luona terveyskeskuksessa. Siellä diabeteshoitajan luona opettelemassa käyvät ainakin täällä meillä lähihoitajatkin.
Epilepsiaa hoitavia lääkkeitä ei yleisesti ottaen anneta päiväkodissa, koska niiden ottoväli ei ole niin tiheä etteikö se hoituisi kotona. Toiminta pitkäkestoisen epilepsiakohtauksen yhteydessä pussiperäruiskeen antoineen ja ambulanssin soittamisineen ei edellytä mitään erityistä lääkehoidon osaamista, vaan se on ihan yleistä hätäensiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi varhaiskasvatusta arvostetaan vähemmän kuin kouluikäisten kasvatusta? Siitähän tässäkin ketjussa on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Miksi varhaiskasvatusta arvostetaan vähemmän kuin kouluikäisten kasvatusta? Siitähän tässäkin ketjussa on kyse.
No jos mietit vaikka niitä eroja mitä on kotihoidetun (eli varhaiskasvatusta vaille jääneen) lapsen ja päivähoidossa olleen lapsen välillä. Ja sitten toisaalta eroja sellaisen lapsen välillä joka on saanut perusopetusta kouluiässä ja joka taas ei ole saanut perusopetusta kouluiässä. Niin että kumpihan olisi ylivoimaisesti tärkeämpi asia lapsen kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lähihoitajat voisi heivata päiväkodeista pois ja kouluttaa vain lastenohjaajia, joiden koulutus on aivan eri luokkaa kuin lähäreiden erikoistumisjaksot.
Kukas sitten hoitaa lasten lääkehoidon? Entäs jos lasta täytyy syöttää esim. PEG-letkulla? Lääkehoitoa ei lastenohjaajille opeteta, vaan lääkehoidollinen vastuu on päiväkodissa lähihoitajalla.
Kuinka usein lasta täytyy syöttää PEG-letkulla? Ja jos lapsen omat vanhemmat kerran on saatu opetettua PEG-letkun käyttöön, niin varmaan se sama opettaminen onnistuu myös niissä monissa ryhmissä missä ei ole lähihoitajaa tälläkään hetkellä.
Sehän oli vain yksi esimerkki. Päiväkodeissa on paljon lapsia joilla on lääkehoidon tarvetta tms. Esim. diabeetikot on iso ryhmä. Ja epileptikot. Kyse on vastuuasioista. Lääkehoitoa ei voi toteuttaa kuka tahansa, vaikka lapsen omat vanhemmat on siihen ammattilaisten toimesta ja jokapäiväisten tilanteiden kautta koulutettu.
Ihan samalla tapaa ne lastenohjaajan leikkilaulut ja opettajan pedagogiset vasut on muiden kuin heidän itsensä opittavissa. Ei tässä kukaan mitään rakettitiedettä harjoita, mutta toisen osaamista olisi hyvä kunnioittaa ja arvostaa silti.
Diabeteshoito opitaan opetuskäynnillä diabeteshoitajan luona terveyskeskuksessa. Siellä diabeteshoitajan luona opettelemassa käyvät ainakin täällä meillä lähihoitajatkin.
Epilepsiaa hoitavia lääkkeitä ei yleisesti ottaen anneta päiväkodissa, koska niiden ottoväli ei ole niin tiheä etteikö se hoituisi kotona. Toiminta pitkäkestoisen epilepsiakohtauksen yhteydessä pussiperäruiskeen antoineen ja ambulanssin soittamisineen ei edellytä mitään erityistä lääkehoidon osaamista, vaan se on ihan yleistä hätäensiapua.
Kyse ei ole nyt siitä että voiko kuka tahansa nämä asiat oppia. Varmasti voi. Niinkuin voi myös kaikki muut päiväkodissa tavattavat työtehtävät. Kyse on moniammatillisuudesta ja sen hyödyntämisestä. Yhden vahvuus on yksi asia, toinen toisen. Esim. diabeteslapsen hoito voi tapauksesta riippuen olla hyvinkin paljon aikaa vievää. Ei ole järkeä että esim. lto opettelee ja hoitaa kaikki asiat myös kaikkia mahdollisia lääkehoitoja myöten (niinkuin heillä ei muuten olisi kädet jo täynnä hommia), kun siihen on jo oma ammattiryhmänsä eli lähihoitajat. Joilla on asiaan pohjakoulutus ja kaikki täsmäkoulutuskin hoituu silloin helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Sä selviytyisit, vaan entäs ne lapset. Montako kuhmua, mustelmaa, verenvuotoa ja ikävää kokemusta lapset saisivat?
Lapset selviytyisivät oikein hyvin. Eivät saisi ensimmäistäkään ikävää kokemusta.
Ottaako noin koville myöntää, että työstäsi selviäisi melko moni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lähihoitajat voisi heivata päiväkodeista pois ja kouluttaa vain lastenohjaajia, joiden koulutus on aivan eri luokkaa kuin lähäreiden erikoistumisjaksot.
Kukas sitten hoitaa lasten lääkehoidon? Entäs jos lasta täytyy syöttää esim. PEG-letkulla? Lääkehoitoa ei lastenohjaajille opeteta, vaan lääkehoidollinen vastuu on päiväkodissa lähihoitajalla.
Kuinka usein lasta täytyy syöttää PEG-letkulla? Ja jos lapsen omat vanhemmat kerran on saatu opetettua PEG-letkun käyttöön, niin varmaan se sama opettaminen onnistuu myös niissä monissa ryhmissä missä ei ole lähihoitajaa tälläkään hetkellä.
Sehän oli vain yksi esimerkki. Päiväkodeissa on paljon lapsia joilla on lääkehoidon tarvetta tms. Esim. diabeetikot on iso ryhmä. Ja epileptikot. Kyse on vastuuasioista. Lääkehoitoa ei voi toteuttaa kuka tahansa, vaikka lapsen omat vanhemmat on siihen ammattilaisten toimesta ja jokapäiväisten tilanteiden kautta koulutettu.
Ihan samalla tapaa ne lastenohjaajan leikkilaulut ja opettajan pedagogiset vasut on muiden kuin heidän itsensä opittavissa. Ei tässä kukaan mitään rakettitiedettä harjoita, mutta toisen osaamista olisi hyvä kunnioittaa ja arvostaa silti.
Diabeteshoito opitaan opetuskäynnillä diabeteshoitajan luona terveyskeskuksessa. Siellä diabeteshoitajan luona opettelemassa käyvät ainakin täällä meillä lähihoitajatkin.
Epilepsiaa hoitavia lääkkeitä ei yleisesti ottaen anneta päiväkodissa, koska niiden ottoväli ei ole niin tiheä etteikö se hoituisi kotona. Toiminta pitkäkestoisen epilepsiakohtauksen yhteydessä pussiperäruiskeen antoineen ja ambulanssin soittamisineen ei edellytä mitään erityistä lääkehoidon osaamista, vaan se on ihan yleistä hätäensiapua.
Kyse ei ole nyt siitä että voiko kuka tahansa nämä asiat oppia. Varmasti voi. Niinkuin voi myös kaikki muut päiväkodissa tavattavat työtehtävät. Kyse on moniammatillisuudesta ja sen hyödyntämisestä. Yhden vahvuus on yksi asia, toinen toisen. Esim. diabeteslapsen hoito voi tapauksesta riippuen olla hyvinkin paljon aikaa vievää. Ei ole järkeä että esim. lto opettelee ja hoitaa kaikki asiat myös kaikkia mahdollisia lääkehoitoja myöten (niinkuin heillä ei muuten olisi kädet jo täynnä hommia), kun siihen on jo oma ammattiryhmänsä eli lähihoitajat. Joilla on asiaan pohjakoulutus ja kaikki täsmäkoulutuskin hoituu silloin helpommin.
Diabeteshoidon on pakko sujua useammalta työntekijältä ryhmässä. Se ei voi olla siitä kiinni, että juuri se tietty henkilö on tietyllä hetkellä töissä ja käytettävissä.
En oo ollut päivähoidossa tuntiakaan, maalla syntynyt ja ihminen on tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennenvanhaan ei viety lapsia päivähoitoon ja suurimmasta osasta tuli kunnon ihmisiä, työtä tekivät ja veroja maksoivat. Äiti hoiti mitä navettatöiltään ehti ja samassa taloudessa saattoi asua isovanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos mietitään, että 30% lapsista on sosioemotionaalisia ongelmia kehityksessä (20% mielenterveysongelmia), 20-25% kielen kehityksen pulmia, niin kyllähän sillä hyvänen aika on väliä, millaisella koulutuksella lapsia päiväkodissa kasvatetaan! Pelkällä kivalla persoonalla ei näitä lapsia auteta eteenpäin kehityksessä, vaan pitää olla oikeita keinoja ja toimintatapoja auttaa lasta oppimaan uusia asioita ja asenteita. Tutkimusten mukaan lasten kouluvalmiudet ovat hyvinkin erilaiset eri päiväkotirymissä riippuen siitä, millainen koulutus ja osaaminen lasten opettajajilla on ollut, esim. ajattelun taidoissa voi olla parinkin vuoden kehityksellinen ero. Koulussa se heijastuu esin. matematiikan oppimiseen siten, että ne joilla ajattelun taju on jäänyt heikommaksi varhaislapsuudessa, oppiminen heikkenee edelleen, eikä osaamiserot tasoitu enää koulussa, vaan syvenevät entisestään.
Tuo on nyt tätä nykyistä "erityisyyspuhetta", missä pienillekin ongelmille pyritään laittamaan joku diagnoosi. Tosiasia kuitenkin on se, että hyvinkin 95% lapsista mahtuu siihen ryhmään josta voidaan arkielämässä käyttää nimitystä normaali lapsi.
Siihen on myös hyvät syyt miksei päiväkotihoito ole lapsille pakollista, vaikka LTO-liitto ym. tahot pyrkivätkin sen suorastaan elintärkeänä esittämään (oma lehmä ojassa).
En ole lastenhoitoalalla, mutta minusta tuossa onkin juuri se pointti, miksi lastentarhanopettajia koulutuksineen tarvitaan. Heidän kun tulee tunnistaa se 5%, joka ei kuulu normaalien joukkoon. Ja osata ohjata oikeisiin tutkimuksiin sekä osaltaan huolehtia siitä, että "erityisyys" haittaisi lapsen koulunkäyntiä ja tulevaisuutta mahdollisimman vähän.
Jos lto ei tarvitse korkeakoulututkintoa, miksi psykologikaan tarvitsisi? Koska eikös psykologiksi riitä, että on empaattinen ja jaksaa kuunnella asiakasta? Vai pitääkö psykologin osata ehkä paljon muutakin?
Tuskin tuo erityislasten tunnistaminen tuottaa mitään vaikeuksia kauniimmalle sukupuolelle, vaikka ei koulutusta olisikaan. Ainakin ovat kaikki huippuja tunnistamaan narsistit. Sitähän on naistenlehdet ja av- palsta pullollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lähihoitajat voisi heivata päiväkodeista pois ja kouluttaa vain lastenohjaajia, joiden koulutus on aivan eri luokkaa kuin lähäreiden erikoistumisjaksot.
Kukas sitten hoitaa lasten lääkehoidon? Entäs jos lasta täytyy syöttää esim. PEG-letkulla? Lääkehoitoa ei lastenohjaajille opeteta, vaan lääkehoidollinen vastuu on päiväkodissa lähihoitajalla.
Kuinka usein lasta täytyy syöttää PEG-letkulla? Ja jos lapsen omat vanhemmat kerran on saatu opetettua PEG-letkun käyttöön, niin varmaan se sama opettaminen onnistuu myös niissä monissa ryhmissä missä ei ole lähihoitajaa tälläkään hetkellä.
Sehän oli vain yksi esimerkki. Päiväkodeissa on paljon lapsia joilla on lääkehoidon tarvetta tms. Esim. diabeetikot on iso ryhmä. Ja epileptikot. Kyse on vastuuasioista. Lääkehoitoa ei voi toteuttaa kuka tahansa, vaikka lapsen omat vanhemmat on siihen ammattilaisten toimesta ja jokapäiväisten tilanteiden kautta koulutettu.
Ihan samalla tapaa ne lastenohjaajan leikkilaulut ja opettajan pedagogiset vasut on muiden kuin heidän itsensä opittavissa. Ei tässä kukaan mitään rakettitiedettä harjoita, mutta toisen osaamista olisi hyvä kunnioittaa ja arvostaa silti.
Diabeteshoito opitaan opetuskäynnillä diabeteshoitajan luona terveyskeskuksessa. Siellä diabeteshoitajan luona opettelemassa käyvät ainakin täällä meillä lähihoitajatkin.
Epilepsiaa hoitavia lääkkeitä ei yleisesti ottaen anneta päiväkodissa, koska niiden ottoväli ei ole niin tiheä etteikö se hoituisi kotona. Toiminta pitkäkestoisen epilepsiakohtauksen yhteydessä pussiperäruiskeen antoineen ja ambulanssin soittamisineen ei edellytä mitään erityistä lääkehoidon osaamista, vaan se on ihan yleistä hätäensiapua.
Kyse ei ole nyt siitä että voiko kuka tahansa nämä asiat oppia. Varmasti voi. Niinkuin voi myös kaikki muut päiväkodissa tavattavat työtehtävät. Kyse on moniammatillisuudesta ja sen hyödyntämisestä. Yhden vahvuus on yksi asia, toinen toisen. Esim. diabeteslapsen hoito voi tapauksesta riippuen olla hyvinkin paljon aikaa vievää. Ei ole järkeä että esim. lto opettelee ja hoitaa kaikki asiat myös kaikkia mahdollisia lääkehoitoja myöten (niinkuin heillä ei muuten olisi kädet jo täynnä hommia), kun siihen on jo oma ammattiryhmänsä eli lähihoitajat. Joilla on asiaan pohjakoulutus ja kaikki täsmäkoulutuskin hoituu silloin helpommin.
Diabeteshoidon on pakko sujua useammalta työntekijältä ryhmässä. Se ei voi olla siitä kiinni, että juuri se tietty henkilö on tietyllä hetkellä töissä ja käytettävissä.
Toki. Tärkeintä on että tuntee lapsen hyvin. Joskus se voi olla vaikka opettaja. Mutta parhaassa tapauksessa kuitenkin terveydenhoitoalan ammattilainen toteuttaa lääkehoidon jos mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos mietitään, että 30% lapsista on sosioemotionaalisia ongelmia kehityksessä (20% mielenterveysongelmia), 20-25% kielen kehityksen pulmia, niin kyllähän sillä hyvänen aika on väliä, millaisella koulutuksella lapsia päiväkodissa kasvatetaan! Pelkällä kivalla persoonalla ei näitä lapsia auteta eteenpäin kehityksessä, vaan pitää olla oikeita keinoja ja toimintatapoja auttaa lasta oppimaan uusia asioita ja asenteita. Tutkimusten mukaan lasten kouluvalmiudet ovat hyvinkin erilaiset eri päiväkotirymissä riippuen siitä, millainen koulutus ja osaaminen lasten opettajajilla on ollut, esim. ajattelun taidoissa voi olla parinkin vuoden kehityksellinen ero. Koulussa se heijastuu esin. matematiikan oppimiseen siten, että ne joilla ajattelun taju on jäänyt heikommaksi varhaislapsuudessa, oppiminen heikkenee edelleen, eikä osaamiserot tasoitu enää koulussa, vaan syvenevät entisestään.
Tuo on nyt tätä nykyistä "erityisyyspuhetta", missä pienillekin ongelmille pyritään laittamaan joku diagnoosi. Tosiasia kuitenkin on se, että hyvinkin 95% lapsista mahtuu siihen ryhmään josta voidaan arkielämässä käyttää nimitystä normaali lapsi.
Siihen on myös hyvät syyt miksei päiväkotihoito ole lapsille pakollista, vaikka LTO-liitto ym. tahot pyrkivätkin sen suorastaan elintärkeänä esittämään (oma lehmä ojassa).
En ole lastenhoitoalalla, mutta minusta tuossa onkin juuri se pointti, miksi lastentarhanopettajia koulutuksineen tarvitaan. Heidän kun tulee tunnistaa se 5%, joka ei kuulu normaalien joukkoon. Ja osata ohjata oikeisiin tutkimuksiin sekä osaltaan huolehtia siitä, että "erityisyys" haittaisi lapsen koulunkäyntiä ja tulevaisuutta mahdollisimman vähän.
Jos lto ei tarvitse korkeakoulututkintoa, miksi psykologikaan tarvitsisi? Koska eikös psykologiksi riitä, että on empaattinen ja jaksaa kuunnella asiakasta? Vai pitääkö psykologin osata ehkä paljon muutakin?
Sitä tunnistusta suoritetaan esimerkiksi neuvoloiden ja kiertävien erityislastentarhanopettajien toimesta. Kiertävän erityislastentarhanopettajan kutsuminen onnistuu aika hyvin jokaiselta työntekijältä jolla on laajempaa kokemusta lapsista ja siten tietoa siitä, mikä saattaa olla normaalia ja mikä ei.
Mitä korkeakoulututkintoihin tulee, niin hyvin suuri osa lastentarhanopettajista (enemmistö?) ei ole korkeakoulutettuja, eikä heidän ja korkeakoulutettujen välillä ole erityistä eroa tiedoissa ja taidoissa, jos ei lasketa eskaripätevyyttä jota ei ole kaikilla sosiaalikasvattajan taustan omaavilla eikä sosionomeilla.
Tiesitkö että nykyään useissa kunnissa neuvolan 4-vuotiskaavakkeen ja tehtävistön suorittaa lastentarhanopettaja? Tehtävät tehdään päiväkodissa ja neuvolaan lähetetään vain tulokset ja lton arviot, toimintasuunnitelmat ja muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on jotenkin merkillistä, että kun vaihdoin lastentarhanopettajasta luokanopettajaksi, on lähes poikkeuksetta suhtautuminen ammattiini ollut paljon positiivisempaa. Sama näkyy myös näköjään täällä. Outoa tästä tekee sen, että en koe työtavoissani, olemisessani lasten kanssa, opettamisessa ja kasvattamisessa tai työotteessani tapahtuneen suurtakaan muutosta. Hyvin samalla intensiteetillä, suunnitelmallisuudella ja omalla persoonallani teen työtäni nyt kuin lto:na. Ja koen, että kumpaankin työhön sain hyvin paljon työvälineitä niin luokanopettaja- kuin lto-opinnoista. Paljon hiljaista tietoa, joka on kypsynyt opintojen aikana sekä paljon myös konkreettisia toimintaideoita sekä pedagogista ja didaktisia vinkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lähihoitajat voisi heivata päiväkodeista pois ja kouluttaa vain lastenohjaajia, joiden koulutus on aivan eri luokkaa kuin lähäreiden erikoistumisjaksot.
Kukas sitten hoitaa lasten lääkehoidon? Entäs jos lasta täytyy syöttää esim. PEG-letkulla? Lääkehoitoa ei lastenohjaajille opeteta, vaan lääkehoidollinen vastuu on päiväkodissa lähihoitajalla.
Kuinka usein lasta täytyy syöttää PEG-letkulla? Ja jos lapsen omat vanhemmat kerran on saatu opetettua PEG-letkun käyttöön, niin varmaan se sama opettaminen onnistuu myös niissä monissa ryhmissä missä ei ole lähihoitajaa tälläkään hetkellä.
Sehän oli vain yksi esimerkki. Päiväkodeissa on paljon lapsia joilla on lääkehoidon tarvetta tms. Esim. diabeetikot on iso ryhmä. Ja epileptikot. Kyse on vastuuasioista. Lääkehoitoa ei voi toteuttaa kuka tahansa, vaikka lapsen omat vanhemmat on siihen ammattilaisten toimesta ja jokapäiväisten tilanteiden kautta koulutettu.
Ihan samalla tapaa ne lastenohjaajan leikkilaulut ja opettajan pedagogiset vasut on muiden kuin heidän itsensä opittavissa. Ei tässä kukaan mitään rakettitiedettä harjoita, mutta toisen osaamista olisi hyvä kunnioittaa ja arvostaa silti.
Diabeteshoito opitaan opetuskäynnillä diabeteshoitajan luona terveyskeskuksessa. Siellä diabeteshoitajan luona opettelemassa käyvät ainakin täällä meillä lähihoitajatkin.
Epilepsiaa hoitavia lääkkeitä ei yleisesti ottaen anneta päiväkodissa, koska niiden ottoväli ei ole niin tiheä etteikö se hoituisi kotona. Toiminta pitkäkestoisen epilepsiakohtauksen yhteydessä pussiperäruiskeen antoineen ja ambulanssin soittamisineen ei edellytä mitään erityistä lääkehoidon osaamista, vaan se on ihan yleistä hätäensiapua.
Kyse ei ole nyt siitä että voiko kuka tahansa nämä asiat oppia. Varmasti voi. Niinkuin voi myös kaikki muut päiväkodissa tavattavat työtehtävät. Kyse on moniammatillisuudesta ja sen hyödyntämisestä. Yhden vahvuus on yksi asia, toinen toisen. Esim. diabeteslapsen hoito voi tapauksesta riippuen olla hyvinkin paljon aikaa vievää. Ei ole järkeä että esim. lto opettelee ja hoitaa kaikki asiat myös kaikkia mahdollisia lääkehoitoja myöten (niinkuin heillä ei muuten olisi kädet jo täynnä hommia), kun siihen on jo oma ammattiryhmänsä eli lähihoitajat. Joilla on asiaan pohjakoulutus ja kaikki täsmäkoulutuskin hoituu silloin helpommin.
Diabeteshoidon on pakko sujua useammalta työntekijältä ryhmässä. Se ei voi olla siitä kiinni, että juuri se tietty henkilö on tietyllä hetkellä töissä ja käytettävissä.
Toki. Tärkeintä on että tuntee lapsen hyvin. Joskus se voi olla vaikka opettaja. Mutta parhaassa tapauksessa kuitenkin terveydenhoitoalan ammattilainen toteuttaa lääkehoidon jos mahdollista.
Jos ryhmässä on kaksi lto:ta ja yksi lastenhoitaja niin se on käytännössä väistämätöntä että ainakin toinen lto opettelee diabeteshoidon. Mutta riippuu ryhmästä ja lapsen hoitoajoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Kyllähän kuka tahansa osaa lusikoida åuuroa lapsen suuhun tai pyyhkiä pyllyn. Mä näen kuitenkin, että olisi tärkeää ensinnäkin se, että lapset saavat riittävästi hoivaa. Sen lisäksi lasten hyvät sosiaaliset taidot ja tunnetaidot tässä yhä haastavammaksi käyvässä maailmassa olisivat tosi tärkeitä. Ei Suomessa ja suomalaisilla kovinkaan hyvin mene näiltä osin. Joten kyllä tarviaan sinne pyllynpyyhkijöiden joukkoon myös älykkäitä, koulutettuja ihmisiä. Jonka lisäksi päiväkodin henkilökuynnan hyvinvointi on tosi tärkeää- suuri joukko lapsia viettää suuren osan lapsuudestaan näiden ihmisten kanssa, joten ei ole ihan sama millaisia nämä ihmiset ovat. Sydämelliseen hoivaan ei tarvita korkeakoulutusta, mutta moneen muuhun asiaan kyllä. Ja äidin ovat kautta aikain hoitaneet lapsiaan, kuka milläkin sukuperinnöllä. Eikä se hoiva aina ole ollut hyvää. Yhteiskunta myös kertoo arvoistaan sillä, mihin panostetaan. Tulevan sukupolven kasvattaminen on yksi tärkeimmistä tehtävistä. Tulevaisuuden resurssi. On ihan sama mitä nyt tehdään, jos tulevasta sukupolvesta ei ole mihinkään. Joten minusta jo siksi pitäisi maksaa paremmin- että annetaan viesti siitä, että lapset ovat tärkeintä mitä meillä on, jos yhtään katsotaan omaa napaa pidemmälle. Itse olen korkeakoulutettu, enkä jaksaisi olla päiväkodissa töissä, en varsinkaan tuolla palkalla. Minun lapseni ovat saaneet todella hyvää hoivaa omassa päikyssään ja arvostan heistä huolta pitäneitä ihmisiä todella. Olikin hyvä päiväkoti, jossa henkilökunta pysyi, eivätkä parhaat lähteneet muualle. Lapset ansaitsevat nimenomaan ne parhaat, itseään arvostavat hoitajat. Jotka huonon palkan edessä lähtevät pois.
Edelleenkään tässä ei ollut kyse palkasta, vaan koulutuksesta. Oletko oikeasti sitä mieltä, että lastesi parhaat hoitajat ovat olleet korkeimmin koulutettuja? Onko heiltä saanut parasta hoitoa?
Minulla on kolme lasta. Olin kotona, kunnes nuorin oli 4-vuotias. Esikoinen ei ole koskaan ollut päiväkodissa, oli vain esikoulussa sen eskariajan ja muun ajan kotona. Keskimmäinen meni suoraan eskariin ja oli myös eskariajan ulkopuolella päiväkodissa hoidossa. Nelivuotias oli kaksi vuotta päiväkodissa ja vielä eskarivuoden. Ehdottomasti parhaimmat hoitajat olivat alhaisimmin koulutetut ihmiset. Yksi jo lähes eläkeiän ylittänyt mummo, toinen vanhalla lastenhoitajan tutkinnolla työskennellyt mies (siis joku aivan ikiaikainen tutkinto, joku opisto joskus 70-luvulla) ja kolmas lähihoitaja. Tämä on oma kokemukseni. Jossain toisessa päiväkodissa koulutetut lastentarhanopettajat ovat ne parhaimmat. Väitän kivenkovaan, ettei kyse ole koulutuksesta, vaan IHMISESTÄ. Ihmisestä ei tule yhtään parempaa hoitajaa lapselle koulutuksen myötä. Joillain on hoivavietti, jämäkkä kasvatusote ja lempeä mieli, joillain ei. Ei se koulutuksella muutu!
ap
Amen. T. lastenhoitaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lähihoitajat voisi heivata päiväkodeista pois ja kouluttaa vain lastenohjaajia, joiden koulutus on aivan eri luokkaa kuin lähäreiden erikoistumisjaksot.
Kukas sitten hoitaa lasten lääkehoidon? Entäs jos lasta täytyy syöttää esim. PEG-letkulla? Lääkehoitoa ei lastenohjaajille opeteta, vaan lääkehoidollinen vastuu on päiväkodissa lähihoitajalla.
Kuinka usein lasta täytyy syöttää PEG-letkulla? Ja jos lapsen omat vanhemmat kerran on saatu opetettua PEG-letkun käyttöön, niin varmaan se sama opettaminen onnistuu myös niissä monissa ryhmissä missä ei ole lähihoitajaa tälläkään hetkellä.
Sehän oli vain yksi esimerkki. Päiväkodeissa on paljon lapsia joilla on lääkehoidon tarvetta tms. Esim. diabeetikot on iso ryhmä. Ja epileptikot. Kyse on vastuuasioista. Lääkehoitoa ei voi toteuttaa kuka tahansa, vaikka lapsen omat vanhemmat on siihen ammattilaisten toimesta ja jokapäiväisten tilanteiden kautta koulutettu.
Ihan samalla tapaa ne lastenohjaajan leikkilaulut ja opettajan pedagogiset vasut on muiden kuin heidän itsensä opittavissa. Ei tässä kukaan mitään rakettitiedettä harjoita, mutta toisen osaamista olisi hyvä kunnioittaa ja arvostaa silti.
Diabeteshoito opitaan opetuskäynnillä diabeteshoitajan luona terveyskeskuksessa. Siellä diabeteshoitajan luona opettelemassa käyvät ainakin täällä meillä lähihoitajatkin.
Epilepsiaa hoitavia lääkkeitä ei yleisesti ottaen anneta päiväkodissa, koska niiden ottoväli ei ole niin tiheä etteikö se hoituisi kotona. Toiminta pitkäkestoisen epilepsiakohtauksen yhteydessä pussiperäruiskeen antoineen ja ambulanssin soittamisineen ei edellytä mitään erityistä lääkehoidon osaamista, vaan se on ihan yleistä hätäensiapua.
Kyse ei ole nyt siitä että voiko kuka tahansa nämä asiat oppia. Varmasti voi. Niinkuin voi myös kaikki muut päiväkodissa tavattavat työtehtävät. Kyse on moniammatillisuudesta ja sen hyödyntämisestä. Yhden vahvuus on yksi asia, toinen toisen. Esim. diabeteslapsen hoito voi tapauksesta riippuen olla hyvinkin paljon aikaa vievää. Ei ole järkeä että esim. lto opettelee ja hoitaa kaikki asiat myös kaikkia mahdollisia lääkehoitoja myöten (niinkuin heillä ei muuten olisi kädet jo täynnä hommia), kun siihen on jo oma ammattiryhmänsä eli lähihoitajat. Joilla on asiaan pohjakoulutus ja kaikki täsmäkoulutuskin hoituu silloin helpommin.
Diabeteshoidon on pakko sujua useammalta työntekijältä ryhmässä. Se ei voi olla siitä kiinni, että juuri se tietty henkilö on tietyllä hetkellä töissä ja käytettävissä.
Toki. Tärkeintä on että tuntee lapsen hyvin. Joskus se voi olla vaikka opettaja. Mutta parhaassa tapauksessa kuitenkin terveydenhoitoalan ammattilainen toteuttaa lääkehoidon jos mahdollista.
Jos ryhmässä on kaksi lto:ta ja yksi lastenhoitaja niin se on käytännössä väistämätöntä että ainakin toinen lto opettelee diabeteshoidon. Mutta riippuu ryhmästä ja lapsen hoitoajoista.
Väärin lähihoitaja hoitaa lääkehoidon, lto:lla ei ole tähän koulutusta.
Tämä näkökulma ei ilmeisesti tullut tässä asiassa vielä esille, joten esitänpä sen itse.
Minusta on todella tärkeää, että varhaiskasvatuksessa on yliopistokoulutuksen saaneita kasvattajia. Syy: tiede on alati kehittyvää, myös kasvatustiede. Ainakin itse pidän tärkeänä, että lapseni saa ajanmukaista kasvatusta, eikä kasvatusta, jolla "on aina ennenkin pärjätty". Kun siinä vanhassa kasvatustavassa voi olla asioita, jotka nykysilmällä olisivat puutteellisia lapsen tarpeita ajatellen, elleivät suorastaan epäeettisiä. Ja sen tiedon kehittyminen on oikeasti tärkeää nyt, kun joka ryhmään mahtuu varmasti useampikin erityistarpeinen lapsi.
Totta kai on yhtä lailla tärkeää, että on ennen kaikkea turvallinen ja lämmin kasvattaja. Mutta kun puhutaan lastenhoidosta päiväkodin mittakaavassa, ei koulutukselle voi viitata kintaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lähihoitajat voisi heivata päiväkodeista pois ja kouluttaa vain lastenohjaajia, joiden koulutus on aivan eri luokkaa kuin lähäreiden erikoistumisjaksot.
Kukas sitten hoitaa lasten lääkehoidon? Entäs jos lasta täytyy syöttää esim. PEG-letkulla? Lääkehoitoa ei lastenohjaajille opeteta, vaan lääkehoidollinen vastuu on päiväkodissa lähihoitajalla.
Kuinka usein lasta täytyy syöttää PEG-letkulla? Ja jos lapsen omat vanhemmat kerran on saatu opetettua PEG-letkun käyttöön, niin varmaan se sama opettaminen onnistuu myös niissä monissa ryhmissä missä ei ole lähihoitajaa tälläkään hetkellä.
Sehän oli vain yksi esimerkki. Päiväkodeissa on paljon lapsia joilla on lääkehoidon tarvetta tms. Esim. diabeetikot on iso ryhmä. Ja epileptikot. Kyse on vastuuasioista. Lääkehoitoa ei voi toteuttaa kuka tahansa, vaikka lapsen omat vanhemmat on siihen ammattilaisten toimesta ja jokapäiväisten tilanteiden kautta koulutettu.
Ihan samalla tapaa ne lastenohjaajan leikkilaulut ja opettajan pedagogiset vasut on muiden kuin heidän itsensä opittavissa. Ei tässä kukaan mitään rakettitiedettä harjoita, mutta toisen osaamista olisi hyvä kunnioittaa ja arvostaa silti.
Diabeteshoito opitaan opetuskäynnillä diabeteshoitajan luona terveyskeskuksessa. Siellä diabeteshoitajan luona opettelemassa käyvät ainakin täällä meillä lähihoitajatkin.
Epilepsiaa hoitavia lääkkeitä ei yleisesti ottaen anneta päiväkodissa, koska niiden ottoväli ei ole niin tiheä etteikö se hoituisi kotona. Toiminta pitkäkestoisen epilepsiakohtauksen yhteydessä pussiperäruiskeen antoineen ja ambulanssin soittamisineen ei edellytä mitään erityistä lääkehoidon osaamista, vaan se on ihan yleistä hätäensiapua.
Kyse ei ole nyt siitä että voiko kuka tahansa nämä asiat oppia. Varmasti voi. Niinkuin voi myös kaikki muut päiväkodissa tavattavat työtehtävät. Kyse on moniammatillisuudesta ja sen hyödyntämisestä. Yhden vahvuus on yksi asia, toinen toisen. Esim. diabeteslapsen hoito voi tapauksesta riippuen olla hyvinkin paljon aikaa vievää. Ei ole järkeä että esim. lto opettelee ja hoitaa kaikki asiat myös kaikkia mahdollisia lääkehoitoja myöten (niinkuin heillä ei muuten olisi kädet jo täynnä hommia), kun siihen on jo oma ammattiryhmänsä eli lähihoitajat. Joilla on asiaan pohjakoulutus ja kaikki täsmäkoulutuskin hoituu silloin helpommin.
Diabeteshoidon on pakko sujua useammalta työntekijältä ryhmässä. Se ei voi olla siitä kiinni, että juuri se tietty henkilö on tietyllä hetkellä töissä ja käytettävissä.
Toki. Tärkeintä on että tuntee lapsen hyvin. Joskus se voi olla vaikka opettaja. Mutta parhaassa tapauksessa kuitenkin terveydenhoitoalan ammattilainen toteuttaa lääkehoidon jos mahdollista.
Jos ryhmässä on kaksi lto:ta ja yksi lastenhoitaja niin se on käytännössä väistämätöntä että ainakin toinen lto opettelee diabeteshoidon. Mutta riippuu ryhmästä ja lapsen hoitoajoista.
Väärin lähihoitaja hoitaa lääkehoidon, lto:lla ei ole tähän koulutusta.
Ei vaan diabeteshoidon hoitavat ne jotka ovat sen opetelleet. Kyseessä eivät voi olla vain lähihoitajat jollei ryhmässä sitten ole esimerkiksi useampaa lähihoitajaa (monessa ryhmässä ei ole ainuttakaan).
Verensokerin mittaukset, ruuan hiilihydraattien laskennat ja insuliinin piikitykset on hoidettava säännöllisesti, riippumatta siitä ketkä kulloinkin ovat töissä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä näkökulma ei ilmeisesti tullut tässä asiassa vielä esille, joten esitänpä sen itse.
Minusta on todella tärkeää, että varhaiskasvatuksessa on yliopistokoulutuksen saaneita kasvattajia. Syy: tiede on alati kehittyvää, myös kasvatustiede. Ainakin itse pidän tärkeänä, että lapseni saa ajanmukaista kasvatusta, eikä kasvatusta, jolla "on aina ennenkin pärjätty". Kun siinä vanhassa kasvatustavassa voi olla asioita, jotka nykysilmällä olisivat puutteellisia lapsen tarpeita ajatellen, elleivät suorastaan epäeettisiä. Ja sen tiedon kehittyminen on oikeasti tärkeää nyt, kun joka ryhmään mahtuu varmasti useampikin erityistarpeinen lapsi.
Totta kai on yhtä lailla tärkeää, että on ennen kaikkea turvallinen ja lämmin kasvattaja. Mutta kun puhutaan lastenhoidosta päiväkodin mittakaavassa, ei koulutukselle voi viitata kintaalla.
Millä tavoin ajantasaisuus on sidoksissa yliopistokoulutukseen? Se yliopistokoulutus on suoritettu vuonna X, ihan samalla lailla kuin ammattikoulu-, amk- tai opistotasoinen koulutuskin.
Vierailija kirjoitti:
Mihin siinä lasten hoitamisessa tarvitaan korkeakoulutusta? Vaipan vaihtoon, pukemiseen vai siihen että katsoo ettei lapset tappele keskenään? Pienimpiä tarvitsee ihan syöttää joka varmaan vaatii 6 kuukauden koulutuksen erikseen.
Lasten hoito ei ole mitään ihme tiedettä. Taas yksi esimerkki turhasta ylikoulutuksesta.
Lasten hoitamiseen ei tarvita korkeakoulututkintoa, lapsen kasvun ja oppimisen tukemiseen kylläkin. Taju lapsen kehityksen eri vaiheista, niihin vaikuttavista tekijöistä, erilaisista oppimishäiriöistä, käytöksen ja sosio-emotionaalisen kehityksen haasteista/synnynnäisistä kehityksen häiriöistä ja ennen kaikkea siitä, miten nämä asiat huomioidaan yksilöllisen kasvun ja opetuksen suunnittelussa. Osallisuuden, tasa-arvon, yksilöllistetyn kasvatuksen mahdollistamiseen tarvittavat tekijät. Tässä esimerkkejä korkeakoulussa oppimistani asioista, joista itse olen hyötynyt työssäni eniten :)
Sitä tunnistusta suoritetaan esimerkiksi neuvoloiden ja kiertävien erityislastentarhanopettajien toimesta. Kiertävän erityislastentarhanopettajan kutsuminen onnistuu aika hyvin jokaiselta työntekijältä jolla on laajempaa kokemusta lapsista ja siten tietoa siitä, mikä saattaa olla normaalia ja mikä ei.
Mitä korkeakoulututkintoihin tulee, niin hyvin suuri osa lastentarhanopettajista (enemmistö?) ei ole korkeakoulutettuja, eikä heidän ja korkeakoulutettujen välillä ole erityistä eroa tiedoissa ja taidoissa, jos ei lasketa eskaripätevyyttä jota ei ole kaikilla sosiaalikasvattajan taustan omaavilla eikä sosionomeilla.