kuinka paljon puolisolta pitää sietää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella naimisissa olevalla henkilöllä on vapaus itse päättää, haluaako jatkaa suhteessa kusipääksi muuttuneen henkilön kanssa vai eikö halua. Jokaisella on vapaus valita, haluaako sellaista henkilöä rakastaa. Jokaisella on vapaus lähteä suhteesta, riippumatta siitä paljonko yhteisiä lapsia on tai mikä on perheen taloudellinen tilanne. Se, joka ei uskalla tehdä päätöksiä itsensä ja perheensä hyväksi, on tse syyllinen ikävään tilanteeseensa. Kyse on omasta valinnasta.

Höpö höpö -tällaiset alistajat joita ap kuvasi tekevät vuosien 'työn' omalle agendalleen.

Vaikeaa on lähteä kun itsetunto, taloudellinen perusta ja ihmissuhdeverkosto ovat tuhoutuneet.

Ja sitten muutamat besserwisserit antavat syyllistäviä mukaoikeutuksiaan.

Ja mikä on syy siihen ettei  pidä  puoliaan? Vertaistukea ja neuvoja saa nykyisin todella helposti netistä

Niinhän sitä luulisi että on helppoa kun nettikin on pullollaan monenlaisia auttajia - ja hyvä niin.

Jos mietit kuinka moni jatkaa liiallista alkon käyttöä tai tupakointia vaikka aiheesta on valistettu kymmeniä vuosia monilla tavoin, niin miten ajattelet että netti automaattisesti auttaa kiusaamisen kohteeksi joutunutta puolisoa sormia näpäyttämällä? Asia on huomattavasti monimutkaisempi kuin päideriippuvuus

Lähtemisellä ja lähtemisellä voi olla valtava ero.

Saa olla aika peloton, jos lähtee tyhjän päälle ilman rahaa, töitä ja turvaverkkoa. Liian moni jättää kouluttautumisensa sinne lasten teon jälkeen tapahtuvaksi. Luotto kumppaniin voi olla saumaton, eikä pelivaraa ole pätkääkään. Asuntoja ei niin vaan napata, ja siihenkin pitäisi olla varautunut. En ihmettele, jos jäädään siihen pa*kasuhteeseen kärsimään, kun vaihtoehto on kalsea vuokrakämppä jossain susirajalla, köyhyys ja yksin selviäminen. Siinä sitä sietokykyä vasta kysytäänkin.

Helpompaa on lähteä, kun on nuo edellä mainitut kunnossa.

Onhan se varmaan hirvittävää pakata, ottaa lapset ja jättää oma koti, jonka toinen omistaa. Moni joutuu niin tekemään, kun puoliso ei tunne armoa.

Vierailija kirjoitti:

Lähtemisellä ja lähtemisellä voi olla valtava ero.

Saa olla aika peloton, jos lähtee tyhjän päälle ilman rahaa, töitä ja turvaverkkoa. Liian moni jättää kouluttautumisensa sinne lasten teon jälkeen tapahtuvaksi. Luotto kumppaniin voi olla saumaton, eikä pelivaraa ole pätkääkään. Asuntoja ei niin vaan napata, ja siihenkin pitäisi olla varautunut. En ihmettele, jos jäädään siihen pa*kasuhteeseen kärsimään, kun vaihtoehto on kalsea vuokrakämppä jossain susirajalla, köyhyys ja yksin selviäminen. Siinä sitä sietokykyä vasta kysytäänkin.

Helpompaa on lähteä, kun on nuo edellä mainitut kunnossa.

Onhan se varmaan hirvittävää pakata, ottaa lapset ja jättää oma koti, jonka toinen omistaa. Moni joutuu niin tekemään, kun puoliso ei tunne armoa.

Omaa elämää ei ikinä pitäisi perustaa jonkun toisen ihmisen varaan. Tämän pitäisi myös vanhempien opettaa kasvatuksessa. Yleensä kuvailemasi tilanne periytyykin sukupolvelta toiselle. Naiset valitsevat tutkitusti isänsä kaltaisia miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan lähde minnekään tästä paskasta suhteesta. Olen panostanut tähän asumukseeni niin paljon, että en halua jättää sitä toiselle osapuolelle tosta noin vaan. Viihdyn tässä talossa ja tällä paikalla missä tämä talo sijaitsee, en mistään löytäisi samanlaista, en ainakaan näin halvalla.

Olenkin jo oppinut pärjäämään tuon miehenkuvakkeen kanssa. Suljen korvani kun se puhuu ärsyttäviä ja suljen silmäni kun se alkaa näyttää liian kuvottavalta. Koska en kaipaa minkäänlaista parisuhdetta tilalle, niin eiköhän se ole aika se ja sama, vaikka saman katon alla asutaan.

Niin, kuinka paljon pitää sietää? Sen taitaa tietää jokainen ihan itse omalla kohdallaan.

Sama juttu täällä!

En haluaisi erota talosta, vaikka miehestä on kuoriutunut itsekeskeinen kusipää joka tekee minusta masentuneen. Vaikea tilanne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

”Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.”

Sitten ei voi syyttää kuin itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

”Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.”

Sitten ei voi syyttää kuin itseään.

No luuletko ettei siinä tilanteessa sitten syytä itseään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

”Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.”

Sitten ei voi syyttää kuin itseään.

No luuletko ettei siinä tilanteessa sitten syytä itseään?

No sitten muutosta kehiin, että oma ja lasten elämä paranee. En nyt ihan ymmärrä millaista tukea olet vailla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

”Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.”

Sitten ei voi syyttää kuin itseään.

No luuletko ettei siinä tilanteessa sitten syytä itseään?

No sitten muutosta kehiin, että oma ja lasten elämä paranee. En nyt ihan ymmärrä millaista tukea olet vailla?

Ei tämä kirjoittaja vältämättä ole tukea vailla. Haluaa saada ymmärrystä omille ajatuksilleen sinulta ja meiltä muilta.

Vierailija kirjoitti:

Hassua, mietin tänään aivan samoja kysymyksiä..

Olen rv21 ja miesystäväni on tehnyt raskausajasta maanpäällistä helvettiä olemalla kaiken vapaa-aikansa kännissä

Jos tosiaan on noin, pitäisikö laittaa ukko kävelemään? Naista pitää helliä ja siltellä, auttaa ja rakastaa jne...Mun luontainen reaktio oli alkaa hoivaamaan puolisoa kun odotti. On se vaan niin kaunista kun masussa kasvaa vauva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

”Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.”

Sitten ei voi syyttää kuin itseään.

No luuletko ettei siinä tilanteessa sitten syytä itseään?

No sitten muutosta kehiin, että oma ja lasten elämä paranee. En nyt ihan ymmärrä millaista tukea olet vailla?

Ei tämä kirjoittaja vältämättä ole tukea vailla. Haluaa saada ymmärrystä omille ajatuksilleen sinulta ja meiltä muilta.

Jos on nuorena tehnyt virheen ja tehnyt asiaa pidemmälle ajattelematta lapsia idiootin kanssa, ei auta kuin erota. Jos ei ole rahaa, ei auta kuin säästää/lainata. Jos ei ole töitä tai koulutusta, niillekin asioille voi tehdä jotain.

Talon takia ei todellakaan kannata jäädä paskaan parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuisen ihmisen tarvii edes kysellä tällaisia?

Tuollaista ylimielistä kommentointia. Niin se vaan menee että ihminen kosiskeluvaiheessa esittää parempaa kuin onkaan. Ääni kellossa muuttuu kun suhde on vakinaistettu. Itse olen saman kokenut kuin moni muu. Järkyttynyt ja itkenyt kun miehestä kuoriutuikin paskiainen edustavan alun jälkeen. En osannut ajatellakaan että pitäisi aikuista ihmistä ruveta kouluttamaan.

Kouluttaminen kuitenkin kannatti. Kovat piippuun vaan. Jos ei tavat muutu niin ero vireille. Huomasin olevani kovaa tekoa kuitenkin. Aika pitkälle jouduin menemään ennenkuin järkiintyi ukko, kun erota ei tahtonut millään ilveellä. Minä olisin lähtenyt ilman muuta. Nyt menee hyvin, mukavaa on vanheta yhdessä.

Ylimielistä tai ei, en minä voi vieraalle ihmiselle sanoa mitä hänen pitäisi tai ei pitäisi sietää. Ihan itse se pitää päättää ja toimia päätöksen mukaan.

Ihan uteliaisuudesta kysyn: mikä on sun motiivisi roikkua keskustelupalstalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

”Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.”

Sitten ei voi syyttää kuin itseään.

No luuletko ettei siinä tilanteessa sitten syytä itseään?

No sitten muutosta kehiin, että oma ja lasten elämä paranee. En nyt ihan ymmärrä millaista tukea olet vailla?

Ei tämä kirjoittaja vältämättä ole tukea vailla. Haluaa saada ymmärrystä omille ajatuksilleen sinulta ja meiltä muilta.

Jos on nuorena tehnyt virheen ja tehnyt asiaa pidemmälle ajattelematta lapsia idiootin kanssa, ei auta kuin erota. Jos ei ole rahaa, ei auta kuin säästää/lainata. Jos ei ole töitä tai koulutusta, niillekin asioille voi tehdä jotain.

Talon takia ei todellakaan kannata jäädä paskaan parisuhteeseen.

Kyllähän tämä kirjoittaja sen varmaan itse myös tietää. Miten siis olisi, jos sinä kirjoittaisit enemmän tsemppimielessä viestisi? Voisi lämmittää kanssasiskoamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

”Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.”

Sitten ei voi syyttää kuin itseään.

Juu, ihminenhän voi päättää rakastua vain hyviin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

”Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.”

Sitten ei voi syyttää kuin itseään.

Juu, ihminenhän voi päättää rakastua vain hyviin ihmisiin.

Rakastuminen on päätös. Rakastuminen ei tapahdu hetkessä.

15-vuotiaana tajusin ettei se komea takapulpetin tupakoiva poika jolla on alkoholisti-isä ole hyvää poikaystävämateriaalia. Tai osasin katsoa poikaystävän vanhempien suhdetta kriittisin silmin ja miettiä haluaisinko tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Onko sulle jotenkin outo ajatus, että ihmiset muuttuvat? Et ehkä itsekään käyttäytynyt samoin 15-vuotiaana ja 25-vuotiaana? Eikä nuorella ihmisellä varsinkaan ole vielä sellaista elämänkokemusta, että tietäisi, milloin hälytyskellojen pitäisi jo kilkattaa. Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.

Ei kaikki maailmassa ole niin mustavalkoista. Ihmiset joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ne pitää ratkoa tavalla tai toisella, ja siihen täältä haetaan tukea. Lällättely ei siinä paljon auta.

”Sitä paitsi siinä vaiheessa sitä voi olla jo niin rakkauden huumassa, että ennemmin kuulee hääkelloja kuin hälytyskelloja.”

Sitten ei voi syyttää kuin itseään.

Juu, ihminenhän voi päättää rakastua vain hyviin ihmisiin.

Niin voi. Harva niin kuitenkin tekee. muut asiat painavat enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuisen ihmisen tarvii edes kysellä tällaisia?

Tuollaista ylimielistä kommentointia. Niin se vaan menee että ihminen kosiskeluvaiheessa esittää parempaa kuin onkaan. Ääni kellossa muuttuu kun suhde on vakinaistettu. Itse olen saman kokenut kuin moni muu. Järkyttynyt ja itkenyt kun miehestä kuoriutuikin paskiainen edustavan alun jälkeen. En osannut ajatellakaan että pitäisi aikuista ihmistä ruveta kouluttamaan.

Kouluttaminen kuitenkin kannatti. Kovat piippuun vaan. Jos ei tavat muutu niin ero vireille. Huomasin olevani kovaa tekoa kuitenkin. Aika pitkälle jouduin menemään ennenkuin järkiintyi ukko, kun erota ei tahtonut millään ilveellä. Minä olisin lähtenyt ilman muuta. Nyt menee hyvin, mukavaa on vanheta yhdessä.

Ylimielistä tai ei, en minä voi vieraalle ihmiselle sanoa mitä hänen pitäisi tai ei pitäisi sietää. Ihan itse se pitää päättää ja toimia päätöksen mukaan.

Ihan uteliaisuudesta kysyn: mikä on sun motiivisi roikkua keskustelupalstalla?

Onneksi täällä roikkuu myös näitä järjen ääniä, joilta saa tyhjänpäiväisen jauhannan sijaan sen oikeasn vastauksen.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Moni ihminen muuttuu vanhetessaan ja kokemusten myötä. Esim mun miehestä tuli vaimon hakkaaja vasta 21 yhteisen vuoden jälkeen. Koskaan sitä ennen ei ollut edes ääntään nostanut mulle. Hänen kanssaan oli helppo olla 20 vuotta, kaikesta pystyimme sopimaan aikaisemmin. Pelkkää arvostusta vaan puoli ja toisin. Eri mielisyyksiä oli silloin tällöin, mutta kaikesta pystyttiin puhumaan.

Sitten maailman rauhallisin mies muuttui kiukuttelevaksi ja äksyileväksi möröksi. Sitä aikani siedin ja lapsetkin, pitkin seiniä täällä liikuttiin, kun ukko vaan nillitti. Kaverit kerto sen liittyvän neljänkympin kriisiin, en tiedä. Pahasti se kolahti. Syytti mua kaikesta ja siitä, että olen pilannut hänen elämänsä.. Pyysin häntä selittämään mulle asian kuten idiootille selitetään, sitten tulikin nyrkistä. Löi sen kerran ja mä lähdin.

Nyt ollaan asuttu pari vuotta erillään, mutta jotenkin seurustellaan. Hän on haki apua itselleen ja aloimme käydä myös pariterapiassa. Rakkauttahan tässä vielä riittäis puolin ja toisin, mutta nyt on luottamus ja koskemattomuus mennyt. Se on iso osa kumppanuutta.

Katellaan mihin tämä tie vie.