kuinka paljon puolisolta pitää sietää

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella naimisissa olevalla henkilöllä on vapaus itse päättää, haluaako jatkaa suhteessa kusipääksi muuttuneen henkilön kanssa vai eikö halua. Jokaisella on vapaus valita, haluaako sellaista henkilöä rakastaa. Jokaisella on vapaus lähteä suhteesta, riippumatta siitä paljonko yhteisiä lapsia on tai mikä on perheen taloudellinen tilanne. Se, joka ei uskalla tehdä päätöksiä itsensä ja perheensä hyväksi, on tse syyllinen ikävään tilanteeseensa. Kyse on omasta valinnasta.

Höpö höpö -tällaiset alistajat joita ap kuvasi tekevät vuosien 'työn' omalle agendalleen.

Vaikeaa on lähteä kun itsetunto, taloudellinen perusta ja ihmissuhdeverkosto ovat tuhoutuneet.

Ja sitten muutamat besserwisserit antavat syyllistäviä mukaoikeutuksiaan.

Suomessa avioeron saaminen on melko vaivatonta. On maita, missä näin ei ole. Tiesitkö, että maailmassa on valtioita, missä nainen ei saa ajaa autoa? Tai oletko koskaan miettinyt jos ulkomaille matkustaessa joutuisit kysymään lupaa lähimmältä miespuoliselta sukulaiselta?

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

No eipä tule puolison mukana kristallipalloa, joka paljastaisi minkälaiseksi kusipääksi se unelmien prinssi joskus muuttuu, tai minkälaiseksi wannabe-sinkuksi se jää kun itse kehittyy ihmisenä eteenpäin, tai minkälainen mieslapsi ja riippakivi siitä joskus taantuu.

Suomi on paska maa naiselle! kirjoitti:

Suomessa avioeron saaminen on melko vaivatonta. On maita, missä näin ei ole. Tiesitkö, että maailmassa on valtioita, missä nainen ei saa ajaa autoa? Tai oletko koskaan miettinyt jos ulkomaille matkustaessa joutuisit kysymään lupaa lähimmältä miespuoliselta sukulaiselta?

Totta, Teknisesti avioeron saa varsin helposti.

Uhkailu, hutera taloudellinen tilanne ja ympäristön syyllistäminen tekevät käytännössä eron hankalaksi.

Tulisi ymmärtää että sortava puoliso ei paranna tyyliään eron hetkellä vaan monesti päin vastoin. Siitä on ihan tilastollista näyttöä tappo- ja murhaluvuissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Näin luulisi. Mutta esim. työttömäksi jääminen vaikuttaa koko elämään ja ennen kaikkea parisuhteeseen. Hyvää palkkaa ja asemaa arvostetaan, ja kun ne menettää, voi masentua pahastikin. Moni ratkeaa ryyppäämään. Jatkoa ei varmaan tarvitse selittää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuisen ihmisen tarvii edes kysellä tällaisia?

Tuollaista ylimielistä kommentointia. Niin se vaan menee että ihminen kosiskeluvaiheessa esittää parempaa kuin onkaan. Ääni kellossa muuttuu kun suhde on vakinaistettu. Itse olen saman kokenut kuin moni muu. Järkyttynyt ja itkenyt kun miehestä kuoriutuikin paskiainen edustavan alun jälkeen. En osannut ajatellakaan että pitäisi aikuista ihmistä ruveta kouluttamaan.

Kouluttaminen kuitenkin kannatti. Kovat piippuun vaan. Jos ei tavat muutu niin ero vireille. Huomasin olevani kovaa tekoa kuitenkin. Aika pitkälle jouduin menemään ennenkuin järkiintyi ukko, kun erota ei tahtonut millään ilveellä. Minä olisin lähtenyt ilman muuta. Nyt menee hyvin, mukavaa on vanheta yhdessä.

Ylimielistä tai ei, en minä voi vieraalle ihmiselle sanoa mitä hänen pitäisi tai ei pitäisi sietää. Ihan itse se pitää päättää ja toimia päätöksen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Kyllä ihmiset vaan toisinaan muuttuu ihan hetkessä kusipääksi, kun lopettavat sen toisen arvostamisen kokonaan

Sitten syynä olettaisin olevan joko henkinen tai fyysinen sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Näin luulisi. Mutta esim. työttömäksi jääminen vaikuttaa koko elämään ja ennen kaikkea parisuhteeseen. Hyvää palkkaa ja asemaa arvostetaan, ja kun ne menettää, voi masentua pahastikin. Moni ratkeaa ryyppäämään. Jatkoa ei varmaan tarvitse selittää...

Itsekin työttömäksi jääneenä tiedän tuon kokemuksesta. Siihen pitää ja voi hakea apua monella tapaa. Myös varautua. Ei se oikeuta kohdella perhettä huonosti saati alkoholismia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Kyllä ihmiset vaan toisinaan muuttuu ihan hetkessä kusipääksi, kun lopettavat sen toisen arvostamisen kokonaan

Sitten syynä olettaisin olevan joko henkinen tai fyysinen sairaus.

Ihan tervekin saattaa muuttua kuspiäksi, kun esim. pettäminen paljastuu. Riidathan siitä seuraavat. Ja kun on päästy uuden vehkeen makuun, eikä kakarat huuda ja elo on ihanan huoletonta ja seksin täyteistä kakkosen luona, ei siitä haluta  taistelutta luopua. Oma kumppani on itsestään selvyys, "nalkuttaa", itkee, kerjää, anelee, kun yrittää pelastaa liittonsa jne.

Pikaistuksissaan voi homma mennä jopa väkivaltaiseksi. Rakastunut esittää rakkauden kohteelle parasta puoltaan, mutta "uuden unelman" tielle asettuja saa tuntea sen kääntöpuolen. Yleistämättä tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Kyllä ihmiset vaan toisinaan muuttuu ihan hetkessä kusipääksi, kun lopettavat sen toisen arvostamisen kokonaan

Sitten syynä olettaisin olevan joko henkinen tai fyysinen sairaus.

Ihan tervekin saattaa muuttua kuspiäksi, kun esim. pettäminen paljastuu. Riidathan siitä seuraavat. Ja kun on päästy uuden vehkeen makuun, eikä kakarat huuda ja elo on ihanan huoletonta ja seksin täyteistä kakkosen luona, ei siitä haluta  taistelutta luopua. Oma kumppani on itsestään selvyys, "nalkuttaa", itkee, kerjää, anelee, kun yrittää pelastaa liittonsa jne.

Pikaistuksissaan voi homma mennä jopa väkivaltaiseksi. Rakastunut esittää rakkauden kohteelle parasta puoltaan, mutta "uuden unelman" tielle asettuja saa tuntea sen kääntöpuolen. Yleistämättä tietenkin.

Tuota ei kannata sietää. Ero vireille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Näin luulisi. Mutta esim. työttömäksi jääminen vaikuttaa koko elämään ja ennen kaikkea parisuhteeseen. Hyvää palkkaa ja asemaa arvostetaan, ja kun ne menettää, voi masentua pahastikin. Moni ratkeaa ryyppäämään. Jatkoa ei varmaan tarvitse selittää...

Itsekin työttömäksi jääneenä tiedän tuon kokemuksesta. Siihen pitää ja voi hakea apua monella tapaa. Myös varautua. Ei se oikeuta kohdella perhettä huonosti saati alkoholismia.

Niin pitäisi hakea apua ja varautua, mutta aina se ei toimi niin. Mikään ei oikeuta kohtelemaan kumppania huonosti ja epäkunnioittavasti.

Jouduin itse aikoinaan turvakotiin lähtemään ja siellä löytyi vertaistukea. Paikka oli viimeistä nurkkaa myöten täynnä. Kuulin aika monta tarinaa. Erosin.

Vierailija kirjoitti:

Puolisoa ei ylipäätään tarvitse sietää. Helpompi ilman.

Tuo on totta. Nykyään pidän rakastajaa. Saan kaiken hyvän, en mitään huonoa. Omat huushollit, omat rahat, oma arki.

Toki vaikeaa lasten ollessa pieniä. Omani onneksi jo parikymppisiä.

Miksi te ootte näissä paskoissa liitoissanne?

Jos ei tule kumppanin kanssa toimeen niin lähtee menee sieltä, oli lapsia tai ei.

Lapset kyllä sopeutuu. Turha sitä omaa elämää on hassata siihen paskaan suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Kyllä ihmiset vaan toisinaan muuttuu ihan hetkessä kusipääksi, kun lopettavat sen toisen arvostamisen kokonaan

Sitten syynä olettaisin olevan joko henkinen tai fyysinen sairaus.

Ihan tervekin saattaa muuttua kuspiäksi, kun esim. pettäminen paljastuu. Riidathan siitä seuraavat. Ja kun on päästy uuden vehkeen makuun, eikä kakarat huuda ja elo on ihanan huoletonta ja seksin täyteistä kakkosen luona, ei siitä haluta  taistelutta luopua. Oma kumppani on itsestään selvyys, "nalkuttaa", itkee, kerjää, anelee, kun yrittää pelastaa liittonsa jne.

Pikaistuksissaan voi homma mennä jopa väkivaltaiseksi. Rakastunut esittää rakkauden kohteelle parasta puoltaan, mutta "uuden unelman" tielle asettuja saa tuntea sen kääntöpuolen. Yleistämättä tietenkin.

Tuota ei kannata sietää. Ero vireille.

Tietenkin ero. Alkushokki on itse kullekin erilainen, mutta lopputuloksen pitäisi olla kaikille sama. Kauheita nämä tapaukset, missä odotetaan vauvaa ja joudutaan tällaiseen tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi te ootte näissä paskoissa liitoissanne?

Jos ei tule kumppanin kanssa toimeen niin lähtee menee sieltä, oli lapsia tai ei.

Lapset kyllä sopeutuu. Turha sitä omaa elämää on hassata siihen paskaan suhteeseen.

Samaa mieltä. Miksi jäädä inhottavan tai pettävän puolison luokse. Terapiaa kannattaa tietenkin ensin yrittää, mutta siihen pitää molempien sitoutua.

Rahaa kannattaa aina olla säästössä eikä Suomessa kukaan jää kadulle nukkumaan. Yksinhuoltajuuttakaan ei saa, vaikka puoliso voi sillä yrittää kiristää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Kyllä ihmiset vaan toisinaan muuttuu ihan hetkessä kusipääksi, kun lopettavat sen toisen arvostamisen kokonaan

Sitten syynä olettaisin olevan joko henkinen tai fyysinen sairaus.

Ihan tervekin saattaa muuttua kuspiäksi, kun esim. pettäminen paljastuu. Riidathan siitä seuraavat. Ja kun on päästy uuden vehkeen makuun, eikä kakarat huuda ja elo on ihanan huoletonta ja seksin täyteistä kakkosen luona, ei siitä haluta  taistelutta luopua. Oma kumppani on itsestään selvyys, "nalkuttaa", itkee, kerjää, anelee, kun yrittää pelastaa liittonsa jne.

Pikaistuksissaan voi homma mennä jopa väkivaltaiseksi. Rakastunut esittää rakkauden kohteelle parasta puoltaan, mutta "uuden unelman" tielle asettuja saa tuntea sen kääntöpuolen. Yleistämättä tietenkin.

Tuota ei kannata sietää. Ero vireille.

Tietenkin ero. Alkushokki on itse kullekin erilainen, mutta lopputuloksen pitäisi olla kaikille sama. Kauheita nämä tapaukset, missä odotetaan vauvaa ja joudutaan tällaiseen tilanteeseen.

Aina voi joutua eikä sille aina voi mitään. Ketjun aihe on kuitenkin kuinka paljon pitää sietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän te olette puolisonne valinneet!

Mutta emme ole valinneet kusipääksi muuttumista. 

Miten ne yhtäkkiä muuttuvat? Jos vaikka viisi vuotta seurustellaan ennen avioliittoa eikä heti lähdetä lasten tekoon, eikö siinä tule jo paljon selville, vaikka seurustelu olisi aloitettu nuorena?

Kyllä ihmiset vaan toisinaan muuttuu ihan hetkessä kusipääksi, kun lopettavat sen toisen arvostamisen kokonaan

Sitten syynä olettaisin olevan joko henkinen tai fyysinen sairaus.

Ihan tervekin saattaa muuttua kuspiäksi, kun esim. pettäminen paljastuu. Riidathan siitä seuraavat. Ja kun on päästy uuden vehkeen makuun, eikä kakarat huuda ja elo on ihanan huoletonta ja seksin täyteistä kakkosen luona, ei siitä haluta  taistelutta luopua. Oma kumppani on itsestään selvyys, "nalkuttaa", itkee, kerjää, anelee, kun yrittää pelastaa liittonsa jne.

Pikaistuksissaan voi homma mennä jopa väkivaltaiseksi. Rakastunut esittää rakkauden kohteelle parasta puoltaan, mutta "uuden unelman" tielle asettuja saa tuntea sen kääntöpuolen. Yleistämättä tietenkin.

Tuota ei kannata sietää. Ero vireille.

Tietenkin ero. Alkushokki on itse kullekin erilainen, mutta lopputuloksen pitäisi olla kaikille sama. Kauheita nämä tapaukset, missä odotetaan vauvaa ja joudutaan tällaiseen tilanteeseen.

Aina voi joutua eikä sille aina voi mitään. Ketjun aihe on kuitenkin kuinka paljon pitää sietää.

Ok, anteeksi. Mites mä nyt noin? Unohdin kokonaan, että täällä pitää millilleen pysyä aiheessa. Mä olen tottunut keskustelemaan vähän ohi aiheenkin, ihan vähän vain.

Ihminen päättää itse sietonsa rajat. Ei absoluuttista ja yksiselitteistä vastausta ole.

Mä en ainakaan lähde minnekään tästä paskasta suhteesta. Olen panostanut tähän asumukseeni niin paljon, että en halua jättää sitä toiselle osapuolelle tosta noin vaan. Viihdyn tässä talossa ja tällä paikalla missä tämä talo sijaitsee, en mistään löytäisi samanlaista, en ainakaan näin halvalla.

Olenkin jo oppinut pärjäämään tuon miehenkuvakkeen kanssa. Suljen korvani kun se puhuu ärsyttäviä ja suljen silmäni kun se alkaa näyttää liian kuvottavalta. Koska en kaipaa minkäänlaista parisuhdetta tilalle, niin eiköhän se ole aika se ja sama, vaikka saman katon alla asutaan.

Niin, kuinka paljon pitää sietää? Sen taitaa tietää jokainen ihan itse omalla kohdallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeaa enää olla sietämättä, kun on naimisissa ja yhteiset lapset. Ja mies tieey aloitti hölmöilyn vasta ajan kanssa, ei todellakaan näyttänyt todellista luontoaan ennen lasten tekoa.

Tässä todistettiiin juuri yksi aiempi kommentti todeksi.

Jos mies alkaa sikailla, on lupa lähteä ja jättää mies vaikka on yhteisiä lapsia. Ihan oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella naimisissa olevalla henkilöllä on vapaus itse päättää, haluaako jatkaa suhteessa kusipääksi muuttuneen henkilön kanssa vai eikö halua. Jokaisella on vapaus valita, haluaako sellaista henkilöä rakastaa. Jokaisella on vapaus lähteä suhteesta, riippumatta siitä paljonko yhteisiä lapsia on tai mikä on perheen taloudellinen tilanne. Se, joka ei uskalla tehdä päätöksiä itsensä ja perheensä hyväksi, on tse syyllinen ikävään tilanteeseensa. Kyse on omasta valinnasta.

Höpö höpö -tällaiset alistajat joita ap kuvasi tekevät vuosien 'työn' omalle agendalleen.

Vaikeaa on lähteä kun itsetunto, taloudellinen perusta ja ihmissuhdeverkosto ovat tuhoutuneet.

Ja sitten muutamat besserwisserit antavat syyllistäviä mukaoikeutuksiaan.

Ja mikä on syy siihen ettei  pidä  puoliaan? Vertaistukea ja neuvoja saa nykyisin todella helposti netistä