50v nainen - millainen elämäntilanne sinulla on?

Olen epäonnistunut. Jäin juuri 50-vuotiaana työttömäksi. Uutta työtä en alaltani saa, vaikka olen töitä hakenut ja päässyt haastatteluihinkin. Muuta työtä en osaa, enkä tiedä mitä muuta voisin tehdä. Olen nuoresta asti ollut aina työsuhteessa ja olen ollut uhrautuva ja ahkera. Ansiosidonnainen päättyy pian ja olen miettinyt, että minulle ei ole enää tässä maailmassa paikkaa, eikä tehtävää. Synkkien ajatusten äärellä. Lapsia käy sääliksi, mutta heilläkin voisi olla parempi olla ilman minua. En pysty tarjoamaan heille sitä mitä kaikki muut suomalaiset vanhemmat tarjoavat; elämyksiä ja kokemuksia. Rakastan heitä kyllä. Olen puun ja kuoren välissä, omaa elämää, haaveita ja näköalaa tulevaisuuteen ei ole.

Ihan kiva tilanne ,asun Gambiassa ja voin oikein hyvin. Painan 120 kg mutta olen sinut itseni kanssa.

Eläkkeellä valtion virasta.

Olen 50+ yksineläjä. Tipahdin peruspäivärahalle ja joudun ensimmäistä kertaa elämässäni hakemaan toimeentulotukea. Kaikki vähäiset säästöt on käytetty. Onneton ja ahdistava tilanne, kun mihinkään työpaikkaan ei enää kelpaa, varsinkaan ilman suhteita. Tuntuu, että koko tulevaisuus on pelkkää harmaata, köyhää ja ankeata tunnelia.

Vaikeiden vuosien jälkeen elän elämäni parasta aikaa. Arkena keskityn rakastamaani haasteelliseen työhön ja nautin kauniista kodistani ja viikonloppuisin vietän henkisesti ja fyysisesti laadukasta aikaa ihanan miesystäväni luona. Taloudellinen tilanteeni on pitkän ja tiukan yksinhuoltajuuden jälkeen vakaa, mutta lapsestani on kasvanut pärjäävä nuorukainen ja meillä on lämpimät välit.

Elämäni on hyvää ja olen saanut paljon enemmän kuin koskaan edes haaveilin.

3 lastani ovat aikuisia. Kaksi asuu avoliitossa ja kolmas sinkkuna ulkomailla. Kaikkiin on hyvät välit. Olen eronnut ja uudella miehelläni on 2 mukavaa aikuista lasta. Toisella on jo lapsikin, eli saan olla melkein mummi.

Asunto on velaton, meillä on yksi sijoitusasunto Suomessa ja loma-asunto Tallinnassa. Teemme pari ulkomaanmatkaa vuodessa.

Työskentelen asiantuntijatehtävissä ja osaan työni, joten se ei aiheuta stressiä. Jäin nelikymppisenä työttömäksi, kun työnantajani lopetti yrityksen. Sain nopeasti uutta työtä, sillä entinen kollega muisti minut, kun heille rekrytoitiin.

Olen nyt terve ja hyvässä kunnossa. Olen aina harjoittanut liikuntaa, milloin mitäkin. Nyt harjoittelen ensimmäiselle maratonilleni, jonka juoksen kesällä. Tähän asti olen satunnaisesti juossut puolimaratoneja ja kymppejä.

Ihmiset ovat kuin viiniä: vanhetessaan osa kypsyy ihanan täyteläiseksi ja osasta tulee etikkaa. Minä yritän kypsyä täyteläiseksi.

Täytän 49v ja kyllä, elämässä juuri nyt kaikki hyvin. Painoa pitäs tosin saada pudotettua ja runsaasti. 1 aikuinen, 2 teiniä ja ekaluokkalainen ja ihana mies, 21v onnellinen parisuhde. Töitä on toistaiseksi riittänyt ja asumme mukavasti. Velkaa on vielä.

Muuten hyvin menee, mutta töissä on vaikeampaa kuin koskaan. En enää jaksa opetella jatkuvasti uutta, vaikka sitä pitää töissä tehdä koko ajan. Olen vasta 56 ja juuri viime viikolla ihmettelin itsekseni, miten jaksan eläkeikään asti. Pitääkö hakeutua helpompiin tehtäviin tai vielä vaihtaa alaa kokonaan. Täysin uuden alan opettelu voisi olla helpompaa kuin jatkuva vanhan asian muutosten oppiminen.

Olen myös alkanut miettiä, onko add, koska on alkanut olla myös isoja vaikeuksia keskittymisessä.

Täytän tänä vuonna 50 ja sitä tässä ihmettelen, että vuodet ovat kuluneet näin nopeasti.

Parikymppisenä kuvittelin, että se peruskuvio, kiva mies, pari lasta, omakotitalo ja farmariauto olisi tavoite, mutta asiat soljui vähän eri tavalla.

Olen onnellinen, vuosia sitten eronnut avoliitosta ja asun aikuisen lapseni kanssa. Teen työtä josta pidän, nautin omasta rauhasta ja elämäni on mukavaa ilman kumppania, en vaivaudu enää sellaista edes etsimään.

Lapsi lähtee omilleen vuoden sisään joten sen jälkeen aloitan tod.näköisesti harrastamaan kaikenlaista liikuntaa ja kulttuuria. Olen hyvin kiitollinen kaikesta mitä olen omalla työlläni saavuttanut.

Vierailija kirjoitti:

Muuten hyvin menee, mutta töissä on vaikeampaa kuin koskaan. En enää jaksa opetella jatkuvasti uutta, vaikka sitä pitää töissä tehdä koko ajan. Olen vasta 56 ja juuri viime viikolla ihmettelin itsekseni, miten jaksan eläkeikään asti. Pitääkö hakeutua helpompiin tehtäviin tai vielä vaihtaa alaa kokonaan. Täysin uuden alan opettelu voisi olla helpompaa kuin jatkuva vanhan asian muutosten oppiminen.

Olen myös alkanut miettiä, onko add, koska on alkanut olla myös isoja vaikeuksia keskittymisessä.

Sä olet vain antanut itsestäsi kaiken ja tehnyt sen työn loppuun.

Alan vaihto voisi olla hyvä idea. Ei pidä uskoa "siinä ja siinä iässä ei enää työllisty"- jorinoita.

Vierailija kirjoitti:

Olen epäonnistunut. Jäin juuri 50-vuotiaana työttömäksi. Uutta työtä en alaltani saa, vaikka olen töitä hakenut ja päässyt haastatteluihinkin. Muuta työtä en osaa, enkä tiedä mitä muuta voisin tehdä. Olen nuoresta asti ollut aina työsuhteessa ja olen ollut uhrautuva ja ahkera. Ansiosidonnainen päättyy pian ja olen miettinyt, että minulle ei ole enää tässä maailmassa paikkaa, eikä tehtävää. Synkkien ajatusten äärellä. Lapsia käy sääliksi, mutta heilläkin voisi olla parempi olla ilman minua. En pysty tarjoamaan heille sitä mitä kaikki muut suomalaiset vanhemmat tarjoavat; elämyksiä ja kokemuksia. Rakastan heitä kyllä. Olen puun ja kuoren välissä, omaa elämää, haaveita ja näköalaa tulevaisuuteen ei ole.

Mene puhumaan jollekulle, vaikka terveyskeskuspsykologille, kun vielä jaksat ja voit. Sitten varaat ajan työkkäriin.

Masentunut äiti on lapsilleen tikittävä aikapommi, joka tekee tuhoa ilman heidän omaa syytään

Vierailija kirjoitti:

Olen 50+ yksineläjä. Tipahdin peruspäivärahalle ja joudun ensimmäistä kertaa elämässäni hakemaan toimeentulotukea. Kaikki vähäiset säästöt on käytetty. Onneton ja ahdistava tilanne, kun mihinkään työpaikkaan ei enää kelpaa, varsinkaan ilman suhteita. Tuntuu, että koko tulevaisuus on pelkkää harmaata, köyhää ja ankeata tunnelia.

Akk:sta saa koulutuksen muutamassa kuukaudessa. Esim. siivousalalle pääsee nyt hyvin, kun on tutkinto suoritettuna. Ei ehkä unelmien ala, mutta leipänsä siinä ansaitsee.

Varsinkin kunnat palkkaavat väkeä.

Minunkin kollegoissani on entistä palkanlaskijaa ym konttorityöntekijää.

Halutessaan alalla pääsee kyllä eteenpäin.

Menee hyvin,olen onnellinen. En osannut edes toivoa kaikkea sitä mitä olen saanut,enkä tarkoita materiaa.

Sama mies jonka nain on edelleen. Lapset (24,28 ja 30v) omillaan.

Uppp

Lapset jo aika lailla omillaan, molemmilla hyvä opiskelupaikka ja töitäkin se lisäksi. Oma työpaikka ihan ok, varsinkin palkan suhteen. Vähän olen jo leipääntynyt mutta parempaa paikkaa tuskin mistään enää löydän joten en viitsi vaihtaakaan.

Parisuhde voi edelleen hyvin ja miehen kanssa tehdään kaikkea mukavaa ja suunnitellaan mitä kaikkea tulevaisuudessa haluaisimme tehdä. Joten kyllä tämä on melkein parasta eikaa elämässäni. Talous kunnossa ja omaa aikaa jo paljon.

Viime kuussa 50 täyttänyt nainen täällä. Mä en ole saanut elämässäni oikein mitään mitä halusin. Suurin haave oli perhe, puoliso ja pari lasta, mutta en ikinä löytänyt puolisoa ja jäi sitten lapsetkin tekemättä. Toissijaisesti halusin edistyä urallani kohtalaisesti. Mutta olen aina ollut aika huono työssäni ja saan olla tyytyväinen siihen, etten sentään ole saanut potkuja vaan mulla vielä on työ. Omistusasuntoakaan ei ole, aina ajattelin että en viitsi mitään kerrostaloluukkua ostaa, että ostetaan sitten yhdessä miehen kanssa talo - mutta sitä miestä ei koskaan tullut.

Mutta toisaalta en mä ole onnetonkaan. Olen jo surrut sen läpi, että jäin vanhaksipiiaksi ja lapsettomaksi, hyväksynyt sen täysin. Töissäkin, jos saan vaan roikuskella eläkeikään asti, niin olen onnellinen. Vaikka olin ennen yksinäisyydestä kärsivä ekstrovertti, niin nykyään olen sopeutunut myös erakkoelämään niin, etten oikein enää esim. puolisoa tai ystäviä kaipaisikaan. Ehkä en sellaisia edes jaksaisi.

Täytän 49. Lapset teinejä 13- ja 15- v. Lähellä asuvat vanhemmat huolena sekä useampia kiinteistöjä. Talo ja mökki työllä maksettu. Töitä paljon ja ikäni tehnyt raskasta ja kiireistä fyysistä työtä. Työn puolesta jaksaminen koetuksella. Sieltä päin ei jousteta ja kroppa alkaa pettää useammasta kohdasta. Minun varassa on paljon ja minä en voi sairastua tai väsyä. Muuten menee hyvin mutta työ ottaa enemmän kuin antaa. Harrastaa ei ehdi mitään niin kauan kun on  lapset ja vanhemmat hoidettavana. Vaihdevuodet veivät unet mutta onneksi parani korvaushoidolla.

Olen 55v. Pitkä ok avioliitto ja yhä rakkautta ja seksiä ja myös kumppanuutta ja huumoria. Aikuiset lapset omillaan ja heillä menee elämä hyvin ja välit hyvät. Talous niin hyvä ettei tarvitse olla töissä. Sijoituksia ja perintö. Pari hyvää ystävää jakaa elämän ilot ja surut. Kiva koti missä viihdyn ja harrastan minulle tärkeitä asioita. Terveys hyvä. Olo on tyytyväinen ja onnellinen. Matkustella voisi enemmänkin.

Minä 53v. Avioliitossa hyvin yksinäinen, yksi lapsi, hän jo omillaan. Työ vienyt mehut ja nyt minua hivutetaan sieltä pois ( tai siltä se kohtelu tuntuu). Eli nyt on ankea vaihe. En yhtään tiedä mihin suuntaan etenisi, pieleen tuntuu menevän kuitenkin.

Asun ulkomailla. Muutin valmistumiseni jälkeen tänne töihin ja ajatus oli tulla kokeilemaan siipiäni. Niin siinä kävi että jäin ja täällä olen.

Elän yksin mutta yksinäinen en ole.  Minulla on hyvä työpaikka ja vastuullinen ja sopivasti stressaava työ, ei käy tylsäksi.  Muutama oikein hyvä ystävä ja paljon tuttavia sekä työkaverit. Täällä on helppo tutustua ja ihmiset ovat sosiaalisia ja mukavia.  Ystävä- ja tuttavapiiri hyvin kansainvälistä, samoin työkaverit.

En ole missään vaiheessa miettinyt Suomeen paluuta mistä olen todella kiitollinen etten sitä virhettä ole tehnyt. 

Nautin elämästäni ja kaikesta mitä näen ja koen.  Elämäni on hyvää, olen kiitollinen.

Niin ja olen siis nainen, 54 vuotta lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Muuten hyvin menee, mutta töissä on vaikeampaa kuin koskaan. En enää jaksa opetella jatkuvasti uutta, vaikka sitä pitää töissä tehdä koko ajan. Olen vasta 56 ja juuri viime viikolla ihmettelin itsekseni, miten jaksan eläkeikään asti. Pitääkö hakeutua helpompiin tehtäviin tai vielä vaihtaa alaa kokonaan. Täysin uuden alan opettelu voisi olla helpompaa kuin jatkuva vanhan asian muutosten oppiminen.

Olen myös alkanut miettiä, onko add, koska on alkanut olla myös isoja vaikeuksia keskittymisessä.

Mulla tämä sama, olen vieläpä IT-alalla, jossa on jatkuvasti kiivastahtista uusien tekniikoiden oppimista. Ei vaan pää enää toimi kuten nuorena. Mä jopa tosiaan kävin ADHD-tutkimuksissa, mutta sitä ei todettu, pääsyynä että siinä oireiden olisi pitänyt alkaa jo lapsuudessa. Mulla alkoi vasta 40 ikävuoden jälkeen asteittain. Eikä silti ole muistisairauttakaan ja kognitiivinen suorituskykyni on ilmeisesti ihan normaali, mutta kun tässä työssä ei normaali oikein riitä. Joskus nuorena olin tosi skarppi ja nopea, nyt on kuin pää olisi täynnä jotain pumpulia eikä ajatus kulje eikä muisti toimi. Enpä olisi odottanut, että ikä tällaista tuo tullessaan, odotin ryppyjä, kolotuksia yms. mutta tämäpä onkin paljon hankalampi juttu kuin sellaiset. Ennen wanhaan vanhemmille työntekijöille oli semmoisia vähän kevyempiä hommia tarjolla, jotain missä ei tarvinnut niin sitä itse koodausta ja muuta teknistä enää tehdä, muta nyt ei ole enää, täytyy kilpailla nuorten kanssa ja se on kyllä rankkaa. Mulla ikää vasta 50.