50v nainen - millainen elämäntilanne sinulla on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vitsit, että mua aina naurattaa tuo termi "ruuhkavuodet"...noon, onhan se kiva tuntea itsensä kiireiseksi ja tärkeäksi :)

Aika tympeästi kommentoitu. Kun kysymys on vain siitä että pitää käydä töissä ja huolehtia lapsista ja myös ikääntyvistä vanhemmista.

No mikä tuossa on erikoista?

Normaalia elämää.

Tuntuu, että elän elämäni parasta aikaa, siis tähän mennessä, eihän sitä tiedä, mitä vielä nurkan takana odottaa. Avioliitto on onnellinen ja lapset aikuisia/lähes aikuisia. Olen onnellinen fiksuista lapsista, joihin mulla on läheiset ja lämpimät välit, vaikka heillä onkin jo aikalailla oma elämä. Joskus kaipaan sitä aikaa, kun lapset olivat pieniä, olin kotona pitkään heidän kanssaan ja nautin todella paljon. Toisaalta taas nyt on vapaus tehdä mitä haluaa ja omaa aikaa ja parisuhdeaikaa ja...aikaa!

Olen vasta perustanut yrityksen, joka on ollut jo pitkään unelmani ja suhtaudun tähän melko intohimoisesti, eli rakkaasta harrastuksesta tuli työ ja se on niin kivaa, ettei se edes tunnu työltä, vaan on lähinnä silkkaa nautintoa. Hyvin on yritys lähtenyt liikkeelle ja uskon, että tulen menestymään loistavasti.

Ei mitään valittamista. Ainoa huolenaihe on ikääntyvät vanhemmat, jotka tarvitsevat koko ajan enemmän apua. Onneksi itse olen terve ja hyväkuntoinen, niin jaksan autella aika paljon, ainakin toistaiseksi.

Ovatko unelmat toteutuneet? Osa on, osa ei, onneksi! Sain ihanan aviomiehen ja lapset, se oli aina ykköshaaveeni. Nuoruuden unelma-ammattikin toteutui, mutta se ei sitten työnä ollutkaan sellaista kuin olin kuvitellut, eli tavallaan se ei toteutunut vaikka toisaalta toteutuikin. Toisenlaisesta asuinpaikasta haaveilin, se ei ole toteunut, mutta hyvä tämäkin ja eihän sitä tiedä, vaikka sekin unelma vielä jossain vaiheessa toteutuisi. Unelmilla on taipumus toteutua. Ja niitä mulla riittää...seuraava haave on oma taidenäyttely. 

Eikös olekin ihanaa olla viisikymppinen? 

Yksin ja työttömänä, en todellakaan ole saavuttanut.

Olen ollut 21 vuotta kotiäiti/rouva ja kaikki elämässä on hyvin.

Nuorin lapsista 17v. asuu vielä kotona. Hyvä parisuhde, kiva koti ja ystäviä. Harrastuksina matkailu, kirjat ,hyvä ruoka ja viinit. Kaikki on niin hyvin että olen kuin tipu Tip ja pelkään että taivas putoaa niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että elän elämäni parasta aikaa, siis tähän mennessä, eihän sitä tiedä, mitä vielä nurkan takana odottaa. Avioliitto on onnellinen ja lapset aikuisia/lähes aikuisia. Olen onnellinen fiksuista lapsista, joihin mulla on läheiset ja lämpimät välit, vaikka heillä onkin jo aikalailla oma elämä. Joskus kaipaan sitä aikaa, kun lapset olivat pieniä, olin kotona pitkään heidän kanssaan ja nautin todella paljon. Toisaalta taas nyt on vapaus tehdä mitä haluaa ja omaa aikaa ja parisuhdeaikaa ja...aikaa!

Olen vasta perustanut yrityksen, joka on ollut jo pitkään unelmani ja suhtaudun tähän melko intohimoisesti, eli rakkaasta harrastuksesta tuli työ ja se on niin kivaa, ettei se edes tunnu työltä, vaan on lähinnä silkkaa nautintoa. Hyvin on yritys lähtenyt liikkeelle ja uskon, että tulen menestymään loistavasti.

Ei mitään valittamista. Ainoa huolenaihe on ikääntyvät vanhemmat, jotka tarvitsevat koko ajan enemmän apua. Onneksi itse olen terve ja hyväkuntoinen, niin jaksan autella aika paljon, ainakin toistaiseksi.

Ovatko unelmat toteutuneet? Osa on, osa ei, onneksi! Sain ihanan aviomiehen ja lapset, se oli aina ykköshaaveeni. Nuoruuden unelma-ammattikin toteutui, mutta se ei sitten työnä ollutkaan sellaista kuin olin kuvitellut, eli tavallaan se ei toteutunut vaikka toisaalta toteutuikin. Toisenlaisesta asuinpaikasta haaveilin, se ei ole toteunut, mutta hyvä tämäkin ja eihän sitä tiedä, vaikka sekin unelma vielä jossain vaiheessa toteutuisi. Unelmilla on taipumus toteutua. Ja niitä mulla riittää...seuraava haave on oma taidenäyttely. 

Eikös olekin ihanaa olla viisikymppinen? 

Olen 60v, ja viimeset kymmenen vuotta olen ollut kaikkein tyytyväisin elämääni.

Tyytyväinen ja onnellinen:)

Yhden aikuisen lapsemme päihdeongelma on pilannut meidän koko perheemme.

Tänäänkin loman alkajaisiksi olen itkenyt katkeran lohduttoman itkun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vitsit, että mua aina naurattaa tuo termi "ruuhkavuodet"...noon, onhan se kiva tuntea itsensä kiireiseksi ja tärkeäksi :)

Samoin!

Kiireellä tärkeilyä. Kumma kun nuorena ja lapsena vanhemmat oli vuorotöissä, hoitivat, kotia, palstaa viljeltiin ja mökkiä rakennettiin.

Ei oltu vielä keksitty nimittää elämää " ruuhkaksi". Äiti jäi kotiin tullessaan kaupoilla pois bussista, osti ruoat ja käveli kaksi kilsaa kotiin kahta ruokakassia kantaen. Ei nääs ollut kuin yksi auto eikä mitään seutulippuja vaihtoineen. Ja äiti laittoi ruoat. Jos oli kesä-syksy, ruoan jälkeen lähdettiin palstalle. Sen jälkeen oli säilöntähommia tai muuta ruuhkaa.

Elämää vain elettiin sen kummemmin valittamatta.

Lapsi nyt muistaa lapsuusaikansa ja vanhempansa ihan eri tavalla kuin ne vanhemmat itse :) Kunhan oli karkkia ja jätskiä ja äiti pesi pyykit ja siivosi niin kaikki oli hyvin. Äiti voisi muistaa ne vuodet vähän eri tavalla ja taatusti on niistä muiden aikuisten kanssa keskustellut, lapsi vain ei sellaisia muista. Minä en ainakaan koe kiireellä tärkeilyksi jos joku kertoo elävänsä ruuhkavuosia. Mutta  jos haluaa tästäkin kehitellä negtiivisen asian niin voihan sitä tärkeilyksi sanoa.

Olen melkein viisikymppinen, opiskelen uutta ammattia ja lapset kasvaa siinä sivussa.  Elämä on aika liikkuvaa, mutta parisuhde kunnossa ja rinnalla vakaa mies, niin voisiko tässä muuta enää pyytää? Olen tyytyväinen, vaikka välistä vastustaakin ja harmittaa, mutta historiaa ei voi uudestaan kirjoittaa. Mennään näillä päivä kerrallaan eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vitsit, että mua aina naurattaa tuo termi "ruuhkavuodet"...noon, onhan se kiva tuntea itsensä kiireiseksi ja tärkeäksi :)

Jätät lapsesi ja vanhempasi heitteille? Mikä siinä naurattaa?

Nyt olen kohta jo 58v mutta viiskymppisenä olin 8v:n äiti (muut 3 jo muuttaneet kotoa), elin parhaita työvuosiani, matkustimme perheenä ja mieheni kanssa, nykyinen talomme oli vasta muutaman vuotta vanha. Elämä oli tosi hyvää.

Ei se hirveän paljon huonompaa ole vieläkään vaikka 54v:nä viimeisissä YT neuvotteluissani jäin työttömäksi, siitä sairauslomalle kipusairaudesta ja 1/2 eläkkeelle. Sen jälkeen olen tehnyt töitä freelancerina ja opiskellutkin vielä.  Olemme edelleenkin matkustelleet, asumme samassa talossa ja kuopus lähtee lukioon. Rahatilanne huononi mutta selviämme.

Olen 50, ja elämä on oikein onnellista.

Olen koulutusta vastaavassa mielenkiintoisessa työssä, ja palkka on ihan hyvä. Työt eivät enää stressaa. Teini on jo aika itsenäinen ja minulla on jo aikaa harrastuksille. Erosin pitkästä liitosta joitakin vuosia sitten, ja elämän laatu parani valtavasti. Entinen mies oli luonteeltaan vaikea, hankala ja vaativa, ja se paheni vuosien myötä kun hänen alkoholinkäyttö paheni.

Nyt olen jo toipunut erosta ja olen löytänyt ihanan uuden kumppanin, jonka kanssa on helppo olla. Emme ole muuttaneet yhteen, se tuntuu olevan hyvä ratkaisu. Seksielämä on parempaa kun koskaan. Muutenkin voin lopultakin olla oma itseni. Muutenkaan ei tarvitse enää miettiä, mitä joku muu ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vitsit, että mua aina naurattaa tuo termi "ruuhkavuodet"...noon, onhan se kiva tuntea itsensä kiireiseksi ja tärkeäksi :)

Samoin!

Kiireellä tärkeilyä. Kumma kun nuorena ja lapsena vanhemmat oli vuorotöissä, hoitivat, kotia, palstaa viljeltiin ja mökkiä rakennettiin.

Ei oltu vielä keksitty nimittää elämää " ruuhkaksi". Äiti jäi kotiin tullessaan kaupoilla pois bussista, osti ruoat ja käveli kaksi kilsaa kotiin kahta ruokakassia kantaen. Ei nääs ollut kuin yksi auto eikä mitään seutulippuja vaihtoineen. Ja äiti laittoi ruoat. Jos oli kesä-syksy, ruoan jälkeen lähdettiin palstalle. Sen jälkeen oli säilöntähommia tai muuta ruuhkaa.

Elämää vain elettiin sen kummemmin valittamatta.

Ihan karseaa, että ihannoit tuota naisen ilmaisena työjuhtana pitämistä... tiedän, että useimmat maatalon isännät unelmoi vielä näistä ajoista "kun nainen oli nainen, teki työtä marisematta". Nämä odotukset oli lopulta omillakin miehellä, naisella kohtuu palkka ja käyttää kaiken perheen juokseviin kuluihin, jotta hänelle jäi kaikki omat eurot omaisuutensa kartuttamiseen, naisella ei kuulu olla omaisuutta. Voi hyvänen aika, tulkaa juntit 2000-luvulle.

Työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksesta, lapset aikuisuuden kynnyksellä, yli 20 vuotta ihan mukavaa avioliittoa ja vieläkin rakastunut omaan mieheen. 

Hmm... lapsista kolme asuu vielä kotona, yksi jo omillaan. Kaksi pikkukoululaista ja yks isompi. Murrosikää ja esiteini ikää ... huonopalkkainen työ, äksy ukko. Ja hitokseen vielä velkaa

Mutta terve onneks oon ja kiva koti ja vähä ehdin jo harrastaa

3 isoa lasta, pitkä ok.avioliitto.

Elän vaatimattomasti vanhassa yksinkertaisessa ok-talossa.

En kerskaile turhalla omaisuudella, vaan tyydyn välttämättömyyksiin.

Terve.

Ei velkaa.Sopivasti rahaa pankkitilillä.

Töitä sen verran, että tulen toimeen.

Ihan tyytyväinen olooni.

No mulla tossa äijä lähti 35:n misun mukaan ja itte jäin ihmetteleen, että mä kelpaan.No.

No.

En kellekkään.

Sitä paitti mitä mä äijällä, kun vaihtarit kuivatti mun tortun lopullisesti.

Tosta lähipubista otan jonku sinisen pillerin vaarin joskus himaan, että sais ees joskus vähän mailaa.

Eikä muuten tee ees mieli ku jurrissa, ku oon niin tunne-elämältä eron jälkeen sekasin.

Kilahtelen tosta vaan ihan ilman syytä miesten lisäksi myös vähänkään miehelle näyttäville naisille.

Mä oon kuitenkin vahva nainen ja päässy sen ukon yli.

Paula Koivuniemest mä tykkään ja se tinakenkä on kans kiva biisi.

Sillä mä yksin himassa viinitonkkajurrissa voimaannun ja alan soitteleen exälle.

Mut joo, ihan hyvin rullaa.

Täytän tänä vuonna 50. Elän onnellisena ja olen elämässä kiinni. Elämä ei ole mennyt ihan niin kuin nuorena haaveilin. Minulla ei ole ollut onnea rakkaudessa. En olisi uskonut että minusta tulee viisikymppisenä yksineläjä. En olisi arvannut että joudun niin paljon rakkaudessa pettymään. Lapsia kuvittelin aina liudan ympärilleni. Sain kuitenkin yhden joka on minulle se rakkain.

Nuorempana olin hyvin epävarma itsestäni ja minulla oli aikoja jolloin olin masentunut. Nyt olen löytänyt voimavaroja ja keinoja ehkäistä masennusta. Olen tasapainoisempi kuin koskaan. Oloni on hyvä ja rauhallinen. Varsinkin kun sain hormonikorvaushoidon ;)

Olen löytänyt asioita joista aidosti pidän ja ottanut niitä elämääni. Asun maalla, lähellä luontoa, minulla on koira ja kissa. Opettelin 45-vuotiaana ratsastamaan. Olen huomannut että viihdyn yksin enkä tunne siitä huonoa omatuntoa. Olen alkanut ajatella että elämäntarkoitus ei ole kumppanin löytäminen.

Nautin elämästäni. Minulla on suunnitelmia, teen matkoja, käyn keikoilla. Pidän työstäni, työkaverit on kivoja. Otan rennommin kuin nuorena. En ole immuuni vaikeuksille mutta olen löytänyt keinon käsitellä niitä. Yleensä menen vaikeimmat asiat pohjan kautta ja työstän ne hyvin läpi. Sitten voin siirtyä eteenpäin.

Vanheneminen ei ole hauskaa mutta ei se ole myöskään murheenasia :)

Oikein hyvin menee, aikuistuneet lapset ovat edelleen läheisiä. Olemme velaton pariskunta, omaisuutta ei tosin ole kauheasti kertynyt, olemme matkustelleet paljon. Pääsen pian eläkkeelle, muutaman vuoden päästä, olen ammatissa, jossa on alhainen eläkeikä. Olen terve ja minulla on hyviä harrastuksia ja tarpeeksi sosiaalista elämää. 

Vierailija kirjoitti:

No mulla tossa äijä lähti 35:n misun mukaan ja itte jäin ihmetteleen, että mä kelpaan.No.

No.

En kellekkään.

Sitä paitti mitä mä äijällä, kun vaihtarit kuivatti mun tortun lopullisesti.

Tosta lähipubista otan jonku sinisen pillerin vaarin joskus himaan, että sais ees joskus vähän mailaa.

Eikä muuten tee ees mieli ku jurrissa, ku oon niin tunne-elämältä eron jälkeen sekasin.

Kilahtelen tosta vaan ihan ilman syytä miesten lisäksi myös vähänkään miehelle näyttäville naisille.

Mä oon kuitenkin vahva nainen ja päässy sen ukon yli.

Paula Koivuniemest mä tykkään ja se tinakenkä on kans kiva biisi.

Sillä mä yksin himassa viinitonkkajurrissa voimaannun ja alan soitteleen exälle.

Mut joo, ihan hyvin rullaa.

Ja tämän hahmon loi Jonne 15?

Hyvin menee. Lapset ovat teinejä ja kasvavat, työelämä nosteessa ja parisuhde ja seksikin oikeastaan täydellistä.

Elän uusperheessä, ensimmäinen aviomies vaihtoi minut nuorempaa 20 vuoden jälkeen. Muutaman vuoden itkin haavojani, ja sitten tuli eräs mies hakemaan minut kotoa. Elän upeaa parisuhdetta ja toista avioliittoa nyt.