En jaksa enää elää, kun syöpähoidot pilasi terveyden

Suosittele uudelleen, että puhut jonkun kanssa, joka tukee ja auttaa sinua. Vertaistuki on tärkeää, koska vaikutat masentuneelta. 

Minä jäin lapsettomaksi endometrioosin takia.

Syöpähoidot ovat kaikille rankkoja, hoidot voivat vaikeuttaa ja vaurioittaa elämää. Minulle tehtiin vaikein mahdollinen elinsiirto, podin pitkään anemiaa ja olin naurettavan heikko, elimistöni hylki monin tavoin siirrettä ja hylkii edelleen mm. silmissä. Sairastin yli vuoden kestäneen vyöruusun ja kovat hermokivut, minulta leikattiin kortisonihoitojen vuoksi nuorena kaihi, selkänikamani murtui ja kolme vaurioitui syövän vuoksi (en onneksi halvaantunut) ja kaaduin lukemattomia kertoja kortisonin heikennettyä minua. Kaatumisen aikana murtui ranne ja olkapään lihas repesi. En edes huomannut vaurioita, koska olin niin kipeä. Tieto selvisi myöhemmin tutkimuksissa. 

Aina on toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Toivon, että saat pian apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennenaikaiset vaihdevuodet? Niihinkin on kyllä hoitoa olemassa.

Rintasyöpää sairastava ei saa käyttää vaihdevuosihoitoa koska ne ovat hormonivalmisteita.

So? Ap:lla oli kohdunkaulasyöpä. Onko silloinkin kiellettyä?

Todennäköisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kohdunkaulan syöpä ja vaikka se oli pahanlaatuinen, niin loop (leep?) olisi jälkeenpäin katsottuna ollut riittävästi. Pahin haitta koitui siitä, kun terveitä imusolmukkeita nyittiin pois kaikki mitä löytyi, ja samalla runnottiin etsiessä niitäkin joita ei löytynyt. Että kiva nyt elää kaikin puolin mummojen elämää, kolmekymppisenä nuorena äitinä.

En kehota ketään jättämään hoitoja väliin, mutta näinkin voi käydä. Hoidot takana, ja niin on muukin elämä.

Tuo on totta että hoitoihin kuuluu tuo vaihe useilla ja on kamalaa ettei siitä puhuta.

En ymmärrä että se olisi "vaihe", kun mitään parannusta ei ole tulossa!

Kertokaa ihmeessä jos tiedätte, MISTÄ mun kuuluu olla kiitollinen ja onnellinen, kun en pysty tekemään asioita jotka tekevät elämästä elämisen arvoisia. Olen onnellinen mun lapsesta, mutta enhän voi koko elämääni elää toisen puolesta ja voi tosiaan olla, että hänenkin olisi ollut parempi ilman mua. Pystyisin kai tekemään ristisanoja ja neulomaan kotona, mutta en koe yhtään mielenkiintoa kyseisiin asioihin, ja varmaan huomaatte ettei musta kovin positiivista tukihenkilöäkään saisi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Ilman hoitoja sä et tosiaankaan olisi terve tai saanut lisää lapsia.

Mutta olisi kannattanut lopettaa siihen loop-hoitoon eikä varmuuden vuoksi raiskata loppuakin kehoa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kohdunkaulan syöpä ja vaikka se oli pahanlaatuinen, niin loop (leep?) olisi jälkeenpäin katsottuna ollut riittävästi. Pahin haitta koitui siitä, kun terveitä imusolmukkeita nyittiin pois kaikki mitä löytyi, ja samalla runnottiin etsiessä niitäkin joita ei löytynyt. Että kiva nyt elää kaikin puolin mummojen elämää, kolmekymppisenä nuorena äitinä.

En kehota ketään jättämään hoitoja väliin, mutta näinkin voi käydä. Hoidot takana, ja niin on muukin elämä.

Tuo on totta että hoitoihin kuuluu tuo vaihe useilla ja on kamalaa ettei siitä puhuta.

En ymmärrä että se olisi "vaihe", kun mitään parannusta ei ole tulossa!

Kertokaa ihmeessä jos tiedätte, MISTÄ mun kuuluu olla kiitollinen ja onnellinen, kun en pysty tekemään asioita jotka tekevät elämästä elämisen arvoisia. Olen onnellinen mun lapsesta, mutta enhän voi koko elämääni elää toisen puolesta ja voi tosiaan olla, että hänenkin olisi ollut parempi ilman mua. Pystyisin kai tekemään ristisanoja ja neulomaan kotona, mutta en koe yhtään mielenkiintoa kyseisiin asioihin, ja varmaan huomaatte ettei musta kovin positiivista tukihenkilöäkään saisi. Ap

Ei varmaan, mutta mielestäni tarvitset tukihenkilön. Mielellään sellaisen, joka on samassa tilenteessa kuin sinä, mutta suhtautuu asiaan toisella tavalla. 

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Ilman hoitoja sä et tosiaankaan olisi terve tai saanut lisää lapsia.

Mutta olisi kannattanut lopettaa siihen loop-hoitoon eikä varmuuden vuoksi raiskata loppuakin kehoa. Ap

Onko hoidossa tehty mielestäsi virhe? Lääkäriryhmä tutkii tilanteen ja tekee hoitopäätöksen, jolla potilas saadaan parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Ehkä parempaa vaihtoehtoa ei sinulle ollut?

Olet kuitenkin äiti ja edelleen täällä ja se on mielestäni tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kohdunkaulan syöpä ja vaikka se oli pahanlaatuinen, niin loop (leep?) olisi jälkeenpäin katsottuna ollut riittävästi. Pahin haitta koitui siitä, kun terveitä imusolmukkeita nyittiin pois kaikki mitä löytyi, ja samalla runnottiin etsiessä niitäkin joita ei löytynyt. Että kiva nyt elää kaikin puolin mummojen elämää, kolmekymppisenä nuorena äitinä.

En kehota ketään jättämään hoitoja väliin, mutta näinkin voi käydä. Hoidot takana, ja niin on muukin elämä.

Tuo on totta että hoitoihin kuuluu tuo vaihe useilla ja on kamalaa ettei siitä puhuta.

En ymmärrä että se olisi "vaihe", kun mitään parannusta ei ole tulossa!

Kertokaa ihmeessä jos tiedätte, MISTÄ mun kuuluu olla kiitollinen ja onnellinen, kun en pysty tekemään asioita jotka tekevät elämästä elämisen arvoisia. Olen onnellinen mun lapsesta, mutta enhän voi koko elämääni elää toisen puolesta ja voi tosiaan olla, että hänenkin olisi ollut parempi ilman mua. Pystyisin kai tekemään ristisanoja ja neulomaan kotona, mutta en koe yhtään mielenkiintoa kyseisiin asioihin, ja varmaan huomaatte ettei musta kovin positiivista tukihenkilöäkään saisi. Ap

Ei varmaan, mutta mielestäni tarvitset tukihenkilön. Mielellään sellaisen, joka on samassa tilenteessa kuin sinä, mutta suhtautuu asiaan toisella tavalla. 

ohis

Kokeilin tukihenkilön kanssa jutteluapu, hän kyllä kannusti mua että kyllä se alkaa sujua ja tilanteen saa haltuun pikkuhiljaa, mutta valitettavasti mun tilanne on kehittynyt vain huonompaan suuntaan koko ajan fyysisestikin ja menin hänestä "ohi". Positiivinen ja mukava ihminen meni siinä vähän neuvottomaksi ja itse tunsin itseni tosi epäonnistuneeksi, jälleen. Tuntuu että kaikkea on jo kokeiltu eikä mikään paranna mitään mussa. Kiva kuitenkin kun ymmärrät edes vähän. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kohdunkaulan syöpä ja vaikka se oli pahanlaatuinen, niin loop (leep?) olisi jälkeenpäin katsottuna ollut riittävästi. Pahin haitta koitui siitä, kun terveitä imusolmukkeita nyittiin pois kaikki mitä löytyi, ja samalla runnottiin etsiessä niitäkin joita ei löytynyt. Että kiva nyt elää kaikin puolin mummojen elämää, kolmekymppisenä nuorena äitinä.

En kehota ketään jättämään hoitoja väliin, mutta näinkin voi käydä. Hoidot takana, ja niin on muukin elämä.

Tuo on totta että hoitoihin kuuluu tuo vaihe useilla ja on kamalaa ettei siitä puhuta.

En ymmärrä että se olisi "vaihe", kun mitään parannusta ei ole tulossa!

Kertokaa ihmeessä jos tiedätte, MISTÄ mun kuuluu olla kiitollinen ja onnellinen, kun en pysty tekemään asioita jotka tekevät elämästä elämisen arvoisia. Olen onnellinen mun lapsesta, mutta enhän voi koko elämääni elää toisen puolesta ja voi tosiaan olla, että hänenkin olisi ollut parempi ilman mua. Pystyisin kai tekemään ristisanoja ja neulomaan kotona, mutta en koe yhtään mielenkiintoa kyseisiin asioihin, ja varmaan huomaatte ettei musta kovin positiivista tukihenkilöäkään saisi. Ap

Ei varmaan, mutta mielestäni tarvitset tukihenkilön. Mielellään sellaisen, joka on samassa tilenteessa kuin sinä, mutta suhtautuu asiaan toisella tavalla. 

ohis

Kokeilin tukihenkilön kanssa jutteluapu, hän kyllä kannusti mua että kyllä se alkaa sujua ja tilanteen saa haltuun pikkuhiljaa, mutta valitettavasti mun tilanne on kehittynyt vain huonompaan suuntaan koko ajan fyysisestikin ja menin hänestä "ohi". Positiivinen ja mukava ihminen meni siinä vähän neuvottomaksi ja itse tunsin itseni tosi epäonnistuneeksi, jälleen. Tuntuu että kaikkea on jo kokeiltu eikä mikään paranna mitään mussa. Kiva kuitenkin kun ymmärrät edes vähän. Ap

Mun syöpädiagnoosistani on kohta 3 v ja olen tosi katkera ja vittuuntunut elämäntilanteeseen (siis nimenomaan tähän pelottavaan sairauteen ja sen vaikutuksiin) sisäisesti , mutta peitän sen huolella

rakkaudesta läheisiini.  Jostain syytä ne on niin onnellisia että pysyttelen hengissä sitkeänä. Vallalla on joku ärsyttävä "taistele"mentaliteetti ja jos näytät epätoivoasi olet ikäänkuin luovuttamassa ja looseri.

Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?

Vierailija kirjoitti:

Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?

En näe mitään hauskaa tässä tilanteessa. Miksi vammaisen lapsen saa abortoida, mutta vammaantuneen aikuisen pitäisi mielellään muuttua iloiseksi ja inspiroivaksi syöpäsoturiksi? Ap

Jep, syöpä on syvältä. Mullakin elämänlaatu heikentynyt huomattavasti. Aina vaan puhutaan siitä kuinka mon selviää syövästä nykyään mutta ei siitä missä kunnossa he ovat kaiken rääkin jälkeen.

Kyllä syöpä pilasi ainakin mun elämäni (urani ja jopa ystävyyssuhteet) sekä haaveet lapsista. 

Tätä ei koskaan ikinä saa ääneen sanoa, pitää vain olla niinkueimitään.

Helpotti kirjoittaa se tähän.

Monen elämänkumppani on ottanu hatkat, siitäkään ei saa puhua miltä niistä tuntuu.

Onneksi oma rakas pysyy toistaiseksi tuossa ja suhde ihan hyvällä mallilla, kaikesta hirveyksistä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Jep, syöpä on syvältä. Mullakin elämänlaatu heikentynyt huomattavasti. Aina vaan puhutaan siitä kuinka mon selviää syövästä nykyään mutta ei siitä missä kunnossa he ovat kaiken rääkin jälkeen.

Moni eloonjäänyt on henkisesti ihan pihalla monta vuotta, ennen kuin he alkavat luottamaan että elämää taas kantaa jotenkin. Pelottava syöpä vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti minäkuvaan ja elämänkatsomukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Ilman hoitoja sä et tosiaankaan olisi terve tai saanut lisää lapsia.

Mutta olisi kannattanut lopettaa siihen loop-hoitoon eikä varmuuden vuoksi raiskata loppuakin kehoa. Ap

Onko hoidossa tehty mielestäsi virhe? Lääkäriryhmä tutkii tilanteen ja tekee hoitopäätöksen, jolla potilas saadaan parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Ehkä parempaa vaihtoehtoa ei sinulle ollut?

Olet kuitenkin äiti ja edelleen täällä ja se on mielestäni tärkeää.

On minun mielestä, mutta hoitosuositusten mukaan ei. Virheen pitää olla aika räikeästi lainvastainen ja lisäksi todistettavissa, että juuri joku asia aiheutti juuri tietyn vamman, että se potilasta hyödyttää. Olen valittanutkin parista jutusta. Ja se ei nyt enää auta mulle vaikka maailman parhaat lääkärit yrittäisi saada mut parhaaseen kuntoon, kun paljoakaan ei todellakaan saa korjattua.

Lapsen takia on joo pakko olla olemassa, vaikka se ei itseä miellytäkään. Mun elämänkatsomus on sellainen, että ihmisen tulisi olla elossa kunnolla ja sitten kuolla, ei tällainen elämä ole mistään kotoisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, syöpä on syvältä. Mullakin elämänlaatu heikentynyt huomattavasti. Aina vaan puhutaan siitä kuinka mon selviää syövästä nykyään mutta ei siitä missä kunnossa he ovat kaiken rääkin jälkeen.

Moni eloonjäänyt on henkisesti ihan pihalla monta vuotta, ennen kuin he alkavat luottamaan että elämää taas kantaa jotenkin. Pelottava syöpä vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti minäkuvaan ja elämänkatsomukseen.

No jos olisikin vain henkinen ongelma nin voisikin toipua mutta kun fyysiset oireet/vammat ovat pysyviä, niistä ei parane.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Ilman hoitoja sä et tosiaankaan olisi terve tai saanut lisää lapsia.

Mutta olisi kannattanut lopettaa siihen loop-hoitoon eikä varmuuden vuoksi raiskata loppuakin kehoa. Ap

Onko hoidossa tehty mielestäsi virhe? Lääkäriryhmä tutkii tilanteen ja tekee hoitopäätöksen, jolla potilas saadaan parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Ehkä parempaa vaihtoehtoa ei sinulle ollut?

Olet kuitenkin äiti ja edelleen täällä ja se on mielestäni tärkeää.

On minun mielestä, mutta hoitosuositusten mukaan ei. Virheen pitää olla aika räikeästi lainvastainen ja lisäksi todistettavissa, että juuri joku asia aiheutti juuri tietyn vamman, että se potilasta hyödyttää. Olen valittanutkin parista jutusta. Ja se ei nyt enää auta mulle vaikka maailman parhaat lääkärit yrittäisi saada mut parhaaseen kuntoon, kun paljoakaan ei todellakaan saa korjattua.

Lapsen takia on joo pakko olla olemassa, vaikka se ei itseä miellytäkään. Mun elämänkatsomus on sellainen, että ihmisen tulisi olla elossa kunnolla ja sitten kuolla, ei tällainen elämä ole mistään kotoisin.

Sama tilanne on monilla syöpäpotilailla jossain vaiheessa. Harva meistä tervehtyy kokonaan, mutta omaa asennetta kannattaa yrittää muuttaa. Siitä huolimatta, miltä elämä tuntuu juuri nyt.

Jo lapsesi vuoksi, koska hän ansaitsee onnellisen ja tyytyväisen äidin. 

Toivon, että koet elämän jälleen mielekkääksi ja arvostettavaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kohdunkaulan syöpä ja vaikka se oli pahanlaatuinen, niin loop (leep?) olisi jälkeenpäin katsottuna ollut riittävästi. Pahin haitta koitui siitä, kun terveitä imusolmukkeita nyittiin pois kaikki mitä löytyi, ja samalla runnottiin etsiessä niitäkin joita ei löytynyt. Että kiva nyt elää kaikin puolin mummojen elämää, kolmekymppisenä nuorena äitinä.

En kehota ketään jättämään hoitoja väliin, mutta näinkin voi käydä. Hoidot takana, ja niin on muukin elämä.

Mistä olisi voinut etukäteen tietää ettei niissä imusolmukkeissa ollut syöpäsoluja?

Jos niissä olisi ollut mutta ei olisi poistettu ja tutkittu niin ymmärrät varmaan mitä se olisi tarkoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?

En näe mitään hauskaa tässä tilanteessa. Miksi vammaisen lapsen saa abortoida, mutta vammaantuneen aikuisen pitäisi mielellään muuttua iloiseksi ja inspiroivaksi syöpäsoturiksi? Ap

En ollenkaan tarkoittanut, että sinun pitäisi olla pirteyden huipentuma tai varsinkaan näyttää feikki-iloista naamaa vain muiden mieliksi. Sinulla itselläsi vain voisi olla helpompaa, jos löytäisit tilanteeseen toista näkökulmaa. Se ei tietenkään onnistu, jos vaikkapa masennus puskee päälle. Joillekuillehan musta huumori ei avaudu ikinä, esimerkiksi omalla kohdallani taas huolestuisin, jos jyrkissä pudotuksissa en enää saisi irti mitään huumorin tapaistakaan. Se olisi minulle merkki siitä, etten enää jaksaisi omin voimin. Tunnistatko itseäsi yhtään tästä? 

Millaisia asioita haluaisit tehdä, jos pystyisit? Mikä niissä on kaikkein tärkeintä? Voisiko jotain vastaavaa pystyä kokemaan vielä, ja millä edellytyksillä?

Hakeudu johonkin vertaistukiryhmään? Pitää saada jutella tuo ahdistus pois ihan ehdottomasti, sitten on tilaa olla kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, syöpä on syvältä. Mullakin elämänlaatu heikentynyt huomattavasti. Aina vaan puhutaan siitä kuinka mon selviää syövästä nykyään mutta ei siitä missä kunnossa he ovat kaiken rääkin jälkeen.

Moni eloonjäänyt on henkisesti ihan pihalla monta vuotta, ennen kuin he alkavat luottamaan että elämää taas kantaa jotenkin. Pelottava syöpä vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti minäkuvaan ja elämänkatsomukseen.

No jos olisikin vain henkinen ongelma nin voisikin toipua mutta kun fyysiset oireet/vammat ovat pysyviä, niistä ei parane.

Kato kun se nimenomaan on juuri henkinen ongelma että on munaa kertakaikkiaan sisäistää se fakta että mun pitää elää näitten vammojen/arpien ja kipujen kanssa loppuelämä. Pärjätä niiden asioiden kanssa eteenpäin päivä kerrallaan. Katkeroitumatta ja pilaamatta läheisten elämää märisemällä 24/7 että vittukusattuu.