Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa enää elää, kun syöpähoidot pilasi terveyden
02.03.2018 |
Mulla oli kohdunkaulan syöpä ja vaikka se oli pahanlaatuinen, niin loop (leep?) olisi jälkeenpäin katsottuna ollut riittävästi. Pahin haitta koitui siitä, kun terveitä imusolmukkeita nyittiin pois kaikki mitä löytyi, ja samalla runnottiin etsiessä niitäkin joita ei löytynyt. Että kiva nyt elää kaikin puolin mummojen elämää, kolmekymppisenä nuorena äitinä.
En kehota ketään jättämään hoitoja väliin, mutta näinkin voi käydä. Hoidot takana, ja niin on muukin elämä.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu johonkin vertaistukiryhmään? Pitää saada jutella tuo ahdistus pois ihan ehdottomasti, sitten on tilaa olla kiitollinen.
Syöpä ja kiitollisuus ei kyllä jammaa hyvin samassa lauseessa. Anna tyypin purkautua vetutuksensa tuli tilaa tai ei . Heti ollaan samassa keskusteluketjussa tarjoamalla kiitollisuudentunteita .... Ja jos ei siihen kykene niin on päässä vikaa varmaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kohdunkaulan syöpä ja vaikka se oli pahanlaatuinen, niin loop (leep?) olisi jälkeenpäin katsottuna ollut riittävästi. Pahin haitta koitui siitä, kun terveitä imusolmukkeita nyittiin pois kaikki mitä löytyi, ja samalla runnottiin etsiessä niitäkin joita ei löytynyt. Että kiva nyt elää kaikin puolin mummojen elämää, kolmekymppisenä nuorena äitinä.
En kehota ketään jättämään hoitoja väliin, mutta näinkin voi käydä. Hoidot takana, ja niin on muukin elämä.Mistä olisi voinut etukäteen tietää ettei niissä imusolmukkeissa ollut syöpäsoluja?
Jos niissä olisi ollut mutta ei olisi poistettu ja tutkittu niin ymmärrät varmaan mitä se olisi tarkoittanut.
En tiennytkään. Mulla oli kyllä vahva tunne, vaikka on ehkä monella muullakin joilta syöpää sitten löytyy. En sikäli itseäni syytä kun en tiennyt, mutta toimin sisäistä tunnettani vastaan ja riski olisi kannattanut ottaa, se hinta nyt oli liian kova. Multa on mennyt ulkonäkö, seksielämä, harrastukset, liikunnan ilo ja hyvä arki, sosiaalinen elämä, työ ja kaikki raha on mennyt ja tulee menemään terveydenhuoltoon. Jos joku keksii jonkun muun ilon aiheen mulle kuin se lapsi, niin on jo aika taitava. Koti on, katto pään päällä. Mieluummin vaihtaisin kyllä terveyteen senkin jos voisi, kodittomuudesta on joku ulospääsy mahdollinen, tästä vartalosta pääsee enää kuolemalla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jep, syöpä on syvältä. Mullakin elämänlaatu heikentynyt huomattavasti. Aina vaan puhutaan siitä kuinka mon selviää syövästä nykyään mutta ei siitä missä kunnossa he ovat kaiken rääkin jälkeen.
Niin mutta kun ei ole juuri vaihtoehtoja.
Joko hoidetaan tai kuollaan kohta.
Hoidoista voi kieltäytyä.
Toki voitaisiin kertoa mitä kaikkia ongelmia hoidoista jää mutta kun ei kaikille niitäkään jää.
Minä sairastin vuosi sitten kaksi eri syöpää , hoidot ovat nyt ohi ja yhtä hyvin kuin ennenkin, ei niin mitään ongelmia jäänyt.
Uusimisen pelko toki joskus iskee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?
En näe mitään hauskaa tässä tilanteessa. Miksi vammaisen lapsen saa abortoida, mutta vammaantuneen aikuisen pitäisi mielellään muuttua iloiseksi ja inspiroivaksi syöpäsoturiksi? Ap
En ollenkaan tarkoittanut, että sinun pitäisi olla pirteyden huipentuma tai varsinkaan näyttää feikki-iloista naamaa vain muiden mieliksi. Sinulla itselläsi vain voisi olla helpompaa, jos löytäisit tilanteeseen toista näkökulmaa. Se ei tietenkään onnistu, jos vaikkapa masennus puskee päälle. Joillekuillehan musta huumori ei avaudu ikinä, esimerkiksi omalla kohdallani taas huolestuisin, jos jyrkissä pudotuksissa en enää saisi irti mitään huumorin tapaistakaan. Se olisi minulle merkki siitä, etten enää jaksaisi omin voimin. Tunnistatko itseäsi yhtään tästä?
Millaisia asioita haluaisit tehdä, jos pystyisit? Mikä niissä on kaikkein tärkeintä? Voisiko jotain vastaavaa pystyä kokemaan vielä, ja millä edellytyksillä?
Juuri tuo on tervettä että aidosti päästää ilmoille pahan olon, pelkonsa ja katkeruutensa paskamaisesta sairaudesta johon ihmisiä oikeasti kuolee päivittäin ja jonka hoidot on rankkoja ja ennuste mitäsattuu loppuviimein säkästä kiinni uusiutuuko. Sellaiset jotka eivät syystä tai toisesta kykene imaisemaan rehellisesti angstejaan , niin heidän henkinen toipumisensa ei pääse käynnistymään valheellisen sankariviitan ja "taistelijan" roolin takana.
Rohkaisisin sanomaan suoraan syöpäsairaita että vittuku kuolema pelottaa ja elämä vielä enemmän. Ihmiset jotka ei ole kokeneet samaa eivät ymmärrä minkä äärellä syöpäsairaat elää.
Todennäkäisesti aloittajan kaltainen tilanne on yhä useamman tulevaisuutta.
Hoidot paranevat ja yhä useampi paranee kyllä syövästä, mutta hoidot jättävät jälkensä. Tai kuoleman sijaan syöpä kroonistuu ja elämä eletään kroonisen syövän kautta.
Ei syöpä enää ole mikään automaattinen kuolemantuomio näin yleistäen, ja siitä paranemisen jälkeen ei saisi olla pahoillaan mistään. Ei se mikään pikkujuttu ole, että hoidoista jää elämään hirveästi vaikuttavia vammoja ja kipuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alaraajaturvotus? Voi helpottaa ajan kanssa, kun imutieverkostoa muodostuu uudestaan. Voidaan tehdä myös imusolmukesiirtoja nykyään.
Muun muassa se ja se on yksi pahimmista vammoista, mitä jäi. Minulla on niin paha, että imusolmukesiirto ei ole mahdollista, se on selvitetty viimeisen vuoden aikana. Ap
Saat kuitenkin varmaan kunnalta ilmaiset tukisukat ja mahdollisesti lymfaa? Vaikka et saisi, niin hommaa sellaiset silti, on ihan käänteentekeviä. Minulla ihan prikulleen sama sairaustausta ja tuo turvotus tuli myös, tosin vain toiseen jalkaan. Tukisukkia olen käyttänyt jo yli 10 vuotta aina muulloin paitsi öisin. Olethan käynyt nämä sukka-asiat jo läpi, turvotuksestahan tulee aika mahdoton ja kivulias ilman sukkien käyttöä. Sanon tätä siksi, kun ei kaikki lääkärit tätä tajua, tai tajua mekaanisen tuen tärkeyttä. Sukkamerkeissä on myös eroja, itsellä toimii vain Juzo, jollain sitten joku toinen.
Sinulla oli siis levinnyt syöpä imusolmukkeisiin. Ja nähtävästi koet masennusta estrogeenin vajauksen vuoksi. Hoitojen jälkeen pitää käyttää estrogeenia, se nyt yleensä saa mielen jo hieman valoisammaksi. Kohtuhan on oletettavasti poissa, niin hoito ei ole kovin ongelmallista.
En muuten tiennytkään imusolmukesiirrosta, pitääpä ottaa selvää...
Kuinka pitkään hoitojen loppumisesta on mennyt nyt aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?
En näe mitään hauskaa tässä tilanteessa. Miksi vammaisen lapsen saa abortoida, mutta vammaantuneen aikuisen pitäisi mielellään muuttua iloiseksi ja inspiroivaksi syöpäsoturiksi? Ap
Nyt vaikutat kyllä jo röyhkeältä vihoinesi. Ei täällä vammaisia lapsia jälkiabortoida, täällä ei olla natsisaksalaisia.
Sinun ei ole pakko muuttua miksikään, mutta vihavaihe on pakko käydä läpi jos sellaista potee. Silloin teeskentely onkin pahasta jos sitä joutuu tekemään koko ajan. Voimatta puhua kenellekään todellisista tuntemuksistaan.
Mutta vaikka olet oikeutettu vihaan, muilla on velvollisuus hiukan oikoa ylilyöntejä.
1. Missään ei luvata, että hienosti alkanut elämä eletään vailla vammoja ja vaurioita loppuun. Terveenä hautaan on markkinahöttökulttuurin luomus, jonka uskot omaksi vahingoksesi.
2. Lääkäreiden syyttäminen sinun hoitamisestasi on lähtökohtaisesti hävytöntä. Etenkin kun syytät heitä siitä, ettei ykkönen olekaan totta.
3. Äidin menettäminen särkee lapsessa jotain pysyvää ihan riippumatta siitä, onko tämä ollut menetyksen aikaan liian pieni muistaakseen äitiään edes muutaman viikon päästä.
Käsittele se elämänpettymys. Sinulle on käynyt paska säkä, mutta mitään vääryyttä ei noin lähtökohtaisesti ole tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenaikaiset vaihdevuodet? Niihinkin on kyllä hoitoa olemassa.
Rintasyöpää sairastava ei saa käyttää vaihdevuosihoitoa koska ne ovat hormonivalmisteita.
So? Ap:lla oli kohdunkaulasyöpä. Onko silloinkin kiellettyä?
Ei todellakaan ole kohdunkaulansyöpä hormoniherkkä tietääkseni. Itse söin kyseisen syövän jälkeen 20 vuotta estrogeenia, kun munasarjat ei kestäneet hoitoja, vaan meni täysin tilttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?
En näe mitään hauskaa tässä tilanteessa. Miksi vammaisen lapsen saa abortoida, mutta vammaantuneen aikuisen pitäisi mielellään muuttua iloiseksi ja inspiroivaksi syöpäsoturiksi? Ap
En ollenkaan tarkoittanut, että sinun pitäisi olla pirteyden huipentuma tai varsinkaan näyttää feikki-iloista naamaa vain muiden mieliksi. Sinulla itselläsi vain voisi olla helpompaa, jos löytäisit tilanteeseen toista näkökulmaa. Se ei tietenkään onnistu, jos vaikkapa masennus puskee päälle. Joillekuillehan musta huumori ei avaudu ikinä, esimerkiksi omalla kohdallani taas huolestuisin, jos jyrkissä pudotuksissa en enää saisi irti mitään huumorin tapaistakaan. Se olisi minulle merkki siitä, etten enää jaksaisi omin voimin. Tunnistatko itseäsi yhtään tästä?
Millaisia asioita haluaisit tehdä, jos pystyisit? Mikä niissä on kaikkein tärkeintä? Voisiko jotain vastaavaa pystyä kokemaan vielä, ja millä edellytyksillä?
Juuri tuo on tervettä että aidosti päästää ilmoille pahan olon, pelkonsa ja katkeruutensa paskamaisesta sairaudesta johon ihmisiä oikeasti kuolee päivittäin ja jonka hoidot on rankkoja ja ennuste mitäsattuu loppuviimein säkästä kiinni uusiutuuko. Sellaiset jotka eivät syystä tai toisesta kykene imaisemaan rehellisesti angstejaan , niin heidän henkinen toipumisensa ei pääse käynnistymään valheellisen sankariviitan ja "taistelijan" roolin takana.
Rohkaisisin sanomaan suoraan syöpäsairaita että vittuku kuolema pelottaa ja elämä vielä enemmän. Ihmiset jotka ei ole kokeneet samaa eivät ymmärrä minkä äärellä syöpäsairaat elää.
Varmasti näinkin. Ap:ta tuntemattahan emme tosin voi tietää, onko hänellä tänään pahan olon tuuletuspäivä, joka on välillä tarpeen, vai onko hänellä koko ajan paha olo. Noilla on ero. Hankalia kausiakin voi olla, mutta ellei niistä pääse millään eroon, on siitä syytä huolestua. Jotenkin minulle jäi kuva, että hankala olo olisi jatkuvaa. Muutenhan toki "kaikki on p***seestä" -tuuletuspäivät tekevät hyvää mielelle.
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu johonkin vertaistukiryhmään? Pitää saada jutella tuo ahdistus pois ihan ehdottomasti, sitten on tilaa olla kiitollinen.
Kiitollinen :,D ei helv.. Nämä on näitä kenellä ei ole mitään elämänkestävää tautia ja sen tuomia rajoituksia. "Mä olisin ainakin kiitollinen kun oon ees elossa!" tule sanomaan tämä sitten kun tauti on vienyt sinulta ihan kaiken, miten olet tuosta niin kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kohdunkaulan syöpä ja vaikka se oli pahanlaatuinen, niin loop (leep?) olisi jälkeenpäin katsottuna ollut riittävästi. Pahin haitta koitui siitä, kun terveitä imusolmukkeita nyittiin pois kaikki mitä löytyi, ja samalla runnottiin etsiessä niitäkin joita ei löytynyt. Että kiva nyt elää kaikin puolin mummojen elämää, kolmekymppisenä nuorena äitinä.
En kehota ketään jättämään hoitoja väliin, mutta näinkin voi käydä. Hoidot takana, ja niin on muukin elämä.Tuo on totta että hoitoihin kuuluu tuo vaihe useilla ja on kamalaa ettei siitä puhuta.
En ymmärrä että se olisi "vaihe", kun mitään parannusta ei ole tulossa!
Kertokaa ihmeessä jos tiedätte, MISTÄ mun kuuluu olla kiitollinen ja onnellinen, kun en pysty tekemään asioita jotka tekevät elämästä elämisen arvoisia. Olen onnellinen mun lapsesta, mutta enhän voi koko elämääni elää toisen puolesta ja voi tosiaan olla, että hänenkin olisi ollut parempi ilman mua. Pystyisin kai tekemään ristisanoja ja neulomaan kotona, mutta en koe yhtään mielenkiintoa kyseisiin asioihin, ja varmaan huomaatte ettei musta kovin positiivista tukihenkilöäkään saisi. Ap
Sinun EI KUULU ole kiitollinen yhtään mistään . Jukolauta ihminen sai syövän. Miltä mahtaa tuntua?
Toivu, toivu, äkkiä nyt että voit olla KIITOLLINEN. Ei se noin mene!
Sinun kuuluu olla surullinen , pelokas ja katkera, vihainenkin! Kaikesta mitä menetit kun se paska tuli sun kehoon.
Sinun kuuluu olla kateellinen terveille ja voimaton ja toivoton ja laskea menetyksiäsi mistä arkesi aiemmin koostui. Sinun tulee tutkailla elämääsi ja itseäsi vain ja ainoastaan sairastamasi syövän läpi. Sinun tulee olla pettynyt elämään ja vailla tulevaisuuden uskoa ja suunnitelmia. Sillä tuo on NORMAALIA .
Sillä tuo on se henkinen via dolorosa minkä syöpädiagnoosin saanut käy hyvin usein läpi.
Tuo on se todellisuus mistä ei puhuta syöpäesitteistä sen kummemmin, enemmän kuvataan ruokavaliota ja lääkkeiden ja hoitojen vaikutuksia.
Kesto on yksilöllinen. Kuten syövästä selviytyminen ja mahdollinen toipuminenkin.
Mutta kaikki syövän saaneet sen retriitin käy läpi. Kaikista sitä ei vain päällepäin näe.
Mitä ihmettä, 50? Sikäli kun olen tietoinen, niin täällä Suomessa yhä todennäköisesti vammaisen lapsen saa abortoida myöhäisemmillä viikoilla kuin todennäköisesti terveen lapsen. Ajatuksella, että lapsen ei sitten tarvitse kärsiä. (?) Sitä tarkoitin, en sanonut että mielestäni vammaiset lapset kannattaa abortoida. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?
En näe mitään hauskaa tässä tilanteessa. Miksi vammaisen lapsen saa abortoida, mutta vammaantuneen aikuisen pitäisi mielellään muuttua iloiseksi ja inspiroivaksi syöpäsoturiksi? Ap
En ollenkaan tarkoittanut, että sinun pitäisi olla pirteyden huipentuma tai varsinkaan näyttää feikki-iloista naamaa vain muiden mieliksi. Sinulla itselläsi vain voisi olla helpompaa, jos löytäisit tilanteeseen toista näkökulmaa. Se ei tietenkään onnistu, jos vaikkapa masennus puskee päälle. Joillekuillehan musta huumori ei avaudu ikinä, esimerkiksi omalla kohdallani taas huolestuisin, jos jyrkissä pudotuksissa en enää saisi irti mitään huumorin tapaistakaan. Se olisi minulle merkki siitä, etten enää jaksaisi omin voimin. Tunnistatko itseäsi yhtään tästä?
Millaisia asioita haluaisit tehdä, jos pystyisit? Mikä niissä on kaikkein tärkeintä? Voisiko jotain vastaavaa pystyä kokemaan vielä, ja millä edellytyksillä?
Juuri tuo on tervettä että aidosti päästää ilmoille pahan olon, pelkonsa ja katkeruutensa paskamaisesta sairaudesta johon ihmisiä oikeasti kuolee päivittäin ja jonka hoidot on rankkoja ja ennuste mitäsattuu loppuviimein säkästä kiinni uusiutuuko. Sellaiset jotka eivät syystä tai toisesta kykene imaisemaan rehellisesti angstejaan , niin heidän henkinen toipumisensa ei pääse käynnistymään valheellisen sankariviitan ja "taistelijan" roolin takana.
Rohkaisisin sanomaan suoraan syöpäsairaita että vittuku kuolema pelottaa ja elämä vielä enemmän. Ihmiset jotka ei ole kokeneet samaa eivät ymmärrä minkä äärellä syöpäsairaat elää.
Varmasti näinkin. Ap:ta tuntemattahan emme tosin voi tietää, onko hänellä tänään pahan olon tuuletuspäivä, joka on välillä tarpeen, vai onko hänellä koko ajan paha olo. Noilla on ero. Hankalia kausiakin voi olla, mutta ellei niistä pääse millään eroon, on siitä syytä huolestua. Jotenkin minulle jäi kuva, että hankala olo olisi jatkuvaa. Muutenhan toki "kaikki on p***seestä" -tuuletuspäivät tekevät hyvää mielelle.
Syöpää sairastavilla hankala olo on jatkuvaa.
Nämä "tuuletuspäivät" ovat hetkiä jolloin sairastunut tekee sen vain ympäristölle näkyväksi . Koska ympäristö ei kestä/jaksa kohdata asiaa kun tietyin annoksin. Muu aika sairaan on opittava käsittelemään asia sisimmässään.
Pinnan alla on sama moodi siis. Kaikki on perseestä niin kauan kuin saa terveen paperit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?
En näe mitään hauskaa tässä tilanteessa. Miksi vammaisen lapsen saa abortoida, mutta vammaantuneen aikuisen pitäisi mielellään muuttua iloiseksi ja inspiroivaksi syöpäsoturiksi? Ap
Nyt vaikutat kyllä jo röyhkeältä vihoinesi. Ei täällä vammaisia lapsia jälkiabortoida, täällä ei olla natsisaksalaisia.
Sinun ei ole pakko muuttua miksikään, mutta vihavaihe on pakko käydä läpi jos sellaista potee. Silloin teeskentely onkin pahasta jos sitä joutuu tekemään koko ajan. Voimatta puhua kenellekään todellisista tuntemuksistaan.Mutta vaikka olet oikeutettu vihaan, muilla on velvollisuus hiukan oikoa ylilyöntejä.
1. Missään ei luvata, että hienosti alkanut elämä eletään vailla vammoja ja vaurioita loppuun. Terveenä hautaan on markkinahöttökulttuurin luomus, jonka uskot omaksi vahingoksesi.
2. Lääkäreiden syyttäminen sinun hoitamisestasi on lähtökohtaisesti hävytöntä. Etenkin kun syytät heitä siitä, ettei ykkönen olekaan totta.
3. Äidin menettäminen särkee lapsessa jotain pysyvää ihan riippumatta siitä, onko tämä ollut menetyksen aikaan liian pieni muistaakseen äitiään edes muutaman viikon päästä.Käsittele se elämänpettymys. Sinulle on käynyt paska säkä, mutta mitään vääryyttä ei noin lähtökohtaisesti ole tapahtunut.
Moni syöpäpotilas jää yksin negatiivisten tunteiden kanssa, ovat oppineet nielemään ne syystä, että heti tulee muutama ymmärtämätön heristämään rakentavasti sormeaan syyttäen kohtuuttomaksi.
Jopa numeroilla allekkain listaten kohta kohdalta tyyliin "käsittele se elämän pettymys".
Jos tässä aaveepalstalla muutama syöpäsairas tuulettaa kerrankin tunteitaan pärjääjän naamion takaa paljaana, niin sallikaa se heille.
Malttakaa tämän kerran vain rumien sanojen antaa tulla ja malttakaa vuorostanne tehdä tilaa näille epämiellyttäville ja kohtuuttomille tunteille.
Se nimittäin oikeasti auttaa heitä eteenpäin .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?
En näe mitään hauskaa tässä tilanteessa. Miksi vammaisen lapsen saa abortoida, mutta vammaantuneen aikuisen pitäisi mielellään muuttua iloiseksi ja inspiroivaksi syöpäsoturiksi? Ap
Nyt vaikutat kyllä jo röyhkeältä vihoinesi. Ei täällä vammaisia lapsia jälkiabortoida, täällä ei olla natsisaksalaisia.
Sinun ei ole pakko muuttua miksikään, mutta vihavaihe on pakko käydä läpi jos sellaista potee. Silloin teeskentely onkin pahasta jos sitä joutuu tekemään koko ajan. Voimatta puhua kenellekään todellisista tuntemuksistaan.Mutta vaikka olet oikeutettu vihaan, muilla on velvollisuus hiukan oikoa ylilyöntejä.
1. Missään ei luvata, että hienosti alkanut elämä eletään vailla vammoja ja vaurioita loppuun. Terveenä hautaan on markkinahöttökulttuurin luomus, jonka uskot omaksi vahingoksesi.
2. Lääkäreiden syyttäminen sinun hoitamisestasi on lähtökohtaisesti hävytöntä. Etenkin kun syytät heitä siitä, ettei ykkönen olekaan totta.
3. Äidin menettäminen särkee lapsessa jotain pysyvää ihan riippumatta siitä, onko tämä ollut menetyksen aikaan liian pieni muistaakseen äitiään edes muutaman viikon päästä.Käsittele se elämänpettymys. Sinulle on käynyt paska säkä, mutta mitään vääryyttä ei noin lähtökohtaisesti ole tapahtunut.
Moni syöpäpotilas jää yksin negatiivisten tunteiden kanssa, ovat oppineet nielemään ne syystä, että heti tulee muutama ymmärtämätön heristämään rakentavasti sormeaan syyttäen kohtuuttomaksi.
Jopa numeroilla allekkain listaten kohta kohdalta tyyliin "käsittele se elämän pettymys".
Jos tässä aaveepalstalla muutama syöpäsairas tuulettaa kerrankin tunteitaan pärjääjän naamion takaa paljaana, niin sallikaa se heille.
Malttakaa tämän kerran vain rumien sanojen antaa tulla ja malttakaa vuorostanne tehdä tilaa näille epämiellyttäville ja kohtuuttomille tunteille.
Se nimittäin oikeasti auttaa heitä eteenpäin .
Moni ylipäätään jää yksin negatiivisten tunteiden kanssa, on sitten syöpä- tai masennuspotilas.
Kysymys kuuluukin, mitä ihmettä muut voivat tehdä auttaakseen? Epätoivoinen ihminen kaipaa apua. Positiivisuuteen ei kuitenkaan saa kannustaa, koska se koetaan loukkaavana (vaikka se auttaa). Ylipäätään kaikenlaiset neuvot ovat loukkaavia. Keskustelun kääntäminen muihin iloisiin asioihin (taktiikka, jota moni kokeilee kun ei muutakaan osaa) koetaan loukkaavana.
Ainoa, mikä ilmeisesti kelpaisi, on että olisi samaa mieltä että elämä on paskaa eikä oikeastaan kannata elää. Paitsi että se ei kyllä mitenkään lievittäisi noita negatiivisia tunteita - pahentaisi vain - ja saisi kuuntelijatkin pahan olon valtaan.
En tietenkään tarkoita sitä, etteikö valittaa saisi ja olla vihainen. Mutta oma kroonisesti sairas läheiseni valittaa ja on vihainen 24/7 ja kävipä hassusti niin, että muutama vuosi tässä ahdistavassa ilmapiirissä puhkaisi minullakin saman sairauden. Stressi, sanoi lääkäri. Itse yritän ajatella positiivisesti, koska olen huomannut että se oikeasti auttaa, mutta vaikeaahan se on kun toinen torppaa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä, 50? Sikäli kun olen tietoinen, niin täällä Suomessa yhä todennäköisesti vammaisen lapsen saa abortoida myöhäisemmillä viikoilla kuin todennäköisesti terveen lapsen. Ajatuksella, että lapsen ei sitten tarvitse kärsiä. (?) Sitä tarkoitin, en sanonut että mielestäni vammaiset lapset kannattaa abortoida. Ap
Jälkiabortti on kielletty. Tosin, sinulla aikuisena ihmisenä tosiaan on valta suorittaa se itse itsellesi, jos tosissasi niin haluat. Eli väännät vihoissasi faktat nurinpäin. Älä nyt kuitenkaan listi itseäsi. Olet menettänyt paljon, mutta niin on moni muukin. Eikä sitä todellakaan juurikaan mainosteta teeveessä. Toisin kuin sitä ihanne-elämää, joka jää niin monelle haaveeksi. Osalle ihan vain siksi, ettei ole varaa, tai korvien välissä on oma pahin vihollinen. Jos omasi oli jalkojen välissä, se on lopulta vain yksi tie totuuteen.
Ja totuus on se, että elämästä ei tosiaankaan aina selvitä säilyttäen kolmikymppisen ihanne-elämä. Olen itsekin menettänyt kaikenlaista ammatteja ja harrastuksia myöten, sekä terveydellisten että taloudellisten syiden takia. Nykyisin en edes jaksa kiukuta niiden syiden takia, joille ei mitään voi, kuten huono selkä, jonka takia aktiivinen fyysinen elämä vaihtui ristisanoihin - kutomaan en ala, mutta luen paljon. Sen sijaan olen hyvinkin katkera siitä, että perheeltäni tuhottiin jo edellisessä lamassa taloudelliset ja henkiset voimavarat toteuttaa hyvää elämää, ja tätä ei ole edes yritetty lähteä hyvittämään mitenkään.
Liian tiukille vedetty terveydenhoitojärjestelmä kyllä jättää potilaat täysin heitteille ja pärjäämään oman onnensa nojaan. Siellä ei ehditä tai edes opetella pehmentämään asioita. Se pahentaa vihavaihetta ja saa sen helposti väärille raiteille. Sekin on kuitenkin yhteiskunnallisten valintojen tulosta. Voit puhua tätä heitteillejättöilmapiiriä vastaan, mutta uskottavuutesi kärsii niin kauan kuin edelleen ajattelet, että kaikkien muiden elämä menee hyvin. Ja että se menee hyvin siksi, että mistään ei ole tarvinnut luopua.
Anteeksi utelu, mutta mikä tappoi seksielämän? Kipu vai estetiikka? Onko kivunhoitosi asianmukaista?
Suosittelisin kuitenkin hakeutumaan johonkin nuorten syöpää sairastaneisen vertaistukiryhmään. Siellä oikeasti ymmärretään näitä kertomiasi ongelmia ja elämän muuttumista paremmin kuin jossain randomkeskustelupalstalla. Sun omakuva on nyt rikki mutta on ihan mahdollista kasata niistä palasista vielä ihan toimiva, joskin kärsinyt ja vähän kuhmuinen uusi elämä.ja ihminen. Mutta sun pitää ensin käsitellä tuo kaikki katkeruus ja paska pois ja parhaiten se käsitellään saman kokeneiden kanssa. Ja oikeasti usein auttaa jonkinlainen fyysinen tekeminen, mihin vain suinkin kykenee. Pääset ilmeisesti kuitenkin kävelemään vaikka metsässä? Ratsastamaan? Melomaan? Jotain muuta? Kaikki, mikä saa ajatukset irti siitä omasta kykenemättömyydestä ja siitä mitä oli ennen, auttaa menemään eteenpäin. Terapia ei varmaan olisi myöskään pahasta.
En vaan halua sitä kärsinyttä uutta minää ja rippeitä siitä elämästä, joka oli mun. Tiedän että pitäisi haluta lapsen takia, mutta en halua eikä tämä elämä ole enää mun. Jos olisin vanha jo niin tämä elämänlaatu olisi ihan ok, jos olisin edes ehtinyt tehdä jotain niistä asioista, joita halusin. Nyt unelmat ja toiveet on mennyttä. En voi edes kävellä ilman kipua ja epämukavuutta tai nukkua ilman kipua ja epämukavuutta. Moni vanhuskin odottaa jo kuolemaa, kun asiat on alkaneet mennä huonosti. Miksi nyt ollaan tuputtamassa kurssia ja terapiaa, kun en ole korjattavissa enää? Ei lääkäreitä kiinnostanut korjata ongelmiani silloin kun ne oli siinä vaiheessa, että se olisi ollut mahdollista. Silloin oli kiireellisempiä eli huonommin voivia potilaita. Voisin ihan hyvin uhrata nyt oman paikkani terveydenhuollossa jollekin, joka voitaisiin vielä pelastaa. Tuo systeemi on ihan nurinkurinen.
En usko että sopeutumiskurssi olisi mulle hyvä. Raivostun jo siitä sopeutumisen ehdottamisesta. Mulla on ollut kaksi terapeuttia, joskin nyt terapia on tauolla maksuongelmien vuoksi, mutta terapiasta ei ole ollut hyötyä. Näitä ongelmia ei voi korjata, eikä kukaan järjellinen ihminen haluaa elämää, joka on näin pilalla. Ap
Alue: Aihe vapaa
Onko lymfaterapiaa kokeiltu ja jos on, niin onko siitä mitään apua? Itse kärsin pahasta raajaturvotuksesta syöpähoitojen jälkeen ja lymfaterapia auttoi ainakin minua. Kaikesta huolimatta toivon edes hieman lisätoivoa elämääsi, ap.