En jaksa enää elää, kun syöpähoidot pilasi terveyden

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hakeudu johonkin vertaistukiryhmään? Pitää saada jutella tuo ahdistus pois ihan ehdottomasti, sitten on tilaa olla kiitollinen.

Syöpä ja kiitollisuus ei kyllä jammaa hyvin samassa lauseessa. Anna tyypin purkautua vetutuksensa tuli tilaa tai ei . Heti ollaan samassa keskusteluketjussa tarjoamalla kiitollisuudentunteita .... Ja jos ei siihen kykene niin on päässä vikaa varmaan?

En usko, että kommentin oli tarkoitus loukata.

Valtaosa meistä on kiitollisia, koska vaihtoehto on useimpien mielestä huonompi.

ohis

Syövässä ei pahinta ollut kasvaimen poistoleikkaus, eikä pahinta ollut sädehoito, eikä pahinta ollut solusalpaajahoitokaan, vaan onnistuneiden hoitojen jälkeinen vuosiksi jäävä estolääkkeen syöminen, joka estää estrogeenituotantoa. Eli elinvoiman lasku. Eli ennenaikainen vanhentaminen. Eli kaikesta rasituksesta palautumisen heikkeneminen. Eli naisellisuuden rapistuminen. -Lääkäri sanoi että voit elää lääkkeestä riippumatta aivan normaalia elämää. Mutta kun aikaisempi normaali elämä on sisältänyt urheilua, energistä lasten kanssa peuhaamista, ulkotöitä sormet mullassa eli se oli vanha normaali. Uusi normaali on istumatyö ja väsyneenä vähäinen puuhastelu.

N35

Mulle pahinta on ehkä aktiviteettien mahdottomuus. Ennen pystyi vaan kävellä jossain, vaikka koko päivän. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Törkeää, ap, miten voit olla noin häpeämättömän itsekäs. Olen menettänyt äidin todella pienenä, ja mikään ei korvaa omaa äitiä, ei ikinä. Kukaan ei rakasta kuin oma äiti. Äiditön on sisältä rikki, vaikka hän olisi ulkoa ehjä. Millainen äiti sinä olet, jos voit tehdä omalle lapsellesi niin saadaksesi lievityksen omaan vaivaasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Törkeää, ap, miten voit olla noin häpeämättömän itsekäs. Olen menettänyt äidin todella pienenä, ja mikään ei korvaa omaa äitiä, ei ikinä. Kukaan ei rakasta kuin oma äiti. Äiditön on sisältä rikki, vaikka hän olisi ulkoa ehjä. Millainen äiti sinä olet, jos voit tehdä omalle lapsellesi niin saadaksesi lievityksen omaan vaivaasi?

Yritänkin tässä elossa olla, mutta siis joskus kun ajattelee että jos olisi kuollut silloin siihen, niin se ei olisi mun vika ja kaikki olisi asettunut jo uomiinsa. Ja jos lapsi on aika pieni ja hänellä on adoptioäiti, niin vaikka se ei biologista vanhempaa korvaa, voisi olla kuitenkin hyvä, turvallinen ja rakastava vanhempi. Olen pettynyt omiin kykyihin vanhempana, koska olisin halunnut paremman elämän tarjota. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kohdunkaulan syöpä ja vaikka se oli pahanlaatuinen, niin loop (leep?) olisi jälkeenpäin katsottuna ollut riittävästi. Pahin haitta koitui siitä, kun terveitä imusolmukkeita nyittiin pois kaikki mitä löytyi, ja samalla runnottiin etsiessä niitäkin joita ei löytynyt. Että kiva nyt elää kaikin puolin mummojen elämää, kolmekymppisenä nuorena äitinä.

En kehota ketään jättämään hoitoja väliin, mutta näinkin voi käydä. Hoidot takana, ja niin on muukin elämä.

Tuo on totta että hoitoihin kuuluu tuo vaihe useilla ja on kamalaa ettei siitä puhuta.

En ymmärrä että se olisi "vaihe", kun mitään parannusta ei ole tulossa!

Kertokaa ihmeessä jos tiedätte, MISTÄ mun kuuluu olla kiitollinen ja onnellinen, kun en pysty tekemään asioita jotka tekevät elämästä elämisen arvoisia. Olen onnellinen mun lapsesta, mutta enhän voi koko elämääni elää toisen puolesta ja voi tosiaan olla, että hänenkin olisi ollut parempi ilman mua. Pystyisin kai tekemään ristisanoja ja neulomaan kotona, mutta en koe yhtään mielenkiintoa kyseisiin asioihin, ja varmaan huomaatte ettei musta kovin positiivista tukihenkilöäkään saisi. Ap

Sinun EI KUULU ole kiitollinen yhtään mistään . Jukolauta ihminen sai syövän. Miltä mahtaa tuntua?

Toivu, toivu, äkkiä nyt että voit olla KIITOLLINEN. Ei se noin mene!

Sinun kuuluu olla surullinen , pelokas ja katkera, vihainenkin! Kaikesta mitä menetit kun se paska tuli sun kehoon.

Sinun kuuluu olla kateellinen terveille ja voimaton ja toivoton ja laskea menetyksiäsi mistä arkesi aiemmin koostui. Sinun tulee tutkailla elämääsi ja itseäsi vain ja ainoastaan sairastamasi syövän läpi. Sinun tulee olla pettynyt elämään ja vailla tulevaisuuden uskoa ja suunnitelmia. Sillä tuo on NORMAALIA .

Sillä tuo on se henkinen via dolorosa minkä syöpädiagnoosin saanut käy hyvin usein läpi.

Tuo on se todellisuus mistä ei puhuta syöpäesitteistä sen kummemmin, enemmän kuvataan ruokavaliota ja lääkkeiden ja hoitojen vaikutuksia.

Kesto on yksilöllinen. Kuten syövästä selviytyminen ja mahdollinen toipuminenkin.

Mutta kaikki syövän saaneet sen retriitin käy läpi. Kaikista sitä ei vain päällepäin näe.

Loistavasti kiteytetty. En ole itse, onneksi, sairastanut syöpää, mutta sain ison aivoinfarktin 21-vuotiaana. Olen kokenut samanlaisia tuntemuksia vieläkin, vaikka sairastumisestani on "jo" yli 10 vuotta. Olen miettinyt paljon, miten pääsisin kohti edes hieman normaalimpaa elämää, kun menetykset tuntuvat yhä edelleen niin suurilta, epäoikeudenmukaisilta ja käsittämättömiltä. 

Toivon ap:lle ja kaikille muillekin vakavien sairauksien tai niiden seurausten kanssa kamppaileville paljon voimia (niin täysin riittämättömältä kuin tämä toiveeni kuulostaakin).

Ap, tutustupa vaikka sen Hyvinkäällä ammutuksi tulleen nuoren poliisinaiseen blogiin. Hänellä jos kenellä olisi myös syitä katkeroitua ja masentua ja on sitä toki ollutkin mutta jostain on löytänyt uutta sisältöä elämäänsä. Tuore poliisiharjoittelija lähes ekassa työtehtävässään tulee ammutuksi, kokee kymmeniä leikkauksia ja on pari vuotta sairaalassa, kärsii hoitovirheestä ja joutuu sen seurauksena pysyvästi pyörätuoliin ja sairasti vielä leukemian. Ei saa koskaan omia lapsia ikä kävele koskaan. Nyt kuitenkin on ottanut aina haluamansa koiran, josta on ollut apua toipumisessa ja suunnittelee työhön paluuta rikoslabraan. Jostain se valo kuitenkin useimmiten löytyy, kun aikaa kuluu tarpeeksi ja pääsee yli siitä, mitä oli ennen ja voi keskittyä siihen, mitä on nyt ja tulevaisuudessa. Toivottavasti myös sinulla.

Önnönnöö, ap. Kasvata itsellesi selkäranka ja lopeta uhriutuminen.

Olisit käyttänyt kondomia.

Mä haluaisin kommentoida sitä, että kaikki täällä korostavat, että onhan tärkeintä, että ap on elossa lapsensa takia ja että kuinka on tärkeintä olla äiti lapselle. Oikeasti, en ole sitä mieltä, että on lapsen etu, että hän on äitinsä ainoa elämän syy. On hirveä taakka lapselle olla toisen elämättömän elämän keskipisteenä. Ja äitiys ei pyhitä kaikkea, uskon että moni synnytykseen menehtynyt olisi valinnut mieluummin elämän ja lapsettomuuden kuin kuoleman ja elävän lapsen. Mutta tästähän ei saa puhua, koska naisen Ainoa Tehtävä on olla äiti, kaikki muut syyt elää ovat "itsekkyyttä".

Tsemppiä ap, en tiedä tilannettasi, mutta kuulostat pahasti masentuneelta, voisitko saada siihen jotain lääkitystä? Kai kipusi ainakin ovat hallinnassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnistuuko sinulta musta huumori? Vai onko kaikki mustaa ilman huumoria?

En näe mitään hauskaa tässä tilanteessa. Miksi vammaisen lapsen saa abortoida, mutta vammaantuneen aikuisen pitäisi mielellään muuttua iloiseksi ja inspiroivaksi syöpäsoturiksi? Ap

Nyt vaikutat kyllä jo röyhkeältä vihoinesi. Ei täällä vammaisia lapsia jälkiabortoida, täällä ei olla natsisaksalaisia.

Sinun ei ole pakko muuttua miksikään, mutta vihavaihe on pakko käydä läpi jos sellaista potee. Silloin teeskentely onkin pahasta jos sitä joutuu tekemään koko ajan. Voimatta puhua kenellekään todellisista tuntemuksistaan.

Mutta vaikka olet oikeutettu vihaan, muilla on velvollisuus hiukan oikoa ylilyöntejä.

1. Missään ei luvata, että hienosti alkanut elämä eletään vailla vammoja ja vaurioita loppuun. Terveenä hautaan on markkinahöttökulttuurin luomus, jonka uskot omaksi vahingoksesi.

2. Lääkäreiden syyttäminen sinun hoitamisestasi on lähtökohtaisesti hävytöntä. Etenkin kun syytät heitä siitä, ettei ykkönen olekaan totta.

3. Äidin menettäminen särkee lapsessa jotain pysyvää ihan riippumatta siitä, onko tämä ollut menetyksen aikaan liian pieni muistaakseen äitiään edes muutaman viikon päästä.

Käsittele se elämänpettymys. Sinulle on käynyt paska säkä, mutta mitään vääryyttä ei noin lähtökohtaisesti ole tapahtunut.

Sinä taas voisit kasvaaksesi ihmisenä miettiä, miksi koet olevasi oikeutettu paasaamaan toiselle noin röyhkeästi ja opettavaiseen sävyyn.

Ja tuo äitiydellä syyllistäminen on aivan pstä. Ihan samalla lailla tuo sanomasi pätee näet orpoihinkin, ettei kohtalolla ole mitään velvollisuutta tehdä heistä onnellisia.

Voi kauheeta.

Itselläni paljastui vähän yli vuosi sitten papa-kokeessa "syövän esiaste", ei sille vielä mitään tehty, koska voi kuulemma parantua spontaanisti ja sitä kai nyt odotellaan. Vuosikontrollini on parin viikon päästä.

En osannut edes ajatella, että jos itselleni vaiva kehittyy syöväksi, voisi vielä hoitojen yhteydessä ja jälkeen olla tuollaista edessä. Ei näistä kyllä näköjään mitään kunnon informaatiota lääkäreiltä saa..

Voimia ap. Toivon, että löydät elämäniloa jostakin.

Onhan ihmisiä, jotka ei koskaan oikein sopeudu asumaan Helsingissä, tai eivät sopeudu elämään naisen vartalossa vaikka kromosomit on xx, tai ei koskaan pääse yli lapsuuden hyväksikäytöstä, niin edelleen. Jos mun persoonallisuus ja elämänkatsomus ei voi muokkaantua riittävästi tähän nykyiseen ja pahenevaan elämään, niin se ei välttämättä vaan voi. Niitä inspiroivia tyyppejä kohden on varmasti monia kärsiviä, jotka eivät sopeudu, mutta ei niistä kannata tehdä juttuja. Paitsi sit se itsemurhauutinen. En todellakaan usko, että mulle on olemassa mitään parempaa huomista tai sopeutumista ja hyväksymistä, koska mun terveyden tilanne siis huom huononee progressiivisesti, ei pysy samana, ei parane ilman ihmettä. Onhan se kidutusta ja toivotonta, eikä sillä ole välttämättä paljon tekemistä masennuksen kanssa.

Tässä on nyt paha ristiriita, kun lapsi kuitenkin on, ja uskon että ainakin vielä se kärsisi enemmän mun poismenosta kuin olemassaolosta. Jos olisi kyse pelkästään musta, niin silloin olisi toisaalta helpompi muokata joku uusi elämä, pois ihmisten silmistä erämaahan, ja olisi vapaampi päättämään päivänsä sitten heti kun täytyy. Nyt pitäisi ratkaista jotenkin siten, että lapsi olisi onnellinen ja mä jotenkin kestäisin myös ihmisten parissa. Edelleen olisi ollut parempi että olisin kuollut aiemmin, mutta niin ei nyt käynyt. Vielä on kuitenkin mahdollista sekin, että syöpä tulee takaisin ja kuolenkin sitten nopeasti luonnollisesti, joten voihan tässä vielä katsoa, vaikka en löydäkään mitään punaista lankaa. Ap

Jos samat oireet olisivat ilmaantuneet ilman syöpää ja niitä hoitoja, niin sitten niistä varmaan saisi valittaa ja masentua. Mutta nyt ei saa, kun "pitää olla kiitollinen". :D Ekai nyt oikeesti kenellekään jonka elämänlaatu on huomattavasti alentunut sairauden takia sanota "hei voisitsä olla kuollutkin. vähän kiitollisuutta nyt"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Törkeää, ap, miten voit olla noin häpeämättömän itsekäs. Olen menettänyt äidin todella pienenä, ja mikään ei korvaa omaa äitiä, ei ikinä. Kukaan ei rakasta kuin oma äiti. Äiditön on sisältä rikki, vaikka hän olisi ulkoa ehjä. Millainen äiti sinä olet, jos voit tehdä omalle lapsellesi niin saadaksesi lievityksen omaan vaivaasi?

Yritänkin tässä elossa olla, mutta siis joskus kun ajattelee että jos olisi kuollut silloin siihen, niin se ei olisi mun vika ja kaikki olisi asettunut jo uomiinsa. Ja jos lapsi on aika pieni ja hänellä on adoptioäiti, niin vaikka se ei biologista vanhempaa korvaa, voisi olla kuitenkin hyvä, turvallinen ja rakastava vanhempi. Olen pettynyt omiin kykyihin vanhempana, koska olisin halunnut paremman elämän tarjota. Ap

Mitä hittoa haluaisit että sanoisimme sinulle? "No, tapa sitten itsesi"??? Eihän me sellaista voida sanoa... 

Vierailija kirjoitti:

Jos samat oireet olisivat ilmaantuneet ilman syöpää ja niitä hoitoja, niin sitten niistä varmaan saisi valittaa ja masentua. Mutta nyt ei saa, kun "pitää olla kiitollinen". :D Ekai nyt oikeesti kenellekään jonka elämänlaatu on huomattavasti alentunut sairauden takia sanota "hei voisitsä olla kuollutkin. vähän kiitollisuutta nyt"

Onhan se ehkä näinkin.

Mutta kun tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa.

Huono vaihtoehto ja vielä huonompi.

Elää ja yrittää ottaa elämästä irti mitä saa vaikka huonommalla kunnolla tai sitten elää katkerana.

Ihminen saa ne kortit mitkä saa ja niiden kanssa on vaan tultava toimeen.

Se on varmaa että muut ihmiset eivät jaksa loputtomasti katsella sellaista joka on aina elämäänsä tyytymätön , ei vaikka olisi aihettakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Ilman hoitoja sä et tosiaankaan olisi terve tai saanut lisää lapsia.

Mutta olisi kannattanut lopettaa siihen loop-hoitoon eikä varmuuden vuoksi raiskata loppuakin kehoa. Ap

Onko hoidossa tehty mielestäsi virhe? Lääkäriryhmä tutkii tilanteen ja tekee hoitopäätöksen, jolla potilas saadaan parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Ehkä parempaa vaihtoehtoa ei sinulle ollut?

Olet kuitenkin äiti ja edelleen täällä ja se on mielestäni tärkeää.

Miten joku voi olla tätä mieltä? Ajatteletko koskaan ketään muuta, kuin itseäsi? Et siis osaa samaistua aloittajan kärsimyksiin yhtään, hyvä vaan, että tämän lapsi saa haluamansa, äidistä viis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Ilman hoitoja sä et tosiaankaan olisi terve tai saanut lisää lapsia.

Mutta olisi kannattanut lopettaa siihen loop-hoitoon eikä varmuuden vuoksi raiskata loppuakin kehoa. Ap

Onko hoidossa tehty mielestäsi virhe? Lääkäriryhmä tutkii tilanteen ja tekee hoitopäätöksen, jolla potilas saadaan parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Ehkä parempaa vaihtoehtoa ei sinulle ollut?

Olet kuitenkin äiti ja edelleen täällä ja se on mielestäni tärkeää.

On minun mielestä, mutta hoitosuositusten mukaan ei. Virheen pitää olla aika räikeästi lainvastainen ja lisäksi todistettavissa, että juuri joku asia aiheutti juuri tietyn vamman, että se potilasta hyödyttää. Olen valittanutkin parista jutusta. Ja se ei nyt enää auta mulle vaikka maailman parhaat lääkärit yrittäisi saada mut parhaaseen kuntoon, kun paljoakaan ei todellakaan saa korjattua.

Lapsen takia on joo pakko olla olemassa, vaikka se ei itseä miellytäkään. Mun elämänkatsomus on sellainen, että ihmisen tulisi olla elossa kunnolla ja sitten kuolla, ei tällainen elämä ole mistään kotoisin.

Sama tilanne on monilla syöpäpotilailla jossain vaiheessa. Harva meistä tervehtyy kokonaan, mutta omaa asennetta kannattaa yrittää muuttaa. Siitä huolimatta, miltä elämä tuntuu juuri nyt.

Jo lapsesi vuoksi, koska hän ansaitsee onnellisen ja tyytyväisen äidin. 

Toivon, että koet elämän jälleen mielekkääksi ja arvostettavaksi. 

Lapsi lapsi, lässynlää, viis niin aloittajasta, kunhan lapsi saa mitä haluaa! Ei ap:n oma elämä ole lainkaan tärkeää. Vain se lapsi on tässä joku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Törkeää, ap, miten voit olla noin häpeämättömän itsekäs. Olen menettänyt äidin todella pienenä, ja mikään ei korvaa omaa äitiä, ei ikinä. Kukaan ei rakasta kuin oma äiti. Äiditön on sisältä rikki, vaikka hän olisi ulkoa ehjä. Millainen äiti sinä olet, jos voit tehdä omalle lapsellesi niin saadaksesi lievityksen omaan vaivaasi?

Yritänkin tässä elossa olla, mutta siis joskus kun ajattelee että jos olisi kuollut silloin siihen, niin se ei olisi mun vika ja kaikki olisi asettunut jo uomiinsa. Ja jos lapsi on aika pieni ja hänellä on adoptioäiti, niin vaikka se ei biologista vanhempaa korvaa, voisi olla kuitenkin hyvä, turvallinen ja rakastava vanhempi. Olen pettynyt omiin kykyihin vanhempana, koska olisin halunnut paremman elämän tarjota. Ap

Mitä hittoa haluaisit että sanoisimme sinulle? "No, tapa sitten itsesi"??? Eihän me sellaista voida sanoa... 

En tiedä. Aloitin ketjun koska oli paha olla ja kukaan läheinen ei jaksa tällaista kuunnella. Hyvää yötä! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta olet elossa ja mukana lapsesi elämässä, eikö se ole parempi vaihtoehto kuin haudassa?

Minkälaisia oireita sinulla sitten on, jos kuolema olisi parempi?

En tiedä, koska jos olisin kuollut, niin lapsella olisi muisto minusta jo himmennyt ja olisi saanut luultavasti paremman elämän jonkun terveen kanssa. Tietenkin hänelle olisi voinut käydä huonosti siinäkin, enkä olisi enää voinut vaikuttaa, mutta esitin kyllä toiveen minne haluaisin hänet sijoitettavan jos kuolen, ja se perhe olisi ollut hänelle luultavasti hyvä.

Jos en olisi hoitoon edes mennyt, niin elämäni voisi olla aivan hyvää nyt. Voisin olla terve ja olla saanut enemmän lapsia.

En halua tässä oireista ladella listaa, mutta kyllä ne muistaa joka hetki ja vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään rauhaa eikä hyvää oloa kehossa koskaan. Ap

Törkeää, ap, miten voit olla noin häpeämättömän itsekäs. Olen menettänyt äidin todella pienenä, ja mikään ei korvaa omaa äitiä, ei ikinä. Kukaan ei rakasta kuin oma äiti. Äiditön on sisältä rikki, vaikka hän olisi ulkoa ehjä. Millainen äiti sinä olet, jos voit tehdä omalle lapsellesi niin saadaksesi lievityksen omaan vaivaasi?

Yritänkin tässä elossa olla, mutta siis joskus kun ajattelee että jos olisi kuollut silloin siihen, niin se ei olisi mun vika ja kaikki olisi asettunut jo uomiinsa. Ja jos lapsi on aika pieni ja hänellä on adoptioäiti, niin vaikka se ei biologista vanhempaa korvaa, voisi olla kuitenkin hyvä, turvallinen ja rakastava vanhempi. Olen pettynyt omiin kykyihin vanhempana, koska olisin halunnut paremman elämän tarjota. Ap

Mä tunnen myötätuntoa sua kohtaan ap, varmasti tuo pettymyksen ja petetyksi tulemisen tunne on kauhea. Mullakin on hoitovirheestä ollut todella kurjat seuraukset. Joskus olin tosi katkera että miks just mulle kävi näin, ja muilla on sellainen hyvä elämä jonka mä kuvittelin että mulla on tulevaisuudessa. Se tuntui niin valtavan epäreilulta.

Jossain vaiheessa kai sitten pääsin yli siitä. Kunnes tuli uusia vaivoja ja uusia sairauksia. Tästä elämästä vaan ei selviä hengissä, ja vanheneminenkin on rapistumista. Nuorena sitä jotenkin kuvittelee, että mikään siitä ei osu omalle kohdalle.

Ajan kanssa myös tajuaa, että niilläkin joita kadehti, on jotain muuta kurjaa, joka ei nyt ehkä sulle näy. Jos sulla on hyvä mies, jonkun muun mies pettää tai hakkaa tai juo, ja hän kadehtii sulta sun miestä. Kun sulla on lapsi, jonkun muun lapsi on kuollut kohtuun ja hän on joutunut synnyttämään kuolleen lapsen. Jos sun lapsi on terve, jonkun lapsi on vakavasti vammainen, tai on sairastunut syöpään jo lapsena.

Kaikki me kadehditaan toisiaan. On ankeaa tajuta että kukaan ei ole luvannut että elämä menee jonkun tietyn kauniin kaavan mukaan. Elämä menee jollain lailla ja siinä se. Ehkä liukastuu postilaatikolla ja lyö päänsä ja saa aivovaurion, ja muut hoitaa sua kasvina. Tai joku ajaa sun perään valoissa, ja halvaudut pyörätuoliin.

Kai yritän näin mutkan kautta sanoa, ettet sä ole mitenkään erityisen epäonnistunut, etkä huono. Elämä on epäreilua. Sä olet sun lapselle sen ainoa äiti, eikä sitä hommaa voi kukaan hoitaa paremmin. En mä tarkoita että lapsen pitäisi olla sun elämän tarkoitus, mutta kun on lapsi, ei kyllä voi enää ikinä ajatella pelkästään itseään.

Tosi hyvä että purat näitä ulos, ja mieluummin eniten vertaistukiryhmissä ja terapeuteille. Jos susta tulee myrkyllinen ja katkera ihminen, se voi myrkyttää sun parisuhteen ja tehdä pahaa sun suhteelle sun lapseen.

Nyt kun olet syvästi masentunut, tuntuu varmaan että et jaksa välittää niistä. Mutta kyllä sä vielä välität. Ne on niitä asioita joissa elämä on ollut sulle hyvä: olet löytänyt kumppanin, ja vielä sellaisen joka on halunnut sun kanssa lapsen. Ja lapsi on syntynyt terveenä, ja säkin olet selvinnyt synnytyksestä.

Sä joudut nyt taisteleen sen puolesta mitä sulla vielä on, ettei sairaus ja masennus vie sulta enempää kuin pakko.