Lue keskustelun säännöt.
-90 syntyneet, mikä elämäntilanne teillä?
01.03.2018 |
Itse naimisissa ja kaksi lasta, vakkarityö löytyy molemmilta minulta ja mieheltä, elämä on ihan perushyvää. Aloin vaan miettiä kun tuli kommenttia tuossa joku aika sitten, että kamalan nuorena on tässä tilanteessa. En ihan ymmärrä missä tilanteessa tässä vajaa 30-vuotiaana sitten "pitäisi" olla?
Kommentit (204)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa tavallaan lohdullista lukea tätä ketjua :) Olen kuvitellut olevani joku poikkeustapaus, väliinputoaja ja luuseri, kun 27-vuotiaana ei ole vielä omistuskämppää, autoa eikä lapsia.
Teen osa-aikaista pätkää kaupan alalla, tällä hetkellä olen vakkarina mutta tosi pienellä viikkotuntimäärällä, vuokrafirman kautta teen lisätöitä. Asun kerrostalokaksiossa vuokralla, kaksi kissaa ja pari vuotta vanhempi avomies. Mulla ei ole lukion jälkeistä koulutusta, paljon kesken jääneitä opiskeluyrityksiä kyllä, kiitos mt-ongelmien. Miehellä on korkeakoulututkinto, mutta hän ei tee oman alansa töitä.
Nyt mt-ongelmista toivuttuani olisi tarkoitus lähteä opiskelemaan. Haluaisimme myös perustaa perheen tässä muutaman vuoden sisällä, ja jotenkin tuntuu että sitä varten pitäisi olla puitteet kunnossa, typerää ehkä... Parisuhde on onneksi tosi hyvä. Naimisiin sitten joskus.
Vaikuttaa ihan hyvältä elämän perustalta. Go for it!! Onnea opiskeluihin!
Kiitos! Kaikenlaista kapulaa elämä on heittänyt rattaisiin, kai tässä voi jo pientä ylpeyttä tuntea siitä että olen selvinnyt :) Välillä harmittaa etten ole tässä iässä vielä koulutettu ja perheellinen, mutta toisaalta hyvä vaan, etten alkanut lisääntyä sen kusipääpoikaystävän kanssa joka mulla oli joskus 19-vuotiaana. Jokainen meistä kulkee eri tahtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyttiin että millanen elämäntilanne -90 syntyneillä, niin vastailee mm. -95 ja -96 syntyneet.
Moni varmaan käsitti, että puhutaa 90-luvulla syntyneistä. Mikä nyt ois kyllä aika erikoinen kysymys, sillä 28-vuotiailla ja 19-vuotiailla on ymmärrettävästi aika erilaine elämäntilanne.
Tai sit noi 95/96 vastaajat on vaan halunneet tuoda esille, ettö heilläkin on jo vakityöt ja lapset eli ei se ap poikkeuksellisen ajoissa ole.
Tuossahan sanotaan, että -90 syntyneet. Ei siis 90-luvulla syntyneet. Oletettavasti keskusteluun vaan haluaa osallistua muutkin - pyytämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse naimisissa ja kaksi lasta, vakkarityö löytyy molemmilta minulta ja mieheltä, elämä on ihan perushyvää. Aloin vaan miettiä kun tuli kommenttia tuossa joku aika sitten, että kamalan nuorena on tässä tilanteessa. En ihan ymmärrä missä tilanteessa tässä vajaa 30-vuotiaana sitten "pitäisi" olla?
Sori, nyt ei jaksanut lukea 10 sivua eli kai tämä jo on mainittukin täällä, mutta aika moni ei ehdi saamaan tuohon ikään mennessä korkeakoulututkintoa, puolisoa, yhteiseloa puolison kanssa, häitä, useampia lapsia, työpaikkaa ja lisäksi vakipaikkaa. Onhan siinä tosi monta askelta. Toki voi olla, että korkeakoulututkintoa ei ole, mutta moni sen haluaa ja/tai sitten panostaa joka tapauksessa aikuisiällä opiskeluun enemmän kuin pari vuotta.
28-vuotiaana olin vauvan ja 10- vuotiaan äiti, 2 ammattitutkintoa, yo, aliyrittäjä, naimisissa. Silti ihan tavallinen ihminen.
Miksei se olisi mahdollista.
Olen pitkien sairaslomien jälkeen jatkamassa amk-opintojani. Reilu vuosi olisi jäljellä valmistumiseen. Elämä näyttää valoisammalta, kuin pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa tavallaan lohdullista lukea tätä ketjua :) Olen kuvitellut olevani joku poikkeustapaus, väliinputoaja ja luuseri, kun 27-vuotiaana ei ole vielä omistuskämppää, autoa eikä lapsia.
Teen osa-aikaista pätkää kaupan alalla, tällä hetkellä olen vakkarina mutta tosi pienellä viikkotuntimäärällä, vuokrafirman kautta teen lisätöitä. Asun kerrostalokaksiossa vuokralla, kaksi kissaa ja pari vuotta vanhempi avomies. Mulla ei ole lukion jälkeistä koulutusta, paljon kesken jääneitä opiskeluyrityksiä kyllä, kiitos mt-ongelmien. Miehellä on korkeakoulututkinto, mutta hän ei tee oman alansa töitä.
Nyt mt-ongelmista toivuttuani olisi tarkoitus lähteä opiskelemaan. Haluaisimme myös perustaa perheen tässä muutaman vuoden sisällä, ja jotenkin tuntuu että sitä varten pitäisi olla puitteet kunnossa, typerää ehkä... Parisuhde on onneksi tosi hyvä. Naimisiin sitten joskus.
Vaikuttaa ihan hyvältä elämän perustalta. Go for it!! Onnea opiskeluihin!
Kiitos! Kaikenlaista kapulaa elämä on heittänyt rattaisiin, kai tässä voi jo pientä ylpeyttä tuntea siitä että olen selvinnyt :) Välillä harmittaa etten ole tässä iässä vielä koulutettu ja perheellinen, mutta toisaalta hyvä vaan, etten alkanut lisääntyä sen kusipääpoikaystävän kanssa joka mulla oli joskus 19-vuotiaana. Jokainen meistä kulkee eri tahtia.
Olen itse 45- vuotias siivooja (nykyisin), iloinen ja ylpeä vakituiseen työhön pääsystä. Kesti 24 vuotta saada fiksuhko sellainen.
Olen myös käynyt aikuislukion ja haaveilen ict-alan työstä. Aiemmin ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa. Olen syntynyt v. 1985.
Sinkku, opiskelen toista tutkintoa, teen osa-aikatyötä opintojen ohella (joka ei ole omaa alaani lainkaan).
En kyllä teini-ikäisenä kuvitellut, että tämmöistä vielä teen lähes 30-vuotiaana. Haaveilin naimisiinmenosta suht nuorena ja saavani ensimmäisen lapsen 25-vuotiaana. Urankin toivoin jo käynnistyneen tähän ikään mennessä.
No mutta, aina ei mee suunnitelmien mukaan. Olen kaikesta huolimatta tyytyväinen elämääni ja tehtyihin valintoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kaikki alle 25 vuotiaana lapsiaan hankkineet jaksaa koko ajan ja kaikissa käänteissä tuoda esille sitä, kuinka nuorina he ovat lapset tehneet? Johtuuko tämä siitä, että teidän täytyy jatkuvasti vakuutella itsellenne, että päätös on ollut oikea? Ettei vain harmittaisi se, että parhaat nuoruusvuodet ovat menneet lapsia kaitsiessa, kun muut ovat matkustelleet, juhlineet ja viettäneet huoletonta elämää?
27 v. lapseton nainen
-91 olen. Asun avopuolison kanssa omassa rivitaloasunnossa. Kolme vuotta yhdessä asumista ja suhde voi hyvin. Ei lapsia. Mies täytti 30 ja puhuu kyllä että niitä haluaisi vuoden parin sisään. Itsellä EI kiire. Lemmikin haluaisin, kissa onkin harkinnassa. Työssä käydään molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää lanka on mielenkiintoinen, koska se heijastelee vauvalaisten käsityksiä hyvästä ja huonosta elämästä. Itse arvostan vain voimaa ja fyysistä kuntoa. Jos ei voi mavettaa, on turha elää kuten Jon Pall sigmarsson sanoi.
Oma velaton asunto helmikuusta lähtien. Tähdet olivat oikeassa asennossa kun valmistuin alalle, jossa yleisesti suhtkoht suuri työttömyysaste.
Lapsia ei ole vielä lähivuosina todellakaan suunnitteilla ennen kuin on kerättynä suuri puskirahasto pahanpäivän varalle. Vaikka olen vakkariduunissa, eikä alan pitäisi hiipua vielä pitkään aikaan, jatkuvat yt-neuvottelut ympäri maata eivät kirkasta tulevaisuutta.
Suurten ikäluokkien/baby boomerien ahneus pistää vihaksi.
-91
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ammattia, ei töitä, ei mitään koulutusta. Olen kuntoutustuella, nyt lähti 4vuosi käyntiin. Traumaperäinen stressihäiriö. sosiaalisten tilanteiden pelko, keskivaikea masennus. Raiskattu. Käyn psykoterapiassa toista vuotta nyt. Luottotiedot kustu. Asun omakotitalossa vuokralla mieheni kanssa. Mies on vakituisessa työsuhteessa, ollut samassa työpaikassa jo 10vuotta. 2 koiraa on. Ei lapsia, eikä tule olemaankaan. Elämä on surkeaa, en ole onnellinen. Onneksi on koirat, ne on rakkaita ja tärkeitä, jotka saa mut edes vähänkään ulkoilemaan. Toki mieskin on tärkeä ja olen hyvilläni että on edes parisuhde ja koirat.
Vierailija kirjoitti:
Olen yh-lähihoitaja.
oletko myös WT ? Eli koko "statuksesi" on : Yh-Lähäri-WT. Aika nihkee positio, noin niinkuin sen kersankin kannalta. Olisiko iltakävely junaradoilla mitään ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki alle 25 vuotiaana lapsiaan hankkineet jaksaa koko ajan ja kaikissa käänteissä tuoda esille sitä, kuinka nuorina he ovat lapset tehneet? Johtuuko tämä siitä, että teidän täytyy jatkuvasti vakuutella itsellenne, että päätös on ollut oikea? Ettei vain harmittaisi se, että parhaat nuoruusvuodet ovat menneet lapsia kaitsiessa, kun muut ovat matkustelleet, juhlineet ja viettäneet huoletonta elämää?
27 v. lapseton nainen
Ja pyh. Äiti 91. Ps. Kuka täysjärkinen tai sellaisena pysyttelevä juhlii kaiken aikaa? Mikä estää äitiä irrottelemasta silloin tällöin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yh-lähihoitaja.
oletko myös WT ? Eli koko "statuksesi" on : Yh-Lähäri-WT. Aika nihkee positio, noin niinkuin sen kersankin kannalta. Olisiko iltakävely junaradoilla mitään ?
Häivy.
Duunarityötä ilman koulutusta, lukio käytynä mutta hakemassa ammatillista koulutusta nyt neljättä vuotta. Muutama pidempi parisuhde takana, nyt uuden kumppanin kanssa melko tuoreeltaan ensimmäisessä omassa vuokrakämpässä. Tyytyväinen olen mutta "oikeita töitä" haluaisin jo. Kulttuuriala ja taiteet kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Naimisissa, 9 vuotta kokopäivätöitä tehty, pari tutkintoa suoritettu ja kolmas käynnissä, vakituinen työ, asuntolainaa reilusti jäljellä, vauva syntyy syksyllä. Ihan tavallisena elämänä pidän tätä ikääni nähden.
Elämässäni taitaa selvästi olla jotain vikaa, kun alapeukkuja on melkein tuplasti yläpeukkuihin nähden... Tiedä sitten miten täällä pitäisi olla ja elää.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nää alapeukut on :D Jotain huonoa elämäntilanteessa vai mikä mättää?
No olihan toi aloitus ja monet muut näistä viesteistä nyt varsin humble bragiä :D
Kaksi lasta, lähivanhempi, sinkku, opiskelen ja käyn satunnaisesti töissä, vuokra-asunto, kaikki suht ok, välillä yksinäistä.
Eihän moni tuon ikäinen ole ehtinyt mitään noista. Älä turhaan kasaa itsellesi kriittisesti vertailemalla liikoja paineita. Jokainen elää oman eikä jonkun muun elämää.
Uskon että pääset sinne minne haluat, ja löydät vielä hengenheimolaisia. Liikkeelle vaan rohkeasti muttei hätiköiden.
Onko sulla harrastusta tai mielenkiinnon kohdetta, josta saisit kavereita vaikka netissä?
Jotain mistä kasvaisi ammatti?
Yksi jos toinenkin vaihtaa alaa, eroaa, myy oman asuntonsa jne. Ei elämä ole koskaan ihan valmis.
Olen ollut 25-vuotiaana myös melko turhautunut, koska olin ollut jo 5 vuotta yh, en tuntunut saavan kunnon suhdetta eikä lama-aikana työsuunnitelmista tullut yhtään mitään. Taustani oli monilta osin raskas. Tosin ns normaali arki on ollut tärkeä ja kunnossa mutta kaikkeen puutuu. Muutin paikkakuntaa kun entiseen ei jäänyt ketään, ajallaan löysin kivan miehen ja siitä elämä lähti nykyiseen suuntaansa.
Henkireikiäni olivat yksin ollessa myös satunnaiset irtiotot kuten festarit. Alkoa en käytä. Sisarusten kanssa ystävystyimme uudelleen aikuisina. T. Se -91 syntyneen naisen äiti.