Lue keskustelun säännöt.
-90 syntyneet, mikä elämäntilanne teillä?
01.03.2018 |
Itse naimisissa ja kaksi lasta, vakkarityö löytyy molemmilta minulta ja mieheltä, elämä on ihan perushyvää. Aloin vaan miettiä kun tuli kommenttia tuossa joku aika sitten, että kamalan nuorena on tässä tilanteessa. En ihan ymmärrä missä tilanteessa tässä vajaa 30-vuotiaana sitten "pitäisi" olla?
Kommentit (204)
Vähän ot mut onko meille lamalapsille enemmän ominaista että ollaan vähän ulkona yhteiskunnasta? Jos on varttunut köyhyydessä ja työttömyydessä niin onko se meille myös todennäköisempää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ot mut onko meille lamalapsille enemmän ominaista että ollaan vähän ulkona yhteiskunnasta? Jos on varttunut köyhyydessä ja työttömyydessä niin onko se meille myös todennäköisempää?
Eiköhän se aika pitkälti näin ole. Synnyttiin laman keskelle, aloitettiin työelämä laman keskeltä. Toisaalta, moni on päässyt elämässään aika paljon helpommalla kuin me. Toisaalta, tämä on varmasti kasvattanut meitä paljon.
Synt -91, avoliitossa ja lapsi. Omistusasunto, pian vaihtamassa suurempaan. Molemmilla vakiduunit. Toista lasta ollaan toivottu kesän jälkeen, katsotaan nappaako. Olen onnellinen tässä hetkessä.
Toiminimellä teen töitä aikalailla ja tienaankin mukavasti. Työ vie ainakin kerran vuodessa muutamaksi viikoksi ulkomaille. Todella kauaskin. Työ tekee elämästä tosi mielenkiintoista.
Avovaimo on muutaman vuoden nuorempi ja saanut myös mieleistään duuunia. Tosin tekee jokseenkin säännöllisesti kahtakin työtä joista toinen on myös omalla toiminimellä.
Parisuhde toimii hienosti. Avovaimolla on pari lemmikkiä.
Säästetään omaa asuntoa Stadiin. Etsimme jotain boheemia vanhaa taloa. Asumme nyt halvalla faijan omistamassa asunnossa, mutta hänen kortteeriinsa ei tietenkään jäädä.
Ainakin kerran pari vuodessa käymme lomilla vähintäänkin euroopassa. Elämämme on ihanaa ja vapaata. Lemmikitkin ovat matkustaneet aina välillä mukanamme.
Ystäväåiirimme on myös lapsivapaata ja boheemia.
Olemme kiumpikin perheemme ainoita lapsia, joten vanhemmat ja isovanhemmat hössäävät ja auttavat. Emme kuitenkaan ole kumpikaan saaneet juuri mitään liian kanssa. Usein vähemmän kuin isompien perheiden lapset. Meidät on opetettu tulemaan toimeen omillamme pienestä pitäen, samoin ollaan oltu kesätöissä jo nuoresta pitäen.
Lapsia tehdään jos tehdään sitten kun siltä tuntuu. Tosin mutsi on sanonut että niitä voi tulla vahingossakin ?! ;)).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ot mut onko meille lamalapsille enemmän ominaista että ollaan vähän ulkona yhteiskunnasta? Jos on varttunut köyhyydessä ja työttömyydessä niin onko se meille myös todennäköisempää?
Eiköhän se aika pitkälti näin ole. Synnyttiin laman keskelle, aloitettiin työelämä laman keskeltä. Toisaalta, moni on päässyt elämässään aika paljon helpommalla kuin me. Toisaalta, tämä on varmasti kasvattanut meitä paljon.
Tyttäreni sanoo ettei tiennyt lamasta mitään, koska häneltä ei puuttunut mitään.
Olin nuori yh ja suurimmaksi osaksi työtön, mutta normaalielämän vaaliminen oli minun "päätyöni".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen surua näiden puolesta, jotka kertovat että heillä on lapsia tai lapsi tulossa. Noin nuorena elämä loppuun. Surullista. Jättäkää lapset hankkimatta, jos vielä voitte. Niin saatte onnellisemman elämän.
Kiitos huolenpidosta hyvä vierailija. Itse olen syntynyt vuonna 1990 ja olen kesällä kaksi vuotta täyttävän lapsen vanhempi. En ole millään tavalla kokenut, että elämäni olisi lapsen syntymän myötä mennyt loppuun, päinvastoin, lapsi on tuonut elämääni sisältöä ja paljon onnea. Lapsi ei kyllä ole elämäni ainoa sisältö, ja ehdin tekemään paljon muutakin, vaikka lapsi toki paljon aikaa ja huolenpitoa vaatiikin. Tosin jos epäilee, että saa onnellisemman elämän ilman lapsia, niin en myöskään niitä suosittele hankkimaan.
Kaikki elävät oman elämänsä omalla tyylillään. Nuorena jaksaa paremmin lasten kanssa ja ehtii tehdä niitä useammankin.
Pikkusen vanhempanakin lapset tuntuvat ihanilta mutta ei niitä enään 35 vuotiaana ehdi eikä viitsi kovin montaa tehdä.
Ihanaa kun on nuoria vanhempia ja vastuunottajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ot mut onko meille lamalapsille enemmän ominaista että ollaan vähän ulkona yhteiskunnasta? Jos on varttunut köyhyydessä ja työttömyydessä niin onko se meille myös todennäköisempää?
Eiköhän se aika pitkälti näin ole. Synnyttiin laman keskelle, aloitettiin työelämä laman keskeltä. Toisaalta, moni on päässyt elämässään aika paljon helpommalla kuin me. Toisaalta, tämä on varmasti kasvattanut meitä paljon.
Jos on tarpeeksi huonot geenit olla yrittämättä mitään niin ei se laman piikkiin mene sekään. Lamalapset saivat olla enemmän kotona ilman stressiä ja korvatulehduskierteitä. Äidit ansiosidonnaisella päivärahalla jolla tuli hyvin toimeen jos isä oli töissä tai sitten myös sillä ansiosidonnaisella.
Ei se lama koko elämää kestänyt.
Asumistuella ja kodinhoidotuella eli
melko hyvin kunnan kämpässä, kun ei ollut autoa eikä alkon/röökin kulutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ammattia, ei töitä, ei mitään koulutusta. Olen kuntoutustuella, nyt lähti 4vuosi käyntiin. Traumaperäinen stressihäiriö. sosiaalisten tilanteiden pelko, keskivaikea masennus. Raiskattu. Käyn psykoterapiassa toista vuotta nyt. Luottotiedot kustu. Asun omakotitalossa vuokralla mieheni kanssa. Mies on vakituisessa työsuhteessa, ollut samassa työpaikassa jo 10vuotta. 2 koiraa on. Ei lapsia, eikä tule olemaankaan. Elämä on surkeaa, en ole onnellinen. Onneksi on koirat, ne on rakkaita ja tärkeitä, jotka saa mut edes vähänkään ulkoilemaan. Toki mieskin on tärkeä ja olen hyvilläni että on edes parisuhde ja koirat.
Toivottavasti toivut ja saat elämäsi uuteen uskoon. Hyvä että sentään jokin on oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ot mut onko meille lamalapsille enemmän ominaista että ollaan vähän ulkona yhteiskunnasta? Jos on varttunut köyhyydessä ja työttömyydessä niin onko se meille myös todennäköisempää?
Eiköhän se aika pitkälti näin ole. Synnyttiin laman keskelle, aloitettiin työelämä laman keskeltä. Toisaalta, moni on päässyt elämässään aika paljon helpommalla kuin me. Toisaalta, tämä on varmasti kasvattanut meitä paljon.
Tyttäreni sanoo ettei tiennyt lamasta mitään, koska häneltä ei puuttunut mitään.
Olin nuori yh ja suurimmaksi osaksi työtön, mutta normaalielämän vaaliminen oli minun "päätyöni".
Samoin olin laman aikaan onnellinen työtön äiti. Poika sai kasvaa rauhassa ensimmäiset elinvuotensa. Olin ansiosidonnaisella päivärahalla tuolloin ja välillä puolipäivätöissä joka oli lapselle ihanteellista kun kavereita oli kuitenkin naapurustossa.
Lapsen isällä tosin oli koko ajan töitä. Ei ole työtöntä päivää elämässään nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä tuuleemaan ja tsemppiä. Alku on ainakin loistava. Sinkun on hyvä hakea työtä ympri suomea ja sitten vaikka ulkomaat joista saa lisää potkua jos kotimaan markkinat ovat huonot.
Seikkaile !!
Vierailija kirjoitti:
Seurustelen ja asun kivassa vuokrakämpässä yhdessä poikkiksen kanssa. Olen valmistunut AMK:sta ihan turhaan ammattiin eikä töitä näy. Välillä saan jonkun pikkupätkän jotain hanttihommia ja sitten taas työttömänä. Mies on kans pätkätöissä. Opiskelusta haaveilen, jollekin sellaiselle alalle missä olisi jotain järkeä (ja töitä). Lapsia ei joo ole, eikä välttämättä tulekaan, en tiedä kun ei ole mitenkään ajankohtaista. Naimisiinmenot tai oman asunnon ostamiset on myös aika kaukaisia juttuja tällä hetkellä. :D Aika tällaista nuoren ihmisen epätasaista elämää elelen, matkustelen ja pidän hauskaa sen verran kun talous antaa myöten. Töitä ja sitäkautta vakaa toimeentulo ois silti kyllä kiva saavuttaa...
Jos töitä haluat varmanpäälle niin: Sairaanhoitaja, bioanalyytikko, röntgenhoitaja, lääkäri, hammaslääkäri esim.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut mun ensirakkauden kanssa yhdessä tänä vuonna 12 vuotta, josta naimisissa kahdeksan. Meillä on kaksi lasta, toinen aloittelee koulun syksyllä ja toista alle 3-vuotiasta hoidan kotona. Olen opiskellut amk-tutkinnon hoitoalalta ja se on kyllä suurimpia aivopieruja ikinä, en uskonut nuorempana kykyihini. Se homma ei vastaa kunnianhimoani ja palkka on surkea.
Pari vuotta olen niitä hommia tehnyt ja nyt hakeutumassa tekniikan alalle tai johonkin muualle, vähän auki vielä.
Omistusasunto on, se nyt ei ole mikään meriitti takana on suht kivasti perintöä, parit hyvät asuntokaupat ja vuosia lainanlyhennystä. Elämä on vapaata ja kivaa rahan puolesta.
Vierailija kirjoitti:
bluemama kirjoitti:
Vastaan poikani puolesta: oli rankasti koulukiusattu, siitä seurauksena syrjäytyminen koulussa, masennus, huono koulumenestys, ei koulutusta lukion jälkeen. Älykäs, intellektuelli kaveri ajettiin sivuraiteelle, koska näytti erilaiselta kuin muut ja tuli erilaisesta perheestä kuin muut luokassa.
Edelleen hän on drop out ja elää tuilla.
Kalliiksi tuli yhteiskunnalle ylisuuren (30 oppilasta) ekaluokan perustaminen lähikoulussamme vuonna 97: Silloin koulutoimessa harkittiin, kaksi vai yksi luokkaa. Varmasti poikani elättäminen tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin että olisi perustettu kaksi luokkaa ja palkattu toinen opettaja. Tämän ylisuuren luokan ope jäikin burn out -lomalle muutaman kuukauden jälkeen, jolloin kiusaaminen kokemattoman sijaisen käsissä vasta oikein riehaantui. Se tuhosi tämän yksilön mahdollisuudet opiskella ja siten rakentaa elämäänsä.
Viranhaltijoiden ja luottamusmiesten ratkaisut tarkoittavat aina jotain ihan ruohonjuuritasollakin. He eivät yleensä saa kuulla siitä inhimillisestä kärsimyksestä, jota heidän virheelliset ratkaisunsa tuottavat.
Hyvin vieritetty yhteiskunnan syyksi se että epäonnistuit kasvatuksessa ja poikasi on luuseri.
Ne luokan 29 muuta oppilasta eivät ryhtyneet pummeiksi, mitäs siihen sanot.
Poikasi on vasta 27 vuotias. Oikea psykiatrinen hoito alulle heti. Paskat psykologit sivuun. Vaatikaa kunnollista hoitoa. Lääkkeet ovat monasti se paha juttu pitkän päälle. Keskustelua ja tsemppiä asiantuntijan kanssa. Moni julkkis on ollut koulukiusattu. Koulukiusattu voi pärjätä elämässään paremmin kuin se kiusaaja.
Minun pojallani oli koulukiusattu kavveri. Tosi älykäs. Lukion suoritti kiusaamisen takia yksityisesti. Tämä kiusattu on nyt Nokialla suunnittelijana korkeakouluopintojen jälkeen. Hänellä menee paremmin kuin yhdelläkään kiusaajallaan. Yksi kiusaajaparka meni junan alle, joten ei heilläkään hurraamista ole. Hoitoa heillekkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
aloittanut parissa opiskelupaikassa. nyt pari vuotta ollut tauolla masennuksen yms ongelmien kanssa. opiskelen arvostetussa yliopistossa varmaa alaa mutta intohimo on luovalla alalla. sen takia olen kamppaillut näiden masennusten takia.. kun tuntuu että olen menossa suuntaan, johon en halua. umpikujien jälkeen uskon että tämä vuosi on mun tulevaisuuden kannalta ratkaiseva, päädyn joko sinne minne haluaisinkin tai sitten hyväksyn realiteetit ja jatkan tutkinnon loppuun.
Etsi hyvä psykiatri ja opiskele vaikkapa ne molemmat ammatit ;)).
Sinkku. Opiskelen ja teen osa-aikatyötä. Harrastan ja biletän.
Vierailija kirjoitti:
-92, sinkku (harmi vaan ei ole tullut hyvää vastaan. Vielä! :)
Lääkistä neljäs vuosi menossa, ensi kesänä pääsee jo jokseenkin oikeisiin töihin.
Lapsia ei suunnitteilla vuosiin, jos ikinä.
Kuules nyt nuori lääkärinalku: Minäkin löysin sen oikean vasta 29 vuotiaana. Hän oli saman ikäinen. Kaikille on joku ja mitään "halpisversiota" ei kannata ottaa.
Olet valmistumassa arvostettuun, hyväpalkkaiseen ja vastuulliseen työhön. Ei lekuri sinkuksi jää. Sano sitten minun sanonneen niin.
Työttömänä. Yritän päästä opiskelemaan. Kihloissa, häät tulossa (mies -85 syntynyt). Asutaan vuokralla omakotitalossa.
N95
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mun ensirakkauden kanssa yhdessä tänä vuonna 12 vuotta, josta naimisissa kahdeksan. Meillä on kaksi lasta, toinen aloittelee koulun syksyllä ja toista alle 3-vuotiasta hoidan kotona. Olen opiskellut amk-tutkinnon hoitoalalta ja se on kyllä suurimpia aivopieruja ikinä, en uskonut nuorempana kykyihini. Se homma ei vastaa kunnianhimoani ja palkka on surkea.
Pari vuotta olen niitä hommia tehnyt ja nyt hakeutumassa tekniikan alalle tai johonkin muualle, vähän auki vielä.
Omistusasunto on, se nyt ei ole mikään meriitti takana on suht kivasti perintöä, parit hyvät asuntokaupat ja vuosia lainanlyhennystä. Elämä on vapaata ja kivaa rahan puolesta.
Haluaisin vielä lisätä että meille molemmille on hyvin tärkeää, että lapsilla on lapsuus jossa on aina vanhempi läsnä. Omaisuuden takia olemme voineet pitää lapset pitkään kotihoidossa ja sen jälkeen on tehty osa-aikatöitä. Nyt huomaan että puoliso alkaa kyllästymään työelämään ja toivonkin, että saan sellaisen ammatin, jolla voin tarvittaessa elättää meidät kaikki.
Olemme vapaita sieluja, teemme asioita välillä niinkuin ei odoteta (lapset nuorena, asumme ahtaasti omasta valinnasta, käytännössä kumpikin on uhrannut uraansa lasten vuoksi), mutta me ollaan onnellisia kun ei olla oravanpyörässä. Elämältä toivon sitä, että kun lapset ovat lähteneet, olemme edelleen paljon yhdessä vaikkapa maailmalla. Jos lapset meistä nyt ei niin tykkää aikuisena niin onneksi puoliso on myös paras ystäväni :) Työltä toivon mukavia haasteita, osa-aikamahdollisuutta ja kohtuullista palkkaa.
Joulukuussa 1990 syntynyt nainen. Naimisissa jännittävän miehen kanssa.
Korkeakoulutus, vakityö, ikäluokkani keskitasoa huomattavasti korkeampi palkka, asun vuokralla Helsingissä, sinkku, lapseton. Uhrasin sosiaalisen elämäni uran vuoksi, siksi seurustelu jäänyt. Harrastan ja puuhailen omiani, näen ystäviä, käyn ravintoloissa. Perushyvää elämää, mutta välillä hieman yksinäistä.